Huuruisia tarinoita tuopin ääreltä
suoraan suoneen
tykitettynä.
- Uutisia
- Arvioita
- Kotiolutta
- Gonzoa
- Matkaraportteja


maanantai 9. heinäkuuta 2012

Matkaraportti: SOPP-Lahti

Seurueemme matkasi Lahden Suuret Oluet - Pienet Panimot festivaaleille tänäkin vuonna. Mitä jäi käteen ja mitä hampaankoloon, siitä lisää seuraavaksi.


Tänäkin vuonna päädyimme lähtemään jo avajaispäivänä, eli torstaina paikan päälle.
SOPP avasi porttinsa vasta klo 16 ja seurueemme oli paikalla jo puolilta päivin.
Alexin panimolla
Onneksi pelivihjeenomaisen muistutuksen ansiosta heräsimme todellisuuteen ja aloitimme Alexin Panimolta.

Tuskin ehdimme ensimmäisiä oluita juoda loppuun, kun paikalle pyyhälsi "Kouvolan osasto 2, Old Tomin pääjuovot, sekä herrasmies Alkon hyllyjen takaa".
Samalla paikalle pamautti myös aina yhtä janoinen DeGarre.
Käväisimme kierroksella tsekkaamassa panimon ja palatessamme väki oli vain lisääntynyt.. oh6gdx, aluepassi, Rauchmalz, Gleb, nimiä Olutoppaan puolelta.
Alexin tuotteista maistoin mainion ruislagerin, kohtalaisen bitterin ja raikkaan weissen. 

Seuraavaksi käväisimme syömässä ja siirryimme piipahtamaan Metroon, josta valitsimme Thornbridgeja juovottavaksi.
Jokainen oli omalla tavallaan mainio, hopheadina wild swanissa olisi potentiaalia käyttöolueksi, mutta maitokauppahinnoilla tuskin irtoaa paljon alle vitosella.

Tästä siirryimme kohti festarialuetta, jonne ei tänä vuonna voinut viedä edes kaupasta ostettua korkkaamatonta vesipulloa. Tämä hieman hämmensi, sillä aikaisempina vuosina meillä ei ole ollut suurempia ongelmia vesipullojen kera. Alueelta ei myöskään löytynyt vettä, paitsi lasinpesupisteeltä..
No saimme viimein lasit käteen ja matka alkoi StaPan tiskiltä, jossa kävin muutaman kerran juttelemassa Oluton oy:n kaverin kanssa. Parhaiten Stadin tuotteista jäivät mieleen Rongoteus Rye-Wine, DIPA ja Helsch. Kaikkea listassa olleita ei ollut saatavilla rajallisen hanapaikkojen takia. Saimaan/Bruuverin puolella oli sama tilanne, joten esim. Arde's legbuster jäi kokeilematta. Sen sijaan hanoissa oli pari kiintoisaakin tuotetta. Marshland Lilly ja Coral Reef. Marshland oli karpalolla maustettu olut, joka oli niin hämmentävän makuista, että sain välittömän mielleyhtymän Brewdogin Bitch Pleaseen. Täydellinen vedenjakaja ja lähes perverssi tuotos, mutta itse tykkäsin.
Coral Reef puolestaan oli ilmeisesti Nelson Sauvinilla humaloitu IPA, kelpaisi käyttötavaraksi tämäkin.
Thumbs Up

Hollolan tiskiltä tuli tietysti juotua perinteiset kivisahdit, joka oli ihan mukavassa iskussa.
Laitilan standin jätin väliin, vaikkakin tuore erä Imperiaalia hieman kiinnosti.
Myöskään Lammin puolella ei listassa ollut uutuuksia, joten myös järjestäjätahon tiski jäi kokeilematta, sama kohtalo kävi Teerenpelille.

Vaspin puolella tuli tietysti tuoreehkoa DIPA kokeiltua. Sinänsä mainio tuotos, mutta kaipaisi enemmän flavoria ja aromia humalasta. Loppuillasta hyydyin keskustelemaan VASP:n Jani Vilppaan ja oh6gdx:n kanssa skenestä. Itseasiassa keskustelu venähti sen verta pitkäksi, että osa porukastamme myöhästyi viimeisestä junasta, mukaanlukien allekirjoittanut.
Rautatieaseman pensaikko näytti ihan houkuttelevalta majoitusmuodolta sissihengessä, mutta saimme lopulta kyydin Kouvolaan, josta neljän tunnin unien jälkeen olikin siirryttävä kilttien ja säkkipillien maahan, kohti Edinburghia. Tästä myöhemmin lisää.

Ylipäänsä tämänvuotinen SOPP oli oikein positiivinen. Jos oikein muistan, viime vuosina on Lahdessa IPA:a saannut etsiä, mutta nyt niitä oli ihan hyvin tarjolla. Vielä kun näkisi muutamia belgiviritelmiä ja pari Imperial Stout osaston olutta, olisi setti oikein mainiota.
Vieläkään ei löytynyt näiltä festareilta yhtään maagisen 40p rajaa rikkovaa olutta, mutta tulevaisuus näyttää askel askeleelta paremmalta. Vielä kun vesihuollon saisi toimimaan vanhalla tavalla.
Torstaina väkeä ei ollut suuremmin, sääkin oli melko pilvinen. Lammin sivujen perusteella kuitenkin viikonlopun aikana porukkaa kerääntyi lopulta 5500, joka on mielestäni torstai huomioiden ihan kohtalainen saavutus Lahden kulmille.
Joten, ensi kesää odotellen. Kiitokset järjestäjille ja panimoille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti