Sessio #6-Bändit ja brändit

Blogipostailujen sessio-sarja on edennyt jo kuudenteen osaan asti. Aiheeksi on tällä kertaa valikoitunut Loppasuu-blogin puolelta "Bändit ja brändit".
Joten.. Minun pitäisi varmaan istahtaa nuijitulle kuuttitaljalleni nauttimaan Hine X.O:ta ja laittaa levylautaselleni Popedaa soimaan. Oikeasti tinttaan Jallua nahkasohvalla ja popitan Mendelssohnin kolmatta sinfoniaa a-mollissa. Pitäisi varmaan puhua totta, sillä minulla ei ole nahkasohvaa ja koska Mendellsohninkin sinfonia tunnetaan "skottilaisena" nautin Aberlouria. Tämä yksityiskohtahan ei todennäköisesti sinua kiinnosta, mutta mainitsen sen silti. Ikäänkuin tunnelmaa luodakseni ja tyhjää sivua täyttääkseni.

Tarkemmin tehtävänantoa lukiessani havaitsen, ettei kysymys olekaan brenkun kittaamisesta musan tahtiin, vaan pitäisikin puhua juomabrändeistä ja tavallaan bändi/julkkisetiketeistä?
No koska oletan muiden käsittelevän KOFF Rockit, Linda siiderit ja Robinsons Trooperit, niin poikkean itsestäänselvyyksistä ja omakohtaisuuksien polulta hieman. Mietin mitkä brändit kutittaisivat mielikuvitustani parhaiten?
Ensimmäisenä mieleeni lipuu tietysti se mikä ärsyttäisi varmasti eniten: Kaikki lapsille suunnatut asiat. Sitten kun asiaa tarkemmin pohtii, niin näitähän jumankekka jo on. Katsokaapas vaikkapas ihan kotimaisia etikettejä. Viivit ja Wagnerit, Fingerporit on nähty, mutta myös minun lapsuudessani seikkailut He-Man löytyy Radbrew:n etiketistä, samoin Megaman. Väitän kuitenkin, että jos suunnittelisin etiketit vaikkapa Muumi-oluelle, sellaiselle vaapukan makuiselle? Tai TeletappIPA:lle, niin jossain kenkää puristaisi vähän liian paljon. Silti tässäkin olisi kiintoisa nähdä selkeä listaus kaikesta mikä on "kiellettyä". Tietysti sellaisen saaminen olisi yhtä hankalaa, kuin kapulakielettömän vastauksen saaminen KELA:lta, jossa yhtä aikaa myönnetään ja kielletään kaikki, ihan vaan tulkintatavasta ja virkailijan milloisestakin mielentilasta johtuen. Eli mahdotonta.

Muumi-olut olis pop

Mikä voisi olla miehekkäämpää, kuin Tomppa Suomest?

Okei mietitään jotain todennäköisempää. Nostalgialla ratsastaminen on aina bisneksen kannalta kova, joskin paljon käytetty idea. Silti populäärikulttuurin nörteistä (vai unohdetuista? Up to U?) syövereistä löytyisi varmasti ammennettavaa bränditietoisesti. Pelle Hermannin plättysten makuinen Cream Ale, MacGyver? Vai jäävätkö nauhat taas matkalle? Nikke Knatterton-Johtopäätös Pils? ALF?  Tankki Täyteen? Tao Tao-Sake? Olisihan näitä. Tärkeintähän olisi vain häivyttää kunnon overloadilla kaikkea kaikilta vuosikymmeniltä. Vähän pastellisvävyjä ja syntikkakomppeja ponien ja sateenkaarien lisäksi.
Sateenkaarista puhuen minusta paras hyödyntämätön brändi on vuosia ollut Tom Of Finland.
Kelatkaa ny. Jos Kotiteollisuuskalja on tosi äijää, niin mikä voisi olla miehekkäämpää, kuin Tomppa Suomest? Ei mikään. Siitä ei pidä tehdä mitään hentoa mansikan makuista pinkkiä siideriä, vaan isolla Mun..No äMMMällä olevaa miehekästä binestä, tai viskiä. Havuja, metsää, nahkaa ja hunajaa. Hunajaa, koska tässä on kukat unohdettu mehiläisten tilalta. Anteeksi, analogia on huono, tiedän.
Oispa viskiä.
Lisäksi tuotteella olisi mieletön vaikutus etenkin paikallisissa lähiökippoloissa, joissa miehisyys on kiinni siitä, että suihkusaippua on varmasti mustaa ja siinä lukee isoilla sinisillä kirjaimilla "Sport".

Tää bines on muuten nimetty lastenohjelman mukaan. TÄ approves.

Mites ne bändit?

Tota. Oikeestaan mua ei nappaa yhtään.
Mä kelailin joskus vuosia sitten, että pitäis jollekin Kouvolalaiselle musafestarille duunata jokaiselle paikkakuntalaiselle (nimekkäälle) pumpulle oma olut tolppaan kiinni. Bier Günt, Viikate-Pohjoista viljaa (Joo, yks Porilainen omikin jo tämän), 7. Taivas- Salaisuus (salainen bisse, jota ei saa ilman sidettä silmillä), Maho Neitsyt-pano, Beer-To/Die/For, jne. Nythän tuohon pitäisi ynnätä ainakin Lasten Hautausmaa, joka olisi vaikkapa Heather Ale "Kanerva" kipaletta mukaillen.
Silti bändioluet, tai vaikkapa lätkäbisset, on jo kohtalaisen puhkikulutettu genre, jossa pitäisi repäistä kunnolla. Miten? Vaikkapa tekemällä uniikin bissen, siihen bisseen liittyvän EP:n ja keikan, nämä kaikki kerralla ja vain yhden kerran yhdessä paikassa.
 Tai sitten juoman tarjoilu tapahtuisi kuppiloissa vain jollain tietyllä tavalla. Miksei vaikkapa NEIPA koverretusta ananaksesta (okei vähän menneitä vuosikymmeniä, mutta jollekin timmille syntikkavetoiselle pumpulle? Oispa pianoa ja torvia enemmän poppismusiikissa)

Osataan sitä ulkomaillakin. John Lemon & friends: Bob Barley, Janis Hoplin, etc.

Kuka laittaa Markkanen-punkun Bullsin vuoden 2025 mestaruusjuhliin?

Kenties voisi lähteä ihan toiselle linjalle. Koska olut, viini ja viski/vodka on jo nähty niin usein, niin jotain ihan muuta. Craft-limuviina? Normandialainen omenasiideri? Kiljua? Rommia? Kotimainen marjaskumppa?

Silti tavallaan odottelen junan kääntymistä siihen suuntaan, että kuka vaan julkkis käy etikettiin. Turhista entisistä BB-taloilijoista valtiovaltaan (köh, Viinanen), entistä tiukemmin kotimaan historiaan, muuhunkin urheiluun, kuin lätkään (okei potkupallo ja kuningas koripallo ovat jo ujosti esillä). Kuka laittaa Markkanen-punkun Bullsin vuoden 2025 mestaruusjuhliin? Egri bikavér?
Toki tästä voisi jatkaa oikopolulla kaiken turhuudesta, mielikuvituksettomuudesta ja halvasta markkinoinnista. Loppujen lopuksi minulla sisältö ratkaisee ja vaikka Lindan pyllystä pilkistäisi Nykäsen Masa jonkun sirkkutölkin kyljestä, niin mitäpä siitä. Jos se tuo lisämyyntiä ja sopii firman brändiin muuten, niin go for it.
Kas. lasini ei ole enään edes puolillaan, vaan kokonaan tyhjä.
Ehkä kaadan vielä pisaran ja jään makustelemaan suussani upeita makumaailmoja, bändeillä tai ilman.

Olutarvioissa: Sinebrychoff Karhu Ruis IPA

Sinebrchoffilta on vuosien varrelta nähty monenlaisia virityksiä, joista hyvin moni unohtui yhtä nopeasti kuin saapuikin markkinoille. Surfer, Puolukka-Stout, Rock, Korpisavu, jne.

Silti ajoittain ”Koffilla” on väläytelty hyvääkin tekemistä ja edes pientä pysyvyyttä. Koff APA nyt vaikkapa esimerkiksi.

Kun näin Karhun Ruis IPA:n kuvan somessa kuukausi takaperin, ajattelin: ”Onpa siisti fotosoppaus”. Tänään hän on todellinen.

Tölkin ulkoasun Karhu-teksti tuo muuten tyyliltään jännästi ihan Suomenlinnan mieleen.

