Uutta maitokaupasta? Hartwall Erikois IPA, Olvi American Brown Ale ja Fat Lizard Track Day

Jos päivittelin jo KOFF IPA:n kohdalla koko juttua, niin kyllä tämä käsissä pyörivä Hartwallin Erikois IPA aiheuttaa jopa kovempaa hämmennystä.
Siinä missä Sinebrychoffilla on kuitenkin tuotettu vaikkapa legendaarista Porteria vuosikymmeniä on Hartsu vaipunut talvihorrokseen jo vuosia sitten. Väläytellen ajoittain edes jotakin uutta. Siis nörttimielessä "uutta", eli lähinnä Lapparin eri variaatioita. En viitsi edes mainita muualla tuotettuja Hopventures/Polar Monkeys-sarjoja. Olin kuitenkin tippua tuolilta kuultuani tästä. "Ale"+Hartwall = Can't compute, error. Siis aivan huikeaa hei.
Tämän Erikois IPA:n piti tulla ulos jo keväällä, mutta ilmeisesti talon sisällä ei oltu tyytyväisiä tulokseen.
Mikäli asia on näin, niin tämähän on oikeastaan vähän helkkarin mahtava seikka. Näin pitääkin toimia; miksi laskea jotakin joka ei ole kunnossa myyntiin, vaikka sillä käärisikin muutaman markan taskunpohjalle?
Aloin myös miettiä koska viimeksi Hartwall on valmistanut myyntiin asti "pintahiivaolutta". En muista millään, joten paremman tiedon puutteessa julistan tämän panimon historian ensimmäiseksi?

Utuisen kuparinkeltaista olutta kohtalaisella vaahdolla.
Tuoksu on..tota noin.. Siis onko? Hentoa sitrusta, greippiä. Hedelmäisyys käy nenässä, kuin lähetyssaarnaaja ovella. Kadoten nopeasti takaisin yöhön.
Maussa on jo vähän enemmän otetta. Kevyttä kuivan keksistä mallasta ja oikeastaan miellyttävää greippis-sitruksista jääteetä ja hedelmäkaramellia. Loppuliuku on kepeää ja puista. Katkero näykkii, muttei pure. Mikä onkin usein miellyttävämpää, muttei näin.
Suutuntumaltaan Erikois IPA on liki keskitäyteläinen. Keveähköä olutta, jopa vähän vetistä sellaista.
Hartwall yrittää edes. Upeaa. Onko Erikois IPA erikoista, tai upeaa? Ei. Erikois IPA on keveä keskitason "IPA", tai oikeastaan Sessio IPA.
Silti kuten odottaa voi hän on mielettömän kliini, mutta kenties jopa liiankin. Se mikä erottaa tämän kilpakumppanien Koffin/Olvin vastaavista on oikeastaan vähän sama mikä erottaa massatuotetut artistit toisistaan.
Toiset ovat edes vähän omaperäisempiä ja rosoisempia sillai hyvällä tavalla. Vaikka kyseessä onkin melkoinen päänavaus tuottaa Lahes "pintahiivaa" ja vielä "IPA:a", niin harmittavan puolitien tuote on kyseessä. Haluaisin sympata enemmän, mutta ei pysty.
Ehdottomasti käyttöolut potentiaalia olisi, mutta.. Se pakollinen mutta: Samalla hinnalla saa parempaakin. Samassa 3€/0,5l kategoriassa hartsu kilpailee mm. Saimaan, Nokian, Stapan, Laitilan jne tuotteita vastaan, kuin myös muita isojakin. Ja tällä kertaa ne muut isot ovat vaan parempia. Kenties tässä kuitenkin olisi potentiaalia hypätä tuoreen Mattsonin panimon (Hartwallin uusi "pienpanimo") kanssa parempaan ja parempaan. Tosin en perskohtaisesti pidä koko Mattson nimestä ja kummastelen miksei vaikka "Mallasjuoma" olisi käynyt? Samalla olis voitu kaivaa vanhat Aurinko-juomat naftaliinista ja siirtyä artesaanilimppareiden reviireille brändin ja uusvanhan lasipullon voimin. No anyway pisteet:

