Hetkiä parvekkeella rommilasin kera

Syyskuinen yö oli laskeutunut kaupungin valojen ylle sateisena ja täynnä ilotulituksia. Viikko tätä niin tuttua, mutta niin vierasta kaupunkia asettui taakseni. Takin tyhjennyttyä muuton ja uuden arjen touhuista alkoi sieluni huutaa tälle päivälle hedonismia ja eskapismia kaikesta.

Levollisena ja kiitollisena raahasin toimistoni parvekkeelle. Avaan pitkästä aikaa läppärin, kaivan taustalle soundia ja tanssahdellen täytän piippuni pesää Al-Fakherin tupla-omenalla.

Tänään en aio kirjoittaa oluesta. Vaan rommista ja omasta suhteestani tähän sokeriruokoiseen ja melassiseen juomaan.

Sateen rummuttaessa parvekkeemme ikkunoita ja myrskylyhdyn heiluessa muistelen ensimmäistä kohtaamistamme. Epäilen sen olleen joskus...köh..alaikäisenä. Niitä kokeiluita erittäin maukkaan tsekkiläisen rommin ja kokiksen kera. Siirtyen siitä opiskeluvuosien persaukisiin tumma Baltic ja kokis kokeiluihin. Harrastuksen pitkittyessä erivärisiin ja niin järjettömiä krapula-aamuja aiheuttaneisiin sekoituksiin.

Oikeastaan oikea rakkaus lajiin, siis juomaan, syttyi kaiketi reilu viisi vuotta takaperin. Olimme kaveriporukalla klassisella uudenvuoden risteilyllä Tukholmaan ja takaisin. Sellaisella jossa skumppaa oli liikaa, olut taskulämmintä ja juomapelit kohtalokkaita. Sellaisella, jossa aamiainen keskipäivällä täristen Slussenin mäkkärissä rajoittui kokikseen ja Systembolagetissakin piti asioida aurinkolasit lärvillä. Sellainen, jossa varsinainen tri krabola iski vasta Helsingin rautatieasemalla.

"Story of"

Yhdellä tällaisella reissulla kouraani tarttui tax-freestä korea, mutta edullinen pullo. Hän vaikutti kiintoisalta ja hyvältä lisältä baarikaappiini.
Sama pullo on tänä iltana edessäni. Hän on Angostura 1919.

Pullo jonka olen muistanut rakkautena suurena, ilona sieluissain, valona yössä vain.

Angostura itsessään on luonnollisesti kohtalaisen suuri juomatalo Trinidad&Tobagosta, joka tunnetaan varsinkin Angostura Bitteristä. Kyseistä katkeroa on sadoissa drinkeissä alkaen Old Fashioned:sta.

1919 on blendattu tynnyreissä kypsynyt tisle, jonka vanhin sekoite on kahdeksanvuotiasta.

Aikanaan tätä sai karvan yli kahdella kympillä laivalta ja Alko vierailun aikoihin pullote taisi kustantaa vähän alle neljä kymppiä.

Väännän soundin kohti Karibiaa, koska tämä yksinkertaisesti vaatii annoksen Cafe Tropicalin hengessä tapahtuvaa sessiota.

Ulkoisesti kyseessä on perinteinen kullankeltainen rommi. Tuoksussa hän tarjoilee miellyttävästi edelleen silloin ihastuttanutta vaniljaista karamellisuutta ja trooppista hedelmäisyyttä. Melassia ja tammea.

Maku alkaa nektarisella makeudella yhdistyen vienosti tammeen ja vaniljaan. Puuta on vähän mukana. Maku on oikeastaan melko lyhyt, jossa tavallaan makeus ja kuivuus tasapainottavat toisiaan.
Olen joskus tehnyt tästä niin Cuba Libreä, kuin Mojitoakin. Silti mielestäni tämä rommi toimii parhaiten juuri tällaisenaan. Kesän viimeisen illan lämmikkeenä piipun ja Buena Vista Social Clubin kaverina pitkälle yöhön. Rommi virtaa, ajatukset kääntyvät palmuihin, kosmiseen yhteyteen kaiken olevaisen kanssa. Siihen kuinka pieniä olemme, siihen kuinka paljon pahaa ihminen aiheuttaa ympäristölleen.  En itsekkään syöttänyt tänään veskun sorsille pullaakaan. So bad..
Ambulanssi kiitää Kiveriön yössä. Vettä sataa alastomille kaduille ja kellastuneiden lehtien päälle pesemään kesää pois. Surullinen kitara valittaa korvissani keveiden bossa nova rytmien kera. Ikään kuin tällä illalla, tällä hetkellä olisi jokin itseään suurempi tarkoitus. Siitä en tiedä mitään. Nautin tyytyväisenä pitkiä henkosia piipustani, rommistani ja elämisen kauneudesta. Tällaisia hetkiä voi kokea vain harvoin. Aivan ja tervetuloa takaisin.