Mutta siis Ruis-IPA. 5,3%. Sinebrychoffilta.  Melekosta.
 Ruis on siitä jännä mallas, että se on hirveän vähän käytetty mallas/vilja suhteessa meidän suhteeseemme rukiin kanssa. Toki siinä on tekniset ongelmansa, eikä se mitenkään kaikkialle sovi, mutta ajatelkaapa vaikka Sahtia? Miltei haluaisin nähdä nyt Kerava/Lahti/Iisalmi akselilta Sahdin.

Sitten mä heräsin.

Okei. Ruis IPA. Siis mitä v..a. Karhu. Valkoisessa tölkissä. Nyt on kyllä hämmentävän paljon juttuja, jotka eivät sovi samaan laskuun, eivätkä edes laskimeen. Ei anneta sen häiritä, vaan suhautetaan ilta käyntiin.

Ulkoisesti samean punertavanruskeaa colakarkkia ja kuravetä. Vaahto kestää hienosti, joten nuuhkitaanpa.

Kyllä sieltä tiiättekö ihan oikeita asioita on. Lempeää sitrusta, vähän havua ja reilusti maltaisia sävyjä. Makeutta, karkkia ja mausteisuutta. Ehkä vähän tukkoinen ja ujo, mutta lähtökohdat huomioiden hämmentävää ajatella lasissa olevan Karhua.

Maussa on pientä saippuaisuutta, sitrusta ja puuta. Karhean makeaa mallasta, toffeeta ja keskiasteiset katkerot.

Suutuntumaltaan keskitäyteläinen. Juotava, tasapainoinen, vaikkei olekaan kaikkein raikkain IPA.

Karhu Ruis IPA on oikeastaan loppujen lopuksi hyvin perinteinen tuote, mutta kaikkea muuta Sinebrychoffin vinkkelistä. Kenties panimon jännin tuote vuosikymmeniin? Onks se hyvää? On omalla tavallaan. Odotin jotakin hyvin kliinistä näkemystä, mutta tässä on yllättävän paljon jerkkua, rosoa ja särmää lähtökohtiin nähden. 5-10v sitten tämä olisi mullistanut maailmaa. Nyt se vaan hukkuu massaan, jossa ruokakaupassa liki jokaikinen kotimainen panimotuote on joko: Vaalea lager, tms, tai apaipa-sektorilla. Toki hemmetin hienoa nähdä tällaista Koffilta, etenkin kun tätä tulee varmasti löytämään läpi kesän 6€/l hintaan jokaisesta lähikaupasta kylmähyllystä. Toisaalta, taas edelleen pienpanimo Nokiaa saa usein alle vitosella litra, mikä näiden isojen suhteen on ihan käsittämätöntä hinnan puolesta. Hölmöiltä rahat pois?

Toisaalta.. Kilpailu tällä segmentillä on kovaa ja snadisti (suurista) Olvilla on vieläkin etulyöntiasema valikoimallaan, eikä mitenkään sovi unohtaa Laitilaa, edellä mainittua Nokiaa, Saimaata tai jopa Stadia samassa tölkki-apaipa kategoriassa.
Todettakoon loppuun, että vaikkapa burgerin kera potentiaali tällä Karhulla on tässä joukossa varsin miellyttävää. ”Never underestimate the power of malt”.

HLS: 6/10

Olutarvioissa: Hartwall Lahden Erikois Kesä

Kaikessa hiljaisuudessa Lotilan tehtailla on pitkästä aikaa tuotettu uusia tuotoksia.
Viime keväänä paluun tehnyt Lahden Erikoinen on saanut kavereikseen Erikois Kesän, myös A on tehnyt paluun ja ilmeisesti tulossa on myös Erikois Vehnä.
Minä nappasin tietysti Erikois Kesän kaupasta mukaani, sillä edellinen juttu Olvin kesäoluesta jätti fiilikset päälle, vaan ei soittolistaa.

Oikeastaan pääasiallisin syy innostua olivat etiketissä mainitut humalalajikkeet: Chinook, Cascade, Amarillo. Voisiko tästä alkaa hartsun valloitus jo kahden muun suuren viitoittamalla humalavetoisemmalla tiellä? Erityisesti huomio kiinnittyi myös ebu lukemaan: 16. "Pakko olla aromia" ajattelin.
A.n jätin hyllylle odottamaan suurempaa nostalgisointifiilistelyä, sillä tänä viikonloppuna ei vaan ollut aikaa tällaiselle tripille kohti nuoruutta.
Kavuttuani takaisin vuoren päälle, kyllä Lahti on mäkinen kylä, löin purkin pakastimeen ja kiroilin tovin Lahen niukkaakin niukempaa St. Patricks Day tarjontaa. Olinhan jo tottunut vuosien saatossa räävittömän rankkaan biletykseen, jossa taustaraita oli koko illan pelkkiä timantteja: Dubliners, Flogging Molly, Dropkick Murphys, Pogues, Rumjacks, Chieftains, jne. Samalla tolpista valui hyvässä kunnossa olevaa Isoa "G":tä, Guinness, puoleen hintaan. Tällaisina kosteina iltoina saattoi yhdessä illassa tippua se kymmenkunta pinttiä ennen grillin kautta takaisin lähtöruutuun kiertämistä.
Mutta ei.. Ei Lahes. Tyydyin siis viilentämään Hartwallia ja nauttimaan purkin Muprhysia, koska korvikkeilla oli tultava toimeen. Lopulta Lahden Erikois Kesä oli tarpeeksi kylmää ja havahduin näistä takavuosien kultaisista muistoista.

Vaalean kullankeltainen ja poreileva. Puhdas ja maltainen. Kevyt ja mitäänsanomaton. Käytä ja heitä. Silti hinta pumpattu liki kolmoseen, eli pienpanimoiden kanssa samalle tasolle.
Tuli lievästi huijattu olo. Lapparia täysmaltaana vale-etiketillä?
Sama kuin markkinoisi vadelmalimuna vissyä. Tyhjiä lupauksia? Eniten kuitenkin hämmästyttää talon taito käyttää kalliimpia raaka-aineita ja saada ne täysin katoamaan lopputuotteesta ja löytää vielä palleja laittaa tämä etikettiin. Eihän tässä tietysti oluena, siis vaaleana lagerina mitään vikaa ole, mutta ennakko-odotukset murskattiin kyllä nyt turhan lujasti. Taidan jatkossa tyytyä vain kuplavesiin ja limppareihin. Nyt sitä Murphya ja taustaraitaa Tämä pitää unohtaa, ja nopeasti.

HLS: 3/10

Kesähittejä ja Olvi Summer Ale

Olvilta soitettiin: "Hyvvee huomenta plokkari. Muistakkos sie missä se Väinö on?"

"Täh, Odota, en minä tiedä, mitäh?"

"Niinii, laitetaan siulle vähä kylymee juotavoo tulemaan. Tää Summer Ale is Crazy, sokkaa irti ja reggaerekkaa pihhoo?"

"Oi beibi, tanssin jo Lambadaa odotellessa."

"Eepä kestä"

Eli tämä postaus sisältää korruptiota, kesähittejä Paratiisista Ecuadoriin. Kyllä, Where ever, when ever. Lyhyesti se on ihan pilalla, siitä näkyy ilmaisen viinan tuoma vaikutus. Älä lue sitä. Harmaa talous, Nuorisosäätiö ja koko Kepunuorten kesäleiri (K50v) on siellä piilossa, kuin karavaanari valtatie viidellä heinäkuussa.  

Speksit: 5%, American Wheat Ale, 32ebua. Citra, Sorachi Ace ja HBC431-humalat.  Mennäänpä katsomaan, kuinka kesä hengittää?

Ulkoisesti kupariin vivahtavaa sameahkoa olutta. Vaahtoaa kauniisti ja ohut huntu kestää lasin pohjalle asti jättäen rusketusraitoja pitkin lasiani.

Nuuhkiessa toivon jo, että vielä olisi kesää jäljellä keskellä takatatakakatalvea. Aprikoosihilloa ja sitrusta on puserrettu sekaan, kuin kuumana kesänä pitääkin. Keksistä maltaisuutta liihottaa auringossa. Yllättävän freesi, sillä humaloinnissa on todella terää ja tuoksua. Miellyttää, hymyilyttää, toivottavasti vietämme kesän yhdessä.