HLS: 6/10

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kun nyt tuli tuo Olvi mainittua niin mainitaanpa, että Olvi yllätti melkein housut nilkassa minut vastikään. Olin pari viikkoa sitten istahtamassa kaakelilaboratorioon koeponnistamaan, mutta ovikello soi juuri ennen kuin ehdin tarttua saniteettitiloihin johtavaan oven kahvaan. Koska tuntia aiemmin oven takana tiedusteltiin uskonko Jeesukseen? (Kyllä, koska historia väittää tällaisen kaverin eläneen ja taidan itsekin tietää yhden Jesuksen Epsanjasta, ole). Epäilin saman hyvin pukeutuneen partion olevan sielä uudestaan keskustellakseen vaikkapa Thorista tällä kertaa. (Miksi näiden pitää muuten nopeasti vilkaistuna näyttää poliisipartiolta, tai muilta hsl-lipuntarkastajanatseilta?).
No kuitenkin kuriiri seisoi oven takana. Ihmettelin, koska en ollut tilannut mitään. Tai oikeasti ihmettelin, mistä lähtien Post Nord on osannut soittaa ovikelloa, mutta kai siihenkin joku yrityskonsultti on kurssin keksinyt. Paketti oli kuitenkin Olvilta ja sisälsi näytteitä. Näiden joukossa varsin juotava viime syksynä blogissakin vieraillut ruokaolut, eli X-mas IPA ja aivan uusi American Brown Ale. Brownit ovat minun mielestäni valtavan käytännöllisiä ruokajuomia ja sellaisia "eioovälii"seurustelubissejä, joiden kanssa ei tarvitse analysoida kauhean pitkään lasin sisältöä. Eli mikroskoopin voi jättää kotiin sen päätä kiristävän vanteen kanssa.
Se on myös ihanan epämuodikas ja monien kaihtama. Ehkä siksi samaistunkin browniin ja harkitsenkin sen vuoksi suihkurusketusta Newcastlella? Okei humalalajikkeina tässä tuotteessa: Mt. Hood, Columbus, Willamette. 35ebua kuitenkin, koska "American".

 Sameahkon ruskeaa olutta varsin kauniilla vaahdolla.
Koko olemus on varsin keksinen. Sellaista paahtoleipäi/keksisen kuivaa paahdetta. Leipää, vähän lakritsaa joukossa. Keveä, humala tuoksuu geneerisesti seassa.
Maussa on tavallaan lievää makeutta, joka ei pääse koskaan esiin, koska 4,7%. Leipää, keksiä, keksiä ja leipää, mutta miedosti. Kukkais/havuista humalaa on annosteltu kohtaan "raikas, muttei voimakas".
 Keskitäyteläinen olut, joka uppoaa hyvin helposti alas. Olville on pakko nostaa hattua. Taklata paitsi jälleen tuonne vieraaseen "ale" maailmaan, mutta vieläpä Brownin voimin. Se onnistuu niin hyvin, kuin miltei voi kuvitella näillä spekseillä ilman kikkailuja. Ruokajuomana ja viihdekäytössä American Brown Ale löytää varmasti  ystävänsä.

HLS: 11/10, koska näyte.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ja loppuun jotakin aivan muuta. Vierailin pitkästä aikaa kenties Helsingin lempikaupassani, eli Pienessä. Vierailin? No taisin jäädä pitkäksi aikaa suustani kiinni, mutta ehdin tehdä hieman ostoksiakin siinä sivussa. Osasta näistä pyysin teiltä mielipidettä sen suhteen minkä haluaisitte nähdä blogissa ja ykköseksi nousi tämä Fat Lizardin Track Day. Tyylinä Sessio IPA, humalapuolella Columbus ja Citra. Oikeastaan nappasin tämän, koska Fat Lizard on jäännyt vähän paitsioon ja tutkan alle. Panimon tuotteiden saatavuus ei oikein yllä kauas Lahteen asti ja toisekseen.. Rakastan tuota 360-tölkkiä innovaationa. 

Niksipirkkamaisesti tyhjä sellainen käy moneen, kuten vaikkapa pullonkorkkien roskakoriksi. Siitä voi sitten laskea paljonko brenkkua kuluu ja kyllähän sitä eduskunnan mukaan kuluu.. Mitenkäs se olikaan.. Tuula Haataisen suusta: "THL:n tietojen mukaan ja tilastojen mukaan suomalaiset saavat kuluttamastaan alkoholista 90 prosenttia oluen kautta". Kiitos Tuula ja THL näistä tilastovääristelyistä. Meinaan.. Kyllä minunkin kaikki 70 päivittäistä pulloani vievät korkkiroskiksia jokusen per päivä. Asiaan, asiaan.

Kuparinpunertava olut keskitason vaahdolla.

Tuoksu puskee varsin miellyttävästi trooppista sekahedelmää esiin. Käpyä, öljyjä ja hiven karamellia taustalla. Maussa pehmeä maltaisuus lyö kättä pehmeän öljyisen humalan kanssa. Sitrusta, hedelmää, pihkaa ja mentholia. Jotenkin selkeä ja hallitun oloinen kokonaisuus, jossa tasapaino ja hyvä humalointi kohtaavat toisensa todella upealla lopputuloksella. ”Tällasta Sessio-IPA:n pitäisi olla”. Ja mikä parasta.. Ei liikaa yrttikatkeroita ja mäntysuopia seassa.

 Keskitäyteläinen olut, jossa sopiva hiilihappotaso ja vieno öljyisyys yhdistyvät hyvinkin mieluisasti.

Fat Lizardia olen toistaiseksi pitänyt vain yhtenä kymmenistä ”Ihan kiva” pikkupanimoista, mutta hitaasti heidänkin tuotteistaan on tullut hyvinkin laadukkaan oloisia. 

