5 Helpointa oluttyyliä valmistaa itse

Flunssa saapui taloon ja koska se aiheuttaa sen, ettei mieli tee juoda mitään teetä/kahvia väkevämpää, mutta aikaa bloggaustouhuille olisi.

Tätä postausta olen miettinyt jo tovin. Se sai alkunsa viime viikonlopun keittohommissa. Työn alla oli tietysti Imperial Stout, jonka siivilöinnissä kesti ikuisuus. Siinä mietin, että voisihan sitä keitellä helpompiakin oluita. Ja kas.. Ajatukseni rupesivat laukkaamaan, kuin hevoset Vermon suoralla. Mitkä olisivat viisi helpointa olutta tyylillisesti valmistaa? Jos ajatellaan asiaa lähinnä tyylin mukaisesti ja unohdetaan se fakta, että jokaisessa tyylissä on upeita ja vähemmän upeita. Sekä se, että jos perusasiat ja tekniikka eivät ole kotipanolassa kunnossa, niin kaikki voi olla hankalaa. Reseptiikka lähtöisesti siis. No tässä omia ja vain omia mielipiteitäni:

Reseptiikkaa joka lähtöön

1. American Pale Ale
   En voi sille mitään, mutta pidän tätä kaikkein helpoimpana. Miksi? Koska se antaa niin paljon joustoa. Mallaspohjana voi käyttää lähes mitä tahansa, humalointiin lähes mitä tahansa ja hiivana lähes mikä tahansa suhteellisen neutraali Amerikkalainen/Brittiläinen/tms. Kanta käy ”Ale” puolelta.
   No nyt on paljon siimaa annettu. Kelataan osa takaisin. Mitä itse en käyttäisi mallaspohjassa? Paahdettuja, tai savustettuja maltaita/viljoja (Brown, Black, Chocolate, Roasted, jne), koska tuskin haluat niistä makua, tai väriä tähän. En myöskään käyttäisi tummia karamellimaltaita (Special B:tä ei ollenkaan), tai pitäisin ainakin määrän pienenä lähempänä viittä, kuin kymmentä prosenttia. Se kun menee muuten Amberiksi ja se on toinen tarina. Hiutaleet? No miksei pienissä määrissä, tai halutessa jotakin aivan muuta, mutta se menee kirkkauden kustannuksella.
   Humalapuoli on halutessa helppo. Use the power of the C. Siis Cascade, Centennial, Chinook, CTZ, Citra. Toki Simcoe, Amarillo, Ahtanum, Mosaic, Summit, El Dorado ja monet, monet muut uppoavat tähän. Huomionarvoisesti myös Uuden-Seelannin ja Australian lajikkeet sopivat tähän tyyliin kivasti. Kaupallisella tasollahan näissä on nähty seassa myös eurooppalaisia lajikkeita, mutta profiiliin pitäisi olla enemmän amerikkalainen. Määrien kanssa kannattaa olla kuitenkin tarkka, sillä muutenhan käsissä on IPA. 
   
   
2. Portteri/Stout
   Osittain samoista syistä, kuin Apa:kin. Hyvin laaja oluttyyli lopulta. Unohtaen hetkeksi Imperial ja muut alkuliitteiset tyylit. Näitä on makeampia ja näitä on paahteisempia. Lisäksi paahteinen yleisvaikutelma peittää helposti pieniä asioita. Mallaspuolella kaikki on enempi/vähempi kiinni tasapainosta ja siitä mitä haluaa.
   Tyyli on avoin monille kokeiluille, mutta itse lähden luomaan keskiarvosta n. 10% paahtoa ja n. 10% karamellimaltaita, loput sitten kaikkea muuta. Reseptiikka on kuitenkin hidasta hierontaa, joten näin toim. huom. määrät vaihtelevat paljolti myös lopullisen tyylin mukaan. Dry Stout ei kaipaa karkkimaltaita ja makeahko portteri ei kaipaa niin paljoa paahdettuja maltaita/viljoja.
   Humalapuoli on myös melko helppo. Oikeastaan se mitä en käyttäisi on kovasti trooppishedelmäiset lajikkeet, kuten Citra, Mosaic, Nelson Sauvin, jne. Itse suosin tyylistä riippuen brittiläisiä, tai muutamia amerikkalaisia/saksalaisia lajikkeita, kuten vaikkapa Magnum, CTZ, Willamette, Northern Brewer, jne.
   Hiivaan itse yleensä brittiläisillä hiivoilla, mutta myös amerikkalaiset ”Ale” kannat käyvät tähän hienosti.
   
   
3. Brown Ale
   Mietin tätä pitkään. Laitanko tämän vai en. Helpoimmillaan tämä olut on vain 90% pale ale mallasta ja 15%-20% karamellimallasta (ebc100-150). Silti tavallaan tämänkin voi sössiä kikkailemalla liikaa. Nimittäin, en tiedä onko tämä nyt vain minun mielipiteeni, mutta tämä kaipaa selvästi brittiläistä mallasta pohjaksi. Maris Otter/Golden Promise näin esimerkiksi. Toki tähän voi sekoitella sitten vaikkapa vähän kaurahiutaletta, keksimallasta, vaaleampaa karamellimallasta, vähän suklaamallasta, tms. Silti tämän voi tehdä myös hyvin yksinkertaisesti, koska se on..no..tavallaan yksinkertainen olut.
   Humalapuolelta riittää lähes mitä tahansa kaapissa sattuu olemaan sen n. 15-25ebun verran katkeroon. Voisi loogisesti ajatella käyttävänsä brittiläistä humalaa, mutta onhan tästä näitä amerikkalaisiakin versioita ja taas vaikkapas Willamette sopii tähänkin. Hiivakannaksi soveltuu jokin matalahkon käymisasteen omaava brittiläinen kanta.

   

   Valmiina mäskäämään

   
   

   
   

   
   
4.  American Wheat Ale
   Jos ajatellaan klassisesti, niin tämähän on lähinnä n. puolet vehnämallasta ja puolet jotakin perusmallasta, pale-alea, tai pilsneriä. Ok, mutta selvästi tämä kuuluu myös muilta osin vähän samaan luokkaan, kuin apa. Nimittäin jos karamelli maltaat/paahdetut maltaat unohtaa, voi tähän sotkea vähän vaikkapas Münichia, hiutaleita, keksimallasta, melanoidimallasta, Viennaa, tms. Väri huomioiden, tämän pitäisi olla keltaista, ei punaista, tai ruskeaa olutta. Humalapuolelta vähän jotakin ”puhdasta” katkerohumalaa, kuten vaikka Magnumia ja keiton loppuun vähän jotakin klassista jenkkihumalaa, kuten nyt vaikka Cascadea, tai Amarilloa. Hiivakantapuolelta tässä voi sitten käyttää kohdasta ”Apa” tuttuja kantoja. Saksalaisten ”Weisse” hiivojen kanssa tästä tulee mielestäni jotain ihan muuta, eli Hefe-Weizeniä.
   
   
5. Amber Ale
   Oikeastaan.. Katso kohta Apa. Laita sekaan se ainakin n. 10% karamellimaltaita ja säädä väriä halutessa/tarvittaessa jollakin paahdetulla maltaalla, vaikkapa 0,5-1% mustamallasta toden. Tekee työn. Muutenhan tässä pätee kaikki se mikä apa:ssakin. Avointa, mutta balanssi on enemmän karamellinen.
   
   
   
   
   Yleishuomioita.. 
   
   
   Reseptiikasta oppii parhaiten kahdella tavalla: Tekemällä ja lukemalla. Kannustan molempiin, mutta ennen tekemistä on hyvä lukea mahdollisimman tiukkaan erilaisia reseptejä halutusta tyylistä. Koita poimia yhteisiä tekijöitä ja lukea myös lopputuloksesta, lähdekritiikillä. Voin suositella erityisesti Ray Danielsin: Designing Great Beers teosta, vaikka siinä ikä näkyykin jo hieman.
   Yleisesti: mieti ensin miksi haluat laittaa jotakin reseptiisi. Mitä se tuo oluelle? Onko se ristiriidassa jonkin seikan kanssa?
   Älä kikkaile. En voi olla painottamatta tätä. Kyllä se on niiiin hienoa lähteä lisäilemään näitä kurkku-vaahtokarkki-tammilastu-villihiiva komboja, tai yhdistellä tyylejä. Älä silti tee sitä alussa. Tasapainon löytäminen näihin kokeisiin on haastavaa ja vaatii paljon paitsi ymmärrystä tyyleistä, raaka-aineista, omasta laitteistosta, sekä aikatauluista. Monesti yksinkertaiset asiat ovat parhaita.
   Käymislämpötilojen kontrollointi on asia jota minäkin opiskelen kotona edelleen. Jos sinulla ei ole mahdollisuutta käyttää muussa kuin huoneenlämmössä, ota se huomioon reseptissä ja erityisesti hiivakannoissa. Koita silti saada lämmöt mieluummin alas, kuin ylös (unohda tämä asia kun keität Saisonia, se yleensä pitää lämpimästä ja siksi tulenkin sen kanssa hyvin toimeen).
   Jos haaveesi on vain säästää ja saada aikaiseksi samanlaista kuin vaikkapa: Karhu, Budweiser, Coors, Millers, Heineken, Lappari, tms. Voit unohtaa koko jutun. Vaalea ns. amerikkaistyylinen lager on yksi vaikeimpia luoda, koska se ei kestä yhtäkään virhettä missään kohtaa prosessia. Tästä syystä voidaankin sanoa, että Hartwall, Sinebrychoff, Olvi ja muut, maailman megapanimoista puhumattakaan, ovat tässä asiassa tekniikan kärkeä ja ovat siis tavallaan taitavampia kuin monet, vai kaikki, käsityöläiset?

   

   Mittaaminen on tarkkaa työtä..Tietyissä asioissa

   
   Mestariteokset harvoin syntyvät yhdellä yrityksellä, mutta silloin kun näin pääsee käymään.. Olisi varmaan todella hienoa jos muistiinpanosi olisivat ajan tasalla.. Kirjaa kaikki ylös. Mitä maltaita, ja mistä ne ovat peräisin? Sama kaikille raaka-aineille. Kuinka paljon vettä käytät mäskätessä? minkä lämpöistä mäski on? Kauanko mäskäät? Kauanko siivilöit? Huuhteletko mäskiä? Jos huuhtelet, paljonko käytät vettä? Kuinka kuumaa se on? Kauanko keität vierrettä? Mikä oli vierteen ominaispaino ja määrä ennen keittoa? Kauanko jäähdytys kestää? Ilmastitko miten ja kauan? Minkä lämpöistä vierre oli hiivatessa? Entä sen ominaispaino? Mitkä olivat käymislämpötilat? Siirsitkö astiasta toiseen? Koska käyminen päättyi? Mikä oli lopullinen ominaispaino? Paljonko sokeria laitoit pullottaessa? Missä lämpötilassa pullotit ja pidit pulloja? Miltä olut maistui missäkin vaiheessa? Ja tärkeimpänä.. Kaikki, siis kaikki muut huomiot prosessissa ja pitkin prosessia? Sähläsitkö, missä kohtaa? Mitä teet toisin seuraavalla kerralla?
   Ja pidemmälle päästyäsi: Millaista vettä sinulla on? Mikä oli mäskin ph? Sääditkö vettäsi, miten?
   Ota yksi olut, mutta jätä se yhteen. Humalassa ei näistä hommista tule mitään. Tiedä milloin olla tarkka ja milloin riittää ”sinnepäin”. Pidä paikat siistinä, sanitoituna ja järjestyksessä. Soita mukavaa soundia taustalla ja järjestä itsellesi tarpeeksi aikaa prosessia varten.
   Loppujen lopuksi.. Se on vain olutta, sen takia ei kannata hermostua jos asiat eivät kulje.
   Nyt jään miettimään vain sitä mitä kaikkea unohdinkaan mainita?

Olutarvioissa: Hoppin' Frog D.O.R.I.S The Destroyer

Hyvää iltaa, huomenta, kosmista päivää tai intergalaktista rauhaa kaikille.
Tänään pitkän, liian pitkän, keittopäivän päätteeksi tarvitsin jotakin teemaan sopivaa. Tälläkin kertaa sormeni tarttuivat Imperial Stouttiin. Sellaiseen joka oli tavallaan tuttu jo keväältä, mutta boostattuna ja kypsyneenä versiona.

Saatatte muistaa, että ennen Köpiksen karkeloita hörpin BORIS the Crusherin. Tuntuu että se oli vasta eilen. Miten nopeasti aika juokseekaan, miten paljon maailma muuttuukaan siitä hetkestä.
Tänään.. Silloin alkanut ympyrä sulkeutuu. "The circle is now complete. When I left you, I was but the learner; now I am the master."

Hoppin' Frog.. on yksi niistä elämää suuremmista panimoista. Panimo, jolta en ole koskaan juonut yhtään huonoa, keskinkertaista, tai oikeastaan edes ”perus hyvää” tuotetta. Kaikki maistamani tuotteet ovat olleet täyttä timanttia. Tämä on siinä mielessä hämmentävää, että kyseessä ei ole edes kovin vanha panimo. Hoppin Frog nimittäin avattiin ”vasta” 2006 Ohion Akronin kaupunkiin. Olen ymmärtänyt että Doris on vahvempi, kuivahumaloitu ja hmmm... ensivierrehumaloitus (mikä suomennos) versio Boriksesta. Numeroina 10,5% ja 70ebua. Ikää pullolla toista vuotta, joten aikakin korkata. Boris oli kova, joten kohta nähdään..Onko Doris toisenlainen?

Tsuff.. Korkki suhahtaa vaimeasti. Lasiin kaatuu tällä kertaa paksua, mustaa öljyä. Niukasti vaahtoa, joka hajoaa nopeasti lasin reunoille.
Tuoksussa ensimmäisenä törmää muhkeaan maltaiseen muuriin. Kuivattua hedelmää yhdistyy vähän viinimäisiin sävyihin. Vähän lämpöä saatuaan siitä alkaa havaita paahteisuutta ja salmiakkia. Borikseen verrattuna tämä on selvästi tukevampi, mutta jokin sellainen kahvisensuklainen yleisfiilis tästä puuttuu ja tämä onkin enemmän tätä "likööriosastoa".
Maussa paksua leipäisyyttä yhdistettynä hentoon makeuteen. Paahteisuus nimittäin leikkaa makeuden lävitse. Kahvisuus on lähempänä palaneisuutta, kuin sellaista papuisuutta, mutta lakritsaisuus, tai salmiakkisuus tulee tässä hienosti esille. Katkerot pitävät suun nippanappa kuivana kaiken paksun moottoriöljyn edessä, joten..
Suutuntumaa voidaan pitää melko täyteläisenä. Paksua tavaraa ja hitaasti nautittavaa. Alkoholi hienosti piilossa kaiken alla.
DORIS.. En tiedä miksi, mutta Boriksesta jäi parempi fiilis, voi toki olla että juomatilanne ei ole niin optimistinen, eikä optimaalinen, kuin silloin? Hemmetin hieno olut tietysti. Ja jälleen.. Hoppin' Frog kiitos laadusta.
 Pisteet:
Tuoksu: 8/10, Ulkonäkö: 3/5, Maku: 8/10, Suutuntuma: 5/5, Yleisvaikutelma: 16/20, Yhteensä: 40/50

Olutarvioissa: Great Divide Oatmeal Yeti

Blogi.. huuh miten vaikeaa tänne onkaan nykyään kirjoittaa. No koska olen taas aloittanut, en aio lopettaa vaan korkata jotakin hyvää.
Syksyn saapumisen huomaa taas siinä, että mieli tekee kokoajan jotakin maltaista. Oikeastaan mieli tekisi kokoajan muutamia oluita: Mildiä, Märzeniä suodattamattomana, sekä Imperial Stouttia. Koska kahden ensimmäisen saatavuus on nolla korkkaan kaapin perältä jotakin mustaa, kauraista ja kypsää.
Great Divide Oatmeal Yeti. Pullo on peräisin Systembolagetista viime talvelta. Yetiä tuskin tarvitsee monelle esitellä. Kyseessä on yksinkertaisesti yksi parhaimmista Imperial Stouteista. Sen monista versioista olen jo monet kolunnut, mutta nyt käsissä oleva Oatmeal Stout on kiertänyt toistaiseksi kaukaa. Aiemminhan blogissa ovat vierailleet jutut Espresso versiosta, sekä siitä "perusversiosta". Vahvuutta tässäkin samat 9,5%. Kaurahiutaleiden lisäksi keittoon on eksynyt myös rusinoita.

Mutta mikä sitten tekee Yetistä niin erinomaisen? Yksinkertaisesti tasapaino. Siinä on kosiskelevaa jyhkeää maltaisuutta ja makeutta, mutta myös reippaasti pihkaista humalaa, kahvista paahteisuutta ja salmiakkia. Tämä sekä saatavuus myös pienessä pullossa (lue halvempi kuin 0,65l..) yhdessä luovat tuotteelle mainetta. Pitäisikö oluen sitten olla halpaa ollakseen hyvää? Ei varmaan, mutta se auttaa kummasti ihmisiä kokeilemaan ja ehkä ostamaan jatkossakin, koska hinta/laatusuhde lopulta ratkaisee, usein myös brändi, miksei etikettikin jopa minulla. Näitä Imperial Stoutteja juodessa sitä usein pohtii kuinka vähän tämän tyylin oluita Suomessa keitetään verrattuna moneen muuhun haastavaan tyyliin? Voisi luulla aikanaan tummasta Velkosta innostuneelle ja aikansa Guinnessia särpineelle kahvikansalle olevan lähes itsestäänselvyys nauttia näistä vaikkapa sen IPA:n sijaan?

No mennäänpä jargonista asiaan..

Lasiini valuu, tippuu ja tihkuu paksua mustaa nestettä jättäen päälleen varsin kauniin mokkaisen vaahdon jättämään kivasti pitsiä lasiini.
En malta, joten nuuhkaisen varovaisesti. Makeaa maltaisuutta, soijakastiketta. Hentoa liköörisyyttä, salmiakkia. Paahteisuus ja pihkaisuus pahasti alla. Keksiä mukana.
Maussa reilusti makeaa lähes sokerista liköörimäisyyttä. Lakritsaa ja kaakaota. Paahteisuus saattaa olla keveää, mutta maltaisuus jylhää, kuin vuoristo syksyn ensimmäisenä pakkasaamuna. Humala puraisee lopussa, mutta paino on vahvasti maltaan ja keksimäisyyden parissa.
Suutuntuma on tietysti tällaisessa hyvä kysymys. Se on toki kohtalaisen täyteläinen ja mikä parasta.. Kaurahiutaleet tekevät klassisen tempun ja paksua öljyisyyttä piisaa.  Samettia, sitä juuri.
Oatmeal Yeti on..erilainen. Vahva toki, vailla karvoja, mutta maltaisempi, samettisempi kuin edelliset maistamani versiot. Silti..vaikka pidänkin usein makeahkoista Imperial Stouteista, niin jään sitä kahvisuutta ja humalaa kaipaamaan tästä. Hieno olut jokatapauksessa, mutta toistaiseksi sarjansa heikoin.
Pisteet:
Tuoksu: 8/10, Ulkonäkö: 4/5, Maku: 8/10, Suutuntuma: 4/5, Yleisvaikutelma: 15/20, Yhteensä: 39/50

Goes Instagram

Kuten tuossa Facebookin puolella mainitsinkin, niin siirryin uuden puhelimen myötä myös Instagramiin.
Tällä tilillä koitan tuoda persoonaani esille myös muutenkin, kuin oluen lisäksi. Periaatteella kaikki kuvat kännykkäkameralla, blogiin pyrin jatkossakin ottamaan kuvani "oikealla kameralla".
No mitäpä hyötyä tästä on teille? Pohjimmaisena ideanani saada mm. tapahtumista, kuppiloista ja miksei kotoakin reaaliajassa jotakin fiilistä, ajatuksia ja matskua. Lisäksi saan näppärästi lyhyttä juttua myös niistä oluista ja muista juomista, mistä en jaksa tänne pidemmin kirjoitella.
Blogin oikeaan reunaan on myös ilmestynyt tuollainen (ruma, miksi se on niin ruma..) widget Instaan. Minua voi seurata myös tästä: http://websta.me/n/johnny.rio
Toki myös sovelluksella puhelimesta.

Stapan kanssa saunassa

Tänään tuoretta American Lageria saunaoluena ja koska tästä on viime aikoina ollut paljolti juttuja hain tähän vähän toisenlaista fiilistä pois arvioista. Rennosti, ilman skriptejä, tölkistä, saunassa, videolla. Mitä itse piditte tölkkiversiosta?
Olkaapa hyvät: