Teksti sisältää nousujohteisia ennakkoluuloja ilman ratkaisuja. Se on julkaistu myös Lahtikko #2:ssa.
”Lääh, Puuh, jaksaa, jaksaa, jaksaa” Hoin itselleni, kuin paraskin spinning-opettaja ilman tiukkoja trikoita ja fitnespyllyä. Päivä oli ollut pitkä ja kuiva täynnä väsyttäviä luentoja ja laskemista. Olin onnistunut laskemaan vain pitkiä minuutteja kohti jääkaapissa majailevaa kylmää tölkkiä kohden. Kun viimein sain pyöräiltyä tämän kodiksi kutsutun vuoren päälle ilman lisähappea ja Šerpa-oppaita oli oloni kuin sillä yhdellä Veikalla joskus. Enkä puhu edes pikkuveljestäni, enkä siitä toisestakaan..No tiedätte kyllä.
Kun viimein sain käsiini tuon jumalaisen kuohkean nektarin ja katsahdin nimessä olevan, jälleen, sana pale ale odotin innoissani sitä sitruksen, greipin ja ”etelänhetelmien” marssia suuhuni torvien ja lippujen kera, mutta ilman sarkatakkeja ja maihinnousukenkiä. Tasoittuen mukavan pehmeällä ja kermaisella maltaisuudella päättyen mukavaan raikkaaseen puraisuun ja hymyyn huulilla.
”Viikon luontoääni viikolla 41.. Sopuli aivastaa..Tsufffffffff” sanoi tölkki. Ensimmäinen puraisu... Ja mitä ihmettä? Tämä maistuu.. Oudolta, valjulta, mitäänsanomattomalta. Keksiä ja kuivaa hedelmää, marmeladia päällä oudon puumaisuuden kera. Seuraava huikka ei ole edellistä parempi. Pikainen hakeminen internetin syövereissä tuottaa tuloksen.. Tämä onkin English Pale Ale.
Koen oloni huijatuksi, enkä edes ensimmäistä kertaa samalla saralla. Lukuisat ovat olleet sellaiset IPA:ni, jossa olen odottanut samaa joutuen törkeästi huijatuksi saman punnan kääntöpuolella.
Miksi näin? Koska oikeastihan molemmat tyylit saapuvat kuitenkin tästä fish&chipsin luvatusta maasta, jossa rakkaus edelliseen on yhtä lujaa kuin kuningasperheeseen. Voisi siis kuvitella, että sana pale ale assosioituisi päässäni lähemmäs brittiläistä, kuin amerikkalaista vastinettaan?
Entäpä ne lukuisat modernit viritykset, joissa olut onkin nimetty pale aleksi, mutta purkista löytyykin vaikkapa session-ipa, golden ale, vehnä ale, tai muu läheltä liippaava tyylisuunta? Kyllä.. Minä mieleni niin pahoitin..
Voisi kysyä miksi näin on? Eikö tyylin painaminen pakkaukseen palvelisi kaikkia? Johtaisi kuluttajia vähemmän harhaan? Toisaalta taas eikö panimoilla ole vapaus nimetä oluensa valitsemallaan tavalla? Sellaisella joka sopii parhaiten heidän imagoonsa, suuhunsa, tai ylipäänsä edes mahtuu etikettiin?
Entäpä tapaukset, joissa oluttyyliä ei ole mainittu ja olut onkin nimetty pelkästään jollakin enemmän, tai vähemmän raflaavalla nimellä? Kuten vaikkapa: ”Iso Vaalee”, ”Sex on the can”, ”PalestiinAleinen”, ”Wet Dream”, ”Hungry Beaver”, tai ”Improper Creator”.
Jos tällöin etikettiin ei ole panimon sisäinen Roope Ankka käynyt vääntämässä suurennuslasilla luettavaa petiittipränttiä oluen tyylistä, niin mistä kuluttaja voisi tietää sopiiko olut hänen makuunsa?
Etenkin jos kyseessä.. Korjaan. Kun kyseessä on törkyhintainen olut. Siis sellainen suorastaan miljardöörienkerhon hinnoittelema, eli tavallinen pienpanimo-olut Suomessa.
(Oikeastihan panimoalalla ei rikastu, mutta voiko samaa todeta kauppiaista, tai Alkosta?)
Ja taas.. Onko nimellä, tai tyylilläkään väliä, jos olut onkin helkkarin hyvää, joskaan ei aivan tyylinmukaista, tai nimensä arvoista? Pitäisikö panimoiden juksata ja nimetä vaikkapa pale alensa golden aleksi, jotta molempien oluthifistelijöiden ja sen yhden takarivin bloggarin suu pysyisi hymyssä, kun odotukset ylittyisivät?
Vai pitäisikö minunkin lopettaa arvuuttelu ja sinunkin alkaa juomaan oluesi sokkona unohtaen tyylit kokonaan ja todeta klassisesti lainaten vain: ”Good beer, no shit”. Eli vaikuttaako etiketti kuitenkin ennakko-odotuksiin, fiilikseen ja nousevaan boneriin? Tietysti vaikuttaa. Onko se oikein? Siihen jokainen meistä joutuu ammentamaan omasta kristallipallostaan vastauksen.
Olut loppuu hiljakseen tuopissa ja aurinkokin painuu ruskaisten lehtien taakse. Mietin kysymysten sekamelskaa päässäni ja päätän jäsennellä niitä ja lämmittää kylmiä jäseniäni huikalla viskiä. Viskitkin ovat liki aina samanlaisia mysteeripulloja joista pitäisi tietää jokainen alue ja tislaamo erikseen. Pääni kokee tämän ajatuksen myötä turhaa pakotusta tiedon valtatiellä, vaikkei vauhtia olekaan.
Päätän etten tiedä. Enkä välitä. Kunhan on hyvää, eikä lopu kesken. Kaikki muu.. Kaikki muu on soviteltavissa yhden totuuden edessä. Se totuus on jano ilman Kari Grandia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti