Huuruisia tarinoita tuopin ääreltä
suoraan suoneen
tykitettynä.
- Uutisia
- Arvioita
- Kotiolutta
- Gonzoa
- Matkaraportteja


sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Olutarvioissa: Suomenlinnan Helsinki Porteri



 Oluen speksit:

Mikä: Suomenlinnan Helsinki Porteri, Suomenlinnan panimo, Suomi

Mistä:
Alko
Hinta:
4,96€/0,5l
Lukuja:
Alkoholipitoisuus: 5,6%,  katkero: 34ebu ja väri: 270ebc.
Nippelitietoa: V. 1995 perustetun Suomenlinnan panimon ensiesiintyminen Alkossa. Panimoravintolan fyysinen sijaintihan on tietysti Suomenlinnan merilinnoituksessa, joskin panimo on tänä vuonna laajentanut Vantaalle, joten oluita on saapunut jopa läheiseen citymarketiin, hienoa.


Bloggari sai juuri yövuoroputken täyteen ja 4h reippaiden unien jälkeen joululahjaostoksille. Tiedättekö ihmiset kuinka paljon voin inhota tätä vuodenaikaa? Lunta, jota kukaan ei halua, vähiten kaupungin aurakuskit. On kylmää, ja joulun tullen vielä tavaroiden haalimista ihmisille, joilla on jo kaikki. No onneksi käväisin Alkon puolella poistamassa paitsi joitakin punkkupulloja joululahjoiksi, niin myös muutamia oluita (tottakai). Ensimmäisenä koriini osui Suomenlinnan panimon pitkäripaisen esikoisolut. Eli tämä esittelyssä oleva Helsinki Porteri. Kaltaiselleni historianörtille jo panimoravintolan sijainti on lähes kuolaamisen arvoinen asia, paitsi maailmanperintökohteena, myös kotimaan historian kannalta merkittävänä rakennelmana. Helsinki Portteri on muuten minulle ensimmäinen "maistoon" pääsevä/joutuva panimon olut, joten hetki on verraten lähes yhtä merkittävä, kuin linnoituksen pommitus Krimin sodan aikana..vai? Ulkoisesti pidän panimon etiketistä kovasti. Yksinkertainen, tyylikäs ja osaltaan erottuva, vähän samaa, kuin esimerkiksi Nögnen etiketeissä.
Alko kertoo raaka-aineiksi: " Wiener-, ale-, karamelli- ja värimaltaat, Fuggles-humalat, hiiva ja järvivesi." Vahvuus on samaa tasoa Fuller'sin London Porterin kanssa, joten haastetta piisaa. En malta jaaritella enempää, vaan tartun korkinavaajaan ja päästän pullon tuskistaan.

 Lasiini valuu lähes sysimustaa olutta jättäen päälleen harmittavan ohuen beigen vaahtokruunun, joka haluaa välttämättä hajota tovin päästä lasini reunoille. 
Tuoksutellessa olutta nenääni tulvii vienon maltaisia aromeja. Yhdistelmä keskiasteisen paahteista kahvisuutta, ei tumma paahtoa, vaan suomalaisten suosimaa vaaleampaa. Samalla miellyttävän makeahkon leipäistä, ellei jopa hentoiseen mämmisyyteen taittuvaa maltaisuutta. Taustalla hennosti happamahko maitohappoisuutta ja lakritsaa. Ei yhtään hassumpi tuoksuprofiili, ainoastaan intensiteetti voisi olla makuuni selvästi kovempikin, tämän verrokiksi juuttunut Fuller's tekee hieman paremmin. 
Maussa paahteista maltaisuutta yhdistyy keveään maitohappoisuuteen. Suolaista lakritsaa kummittelee hieman taustalla ja kevyt tuhkaisuus lopettelee jo kummitusleikkejään. Jälkimaku on hennon puumainen, maanläheinen ja aika perinteisen "Fugglesmainen". Katkerot vielä hyväilevät suunpieliä ennen seuraavaa huikkaa.
Suutuntuman kohdalla voisin hieman narista. 5,6% ei yleensä kovin paksua runkoa saa aikaan, paitsi edellä mainittu lontoolaispanimo porterillaan. Silti tämä jää harmittavan ohueksi. Selvästi toki paremmin, kuin taannoin juotu Ridgewayn Imperial Porter, joka oli täysin tasapainoton ja heikkorunkoinen, pystyy Suomenlinna pitämään vielä airot vedessä ja peräsimen oikeassa suunnassa. Keskitäyteläistä, hieman ohutta ja helposti juotavaa. Hiilihapotus on varsin sopivaa. 
Loppupeleissä keveäksi porteriksi varsin pätevä tuotos ilman virhemakuja ja sopivalla balanssilla. En panisi vastaan, jos innostuisivat tekemään tästä vahvemman version ja lyömään sen imperialistisen sanan eteen, joskin Imperial Helsinki olisi jo sarkastista liioittelua. Hyvä olut, runko syö hieman fiilistä, kuten lottokierroskin, mutta lopulta aurinko paistaa risukasaan ja voin hyvin mielin painua nukkumaan. Suomenlinna kiitos täs, palaamme taas tuopin äärelle. Ehkä jo sunnuntaina?  
 Pisteet:
Tuoksu: 8/10, Ulkonäkö: 3/5, Maku: 7/10, Suutuntuma: 3/5, Yleisvaikutelma: 14/20, Yhteensä: 35/50



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti