Kotiolutta: Rabbit Street-Wesala-Kouvostoliiton Holy Union Pils

”Tota pitäiskö keittää Pilsneriäkin joskus”

Tästä kysymyksestä se ajatus sitten lähti. Elettiin syksyä 2016 ja maisteluilta Wesala Brewingin tiloissa oli lähestymässä loppuaan. Mietimme kimppapanoja porukalla. Mikäs sen mukavampaa. Liukkaria ja vähän humalaa, eiku.

Kevät saapui ja otimme mukaan myös Rabbit Streetin Jussin. Aikataulujen sovittaminen tuotti tuskaa, mutta lopulta yhden Tallinnan reissun aikana linjasimme, että ny se pannaan. Ja pantiin.

Keittohommissa on porukalla se mukava homma, että duunia on näennäisesti vähemmän ja yleensä maisteltavia kotipolttoisia tuotteita piisaa. Niin nytkin.

Wesalan keveät janojuomat

Arvoimme keittopaikaksi Rabbit Streetin kaukaa Orimattilan böndeltä, sieltä Ravintola Tehtaan takaa. Reseptiä väänsimme useana iltana. Lopulta päädyimme tulokseen, jossa Vesa hoitaa hiivan, minä muun reseptin ja Jussi keittokaluston. Reseptiin lirahti lähinnä Pilsner-mallasta, sekä vähän vehnää ja viennaa. Simppeliä. Humalointiin heitimme hieman Magnumia ja Saazia.

Sanoinko hieman.. Tuota noin.. Minustahan aromia pitää olla, sitä ei ole koskaan liikaa. Jussi taas on pahimman luokan hophead ja Vesa tasapainoili kolmantena tässä välissä. ”Kyllä tän ny ainakin Plevnan Petolintu pitäisi pestä, silleen modernilla reilulla kädellä vaan”. Pojan alustavat speksit pyörivät jossakin 5,2% ja 60 ebu:ssa. Sellaista keveää ja raikasta kesäjuomaa.

Lopulta kävi niin, että tuollaiseen reilun 20l satsiin upposi 300g humalaa. Joskaan emme kuivahumaloineet tätä lasta ollenkaan.

Panopäivän aamuna suuntasimme sitten Vesan kanssa Orimattilaan, jossa maltaat oli rouhittu ja vesikin juuri sopivan lämmintä aloitusta varten. Kimppapanojen paras ja pahin puoli on lukuisat kotiolutnäytteet. Niitä riitti erinomaisista outoihin ja takaisin.

Koko päivä oikeastaan pyörikin siinä rajalla, livahtaako seitinohut ranskalainen johonkin pohjoisemmaksi variantiksi? Sinällään keittotouhuissa ei imho ole mitään erikoista raportoitavaa. Koko duunihan on pirun tylsää seurattavaa. Lähinnä odottamista, vahtimista ja sitä pesemistä, sekä sanitointia. Muualla keittäessä sitä aina kiinnittää huomiota laitteistoihin ja koittaa bongata niksejä omaa duuniaan helpottamaan. Jussin laitteistohan on pirun yksinkertainen ja niin minusta pitääkin. Osa panijoista meinaan on näitä samoja insinöörejä, jotka kokivat pienoisen sukupuuton Wartburgien ja Trabantien kadotessa liikenteestä; ”fiksaa rautalangalla” kohdatessa modernit ”ledivaloja kaikkialle” sukupolven.

Punnittua humalaa

Katselin hieman peeniskateellisena herrojen kegejä, hanoja, hiilaripulloja ja jääkaappeja. Suurin kateuden aihe minulle oli kuitenkin viemäröinti keittotilassa (autotallissa). Helkkari kun saisi itsekin röörin kerrostalon keittiön lattiaan. Olis nääs noi pesut ja jäähdytykset paaaljon nopeampia ja helpompia.

Loppuillasta nautimme vielä virvokkeita yhden Orimattilalaisen ravintolan terdellä. Nimeä emme mainitse, koska jätän mainokset toisille lahtelaisille.

Entäpä olut itse?

Päätin verrata tuotostamme tietysti parhaaseen klassikkoon. Kyllä rakkaaseen Urquelliin. Joten.. Pilssiä lasiin ja Na Zdrawi.

Heti kättelyssä eron huomaa ulkonäössä ja jännästi eri tavalla kuin luulin. Jussi teki hyvää työtä ja sai tämän Holy Union Pilsnerin todella kirkkaaksi. Itseasiassa molemmat ovat liki yhtä kirkkaita. Urkki on hieman tummemman kultaisempi ja omamme asteen enemmän oljen puolelle. Vaahto tuntuu kestävän molemmissa yhtä pitkään, eli sillai keskiarvoisesti.

Nuuhkaistessa molempia olen todella yllättynyt. Okei Urkissa on leimaa tammikuulle, joten aivan tuorettahan se ei ole, mutta.. Silti.. Holy Union tuoksuu hekumallisen runsaasti Saazilta. Ruohoa, kukkaketoa, nokkospuskaa. Urquell tyytyy olemaan humalan puolelta paljon pliisumpi. Tuttua voista diasetyylia toki on ja tavallaan pidän tästä ulottuvuudesta, jota ei kauhean usein näe Tsekkien ulkopuolella. Unionin maltaisuus on hentoa taustalla olevaa olkisuutta ja viljaa, joka tukee kivasti humalointia. Kuitenkaan mitään jenkkityylistä ”in You face” settiä tämäkään ei ole.

  Maussa ero korostuu selvästi. Urkin ollessa tutun voisen maltainen kevyellä ruohoisuudellaan ja tasaisesti purevalla katkeruudellaan lyö kotivoittoinen isompaa vaihdetta. Humala maistuu koko matkan ajan. Maltaisuus jää soittamaan taustaviulua kokonaan. Kuivahkoa ruohoa, yrttejä, karviaista, nokkosta.. Lopputulos on raikkaampi ja havaitsen alati maistelevani Holy Unionia Urkkia enemmän. Molempien ollessa keskitäyteläisiä ja sopivan hiilihapokkaita en voi kuin ihmetellä ja taputtaa itseäni olalle. Jussi ja Vesa taputtaisin teitäkin, jos miun kädet ylttäis. Kiitos äijät tästä. Tämä tuntuu pieneltä voitolta. Puhdas Pilsner, vai Pils? Ei virheitä ja tällä rotevuudella alan jo toivoa että oltais pantu kerralla kymmenen litraa enempi.

Voi Urquell rakkaani.. Voitko koskaan antaa tätä anteeksi?
 Tottakai voit. Kisahan oli epäreilu. Vahvempi tuote kokonaisuudessaan vastaan sinä. Milf/mature-iässä oleva vihreä kaunotar.

---------------------
Tämän myötä Tuopin Ääressä jää parin viikon kesälomalle pakaten kimpsut ja kampsut seuraavaan seikkailua varten. Hyvää kesää.
 

Sandelsia jätskikoneesta

Jo jonkin aikaa slushkoneet ovat tehneet uutta tulemistaan oluen tarjoiluvälineenä. Ymmärtääkseni kyseessä on kenties Kirin Ichibanin alkuperäinen keksintö ja tapa tarjoilla Nipponin ihmisille juomista. Konehan on periaatteessa aivan tavallinen slushkone, mutta siinä myös materiaan puhalletaan ilmaa samalla saaden vaahdosta hyvinkin pehmismäistä.
Koska konsepti on yhtä aikaa mahtava, mutta samalla osoittautunut liiankin hipsteriviiksiseksi päätimme nostaa panoksia peliin. Nokittaa slushkone aidolla jäätelökoneella ja korvata cool&hip Omnipollot sun muut niillä tuotteilla, joita alun alkaen slushkoneeseen oli tarkoitus laittaa. Lisäksi tälläkertaa sana "Ice beer" jäisestä hanasta jäisi pahasti kakkoseksi. Luontevasti kaikki tarjoiltaisiin mahdollisimman hipsteristi.
Joten... Kiitos&Anteeksi, nauttikkaa:

Sahtia, johtopäätöksiä ja SOPP-Lahti

 

Tuuli rummuttaa ikkunaa piippuni hiilien hohtaessa punaisena sateisessa yössä. Vieressä mukini nostaa lämmintä höyryä ympäristöönsä. Tuijotan viskipulloa ja hän minua. Tänään olemme luvanneet pitää päämme kiinni ja leikkiä mykkäkoulua. Antfarmin tupareista alkanut lievä viikon brenkkuputki SOPP:n kautta kaverin häihin, yhteen jälleennäkemiseen ja Latvian ex-tempore reissuun ovat kostuttaneet maksaani tarpeeksi. Silti Lahen SOPP on osoittautunut melkoiseksi ”writers blockiksi”. Miten lähestyä tätä saippuapalaa, josta en saa otetta? Kenties Samba ja kuppi kuumaa auttaa?

” SOPP tuikki outoa värinää, kun maistoin ensimmäisen puraisun märkää”

Tuijotan sateeseen, imaisen piipusta mustikkapensasta ja palaan siihen hetkeen.

Oli lämmin kesäpäivä kääntymässä iltaan. Askeleeni johtivat jälleen kohti Lahen matkustajasatamaa. Nyt ensikertaa junantuomana paikallisena. Ensikertaa ilman vakituista kööriäni. Tuota poikain kuppijakippokuntaa, jonka kanssa olimme jo vuosia vierailleet paikalla. Aina on ollut kivaa, vaikkei kaikki aina ole mennyt aivan käsikirjoituksen mukaan ja joskus on karttakin hukkunut matkalla sielun syövereihin. ”Dr. Livingstone?”

Kenties näistä syistä tämän reissun piti olla vain pistäytyminen.  Aye, kuuluisia viimeisiä sanoja.

Jo astuttuani porteista sisään ja napattuani tuon tutun mukin käsiini päätin syöksyä sinne missä ruoho on aina ei vihreintä, mutta perinteisintä. Hollolan Kivisahtia, iso kuppi. Tämän saman taikajuoman tenhon oli löytänyt myös naapuriblogisti eksyttyään samalle tiskille samaan aikaan. ”Ei bönthömpää tänä vuonna” Vanhoissa Jalluissa olisi tilaisuutta varmaan kuvattu jotenkin näin: ”Oli kuin suuret voimat olisivat olleet läsnä sinä iltana. SOPP tuikki outoa värinää, kun maistoin ensimmäisen puraisun märkää..”

Omassa julkaisussani kenties näin: ”Ensimmäinen puraisu Kivisahtia sai jälleen muut oluet tuntumaan omppupompulta. Tunsin alkoholin pyhän voiman hiipivän kehooni. Peläten hetkeä loppuyöstä, jolloin minulle ei enään tarjoiltaisi. Joutuisin ehkä kaivamaan lääkelaukustani kyynelkaasua ja poistumaan kuin suuret taikurit.. savupilvessä peläten sähköpatukkaa ja odottaen aplodeja. ”

SOPP-Lahti 2010-luvun lopussa oli maaginen paikka. Aika, joka oli täynnä epätoivoa, kauhua, mutta myös tuiketta toivosta. Paremmasta maailmasta. Kun katsoi ympärilleen oli vain iloisia ihmisiä löytämässä uutta, kosminen yhteisöllisyys ympäröi olutväkeä. Siitä tunnelmasta on hyvä ponnistaa kohti väistämätöntä laskuhumalaa.
Löydettyäni tutut kasvot edellisillalta vaihdoin nokkelasti tiskiltä pystypöytään.

 Antfarmilta oli osa herrasväestä kaivautunut keostaan esiin. Valon polttaessa krapulaisia silmiä olivat he etsiytyneet suuren lähteen ääreen ilman pelkoa savannin muista eläimistä. Pikainen katsaus tiskien taakse paljasti, että harmittavan harva tuttu oli löytänyt paikalle. Nostan hattua siis kaikille paikallaolijoille. Ehdimme jo tutustua lukuisiin mallastuotteisiin, joiden kuvaileminen olisi pitkästyttävää teille, tai kenties janoa aiheuttavaa, jos valitsisin tarpeeksi eksoottisen listauksen adjektiiveja? Vaikka panimokattauksen kutistuminen järkyttikin, niin kenties juuri siksi valikoima yllätti positiivisesti? Ei kuitenkaan niin positiivisesti, että seuraavasta aamusta olisi selvinnyt ilman buranaa, muttei niinkään että olisi pitänyt käydä pyörittämässä helikopteria päksissä (Sairaalassa, toim. huom. Lähde: Lahest-Suomeen sanakirja).

Sisäinen Nikke Knatterton veti johtopäätöksen kuitenkin valikoimista: Pilsnerit ovat tulossa hitaasti takaisin. Kenties on opittu, että sellaista oikeasti helkkarin hyvää IPA:a on vaikea tehdä. Hazy Islandissa oli yritystä, mutta maun ollessa sellaista kotipolttoista yrttikatkeroa ja verrattessa edellisillan Hazy Janeen ero oli selkeä. 

"Onks tää ny sitä IPA:a, vai muute vaan sameet"

 

 "Mietin millainen mulkku oikein olen?"

Kouvolasta eksynyt seurakunta oli myös pyhittämässä vettä vinkaten Bryggerillä olevan aarre, jota yks Olli vartioisi tarkasti. Päätin koettaa onneani ja sainkin tipan tätä mielestäni tilaisuuden parasta uutta tuotetta. Bryggerin tuore omenasiideri oli niin loistavasti onnistunutta tyylissään, että kävin erikseen yhtä Matthiasta onnittelemassa tuotteesta. Jäin toviksi suustani kiinni ja jotenkin käteeni lyötiin viskiä. Tuijotan tätä kirjoittaessa kaikessa hiljaisuudessa viskipulloa kotonani. Näen hennon kyyneleen valuvan hänen rotevaa runkoansa pitkin. Mietin millainen mulkku oikein olen, kun en rakasta tänään lähimmäistäni? Ja kuinka pitkään olenkaan maannut parvekkeen lattialla puhaltelemassa savuja piipusta? Teeni on jäähtynyt, mutta päätös pysyy. Itsepäisesti kaadan muumimukia taas täyteen ja haaveilen riippumatostani.

Tuttu surina alkaa päässäni. Surroundia puskee, kun nakhla alkaa tepsimään. Äänet vievät takaisin veskun rantaan.

  Turisen viskipäissäni limuradion väen kanssa. Suunnitelmat lentävät, seitinohuessa on ihmisen hyvä olla. Tutustun samalla yhteen suureen vapaaseen peitsimieheen, eli free lanceriin ”ehehehe”.

Koska alkoholi saa minut holtittomaksi ja entistä impulsiivisemmaksi löydän jostakin savonmualta saapuneen Ison-Kallan. Sanottiin jo, että ”Lakkaa juomasta”, mutta tutustuttuani yhteen belgialaiseen blondiin olen taas heikkoa lihaa. Kerta ei ole ensimmäinen. Epäilen ettei myöskään viimeinen, mutta en sano tätä ääneen.

Lopulta havaitsen seisovani autioituvalla festarialueella yhdessä peitsimiehen kanssa. Päätämme suunnata jatkoille. Valitettavasti tutussa Pointissa naamamme eivät miellytä, joten etsiydymme Teerenpeliin, jossa olin kuullut olevan yhtä neljäsatasta polakkia piipussa. Olen siitäkin tavoilleni uskollisena raapustanut arvion, mutta muistikuvien ollessa vähintäänkin sumeita tyydyn toteamaan, että oli varmaan hyvää ja pitäisi maistaa uudestaan. Onneksi järki, tai joku muu ystävällinen sielu, oli käskenyt tilata Titanicin tuhoa tiskiltä, sillä muuten olisin kuivunut paluumatkalla kasaan.

