Perjantaikalsarit, hyviä juomia ja tippa nostalgiaa

Perjantai-ilta, oikeastaan lauantai yö. Kello raksuttaa vääjämättä suden hetkessä luurit korvilla, lasissa jotakin, joka pitää vielä hetken valveilla. Nyt ei kuitenkaan soiteta Satulinnaa, muttei myöskään Bob Marleyta. 

Haluaisin nukkumaan, haluaisin kirjoittaa. Ajatukset juoksevat omassa oravanpyörässään maalaten taivaalle värejä sellaisella taajuudella, että sisäinen impedanssi kuumenee kuormituksessa. En saa mistään kiinni. Miljoonia aiheita, mutta yksikään ei oikeasti nappaa. Aivot lyötävät tavallaan viivaa näppäimistön kohdalla, writer's block on vaivannut pitkään. 

Tavallaan se johtuu kiireestä, sekä elämän tasaisuudesta. Ei ole tarpeeksi tylsää, tai tarpeeksi virikkeitä. Pelkkiä pitkiä kalsareita vain. 

Kun valkoinen tasainen massa ja Citymarketin ostoskärryt ovat liiankin arkisia, ei vaan löydä sellaista sanomaa sisältä, jota haluaisi avata twiittiä ja fistpumpia enempää.

Ei oluen laatutekniset asiat, eivät viskimaailman tunkkainen vanhuus ja sisäinen sääntösuomi. 

En halua kirjoittaa IPA vs Lagerista, vaikka haluaisinkin näpäyttää kaikkia, belgihiivojen itkiessä nurkassa. Heitä ei koskaan valita, kun joukkueita huudetaan. 

En siitä miltä puoli vuotta panimoa tuntuu selässä, noh särkylääkkeeltä, viha-rakkaussuhteelta moppia kohtaan, suodatinkahvilta ja rakkaalta kuittailulta hulluuden keskeltä. En oikeastaan myöskään perjantaista. Yritin, mutta jumituin kuuntelemaan taustaraitaa ja ajatukseni karkasivat muualle, kalsarikännit? Oisko mitään? En lupaa, mutta otan.

Oikeastaa haluaisin maalata tähän. Värejä. En osaa, en tosin välitä siitä, mutta se vaan ei toimi. Ehkä juuri siksi, raunioilta rakkautta. Tuopin Ääressä, aina jotain ihan muuta.

Rehellisesti haluaisin kirjoittaa alkoholista ja gonzosta, mutta oikeasti haluaisin vain jumittaa. Kuunnella happoista musiikkia, jossa syntikka tekee liian pitkiä äänikuvioita, joissa on jotakin 70-luvun pateettista äänimaailmaa yhdistettynä 80-luvun juustoisiin kiipparisoundeihin ja loputtoman tuntuisiiin vetoihin. Tyhjentää tuoppia pohtimatta sen sisältöä. ”Ihan hyvää viinaa se on”.

Aloitin kuitenkin iltani sivistyneesti ravistimen äärestä, ilman pitkiä kalsareita. 

Tein hyvin perinteisen Mai Tai:n. Tai siis mikä tässä Tiki-klassikossa perinteistä olisi? Sen historia olisi oma juttunsa, mutta miksi referoida muiden referointeja, jos ei ole itse lisäämässä mitään omaa tähän? Use the Google, uusavuttomuus on syntiä, enkä minä ole palvelija. 

Lyhyesti laiskoille. Se on drinkki, jonka reseptistä ollaan suurinpiirtein yhtä mieltä, kuin siitä ovatko Porter ja Stout sama asia. Eli variaatioita piisaa, niistä makean kirkkaan punaisista hedelmäpommeista tähän. Minun versiossani on:

4cl Appleton 12yo (Erinomaista, tai ainakin hyvää Jamaikalaista rommia)

2cl Havanna Club 3yo. Maailman paras all-around rommi, imho.

2cl Cointreau

2cl Lime mehua

2cl Orgeat siirappia

Jäitä

Ravistetaan, siivilöidään johonkin mukiin, jossa jäitä. Sanon johonkin, koska minusta edelleen lasiasia on makuasia. Menee muumimukista, Collinsista, On The Rocksista, viinilasista, tai pintistä. Up Yours.

En oikeasti tavanomaisesti koristele drinkkejäni, koska minusta, ja vain minusta se on turhaa. Vaikeuttaa vaan juomista, kotona aivan turha lisäke, ellei tarkoitus ole korostaa jotakin aromia.

Teille joille se on must, vähän minttua ja limelohko sekaan. Kenties vähän vanha pesulappu koristeeksi?

Niin se Orgeat siirappi..

Se on siis puritaanisti manteleista puserrettua nestettä, yms. En koe tarpeelliseksi lähteä itse liottamaan pähkinöitään (ehehe) ja tekemään rutosti työtä. 

Kas kun tuo mantelimaito on likipitäen sama asia. Tai siis makeuttamaton. Minä tein sillä tavalla, että sekoitin ruokosokerista tehtyyn baarisiirappiin mantelimaitoa ja pari senttilitraa Cointreauta.

Jatkoin iltaa Puolalaisella Imperial Stoutilla. Teki mieli tissutella jotakin. En katsonut edes nimeä, ei kiinnosta. Oikein passelia kamaa tasapainoltaa, joskaan ei mitään huippua. Hyvä ryyppy IS.

Seuraavaksi vielä vähän kotipolttoista bitteriä. 

En vieläkään ymmärrä ihmisiä, joiden mielestä Pilsin keittäminen on jotenkin ylipääsemättömän ihmeellistä. Lyöt sitä pelkkää pilsua, siihen reilut katkerot ja vähän pitkin keittoa lisää euro-humalaa.

Vahvaa vierrettä, sopivasti laimentelua, jää sokeritkin lopussa tarpeeks kuivaks.

 Jäähdytät, ajat tankkiin, käytät kylmässä, spundaat, lageroit tovin. Mikä siinä on vaikeaa?

 Sen sijaan... Tehkääpä onnistunut bitter kotimaisella maltaalla, tai erinomainen hefeweizen? Ihan eri luokkaa in my book, kuten kalsaritkin.

Päätän lopettaa iltani nauttimalla vielä GT:n herrasmiesjuomaa, koska pidän itsestäni huolta koitan myös ehkäistä malariaa näin sydäntalvella kotimaassa. Poristahan ei koskaan tiedä. Vaihdan taustaraitaa. Talven kylmyydessä haluan pervosti fiilistellä kesää. Iskelmää, tanssilavasoundia, jaloviinan tuoksua sekoittuen tuomeen. Hentojen järven aaltojen väreilyä, vesimittarien kilvoittelua joita raitapaidat koittavat ahmia pinnan alta. Joskus mietin onko GT vain Ginin tuhlausta, etenkin jos Tonic on sisilialaista sitruunalla maustettua? Tavallaan, mutta koska Vodka on aivan liian hipster kamaa ja rommia ei sovi tuhlata tällaiseen? Toisaalta aiemmin testattu koivunsavuinen Tonic ja Lappiksen kymppi oli hyvin pervo yhdistelmä, päätän kaataa tipan viskiä vielä mietintämyssyyn. 

J. Karjalainen soi, fiilistelen kesäyötä edelleen, miettien vaihtaisinko pitkät kalsarit shorteihin. Black Horset hellekypärään?

 Käsi haluaisi hamuta piippua ja katsella jostakin 80-luvun suomidokkarista kesäiltaa, luontoa, väpättävää kamerakuvaa, pieniä tuhkakuppeja, Pajatsojen kilinää, nortin katkuista keskiolutta, Patakakkosen tunnaria ja tänä päivänä aivan painokelvottomia tarinoita. Eskapismi, rumpukoneet ja Paasilinnan Jäniksen Vuosi. Pieniä hetkiä elämästä, joista haluaisin ottaa kiinni ja pusertaa sitä tunnetta, ammentaa siitä laarista, mutta en voi. Yritän tarttua kiinni menneesseen, mutta se juna jyskytti ohitse jo aikaa sitten. Ja hyvä niin, koska ainoa tie on tulevaan. Tuntematon tie on lopulta aina kiintoisampi. puhdas lumi, ei jälkiä tallattavana, ei suoraa tietä. Harhaillen, eteenpäin. Monta kulkijaa, odottajaa, pysäkillä nojaavaa. 

Jos en koskaan tielläin rauhaa saa?  

"Älä usko lauluihin,
ne tekee susta haaveilijan
ne voi saada sut kaivelemaan asioita, joilta mielesi koittaa sua suojella
niillä on taipumus sotkee kaikki ajatukset, jättää kaaokseen"