Hörppiessä todellisuus on enemmän jossakin apa-maailmassa, kuin Wheat Ale:n puolella. Vehnäisyys ei oikein aja tandemilla, vaan vadelmaveneilee herkästi. Sitrusta, tilliä, sitruunaruohoa hehkuu ja soljuu suussa. Maltaisuutta on saatu hienosti mukaan ja tasapaino onkin minun suussani hyvin onnistunutta. Voisi toki kysyä miltä tämä maistuu kesällä, kun humaloinnin paras tuore kukkaisuus ja hedelmä alkaa taipumaan ja asfaltti polttamaan?

Suutuntuma on oikeastaan tämän tuotteen juttu. Raikas ja juotava. Keskitäyteläinen ja tasapainoinen. Ei kikkailua vaan perusasioiden hyvää hallintaa. Me gustas Tu.

Olvi hoitaa homman tyylikkäästi kotiin. Joo, eihän tämä ihmeellinen ole, eikä myöskään niin suuresti jo aiemmasta Apa, IPA, Cream Ale kolmikosta poikkeava poika, josta tytötkin tykkää, vaikka vähän saunois. Silti... Juuri nyt, tässä kunnossa se on koko kolmikon maistuvin tuoreudellaan ja tasapainollaan. Toisekseen minulla on herkkä kohta tällaisiin helposti saataviin edullisiin ja (mikä tärkeintä) usein kylmäkaapista löytyviin puistokemiatunteihin.

Kyllähän tätä näes pämppää mielellään missä vaan; häissä, kesäkadulla, tai vaikka Mombasassa.

Hotter than Iisalmi voi olla hauska slogan, mutta kyllä Olvi alkaa olemaan poikkeus sääntöön, jossa suurpanimon tulisi olla vain puhdasta, tylsää, penniä venyttävää tarkan markan Pirkkaa. Summer Ale, sommartider ja kesän lapsi. Oi kyllä.

Kilpailu:

Kuinka monta menneiden vuosien kesähittiä löysit tekstistä? Laita löytämäsi biisilista tulemaan. Täysin oikealle tietäjälle ja pelimiehelle..henkilölle luvassa yllätyspalkinto.

Olutarvioissa: "Battle of Pirkanmaa"

”Ja vaahdossa näen kuplan valkean
Ja mä istun ja juon
Kunnes itseni tuopissa nään
Kun täytyn ja kuohun
Ja lopulta tyhjäksi jään ”

Piti vain kipaista kaupassa. Tiedättehän. Ei mitään suurta ostoslistaa, vähän vaan puutteita kaapeissa. Silti jos olette kuten minä, ette voi olla piipahtamatta juomaosastolla. Ihan vaan vilkaisemassa olisiko mitään uutta. Yleensä ei, mutta tällä kertaa olin hämmentynyt. Lähi-markettini, siis Citymarket, oli uusinut hyllyjään toden teolla. Päätin näppituntumalta kahmaista kasan bissejä ostoskoriini ja oikaista mässyhyllyjen kautta kassalle. Jotta näillä oluilla olisi jokin punainen lanka, niin nimettäköön tätä vaikkapa ”Battle of Pirkanmaaksi”. Sillä sieltähän nämä kaikki tulee, kyl mää tiiän, nääs. 

Joskaan tänään ei kamppailla Hakametsän herruudesta, tai siitä mistä saa parasta mustaamakkaraa, vaan ennemminkin esitellään kolme sikäläistä tuotetta, kolmelta panimolta ympäri pitäjää. Pyynikin American IPA, Nokian Keisari Pils, sekä Hopping Brewestersin Thunder Chief. Kaksi uuden ruokakaupparajan voittajaa ja yksi tuore tulokas ”vanhoilla volteilla”.

Toinen yhteinen tekijä on se, että kaikki kolme ovat jossain määrin hivenen päähän potkittuja. Sellaisia joiden arvoitus on välillä vähän niin ja näin. Sellaisia joiden tuotteista ei aina ole riemuhuutoja kiljahdellut. Ei omasta suustanikaan. Silti sellaisia, joilla on myös ollut aivan pistämättömän kovia tuotteita. Pyynikkin, Hopping Brewsters ja Nokian panimo. Lava on teidän.