Viimeisissä usvaisissa kuvissa, joita epäilen diasarjaksi päässäni (eikä vähintään värien vuoksi) näen vihaisia keski-ikäisiä tätejä ja hymyileviä herrasmiehiä. En muista miten olin selviytynyt kotiini herättyäni seuraavana iltapäivänä hikisenä ja darraisena. Kuvien perusteella olen etsinyt taas sisäistä Attenborough:ta kuvaten ainakin rusakoita ja naakkaa kotimatkan varrelta. Sahti ei siis viennyt jalkoja, vaan tossuni osasivat itsekin kotiin. Kenties olin taas tehnyt päätöksen kadota? En tiedä milloin, monelta, tai miten se oli jälleen tapahtunut? Ehkä se oli suunniteltua, kuten morsiusparin häviäminen omista bileistään? Huipulla lopettaminen ennen alamäkeä, vai olinko ollut jo pitkään alamäessä? Kukaan ei kuitenkaan ollut vastaamassa näihin kysymyksiin. Kaikissa töissä, harrastuksissa, mutta myös nautinnollisissakin asioissa on varjopuolensa. Tämä saattaa olla näitä Ying ja Yang juttuja? 

SOPP-Lahti teki siis jälleen temppunsa. Tuntemattomat retket, fiilistelyt ja pitkät filosofiset hetket. Festareiden kutistuminen on tietysti ikävä käänne. Tutuista panimoista mm. Laitila, Malmgård, Hiisi ja muut olivat hypänneet kelkasta. Kenties Lahen SOPP:n arvo ei palvele enään? Kenties olutfestareiden laajeneminen tekee tehtävänsä myös käänteisesti?

Itselleni nostalgia-arvo riittää niin pitkään, kun on sahtia ja kiintoisia ihmisiä.

Loppuun voisin markkinoida yhtä pientä festaria ”Jossain takahikiällä tanssilavalla”. En usko, että kuitenkaan tarvitsee. Lahen Suuret Oluet, Pienet Panimot.. Oli se vaan kiva. 

-----------------------

Tupakasta katoaa maku, teemuki on kolissut pitkään tyhjyyttään. Viskipullokin on mennyt kiukkuisena nukkumaan.

On aika laittaa illan viimeiset hitaat soimaan. Valitsemme Hevisauruksen Pingviini vilkuttaa kappaleen. Näihin tunnelmiin, hyvää yötä.

"Woo! Pingviini vilkuttaa jäälautaltaan Woo! Yksin hän matkustaa valtamerten taa innoissaan Hieman yli kuusi ja puolisataa meripeninkulmaa matkustettuaan jäälautta rantautui keskelle vuonoja. Oli pimeää ja kylmää, maa oli nimeltään... Norja! - Heissan, heissan, pikku pinkku, mitäs täällä teet? Mä söisin turskapuikkoja, mut kurkkuni on kipee. - Voi, voi! Mut kuule, mul on siihen lääke! - Onks toi kurkkupastilli? No kohta helpottaa! Laulaminen tällä lailla on niin ankeaa."

Antfarmin tuparit

”Tervetuloa Antfarmin tupareihin..”

”Ai teil alkaa olemaan tilat valmiit? Upeeta, toki tuun”

Osapuin näillä sanoilla kuului kutsu Lahden olutyhdyskunnan, kolhoosin ja kimppapano-porukan uusiin tiloihin. Kuulema kylmääkin oli tarjolla, eli mielijuomaani: ilmaista alkoholia.

Pakattuani laukkuuni toimitustyössä käytettävän kevyen kenttäsetin(olutta, sekä sahtia nousuun, kaksi kappaletta varastettuja hotellien kuulakärkikyniä, vihkon, sipsipussin laskuhumalaan, sanelimen ja kameran) olin valmis.

Vaaputtuani paikalle havaitsin oitis tilaisuuteen osallistuneen enemmänkin ihmisiä, kuin aluksi odotin. Kotiolut/olut yleensä kiinnostaa, mutta että näin paljon. Positiivista. Kouvolassa nämä olisivat olleet, kuin ladakerhon kokoontumiset. Takavuosien Kummeli-sketsiä mukaillen siis.

Antfarmilla on siis noin 30m2 touhutila salaisessa lokaatiossa siinä Siionin temppelin vieressä, heti vapaamuurarien suurloossista vasempaan Suomen Lahes.

Tila on juuri valmistunut ja keittonurkan laitteistokin on päivityksessä. Grainfatherin tilalle on tulossa 50l Herms-laitteisto pumpuilla ja muilla insinöörien onanoimilla kytkimillä. Nurkassa hohteli myös sahtikuurna (bing #Reittausblogi). Tilan toiselta laidalta, eli kartanon itäsiivestä löytyy puolestaan miellyttävä lounge sohvineen. Tilat ovat edelleen vähän työnalla, mutta suunnitelmat vaikuttivat fiksuilta ja perustelluilta. Onnea vaan.

 

”Sitten sielä juotiin ja.nu,, Eiku, ei ollut Junnu Vainiota”

Ensimmäisenä janoon löytyi vähän kotipolttoista DIPA:aa. Sellaista tasapainoista. Välttäen kaikki tyylin perusvirheet (makeus/karamelli/käymisvirheet), mutta jossa olisi voinut silti olla vielä vähän enemmän aromia. Hyvää kamaa.

Lahessa kun ollaan, niin paikalla oli myös Sahtia. Punaruskeaa, paksua, todella paksua, makeuden pyöriessä siinä ja siinä onko sitä liikaa vai ei. Vanhan mestarin temput ja tavat osoittautuivat todella onnistuneeksi. Oma sahtinihan oli tähän verrattuna aivan toisenlaista. Vain 7% oranssinpunertavaa ja katajaisen yrttistä. Kevyempää kamaa toki. Sahdista turinoidessa hanaan oli livahtanut ”jotain apaa”. Raikasta tavaraa, joskin jokin kokonaisuudessa ei mielestäni täysin sopinut kokonaisuuteen, mutta muistiinpanojen ollessa ontuvia voimme todeta oluen olleen ihan hyvää. Ainakin mainion perunasalaatin kaverina. 

Illan pimetessä alkoi kaupallisiakin settejä näkymään. Maistoin mm. Brewdogin tuoretta Hazy Janea. Todella hyvää IPA:a. Vai NEIPA:aa, vai Vermont IPA:a. Alan jo inhota koko termiä, koska se ei ole imho oluttyyli, vaan määritelmä alatyylille, joka ei ehkä ole alatyylikään? White IPA/Belgi-IPA taas mielestäni voisivat olla omiakin, mutta asiaan. Jotain Kaikua ja yhtä laktolakua pyöri pöydillä, kuten myös entisen Panimo Pajan olutmessias Kubalan Lager. Jota itse kutsuisin Pilssiksi. Todella mahtavaa peruskauraa. Raikas, virheetön ja kuivan katkerahko. Ei virheitä, pelkkää simppeliä janojuomaa. Jota juuri tuossa kohtaa illasta kelpasi kumota mukillisen, tai kaksi. 

Lopulta oli aika valua kohti kotia. Seitinohuessa ranskalaisessa. Sellaisessa tilassa, jossa kaikki on kliffaa hei. Huolet ei paina ja olo on rakastettavan syleilevä. Tähän olikin hyvä lopettaa, koska aamulla olisi edessä tasoittavan kostea SOPP-Lahti.

Kiitos Antfarm tästä illasta. Toivottavasti kutsu lohkeaa jatkossakin.