HLS: 7/10

Alkon uutuuksia ja Alkoholipoliittista alkoholismia

This aint no Politically Correct

 "Mä olen kukka, jonka kylmä katse raiskaa, ja minun toiveet kaikki valuu hiekkaan Ja sateet tulee ja minut maahan paiskaa, en miekkaan tartu ja silti hukun miekkaan, hukun miekkaan"

Alkoholipoliittisen väännön jälkeiset päivät olivat harmaita. Poliitikkojen sanoma oli selkeä. Olen alkoholisti, koska olen suomalainen. Pinkit etiketit kieltämättä viehättävät, ahmin liköörikonvehteja viihdemielessä ja nuuskan sijasta jauhan purukumia tipalla kossua. Varsinkin kesäisin rakastan nauttia jallun makuista limuviinajäätelöä laiturin nokassa räntäsateessa kuunnellen Popedan Oodia Jaloviinalle.
Talssin kuitenkin sateessa kohti rautatieasemaa. Kello ei ole edes kahdeksaa aamulla ja kolkuttelen märissä kengissäni lähiökuppilan ovea janoisena. Olenhan menettänyt kaiken toivon selvitä, joten Pekka Puska&Co. Miksi edes yrittää?

Alkoholilain suuntavaihtoehdot

Vaellan apaattisena muiden apaattisten alkoholistien kanssa kohti lähijuna zetaa ilman salamapartiota. Katselen kyynisenä vieressä ensimmäiselle ulkomaanmatkalle meneviä pikkulapsia. ”Voi tulevia alkoholisteja”. Luulin nuorison olevan koko ajan selvempää, mutta nyt joudun piilottelemaan liköörikonvehtejani, ettei tahmatassujen alamäki alkaisi liian makeasti. Liian aikaisin. Yhtä aikaisin vie Zeta meitä yhtä sateiseen pääkaupunkiin, jossa hiljaisuus on vallannut turut ja torit.
Siirryn pakollisen kahvikupin kautta vahvempiin päihteisiin. Alko oli kutsunut minutkin, juopuneen toimittajan piilokonvehteineen aina pääkonttorille asti aivan sen toisen pää(ttömyys)konttorin viereen. Edessä olisi ilmaisen viinan bileet, eikun sivistynyt maistelutuokio täynnä uusia tuotteita ja tietoa. ”Who Am I kidding?”

Tuhansien rantoj..järvien maa

Olen jo kulkemassa alkoholia, sellaista helakan väristä kohden, kunnes minulle todetaan: ”Meillä ei ole ollut tapana keskustella täällä”. Käännyn kannoillani. ”Herraisä, viini-ihmisiä”. Onneksi löydän tutun maltaan tuoksun jostakin läheltä. Miellyttävää.. Kaadan jo ensimmäistä Löwenbrauta lasiini ja ihmettelen missä litran tuopit ja lederhosenit torvisoittokuntineen?

Samalla alkaa kuitenkin tilaisuuden pakollinen info. Tämän ehdottomasti antoisimmat seikat liittyivät oikeastaan ekologisuuteen, mikä jopa oikeasti kiinnosti näin ympäristöalaa opiskelevan mieltä. Toki tärkein uudistus on tuleva ”Vegaaninen” merkintä sellaisiin tuotteisiin jotka sopivat ”vegeille”. Tämä on loistavaa, koska miultakin udellaan aika ajoin onko mikäkin olut vegaaninen vai ei?

Tulossa lokakuussa

Asiaan.. Maistelin nopeasti bruuvin germaanit lävitse. Vivahde eroja, mutta päällä edelleen loistava tasapaino, juotavuus ja sellainen miellyttävä helppous. Juotavia, niin juotavia. Koska Suomessa? Niinku eurolla puol litraa hyvää bisseä? Kotimaan katraasta Saimaan Oktoberfest löi jo uusia kierroksia koneeseen. Katkerot purivat yllättävän tiukasti aamukoomaisessa suussa, vaikka vain Magnumin&Saazin voimalla. 

Ison-Kallan Tuhansien järvien Pils oli melkoista rymistelyä. N. 60-65ebua jenkkikamaa ja keveähkö runko. Vähän sekavan oloinen ”nyt hitosti kaikkea ja lujaa” fiilis. Viereinen Foundersin PC Pils oli rauhallisempi verrokki. Jos toisessa ajettiin Mersulla kirkkoon möyrittiin Savossa jeepillä metsässä.

Seuraavaksi jotain ihan muuta. Jandrain Jandrain Jandrain Jandrain.. Jotakin jossa levy oli päällä nimessä koko ajan. Belgityylistä ”wheat alea”, ei kuitenkaan witbieriä. Hiivakannan esterit puskivat mausteiden lisäksi reipasta hedelmätiskiä. Tavallaan vakuuttava, tavallaan ei. Elementtejä jotka ovat todella miellyttäviä ja päinvastoin.

Aamu alkaa A:lla?

Seuraavaksi tapahtuu odottamaton siirtyminen sinne mihin pitikin. Viinapurkkaan.

Saku Antvärk IPA. Toivon hyvää hinta laatusuhdetta.. Mutta jostain tulee kokoajan purukumin tuoksua. Sellaista makeaa hedelmäpurkkaa veivattavasta markan automaatista. Jänniä leipäisiä brittifiiliksiä seassa. Onko Citran hedelmäisyys vaihdettu kuiviin hedelmiin?
 ”Viinapurkka, kyllä eduskunta on kaukonäköistä, muttta tämä purkkahan tulee Virosta matkustajatuontina”. 2€/0,33l. Tämän hintaista IPA:n pitäisi olla, mielellään ainakin. Kepee, ei oo häpee, muttei innosta uusintaan.

Tässä kohtaa alkoholi tekee temppunsa. Enter the seitinohut. Ilmeisesti pitäisi purskuttaa ja sylkeä, mutta luonto ei anna periksi. Tuijotan mykkänä kulkien eteenpäin kohti kanapee vatia. Hörppään matkajuomana aka matkakaljana tipan Sonnisaaren Humalajaa. Erinomainen kuosi. Mahtavaa öljyä ja hedelmiä. Edelleen the Suomi IPA.

Brooklyn Defender IPA toimii ruokajuomana. Ns. ”mallas ipa” on ruoka ipa. House flavoria esillä. Hennosti karkkia, maltaisuutta ja paahtoleipää greipin ja kukkakedon lisäksi. Iisiä ja juotavaa.

Katselen Roguen Dead Guy Alea. En koskaan ole pitänyt siitä. Enkä pidä nytkään. Liian viinainen. Ehkä minussa on vikaa, koska pitäisihän tuon liki sarjakuvaetikettisen import tuotteen, joka maistuu viinalle viehättää suomalaista kännistä mieltäni?

Stone Tangerin Express IPA. Lisää IPA:a. Speksit todella kiehtovat. Mandariinia ja ananas murskaa, Azaccaa, Mosaicia, You name it, It has it. Odotan jotakin Stone goes Brewski kokemusta... Jaaaaa en saa sitä. Perus Stonea. Eli todella hyvä, mutta sillai vähän vanha ja tylsä. Keski-ikäinen insinööri, jolla on uusi wunderbaum. No pullon ikä jäi katsomatta, että->

Hyvää, mutta ei hintansa arvoista

Sitten niitä tummia. Harmittavasti kaksi ja epäilen juoneeni molemmat, mutta sehän ei meinaa mitään. On antoisaa reitata uudestaan ja verrata tulosten vertailukelpoisuutta.

To Öl Moccachino Messiah. Kahvibrownia. Olen yhden aivan erinomaisen tällaisen juonut; Surlyn Coffee Benderin. Laittakaapa korvan taakse se. To Öl tarjoaa no kahvia. Ja sitten sitä helkkarin tunkkaista tuhkakupinpohjaa ja sikarin perää, jota savuisuus vain korostaa. Ei jatkoon, vaikka arvaan yhden Tonin rakastavan tätä, kuin pohjoismaista hyvinvointivaltiota<3

Mikkeller Chipotle Porter onnistuu jo paremmin. Todella miellyttävä kombo paahdetta, suklaata, chiliä ja savua. Tosin liian keveä runko kostautuu vähän lopussa, mutta alle 7% varsin kelvollinen suoritus yhdistää vielä chili tähän.

Olen jo pakkaamassa kamojani, mutta kas.. Siideriä.. Jos sitä vielä ehtis.. Ja ehtiihän sitä.

Kerisarac Cidre Breton tuotti tuoksun puolesta pienen Wow:n. Nyt ymmärretään antaa. Maku unohtaa koko asian ja jälkimaku katoaa, kuten toivo krapula-aamuina.
Rankkaa omenaa, calvadosta. Hyvä siideri, hyvä hinta.

Verrokkina toimiva Teerenpelin Juhlasiideri lyö ensimmäisenä asetonit kurkkuun. Tasaantuu vähän. Keltaisia omenoita, makeahkoa, helppoa. Sellaista suomisiideriä. Ihan kiva, mutta vaan ihan kiva.

Poistun toimiston kautta takaisin sateeseen kohti Pientä ja uusia nousuja miettien mistä saisin edes yhden limuviinapuikon illaksi.

"Voi teitä, joista alkaa kuolemamme Voi teitä, joita vapaus kahlitsee Kengät hankaa meidän jalkojamme"

Tuplasti kotipolttoista New Englandia: Wesala NEDIPA ja Harjun Hay Zee

Iltaa.
 Mielestäni tämän kotiolut- ja juomaharrastuksen ehdotonta suolaa on päästä maistelemaan myös muiden tuotoksia. Kuriirit ovatkin polkaisseet jälleen jääkaappiini erinäisiä näytteitä kovasti pinnalle nousseesta Vermont IPA/New England IPA tyylistä. Tai no tyylistä ja tyylistä. Tämähän on siis India Pale Alea, joka poikkeaa vain vähän tyylin perinteisestä (amerikkalaisesti siis) päästä. NEIPA:sta kirjoittelin taannoin jutunkin sikäli mikäli tyyli on sinulle vieras.
Tämän iltaiset ottelijat saapuvat läheltä ja kaukaa. Toinen kaukaa Hollolasta ja toinen läheltä Lappeenrannasta. Etäisyys on vain henkistä ja matkat pään sisällä usein jännittäviä.
Toinen on Wesala Brewingin Double Dry hopped Double Everything IIPA ja toinen Harjun Hay Zee NEIPA.
Speksataanpa vähän, koska numeraalinen statistiikka aiheuttaa kuitenkin kaikissa meissä pikkuinsinööreissä välitöntä housujen kohoamista, tai kastumista.

Wesala:

7,7%, 46ebua.
Pale-Ale, kauramallas, vehnämallas, kaurahiutale, hapanmallas, laktoosi. Humalat: El Dorado, Citra ja Mosaic. Hiivana Safale S04. Humalista 2% on laitettu keittoon, 40% Whirlpooliin ja loput kuivahumalaksi. Tämä näyte saapui tuoreeltaan growlerina kegistä.
------------------------
Ajatukset: Ebut vaikuttavat näennäisesti pieniltä, joskin lisäysmääriä katsellessa lupaa hyvää. Lisäksi koska kegit ja CO2 tekevät helkkaristi tässä tyylissä.

Harju: 

6,5%, 190ebua.
Pale-Ale, Cara-Pale, kaurahiutale. Humalaosastoa: Summit, Calypso, Magnum, Simcoe, Mandarina Bavaria, Cascade. Hiivana Safale S05.

Ajatukset: Jäätävät ebut ja melkoinen humalacocktail. Pullokäynyt, mikä on todennäköisesti syönyt aromia?
---------------------
Aloitamme tämän iltaisen kiertoajelun IPA:n ihmemaassa Harjusta. Lappeenranta: Mikki on teillä.

Hay Zee kaatuu lasiin. 

Sameahkon kullankeltaista olutta kohtuullisen hyvällä ja kestävällä vaahdolla.

Tuoksu irrottelee makeaa hedelmää. Persikkaa tai nektariinia? Hento havuisuus koittaa pilkistellä alta esiin, mutta jää puolitiehen odottamaan. Tuoksu on toki puhdas ja sillai ihan miellyttävä, mutta jotenkin odotus 190ebun NEIPA vasarasta tekee tästä hentoisen pettymyksen intensiteetin osalta.

Maistetaan.. Maltaisuus miltei maistuu ennen reipasta humalan puraisua. Yrttikatkeroa, sitrusta, havuja. Keveää hedelmäisyyttä mukana, mutta loppuliuku on todella pitkä, katkera ja vähän karvas.

Wow. Kyllä tässä takapotkua piisaa, vaikkei ehkä aivan omalta ”mukavuusalueeltani”. Jälleen flavori/aromiosasto on hieman liikaa piilossa.

Suutuntumaltaan Hay Zee uppoaa jonnekin keskitäyteläisen ja kohtalaisen täyteläisen välille. Ollen muuten keveähkö ennen lopun tiukkaa tykitystä.

Onko tämä nyt sitten NEIPA vai ei? Ei. Enempikin perinteinen IPA. Ei siksi, että näennäinen kirkkaus ei ole sitä sameaa mehuosastoa, vaan koska balanssi ja aromi. NEIPA:n pitäisi olla enemmän aromipuolen ilotulitusta katkeruuden jäädessä lähinnä nimelliseksi. Suutuntuman ollessa pehmeä, mutta täynnä humalaöljyjä.

Jos unohdetaan tällainen hörhöily, niin Hay Zee:ssä ei ole mitään vikaa. Kliini olut, ei virheitä. Kaikki hyvän IPA:n tunnusmerkit täyttyvät, vaikka itse pitäisinkin kevyemmästä katkeruudesta ja isommasta aromista on tämä kyllä pullokäyneeksi IPA:si yllättävän jees.

Ja Wesalaan. Go Hollola.

Sameaa appelsiinimehua hyvällä vaahdolla.
Tuoksu polttaa pahimmat lentobensat jo aluksi jättäen tilalle
trooppishedelmäistä cocktailia, käpyä ja lisää kerosiinia. Mallasta on
jossain ollut, joskus. Humalaisuus on melkoista ilotulitusta ja gangbangia.
Maussa raaka käpyisyys ja pellettimäisyys tuo vähän mentolimaisuutta
sekaan. Hedelmää ja vähän pihkaisuutta seassa. Mallas esittää pelkkää
statistia ja sessio on vain humalan showcasea. Jälkimaku palaa suuhun,
pieksee ja polttaa. Peräkärry on ns. Täynnä.
Suutuntuma on miellyttävän täyteläinen. IIPA ei ehkä ole aivan niin
smoothia kuin moni muu tämän suuntauksen edustaja, mutat mitä väliä. 

Dipa, joka ei maistu pihkaiselle kinuskille, eikä alkoholikaan puske esiin. Kyllä
minä niin mieleni hyvitin tästä. On nimittäin samanlaista kuin omani ennen
pulloa. Voimme siis jälleen todeta, että tyyli ei toimi kotioloissa
pullokäyneenä. Liikaa happea, käymistä ja liikaa aikaa.

 On toki totta, että, näitä ei ikääntyneenä juo kukaan ja mainitsemani pihkakinuski taas muuttuu enempi american strongiksi vanhana. 

Silti ipaapadipatripa on tuoretuote, joka pitäisi juoda mahdollisimman fressinä.
Pervolla tavalla tämä olut oli todella ihanaa. Heittämällä tämän vuoden
top3 dipa osastoa. Voisi jopa sanoa: If U can't stand the hops, stay out of
this bottle.

Olutarvioissa: Sinebrychoff Koff IPA

”Baaripähkinän kesäfinaali” kajasteli screenillä ja hörppäsin whiskey souriani uudestaan.  Istuimme siellä, missä kukaan meistä ei varsinaisesti olisi halunnut istua. Viking Line ja Tallinnan lautalla nimeltään XPRS. Voisin taas kertoa villejä tarinoita siitä millaista on lauttamatka punaisella paatilla Tallinnaan, mutta oleellisemmin kerrottakoon, että XPRS:n olutvalikoimassa oli vähän inflaatiota. Ei virolaisia pienpanimojuomia, vaan lähinnä osastoa: Klassikot(Weihenstephaner, Schlenkerla, Fuller's, Chimay, Duvel, Leffe, SNPA, jne) ja Stallhagen/Saku. Toki Chimay blöön 6€/pullo on mielestäni varsin mainio ravintolahinta, mutta hieman harmitti ettei uusia kiintoisia paikallistuotteita (ehehe) ollut tarjolla. 
Koko reissun suurin yllätys oli kuitenkin laivan merimyymälän valikoima.
Olin jo jättämässä tätä vierailua välistä, koska mielestäni laivan myymälässä nyt vaan yksinkertaisesti on kallista.
Paitsi jos jokin mieluisa tuote on oikeasti tarjouksessa. Kuten litra Bombay Sapphirea (47% versio) hintaan 25€ oli jo melko ohittamaton, etenkin jos on gini lopussa. 
Silti suurempi hämmennyksen aihe osui silmiini kassojen vieressä, enkä tarkoita tiukkahameista myyjätärtä.

 Tiedättehän siellä Tobleronetuubien tuolla puolen olevassa irtotölkkikorissa kimalsi Koffia isolla tekstillä ”IPA”. Minun piti hieraista silmiäni ja varmistua näkemästäni. Siis oikeesti: ”Koff IPA”. Vilkaisin vielä epäuskoisena hintaa: ”Kaikki tölkit 1,5€”.
 Käsi tarttuu tölkkiin, kuten nytkin. 5,5%, 50ebua. Columbus, Citra, Mosaic. Just can't go wrong with these hops..

Silti hämmästelen tätä edelleen.. Miten tällainen tuote on jäänyt tutkan alle? En ole nähnyt juttuja, en Alkossa, en ravintoloissa. Silti purkki on leimattu jo vähän kesäkuun viimeisinä hetkinä. Kelatkaa ny.. KOFF IPA, siis KOFF. Okei.. Sinebrychoffin APA osoitti potentiaalia tällä saralla, joten miksei? Kenties tässä olisi ainesta johonkin lähiökuppilan tolppaan tuomaan vähän vaihtelua? Tai Alkon kyykkyhyllyyn? Tosin Alkon kyykkyhyllynkin hintataso on nykyään jo ihan hanskasta lähtenyttä. Sellaista: ”Alkaen neljä kultaista palaa sielustasi”.
 Mutta juuri tämän hintaista oluen pitäisi olla, kulutustasolla ja tyyleissä ainakin.

Koska en malta millään höpistä enempää asian viereltä, mennään suoraan asian äärelle. Tuopin äärelle:

Koffin IPA laskeutuu lasiin varsin tyylipuhtaan näköisenä. Sameahkon kullankeltaisena ja kohtalaisen kauniilla vaahdolla. Ei hassumpaa tuumaan.

Aromiosastolla on hieman pelletistä mustikanvarpua miksattu kevyeen hedelmäisyyteen ja vienoon sitruksisuuteen. Kevyttä kermanekkua ja parfyymiä seassa. 2,5kk vanhaksi ja ”Koffin” tuotteeksi hämmentävän sävykästä. Toisaalta kyllähän Koff APA teki selväksi, että potentiaalia olisi, jos markkinatalous ja panimojätin mielenkiinto Suomen kentällä kohtaisivat ”humalasektorilla”.

Maussa pelletisyys löytää kaverikseen hieman sitrusten kuoria ja keksisen makeahkoa maltaisuutta. Hieman kukkaisuutta seassa. Jälkimaku on oikein miellyttävä. Ei liian yrttikatkeroinen, ei liian pliisu. Toki purenta voisi olla ytimekkäämpi, mutta tasapainon kannalta se on aika ”spot on”.

Suutuntumaltaan Koff IPA on keskitäyteläinen. Helposti juotava ja kohtalaisen raikas tuote. 

Koff lunastaa IPA:llaan jo hieman APA:n odotuksia. Silti en voi olla hämmästelemättä vieläkin.. KOFF IPA. Okei minun mielestäni tämä on pikemminkin apa, tai sessio ipa. Minun spekseissäni IPA alkaa vasta yli 6% tuolla puolen. Silti tuotteena siitä ei löydä yhtään vikaa, vaan päinvastoin. Se on hyvinkin freesi tämän ikäiseksi tuotteeksi. Virheetön, kuten suurpanimotuotteen pitääkin. Silti voi vain toivoa, että tässä olisi viety koko konseptia vielä yksi steppi ylöspäin. Vähän enemmän runkoa, enemmän aromia ja parikymmentä ebua lisää purentaa.. Silloin saattaisi muutamalla harrastajallakin paitsi pyöriä ne kuuluisat sukat jalassa, mutta myös arvostus maan isoja juomatuottajia kohtaan parantua entisestään, vaikkakin Pirter aiemmin ja Olvin apaipabipa ovat tuoneet paljon hyvää lähikauppoihin ja valtion hyllyille. Hartsunkin uudet tuotteet ovat kuulema pian ulkona, joten odotan vähintäänkin kiristyvää kilpailua ja toivottavasti pientuottajien kirittämistä laadun suhteen.
 Jokatapauksessa tähän 1,5€/0,33l hintaan voidaan vain todeta hintalaatusuhteen olevan vähän helkkarin erinomainen. Nyt ihmettelen vain sitä, miksen ostanut enempää?

Onko IPA uusi Lager?
Onon.

HLS: 10/10

5 Vaikeinta oluttyyliä valmistaa kotona

Pari vuotta takaperin kirjoitin artikkelin, jossa pohdittiin viittä helpointa oluttyyliä valmistaa kotona. Jonkinasteinen looginen jatkumo tälle jutulle on nyt edessäsi.
Viisi vaikeinta oluttyyliä valmistaa itse kotona.
Tämä listaus on tietysti vain minun mielipiteeni tähän asiaan, joten otan erittäin mielelläni myös teidän näkemyksiänne vastaan tonne alakerran kommenttiosioon, tai vaikka naamakirjan puolelle. Oluttyylit eivät ole varsinaisesti missään järjestyksessä ja lisähuomiona jätän jutusta ulos alkoholittomat/matala-alkoholiset näiden omien vaikeuksien takia.


1. Lambic

Ensimmäisenä tietysti ensimmäisenä mieleen ponnistanut tyyli. Virallisestihan tätä voisi valmistaa vain Belgiassa tiettyjen ehtojen mukaisesti. Lambicilla on luonnollisesti vieläpä E.U:n tuotesuoja (tsg), kuten vaikkapa Sampanjalla (ihq tää suomenkielinen nimi). Jos unohdamme nämä ja mietimme asiaa vain prosessin kannalta on edessä paitsi melkoisesti tavallisesti poikkeavia vaiheita, paljon pitkiä tynnyrikypsytyksiä, blendausta, käymisenkontrollointia ja todennäköisesti myös mikrobiologiaa, että puhtaanapidon vaikeuksia. Blogisti nostaakin hattua kaikille näille valmistajille Belgiassa.

Mustialan kattiloita

2. "Keveä vaalea lager"

Bud-Light ja mitä näitä nyt on.
On aivan helkkarin vaikeaa tuottaa teknisesti liki vissyvetinen olut (joka ei ole pilalla) ilman virheitä. Lisäksi kotioloissa tämä vaatisi vieläpä suodatuksen päälle, eli hiilihapotuksen muuten, kuin käymisteitse. Raaka-aine valinnat, prosessitekniikka, käymiskontrolli ja puhtaus on oltava aivan huippuluokkaa, jotta tällaiseen kykenee. Siksipä itse pidänkin esim. Anheuser-Buschin panimoa kenties maailman teknisesti parhaimpana panimona.

Mittaukset&Muistiinpanot takaavat jatkuvuutta

3. Tripel

Vaalea, keveä, kompleksinen, jossa on juuri oikeanlainen tasapaino ja sitten se yli 7,5% alkoholia. Tämä yhdistelmä syöksyy helposti yli jossakin kohdassa. Yleisesti lopputulos on joko aivan liian makea, tai fenolit/esterit/alkoholisuus läikkyy ylitse.
Toki tämän tyylin oluiden ja ns. "Vahvojen Belgityylisten Ale" oluiden ero on hiuksen hieno ja joskus vain pelkkää hiusten halkomista, kun kyseessä on vaalea olut.

4. Tsekkityyliset Lagerit

Siinä missä monet saksatyylit ovat vielä kohtalaisesti pantavia (Pils, Alt,jne)  (ehehe) uppoavat tsekit jo aivan toiseen luokkaan. Puhtaita, helppoja, joissa on juuri tietynlainen profiili maltaan, humalan ja hiivan aromien kanssa. Hallittu pieni diasetyylisyys, Saazin käyttö, vanhoja mäskäystekniikoita, Määrin mallasta ja pehmeää pohjavettä. Yhdistelmänä mielestäni luokassa hankala, etenkin kotona.

5. "Huippuolut"

Koska en osaa valita lukuisista käsillä olevista tyyleistä viidettä (mm. Eisbock, Quadrupel, Helles, Berliner Weisse ja muut Sourit, Kölsch, jne).  

Todettakoon, että vaikeinta on tuottaa mikä tahansa tyyli niin, että tuote olisi laadullisesti kansainvälistä huippua, pysyisi tasalaatuisena (eli olisi toistettavissa) ja säilyisi hyvin (eli mikrobiologisesti tarpeeksi puhdas).

Tämä on vaikeaa kotona, sillä se on vaikeaa kaupallisella tasollakin.
Juotavan oluen valmistaminen on helppoa, tyylinmukaisen vähän vaikeampaa tyylistä riippuen, mutta tyylinsä huipun todella vaikeaa, jopa harvinaista. Joskus näinkin kuitenkin käy, mutta olisiko se olut toistettavissa? Entä miten se säilyisi? Joissakin asioissa tämä on kotona helpompaa, koska tuotanto harvoin on jatkuvaa. Eli sinun ja minun välineeni eivät ole jatkuvasti märkiä, kosteita, lämpimiä, täynnä makeaa syötävää ulkopuolisille kannoille. Toisaalta taas harvalla meistä on niin helposti puhdistettavaa ympäristöä, tai niin vahvoja kemikaaleja puhdistukseen.

Kirjoissa asuu tieto, mutta vasta päässä ymmärrys.

Loppujen lopuksi uskon, että kaikki tyylit olisivat tietysti keitettävissä myös kotona. Silti on selvää, että osa on vaikeampia, kuin muut. Osa tyyleistä on myös muita muodikkaampia ja osa on vaipunut liki kuriositeetin asemaan kenties ponnistaakseen joskus takaisin.

Olutarvioissa: Kanavan Panimon Kaupungin Äänet Pils

Lahtelainen kaupunkifestari Kaupungin Äänet teetti tänäkin vuonna oman festarioluen. Tällä kertaa panimona toimi Kanavan Panimo ja taustalla askarteli mm. kotiolutkollektiivi Ant Farm. Tyylinä miellyttävästi Pils, joka ilmeisesti pohjautuu Kanavan Sulku Pilssiin, tosin reilummalla humaloinnilla. Ainakin minulle tuttua Mandarina Bavariaa pitäisi olla seassa. Kenties smoothia sitrusta ja appelsiinia tähän oluttyyliin nähden sopivasti? Koska itse en festareille valitettavasti urheilukiireiltä ehtinyt sain näytepullon kuitenkin lahjoituksena.

Ulkoisesti sameahkoa oranssinkeltaista olutta varsin kelvolla ja kestävällä vaahdolla.

Tuoksu irrottelee herkkiä hedelmäisiä fragransseja hakien komppia suoraan viljapellolta. Yrttisruohoisuus hallitsee kuitenkin aromia, mutta yksikään elementeistä ei oikeastaan ota muita reppuun ja aja maaliin. Tuoksu on nimittäin harmittavan vaisu, vähän kuin kuuntelisi heviä hiljaa.

Maussa on yhtä aikaa rapeaa purentaa, sellaista vihaista yrttisyyttä siis. Puree, eikä kysele turhia. Tähän suomalaiseen fiilikseen kai sopii pieni vihanneksisuus taustalla? Ehkä, ehkä ei. Maltaisuus, siis sellainen vihreä heinäisyys, jää lähes tyystin yrttikatkeron alle. Jälkimaku on pitkä ja katkera. En oikein osaa sanoa pidänkö tästä vai en. Suuhun jää vain fiilis, ettei kaikki palikat loksahda aivan oikeille paikoilleen. Silti kokonaisuus on helpohko, joskin hyvin katkera.

Jos suutuntumaa mietitään, niin voimme todeta Pilsin olevan keskitäyteläinen ja melko hiilihappoinen tapaus, jonka juotavuus on kohtuullista.

Kaupungin Äänissä on jotakin Lahtelaista. Takakireää katkeruutta? Kovaa yritystä, muttei osu maaliin? En tiedä, kuhan tuumailen. Lasin tyhjentyessä käteen jää vähän vihreä, katkera ja lievästi vihanneksinen olut, joka ei nyt rehellisesti lähde lentoon missään vaiheessa, vaan pitäytyy juurevuudessaan. Iisiä juotavaa ja asiansa ajavaa kuitenkin täytetyn kana-mozzarella leivän kera. Katkerot nimittäin leikkaavat lihan makeutta ja majoneesikastikkeen rasvaisuutta.
Kiitokset Bönthörille pullosta.

Kotiolutta: Backseat driver ja Tuplainkkari

Tänään taas kotioluita edessä.
Oikeastaan nämä tuli juotua jo hyvä aika sitten, mutta kameran ja Youtuben teknisten ongelmien takia jäi postaamatta (loppuyhteenvedossa ongelmia).
Koen kuitenkin, että olen tämän kotiolutihmisille velkaa, joten olkaapa hyvät: