Baarikaappiradion jouluerikoinen: Guinness vs Murphy's

 Morbidelli vaan. Radiojutut starttaavat tänään äänikirjana, tai satukasettina? Edessä on aika selvittää kumpi ihanista irlantilaisista onkaan parempi Guinness vai Murphy's ja onko niillä mitään eroa. 

Tämä jouluinen spesiaali aloittaa säännöllisen epäsäännöllisen audioviihteellisen kauden, jossa faktat kohtaavat fiktion. Tervetuloa mukaan Suomen suurimpaan ja merkittävimpään, siis ainoaan ääniviihteelliseen juoma-aiheiseen ohjelmaan, joka alkaa sieltä mistä kaikki muutkin hyvät tarinat alkavat: Pubista ja Dry Stoutista.

ps.

Videon voit kuunnella puhelimessasi seuraavasti: 

 1. Mene selaimella Youtube.com (ei aplikaatiolla)

 2. Klikkaa yläkulmassa olevia kolmea pistettä ja valitse "Tietokonesivusto".

 3. Voit nyt sulkea selaimen (home screen). Vieritä ylävalikkoa ja paina playta (sama kuin kuuntelisit vaikkapa spotifyta). 

Ääni kuuluu vaikka lukitusnäyttö olisi päällä. Tämä toimii ainakin androideissa ainakin chromella, duckduckgo:lla, sekä firefoxilla.

Vesipiippu - Mikä se on?

 

Vesipiipu, Shisha, Hookah..

Rakkaalla vekottimella on monta.. Kyllä tämä on yksi niistä aloituksista joista jo lukioikäistä lasta varoiteltiin. Mummo ei pyyhi kissalla tätäkään.

Koska aiheesta ei ole suomeksi juuri mitään materiaalia, ja koska se liittyy olennaisesti ylläpidon kesähetkiin, päätin itsevaltaisesti kirjoittaa tänään siitä, mistä piiputtelussa on kyse, sekä toivoakseni oikaista väärinkäsityksiä. Eli kertoa kuinka hankalaa se on ja kuinka se liittyy juomiin.

Aloitetaan siitä mikä on vesipiippu ja mitä se ei ole. Bongi ja Hookah eivät ole sama-asia, sen sijaan bongi on eräänlainen vesipiippu sekin (kiitos suomenkieli).Tässä piipussa ei kuitenkaan kukka pala, teoriassa se olisi mahdollista, joskaan ei kovin käytännöllistä. Vesipiipussa poltetaan yleensä tupakkaa, höyrykiviä tai tahnoja. Vesipiipputupakka koostuu piipputupakasta, melassista/hunajasta ja glyseriinistä. Muissa tuotteissa, kuten höyrykivissä ja geeleissä ei ole tupakkaa.

 

 

Fun Fact: Hookah = Shisha = Nargile, eri kielissä ja kulttuureissa piipusta on useita nimiä, joita käytetään englanniksi sulavasti sekaisin. Shisha lienee yleisin.

Piippuja on ulkoisesti monenlaisia. Käytännössä toimintaperiaate ja osat ovat toiminnaltaan samanlaisia. Vesipiippu koostuukin muutamasta osasta:

Vaasista, stemmistä, letkusta ja pesästä. 

Vaasiin laitetaan vettä, siitä nimi. Stemmi itsessään on putki, jonka pohja uppoaa muutaman sentin syvyyteen veteen. Tupakka tulee pesään ja sen päälle laitetaan hiiliä. Letkulla puolestaan imetään höyryä. Hieman syvemmin teille rakkaat pikku insinörtit: Letkua imiessä pesän päällä hiilet hohkaavat enemmän lämpöä(koska fysiikka ja palaminen), tämä lämpö höyrystää tupakkaa ja tämä höyry imetään veteen, joka jäähdyttää höyryä ja viileä höyry imetään letkulla nautinollisesti keuhkoihin, oikeastaan tämä on en enemmän ns. poskarijuttuja.

 

Piippujen eroista käytännössä en osaa sanoa, olen useita kokeillut ja omistan kaksi. Toinen on egyptiläistä käsityötä edustava perinteinen öömmhh.. vesipiippujen taksimersu, n. 110cm korkea Khalil Mamoon. Toinen on miellyttävän laadukas, modernia koneistusta edustava ”matkapiippu” Oduman Micro, hällä on kokoa suurinpiirtein hillopurkin verran. Ainoastaan turisteille myytävät rihkamapiiput, jotka ruostuvat hetkessä ja joiden pesät ovat jotakin kiinalaista posliinia suosittelen jättämään hyllyyn keräämään pölyä.

Piippujen osalta on menossa samanlainen loputon kilpavarustelu, kuin vaikkapa kotipanimon laitteiden osalta. Helpoimmillaan tällaisen rakentaa vaikkapa pilleistä, cocktailtikuista ja appelsiinista. Toisessa ääripäässä vertaillaan erilaisia pesiä, letkuja, lämmönsäätelyä ja diffuusoreja.
Tärkeimmät aspektit liittyvät pitkälti pestävyyteen, eli ruostumatonta ja hyvään pesään, joka on mieluiten kiveä, tai savea. Itselläni on paitsi perinteinen egyptiläinen savinen, että pari uudempaa kivistä ns. "Phunnelia". 

Joskus takavuosina tämäkin skene oli sellaista, että tupakan valmistajia oli kourallinen, mutta kuten pienpanimoskenessä tämäkin on räjähtänyt aivan samalla tavalla. On perinteisten hevien, dänkkien, paksujen savujen valmistajia ja moderneita hedelmätykityksiä, joiden makuyhdistelmät saavat Omnipollot ja muut näyttämään lähinnä esikoululalaisilta vahaliituineen. 

