Kaikua rakentamassa

Se on taas se aika vuodesta kun pitäisi näitä kaupallisia sotkuja miettiä päissään ja raapustella harakanvarpaita koneelle.
Tänäkin kesänä tarjoillaan Kymijoki Beer Festivalissa, että koko kesän ajan valikoiduissa kaupoissa ja ravintoloissa, taas lehtolastani, jota kutsuttakoon nimellä: Kansan Kaiku.

Kuinka pitkä tie tällaisen tuotteen saaminen kaupan hyllylle. ravintolan kaappiin ja festivaalin hanaan sitten onkaan?

Power to the people? ps. Joutuuko kuvaideasta antamaan copyraitit? Muutenkin kuin potkuina kasseille?

Ensimmäinen täysin avoin reseptiäänestys Suomessa (?) moninaisineen vaiheineen oli keväällä ohitse ja lopputulokseen olin melko tyytyväinen. Voittajaksi valikoitui siis Saison. Vehnää, pilsiä ja kauraa. Uuden Seelannin humalaa ja twistinä pippuria, korianteria ja appelsiininkuorta. Itse pidin valtavasti ajatuksesta tuoda ihmiset lähemmäs valmista olutta ja luoda yhteisöllisyyttä tähän projektiin.

Mistä lähden siis luomaan tätä reseptiä?

Ensimmäisenä toki suunnittelin äänestyksen raaka-aine valinnat siten, että niistä on ylipäänsä mahdollista keittää jotakin juomakelpoista Suomessa. Äänestyksen ollessa ohi, alkoi seuraava vaihe. Resepti itsessään.

Saison on onneksi itselleni kohtalaisen tuttu tyyli keittää ja hyvin avoin sellainen, jos unohtaa että tyyli on muutakin, kuin eräs Dupont(loistava olut muuten kesäpäivään isosta 0,75l pullosta).
Ok myönnän, kumarran ja paukautan pääni pöytään. 4,7% raja on kiusaava, mutta sillehän ei voi mitään. Vehnä, pils ja kaura.. Jotenkin tämä kiehtoi kovasti. Vehnä ja Saison hiiva tuovat tähän sopivasti runkoa, kauran ohella. Lisäksi makumaailma voisi olla hyvinkin hauska.. Jotakin tyyliin 50% vehnää, 40% pilsiä, 5% kaurahiutaleita ja 5% vaikkapa Münich mallasta, tms. Ehkä cara-palea voisi sekoittaa vähän sekaan?

 Humalat sopivat tyyliin mielenkiintoisesti. Pacific Jade tuo mukaan sitrusta, pippuria ja jännää funkya hedelmäisyyttään. Motueka, joka on itselleni vieras pitäisi olla vähäisesti mausteinen, sitrusta, limeä ja hedelmää. Nelson Sauvin taas..no pitää olla varovainen, ettei jyrää kaikkea reippaalla trooppishedelmäisellä ja mustaherukkapensasmaisilla sävyillään.

Mausteet ovat vaikeita. Aina. Minun maustehyllyni tavara on varmasti toista, kuin mitä lopullisessa keitossa. On oltava mieluummin varovainen, kuin yli ampuva. Eli taustatyötä, selvittelyä riitti vielä tämänkin osalta. Pippurin määrä etenkin ja laatu, tosin näppituntumalta menin mustapippurilla. Korianteria ja appelsiininkuorta olenkin käyttänyt aiemminkin, mutta kertaakaan ne eivät ole tuoneet kauheasti mitään ylimääräistä, ehkä oikea käyttötapa onkin vain witbierissä?

Hiivapuoli, nooh.. Vaihtoehtoja on tänä päivänä yllättävän paljon. Nestepuolelta Wlp tarjoaa useita kantoja, Wyeast paria tuttua ja kuivapuolella Belle Saison. Taidan silti käyttää luotettavaa työhevostani tähän, koska epäilen sopivan tuon humalan kanssa kivasti yksiin, eli ei tässä ei ole "Dupont hiivaa". Isommalla keittokoolla ja paremmalla aikataululla olisin jakanut satsin kahtia ja hiivaisin varmaan molemmilla. Aika tuntuu olevan kortilla näihin touhuihin ja raaka-aineiden saaminen käsiini oli lopulta tuskallinen työ, jossa joutui tavaraa tilailemaan useasta paikasta.

Minähän en tee tätä leipätyönä (valitettavasti), vaan ihan ”panemisen” riemusta.

Eli nyt kaikki raharikkaat, lottovoittajat ja muuten vaan innostuneet lukijat, sekä omia Kouvostoliiton tuotteitani, tai Kaikuja juovonneet, nyt huomio. Laitetaanko se Kymenlaakson ensimmäinen panimo pystyyn?

