Huuruisia tarinoita tuopin ääreltä
suoraan suoneen
tykitettynä.
- Uutisia
- Arvioita
- Kotiolutta
- Gonzoa
- Matkaraportteja


lauantai 17. helmikuuta 2018

Mihin kuljit Põhjala ja ken on Taanilinn?

Muistan ensikosketukseni Põhjalaan. Oli kesä 2012 ja olin kävellyt pitkän hikisen päivän helteisessä Tallinnassa pitkin mukulakivikatuja. Päädyin johonkin vanhan kaupungin kuppilaan, jossa oli sisällä vielä kuumempi ja nuhjuisempi.
Olin tilannut kippolassa eteeni tämän tuoreen ja hieman jo nimeä saanneen panimon ensimmäisiä tuotoksia: Rukkirääk. Se oli keveä hennosti rukiinen konstailematon olut. Ei aiheuttanut tutinaa tennissukissa, eikä sandaaleissani. Myöhempien aikojen pyhien oluiden parissa sitten taas Uus Maailm ja etenkin joskus tykissä kunnossa ollut Virmalised räväytti jo hieman.
Oikeastaan pajatso tyhjeni ilman pianonkieltä välissä vasta Öön kohdalla. Oli upeaa nähdä etelänaapurissa liki Brewdogin tasoista kuhinaa. Aikojen ja niiden vesien virratessa on Nõmmellä tehty ja kotona/baarissa/festareilla juotu. Jossakin kohtaa tuntui jo, että alkaako Põhjala turtumaan ja tyytymään vain Viron ykköstilaan panimona? Mitaliähky, palkintokahvia ja pullaa vatsat täynnä? Saturaatiopiste? Ei. Oikeastaan näin ei koskaan käynyt, vaan muut tuottajat ajoivat hitaasti rinnalle. Tiedättehän ne sellaiset, joiden vanhat tuotokset kelpasivat korkeintaan koriin lähiön Rimissä pikkutunneilla. Hetkinä, jolloin laitamyötäisessä ajateli euron Pühastejen ja Öllenauttejen menevän edes jotenkin alas hintalaatusuhteensa turvin ja kiroillen miksi Eestissä sipsipussit ovat mikroskooppisia.



Jossain kohtaa kilpailua samoista markkinoista ja asiakkaista on vain liikaa. Sellaisina hetkinä moni vanhempi tekijä jumittuu pommikuoppaan, eikä nouse sieltä ylös. Esimerkkinä vaikkapa takavuosien suuri suosikkini ja panimo, jonka etiketit huusivat parhautta, laatua ja hypeä: ”Nönnö Ö”.
Kuitenkin.. Põhjalalta on koko ajan tullut uutuuksia tasaisesti ulos. Silti muiden lyödessä keittoon mitä vinkeämpiä mausteita ja twistejä on Põhjala tuottanut korkeintaan keskinkertaisuutta. Alkoiko ote lipsua? Ei. Yksi sana: Laatu. Laatu ei koskaan lakannut olemasta, se vaan lakkasi tuottamasta yhtä tiukasti brändättyjä ja olutnörttien märkiä päiväunia palvelevia tuotteita. Kun Pühaste pani huikeaa Lime-Gosea oli ruokakaupassa aivan liian perinteinen Meri. Silti uskollisesti join liki jokaisen uutuuden useasti pettyen ja palaten yön selässä Öö:n pariin. Kunnes näin tämän ja päätin jälleen luottaa Põhjalan taikaan. 
 
Taanilinn
Liki 15% Imperial Stout yhdessä verrattoman To Ölin kera. Hintaa toki aivan liikaa, mutta kerran elämässä? RateBeer kertoo yksipuolisesti tämän olevan panimon kovin tuotos ja se lataa melkoiset ennakkoasetelmat, jotka voivat vain kaaduta korttitalona tahmealle kapakkapöydälle. Pime ÖÖ PX löi aikanaan sellaiset kierrokset, että olisin huikan jälkeen liittynyt seurakunnan jäseneksi Guyanaan.
Speksataanpa lisää Taanilinnaa suoraan putiikin sivuilta: ”Malts: Pilsner malt, Oats, Cara 150, Melanoid malt, Chocolate malt, Cara Amber, Special B, Chocolate Rye, Demerara Sugar
Hops: Magnum, Goldings, Cinnamon, Aniseed, Orange Zest”.

Eli keittiön kaapit tyhjentyivät kerralla? Tämä on vieläpä kypsytetty konjakkitynnyreissä, mikä on pieni kysymysmerkki. En ole brenkun ystäviä ja yksikään konutynnyrissä ollut olut ei mielestäni ole edennyt parempaan suuntaan, vaan se pistävä viinamaisuus löytyy alta aina. Entä tänään?
Buckle up and sit sticky?

 


Tsuff. Hän suhahtaa vienosti matkallaan muistoihin.
Ulkoisesti Taanilinn on hyvin perinteinen IS. Musta olut hennolla beigellä pitsilakilla.
Tuoksu alkaa kuitenkin polkemaan, kuin kilpapyöräilijä vuoristoetapilla. Ns. jerkkua piisaa.
Ja paljon kaikkea. -Insert the adjective warnings-
Huikeat vaniljaiset paahteet lakritsan ja siirapin kera. Maitosuklaata, karamellia ja syvää imelää katkeruutta. Kuivattuja hedelmiä seassa. Monimuotoinen, mutta niin mahtavan harmoninen. Isoa isolla Iillä. Oikeastaan koko Päätalo huutomerkillä.
Maussa on mieluisa juonikuvio. Alkaen paahdetulla sokerisella siirappisuudella, edeten lakritsan ja hedelmän saatteleman syvään mustaan aukkoon, jossa paahteinen maltaisuus, suklaa ja keveä katkeruus jalostavat kokonaisuudesta jotakin osiaan suurempaa. Efekteinä keveä mausteisuus ja tynnyrin herkät sävyt saavat yleisön taputtamaan. Eikä tippaakaan viinaa, ei edes limuviinaa. Paras konutynnyribisse evö.
Suutuntuma on miellyttävän öljyisen samettinen. Paksua samettisohvaa suoraan lapsuudesta, johon tuudittautua ja hukkua.
Taanilinn ei ehkä lähde mukaan esanssikilpa-ajoihin yhden mustalaispanimon kanssa, vaan osoittaa että ihan perinteisellä mallas+tynnyri tavaralla voidaan tuottaa uskomattoman huikeita päänsisäisiä maailmoja. Räjäyttää kyllä keveästi pankkia, vaikka hinta onkin pelkkää kryptoniittia.
Huikeaa tekemistä. Lakki, päästä, unelmoikaamme.

HLS: 7,5/10

2 kommenttia:

  1. Miten en ole ennen törmännyt sun blogiin? Kirjoitustyyli on kutkuttavan kiehtova. Oluttekstejä luen harvasen joka ikinenkin päivä. Vaihtelua noihin nopeasti aukiluettuihin äkkiarvioihin jne. Kiitän ja jatkan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos kehuista. Blogihan on yksi Suomen vanhimpia tässä lajissaan, mutta parempi myöhään?

      Poista