Kotiolutta: Rabbit Street Witbier ja Vattu-Flanders

Sain viime syksynä keittopäivän päätteeksi pari korruptiopulloa Orimattilan parhaalta (ainoalta?) kotipanijalta, eli Rabbit Streetin Jussilta.
Pulloihin oli merkitty parasta jälkeen päiväykseksi marraskuun alku. No tässähän kävi niin, että unohdin nämä yksilöt tyystin hyllyn perälle.

Vuosikin ehti vaihtua, kunnes inventoidessani pulloja törmäsin näiden kahden yksilön epätoivoiseen yritykseen maastoutua pullojen sekaan, kuin kaksi kuusivuotiasta pallomereen.

Tyyleinä Witbier ja Flanders Red.

Kyselin hieman nolona Jussilta speksejä, mutta tarkat tiedot ovat kuulema kadonneet bittiavaruuden äärettömyyksiin.
Witissä on ilmeisesti ihan kaupallista nestehiivaa ja Rabbit Streetin tapaan ebuja on kevyesti ”vain” 40. Vähän korianteria ja appelsiinia. Mestari ei itse vaikuttanut kovin tyytyväiseltä tähän, mutta maistan silti.

Ensimmäinen havainto on malttamattomuus. Wit haluaisi vauhdilla pullosta lasiin ja kenties lasista suuhun. Vaahtoaa siis hyvin belgimäisesti muun ulkomuodon nojatessa klassiseen sameahkoon appelsiininkeltaisuuteen.

Tuoksu irroittelee hyvää jazzia. Hyvin tyylinmukaista mausteisuutta ja hedelmää. Korianteria päällä. Sitrusta, appelsiinia ja hieman pistävyyttä. Ei huono, ei ollenkaan.

Maussa mausteisuus ja hedelmä ottavat hieman takkiin korkahkon katkeruuden tuoman kuivuuden myötä. Vehnille tuttu keveä kuohkeus, taikinaisuus ja maltaisuus eivät pääse loistamaan. Kuivaa keksiä, sitrusta ja hentoa mausteisuutta. Nyanssit jäävät katkeruuden alle, vaikka raikasta onkin.

Suutuntumaltaan keskitäyteläinen, melko hiilihappoinen tuotos.

Tällä kertaa ei aivan napakymppiä Rabit Streetiltä, mutta ei tässä teknisesti suuria virheitäkään ole. Keveä, raikas, hyvä ja helppo juoda. Täyttää minusta witbierin tarkoituksen varsin soveliaasti.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Astelleenpa Vattu-Flandersin pariin.

Ohops, onpas nättiä. Melko kirkkaan viininpunaista olutta hennolla vaahdolla.

Tuoksu nostaa kyllä hyvin perinteiset flanders red fiilikset salkoon. Viinikumia ja happamuutta. Vadelma sopii tähän yllättävän hyvällä svengillä. Punaisia marjoja ja keksiä. Siinämäärin autenttista tekemistä, että jos tämä olisi tullut kotimaisen 0,33l pullon sijaan Rodenbachin lekassa syyttäisin piratismista ja plagioinnista.

Ensimmäisella huikalla miltei vihloo hampaita. Vadelma tuntuu tässä enemmän herukkaiselta. Käynneitä marjoja, maltaisuutta ja joulupipareita. Funkkia on, mutta ei läheskään sanan pahimmassa merkityksessä. Esitys on kokonaisuutena yllättävän puhdaslinjainen.

Todella huikeaa tekemistä kyllä tämän oluen osalta. Nyt on ns. osunut mallaspohja, hiivakanta, käsittely ja käyminen melkolailla nappiin. Vadelmakaan ei onneksi lyö aivan överiksi, koska tässä tyylissä sellaista ei kaipaisi.

Olipas jälleen varsin mallikkaita kotioluita lasissa. Kiitos Rabbit Streetille näistä näytteistä.

Ravasta kultaa: Näillä vihjeillä teet vieläkin parempaa olutta

Edustava näytteenotto, mittaaminen ja sen tarkkuus oikeassa paikassa on yksi avaintekijä

"Klik"
Mikä otsikko.

Nauttiessani kotipolttoista Rye Winea, siis Barley Winea, jossa on myös ruista, pysähdyin hetkeksi miettimään kotiolutta.
Oikeastaan olen miettinyt sitä viime päivinä paljonkin, sillä nurkissa muhii jos jokunen erä käymässä ja tuskailen jo miten saan kaiken astioitua.
Kuitenkin mietin tässä sitä mitä voisin yrittää sanoa kotioluen viemisestä seuraavalle tasolle. Eli sellaiselle, jossa se pystyy kevyesti kamppailemaan kaupallisten oluiden kanssa?
Koska olen aiemmin mielestäni käsitellyt paljonkin niitä seikkoja, joita mielestäni oluen valmistuksessa tulisi huomioida, että taustoittanut omaa reseptiikan kirjoitusprosessiani, niin aion nyt hieman sitoa nauhoja yhteen ja rusettiluistella teidän kanssanne sellaisella tasolla, jossa "ihan kivasta" tehdään "helvetin hyvää".

Ja jos osa teistä nyt kokee tämän olevan pelkkää pullistelua, niin voin sanoa teidän olevan aivan oikeassa. Seuraavaksi samat kaverit kysyvät millä lihaksilla ja vastaan samalla röyhkeydellä: "Etteks te tiiä kuka mä oon". Annan vain vinkiksi, tehkää taustat. Sellainen "Kaikki arviot" tuotteistani olisi liki samankaltainen postaus, kuin jos käsittelisi kaikkia Phelpsin uintimitaleita. Kiusallisella tavalla ylivoimaista tekemistä. Okei otan pari askelta podiumilta alemmas, kun alkoi yhtäkkiä niskassa oudosti kuumottamaan.
 Eli miten se tehdään?
Sen jälkeen, kun peruasiat ovat selkäytimessä ja osaa tiedostaa kikkailun johtavan useammin hutiin, kuin osumaan voidaan aloittaa.

Fiksua kikkailua käytetyn tynnyrin kera

 Tässä minun teesejäni naputettavaksi sinunkin kattilaasi:

1. Tutustu tyyleihin. Miltä ne maistuvat ja mitä niissä on reseptiikan kannalta. Opi näkemään oleellinen kunkin tyylin raaka-aineista ja prosessista.
2. Älä kikkaile, ota mieluummin raaka-aineita pois, kuin lisää niitä.
3. Käytä laadukkaita raaka-aineita ja mieti mitä mitäkin  tuo lopulliseen tulokseen.
4. Hio. Keitä samoja oluita uudestaan tehden pieniä muutoksia kerrallaan.
5. Pyydä mielipiteitä sellaisilta, jotka ovat valmiita tuomitsemaan ja opi.
6. Älä kikkaile, vieläkään.
7. Älä tuijota liikaa valmiisiin resepteihin, joissa ei mainita lopputuloksesta tuon taivaallista.
8. Äläkä myöskään lähde liiaksi kloonauskelkkaan. Nimittäin jos perusasiat olivat hallussa, niin kyllä se Sierra Nevada Pale Ale-kloonisi todennäköisesti myös maistuu pitkälti aivan mainiolta apalta, mutta mitä opittavaa sinulla tästä oli?
9. Hallitse käymistä ja muista puhtaus. Kyllä ilman jääkaappiakin voi tehdä lageria kerrostalossa, vaikka parvekkeella talvella, mutta se maksaa hitosti vaivaa.
10. Rätti, sieni, harja, pesuaine ja sanitointiaine = ystäviä, joita ei pidä säästellä.
11. Maista, maista, maista. Jokaisessa vaiheessa.
12. Kun kikkailet kuitenkin, niin mieti mikä sopii mihinkin. Hae innoitusta ruuasta, tai muista juomista. Ole luova, mutta analyyttinen. Miten se toimii prosessin kannalta? Entä lopputuotteen kannalta? Tasapaino? Juotavuus? Älä kikkaile kikkailun vuoksi, tai siksi että: "tuli vaa fiilis kaataa tätä sekaan".
13. Keep it simple, drink it simple.
14. Lahjo joku kriitikko kertomaan suoraan mikä on vialla. Siis vialla; koska mikään ei ole täydellistä (Paitsi ehkä Bud-Light).

IPA:ni ovat olleet aina erinomaisia ennen pullotusta ja muutaman viikon jälkeen vain kohtalaisia. Kegi ja hiilidioksidi ratkaisivat säilymisongelman. Tämä kerää pelkkää kehua kovan pään harrastajilta.

 Tyylikohtaisesti mieti miten saisit vielä lisää jerkkua tuotteeseen. Esimerkiksi IPA ei aina hyödy lisämäärästä humalaa, mutta happikontrolli ja kegi olisikin jo paljon parempi vastaus kysymykseen: "Miten tehdä tästä parempaa tällä kerralla".

Isoimmat probleemat kotioluissa ovat mielestäni tässä:

1. Aloitustaso, jossa ei tehdä pohjatöitä ja opiskella perusasioita tarpeeksi. Eli liikaa intoa.
2. Syy-Seuraus suhteen ymmärtämättömyys.
3. Edellisiin liittyvät: Prosessin hallinta. Etenkin käymisen, hiivan käsittelyn, puhtauden ja happikontrollin suhteen.
4. Olemattomat muistiinpanot.
5. Raaka-aineiden sopimattomuus keskenään.

Tässä välissä malttamattomimmat varmaan odottavat sellaista yleisneuvoa, jolla rakennetaan seuraava 100/100 Ratebeer olut. Tiedättekö. Se on vähän niinkuin monella muullaki alalla: Yksi ohje, tai tapa ei ole kaiken kattava kaikissa tilanteissa. Siksi pitää opiskella, treenata, ymmärtää, olla nöyrä ja osata yhdistää tietoa lähdekriittisesti.

En ole suuri Sour-ihminen, mutta opiskelin kuukauden ajan näistä tyyleistä, prosessista, resepteistä, yms ennen tämän ensimmäisen valmistamista.

Hyvät ja toimivat välineet, rutiinit, puhtaus ja tarkkuus

Tsekkaapa siis blogin vanhat prinsiipit ja nykäise hihasta yksityiskohtaisempia pelivinkkejä juuri sinun oluesi kohdalle.


Maailman helpoin kotioluen valmistusohje

5 Yleisintä virhettä aloittelevalle kotiolutmestarille

5 Helpointa oluttyyliä valmistaa itse

5 Vaikeinta oluttyyliä valmistaa kotona

Miten kirjoittaa olutresepti? 

Lyhyesti lagerin valmistamisesta kotona 

Testissä GrainFather

Oluen kotivalmistusta - "Lähes" opetusvideo 1/2

Oluen kotivalmistusta - "Lähes" opetusvideo 2/2

Mihin kuljit Põhjala ja ken on Taanilinn?

Muistan ensikosketukseni Põhjalaan. Oli kesä 2012 ja olin kävellyt pitkän hikisen päivän helteisessä Tallinnassa pitkin mukulakivikatuja. Päädyin johonkin vanhan kaupungin kuppilaan, jossa oli sisällä vielä kuumempi ja nuhjuisempi.
Olin tilannut kippolassa eteeni tämän tuoreen ja hieman jo nimeä saanneen panimon ensimmäisiä tuotoksia: Rukkirääk. Se oli keveä hennosti rukiinen konstailematon olut. Ei aiheuttanut tutinaa tennissukissa, eikä sandaaleissani. Myöhempien aikojen pyhien oluiden parissa sitten taas Uus Maailm ja etenkin joskus tykissä kunnossa ollut Virmalised räväytti jo hieman.
Oikeastaan pajatso tyhjeni ilman pianonkieltä välissä vasta Öön kohdalla. Oli upeaa nähdä etelänaapurissa liki Brewdogin tasoista kuhinaa. Aikojen ja niiden vesien virratessa on Nõmmellä tehty ja kotona/baarissa/festareilla juotu. Jossakin kohtaa tuntui jo, että alkaako Põhjala turtumaan ja tyytymään vain Viron ykköstilaan panimona? Mitaliähky, palkintokahvia ja pullaa vatsat täynnä? Saturaatiopiste? Ei. Oikeastaan näin ei koskaan käynyt, vaan muut tuottajat ajoivat hitaasti rinnalle. Tiedättehän ne sellaiset, joiden vanhat tuotokset kelpasivat korkeintaan koriin lähiön Rimissä pikkutunneilla. Hetkinä, jolloin laitamyötäisessä ajateli euron Pühastejen ja Öllenauttejen menevän edes jotenkin alas hintalaatusuhteensa turvin ja kiroillen miksi Eestissä sipsipussit ovat mikroskooppisia.

Jossain kohtaa kilpailua samoista markkinoista ja asiakkaista on vain liikaa. Sellaisina hetkinä moni vanhempi tekijä jumittuu pommikuoppaan, eikä nouse sieltä ylös. Esimerkkinä vaikkapa takavuosien suuri suosikkini ja panimo, jonka etiketit huusivat parhautta, laatua ja hypeä: ”Nönnö Ö”.

Kuitenkin.. Põhjalalta on koko ajan tullut uutuuksia tasaisesti ulos. Silti muiden lyödessä keittoon mitä vinkeämpiä mausteita ja twistejä on Põhjala tuottanut korkeintaan keskinkertaisuutta. Alkoiko ote lipsua? Ei. Yksi sana: Laatu. Laatu ei koskaan lakannut olemasta, se vaan lakkasi tuottamasta yhtä tiukasti brändättyjä ja olutnörttien märkiä päiväunia palvelevia tuotteita. Kun Pühaste pani huikeaa Lime-Gosea oli ruokakaupassa aivan liian perinteinen Meri. Silti uskollisesti join liki jokaisen uutuuden useasti pettyen ja palaten yön selässä Öö:n pariin. Kunnes näin tämän ja päätin jälleen luottaa Põhjalan taikaan. 

 

Taanilinn

Liki 15% Imperial Stout yhdessä verrattoman To Ölin kera. Hintaa toki aivan liikaa, mutta kerran elämässä? RateBeer kertoo yksipuolisesti tämän olevan panimon kovin tuotos ja se lataa melkoiset ennakkoasetelmat, jotka voivat vain kaaduta korttitalona tahmealle kapakkapöydälle. Pime ÖÖ PX löi aikanaan sellaiset kierrokset, että olisin huikan jälkeen liittynyt seurakunnan jäseneksi Guyanaan.

Speksataanpa lisää Taanilinnaa suoraan putiikin sivuilta: ”Malts: Pilsner malt, Oats, Cara 150, Melanoid malt, Chocolate malt, Cara Amber, Special B, Chocolate Rye, Demerara Sugar

Hops: Magnum, Goldings, Cinnamon, Aniseed, Orange Zest”.

Eli keittiön kaapit tyhjentyivät kerralla? Tämä on vieläpä kypsytetty konjakkitynnyreissä, mikä on pieni kysymysmerkki. En ole brenkun ystäviä ja yksikään konutynnyrissä ollut olut ei mielestäni ole edennyt parempaan suuntaan, vaan se pistävä viinamaisuus löytyy alta aina. Entä tänään?
Buckle up and sit sticky?

 


Tsuff. Hän suhahtaa vienosti matkallaan muistoihin.
Ulkoisesti Taanilinn on hyvin perinteinen IS. Musta olut hennolla beigellä pitsilakilla.
Tuoksu alkaa kuitenkin polkemaan, kuin kilpapyöräilijä vuoristoetapilla. Ns. jerkkua piisaa.
Ja paljon kaikkea. -Insert the adjective warnings-

Huikeat vaniljaiset paahteet lakritsan ja siirapin kera. Maitosuklaata, karamellia ja syvää imelää katkeruutta. Kuivattuja hedelmiä seassa. Monimuotoinen, mutta niin mahtavan harmoninen. Isoa isolla Iillä. Oikeastaan koko Päätalo huutomerkillä.

Maussa on mieluisa juonikuvio. Alkaen paahdetulla sokerisella siirappisuudella, edeten lakritsan ja hedelmän saatteleman syvään mustaan aukkoon, jossa paahteinen maltaisuus, suklaa ja keveä katkeruus jalostavat kokonaisuudesta jotakin osiaan suurempaa. Efekteinä keveä mausteisuus ja tynnyrin herkät sävyt saavat yleisön taputtamaan. Eikä tippaakaan viinaa, ei edes limuviinaa. Paras konutynnyribisse evö.

Suutuntuma on miellyttävän öljyisen samettinen. Paksua samettisohvaa suoraan lapsuudesta, johon tuudittautua ja hukkua.

Taanilinn ei ehkä lähde mukaan esanssikilpa-ajoihin yhden mustalaispanimon kanssa, vaan osoittaa että ihan perinteisellä mallas+tynnyri tavaralla voidaan tuottaa uskomattoman huikeita päänsisäisiä maailmoja. Räjäyttää kyllä keveästi pankkia, vaikka hinta onkin pelkkää kryptoniittia.

Huikeaa tekemistä. Lakki, päästä, unelmoikaamme.

HLS: 7,5/10

Hiisi Pöllöhillö - Ei pöllömpää

And now something completely different..

Koska me kaikki tiedämme, että pöllöteemaisen oluen reittaaminen on minulle täysin turhaa, niin tehdään jotain ihan muuta. Päätin kutsua paikalle ulkopuolisen asiantuntijaraadin, jonka perehtyneisyyttä tällaisiin tuotteisiin ei käy kyseenalaistaminen. Astun siis itse askeleen taaksepäin ja tyydyn raportoimaan tämän todellisen pro-tastingin kohokohdat. Kuuletteko tekin muuten hennon huhuilun, sekä Shellin mainoksen tässä lauseessa: Hiisin Pöllöhillo, Alkosta.
Aloitamme kommenteista:

"Pöllöhillo, oikeesti?"

"AWWWWWW"

"Sweetspottausta" 

"I'm Gonna drink it owl night long"

"Osaan varmaan lentää tämän jälkeen?"

"Ei pöllömpää"

"Preying for some more"

"Huu on Juu"

"Mustikkapuska, ilman Pekkaa"

"Hoot, it was fun"

"Pillin kanssa olisi parempaa"

"Todellinen seksi-wow, missä voi klikata?"

"Ei sakkaa, edes huippukorkeudessa"

Ja siirrymme raportaasin kuvakavalkaadiin:

 

Raati esittäytyy pullon kera

Ensikosketus on tärkeä

Tarkastuksessa pullon tyhjyys ja mahdollinen sakka

Tynnyreitä etiketissä, joten tunnelmaa haettiin tasapainoon

Viskositeetin tarkistamista

Kestääkö aromi ja vaahto aivan loppuun asti?

And the ultimate score?

Raati toteaa tuotteen erinomaisen sopivaksi: "Huikeaan yleisilmeeseen ei ole nokalla koputtamista".

Kolmesti Nilkkoa

Onko "Give love a chance" sama kuin "Give brewery a new chance?"

Siinäpä kysymystä kerrakseen. Juotuani taannoin muutamia uusien panimoiden tuotteita, havaitsin isoksi pettymyksekseni näiden olleen liian vanhoja, hapettuneita ja tunkkaisia (usein kuollutta hiivaa).
Koska ei ole reilua tuomaroida panimoa yhdeltä otannalta (Vai onko?) päätin antaa toisen mahdollisuuden. Usein elämässä se on ollut vain mahdollisuus pettyä entistä pahemmin, mutta joskus, joskus harvoin se on ollut avain uuteen onneen.
Olisiko näin tänäänkin, kun edessä on peräti kolme Mäntyharjulaisen Nilkko Brewingin tuotetta? Viimeksi nautittu Rascal kärsi iästä, mutta nyt oluet olivat tuoreempia. Muutama tuoreeltaan panimolta ja yksi ilmeisesti 2-3kk vanha, eli siis ruokakauppatermein: "Riittävä".
Tuotteet ovat Lucky, Korra ja Nelson.
Tyyleiltään ilmeisesti siis: (samassa järjestyksessä) IPA, Black IPA, sekä Golden/Blond Ale.

Aloitetaanpa kevyestä päästä.

Nelson, tuo kurre-etikettinen tienaa tietysti etiketistään +1 pisteen. Diggaan näistä lievästi Itäblokin hellyttävää animaatioskeneä muistuttavista etiketeistä.
Ulkoisesti samean oranssinkeltaista olutta. Vaahtoaa ihan nätisti ja vaahto tuntuu kestävän hienosti.
Tuoksu polkaisee hennon hedelmäisyyden ja greipin kuoren lisäksi ikävän tunkkaista pahvisuutta. Harmi, mutta tällä kertaa heikot sävyt eivät yllä Rascalin vastaaviin.
Maussa on paljon samoja aspekteja. Hedelmiä, keveää maltaisuutta ja pistävää tunkkaisuutta. Helppo juoda, kuten pitääkin, mutta kokonaisuus ei lähde lentoon. Prosessissa on vielä hiomista, tai sitten laitteisto ei anna myöten. Tällä kertaa veikkaisin tähän päätyneen liikaa hiivasoluja, jotka yhdessä keveän hapettumisen ja hyllyiän ohella pääsevät laskemaan laatua. Ei kuitenkaan sillai täydellisesti pilalla, pikemminkin seassa on pieni virhearomi. Ei mene nyt kävyt tasan.

Lucky IPA. No nyt on ilvestä ja ravintolavahvuista. Kas ravintolassa olenkin.

Ulkoisesti varsin nätti tämäkin. Kirkkaampi, kultaoranssia ja vaahto kestää tässäkin hyvin.
Vähän jännittää jo. Onneksi tuoksu osoittaa tämän olevan kunnossa. "Yleishumalainen". Vähän käpyä, havua, hedelmää, sitrusta. Simppeliä, ei kikkailua, ei rymistelyä. Maun keveä hunajakeksisyys viehättää, kun päälle laittaa vähän tämän appelsiinimarmeladia ja pyyhkii kaiken mäntyisellä katkeruudella pois. Hienostunut tasapaino ja juotavuus viehättää. Sellainen IPA, jota voisi juoda muutaman miettimättä sen kummempia, mutta kuitenkin niin ettei olut ala tökkimään. Hyvää duunia.

Korra. Ai vitsi.. Lintuetiketissä. Tiedättekös mitä se tarkoittaa? Eeppisen tyylikäs ja minua kosiskeleva yllätys aiheuttaa yleisvaikutelman ylilatauksen. Maximum overdrive ja ehta Penguin Aproves stamp.
Kyllä, olen helposti miellytettävissä ja korruptoitavissa. Toiset kaipaa vaan kärryä humalaa, minulle riittää vaikka vain tämä palokärki etiketissä.

Sysimusta olut. Vaahto edelleen nättiä tässäkin.
Korra on Black IPA:si vain turhan paahteinen. Keveä American Stout tulee mieleen koko ajan tissutellessa. Kahvia, kahvia, paahdetta, mäntyä. Lipsuu jo hieman tuhkakupin puolelle, mutta pysyy nippanappa kasassa. Lakua ja lakut suusta putsaavat katkerot. Keveäksi stoutiksi oikein mainio tuote, mutta Black IPA:si ei tyylinmukainen. So what. Täydellinen yleisfiilis tästä jää kuitenkin.

 

Yhteenvetona:

Tuoreus vaikuttaisi olevan Nilkon tapauksessa aivan avainasemassa. Tämä maistelu osoittaa jälleen sen miksi olut on tuoretuote. Sekä erityisesti sen; miksi kauppojen ei pitäisi vaatia utopistisia vuoden leimoja mikropanimoiden tuotteilta, joita tulisi kaupata tuoretiskiltä ja kylmästä, eikä lämpimiltä nurkkahyllyiltä.

Mäntyharjulle tsemppiä valitsemallenne tielle. Ainakin pullojen ulkonäkö miellyttää omaa silmääni ja se on harvinaista minulle Suomen mittakaavassa.

Alkon käsityöläisoluet: Tasting

Helmikuinen aamu oli taas vienyt juovon kohti pääkaupungin ihmeitä.

Osa varmaan luuli tähän liittyvän jääkiekkomailoja ja poneja? Tai sillä isolla talolla olleeseen väkijoukkoon soluttautumista ilmaisen ämpärin, tai bensan, tai bensaämpärin toivossa, niin ei.

Sen verran loskaista kevättä alkaa olemaan ilmassa, että Alkon käsityöläisoluet ovat saapumassa monopolin hyllille. Tämä tietysti aiheutti vääjämätöntä vipinää villasukissani, että hyppäsin aamun ensimmäiseen koomajunaan litkimään bisseä.

Pääkallollinnan kellarissa, eli tynnyrissä, tapahtuneessa väkijuomien kulutustapahtumassa olivat läsnä kaikki muut paitsi: Ison-Kallan Cardinal IPA(Miksei Cardiant IPA, olis siisti bändiolutkin viel), Flying Dutchman (onneksi, säästyy kirjoituskoneessa mustetta) ja Hiisin Pöllöhillo. Tai no Pöllöhillohan olisi blogin eka 6/5, ihan vaan koska pöllö mainittu ja yleisvaikutelma nousee stratosfääriin samantien. Pöllökalja hillolla, ihan parasta. (Ookoo, se liittyy talkkunaan oikeasti, mut pöllökalja, mikä pöllökalja). 

Jätin tutuista oluista Laitilan Kukon reittaamatta, mutta 5,5% versionakin se on varsin mainio olut jopa tyylissään. Kaikista muista on lyhyt luonnehdinta.

Asiaan:

Saimaan Pilsner Luomu 3,84€/0,5l

Saimaa avaa aamun, valkaisee nenän ja kalibroi maun. Kullankeltainen ja viljaisen ruohoinen tapaus. Ei aivan lähde lentoon kuitenkaan. Rapsakkaa pilsua, vähän keveää hedelmää seassa. Perussettiä, mutta ei huono sellainen. Hinta kuitenkin 2x sen mitä tällaisen pitäisi olla. Perushyvä saksatyylinen pils.

Vakka-Suomen Kölsch 4,95€/0,5l

Vaspilta viimeinkin Kölsch. Loistavaa. Hyvin puhdaslinjainen tapaus hennolla hedelmällä ja omenaisuudella. Raikas, iisi, melkolailla tyylinsä mukainen, eli tylsä? Hyvä perusolut ja kun tietää tyylin vaikeuden valmistamisen suhteen voi nostaa hattua. Sopii Vaspin portfolioon kivasti maalaismaisella sävyllään.

Bryggeri Helsinki Wald Forest Pale Ale  4,52€/0,33l

Meripihkaan vivahtava väriltään tämä. Jännä kombo havua ja rosmariinia aromissa. Aiheuttaa paljon fiiliksiä ja mielikuvia, en tiedä miten menisi jos en tietäisi nimeä, eli brändi+1. Keveää toffeista mallasta, leipää, kinuskia ja hedelmää. Rosmariini vie vähän olutta, mutta balanssi on jälleen valtavan hyvä. Ruokien kaveriksi? Toimii loistavasti tarjolla olleen ”silli-kaviaari perunan” kera.

Lammin Naakka ”Strong Ale”  5,9€/0,33l

Lammi tarjoilee tuttuja sahtimaisia piirteitä. Makeaa mallasta, karkkia ja limppua. Banaania ja katajaa. Viehkoja sävyjä pyöreästi. Miellyttää taas kerran. Ei kikkoja, vaan sellaista ”nordic style ale” meininkiä, jota soisi näkevän enemmänkin näin puhdaslinjaisena. Tykkään.

Rocking Bear Brewers Tuorsniemi Bitter  4,98€/0,33l

Bitter Suomesta? Samean oranssinpunainen sävy tässä.

Hedelmäistä hiivaisuutta, puuta, multaa ja pähkinää. Sekavasti. Selkeä linjakkuus ja peribrittiläisen hienostuneen yksinkertaisuuden maailma on hieman hukassa. Jos tilaisin Wishistä Jaguarin se maistuisi tältä? En tiedä toisiko keveä suodatus ja kypsytys piirteitä paremmin esiin?

Kimito British Rye  4,8€/0,33l

Bitteriä ruismaltaalla? Talven Kaiku 2?
Punaruskeaa olutta. Ulkonäkö varsin nättiä.

Tämä irrottelee puolestaan kuivattuja hedelmiä ja marjoja reilusti. Jälkimaussa tuttuja rukiin piirteitä. Keveää puumaisuutta seassa. Parempi, kuin RBB joskaan ei aivan osu maaliin, niin hipoo jo tolppaa. Välttää tunkkaisuuden ja tuhkaisuuden helmasynnin kotimaisella brittirintamalla. Kaipaisi vähän puraisua lisää ja vähemmän marjaisuutta. Tyyli on todella vaikea ainakin kotimaisille yrityksille, joten kaikki kunnia Suomenlinnan ja Malmgårdin suuntaan kenties parhaista onnistumisista. Ei tämä huono ole, mutta tällä hinnalla ei osu minun suuhuni.

Fiskars Drikkekammerat Pale Ale  4,98€/0,33l

82ebua ja Fiskars? Mitä tää on? Kuka vastaa?

Kullankeltainen olut kätkee alleen yllätyksen. Hyvin veikeän funkyn aromin, josta en saa tarkkaa koppia. Hunajakenno+brittihedelmä+mansikkainen käymisaromi+keksi+talli = tämä. Hiivasta käydään naapuripöydässä keskustelua. Greippiä maussa, sekä samaa vinkeää sivumakua. Onko humalaisin Fiskars/Rekola koskaan? Ehkä? Olut joka on annoksen jälkeen edelleen kysymysmerkki. Jännä. Melkein tekisi mieli tyypata uudestaan, tai sitten ei. En tiedä pidänkö vaiko en. 

Ruosniemen Lomittaja Mandarina Saison  4,19€/0,33l

Lomittajasta uusi editio. Mietin vaan leikilläni salaa mistä ajatus Mandarinasta?

Hedelmää, jee. Reilut, mutta hyvin tasapainossa olevat valkopippuriset aromit hiivasta. Appelsiinia seassa ja puree kivasti kuivattaen suuta. Kenties jopa parempi, kuin perus Lomittaja? On. Raikas ja kesäinen. Oispa kesä, biitsi, hiekkalinna ja hiekkalinna täynnä Mandarinaa.

Pidän.

Maku Farmhouse Ale 4,33€/0,33l

Keltaista on. Vähän funkya sitrusta ja saisonmaisia piirteitä mausteisuuden kanssa. Odotin brettapommia, mutta sainkin vähän funkyn saisonin. Ei siinä, pidän kyllä. Sitruunankuorta j a korianteria. Yllättävän freesi fiilis, muttei niin kesäinen kuin Ruosniemen.

Radbrew Don of Wasteland Saison   4,65€/0,33l

Uusinta. Aina pitää antaa mahdollisuus tähän ja nyt se kannatti. Tämä oli kesällä hyvinkin inhaa, mutta nyt tarjoilee tuoreen raikasta otettaan. Etiketistä +1. Sitrusta, keksiä, hedelmätiskiä. Kolmikosta se helpoin ottelija. Keveä, sellainen entry level tuote. Ei huono, ollenkaan, mutta jää kyllä Makun, että Ruosniemen varjoon.

Suomenlinnan Kealakekua IPA  4,93€/0,33l

Yritäppä tilata tätä baarissa.. "Yks Kealekakkekka" "Siis Kelkka vai?"
Samean keltainen olut. Trooppista hedelmää riittää. Kissanpissat päällä, pellettiä alla. Joku Suokilla tietää millaisena ipa:ni haluan siis. Välttää upeasti mäntysuovan ja yliampuvan karkean pihkaisuuden ja pysyy smoothin pehmeänä loppuun asti. Paras Suokin IPA so far. Yksinkertaisesti helkkarin hyvä häästääg #onkstääsitäneipaakuonsameeta

Honkavuori 694 Tupla-IPA  4,74€/0,33l

Punaruskeaa olutta. Varsin kaunis lasi.

Vaan ei s.. Kyllä puskee nyt paksut karamellisiirapit nenään diasetyylin kera. Paahtoleipää seassa. DIPA? Oikeesti? Tota noinaa.. Ei.

Paksua mallaslimppua, pähkinää, ruisleipää. Brittifiilistä enemmän, mitä aiemmissa. Honkavuorelle ihan vaan vinkiksi: Perusmallas+sokeri, muuta ei dipa:ssa tarvita uutelähteinä. Lisäkonsultaatio yhteystiedoissa. Oluena ja vaikka brittistrongina, tjs. Ei hassumpi, ehkä turhan makea vaan omaan suuhuni.

Mallaskosken True DIPA  4,97€/0,33l

Oranssinpunaista. No niin.. Tää tuoksuu Tupla-IPA:lta. Ihan sillai klassisesti.

Karkkia, muttei ammu yli. Pihkaa, havuja ja greippiä. Vissiin single hop Centennial osastoa. Pelottavan helppoa juoda 9% tuotteeksi. Old School, mutta hyvällä tavalla.

Beer Hunter's Hermansson Barley Wine 15,15€/0,75l

Hunulta kaunis suuri pullo, siitä +1.

Syvän punaruskeaa tavaraa. Vahvat kinuskit ja toffeet päälle kera keveän paahteisuuden.

Kuivahedelmäkakkua ja viinikumia taustailemassa. Hennosti appelsiinia. Muhkea ja lämmittävä tuotos omaa selkeää kypsytyspotentiaalia. Saisiko tämän viskitynnyriin? 

 

Teerenpeli Hullujussi   4,34€/0,33l

Mustaa. Selkeät paahteisen kahviset maltaisuudet pinnalla. Kuivaa, tummaa suklaata ja keveää makeutta seassa. Yllättävän helppoa juoda ja tutusti taattua Teeren tasapainoa. Ei kikkoja, vaan simppeliä perustekemistä.

Tuju Export Stout Nro:2  5,04€/0,33l

Edellistä selvästi makeampi ja vähemmän paahteisempi. Kuivaa hedelmää, luumua ja kaakaota. Lakua ja karkkia. Brittivibat ovat vahvasti läsnä tässäkin, mutta hyvällä tavalla. Oivaa tekemistä.

Malmgård Imperial Oatmeal Stout  6,58€/0,5l

Täytyy myöntää, että lataan tähän jo odotuksia..

Mustaa.. Paahdetta ja suklaata. Alla hedelmää ja vienoa mustikkaisuutta. Kahvista pehmeyttä ilman tuhkaisuutta. Kokemuksena yllättävän, vai liian, helposti lähestyttävä. Balanssi ja juotavuus todella hyvällä levelillä, mutta nyansseiltaan ei yllä millään tyylin huipulle. Hyvää silti.

Orava Brewing Orwellian Nightmare Imperial Stout  7,05€/0,33l

Ilmeisesti Cool Headilla tehty IS tämä?

Paksu, musta ja paahteinen. Ei kuitenkaan ns. tarpeeksi, eli sellainen ihana moottoriöljyinen tahmeus ja suuta supistava paahde ei ole tämän oluen Zen, Jing tai Jang. Enemmänkin siirappia ja kahvisuutta, joskaan ei niin paahteinen mitä Malmgård. Hyvä olut, muttei minusta hintansa väärti mitenkään. 

 

Yhteenvetoa:

Kattaus on tänä vuonna tyylillisesti miellyttävän laaja, joskaan mitään väistämätöntä hittiä näistä oluista tuskin löytyy. Parhaat paperit ehdottomasti Suokille ja Malmgårdille, joskin livauttaisin salaa vähän Lammia, että Bryggeriä tähän joukkoon jokerikortteina. Molemmilla on viehättävää potentiaalia ruuan kanssa.

Oikeastaan kaikki pitkän linjan panimot pärjäsivät jälleen mainiosti ja uusiltakaan ei mitään aivan todellista hutia. Muutama vaatisi vain reseptiikka/prosessipuolelle lisää duunia.  

Kokonaisuudessaan nihilistisesti sanoen "Ihan kiva, muttei tarpeeksi kiva hinta/laatusuhteeltaan". Iloisemmalla ilmeellä voidaan todeta valikoimassa olevan likipitäen jokaiselle jotakin.

Mitä sinun ostoskoriisi näistä päättyy?