Testbatch

Koeponnistus osoittautui lopulta todella mainioksi, ei tarvinnut kauheasti viilata reseptiä lähettäessäni sen Vakka-Suomen Panimolle. Huomattavaa on kaupallisella puolella paitsi isompien keittokokojen vaikutus reseptiin, mutta myös sellaiset asiat, kuten parempi kontrolli hapen suhteen (lue: humaloinnista saa enemmän irti). Olut myös todennäköisesti seisoo pidempään Whirlpoolissa, kuin kotona, jolloin myös katkeruutta irtoaa lopussa enemmän.

Kolmas tärkeä huomio on itse olut. Valitettavasti Suomessa, saati pienessä Kymenlaaksossa ei riitä hipstereitä, olutnörttejä ja muita alan miehiä&naisia juomaan pientä tuopillista kahdella pillillä tikin toivossa. Eli oluesta on pakko tehdä myös vähän massoja kosiskelevaa. Silti makua pitäisi olla, että pienpanimohinta kaupassa olisi perusteltua. Haaste joka kerta siis.

Tällä kertaa en ollut paikalla keittopäivänä, joten sitä en pysty kommentoimaan, mutta en myöskään kuullut että oluessa, tai reseptissä olisi mitään ongelmia, mikä huojentaa aina pienen hörhön mieltä.

Lopulta koittaa tämä hetki, jolle haluan varata aikaa. Ensimmäinen maisto. Hymyilyttää ja osaltaan jännittää.. Miten tuote eroaa kotioluesta, miten poika pärjää maailmalla yksin, ilman että minä laulan sille tuutulaulua iltaisin, ilman edes omaa nallekarhua, tai pehmoankkaa vieressä? Muistakaahan ihmiset, että olut on elävä tuote, minulla on teoria, että olut voi paremmin kun sitä hoitaa hyvin, juttelee ja laulaa.. Voivathan kasvitkin paremmin näin, eikös viherpeukalot?

No korkataanpas..

Sihahtaa, huuh.. Lasiin valuu kauniin samean keltaisen oranssia olutta. Vaahtoaa kevyesti, oikeastaan lakki voisi olla parempikin. Ulkomuodossa on paljon weisseä. Koeversioon nähden vähän tummempi, mutta mallaspohjakaan ei ole aivan sama.

Tuoksusta irtoaa mukavasti sekahedelmää ja keveää mausteisuutta. Aivan kylmänä tarjoili vähän neilikkaisuuttakin. Pippuria, kevyesti appelsiinia ja sitrusta. Hiivakannan tunnistaa tyylikkäästi lävitse. Mausteisempi kuin koeveto, joka on asteen hedelmäisempi.

Maussa hiivaisuus yhdistyy keveän maltaiseen makeuteen, mutta kääntyy happamuuden puolelle vauhdilla. Kuivuutta on, muttei aivan niin paljon kuin testierässä. Mausteisuutta, pippuria ja makeaa hedelmäisyyttä. Sitruksinen ja hivenen greippinen humalointi tuntuu ja puraisee mukavasti lopussa.

Suutuntuma on keskitäyteläinen, rapsakka, mutta hiilihappoja voisi olla enemmän. Maussa suurimmat erot koesatsiin ovat oikeastaan hiilihappoisuus ja kenties sen tuoma tiukempi happamuus ja humalointi. Toisaalta kaupallisessa humala on fressimpää (toki ikäeroakin on).

Kaiku on hyvin lähellä koeversiota, joten skaalaus oli melko onnistunut. Huomaan lasinkin tyhjentyneen vauhdilla, joten voi olla että keittelen tästä vielä kesällä tukevamman version. Ylipäätään vähän erilainen Saison niille joiden mielestä Saison on vain Dupont ja tuhannet kloonit, mutta pidän kovasti tämän yhtäaikaisesti rustiikkisesta otteesta, juotavuudesta ja kevyestä modernista NZ twististä.

Käykäähän maistamassa, kommentoikaa ja tulkaahan Suomen positiivisimmille olutfestareille Korialle (Disclaimer: Kuulin tämän Lahden SOPP:sta tiskin väärältä puolen, terveisiä vaan).

 Niin se saatavuus vielä tähän loppuun:

Vähittäiskaupat
Prisma Kouvola
S-Market Inkeroinen
S-Market Jaala
S-Market Jokela Valkeala
S-Market Koria
S-Market Myllykoski
S-Market Tornionmäki
Citymarket Kouvola
Prisma Kotka

Ravintolat

Irish Pub Old Tom, Kouvola
Ravintola Aula, Kouvola
Ravintola Kuja-Kolli, Koria
Koskikeidas (Koski-golf), Kuusankoski
Hospoda Papirna, Kuusankoski
Sam's Pub, Karhula
Pub Albert, Kotka
Brygga City Bar, Lahti
Birra, Lappeenranta
Porvoon Paahtimo, Porvoo

Olutarvioissa: Top Fuel Hoplite Pale Ale

Oluen speksit:

Mikä: Top Fuel Hoplite Pale Ale, American Pale Ale, Suomi

Mistä: Ruokakaupasta

Hinta: n. 3,95€/0,33l

Lukuja: Alkoholipitoisuus: 4,7%, katkero: 55 ebu, Väri: 22ebc.

Nippelitietoa: Top Fuel on v. 2014 perustettu uunituore pienpanimo. Hopliten humalina tässä erässä: Magnum, Centennial, Columbus, Simcoe.


Olutarvio. Jännä juttu.. Piti ihan katsoa olinko tällaista perinteistä settiä tehnytkään blogiin koska viimeksi. Tarkempi salapoliisityö kertoo osuneen huhtikuulle. Joku voisi jopa luulla siirtyneeni kokonaan leipäteksistä pois, mutta asia ei ole aivan niin yksinkertaista. Joskus ei vaan huvita, joskus ei vaan ole mitään mistä vääntää tikusta asiaa, joskus ei vaan ole mitään uutta. Tosiasiassa tänne periferiaan ei eksy mitään, joten olin hämmästynyt törmätessäni tähän. Top Fuel on Lohjalainen mikropanimo, joka keittelee piskuisilla 200l välineillä tuotteitaan, joista tämä on ensimmäinen omiin pikku kätösiini osunut tuote.
Tyylinä ilmeisesti American Pale Ale, Ibuja ainakin kiitettävästi ja humalakattaus varsin toimivan oloinen. Hassusti tämä vähän vaihtelee eri erien välillä. Oman batchisi sekoituksen voi tarkistaa panimon webbi-sivuilta, mikä on ihan mielenkiintoinen kuriositeetti. Tässähän ei varsinaisesti mitään uutta ole, samaa tehdään kaikkialla tilanteen ja tavaran laadusta/määrästä riippuen, etenkin pienemmillä toimijoilla.  Hassuna pikkuseikkana kotipanimon vanha inkiväärillä maustettu olut oli myös nimeltään Hoplite.
Korkataanpas..

Lasiin valuu hyvin samean ruskeanpunaista olutta. Vaahtoaa kivasti ja jättää varsin kestävän lakin laelleen.
Tuoksu.. No rehellisesti minua alkoi vähän naurattaa..Sanoisin hyvin kotiolutmainen, hyvässä mielessä tietenkin. Hitsi että on paljon samaa kuin monissa kotipolttolan palealeissa. Greippiä, mäntyisyyttä ja hedelmää, sekä hiivaisuutta.  Taustalla hentoa karamellista maltaisuutta. Simppeli, perinteinen, käsityöfiilistä.
Maussa maltaisuus tukee rapsakkaa humalointia. Melko vahvasti pihkaa, neulasia, mäntyä, mutta mäntysuopapuolelle ei mennä, mistä kiitos. Enempi flavoria ja smoothia loppuliukua, kuin äkkijyrkkää bitteröintiä. Suodattamattomuus ja hiivan läsnäolo tekee mausta vähän pehmeämmän kokonaisuuden, toki se myös osaltaan leikkaa aromista ja raikkaudesta osan.
Suutuntumaltaan keskitäyteläine Hoplite on..kuten yllä mainittua..varsin kohtalaista juoda. Toki humalointi on varmasti shokki aloittelijan suussa, minulle tämä toimii.
Top Fuel aloittaa saagansa yhtäaikaa hyvin klassisella, kotikutoisella, kuin myös varsin suuhun sopivalla Apa:lla. Maailmaa tällä ei mullisteta ja jää toki parhaimmiston terävämmästä ja selkeämmästä otteesta jälkeen. Silti tervetullut on tämäkin pienpanimo lasiini toistekin.

Pisteet: Tuoksu(1-10): 7, Ulkonäkö(1-5): 3, Maku(1-10): 7, Suutuntuma(1-5): 3, Yleisvaikutelma(1-20): 13-> Yhteensä: 33/50p.

Olut viihdekäytössä

Nyt sohitaan muurahaispesää kunnolla. Etsin käsiini pullon muotoisen oksan ja katson kuinka kusiaiset kipittävät päälleni. Annan niiden kihistä, sillä happoinen oksahan on mitä mainiointa herkkua.. Mmmitäh.

Minä pidän oluesta. Kokonaisuutena. Se on sosiaalinen juoma parhaimmillaan nautittuna iloisessa ystäväporukassa pienessä nosteessa. Se on toki varsin versatiili juomaksi, joka sopii myös ruuan kaveriksi, tai yömyssyksi.

Minä en kuitenkaan kovinkaan usein nauti oluitani itsekseni kotona koneen ääressä naputtamassa tekstiä ja keskittymässä nyansseihin. Se on aivan liian tylsää, pitkäveteistä ja insinöörimäistä.

'Njoy with friends

Jos näin teen en halua keskittyä otsa kurtussa piipertämään kuinka paljon löydän kahvisuutta portteristani. Haluan sen olevan mukavaa ja insinöörihommat eivät ole mukavia, vaan vakavia. Haluan iloita siitä hetkestä. Kohottaa tuoppia, huudattaa mielialaan sopivaa soundia kajareistani, laulaa epävireisesti tahdissa, nauraa yöhön ja juoda hyvää olutta. Joskus viskiä, joskus rommia, joskus sekoittelen maistuvan drinkin, korkkaan siiderin, tai otan hömpsyt vänrikkiä. Kyllä minä pidän alkoholista. Minusta on mukavaa tuntea se hetkellinen lämpö, keveä nousu, eskapismi, pois arjen kurjuudesta. Se kaikkia ihmisiä yhdistävä tunne..päihtyminen. Väitän tekopyhiksi niitä, jotka kertovat nauttivansa vain niitä sentin annoksia maistelumielessä, pyytävät pullon ja kolme pilliä.. Se on kuulkaa ny todellisuus nähty jo useaan otteeseen, ette te minua huijaa, mutta huijaatteko itseänne? Toki minäkin kirjoittelen arvioita, mutta baarissahan tuo ei jaksa kiinnostaa. Ainakaan muu kuin nopean tukisanalistan kasaus ja pisteiden keräys. Tappiin asti, eihän se homma siitä mihinkään muutu. Tikki on aina tikki, eikös :D

Istunpa siis tässä Juhannusta odottamassa, tuota sateista, viileää, mutta silti Suomi juhlii, tanssii, soi ja hukkuu. Itse jään töihin korjaamaan potin kotiin. Pitäähän jonkun valvoa maailmanrauhaakin samalla, kun sinä ryyppäät illan kolmatta jaloviinapulloa, ajat perheen hankeen ja hukut pikitielle paluuliikenteen keskelle? Keskikesän juhlaa.. Edessäni on tyhjiä laseja. Aloitin harmittomalla purkilla Weisseä kalan kaverina. Siirryin juomaan jälkiruokakahviksi pullon kotipolttoista HC Moccha Stouttia. Se lämmitti mieltä ja kahvisuus oli hyvin kuivaa. Hienossa balanssissa vieläkin. Tunsin tutun lämmön hitaasti tuovan mukavan rennon fiiliksen kroppaan. Tissuttelin hitaasti kuulaassa kesäillassa terassilla ja kastelin yrttejäni. Vapaapäivä vielä edessä. Siirryin lasilliseen viskiä ja laitoin ämyrin soittamaan taustalle sopivaa soundia. Klikkasin koneelta tiedoston ”Asennelista” auki. Kaipasin ajatuksia tuovaa, kantaa ottavaa musiikkia. Eli jotain lähes täysin kadonnutta ääntä menneestä. Siirryin sohvalle miettimään miksi tämäkään Bourbon ei osu, kenties liika tammisuus tökkii? Päätin kaivaa kaapista käyttöoluen, eli ”mikävaanmarketinalle3:neuronkalja” pienpanimostatuksella toki, jokainen tunnustakoon värejään. Ruokakauppojen valikoimat ovat siitä mieluisat, että kaipuuta Alkoon ei oikeastaan ole. Minulle riittää ajoittainen parin euron purkki: Brewer's Specialia, Keisaria, Olvin IPA:a, Kievaria ja muita. En jaksa matkustaa julkisilla hypermarkettiin, jonne ne ”kiintoisat” oluet ja Alkot päätyvät. Haluan asioida kaupungissa, kivijalassa, tai lähiöni marketissa. Autottoman viherpiipertäjän elämä on tällaista, mutta samapa tuo.. Laatua kun saa kotonakin tehtyä. 

Havaitsen olevani keveässä nousujohteisessa ja mieli on iloinen, tekstiä tuntuu syntyvän taas paremmin. Ei ole arkea edessä, ei takana, on vain tämä hetkeni Einon, Penan, sekä nyt taustalla laulavan Johnin kanssa.. Mitäpä jos ei olisikaan valtioita? Ei mitään minkä puolesta tappaa, tai kuolla.. Aah. Fiilis.. Tiedän että seuraavan terävän jälkeen tämä olisi menoa hyvin herkkään olotilaan, joten himmailen ja valutan tuoretta hanasta, divetyoksidia. Siihenkin kuolee, jos nauttii liikaa. Rajojen tunteminen on tärkeää, en halua itkeä, en suuttua, haluan vain hymyillä, tanssia ja halata maailmaa. Ja se on niin väärin.. Hasta Siempre. Nyt muurahaiset tulkaa, polttakaa ja tehkää tehtävänne. Minä kaadan vielä Quarter Caskia yömyssyksi ja kuuntelen vähän Tuoppini Jälkiä tässä teitä odotellessa.

Tiukkaa reittaamista hilpeissä tunnelmissa

Klassikon jälijllä: Sierra Nevada Pale Ale

Sierra Nevada Pale Ale..

Siinäpä nimi tälle illalle.

Voidaan kohtalaisen rehellisesti sanoa, että ilman Sierra Nevadan Pale Alea ja Anchorin Liberty Alea olisi koko nykyinen IPA buumikin vähintään siirtynyt, moni pienpanimo jäänyt perustamatta, usea olut keittämättä ja paljon juomatta kokonaan. Pelkästään Sierra Nevadalle se on edelleen panimon myydyin tuote, joka käsittää yli puolet kokonaismyynnistä. Olut joka on kenties yksi kaikkien aikojen kopioiduimmista oluista.

Sierra Nevada itsessään on Yhdysvaltain toiseksi suurin pienpanimo heti Boston Beer Companyn jälkeen ja maan seitsemänneksi suurin panimo. Mistään pienestä tuottajasta ei siis voida enään puhua.

SNPA (Sierra Nevada Pale Ale) on toki tavallaan monien sattumien tulos. Periaatteessa se juontaa juurensa 1970-luvulle ja päivään jolloin humala nimeltä Cascade tuli ulos. Aikaisemmin yhdysvaltalaiset humalajikkeet olivat olleet pitkälti samankaltaisia kuin lajikkeet Euroopassa. Kukkaisia, ruohoisia, puisia, käpymäisiä. Meni kuitenkin kymmenkunta vuotta kunnes herrat Grossman ja Camusi siirsivät kotiolut harrastuksensa kaupalliseksi. Uusi panimo otti nimensä Sierra Nevadan vuoristosta ja heti kättelyssä pantiin Pale Alea, aiempaa reippaammalla humaloinnilla ja viimeisteltiin Cascadella. Näihin aikoihin jo pelkän Ale-tyyppisen oluen näkeminen mantereella oli harvinaista, joten voimme vain kuvitella alkuvaiheen hankaluuksia myynnin kannalta. Lisäksi voidaan ottaa huomioon panimon uniikki hiivakanta, josta myöhemmin tuli eräs yleisimmistä hiivoista APA/IPA-osastolla. Wyeast 1056, Wlp001, Safale S05.. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. ”Chico strain” on hyvin puhdas, kevyesti persikkaista hedelmäisyyttä tuottava ja varsin kuivaksi käyttävä hiivalajike.

Tänään se on jälleen edessäni. SNPA on edelleen se olut johon vertaan etäisesti jokaista American Pale Alea. Paljon on vettä virrannut ja muita kuluneita sanontoja. Se on edelleen tyylinsä Bench Mark. Ensikohtaamisemme oli rakkautta ensi huikalla, eivätkä edes vuodet ja ajoittaiset etäisyydet ole tätä tulta saaneet sammumaan. Pale-Alea, karamellimaltaita. Magnum-, Perle- ja Cascade-humalaa. Yksinkertaista, hyvässä tasapainossa ja niin raikasta.

Cascade pääsee hienosti rooliinsa. Sitruksista greippiä löytyy, kevyesti pihkaa myös. Muuten yleismaailma on kohtalaisen kukkainen ja hennon hedelmäinen. Keksinen maltaisuus ja vieno hunajaisen makea karamellisuus ovat juuri sopivasti taustalla tuomassa runkoa ja tasapainoa. SNPA:sta jää suuhun raikas, vienon katkeruuden hyväilemä jälkiliuku. Saunan päälle näin kesällä ehdoton ”must”.

Rapsakkaa kesän alkua ystävät.