On the road part8 - Jihlava & Praha huurussa

SOPP:ia edeltävää iltaa.
Jotta saisin edes joskus kesän reissun päätökseen jatkakaamme viimeistä etappia.



Plzenissä hyppäsimme siis junaan kohti Prahaa, jossa meidät otti vastaan käänteis-ruotsalainen rouva, siis Porilainen herra Mave, joka oli tietysti toverini vanha tuttava.
Hostellia tuli tietysti etsittyä useampi tunti ja matkaa ei edistänyt yhtään kulmabaarin edulliset 0,5l Urquellit (n. euron). No myöhemmin saatuamme tavarat lukkojen taakse etsiydyimme kulmalla olleeseen avoinna olevaan ravinteliin nautiskelemaan virvokkeita, mm. suodattamatonta Primatoria. Prahassa oli olutravintoloiden kohdalla hieman kotimaisempi meininki, kuin Belgiassa. Ei enään aamu viiteen auki olevia 40 hanan komplekseja, vaan jo klo 23 sulkevien jälkeen oli vaan löydettävä mikä tahansa auki oleva juottola.

Seuraavana aamuna lähdimme varhain kohti Jihlavaa, jossa herra Mave asusti ja jossa tulisimme yöpymään.
Kaupungista sanottakoon sen olevan pienehkö 50 000 asukkaan keskus.
Täällä huomasimme huolestuneena kuinka järkyttävän halpaa olut on ravintolassa. Tähän toki vaikuttaa matalampi tulotaso, sekä käänteis järkyttävä, eli kohtalaisen järkevä alkoholipolitiikka, oltiinhan euroopassa, josta meidän ministerimme halajaa nopeasti pois.
No asiaan.
Kiersimme kuppiloita, varmaan jokaisen, tai lähes jokaisen kaupungista. Loppuillasta muistikuvat sumenivat, naiset kaunistuivat ja elämä hymyili.
Kiersimme alkuillasta mainion Radnicni Restaurace A Pivovarin lävitse. Eli kaupungin toisen ja sen RateBeerin perusteella paremman panimoravintolan lävitse.
Koska itse aloin kokea jo ihottuman tapaisia oireita kaiken lagerin keskellä oli panimon Amber Ale varsin maistuva kokemus. Samoin kirsikoilla maustettu "hapan" ale, että panimon polotmve olivat varsin maistuvia oluita. Interiööri oli varsin viihtyisä ja loppuillasta en muista kuinka monta tulikaan juotua..
Suomalaiseen ravintolaelämään tottuneelle Tsekin kulttuuri on, ainakin vielä, vapaampi.
Nimittäin kuppiloissa voi edelleen polttaa sisällä, ilman nöyrtymistä pakkaseen tai tupakkakoppiin. Tästä toverini oli enemmän kuin kiitollinen.. Lisäksi juomia ei tarvitse maksaa täälläkään erikseen tiskille, vaan ruokaravintolatyyliin vasta poistuessa (onnistuu toki joskus suomessakin, jos saa "piikin" auki).

Raiding party @ Radnicni

Herättyämme seuraavana aamuna, siis iltapäivällä ja saatuamme allemme hieman kebabia, tuota perinneruokaa, jaksoimme lähteä emme kahville vaan oluelle.
Jatkoimme siis kuppilakierrostamme yhtä pahaenteisesti kuin edeltävänä päivänä ja lievän deliriumin poistuessa pääkopasta alkoi tuo mallasjuoma taas maistumaan.
Olut ihmisille kiinnostavin kuppila tälle päivälle oli tietysti Jezekin (Pivovar Jihlava) panimo ja ravintola. Jo pihalla tuoksui tietysti vierre ja sai suun napsamaan raikasta.
Hörpimme täällä panimon setistä tummaa ja kahta vaaleaa, että vehnäolutta.
Einestimme uudeksi baarisuosikiksimme päätynyttä Hermeliniä, joka on eräänlainen maustettu ja säilötty juusto samalla keskustellen paitsi pubikulttuurista, myös oluista.
Illalla ruokailimme aitoa kotiruokaa, joka oli tietysti todella maittavaa.
Loppuyöstä taas... No päädyimme baariin, soitimme tuhansien jukeboks kappaleiden joukosta jopa korpiklaania ja kymmeniä muita. Nauroimme, lauloimme, tanssimme ja joimme. Tämähän oli viimeinen iltamme Jihlavassa. Taivaan kiitos jätin kameran pois ko. päivänä..
Ja jälleen delirium saapui aamusta luoksemme vaappuesamme kohti bussipysäkkiä ja matkatessamme kohti Prahaa.
Prahahan on monelle suomalaiselle varsin tuttu kaupunki. Mekin kiersimme Kallen sillat, puistot, kellot ja absinttibaarit. Söimme kilon lihaa ja huuhdoimme sen alas tuopillisella tummaa.

Pivovarsky Dom

Lopuksi käväisimme vielä nauttimassa reissun viimeiset oluet. Ensimmäisenä todella ynseän palvelun kera saimme eteemme Pivovarsky Domissa maistelu, eli lärvilautaset.
Kahdeksan juoman lautasella olivat mm. varsin pätevä weisse ja kahviolut, sekä kummallinen vihreä nokkosolut, että aivan hirveä banaaniolut.
Kukaan meistä ei tämän jälkeen halunut jatkaa juomista kyseisessä paikassa baariminnan tuijottaessa pöytäämme kädet puuskassa..
No löysimme vielä auki olevan kuppilan, saman jossa jo ensimmäisenä iltana olimme litkineet. Nyt juovosimme vielä Primatorin Stoutit ja viimeiset Nefiltrovat.

Dom ja maistelulautanen

Aamulla edessämme siinsi jotakin kummallista, ei krapulaa, vaan Prahan lentokenttä.
Kolme viikkoa tien päällä, tuhansia tarinoita, ihmisiä, maisemia ja oluita oli nyt takanapäin.
Konetta vaihtaessa Köpiksessä molempia v..tti paluu arkeen. Takana oli elämä omassa kuplassamme, jossa pystyi vapaasti tekemään ja puhumaan lähes mitä tahtoi kenenkään välittämättä saati ymmärtämättä.
Kotisuomi iski naamaan kuin märkä rätti. Kallista, ankeita ihmisiä ja hitto vie, kun  asioin ensimmäistä kertaa suomeksi kolmeen viikkoon Forexin tiskillä meinasin mennä lukkoon. Kaukana olivat Jihlavan ravintolaillat, kun koko vuorokauden juomat ja ruuat saattoi kuitata kaksikymppisellä, nyt tämä summa upposi jo toisella kierroksella.

Suomeen en tuonut tuliaisia. Jätin krääsät hyllyyn, osaksi siksi että matkustimme vain käsimatkatavaroilla (niitäkin oli liikaa). Silti minulle jäi paljon tuotavaa. Avarampi näköala paitsi juomakulttuuriasioihin, paitsi siihen, miten vieraita ihmisiä kohdellaan. Suomessa on paljon hyvää. Olemme sivistysvaltio jossa ihmisestä välitetään. Maa täynnä fiksuja ihmisiä, mutta silti tuntuu tämän kaiken olevan kohta vain kasa raunioita. Eriarvoisuus kasvaa vääjäämättä vanhojen rakenteiden hävitessä ja sarvikuonot temmeltävän kentällä. Jo pelkästään viime päivien alkoholipoliittinen keskustelu eri medioissa on ollut surullista katseltavaa.
Kenties joskus tätäkin asiaa voidaan katsella Eurooppalaisin silmin.
Upea reissu silti, suosittelen. Älkää jääkö kotiin lähtekää matkaan, mihin vain, koska vain.
Linkki loppusummaukseen: "klik"

Gary McCoch & Archie Von Halo, seikkalijat Prahassa