Olutarvioissa: Malheur Dark Brut

Oluen speksit:

Mikä: Malheur Dark Brut, Belgityylinen vahva ale, Belgia
Mistä: "Ulkomailta"
Hinta: Ei muistikuvia
Lukuja: Alkoholipitoisuus: 12%,  katkerosta ja väristä ei arvoja.
Nippelitietoa: Malheur (Onnettomuus suomeksi) on valmistanut olutta vuodesta 1997, vaikkakin De Landtsheerin suvun tiedetään harjoittaneen panimotointa jo 1600-luvulla. Dark Brut on käytetty amerikkalaisissa nuorissa tammitynnyreissä. Tynnyrit ovat erikseen paahdettu tätä olutta varten.


 

Tervehdys toverit. Edellisestä maistelusta ja bloggailusta on  taas tovi mennä vierähtänyt ja nyt flunssan jälkeen halu maistella on jälleen kasvussa.
Toivon jokaisen selvinneen joulusta ilman suurempia murheita. Vuosi alkaakin taas vaihtua vääjäämättä. Tämän juhlan kunniaksi kaivoin esiin "kellarista", eli kaapista vajaa pari vuotta vanhan pullon arvostettua Malheurin Dark Brutia (bbe 1/4/13). Seuraavaa vuotta odotan mielenkiinnolla. Vaikka maailma tuntuukin valuvan vuoristorataa pitkin alas, niin olutkulttuuri elää täällä kasvavan kiinnostuksen alla. Oletan jokaisen lupaavan uudelle vuodelle entistä ponnekkaampaa ja avoimempaa työtä hyvän asian eteen, sekä myös tietynlaista kunnioitusta jokaista kanssa juomaria kohtaan. Samalla toivotan jokaiselle riemukasta uutta vuotta pullon väristä riippumatta. 
Ja nyt suunvuoro Dark Brutille, ennen kuin kuola valuu lattiaan asti:

 Komea ja juhlaisa on tämä pullo, itse pidän näistä korkkikorkki pulloista juhlavuuden takia. Tsup. Syvän punaruskea, lähes läpinäkymätön olut. Vaahto on aluksi reilusti kuplaisaa, mutta asettuu kauniiksi ja kestäväksi kermaksi oluen päälle.
Tuoksu on lupaavan kompleksinen ja erittäin miellyttävä. Kuivattua hedelmäisyyttä, hieman kirpeää happamuutta ja pehmeän makeaa maltaisuutta. Tähän sekoitetaan aavistus tummaa suklaata, tammea ja portviinimäisyyttä. Lopputulosta on vaikea kuvailla. Todella moniulotteinen ja muuttuu lämmetessään kokoajan. Kylmempänä jopa herukkaisen marjainen, mutta nyt kääntyy jo hivenen paahtuneen vaniljaiseksi. Tykkään todella paljon.
Makupuolella on keveää karamellisuutta ja muuten jyhkeää maltaisuutta. Tälle on seuraksi saatu pussillinen kuivattuja hedelmiä, tummaa sokeria ja keveästi paahdetta. Tammisuus on hieman taustalla omine flavoreineen ja lopussa katkerot tasapainottavat pahimman makeuden pois. Jos makuun saisi saman intensiteetin, kuin tuoksussa olisi tämä jo melkoista nektaria.
Suutuntuma on melko täyteläinen ja pehmeän kermainen. Juotavuus on vahvuus nähden vallan passelia, alkoholi on tosin hieman esillä keveällä lämmittävällä elementillään.
Malheur Dark Brut on kyllä pienen ylistyksen ansainnut. Todella kompleksinen ja omalaatuinen belgi, mutta myös miellyttävän tasapainoinen. Isoa pulloa juo muuten pitkään ja sellaisella hartaudella, että osa Trappisteista taisi nyt jäädä kiirastuleen. Samalla voi toisella kädellä repiä rukousnauhaa harmaassa kaavussa ja laittaa vaikka Eraa soimaan taustalle. Ameno.
 Pisteet: Tuoksu: 9/10, Ulkonäkö: 4/5, Maku: 8/10, Suutuntuma: 4/5, Yleisvaikutelma: 17/20, Yhteensä: 42/50  

Rauhallista ja maltaista joulua

Taas alkaa olemaan yksi vuosi takana ja seuraava edessä. Flunssasta johtuen jätän suuremmat bloggaukset mahdollisesti alkavalle vuodelle.
Enemmittä puheitta nyt on korkea aika toivottaa kaikille lukijoille, juovoille, kotipanimomestareille, tutuille ja tuntemattomille maltillisen maltaista ja hivenen humalaistakin joulua ja loistavaa uutta vuotta.

"Maailmanlopun aattona": Mikkeller Black Hole

Oluen speksit:

Mikä: Mikkeller Black Hole, Imperial Stout, Tanska
Mistä: Virosta
Hinta: Ei muistikuvia
Lukuja: Alkoholipitoisuus: 13,1%,  katkerosta ja väristä ei arvoja.
Nippelitietoa: Musta aukko on massakeskittymä, jonka lähellä avaruus on kaareutunut niin voimakkaasti, että edes valo ei pääse pakenemaan sen vaikutuspiiristä.

Kosmista päivää.
Nyt on maailmanlopun meininki, kuten Mikko Alatalo valitettavasti lauloi jo takavuosina. Kuten varmasti tiedätte New Age ihmisten pitkään touhottama Mayakalenterin pitkänlaskun kierros päättyy huomenna. Loppu tulee siis tavalla tai toisella, oli se sitten meteori, vedenpaisumus tai musta aukko. Itse avaan kuitenkin jo näin aattona yhden mustan aukon, joten.. Have a nice day.  Arvon fyysikot huomaatteko mihin kaikkeen panimoteollisuus pystyykään?
Mikkeller laittoi mustan aukon jopa pulloon asti. Hawking voisi siis laskea kuinka suuren ja vahvan pullon tämän pedon sisällä pitämiseen tarvitsisi?

Kun tämä pullo on korkattu olisi ehkä luontevinta siirtyä suoraan Lost Abbeyn Judgement Dayhin, mutta.. Minähän join ja juovosin sen jo edellisenä maailmanloppuna, joten ehkäpä tämä Black Hole jää viimeiseksi? Fyysikot ovat seuraavasta ihmeissään: Tämän saa auki tavallisella korkin avaajalla, eikä vauhtia ole haettu edes Cernistä.

 Ja siinä se on. Synkän mustana ja kosmisena se valuu lasiini. Vaahto on runsas, kermainen ja kestävä. Kuten tunnettua, valo ei pääse tämän lävitse.
Tuoksu on jykevän paahteinen. Espressoa, ruokosokeria ja salmiakkia. Kevyitä portviinimäisiä ja vaniljatankomaisia tuoksuja mukana. Erittäin jyhkeä tuoksu saa jopa Af Grannin hiukset nousemaan pystyyn. Jo tässä kohtaa huudellaan: "This is ground control to Major Tom..".
Maku on..uskomattoman perverssiä jopa Mikkelleriltä. Hiki alkaa nousemaan otsalle tätä tissutellessa, jäykkää tavaraa. Mokkaisen kahvista paahdetta on julmasti, mäntyinen humala piiskaa suuta ja ruokosokerisiirappisuus aiheuttaa ähkyn. Tämän päälle kaadetaan vielä kerroksittain lakritsaa, likööriä, suklaata portviiniä ja hieman hedelmiä. It's just another brick in the wall meininkiä. Kompleksinen, massiivinen ja ääretön. Puolessa välissä pulloa aika hidastuu ja makunystyrät ovat räjähtäneet, eikä pohjaa näy.
Suutuntuma on täyteläinen, paksu ja todella matala hiilihappoinen. Juotavuus on hitaahkoa. Alkoholi on kaiken aikaa kaukana taustalla, mutta 13,1% lämmittävyyttä ei pääse pakoon.
Mikkellerin lievästi soijakastikkeinen Supermassive Blackhole taittuu lopulta sokeriseen makeuteen. Tasapaino on "kohtalaista" ja koko olut on yhtä aikaa tunti tuskaa ja kaksi tuntia nautintoa. Tässä kohtaa iltaa voi jo lähes tuntea galaksien räjähtävän suussaan ja planeettojen katoavan nenäänsä. Uskomatonta ja aivan hirveää tavaraa, haluan silti lisää.

 Pisteet:
Tuoksu: 9/10, Ulkonäkö: 4/5, Maku: 8/10, Suutuntuma: 5/5, Yleisvaikutelma: 16/20, Yhteensä: 42/50   

Korkin kääntöpuoli:

Korkin kääntöpuoli on anonyymi satunnaismaistelija ja oluen, siis kaljan viihdekäyttäjä. 

Nyt on kyl komea pullo pöydässä, varmaan miehekkäin nimi ever: Black Hole.
Paksua mustaa moottoriöljyähän tuolt pullost tulee, ei kai tää oo taas näit juomakelvottomia elementtipilvenpiirtäjä bissejä?
Tuoksuu, ja muuten näyttääkin toista päivää Keravan Kesoililla seisseeltä kahvilta. Jäätävää settiä; kaakaota, salmaria ja rekkalasti humalaa päälle. Ei, ei, ei.
Mausta tulee mieleen se vanha absintti sketsi verisellä tekstillä "Miksi?".
Olo tätä juodes on kuin vetäis sokerisiirappi purkist suoraan ja huuhtois vanhal kahvil ja jollain jenkki ipal sitä alas. Betonimyllystäkin tulee notkeempaa ku tästä.
13,1% viinaa seas, kävis päähän, mut ei tätä voi ees juoda niin nopeasti. Miehekästä juomaa, pesee kaikki litran karhutölkit ja tosivahvat satasel kyl, mut joutuu heittään pyyhkeen kehään, sample riittää.

Jouluoluet testissä: Erdinger Pikantus

Oluen speksit:

Mikä: Erdinger Pikantus, Weizenbock, Saksa
Mistä: Alko
Hinta: 4,18€/0,5l
Lukuja: Alkoholipitoisuus: 7,3%,  katkero: 10ebu ja väri: 70ebc.
Nippelitietoa: V. 1886 Johann Kienle perusti panimon, joka sai v. 1949 nimekseen Erdinger. Nykyään panimo on suurin vehnäoluen tuottaja maailmassa. Panimon tuotteista Alkossa ovat käynneet ainakin panimon Oktoberfest ja Schneeweisse.


 Joulu lähestyy pahus vie päivä päivältä ja joulutarvioiden loppusuorakin alkaa häämöttämään. Oikeastaan Liefmansin Glühkriek on ainoa "varma" uusi jouluolut, jonka aion vielä kumota, ehkäpä aaton aattona glögin sijasta räväytänkin tällä tuotteella?
Erdingeriä siis tällekin joululle, nyt sentään tyylinä talveen paremmin soveltuva weizenbock. En kyllä tiedä mikä juuri tästä oluesta nyt erityisen jouluisen tekee, kun muistaa Alkossa olevan jo valmiiksikin vaikkapa Aventintus, Vitus ja kotimainen Prykmestar Wehnäbock. No ei siinä, kyllä minulle aina hyvä weizenbock kelpaa, joten korkista kiinni, tonttuhattua päähän ja olutta lasiin, kiitos.

 Pikantus valuu ryminällä lasiin ja haluaa tulla kovaa vauhtia pöydälle asti. Ulkoisesti samean ruskeankellertävä olut paksulla ja tiiviillä vaahdolla, joka kestää Lucian päivästä kinkun paistoon.
Tuoksu on melko maltaisen makeahko, hivenen jopa imelä. Paahdettuja pähkinöitä mukana ja häivähdys sitä banaaniakin. Taustalla seikkailee kuivattua hedelmää ja annos hiivaisuutta, sekä pikkaisen liuotinta. Tuoksumaailma on varsin perinteistä vehnäpukkia. Ei hirveän vahva tuoksu, mutta mikään ei aivan ammu ylitsekkään.  
Maussa ollaan melko karamellisilla vesillä ja itseasiassa aluksi tulee lähes belgityylinen Dubbel mieleen. Paahdettua karamellia ja kuivattuja hedelmiä lähinnä. Hiiva tuo häivähdyksen banaaniesteriä, mutta muuten ollaan melko maltaisessa maailmassa. Joululimppua ja sokerisiirappista fiilistä on vaikea välttää, erilainen vehnä. 
Suutuntuma on sangen kermainen ja jossakin keskitäyteläisen ja kohtalaisen täyteläisen välimaastossa, juotavuus on varsin helpohkoa ja hiilihappoisuuttakin on saatu mukaan lähes tyylin mukaisesti, eli reilusti.
Erdingerin Pikantus tuo enemmän mieleen jotakin kevähköä Dubbelia, kuin weizenbockia. Makea olut uppoaa varmasti suomalaiseen makuun ja jännä kyllä, tavallaan jopa pidin tästä, yllätti.
 Pisteet:
Tuoksu: 7/10, Ulkonäkö: 4/5, Maku: 7/10, Suutuntuma: 4/5, Yleisvaikutelma: 14/20, Yhteensä: 36/50

Korkin kääntöpuoli:

Korkin kääntöpuoli on anonyymi satunnaismaistelija ja oluen, siis kaljan viihdekäyttäjä. 

En oo muuten vähään aikaan bisseä juonnutkaan, joten tää on jännä hetki. Joo en oo tipattomal ollu, vaik joulukuus tällainen vaatiskin paljon enemmän miestä, kuin joku tissiposkien tipaton tammikuu. Mut joo Erdinger, saksalaista vissii? 7,3% alkoholia, eli just sopiva näin seesteiseen tunnelmaan. Lämmittää kivasti ja samal voi mielessään nähdä talkkarin hikihatus työntämäs lumikolaa ja kiroamas tota taivaalta tulevaa valkoista p--skaa. Aijoo tästä kaljastahan oli puhe.
Samean ruskeeta kiljua ja vaahtoaa aivan tuhottomasti.
Haisee vahvasti mummon joululimpulle joo, makea ja hillitön viinaksinen.
Maistuu saksalaiselta tuplapukilta johon on blandattu jotain belgilitkua sekaan. Vähän lisää sokeria, ni olis aika lail tumman kozelin tasol. Ei hassumpaa, vähän paksua vaa.
Pikantus on melko pikanttia keittoa saksanmaasta, jost tulee kyl parempiaki, mut 7,3% lämmittävyyttä saa janoamaan lisää juotavaa. En kyl jois enempää ku yhen.

   

Olutarvioissa: Suomenlinnan Helsinki Porteri

 Oluen speksit:

Mikä: Suomenlinnan Helsinki Porteri, Suomenlinnan panimo, Suomi
Mistä: Alko
Hinta: 4,96€/0,5l
Lukuja: Alkoholipitoisuus: 5,6%,  katkero: 34ebu ja väri: 270ebc.
Nippelitietoa: V. 1995 perustetun Suomenlinnan panimon ensiesiintyminen Alkossa. Panimoravintolan fyysinen sijaintihan on tietysti Suomenlinnan merilinnoituksessa, joskin panimo on tänä vuonna laajentanut Vantaalle, joten oluita on saapunut jopa läheiseen citymarketiin, hienoa.

Bloggari sai juuri yövuoroputken täyteen ja 4h reippaiden unien jälkeen joululahjaostoksille. Tiedättekö ihmiset kuinka paljon voin inhota tätä vuodenaikaa? Lunta, jota kukaan ei halua, vähiten kaupungin aurakuskit. On kylmää, ja joulun tullen vielä tavaroiden haalimista ihmisille, joilla on jo kaikki. No onneksi käväisin Alkon puolella poistamassa paitsi joitakin punkkupulloja joululahjoiksi, niin myös muutamia oluita (tottakai). Ensimmäisenä koriini osui Suomenlinnan panimon pitkäripaisen esikoisolut. Eli tämä esittelyssä oleva Helsinki Porteri. Kaltaiselleni historianörtille jo panimoravintolan sijainti on lähes kuolaamisen arvoinen asia, paitsi maailmanperintökohteena, myös kotimaan historian kannalta merkittävänä rakennelmana. Helsinki Portteri on muuten minulle ensimmäinen "maistoon" pääsevä/joutuva panimon olut, joten hetki on verraten lähes yhtä merkittävä, kuin linnoituksen pommitus Krimin sodan aikana..vai? Ulkoisesti pidän panimon etiketistä kovasti. Yksinkertainen, tyylikäs ja osaltaan erottuva, vähän samaa, kuin esimerkiksi Nögnen etiketeissä.
Alko kertoo raaka-aineiksi: " Wiener-, ale-, karamelli- ja värimaltaat, Fuggles-humalat, hiiva ja järvivesi." Vahvuus on samaa tasoa Fuller'sin London Porterin kanssa, joten haastetta piisaa. En malta jaaritella enempää, vaan tartun korkinavaajaan ja päästän pullon tuskistaan.

 Lasiini valuu lähes sysimustaa olutta jättäen päälleen harmittavan ohuen beigen vaahtokruunun, joka haluaa välttämättä hajota tovin päästä lasini reunoille. 
Tuoksutellessa olutta nenääni tulvii vienon maltaisia aromeja. Yhdistelmä keskiasteisen paahteista kahvisuutta, ei tumma paahtoa, vaan suomalaisten suosimaa vaaleampaa. Samalla miellyttävän makeahkon leipäistä, ellei jopa hentoiseen mämmisyyteen taittuvaa maltaisuutta. Taustalla hennosti happamahko maitohappoisuutta ja lakritsaa. Ei yhtään hassumpi tuoksuprofiili, ainoastaan intensiteetti voisi olla makuuni selvästi kovempikin, tämän verrokiksi juuttunut Fuller's tekee hieman paremmin. 
Maussa paahteista maltaisuutta yhdistyy keveään maitohappoisuuteen. Suolaista lakritsaa kummittelee hieman taustalla ja kevyt tuhkaisuus lopettelee jo kummitusleikkejään. Jälkimaku on hennon puumainen, maanläheinen ja aika perinteisen "Fugglesmainen". Katkerot vielä hyväilevät suunpieliä ennen seuraavaa huikkaa.
Suutuntuman kohdalla voisin hieman narista. 5,6% ei yleensä kovin paksua runkoa saa aikaan, paitsi edellä mainittu lontoolaispanimo porterillaan. Silti tämä jää harmittavan ohueksi. Selvästi toki paremmin, kuin taannoin juotu Ridgewayn Imperial Porter, joka oli täysin tasapainoton ja heikkorunkoinen, pystyy Suomenlinna pitämään vielä airot vedessä ja peräsimen oikeassa suunnassa. Keskitäyteläistä, hieman ohutta ja helposti juotavaa. Hiilihapotus on varsin sopivaa. 
Loppupeleissä keveäksi porteriksi varsin pätevä tuotos ilman virhemakuja ja sopivalla balanssilla. En panisi vastaan, jos innostuisivat tekemään tästä vahvemman version ja lyömään sen imperialistisen sanan eteen, joskin Imperial Helsinki olisi jo sarkastista liioittelua. Hyvä olut, runko syö hieman fiilistä, kuten lottokierroskin, mutta lopulta aurinko paistaa risukasaan ja voin hyvin mielin painua nukkumaan. Suomenlinna kiitos tästä, palaamme taas tuopin äärelle. Ehkä jo sunnuntaina?  
 Pisteet:
Tuoksu: 8/10, Ulkonäkö: 3/5, Maku: 7/10, Suutuntuma: 3/5, Yleisvaikutelma: 14/20, Yhteensä: 35/50

Omasta panimosta: Sir Humulus Revenge

Oluen speksit:

Mikä: Sir Humulus Revenge, IPA, Suomi
Mistä: Kotoa
Hinta: Ei laskettu
Lukuja: Alkoholipitoisuus: 6,9%,  katkero: 80ebu ja väri: 15ebc.
Nippelitietoa: Humalina Chinook, Amarillo, Simcoe ja Nelson Sauvin. Unohdin kirkasteet ja ruman sameaa "kiljuahan" siitä tuli.



Tänään blogissa pari kuukautta sitten pantu IPA.
IPA tuntuu olevan näin kotioloissa melkolailla vaikea tyyli luoda, kaiketi tämä on osa siitä, miksi sitä haluaa panna kohtalaisen usein. Tämän oluen suurimmat ongelmat ovat oikeastaan jäätävän hirveä ulkonäkö, unohdin kattilakirkasteet ja reipas kuivahumalointi samentaa sitä entisestään. Toinen seikka on, etten omasta mielestäni vieläkään saa sellaista tuoretta humalan käpyisyyttä näihin.
Toisaalta taas siinä mielessä olen tähän satsiin tyytyväinen, että balanssi on kohdallaan (ipa:si). No seuraavaan IPA satsiin on taas reseptiikkaa viilattu, mutta mennäänpä asiaan.

Ulkoisesti samean kuparinpunertavaa olutta varsin passelilla vaahdolla.
Tuoksussa yhdistelmä Nelsonin tuomaa trooppista hedelmää ja mustaherukkaisuutta, sekä appelsiinia. Aavistus pihkaisuutta taustalla. Todella keveästi makeahkoa maltaisuutta taka-alalla.
Maussa pitkälle samoja elementtejä. Nelson puskee lävitse, muiden hillitessä sen tuomaa tropiikkia. US05:n tuttu kevyen hiivainen persikkaisuus on myös esillä. Mäntyisyys (Chinook ja Simcoe) hyökkäävät pahaa aavistamatta kielelle ja tasapainottavat muuten makeahkoa humalaista hedelmäisyyttä. Mallas on pelkkä runkoa tuova taustaelementti tässä.  Jälkimaku on todella kuivan katkera ja onneksi jopa kohtalaisen smooth, eli karkeutta ei ole.
Suutuntuma on jossakin kohtalaisen täyteläisen huitteilla, hiilihappoa on passelisti ja juotavuus on ok.
Tästä satsista kevyesti suodatettu versio voisi toimia vielä paremmin. Vielä vaatii työtä tämän tyylin hallinta, ainakin kotivehkeillä.

Jouluoluet testissä: St. Peter's Winter Ale

Oluen speksit:

Mikä: St. Peter's Winter Ale, Old Ale, Englanti
Mistä: Alko
Hinta: 4,38€/0,5l
Lukuja: Alkoholipitoisuus: 6,5%,  katkero: 31ebu ja väri: 123ebc.
Nippelitietoa: St. Peter'sin (perustettu 1996) oluita on Alkossa ja maitokaupoissa melko runsaasti esillä. Näistä mieleen ovat jäänneet mm. Honey Porter, Cream Stout, Ruby Red Ale ja G-Free. Winter Alen raaka-aine listaus on melko perinteinen: Pale ale-, vehnä- ja suklaamaltaat, humalina Challenger ja Goldings, hiiva ja vesi.



Maanantaita vaan. Pitkä opiskelu viikonloppu Mustialassa on takana ja nyt ollaan jälkeen takaisin jouluoluiden äärellä. Pullo on matkustanut luokseni kaukaa Englannista, aina Forssan kautta tänne kaakkoon. St. Peter's tarjoilee tänään oman jouluolut valikoiman tuotteensa. Aluksi harmittelin, että panimo on luopunut tyylikkäistä lituskoista yskänlääkepulloistaan, joka oikeasti pohjautuu 1800-luvun gini pulloon. Olisiko niin, että pyöreämpi vaihtoehto on logistiikan ja pullotuksen suhteen helpompi?
Tyylinä Old Ale, joka kattaa kyllä kaikenlaista sisäänsä ja harvemmin näitä tulee nykyään vastaan, joten kiintoisa nähdä mitä tulee eteen myös Cask oluistaan tunnetusta panimosta. Korkki pois ja asiaan.

Ulkoiselta olemukseltaan lähes läpinäkymättömän musta olut ohuehkolla beigellä vaahdolla, joka hajoaa pian lasin reunoille.
Tuoksussa ensimmäisenä havaitsee hedelmäisyyden, joka lie talon hiivakannan peruja. Mukana on myös hieman makeahkoa maltaisuutta, karamellia ja kuivattuja hedelmiä. Taustalla brittihumalaa ja hieman maanläheisyyttä. Varsin brittiläinen tuoksu sanan varsinaisessa mielessä. Ei hassumpi kuitenkaan.
Maultaan luumuisen hedelmäinen, paahtoleipää ja suklaata. Goldings maistuu tutulla tavalla taustalla keveän paahteisuuden kera. Jälkimaku on kuivattun hedelmäinen ja hennon katkeroinen.
Suutuntumaltaan Winter Ale on keskitäyteläinen, kohtalaisen helpohkosti juotava olut. Hiilihapot ovat kuitenkin kohtalaisen matalat, joka sopii näihin "olde english aleihin".
St. Peter's Winter Ale on lopulta ihan kelvollinen olut. Ei nouse omiin suosikkeihini kuitenkaan. Makuprofiili on toki monipuolinen, mutta omaan suuhuni ei aivan osu. Voisin kuvitella toimivan ruuan kanssa ihan kelvollisesti ja suosittelen maistamaan, erityisesti jos brittioluet ovat lähellä sydäntä.
Pisteet:
Tuoksu: 7/10, Ulkonäkö: 3/5, Maku: 7/10, Suutuntuma: 3/5, Yleisvaikutelma: 14/20, Yhteensä: 34/50

Olutarvioissa: Abbaye des Rocs Speciale Nöel

Oluen speksit:

Mikä: Abbaye des Rocs Speciale Nöel, Belgityylinen Vahva Ale, Belgia
Mistä: "Ulkomailta"
Hinta: ei muistikuvaa/ 0,75l
Lukuja: Alkoholipitoisuus: 9%,  katkerosta ja väristä ei arvoja.
Nippelitietoa: Brasserie des Rocs on vuonna 1979 avattu panimo Montignies-sur-Roc:n kylässä Belgiassa.

Tänä iltana lasissa on belgityylistä jouluolutta, joten tonttulakkia päähän ja juustolautasta esiin. 
Brasserie  de'l abbaye des Rocs on panimo, jonka tuotteet ovat pitkään olleet pitäisi "testata listalla". Pullo on vajaan vuoden verran seisonut komerossa ja kun nyt viimein pääsen maistamaan panimon maustetun jouluoluen Speciale Nöelin on fiilis vallan mainio, ainakin etukäteen. Tämä ilta on muuten mennyt huomista panopäivää suunnitellessa. Black DIPA työnimellä kulkeva hirviö odottaa raaka-aineiden toisiinsa bruuvaamista. Samalla on säädetty viikonlopun kuvioita. Tie vie perjantaina kohti Mustialaa, jossa on tarkoitus kartuttaa ennestään järjettömän suunnatonta AMK pistemäärää panokurssin verran. Edessä siis ensimmäinen viikonlopun yli kestävä osio Ison Piipun varjossa keskellä Kanta-Hämeen intiaanialuetta.
Nyt on siis hyvä hetki nautiskella pullo jonkinmoista joulun henkeä, joten korkkia auki ja olutta lasiin, meitä janottaa.

 Korkatessa meinaa käydä tuttu belgialainen ilmiö. Nimittäin tavara haluaa kiirellä lasiin, että pitää ottaa varuiksi askel lähemmäs tiskiallasta. No syliin ei tullut tällä erää. Lasiin valuu lopulta syvän ja samean punertavaa olutta vahvalla ja suurella vaahdolla. 
Tuoksultaan tämä jouluolut on kiintoisa. Vahvasti makeaa maltaisuutta, johon yhdistyy annos luumuja ja hiven kirsikkoita. Taustalla hedelmiä ja mausteisuutta. Samalla happamuutta leikkaa makeuden lävitse ja tuo tasapainoa. Itseasiassa tuoksu on kuin yhdistelmä Rodenbachia ja Westmallen Dubbelia. Ei hassumpaa, sillä balanssi on tyylikäs.
Maun puolella hivenen sokerisen makea maltaisuus aloittaa vyörytyksen. Perään saapastelee hivenen pomeranssista, kanelista ja muskottimaista mausteisuutta. Tummaa hedelmäisyyttä, kuten luumua selvästi vielä pelissä mukana, mutta kaiken kruunaa tuo kirurgin lailla leikkaava kevyt hiivainen happamuus, joka tasapainottaa kokonaisuuden nautittavaksi. Jälkimaussa on kevyt annos yrttisyyttä ja mämmiä.
Suutuntumaltaan kohtalaisen täyteläinen, pehmeä ja kohtuullisen matalahiilihappoinen. Juotavuus on yllättävän helppoa ja alkoholi lähes täysin piilossa. Jännästi kaataessani toista lasillista hiilihappoja onkin kohtalaisesti, ilmeiseti hiiva pääsi avatessa liikkeelle, sillä suuhun tulee sattumia, kuin paremman laadun hedelmämehuissa konsanaan.
Speciale Nöel on niin belgialainen tuotos, että mielleyhtymä De Dolleen on taattu. Erikoista, epäpuhdasta, hivenen rustiikkia ja avatessa arvoitus miten käy. Silti lopputulos on viihdyttävä, ellei jopa päihdyttävän miellyttävä ja yllättävän tasapainoinen, silti monipuolinen. Kyllä jouluolutta ja nimenomaan belgityylillä, loppuun voisi lainata Forrest Gumpia, mutta koska kaikki tietävät suklaarasioista tähän aikaan vuodesta tarpeeksi, jätän väliin, otan viimeisen huikan ja menen maate.
Pisteet:
Tuoksu: 8/10, Ulkonäkö: 4/5, Maku: 8/10, Suutuntuma: 4/5, Yleisvaikutelma: 16/20, Yhteensä: 40/50