 

Suomessa genre on hyvin pientä, todella nichetä. Suurin tekijä tähän on paitsi nuiva laki, sekä ennakkoluulot joissa jokainen piikki on viimeinen, vaikkei tämä kauheasti poikkea vaikkapa vapo/e-tupakkajutuista. Enemmän craftia. Vertaisin tätä kahvihifistelyyn mielelläni. Hyvän pesällisen polttaminen on tiedettä, tekniikkaa ja harjoittelua kuin huippubaristoilla ikään. Toisessa ääripäässä ovat juhlamokkakansa, eli ”aski norttia ja vihreä LM”. Toinen vaikeuttava tekijä on se, ettei vesipiipputupakkaa saa käytännössä mistään. Maahantuontia ei ole ja toisin kuin viinan osalta EU torppaa maasta toiseen myynnin. Eli goodbye ihanat verkkokaupat hulppeine valikoimineen.

Kaikki pitää siis tuoda itse, pyytää kavereita tuomaan tai tehdä itse.

Muualla Euroopassa, Lähi-Idässä sekä Yhdysvalloissa vesipiiputtelu on erittäin suosittua. Etenkin lukuisissa baareissa, kahviloissa ja ravintoloissa on piippuja, useissa vieläpä erittäin pätevää henkilökuntaa jakamassa vinkkejä ja fiksaamassa ongelmia. Lähtökohtaisesti piippu on aina sosiaalinen tapahtuma joka kerää pari hyvää ystävää polttelemaan, keskustelemaan, pelailemaan ja sosialisoitumaan. Huomattava seikka onkin, että etenkin asiaan vihkiytyneissä kahviloissa on todella harvinaista nähdä kenenkään juovan mitään alkoholipitoista samalla. Paitsi kultuuristen normien, mutta myös sen vuoksi ettei piippu ja viina sovi yhteen kauhean hyvin. Se kuivattaa kroppaa paljon, kokemattomat saavat helposti päänsärkyä ja voivat tulla huonovointisiksi tästä. Tätä kutsutaan piireissä "Hookah-hangoverina". Itse suosin muutamaa olutta, tai cocktailia, mutta muuten paljon vettä, teetä, limonadia ja naposteltavaa. Helkkari kuulostaa juuri niin epäsuomalaiselta Finnish nightmares-osastolta kuin voi olla. Siis kaverien kanssa jotain letkun imemistä, jutellen, syöden ja juoden teetä:D 

 

Okei miksi minä pidän tästä? Se on todella vaikea kysymys. En meinaan juurikaan tupakoi muuten. Inhoan sitä skeidan makua darra-aamuisin kun olen erehtynyt pätkässä sikarin pariin. (sanottakoon, ettei tästä jää sellaista, isot pojat kertovat myös, että tätä voi polttaa sisällä ilman sitä kuuluisaa tupakan löyhkää ja kellastuneita tapetteja). 

Vesipiipussa yhdistyy asioita. Yksi on sosiaalinen aspekti. Kun piippu on pöydässä, ei ole kiire mihinkään. Se on muutaman tunnin sessio ja poltteluvuoro sopii koska aina ei tarvitse puhua ja se etäännyttää siitä kiusallisesta tunteesta. Se on mahtava keskustelunaihe ja tuo ihmisiä yhteen, kuten mikä tahansa pienen piirin juttu. Se on helkkarin vaikea hallita, eli onnistuneesta sessiosta tulee hyvä fiilis. Erilaiset tupakat, hiilet, vesimäärät, lämmönhallinnat vaativat erilaisia asioita alkaen siitä miten tupakka pakataan, paljonko se vaatii ja sietää lämpöä ja miten session edetessä pystyy manageroimaan piippua. Sanottakoon ettei shishalle yleensä alun jälkeen tarvitse tehdä muuta kuin säätää hiiliä ja jossain kohtaa muistaa kenties sytyttää uusia. Lapsenomaisesti on muuten hauskaa puhaltaa sitä höyryä keuhkoista ulos, koska glyseriini tekee pilvistä suuria, siitä saa sellaisen aikuisten saippuakuplaleikin aikaiseksi, joka viehättää osaltaan.

 

 Jotenkin myös ajatus hitaudesta on miellyttävä. Ei meinaan tarvitse baarissa juosta pakkaseen imemään viideksi minuutiksi mallua. Tietysti jos kärsii nikotiiniriippuvaisuudesta tämä on todella surkea laitos siihen. Väsääminen vie aikaa, polttaminen vie aikaa ja niitä nopeita nousuja ei vaan tule. Viimeinen tähän liittyvä tekijä on kesä. Ulkona polttaessa on yleensä aina lämmin ja kiva kesäinen fiilis. Riippumatto, kirja, kylmää juomista ja piippu. On rentoa. Yhdistän sen rentouteen. Talvisin tulee aina jossain kohtaa vähän ikävä piippua ja kesää, mutta se on sellaista. Hiilien vuoksi se on hasardi sisätiloissa. Nimim. Yksi mattoni aikanaan kärsi jossain juhlissa kun kaveri oli kömpelö liikkeissään. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan, mutta asian jälkeen oli osuutta. 

Mun tämän kesän ainoa vesipiipullinen tavoite on paitsi hämmentää sillä ihmisiä (oi sitä ihanaa kulmien alta kyräilyä kun otat tämän puistoon messiin jossai Porissa) ja opiskella tuota tupakan valmistusta kotona. Mulla on siihen pari ideaa muhimassa.

Vesipiipun kaveriksi kannattaa parittaa aina soveliaita juomia. Etenkin NEIPA:t ja Sourit, joille harvoin keksin mitään käyttöä (koska useimmiten juon olueni ruuan kaverina, tai yömyssynä) sopivat erinomaisesti hedelmäisten pesällisten kaveriksi. Mojito ja vaikkapa klassinen Al-Fakherin raikas minttu ovat upeita parituksia. En voi sanoa, että suosittelen kokeilemaan, mutta olis todella siistiä että tämän "harrastuksen" stigma katoaisi ja piippuun saisi tavaraa Suomestakin. Tulevassa podcast-sarjassa tulemme varmasti palaamaan tähänkin aiheeseen. Happy Blowings.

