Perjantaipullo: Wesala Ever After APA

Perjantaipullona tänään Wesalan Ever After Apa.

Aluksi ajattelin jättää postaamatta blogiin ja siirtää tämän jutun Facebook Exclusive only-osastolle, mutta sitten se jokin klikkasi päässäni ja ihan helkkarin pitkästä aikaa oli kiva kirjoittaa.
Tämä olut on siis keitelty tuttavapariskunnan hääolueksi. Konseptia arvostan; olihan serkkunikin häissä olut nimeltä "Hää O(lut)". Kuuleman mukaan häissä oli kehuja sadellut ja koska mielijuomani on ilmainen alkoholi en miettinyt hetkeäkään, kun tätä minulle tarjottiin.
Ever After ehti maata jääkaapissa nimensä mukaisesti Forever and after that. Kuitenkin Lahden kakkosolutblogin Bönthöö, Bönthöön julkaistessa oman juttunsa sain viimeisen kimmokkeen korkata tämän tässä ja nyt. Tavalla, jolla vain mies voi ottaa oluensa. Herkästi, mutta vaativasti. Kyllä. Tänään olisi pelkkää vaniljaa?

Okei ennen vaniljaa, vähän insinöörien vaniljaa ja meidän kuolevaisten parisuhdeterapiaa. Numeroita ja speksejä: Maltaat: Pale ale, Munich, Vehnä, Hunajamallas. Humalat: Olicana, Rakau, Cascade. Hiivana S05. Ebuja 48 ja alkoholia 6%.

"Pelkkää puoliksi tyhjää terassilämmintä tuoppia Cherin terassilla maanantaiaamuna?" 

No. Yhdyn siinä mielessä Bönthöö, Bönthöön näkemykseen brittivibasta, mutta onhan tää ihan suunmukaista. Mallaspohjassa on miellyttävää pähkinäisyyttä ja makeutta, johon miedohko humalaprofiili natsaa hienosti. Hedelmää, keksiä ja vähän marmeladia, mutta myös kukkia ja greippiä. Katkerot eivät ammu yli, eivätkä jää vajaiksi. Tasapaino onkin tässä Vesan tuotteessa avainsana. Se on hallittua.
Joo ehkä myös harmaan hillittyä Hollolalaista lapsiperheen arkea lokakuussa, kun vettä sataa vaakasuunnassa sumupullosta ja edes keltainen Rukan sadetakki ei tuo tarpeeksi modernia räiskettä sateen värjäämälle autiolle hiekkalaatikolle.
Eleettömyys johtaakin ajatukset auttamatta uudestaan Englantiin. Teetä, tupakkatakkeja ja snobeja ajamassa Bentleyllä golfkerholle. Se tuntuu väistämättä uudestaan tylsältä aikoina, jolloin jokaisen oluen tulisi räjähtää suussa(jos räjähti, niin Isis otti vastuun), polttaa isoa sikaria piripäissään ja ajaa vuoden '69 Corvetella pihaan naamalla samanlainen ilme, kuin Nicholsonilla Hohdon lopussa: "Here's Johnny". Tarvitseeko kaiken olla niin hip, hop, lop? Tarvitseeko jokaisen oluen olla mieltä mullistava elämys? Sellainen täydellisesti feikattu Instagramkuva eksoottisesta kohteesta? 
Koska muutenhan elämä ei ole mitään, vain sadetta Hollolalaisella hiekkalaatikolla? Pelkkää puoliksi tyhjää terassilämmintä tuoppia Cherin terassilla maanantaiaamuna? Mut, hei eihän se riitä, et on mukavaa. Sen täytyy olla paljon parempaa?
En tiedä, koska olut, kuten kaikki kauniit asiat elämässä on mielialasta kiinni. Irrationaalisia spontaaneja fiiliksiä, joita yritämme jotenkin luetteloida ja järjestää kaikessa järjettömyydessään. Tänään Ever After maistuu. Ei ehkä rakastumisen polttavalla huumalla, muttei tässä terapiaankaan tarvitse kulkea ovia paiskoen.
 Enemmänkin tasaisen miellyttävä hetki, jonka aikana muistat syyt miksi rakastuit ja se.. Se saa aina hymyilemään, vaikka tupakkatakki päällä lähiössä lokakuussa.

Soittolista juodessa:

PMMP-Tässäkö Elämä on
Litku Klemetti-Juna Kainuuseen
Jefferson Airplane-Somebody to Love
Maija Vilkkumaa-Mä haluun naimisiin
Rise Against-Savior
Ultra Bra-Siirrän sokeriastiaa
REO Speedwagon-Takit on the run
Glass Tiger-Don't Forget Me(When I'm Gone)
Erasure-Always
Queen-Who wants to live forever
Topi Sorsakoski-Eeva

Pari kylmää ja purkkipuhelimella Puolaan

Ihan tavallinen keskiviikko. Sellainen jota opiskelijapiireissä kutsutaan pikkulauantaiksi. No ainakin minun nuoruudessani kutsuttiin. Sellainen viikonpäivä, kun kalja maistuu nannalta euron hanasta ja mimmit ovat kuumia micmacin farmareissa ja napapaidoissaan. Tanssilattia on pelkkää hikeä, ”Pelimiestä”ja väpättäviä amisviiksiä täynnä.

Tänään kuitenkin korkkasin kotona pullon kotiolutta ja viritän modernin purkkipuhelimen tulille.

Vaikka ajatus on lähellä ”Call-911” maailmaa kilautan kaverille ilman Lassea, Villeä tai Jaajoa.

Suoraan Puolaan. Keskitysleirien keskelle, Katowicen kaupunkiin. Luurin päässä vastaa tuttu ääni, ja pian kuvakin eksyy pikselimössöisenä näytölleni. Skype on kutistanut maailmaa ja luo pian kevyistä kalsarikänneistä entistä omalaatuisemmat. Kauas on tultu takavuosien mesekeskusteluista ja köyhien huvipuistoduunarien iltamista, joissa bisset katosivat korista porukalla, vaikka kukaan ei ollutkaan livenä paikalla. Sillä liksalla ei aina kuppiloissa istuttu.

Morjestan vanhaa ystävääni ja huomaan ilokseni, että mikään ei katoa aseveljien välillä. Siinä missä toiset ystävystyvät kurkkusalaateissa, toiset rämpivät hikisinä Enterprisella ilman kapteeni Kirkkiä. Still Jim will Beam us up. Mietimme kaikkia niitä päiviä, öitä, hulluja retkiä, jurrisia päähänpistoja, naisia ja sinkkuvuosia.

IS maistuu lasissa hyvältä, ei kypsältä, mutta varttuneemmalta. Se sopii tunnelmaan. Joskus mietin mihin kaikki hullutukset katoavat ihmisen vanhentuessa. Itse en kuitenkaan tiedä mitään parempaa, kuin hypätä spontaanisti mitä oudompiin käänteisiin, fiiliksellä, hymyillen.

Tiedättehän. Niitä iltoja, jolloin kaverisi kysyy: ”Mitäs tänään?” ja sinä vastaat: ”Sitä samaa, mitä joka ilta, let's try to take over the world”.
Milloin olimme juosseet ja missanneet yön viimeisen junan, milloin pilanneet toisen tipattoman isolla pullolla Meantimen London Portteria kahdella lasilla. Joskus nauttineet jallukaakaot saunasta saapuneiden naapurien neitojen kanssa. Muuttaneet, eronneet, karanneet. Joskus kuljettiin kanarialla dyynien yli parin Mahoun voimalla. Joskus on nukuttu lehtikasassa, joskus yritetty neljältä aamuyöstä lähiökuppilaan sisään. Joskus jopa onnistuttu siinä. Vieläkään emme tajua biljardin hienouksia, emme sitä miksi eräässä ravintolassa tarvitsee maksaa narikka, vaikkei ole takkiakaan, sitä miksi yhdessä toisessa ilta saa aina randomin käännekohdan, mutta varsinkaan aina emme ymmärrä toisiamme.

Pitiks tää ukko nykiä oikeesti ylös?

Silti jollain todella Tom of Finland, eli miehisellä, tavalla tiedämme, että Top Gun ja siipimies on aina paikalla, kun sitä tarvitsee.

”Aika korkata seuraava olut Koposen kanssa” horisee Pulkkinen jossakin. Emelisse White Label BA Moonshine Barley Wine. Tarjoilee tenua, kiljua, ja ponua. Pervolla tavalla hyvää.
Yhteys Polskaan paukkuu ja pätkii. Epäilen ranskalaisen kämppiksen katselevan hd-tason jynkkyä 3d:nä samalla. Vaihtoehtoisesti Puolan hallitus, eli Kurwa, tunnetaan journalistien suurena ystävänä. Kenties tässä jaetaan liikaa tietoa? Naapurissa 6% parin Zlotyn Zywieck uppoaa kuulemma savolaisella nautinnolla kaikkien journalismin sääntöjen mukaisesti, siis omakohtaisesti tiedostaen välittämättä muista. Itse taas kittaan keskittyen kaikkeen muuhun, paitsi olennaiseen.

Muistelen kateellisena hintoja, noppapeli-iltoja Zubrowkan voimalla, linjauskännejä.. Niitä hetkiä, jolloin kaikki oli.. No niinkuin ennenkin.

Hellekypärä päässä, valmiina hyppäämään riippumatostani seuraavan vesipiipullisen ääreen.

Niihin hetkiin ikuisiin, jolloin saatoit yöllä kaljapäissäsi pysähtyä Lehtomäkeen johtavalle sillalle, siihen valtatie 6:n ylle. Pysähtyä hetkeksi ja vain tuijottaa valtatietä. Pieniä tulikärpäsiä, joilla jokaisella on jokin tarina. Samoin kuin lapsena mummolassa. Siinä rautatieaseman vieressä. Maagisia hetkiä yöllä, kun kaikki nukkuivat ja vain minä valvoin Tex Willerin kera odottaen mökille pääsyä. Kuunnellen, kuinka asemalta kaikuivat kuulutukset kutsuna, joita pakoon ei päässyt. Jokaisella junalla oli syynsä, suuntansa, päämääränsä.
Sellaisiin hetkiin, jolloin pystyi soittamaan samalta sillalta: "Tuu tänne kattoon tätä, mieletön fiilis".

"Pitäskö lähtee ajaan Jäämerelle uimaan ja kaljalle?", "Miks?", "No miksei?". Ja se riitti.
Keskustelut kumpuilevat menneestä tähän hetkeen ja tulevaan. Populaarikulttuurista politiikkaan ja yksityiselämään. Naurua ja kyyneliä. Olut loppuu, kuten ponukin aina. Salakavalasti ja hitaasti päähän iskien. Seitinohut ranskalainen valuu eteenpäin. Nautin lasin vettä ja tasoittelen viskitipalla. Soundi pamauttaa kuitenkin takaisin fiilikseen. Tiedostan illasta tulevan pitkän, tunnepitoisen ja silti hyväntahtoisen, josta koitan tässä jakaa pienen kyynelhelmen ja kohtalon murusen.
Kai tässä vain ihminen havainnollistaa itselleen, kuinka helppoa on vajota eiliseen. Kuinka lopulta muistot ja kokemukset ovat kaikki kaikessa. Samalla pitäisi kuitenkin muistaa jokapäiväinen oluemme ja elää elämäämme joka päivä, joka hetki, jotta tulevaisuudessakin meillä olisi muistomme. Pätkä elettyä elämää, muutama lantti sitä koettua mammonaa, mielinmäärin kaljaa ja vähän hauskaa tupakkaa. Silti muistaen muutaman totuuden.
Nimittäin kesä tulee aina uudestaan. Silloinkin elämä on ihanaa aina kun sen väärin oivaltaa ja että parhaimmillaan.. Kun oikein kurottaa, voi omia varpaitasi koskettaa laiturin reunalta toiset, sellaiset jotka saavat sielusi hymyilemään sillä toisellakin tavalla, joka on ystävyyssuhteiden ulkopuolella. 
Viskikin loppuu lasista. Havahdun siihen hetkeen, jossa elämä vain on. Vaikka toisaalta haluaisin olla kevyesti jurrissa nauttimassa elämästäni ystävieni kanssa tiedän, että hetki on sinun. Kuljen peittosi alle ja kerron, että tää vartalo sun on, aivan päästä päähän. Tähän paikalleni kuitenkin jään, koska valitsen niin, koska ansaitset niin.

Gentlemen with GT