Yhteisbloggaus vol1 - Sinebrychoff Porter

Hei hyvät lukijat ja hyvää uutta vuotta. Tälle vuodenvaihteelle minä ja kollegani tarjoamme ensimmäisen yhteisen olutbloggauksen. Eli yksinkertaisesti tämä salaseura, illuminati ja vapaajuovojaoksemme on päätynyt kansan valtuuttamana juomaan "Koffin Pirteriä". Itse olen toki tästä Portterista blogannut jo aikaisemminkin. Linkin takaa voit siis lukea oikeastaan ihan onnistuneen juttuni viime syksyltä. Tästä syystä en oikein löytänyt uusia sanoja kuvaamaan tätä ainutlaatuista tuotetta kotimaisessa oluthistoriassa. Se on klassikko, mutta onko sekään ikuinen?

Kilpavarustelu olutrintamalla käy kuumana ja uusia moniulotteisempia kilpailijoita nousee samaa tahtia, kuin pienpanimoita Helsinki-Turku-Tampere kolmioon. Silti yhdelläkään kilpailijalla ei ole samanlaista historiaa, ei tarinoita. Vielä. Herääkin ajatus.. Tulisiko uusien panimoiden kertoa oluidensa synnystä värikkäämpiä tarinoita, jotka kiehtoisivat kuuntelijaa, juojaa ja ostajaa Porterin tarinan lailla? Koska onhan tarina Guinnessin hiivan salakuljettamisesta Suomeen kutkuttava ja mielestäni tärkeä palanen Pirterin myyttiä. 
Ehkä? Mutta muistattehan rojaltit tästäkin ideasta. 

Asiaan. Minä en jaksanut naputtaa toista samankaltaista juttua. Ajatuksissani oli heittää homma sopivasti hulluksi, mutta ongelmat aikataulujen ja näyttelijöiden liiton kanssa hankaloittivat ohjaajan työtäni. Käsikirjoitus oli, mutta kuvaajakin alkoholisoitui matkalla studiolle. Piti siis tehdä kaikki perinteisesti. Kamera käymään ja korkki pois. Valitettavasti Youtube oli sitä mieltä, että introni rikkoi tekijänoikeussuojaa (uusi saavutus miulle), joten jouduin jättämään sen pois. 
Joten mies, tuoppi ja kamera olkaa hyvä, vetäkää lonkalta:

Tuopin Ääressä 5v

Blogi täytti juuri viisi vuotta. Pitkä aika täynnä kaikenlaisia tapahtumia, juttuja, videoita, snäppejä.. Perseilyä, tekstiä, tuskailua, tuhansia pieleen menneitä kuvia, kirotusvirheitä, elämää..
Tässäpä siis juhlan kunniaksi tunnelmia tuoreeltaan:

5 Suosikkia oluttyyleistä

Aika usein tulee eteen kysymyksiä minkä tyyppisistä oluista pidän? No koska pidän kaikista tasapuol..eiku.. Toki minulla on omat suosikkini, ne tyylit jotka sopivat omaan makuuni parhaiten. Koska viimeksi kävin läpi "en tykkää" listani, niin käännetään tämä ympäri tällä kertaa.
Tässäpä siis perinteinen "Viis parast" listaus. Tälläkin kertaa todella hankala sellainen:

1. Imperial Stout/Porter

Yksinkertaisesti the one style to rule them all. Mikään olut ei ole niin nautittavaa kuin täydellisessä balanssissa oleva n. 9-10% (minun sweetspottini) IS. Kahvia, tummaa suklaata, suolaista lakritsaa ja kenties vielä tynnyrikypsytetty, jolloin mukana on vivahteita vaniljaan ja tammeen. Katkeran suloista, paahteista, vaan ei palanutta. Silkkisellä suutuntumalla, jonka kahvinen paahteisuus yhdessä katkeroiden kanssa kuivattaa. Sipperi, joka vain odottaa kipparia (uuh, näitä puujalkoja). Mielestäni jokaisella itseään kunnioittavalla panimolla tulisi olla tällainen lippulaiva ja kruununjalokivi tuotannossa.
Toistaiseksi paras tässä tyylissä: Goose Island Bourbon County Stout.
 
2. Kellerbier/Pilsner

Yllätinkö? Tuoretta, suodattamatonta, niin smoothia, niin isosta tuopista. Herkkiä aromeja, puhtaita sävyjä ilman yhtään C-kirjaimella alkavaa humalalajiketta. Maalaismaista, rustiikkista, maltaisuutta ja sopivasti humalaa ja hiivaisuutta. Niin hyvää, sekä edullista..Paikan päällä, kun eihän näitä saa tuoreeltaan mistään täältä päin.
Toistaiseksi paras tässä tyylissä: Pilsner Urquell Nefiltrovaný (panimolla).

3. Saison

Vivahteikas, hedelmää, mausteisuutta, kukkaista humalaa, omalaatuista raikkautta ja funkkia hiivaisuutta (ilman villihiivakantoja kiitos). En tiedä keksinkö mitään parempaa juotavaa kesäpäivänä, kuin iso pullo kylmää Saisonia.. Kenties kannullinen Mojitoa?
Toistaiseksi paras tässä tyylissä: Dupont Avec les Bons Vœux.

4. India Pale Ale

Tulihan se sieltä. Hophead ei pääse juuristaan, mutta tämä on vähän vaikea tyyli. Meinaan, hyviä on paljon, mutta loistavat IPA:t ovat harvinaisuus. Kenties en oikeasti pidä tyylistä klassisesti, mutta tiedän millaisena humalapommini haluan. Ilman karamellia, reilusti hedelmäisen humalaisia aromeja, käpymäisyyttä, pellettiä, mutta en kaipaa ruohoisuutta, enkä juurikaan pihkaisuutta. Mehumaista juicyfruitia keveällä katkeruuden rutistuksella joka kuivaa sopivasti suuta ennen seuraavaa huikkaa. Myöskin se tyyli, joka on klassisesti yksinkertainen valmistaa, mutta sellaisena kuin itse tämän haluaisin todella vaikea, graalin malja itselleni.
Toistaiseksi paras tässä tyylissä: Kernell Citra IPA.

5. Quadrupel

Mietin pitkään tämän, Weissbierin ja Savuoluen väliltä. Valitisin tämän. Se on vaikea, se on parhaimmillaan upea. Monipuolinen, vivahteikas, suuri, mutta niin juotava. Pehmeä, ovelasti tasapainoinen mausteisuuden, hedelmäisyyden ja maltaisuuden väliltä. Jotakin joka sopii täydellisesti talveen ja erityisesti joulunaikaan. Sopivan juustolautasen kanssa täydellinen matkalippu taivaaseen.
Toistaiseksi paras tässä tyylissä: Rochefort 10.

Olutarvioissa: Mikkeller Green Gold vs Stateside IPA

 

Alko on petrannut tiukasti loppuvuotta kohden. Tälläkin hetkellä lasissani on tuoretta tanskalaista hipsterijuomaa. Kaksinverroin.
Koska tänään ei ole suurempaa fiilistä maalailla isolla penselillä sävyjä tähän, niin pureudum ytimekkäästi tällä kertaa näihin kahteen.

Green Goldilla hintaa 4,8€/0,33l. Pilsner-, cara münich- ja marris otter palemaltaat. Humalina Cascade, Citra, Simcoe ja Centennial. Kaurahiutaleet ja paahdetut ohrat kuuluvat tämän oluen raaka-aineisiin ja listaus on oikeastaan varsin kiintoisa omista spekseistäni katsoen. 7% olut, jonka väriarvoksi on saatu 40ebc ja katkeroita 55ebua.

Stateside IPA taas on lähes saman hintainen; 4,78€/0,33l. Tämän raaka-aineet ovat puolestaan: Münich- ja caramaltaat, Chinook-, Amarillo-, Cascade- ja Centennial-humalat, kaurahiutaleet. Jälleen kaurahiutaleita, hmmmm.. Saatan olla omissa kokeiluissani siis oikeilla jäljillä. Vahvuuta 6,9%, n.55ebc väriltään ja katkeroiltaan luku on: 67ebu.


Korkkaan Green Goldin ensimmäisenä.

Utuista. Syvän oranssinruskeaa olutta. Vaahtoaa upeasti jättäen reilusti pitsiä lasiin.
Tuoksussa on raikasta sanoisinko trooppista hedelmämehua mukana, citran bongaan seasta. Keveästi pihkaisuutta ja paljon sitrushedelmiä seassa. Hyvin keveää karamellisuutta taustalla.
Maussa pihkaisuus ja havuisuus on jo tuntuvampaa, mutta ainakin näin tuoreena myös hedelmäisyys on hienosti läsnä. Katkeruus on sopivaa, ei pure päätä irti, mutta ei myöskään jää liian hennoksi näykkäykseksi poskipielessä.
Suutuntumaltaan keskitäyteläinen olut, johon kaura tuo hennosti pehmeää öljyisyyttä ja liukkautta.
Green Gold on tuoreena todella hyvä ja tasapainoinen IPA. Jos humalointi olisi syvempää ja käpymäisen menttolista tämä kirvottaisi kyllä melkoista hekumaa.
 Pisteet: Tuoksu(1-10): 8, Ulkonäkö(1-5): 4, Maku(1-10): 8, Suutuntuma(1-5): 3, Yleisvaikutelma(1-20): 15-> Yhteensä: 38/50p.





Ja sitten rynnätään Statesiden pariin..

Ulkoisesti kovin samanlaista, kuin Green Gold. Oranssinruskeaa ja utuista. Vaahtoaa myöskin yhtä hyvin ja kauniisti, joten tässä tasapeli.
Tuoksussa huomaa humaloinnin eron selvästi. Nyt on kyseessä jo klassisempaa tavaraa. Nimittäin selvästi pihka ja mäntyvetoisempaa. Greippiä, keksiä ja vähän karamellia. Hedelmäisyys on vähäistä ja hieman nahkeaa. Pidin siis edellisestä enemmän.
Maussa pihkaisuus puree heti. Puuta, mäntyä, havuja, sitruksia. Klassista, joskaan ei onneksi karamellisiirappista lientä seassa. Simppeliä IPA:a jonka maku jää suuhun iäisyydeksi. Ei silti vieläkään minun IPA:ni.
Suutuntumaltaan kohtalaisen täyteläinen ja katkera olut.
Stateside on laadukas West-Coast-Classic-IPA. Ei pahaa sanottavaa, mutta pidän enemmän modernista pehmeästä trooppisesta hedelmäpommista, kuin näistä greippi ja havuja yhdistelmistä.
Pisteet: Tuoksu(1-10): 8, Ulkonäkö(1-5): 4, Maku(1-10): 7, Suutuntuma(1-5): 4, Yleisvaikutelma(1-20): 14-> Yhteensä: 37/50p.

 Näin tällä kertaa. Maistakaa itse ja kertokaa oma mielipiteenne. Kumpi on parempaa?

5 Vierastamaani oluttyyliä

Terve.
Usein varsinkin harrastajien keskuudessa kuullaan puhuttavan omista olutmieltymyksistään ja niiden eroista. Siinä missä yksi rakastaa puhtaita, helppoja ja vivahteikkaita tuotteita. Toinen haluaakin ämpärikaupalla humalaa, kun kolmas julistaisi minkä tahansa villihiivaisen kuninkaakseen. Entäpä jos tämä ajatellaan käänteisesti?
Mitkä ovat ne tyylit joista joko: Ei pidä, juo mielellään, tai joista kokee pettymyksiä kerta toisensa jälkeen? Eli ne tyylit joita vierastaa, eikä välttämättä kaipaa lasiinsa, vaikkei niitä suoranaisesti inhoaisikaan?
Lähdin purkamaan omaa "En tykkää" listaani tähän ja valitsin tuttuun tapaan viisi sellaista, joista en suoranaisesti välitä ja esittelen tyyleistä kuitenkin sen, josta pidän eniten. Järjestys on sekalainen.


1. English Strong Ale.

Englantilainen vahva ale. Ei todellakaan minun juttuni ja tuoppini. Osa on näistä on toki ihan hienoja, mutta ylipäänsä aromimaailma muistuttaa sitä uutta nuoruuttaan viettävää brittigentlemannia Jaguarissaan. Hienostunut, mutta mikään osa-alue ei osu kohdalleen enään. Yksinkertaisesti brittihedelmäisyys kompattuna makeaan karamellisuuteen ja lähes tasapainoiseen puumaiseen humalointiin ei natsaa kun alkoholi/runko/makeus lähentelee yli 7% luokkaa. Englantilainen Barley Wine on varmaankin se kaikkein haastavin "elämys", jos totta puhutaan.
Huomiona taas, että Old Ale:sta taas pidän, kuten myös Skottityyleistä. Belgihiivalla näistäkin Strong Ale vierteistä olisi kenties taiottu jotain miellyttävämpää.. Tai lastaamalla sitä humalaa vähän reilummalla kädellä näihin saisi kokonaan uutta puhtia. ESB with stereoids.. Sounds like a deal mate.
Tyylinsä paras toistaiseksi: Fuller's 1845

2. Vahva Lager/Malt Liquor/Imperial Pils/Heller Bock

Niputin nyt saman katon alle useamman samankaltaisen. Miksi? Koska olen näppäimistön herra, enkä välitä säännöistä?
Se mikä näissä itseäni tökkii on usein joko liika etanolisuus yhdistettynä hunajaiseen maltaisuuteen, tai se että raikkaus on hukassa kaiken pahvin, liiman ja muovin alla. Kyllä tässäkin/näissäkin tyylissä on omat huippunsa, mutta jos valittavana on maistamaton olut lähes mistä muusta tyylistä tahansa jää tämä vääjäämättä kakkoseksi.
Tyylinsä paras toistaiseksi: BrewDog/8 Wired Dog Wired

3. Hapan Ale

Haa. Järkytän nyt teitä, mutta ei. En pidä. Tai pidän, jos tuote on oikeasti kauniisti kypsynyt, mutta niin usein, tai lähes aina.. Ei. Hapanta omenaa ja hapokkuutta, sekä vähän sekahedelmää. Se ongelma, joka minua nyppii on tasapaino. Jos haluaisin juoda omenamehua sitruunamehulla 50-50 sekoituksella minun ei tarvitsi uskotella itselleni sen olevan olutta? Usein nyanssit hukassa, etkä maista muuta kuin loputonta kaiken peittävää happamuutta. Tylsää, niin samanlaista. Eritoten tämä on ollut ongelma CBC:ssä jossa jokainen Saisonkin on pitänyt raiskata jollakin laktobasillipediobrettakonseptilla. "It's bad...unless..it's a sour ale". Silti en niputa Lambicia tähän, ne ovat..erilaisempia, jotenkin ylväitä, elegantteja ja erilaisia, kuten monet ns. Flaamilaisetkin Sourit, joista taas yleensä pidän. Ja kyllä tässäkin tyylissä on valtavan hyviäkin oluita.
Tyylinsä paras toistaiseksi: Cuvee De Ranke (Orvalia ei tähän kategoriaan lasketa syystä tai toisesta).

4. "Monet hybridit"

On hienoa olla luova ja yhdistellä muovailuvahaan legopalikoita. Valitettavasti kovin usein tämä ei toimi. Ykkösinhokkini tässä hybridikategoriassa on "Black Saison", joka saa minut voimaan lähes pahoin. Ei yhtään hyvää, vaan monia nippanappa juotavia kuriositeetteja. Sen sijaan pidän esimerkiksi Black IPA:sta yleensä paljon. Toinen kauhistus on savumaltaan yhdistäminen belgihiivoihin. Savu kohtaa esterit = ei voittoa. Voisin salaa niputtaa monet maustekikkailut tämän lipun alle. En pidä siitäkään että olueni maistuu siltä, että koko aasialaisen keittiön maustekaapin sisältö on sekoitettu tuoppiini. Mausteisuus itsessään voi olla hyväkin asia sen korostaessa joitakin oluen ominaisuuksia, mutta se menee myös helposti överiksi. Esimerkiksi Witbieriä olisi mahdoton kuvitella ilman mausteita. Ultimaattisin kauhistus olisikin musta hapan saison hunajalla ja piparkakkumausteilla. En laita tähän tyylin toistaiseksi parasta, koska halusin lähinnä tuoda esiin joitakin ominaisuuksia monista tyyleistä, joista en nauti.

5. Biere De Garde

Tämä viides olikin jo vaikea päättää. Kenties valitsin siksi, että tässä tyylissä en ole kokenut yhtäkään wow elämystä. Pikemminkin tasaista "ihan kiva, muttei säväytä". Olenko kokenut tavallisten vaaleiden lagereiden keskuudessa tällaista? Ehkä en (premium ja helles unohtaen), mutta odotusten ollessa jo valmiiksi matalalla ei oikein voi pettyäkään. Sen sijaan ranskalaiselta kellaroitavalta maalaistuotteelta voisi odottaa joitakin mainioita sävyjä, mutta jokainen juomani on ollut joko kovin outo, tai pliisu.
Tyylinsä paras toistaiseksi: St. Sylvestre Gavroche


Tämän nillityksen vastapainoksi joudun varmaan tarttumaan kirjoituslaitteeseen lähiaikoina ja shokeeraamaan teitä vähän lisää. Pitäähän ne viisi suosikkiakin käydä lävitse jossain mutkassa. Sitä ennen törmäillään taas tuopin ääressä.

Olutarvioissa: Malmgård Tammiportteri

Brittiläisfiiliksinen ilta jatkukoon.
Seuraavaksi jouluolutvalikoimista parrasvalojen kirkkaaseen kimallukseen ilman glitteriä valuu Malmgårdin Tammiportteri.
Muistan kun kuulin tästä. Ajattelin hetken olisiko tämä Oak Porterin paluu. No ei ollut, mut hei.. Täähän on siis uus tikki.
Malmgård. En voi muuta sanoa, kuin että tää panimo edustaa maan parhaimmistoa. Osaaminen on tiukkaa, laatu aina tasaista ja reseptit hyvin hiottuja. Toisaalta mitään suurta hypetavaraa sieltä ei ole saapunut, mutta nautin panimon väläyttelystä. Jos ajatellaan lähiajoilta vaikkapa Emmer Tripeliä, Protosarjaa, tai vaikkapa vanhaa tuttua H.O.D.A:a. Kaikki toimii, mutta kaipaisin enemmän. Sama fiilis tulee joskus musiikin kanssa. On niitä kauniisti laulavia, herkkä-äänisiä neitoja, mutta kuinka toivoisinkaan että nämä joskus räväyttäisivät ja näyttäisivät kuinka paljon soundia lähtee sydämen pohjasta, koska osaamisesta se ei ole kiinni.
Tammiportteri on valmistettu: "Viennamaltaat, karamelli- ja suklaamaltaat, paahdetut ohrat. Humalina mm. Perle ja Spalt Select. Malmgårdin oma lähdevesi."
Kiintoisin huomio toki on, ettei perusmaltaana ole lainkaan pilsiä, tai palealea, vaan pelkkää Viennaa. Hintaa tälle 0,5l pullolle kertyy 4,58€. Ostopaikkana tietysti valtion valintatalo. Vitamiineja 6,6%, 47ebua katkeruutta ja 138ebc väriä.
Mutta.. Katsotaanpas mitä tämä portteri on syönnyt?

Lasiin valuu tällä kertaa lähes mustaa/tumman ruskeaa olutta. Vaahtoaa keskiasteisesti ja jättää varsin kivasti vaahtoa laelleen.
Tuoksusta irtoaa tammea. Vähän yksiulotteisesti toki, mutta selvää tammilastua. Maitokahvia, kaakaota ja ohuesti vaniljakaramellia. Paahtoleipäistä paahteisuutta ja vähän lakritstaa mukana. Ihan jees.
Maussa paahtoleipää ja kaakaota päällä, mutta hiven karamellia lakritsan kanssa puskee väkisin piilosta esiin. Tammi tekee tehtävänsä ja sen tuoman puumaisen ja hyvin hennon vaniljan huomaa taustalla. Keskiasteisesti paahdetta, mutta viimeistään tässä kohtaa havaitsee, että vanha Oak Porter oli parempi. Toisaalta taas.. Tämä on brändätty Malmgårdin alle, eikä Huvilan. Jos muistan oikein nämä Malmgård tuotteet ovat ns. iisimpiä? Jälkimaku on keskipitkä ja paahteinen.
Suutuntumaltaan tämäkin on keskitäyteläinen. Juotavuus ei ole aivan niin helppoa, kuin vaikka edeltä juodun suokin kohdalla kuitenkaan.
Malmgård tekee jälleen tasaisen laadukasta työtä. Tammiportteri on sitä mitä lupaakin. Ei tästä ei ole lyömään vaikkapa Fuller's:in London Porteria, mutta kotimaisessa vertailussa se pärjää tyylikkäästi. Ja kyllä tässä jotakin jouluista ja konvehtimaista on..
 Pisteet: Tuoksu(1-10): 7, Ulkonäkö(1-5): 4, Maku(1-10): 7, Suutuntuma(1-5): 3, Yleisvaikutelma(1-20): 14-> Yhteensä: 35/50p.

Olutarvioissa: Suomenlinnan Old Greig

Alkon jouluolut kavalkaadin läpi käyminen jatkuu.
Tänään vietetään hyvinkin brittiläishenkistä iltaa, vaikkei fish&chips osastoa näy paikalla. Ensimmäisenä lasiin kaatuu Suomenlinnan Old Greig.
Tyylinä Old Ale. Old Alea on joskus kuvattu Ale-puolen Doppelbockiksi. Kuvaus on tavallaan osuva, sillä paljon yhtäläisyyksiähän näillä tyyleillä on. Jos se olisi paahteisempi, voisi sitä kutsua vaikkapa porteriksi. Suomenlinna on mielestäni yleensä onnistunut näissä brittiläishenkisissä vedoissa mainiosti, joten rohkenen kuvitella tämänkin olevan silkkaa pässin, vai vuohen? lihaa panimolle ainakin tyylinä. Tämän tyylin henkilökohtaiseen kärkeen mahtuvat itselläni ainakin: Kuhnhennin 4D ja Harviestounin Ola Dubhit. Vertailupohja on siis murhaavaa, mutta katsotaan tarvitseeko suomilaseja nostaa päähän tänä iltana vai miten käy.
Old Greig saapuu 0,5l pullossa, jonka hinta valtion monopolissa on 5,63€. Muina spekseinä kerrottakoon, että olut on 7%, n. 24ebua katkeroa ja n. 95ebc väriä.
Joten.. Old Greig, korkki pois ja lasiin poistu.

Syvää colanruskeaa olutta, joka jättää päälleen ohuen pitsisen renkaan lakikseen.
Kaadettaessa tuoksusta irtoaa kuivattua hedelmää ja karamellia. Joka lasiin asettuessaan muuttuu hämäävän metalliseksi, joka taas lämmettyään alkaa paljastamaan todellista otettaan. Maltaisuutta riittää. Tarjoillen hennosti toffeisuutta kuivatun hedelmän kera. Alkoholi puskee hennosti lävitse. Harmittavan mieto ja sävytön tuoksu. No maistetaanpa..
Tukeva maltaisuus yhdistyy maussa tiukasti hentoon paahteisuuteen, joka tuo tässä kohtaa balanssia makuun. Keveää hedelmäisyyttä ja karkkia. Loppua kohden jään miettimään meneekö paahteisuus jopa vähän tuhkaiseksi. Mikä tuntuu oudolta tällaisessa tuotteessa. Kuitenkin miellyttävä lakritsatoffeisuus lopussa miellyttää.
Suutuntumaltaan keskitäyteläinen Old Ale. Hiilihappoja on ja juotavuus on toki kohdillaan, mutta se moniulotteisuus mikä näkyy monissa tyylin parhaissa loistaa tässä poissaoloaan. Kenties mallasvalinnat eivät komppaa tällä kertaa.
Jokatapauksessa Old Greig ei ole huono olut. Se on.. aaahh..vähän tylsä olut. Veikkaan osuvan paremmin satunnaiskokeilijoiden suuhun, kuin omaani.
Pisteet: Tuoksu(1-10): 7, Ulkonäkö(1-5): 3, Maku(1-10): 7, Suutuntuma(1-5): 3, Yleisvaikutelma(1-20): 13-> Yhteensä: 33/50p.