Aloitellaanpa Pyynikiltä. Nyt siis 5,2% American IPA. Hintaa 2,99€/0,5l. 45Ebua. Pale ale, pils, cara- ja crystal maltaita. Humalalajikkeina: Cascade, Amarillo ja Citra. Voiko mennä vihkoon? Ei, ei pitäisi. Silti Pyynikki on toisinaan ollut sellainen ”ostin arvan” panimo, jonka tuotteet voivat olla Bourbon IS:n tapaisia tajunnanräjäyttäjiä, tai Fingerporin ja Jutin oloisia ”kaadanko viemäriin, vai en”. Silti viime aikoina tekemisen taso on parantunut huimasti, joten.. Kaadetaanpa:

Pyynikin American IPA tihkuu lasiini samean oranssin ruskeana jättäen laelleen varsin jämäkän vaahtokukan.

Tuoksu aloittelee tahtejaan melko hedelmäisen makealla otteella. Sitrusta, mangoa ja keksejä. Miellyttävän freesi on ensivaikutelma tällä kertaa Pyynikistä. Tuoksu on minusta miellyttävän tasapainoinen ja harmoninen. Sillai simppeliä no braineria, josta ei kenties löydy niitä kaikkein hekumallisimpia sävyjä, mutta helkkari ei yhtään virhettäkään. Good stuff.

Hörppiessä käy ilmiö, josta pidän. Unohdan oluen ja keskityn muuhun. Olut ei siis häiritse, vaan tarjoilee simppeliä hyvälaatuista poljentoa puuhasteluun. Greippiä, appelsiinia, tropiikkia ja karkkia. Hyvin klassista, hyvin onnistunutta keveää west coastia, joka liukuu hivenen öljyisenä suuhun. Katkerot ovat hallittuja. Ei yrttikatkeroista ”puraisin muuten pihkaa” fiilistä, vaan pehmeät sävyt, pehmeät kädet. Olen positiivisesti yllättynyt. Vaikka aina välillä panimolta on (minun mielestäni) tihkunut huteja ja juteja, niin viimeaikoina yhä enemmän onnistuneita keitoksia. Alkaisivatkohan oppirahat olla nyt maksettu? En tiedä, mutta ehkä jatkossa Pyynikki voisi tipahtaa koriini useammin.

HLS: 8/10

 

Minun pitäisi varmaan myöntää, että olen jo kertaalleen makustellut Hopping Brewestersin Thunder Chiefiä, mutta silloin näyte oli pieni ja taatusti tuore. Thunder Chief kruunattiin mennä vuonna Suomen Parhaimmaksi Olueksi. Hämmästelin hieman, sillä vaikka Akaassa onkin ”lentskarikaljaa” pantu jo paljon ei panimon apaipadipa-merestä ole oikein selkeää lipunkantajaa löytynyt. Maistettuani tätä pyörsin kaikki ajatukseni.
 

Harjoittelu oli tuottanut tulosta. Tasapaino ja olemus muistuttivat huomattavasti enemmän India Pale Aleja uudelta mantereelta, kuin sitä mitä meillä usein valmistetaan. Joten onkin antoisa nähdä onko taso pysynyt ja miten olut on säilynyt marketin kyykkyhyllyssä. Kyllä Suomen Paras Olut 2017, sijaitsi alimmalla hyllyllä alakulmassa. Hinta kuitenkin ihan kelpo n. 3,5€ pullolta ja leimaakin piisaa lokakuulle. Spekseissä: pale-ale ja Crystal50 maltaita, sekä 120ebun edestä humalaa: Magnum, Equinox, Cascade, Mosaic. Polkaistaanpa F105 käyntiin.

Ulkoisesti samean oranssinkeltaista olutta, joka jättää kivasti pitsiä ja hyvän, kestävän vaahdon päälleen.

Tuoksussa on iskua. Hemmetin reipasta trooppishedelmäistä ”tatsia”, greippiä ja vienosti toffeista mallasta pohjalla. Ei mitään ”in your face” räjähdystä, mutta rynnäköi maaliin mallikkaasti.

Maussa on se tämän oluen juttu. Makeus on selkeää, muttei päälleliimattua, tai tasapainotonta. Sitrus, greippi ja se isolla vaihteella oleva hedelmäisyys ovat mahtavassa tasapainossa. Jälkipoltossa hain evä ei kutita suuta, mutta havuja on hiihdetty sekaan vienosti.

Suussa olut tuntuu keskitäyteläiseltä ja hieman öljyiseltä. Raikas tuotos, jossa juotavuus on kohdillaan.

Kuten jo pohjustin alussa, niin tätä juodessa on helppoa ymmärtää se miksi tämä olut palkittiin. Toivottavasti Hopping Brewsters jatkaa Thunder Chiefin viitoittamalla ilmasillalla tuotteidensa kanssa. 

HLS: 7,5/10

Entäpä kolmas ajoittain päähän potkituksi joutunut Nokia? Sama panimo, jota monet ylistivät takavuosina suurena edelläkävijänä? Elowehnä, Luomu (Pils), 66. Nokia oli 2010-luvun taitteen aikana useasti se podiumille nostettu ja kiitelty yritys, joka ei valitettavasti saanut 66:ta uuteen lentoon huippukovan alun jälkeen. Tämän jälkeen uutuustuotteet ovat olleet vähissä, mutta silti Nokialla on ollut usein paikka minun ostoskorissani. Aina kun on tarve edulliselle, mutta maistuvalle käyttöoluelle voi huoletta kääntyä ”suurien pienien” pariin. 

Entäpä nyt? Mielestäni Pils sopii upeasti Nokian tuoteportfolioon ja koska se on yksi suosikkityyleistäni, niin.. Tietysti se on edessäni. Hintaa n. 2,4€/0,5l. 38Ebua Magnumia, Hallertaun Traditionia, sekä ”sesongin aromihumala”, eli sitä mitä sattuu kaapissa olemaan.
Tiedän, tiedän. Osa triggeröityy ja pahoittaa nyt mieltään urakalla tasalaatuisuuden alttarilla vuohia uhraten ja tekstaripalstalle kirjoitellen. Vaikka käytäntö onkin alalla hyvin yleinen ei siitä kauhean usein huudella, eli avoimuus +1. What about the beer, man? No harvemmin käyttämääni Nokian lasiin on ilmestynyt pieni vekki, mutta ei anneta estetiikan häiritä.

Lasissa kirkkaan kullankeltaista olutta, vaahtoaa keskiasteisesti hunnuten.

Tuoksu.. No sehän on ihan perinteistä tekemistä, kuten pitääkin. Ruohoa on leikattu ja kyllä tämä ruohoa leikatessa menisikin. Oispa kesä.. Viljaisuutta ja mallasta. Häivä vihannesta taka-alalla, onneksi ei häiritsevästi kuitenkaan. Simppeliä.

Maussa on sellainen ominaisuus, että huomaan tuopin olevan puolillaan ennen tähän pääsyä. Olut tekee siis sille tarkoitetun tehtävänsä. Keveä maltaisuus, vilja ja heinä vievät ajatuksia Suomi-Filmin maalaismaisemiin, joissa Ansa kaipaa edelleen Taunoaan. Rapsakkaa ruohoisuutta, puree nipistellen. Taustalla oleva vihanneksen häivähdys ei, onneksi, hyppää tarpeeksi korkealle. ”vegetables can't jump”.

Suutuntumaltaan keskitäyteläinen ja helposti juotava uutuus.

Nokialta tämä Pils onnistuu varsin mainiosti. Se ei ehkä ole se valtakunnan tarjonnan jännittävin ja monimuotoisin olut, tai edes Pils, mutta alle vitosen litrahinnalla se tulee löytymään minunkin koristani aina toisinaan. 

HLS: 7/10

"Kuule istuta vielä se omenapuu,
vaikka tuli jo tukkaasi nuolee
Vaikka huomenna saaste jo laskeutuu
Vaikka huomenna aurinko kuolee
Hyvin mielin voin vierelläs vilkuttaa,
kun maailma hautaansa nilkuttaa"

Viskin Ääressä

Viikonloppuna nykäisin hennon viskitastingin pääosin tuntemattomista yllätystisleistä: Old Virginia 6yo Bourbon, 1776 Rye, Kyrö SC#0006, Ardbeg Dark Cove, Highland Park SC Sydäntalvi & Glenfiddich IPA Experimental.

Olivatko kaikki varmasti viskiä? Miksi viskistä ei voi puhua ilman ruutupaitaa? Ja miksi viskibrändit kuullostavat 80-luvun kikkelimetallilta? Kaikkea näitä ja vähän vähemmän: