Kotiolutta: Rabbit Street Witbier ja Vattu-Flanders

Sain viime syksynä keittopäivän päätteeksi pari korruptiopulloa Orimattilan parhaalta (ainoalta?) kotipanijalta, eli Rabbit Streetin Jussilta.
Pulloihin oli merkitty parasta jälkeen päiväykseksi marraskuun alku. No tässähän kävi niin, että unohdin nämä yksilöt tyystin hyllyn perälle.

Vuosikin ehti vaihtua, kunnes inventoidessani pulloja törmäsin näiden kahden yksilön epätoivoiseen yritykseen maastoutua pullojen sekaan, kuin kaksi kuusivuotiasta pallomereen.

Tyyleinä Witbier ja Flanders Red.

Kyselin hieman nolona Jussilta speksejä, mutta tarkat tiedot ovat kuulema kadonneet bittiavaruuden äärettömyyksiin.
Witissä on ilmeisesti ihan kaupallista nestehiivaa ja Rabbit Streetin tapaan ebuja on kevyesti ”vain” 40. Vähän korianteria ja appelsiinia. Mestari ei itse vaikuttanut kovin tyytyväiseltä tähän, mutta maistan silti.

Ensimmäinen havainto on malttamattomuus. Wit haluaisi vauhdilla pullosta lasiin ja kenties lasista suuhun. Vaahtoaa siis hyvin belgimäisesti muun ulkomuodon nojatessa klassiseen sameahkoon appelsiininkeltaisuuteen.

Tuoksu irroittelee hyvää jazzia. Hyvin tyylinmukaista mausteisuutta ja hedelmää. Korianteria päällä. Sitrusta, appelsiinia ja hieman pistävyyttä. Ei huono, ei ollenkaan.

Maussa mausteisuus ja hedelmä ottavat hieman takkiin korkahkon katkeruuden tuoman kuivuuden myötä. Vehnille tuttu keveä kuohkeus, taikinaisuus ja maltaisuus eivät pääse loistamaan. Kuivaa keksiä, sitrusta ja hentoa mausteisuutta. Nyanssit jäävät katkeruuden alle, vaikka raikasta onkin.

Suutuntumaltaan keskitäyteläinen, melko hiilihappoinen tuotos.

Tällä kertaa ei aivan napakymppiä Rabit Streetiltä, mutta ei tässä teknisesti suuria virheitäkään ole. Keveä, raikas, hyvä ja helppo juoda. Täyttää minusta witbierin tarkoituksen varsin soveliaasti.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Astelleenpa Vattu-Flandersin pariin.

Ohops, onpas nättiä. Melko kirkkaan viininpunaista olutta hennolla vaahdolla.

Tuoksu nostaa kyllä hyvin perinteiset flanders red fiilikset salkoon. Viinikumia ja happamuutta. Vadelma sopii tähän yllättävän hyvällä svengillä. Punaisia marjoja ja keksiä. Siinämäärin autenttista tekemistä, että jos tämä olisi tullut kotimaisen 0,33l pullon sijaan Rodenbachin lekassa syyttäisin piratismista ja plagioinnista.

Ensimmäisella huikalla miltei vihloo hampaita. Vadelma tuntuu tässä enemmän herukkaiselta. Käynneitä marjoja, maltaisuutta ja joulupipareita. Funkkia on, mutta ei läheskään sanan pahimmassa merkityksessä. Esitys on kokonaisuutena yllättävän puhdaslinjainen.

Todella huikeaa tekemistä kyllä tämän oluen osalta. Nyt on ns. osunut mallaspohja, hiivakanta, käsittely ja käyminen melkolailla nappiin. Vadelmakaan ei onneksi lyö aivan överiksi, koska tässä tyylissä sellaista ei kaipaisi.

Olipas jälleen varsin mallikkaita kotioluita lasissa. Kiitos Rabbit Streetille näistä näytteistä.