5 Vierastamaani oluttyyliä

Terve.
Usein varsinkin harrastajien keskuudessa kuullaan puhuttavan omista olutmieltymyksistään ja niiden eroista. Siinä missä yksi rakastaa puhtaita, helppoja ja vivahteikkaita tuotteita. Toinen haluaakin ämpärikaupalla humalaa, kun kolmas julistaisi minkä tahansa villihiivaisen kuninkaakseen. Entäpä jos tämä ajatellaan käänteisesti?
Mitkä ovat ne tyylit joista joko: Ei pidä, juo mielellään, tai joista kokee pettymyksiä kerta toisensa jälkeen? Eli ne tyylit joita vierastaa, eikä välttämättä kaipaa lasiinsa, vaikkei niitä suoranaisesti inhoaisikaan?
Lähdin purkamaan omaa "En tykkää" listaani tähän ja valitsin tuttuun tapaan viisi sellaista, joista en suoranaisesti välitä ja esittelen tyyleistä kuitenkin sen, josta pidän eniten. Järjestys on sekalainen.


1. English Strong Ale.

Englantilainen vahva ale. Ei todellakaan minun juttuni ja tuoppini. Osa on näistä on toki ihan hienoja, mutta ylipäänsä aromimaailma muistuttaa sitä uutta nuoruuttaan viettävää brittigentlemannia Jaguarissaan. Hienostunut, mutta mikään osa-alue ei osu kohdalleen enään. Yksinkertaisesti brittihedelmäisyys kompattuna makeaan karamellisuuteen ja lähes tasapainoiseen puumaiseen humalointiin ei natsaa kun alkoholi/runko/makeus lähentelee yli 7% luokkaa. Englantilainen Barley Wine on varmaankin se kaikkein haastavin "elämys", jos totta puhutaan.
Huomiona taas, että Old Ale:sta taas pidän, kuten myös Skottityyleistä. Belgihiivalla näistäkin Strong Ale vierteistä olisi kenties taiottu jotain miellyttävämpää.. Tai lastaamalla sitä humalaa vähän reilummalla kädellä näihin saisi kokonaan uutta puhtia. ESB with stereoids.. Sounds like a deal mate.
Tyylinsä paras toistaiseksi: Fuller's 1845

2. Vahva Lager/Malt Liquor/Imperial Pils/Heller Bock

Niputin nyt saman katon alle useamman samankaltaisen. Miksi? Koska olen näppäimistön herra, enkä välitä säännöistä?
Se mikä näissä itseäni tökkii on usein joko liika etanolisuus yhdistettynä hunajaiseen maltaisuuteen, tai se että raikkaus on hukassa kaiken pahvin, liiman ja muovin alla. Kyllä tässäkin/näissäkin tyylissä on omat huippunsa, mutta jos valittavana on maistamaton olut lähes mistä muusta tyylistä tahansa jää tämä vääjäämättä kakkoseksi.
Tyylinsä paras toistaiseksi: BrewDog/8 Wired Dog Wired

3. Hapan Ale

Haa. Järkytän nyt teitä, mutta ei. En pidä. Tai pidän, jos tuote on oikeasti kauniisti kypsynyt, mutta niin usein, tai lähes aina.. Ei. Hapanta omenaa ja hapokkuutta, sekä vähän sekahedelmää. Se ongelma, joka minua nyppii on tasapaino. Jos haluaisin juoda omenamehua sitruunamehulla 50-50 sekoituksella minun ei tarvitsi uskotella itselleni sen olevan olutta? Usein nyanssit hukassa, etkä maista muuta kuin loputonta kaiken peittävää happamuutta. Tylsää, niin samanlaista. Eritoten tämä on ollut ongelma CBC:ssä jossa jokainen Saisonkin on pitänyt raiskata jollakin laktobasillipediobrettakonseptilla. "It's bad...unless..it's a sour ale". Silti en niputa Lambicia tähän, ne ovat..erilaisempia, jotenkin ylväitä, elegantteja ja erilaisia, kuten monet ns. Flaamilaisetkin Sourit, joista taas yleensä pidän. Ja kyllä tässäkin tyylissä on valtavan hyviäkin oluita.
Tyylinsä paras toistaiseksi: Cuvee De Ranke (Orvalia ei tähän kategoriaan lasketa syystä tai toisesta).

4. "Monet hybridit"

On hienoa olla luova ja yhdistellä muovailuvahaan legopalikoita. Valitettavasti kovin usein tämä ei toimi. Ykkösinhokkini tässä hybridikategoriassa on "Black Saison", joka saa minut voimaan lähes pahoin. Ei yhtään hyvää, vaan monia nippanappa juotavia kuriositeetteja. Sen sijaan pidän esimerkiksi Black IPA:sta yleensä paljon. Toinen kauhistus on savumaltaan yhdistäminen belgihiivoihin. Savu kohtaa esterit = ei voittoa. Voisin salaa niputtaa monet maustekikkailut tämän lipun alle. En pidä siitäkään että olueni maistuu siltä, että koko aasialaisen keittiön maustekaapin sisältö on sekoitettu tuoppiini. Mausteisuus itsessään voi olla hyväkin asia sen korostaessa joitakin oluen ominaisuuksia, mutta se menee myös helposti överiksi. Esimerkiksi Witbieriä olisi mahdoton kuvitella ilman mausteita. Ultimaattisin kauhistus olisikin musta hapan saison hunajalla ja piparkakkumausteilla. En laita tähän tyylin toistaiseksi parasta, koska halusin lähinnä tuoda esiin joitakin ominaisuuksia monista tyyleistä, joista en nauti.

5. Biere De Garde

Tämä viides olikin jo vaikea päättää. Kenties valitsin siksi, että tässä tyylissä en ole kokenut yhtäkään wow elämystä. Pikemminkin tasaista "ihan kiva, muttei säväytä". Olenko kokenut tavallisten vaaleiden lagereiden keskuudessa tällaista? Ehkä en (premium ja helles unohtaen), mutta odotusten ollessa jo valmiiksi matalalla ei oikein voi pettyäkään. Sen sijaan ranskalaiselta kellaroitavalta maalaistuotteelta voisi odottaa joitakin mainioita sävyjä, mutta jokainen juomani on ollut joko kovin outo, tai pliisu.
Tyylinsä paras toistaiseksi: St. Sylvestre Gavroche


Tämän nillityksen vastapainoksi joudun varmaan tarttumaan kirjoituslaitteeseen lähiaikoina ja shokeeraamaan teitä vähän lisää. Pitäähän ne viisi suosikkiakin käydä lävitse jossain mutkassa. Sitä ennen törmäillään taas tuopin ääressä.