5 Oluttyyliä joita haluaisin juoda, mutta joita ei saa mistään

 

Hazy enough? Oottakaas ku tää kylmäks ja fysiikka tekee tehtävänsä

Kuten usein tapahtuu, olivat oluen jumalat suuressa viisaudessaan luonneet meille satoja oluttyyleejä. Silti me valitsimme heistä kolme, emmekä suostuneet juomaan vuosikausiin mitään muuta. Kas tällaisina hetkinä saattaa pienessä ihmisessä syttyä etäinen muistijälki, kuin lamppu pimeässä aitassa, joka valaisee koko kauniin kaikkeuden halki vain muistuttaakseen poissaolevista. Kaipaus on inhimillisen elämän perusperiaatteita, joita ilman eläminen olisi turhan helppoa. Kaipausta ihminen tarvitsee, aivan kuin lapiota ja perunaakin. Kaipauksesta ovat syntyneet useat maamme suuret teokset alkaen vaikkapa runoilijamestari Eino Leinosta.
Mekin kaipaamme nyt viittä kadotettua tuotetta ja tyyliä, joita haluaisimme nauttia hekumallisina hetkinä.Tämä ajatus syntyi kun kävin ravintolassa parilla. Asia jota en ole tehnyt sitten viime helmikuun. Pitäisi kai useamminkin, mutta en viihdy niissä itsekseni ja kuten tunnettua.. Porilaiset ovat isänmaan avoiminta väkeä :D

1. Black IPA aka Cascadian Dark Ale.

   BIPA ei myy, kukaan ei halua sitä. Kuinka sieluni ikävöikään sinua. Ihana yhdistelmä paahteisuutta ja humalaa. Ikiaikainen kilpailu sovittaa olutta tyyliin ja väitellä onko tämä nyt sitä vai jotain muuta (American Stout, kaipaan sitäkin samasta syystä) on siirtynyt kokonaan siihen onko olut neipaa vai ei. Cascadian Darkin loistava juotavuus ja makujen jylhä kirjo viehättävät. Ikävöin sinua.

2. Saison. 

   Saison kesä 2015 ei saapunut, ei edes vuonna 2021. Ja kun sanon Saison en tarkoita bretalla pilattuja, tai muillakaan Reinheitsgebotin ulkopuolisilla mausteilla tai oikeastaan kovin monella hiivakannallakaan tehtyjä. Dupontia isossa pullossa. Oi, olisipa. Se raikas funk rakastelemassa reilun karbonaation ja esterisen hedelmäisyyden ja pienten fenolien kanssa huikeassa tasapainossa kutsuu juomaan, eikä janottamaan (mitä harmittavan monet uudet ja makeat oluet tekevät). Samaan kategoriaan upotetaan vielä loputkin vaaleat belgit. 

    

   

   Muinoisen Oulun reissun paras tuote by far.
   

    

    

3. Imperial Stout/Porter.

    Eihän se ole kadonnut? Eipä. Vai onko? Tarkoitan nyt niitä alkukantaisia jyhkeitä pommeja ilman tynnyriä, laktoosia, kauraa, vaahtokarkkeja tai sammakkoeläimiä. Yeti, Gonzo, Storm King, Victory at sea, Speedway Stout. Kunnolla sitä katkeruutta ja paahdettua. Vanhan liiton C-humalaa, Chinookia ja Columbusta edestä ja takaa. Onneksi Plevnalla on Siperia edelleen.

    

   

   Kuvakin on vanha kuin taivas
   

    

    

4. Bitter. 

    Maltaan ja humalan viehättävä tasapainoilu, kenties vielä caskista. Juu, saahan sitä ESB:tä Alkosta onneksi, mutta kotimaassa tekijöiden määrä on suppea ja kärki kapea. Samaan nippuun voisi listata muutkin brittityylit, joista mainitsen kaksi aivan upeaa unohdettua: Old Ale & Wee Heavy/Scotch Ale. 

    

   

   Ola Dubhit joskus kauan sitten
   

    

    

5. Barley Wine. 

   Enkä tälläkään kertaa tarkoita tynnyröityjä, tai leikittelyjä, enkä sitä makeaa brittivarianttia, vaan jätän tämän tähän: Sierra Nevada Bigfoot. 

    

   Ylipäänsä ja erikseen haluaisin mainita, oikeastaa pyytää.. Saisimmeko sen IBU/EBU-sodan takaisin. Minä pidän katkeroista ja kaipaan teitä. Sitä odotellessa maustan tässä neipaa Camparilla ja juon sen jäiden kera Tonicin kanssa pillillä. Koska miksi ei?
   

   ps. Tulossa kolajuomien sokkomaistelu, vesipiippujuttua, yms, yms. Podcast on koronan vuoksi jäissä kunnes maailma asettuu siihen pisteeseen, että haluan kutsua ihmisiä vieraaksi, tai matkustaa heidän perässään. Toistaiseksi pelkästään mikillä perseiltyä teatteria, joita saattaa tulla teaserina ulos joskus keväämmällä. 

   
   

   
   

"Renable", sour jonka kaikki keksivät

 

 

 

 

 Kun miksaa vihreää omenalikööriä Spriteen ollaan jossakin suomalaisuuden ytimessä. Sellaisissa sfääreissä jossa poimitaan kypsiä kissoja Kurikkalaisen hotelliravintolan tahmaisella tanssilattialla Kaija Koon Tinakenkätytön tahdissa. 

Renablen tuntevat kaikki sen tuhansissa lievästi poikkeavissa muodoissaan. 

Kyseessä on tietysti vihreä omenalikööri, jota ovat tuottaneet kaikki. Sourz, De Kuyper, Bols, kuin Altian legendaarinen kissasetti, siis Green Cat. Kaikki muut muistaa ainakin Red Catin. Vihkiytyneet Pink Catin ja vain muistajat muistaa, että kissa naukui myös keltaisena. Niitä mirrejä paijasin minäkin sekaisin, jäillä ja pilli kovana.

(hehehehe, maailman paskin vitsi on panovitsi ja siitäkin tekee bisneksen. Kertoo vaan miten kädenlämmintä ja puutteisen keski-ikäistä setäkulttuuria tämä on.)

Green Apple on sen sijaan vähän kuin rumpukone miksattuna syntikkaan. Jotakin vääjäämättömän ikuista, jotakin vähän junttia, jotakin tuttua ja turvallista kuin Sultanin spärdäri edellisessä jutussa. Green Apple on ikuinen. Ainakin kekseliäiden joukossa se on jotakin jonka kaikki ovat mielestään keksineet. Kenties Jari Sillanpää ei sekoittanutkaan ensimmäisenä turkinpippureita kossuun, vaan renablea, limettimehua, vodkaa ja mitä vaan sitruunalimonadia jäillä. Unohtamatta neonvihreää kiemuraista pilliä ja mustaa sekoitustikkua jonka kärjessä lukee "Finlandia". Aijajjaijai. Oispa. 

Renable souria juodessa olo on muutenkin kuin ruotsinlaivalla. Suu on jäisellä messinkikaiteella ja lopulta jalat ovat kuin kokolattiamattoa. Loppuyöstä minäkin puhun hyvää ruotsia valkoisessa takissa ja vedän karaokea kannella viisi. 

Entäpä jos tätä haluaisi viedä niin sanoakseni nextille levelille, eli kannelle kuusi?

Setä hoitaa, älkää stressatko.

------------------------------------------------------------

2cl Vodka, mikä vaan mauton viina. Ei siis pahanmakuinen vaan mauton.

6cl Renable, siis Green Applea

3cl limettimehu, mielellään tuore. Lohkot voit heittää perään

1cl Galliano, jos hot shot kone on baarissa rikki, kokeile Licor 43:sta. Kippaa tämä lopussa kaiken päälle.

1 kananmunan valkuainen

Hartwalla Jaffa Lime-Verigreippi tai San Pellegrino Lemona (Hoptailin saa miksaamalla hapanta, kuten Ruospan Lemon tartia, Kanavan paljasta saarta, tms)

--------------------------------------------

Laita kaikki muu paitsi se vaniljalitku ja limenlohkot ravistimeen.

Ravista jäiden kanssa

Laita lasiin jäitä ja ne limetin lohkot. Laita lisää jäitä, kolme jääpalaa itkee vaan kavereitaan.

Siivilöi juoma ravistimesta lasiin jäiden päälle, paljon jäitä.

Toppaa Jaffal, koristele mintunoksalla ja teräspillillä. Kaada G, tai 43 päälle. 

Nauti Aikuisen naisen sijaan ABBA:n kanssa.

Sitruunalimut sokkotestissä

 

Mikä sitruslimu on parasta?

San Pellegrino Limonata.

No niin nyt kun totuus on saatu alta pois voidaan puhua tästä testistä, johon edellä mainittu Limonata ei osallistu, koska se on lähempänä mehua ja toisaalta taas se pyyhkisi muilla pöytää aivan liian selvästi. Se kuitenkin on ykkönen. Tässä testissä selvitetään alemman portaan paremmuusjärjestys, tai siis sijat kakkosesta eteenpäin.

Oletan perinteisen itkun alkavan aina kun luettelen tuotteita, mutta asioin tasan yhdessä kaupassa (joka ei ollut vieläkään lidl, vaan kylän paras CM) ja kaikki yli 0,5l annoskoossa tulevat saivat automaattisen hylsyn.

Siispä ottelijat ovat:

Sprite

7 Up Free

Nokian Cloudy Lemon

Laitilan Limonata

Laitilan Sitruunasooda

Olvi Lemon

Olvi Brewed Lime

Fanta Lemon

 

Testi suoritettiin siis puoliksi sokkona, eli tuotteet tiedettiin, muttei järjestystä. Tuotteet olivat kaadetaessa saman lämpöisiä ja kupit samanlaisia.

Aloitetaan. Referoin lyhyesti ylöskirjoitettuja kommentteja per tuote ja katsomme lopuksi lopullisen järjestyksen tuotteille ja paljastamme tuotteet.

Näyte 1.

Hyvä alku. Sitruunaöljykynttilä. Kirpsakkaa. Raikas, sokeria, vähän hapan. Sitrus maistuu selkeästi. Hyvä alku helkkari.

Näyte 2.

Tuoksuu kyllä niin geneeriselle sitruslimulle. Jäät uupuu, mäkkäri kamaa muuten. Törkeän makea, siirappia. Näennäis sitruunaa. Ihan perus sitruunalimu.

Näyte 3.

Vähän lääkemäisempi? Ei niin makea kuin edellinen, raikkaampi. Vichymäinen, hyvin mieto ja neutraali.

Näyte 4.

Voimakas tuoksu. Sitruunankuorta. Raikas ja makea. Hyvää. Laiha maku, poreilee kivasti.Ei super kirpeä tämäkään.

Näyte 5.

Geneerinen sitruunalimu part 2. Pieni happamuus perässä, iha jees. Enemmän tuoksua ja makua. On hyvää. Selkeä.

Näyte 6.

Poretabletti. Avaruusjuomaa. Limettiä? Outo homeinen maku, ei selkeää sitruksisuutta. Makeahko ja raikas.

Näyte 7.

Nyt on mieto tuoksu. Helkkari miten samanlaisia ja pieniä nää erot on. Muovia, aika perus. Mikään ei oikein tule esiin, muttei töki. Juotavuus kohallaan.

Näyte 8.

Pullataikinaa? WTF? Maistuu pullalta, kardemummaa. Häh? Sitrusta näennäisesti, huonoa kiljua. Maistuu teinivuosilta ilman viinaa. Kind of kirpeä, mutta ei, ei pysty juomaan edes tätä vähää.

Top listaus kaikkien osallistujien listaukset yhdistettynä:

1. Näyte 1.

2. Näyte 4.

3. Näyte 5.

4. Näyte 3&7 (tasan)

5. Näyte 6.

6. Näyte 2.

7. Näyte 8.

----------------------------------------------------------------

Oikea rivi on:

Näyte 1: Nokian Cloudy lemon

Näyte 2: 7up Free

Näyte 3: Laitilan sitruunasooda

Näyte 4: Fanta Lemon

Näyte 5: Sprite

Näyte 6: Laitilan Limone

Näyte 7: Olvi Lemon

Näyte 8: Olvi Brewed Lime

Kärkeen onnittelut Nokialle voitosta, tai kakkossijasta San Pellegrinon perästä.

 Nokian rankkasi jokainen ykköseksi, kuin myös toiseksi tulleen Fantan Lemon sai jokaiselta sijan kaksi. Olvin Brewed Limen arvasi jokainen, se oli myös selkeästi heikoin tuote jonka kiljumainen viinihiivainen olemus herätti kysymyksen, että ”Miksi ihmeessä tällaista haluaisi kukaan juoda?”. Spriten sijoitus oli suurin yllätys, se maistui kaikista erinomaiselta. Vastaavasti kilpailijan 7UP Free:n sijoitus olisi (ehkä?) voinut olla parempi perusversiolla jos sitä olisi ollut ja saisi jostain, sillä keinotekoinen makeus oli kaikille selvästi liikaa. Laitilan puolelta Limone jakoi porukan kahtia, itse rakastan sitä, tunnistin sen ja annoin pisteet sen mukaan, mutta muille se ei uponnut yhtään. Sitruunasooda ei päässyt kerääämään nostalgiahenkisiä pisteitä (Aurinko sittis in memories) ja Olvin Lemon todettiin vain pliisuksi.

Testi oli todella kiintoisa ja päätimme seuraavaksi testata kolajuomat samankaltaisilla parametreillä. Nyanssierot olivat selviä ja usein kuultu kysymys olikin: Mitä näissä pitäisi preferoida? Tämä jäi jokaisen päätettäväksi, joten odotin suurempaa hajontaa kärkisijoissa, mutta yksimielisyys oli harvinaista. Sanottakoon loppuun, että seuraavana yönä olisi voinut kuvitella olevansa raskaana kaikkien vessaan heräämisten myötä. Ns. nesteytys oli kunnossa.

Panimomaailman topit ja flopit, sekä kevätkuulumiset

Ruskeakin on hyvä väri. ps. Brown Ale ei ole IS, editors note to UT folks.

Terpeeni.

Kaikenlaiset listaukset ovat aina in, hip, pop ja siististi coolimpia kuin tyhjät EB:t.

Ajattelin avata omia perskohtaisia seikkoja joista diggaan työssäni ja niistä joista en niinkään innostu. Mun vastuualueena Ruosniemellä on pääasiallisesti tuotannon duunit. Meitä on kaksi ja kollegani vastaa tuotannosta. Käytännössä minä hoidan keitot, kegitän, siirrän, koekeitän, lähetän rahtia, pullotan, tai tölkitän. Siivoan, otan kuvia ja teen osan resepteistä, sekä viilaan niitä ja mitä milloinkin. Lomien ja vaikka isyysvapaiden aikoihin hoidetaan vielä toistemme työt. Ah ja kierrokset/tastingit päälle. Kokonaisvaltaisuutta kyllä. Ollaan onneksemme hyvin erilaisia, mutta siinä pääasiassa täydennetään toisiamme ja yhtäläisesti tykätään vittuilusta. Porilaiset tykkää siitä, kuulema, mutta mun kokemuksella sekin on enemmän juttua. Porilaiset ovat oikeastaan ihan samanlaisia kuin kaikki muutkin, mutta elävät täällä rannikolla kaukana kaikesta ja ovat kehittäneet harhaluulon itsestään menneiden vuosikymmenten maineen mukaisesti. Osa on outoja, mutta niin mieki. Ei kai se ihme ole kun on Kouvolasta kotoisin. Sovin hyvin tänne, tai minne vaan. Paitsi Raumalle, ehehehe.

Panimoduunissa oppii kaikenlaista ja se tavallaan ajaa tietynlaiseen ajatteluun.

Käydään nyt kuitenkin niiden lempiasioiden pariin. Järjestys nyt on täysin randomia.

1. Vapauden ja vastuun tasapaino. Pidän siitä, että saan tehdä melko vapaasti asioita vaikka kalsarit jalassa ja viitta selässä. Yhtäläisesti kaikki se luo vastuun siitä että asiat tapahtuvat ajallaan, tarkasti ja huolella.

2. Työyhteisö ja olutyhteisö. Ollaan hyvin pieni yritys, josta puolet pyörittää päivittäisiä toimintoja pk-seudulta käsin. Porin Espoolaisin panimo, tai toisinpäin. Se on kuin olisi pienessä perheessä, jossa on hyvin erityyppisiä ihmisiä. Monissa isoissa yrityksissä byroslavia ja pyramidiajattelu tekee sen, ettei sitä isointa johtajaa näe kuin kuvissa. Me jutellaan melkein päivittäin. Ollaan vähän kuin yrittäjiä kaikki. Firman etu on aina omakin etu ja panimojengi vetää aika mukavasti yhteisestä köydestä. Hyviä ihmisiä ja persoonia piisaa hyvällä asialla.

3. No mainitaan nyt sekin, että onhan se kivaa tehdä työkseen sitä mitä harrastaa. En muista että yhtenäkään aamuna olisi vieläkään vituttanut lähteä töihin. Joskus jään vielä puuhaamaan ylimääräistä. Ei siitä makseta, eikä varsinaisesti tarvitse. Tykkään vaan tehdä ja inhoan jos joudun odottelemaan. Painetaan siis urakkamoodissa. Joskus olen 2h päästä kotona, joskus kello kääntyy ympäri.

4. ”Joustavat” työajat. Kind of. Periaattessa voisin olla töissä kun ns. huvittaa, mutta käytännössä jotkin asiat tapahtuvat tiettyyn aikaan. Rahti, kierrokset, palaverit.

5. Käsityö ja luovuus viehättävät. Mie tykkään resepteistä ja ideoinnista. Olispa isoa, bängiä, räjähteitä ja pinkkiä glitteriä.

Harvinainen otos. Refraktrometri on vaan rekvisiittaa, oikean tuloksen antaa silloin kun Bluetooth juttelee sponsorimme Anton Paar

 

 

 

Ja sitten ne vähemmän viehättävät asiat.

1. Rahtikuskien odottelu. En tykkää odotella tuntitolkulla jotakin kuskia, joka parhaana päivänä jättää tulematta paikalle. Jos on duunia, niin sillä väliä, mutta jos päivän epistola on koluttu lävitse ja et oikeastaan tiedä aloitanko jotakin huomista hommaa joka vie tuntikausia odotellessa jotakin joka voi olla ovella tunnin, minuutin tai viiden tunnin päästä.

2. Kun asiat hajoavat. Koska työssä on paljon isoja laitteita, joiden luotettava toiminta on elinehto ja koska mie en ole huoltomies, enkä oikeastaan ole tähän panimopuolen aspektiin lämmennyt, niin minun stressikäyräni kasvaa eksponentiaalisesti kun jokin reistailee, tai hajoaa. Vihaan erityisesti tietotekniikkaa ja tulostimien oikkuja, sekä kaikkea joka liittyy astiointitekniikan reistailuihin ja kaikkia purkkateippivirityksiä aina huvipuistohommista tähän päivään. ”Joo, sun pitää vaan käydä työntämäs vaunuja tossa mutkassa”.

    

   

   "Kyl tää eilen viel toimi"
   

    

    

3. Ne hetket kun jännität saatko keittoon oikeat raaka-aineet vai et. ”Kyllä se hiiva varmaan ehtii iltapäiväksi. Katos, sieltä tuli liian vähän/väärää humalaa, ne pyreet tuleeki joskus keväämmäl”.

4. Alkoholilain rajoitukset. On se yhtä s...naa vieläkin, että viinakuski polkee Saksasta kotiovelle ja Baileysia voi mainostaa tisseillä telkkarissa, mutta minä en saa edes kantaa asiakkaan tuotteita takapaksiin #luukkumyyntigate. Mitään ei voi markkinoida hauskasti, mitään brändiä ei voi rakentaa muuten kuin unettavasti. Odotan sitä päivää, kun laitetaan alkoholistien maksasta kuvia etiketteihin ja kaikki tuotteet myydään duopolin kassalta numerokoodeilla vain kello 12-12.15 kravatti kaulassa. Voispa laittaa vaan, että tää tuote sopii yksin kalsarikännäämiseen, eikä sushin kanssa seurusteluun, joskin miust on kiva seurustella sushin kanssa, se ei sentään uhkaa sakoilla jos somekuva on liian raflaava.

5. Kun en keksi mitään järkevää, niin NEIPA tankkien peseminen. Kelatkaa miten se kuivahumala muuttuu lähinnä makkaraa muistuttavaksi mössöksi sinne kartion pohjalle eikä se halua tulla ulos ilman luonnonsuolta ja sinappia. Sekä eeppisiä väliroiskahduksia, jonka jälkeen ryönäiset työvaatteet haisee pesun jälkeen muuten niin dänkille kukalle, etten uskalla talvella laittaa edes sitruunapuulle kasvivaloa ilman että on etälamautinratsia edessä.

Sillälailla. Kevät on ollut jännä monessakin mielessä. Joillekin jutuille olen sanonut ei syistä joita en sen tarkemmin tässä erittele. Jotkin jutut ovat ns. kuplimassa. Mikki tuli, ollaan Yetin kanssa Yetit korkattu ja tutustuttu. Koska koronan vuoksi kaikki liikkumiset, mukaanlukien vieraat ovat jäissä, olen lähinnä testaillut juttuja ja hionut sitä mitä haluaisin mahdollisen podin olevan. Jotenkin siitä tulee yhdistelmä totta ja tarua. Ihan kuten tämäkin juttu, blogi, minäkin. Värikynää pitää olla, mielipiteitä pitää esittää, kiusalliset kysymykset kysyä ja katsoa mitä kaikkea ympärillä tapahtuu. Ihmetellä äänimaisemia ja sitä miksei mukana voisi olla ”Lasten trippimittaria, jossa kultaiselta pilvenreunalta ponnistava Samuli-eno tuunaa lasten kanssa pillimehuja ja kuulemme viimeiset villit äänitykset kaukaa Jamaikan saarelta”. Kuulemme ehkä myös olutkulttuuri, eilen, tänään ja toissapäivänä ohjelmassa miten olutkulttuurimarxismi ohjaa lampaita ja miksi Heikki ”Jano” Mäkelä kannetaan studiosta. Vissiin asiaakin, kuten voiko ananasta laittaa olueen ja miten päin viinipullo laitetaan paperitelineeseen. Kunhan keksin miten kaikki solmitaan yhteen siihen sekavuuteen kauniilla rusetilla.

Siivilän tukot on muuten kans ikäviä, litrat kärsii ja minäkin.

Blogi täyttää kymmenen vuotta ja ajatuksia jatkosta

 

Blogin täyttäessä vuosikymmenen sitä pitäisi kai sanoa joko jotain elämää suurempaa? Tämä on pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri keski-ikääntyvälle setämiehelle, joka ei vieläkään tiedä mikä siitä tulee isona?
Räplätä exceliä ja jakaa statistiikkaa siitä miten huippuvuosina juttuja irtosi yli kaksi viikossa, mutta nykyään näemmä ehkä yksi joka toinen kuukausi?

Kymmenessä vuodessa on kuitenkin tapahtunut paljon. Oma elämäni olisi jotakin ihanaa lifestyle-blogin sisältöä, siis voimaannuttavan ihanaa, vähän pastellinsävyistä ja taatusti isoja kuvia valkoisella taustalla, valkoisia huonekaluja, peitto vähän vinossa ja avattu Olutposti siinä pöydällä ja juovo sammuneena pöydän alla? Se oma kymmenen vuotta siis. Ottakaa siis sateenkaaria ja nonparelleja. Maailman muuttumiseen minun ei tarvinne sanoa mitään sillä oletuksella ettet sinäkään ole elänyt muovipussi päässäsi pimeässä mökissä keskellä Nivalaa, tai Nilsiää. Jos olit, niin hengitä syvään ilman paperipussia pussissasi, äläkä aja bussilla mihinkään. Elämäsi on todennäköisesti parempaa näin. Trust me, otapa siis hirvisoppaa ja sahtia. 

Oluen parissa maailma on muuttunut ja muuttuu myös. Mielestäni sitäkään ei tarvitse avata, kaikki on koettu ja eletty tässäkin blogissa. En useinkaan referoi itseäni, enkä pidä uusavuttomuudesta, eli kaikki on edelleen luettavissa täältä.
Poislukien jos Antti Holma haluaisi lukea äänikirjana vanhat teokseni niin olen kiinnostunut uusinnoista. Kukapa ei, etenkin koska Kouvola on mainittu useasti myös näissä teksteissä. 

 

Mieluummin puhun, siis kirjoitan, tulevasta. En useinkaan puhu samalla kun naputan uskollisella kirjoituskoneellani. Eikä minulla vieläkään ole sihteeriä, paitsi joskus lasissa (hehe, mitä hulvatonta läpändeerusta. Saisiko tämän niinku vielä palasteltua comic sansilla?)
Epäilen nykyisen julkaisutahdin jatkuvan kunnes kyllästyn, tai kunnes gestapopukuiset nahkatakkimiehet tulevat ja hakevat. Tästäkin kävin pitkän ja huolestuneen keskustelun erään toimittajakollegan kanssa ravintola Torvessa varhaisen aamun tunteina eräänä syysyönä. Liskouskovaiset tulevat vielä.

Kuluneen syksyn aikana en tosiaan ole päässyt, ehtinyt, kiinnostunut, what evö, runoilemaan edes pöytälaatikkoon oikeastaan kolmesta syystä, jotka erittelen tässä, ei tarvitse kiittää:

1. Se videoeditointi. Vaihdoin softaa, en osaa käyttää ja kiinnostusta on tasan nolla opetteluun. Eli vaaleiden lagerien sokkotesti on kyllä tulossa jollakin tavalla vielä.

2. Häät. Tiedätte sen stressin ja kiireen. No ynnätkääpä siihen vielä vuosi 2020.

3. Duuni. Sisäänrakennettu rajoittimeni estää kirjoittamasta ja sanomasta kaikkea mitä periaattessa haluaisin lähtien useiden firmojen laadusta ja siitä miten hyvä tuuri minulla on parin kotimaisen ”tosikovan” panimon kanssa. Toisen tuotteet on joko hyviä, tai aivan karmeita ja toinen.. No nyt yritykset ovat luvussa viisi ja yhtä monta olutta on mennyt viemäriin. Kaksi olen saanut lasiin asti, toinen maistui rusinakiisseliltä ja esanssilta, toinen hapettuneelta ja tölkissä käynneeltä. Oikeastaan vuoden 2020 uudet, erinomaiset, juodut oluet ovat vielä luvussa 0, mikä harmittaa koska on kivempaa hehkuttaa. Tähän lienee syynä se, ettei ole napannut tilata mitään ei Alkosta eikä ulkomailta. Eikä ravintolassakaan ole tullut käytyä sitten lokakuun alun. Pitkälti olen ollut omavarainen, tai ostanut kaupasta. Porin Alkot ovat aivan käppää valikoimiltaan, tai sitten Lahti oli liian suuri kupla tämän osalta?

Best of 2020?

Mitä muuta? Pyörittelen ajoittain ideaa tehdä podcastia, koska se olisi kind of nopeampaa ja olisi paljon aiheita joista haluaisin puhua, eikä pelkästään oluesta. Tuopin Ääressä on kuitenkin blogi juomista (joo se bines on pääroolissa), eikä muista juomista kovinkaan usein ole tutkaani osunut mitään. Toinen syy on oikeastaa se, että aika harvoin podeissa päästään asiaan ja aiheeseen ja lausuttua, korjaan linjattua, tai hakattua kiveen omaa mielipidettä ja totuutta. Pahimmillaan se on jotain Riku Niemisen Brändiändejä jossa tunnista 45min jutellaan ja naureskellaan frendien edesottamuksille ja vartti jutellaan jotain näennäisesti aiheen viereltä. 

Tai sitten se voisi olla jotakin Koe-eläinpuiston, Radio Sodoman ja muiden tapaista radioteatteria, jossa hahmoina olisi ainakin ystäväni korkin kääntöpuolelta ja uusolutfani, sekä kehenkään todelliseen hahmoon perustuva, sanotaan vaikkapa Hexa ”Lagertoimittaja” Mäkelä, että RBUTBA 100k maistellut foorumipersoona Tfone Fanulainen ja monia monia muita, kuten vaikka panimomaailmaan kyllästynyt panimoravintolayrittäjä Liisa Sysimetsä, tai Tosipienenolutpuohin ylläpitäjä Jani "sourböy" Kymi ja monia, monia muita.

Kolmanneksi.. No minun suhteeni näennäiseen radiomaailmaan on pitkä. 

 

Tiimalasin sannat, vai tuopin metsät?

 

 

 

 Aloittelimme broidin kanssa isäpuolen LA-radiolla, juu sellaisella jota Suomessa jotkut harrastajat (ihan luvalla) operoivat hyvinkin kauas. Meidän luvaton piraattiradiomme lähetti ainakin jonnekin satojen kilometrien säteellä, vähän säästä riippuen. 

Toinen liittyy inttiin. (inttitarina alkaa, skippaa nyt tai lue)
Kyllä se olisi pitkä hupaisa tarina miten PV osaa ryssiä yhden ihmisen paperit, niin että tämä on täysin kelvoton tälle valtiolle. Asiaan. Johtuen syistä päädyin toisella kierroksella mm. kouluttamaan radiohäirintää. Koska siihen oli olemassa fiinit laitteet, jotka lähettivät jotakin kohinaa(?), jota koulutettavien piti tavalla tai toisella väistää/ohittaa/ignorata. No nämä vehkeethän pelasivat ehkä muutaman tunnin aamulla (6/5 laatua) jolloin bäkuppina minun olisi pitänyt tuntitolkulla huutaa luuriin sanaa ”Radiohäirintä”. Koska olen ja olin laajalla mielikuvituksella varustettu yksilö, ja aivan liian laiska, tämä sana muuttui päässäni ja pian suussani ja hyvin pian myös alokkaiden vastaanottimissa inttiradio ”Radio Häirinnäksi” joka lähetti aamupäivät parasta shittiä viikon luontoäänistä kuvitteellisiin haastatteluihin ja kaikkeen mihin häiriintynyt radioshow nyt pystyykään. Tätä kesti joitakin päiviä, kunnes harjoituksesta vastannut upseeri pyysi puhutteluun. Ensin sain tietysti haukut ohjeiden rikkomisesta, seuraavaksi huomautuksen että koulutettavat jäivät kuuntelemaan sitä settiä, eivätkä kyenneet jatkaa harjoitusta tarkoituksenmukaisesti. Kolmanneksi se oli kuulemma hauskaa paskaa ja nokkela oivallus, mutta sen pitää loppua. Loppukaneettina huikkaus ”Säästin tämän puhuttelun tarkoituksella harjoituksen viimeiseen päivään, poistukaa”.
(leirikoulu muistelmat päättyvät, kumbayaa vaan) 

 

Että ehkä joskus. Tätä ohjelmaa ideoitiin joskus Lahdessa, mutta se jäi yöpöydälle, vai baaripöydälle?
Mitä, mitä, muuta mies(oletettu) oikein meinaa? Välillä mietin miten haluaisin avata panimomaailmaa nosto-ovien takana arkipäiväisesti, mutta arki on arkea ja tavallaan sitä välillä kaipaa muutakin. (Kotipanimo jargonia, skippaa jos ei nappaa)

 

Kotipanot ovat myös hyvin vähäisiä ja hassuinta on miten jotkut tyylit saan toimimaan niillä firman vehkeitä paremmin ja toisin päin. Viikkarin mallasrouhe on muuten näin loppuveisuna Grainfatherissa(kin) aivan shaissea. Nimim. koeponnistin uutta hiivakantaa. 10% hiutaleita+valmisrouhe, ei oikein halunnut siivilöityä. En edes mainitse ferula-tauosta ja vehnä ja pale-rouheesta GF:ssa.. Ekaa kertaa jouduin viskaamaan maltaat ja vierteet menemään, kun ei siinä lämpötilassa vaan kierrä yhtään.
(kotipanimo-jargon päättyy)

 
Muista juomista on tarkoitus kirjoitella aina kun osuu sopiva tilaisuus. v. 2019 alkanut viinisarja varmaan jatkuu, samoin cocktaileja tulee jossakin määrin, kenties lyhyenä. Sekä kaikkea jollain tavalla olutmaailmaan liittyvää, josta en koe nähneeni artikkeleja. Ekana tulee mieleen ajatuksia oluen tarjoilusta, josta näkee artikkeleja korkeintaan Shakerissa ja silloinkin on mirri kaulassa, tarjotin kädessä ja siinä joku Stella Artois lasissa. Ei sellaista. Jotain ihan muuta. Olkoon se Tuopin Ääressä seuraavan vuosikymmenen motto. Jotain ihan muuta, kuin olutarvioita ja kitinää.

Kiitos just sulle, joka on jaksanut näiden vuosien, kaameiden kuvien, kirotusvirheiden (ja niiden väärinkorjausten, korjausten.. Joo en oikolue tätäkään #Kerouac), ajatusvirtojen ajan. Tai sitten muuten vaan osunut joskus paikalle, joko virtuaalisesti tai henkilökohtaisesti.

 Pysytään Tuopin Ääressä.

 Kymmenen vuotta, ei s..na, oikeesti. 

"

Mä oon päättäny ettei mulle vittuile
Perukan juntit tai kaupungin pellet

Kaivan, enkä tiedä mitä kaipaan
Jotain mitä sinäkin: ihan mitä vaan
Eväitä elämään, läppärin ja sohvan
Ja ettei sähköjännite loppuisi koskaan

Mitä muutakaan tekisin
Kuin olisin sekaisin?
Mitä muutakaan tekisin?
Niin tekivät isätkin
Mitä muutakaan tekisin?
Niin teki äiditkin

."