Huuruisia tarinoita tuopin ääreltä
suoraan suoneen
tykitettynä.
- Uutisia
- Arvioita
- Kotiolutta
- Gonzoa
- Matkaraportteja


lauantai 22. elokuuta 2020

Epäseksikkäät oluet: Velkopopovicky Kozel Dark


 Velkopopovicky Kozel Dark. Kaverien kesken ”Tumma Velko”. Muisteleppas, koska viimeksi nostit tuopillisen tummaa huulillesi? Minäkään en muistanut, joten hitto pakkohan se oli. Okei, minulle tuotti myös pervoa mielihyvää kulkea loistavasti varustetun CM Puuvillan kaikkien craftien ohitse noukkimaan vain ja pelkästään tämä ostoskoriini. Se on vähän samanlainen kertomus kuin se kerta, kun löin vetoa että pystyn viimeinkin kävelemään suosikkiolutravintolani ohitse, siis ohitse. Se oli vaikea suoritus ja tunsin sen piston ja kutsun oviaukolla, sen puisen tuoksun, nahkasohvan narinan, rasvakeittimen öljyn ja kuulin hanasta valuvan oluen kuohun. Kävelin silti ohitse, hikoilin, syke nousi ja ystäväni katsoi suoritusta hämmästyneenä. Päätin juhlia tätä saavutusta kääntymällä ympäri ja tilaamalla meille oluet. En tätä olutta kuitenkaan, harmi kyllä, sitä en ole varmaan Suomessa juonut koskaan hanasta(?)

Kehtaan väittää, että monen lukijan ensimmäisiä kosketuksia ”erikoisoluisiin”, tai ”tummaan kaljaan” oli juuri tämä sama Velko joskus ysärin loppupuolella, tai 2000-luvun alkuvuosina. Minä muistan ensimmäisen kohtaamisemme.
Olin lähdössä 18-vuotiaan nuorukaisen voimalla kylille katselemaan ujosti tyttöjä, mutta kotona piti ensin syödä. Jostain syystä tämä kannettiin ruuan kanssa eteeni ja pyydettiin maistamaan ”pukkia”.
Se oli paksua, mämmiä, vahvaa, pehmeää ja aivan erilaista kuin mikään muu juomani olut.
Joskus vuosia myöhemmin siitä ja tummasta Budvarista tuli niitä ruokakaupan ”GO-TO” bissejä, joita kannoin ämpäritolkulla kotiin. Budi maistui aina enemmän paahteisemmalta ja kuivemmalta, Velkon ollessa se pehmeä ja makeampi. En silloin tajunnut tämän olevan keinotekoisesti makeutettua.
Jossakin vaiheessa viime vuosina kuulin huhua tämän muuttuneen. Luulin tähän hetkeen asti, ettei sitä makeuteta enään, mutta sokeri lukee raaka-aineissa, joten kenties hermesetas on vaihtunut aitoon valkoiseen kultaan? 


Historianörteille kerrotakoon, että panimo aloitti toimintansa vuonna 1874 Velke Popovicen kylässä. Kozel puolestaan tarkoittaa vuohta.Velke Popovicen kylä (n. 2000 asukasta) sijaitsee lähellä Prahaa, eli tässäpä päiväretkille oiva tärppi. Panimotoiminta myytiin 2002 SABMillerille ja  edelleen vuonna 2016 Asahille. Ymmärtääkseni kylässä on edelleen alkuperäinen panimo olemassa, mutta oluet valmistetaan Pilsner Urquellin laitoksella. (Lähteenä Wikipedia, joten virheet ovat mahdollisia).


Se mikä tekee Tsekkiläisistä lagereista niin erityisiä on näiden viehättävä loputon pehmeys ja juotavuus. Erityisesti tumma on järjettömän vaikkea olut valmistaa. Se onko salaisuus pehmeässä vedessä, böömiläisessä maltaassa, vai prosessien loputtomassa suossa, tai kenties vähän kaikessa on arvoitus?
Juotavuus on näissä kenties vielä viritetympää, kuin naapurimaiden vastaavissa.

(Seuraa lyhyesti kotiolut fiilistelyä, skippaa jos ei nappaa, kohta maistetaan)

..............................

Jos olis ihan pakko heittää lonkalta tällaisen resepti lähtisin kokeilemaan jotenkin näin:


85% Lattiamallastettua Weyermannin Pilsneriä

10% Saman putiikin München-mallasta

1,5% Carafa II, kuoretonta. (Tai ainakin just sen verran että väri muuttuu tummaksi, en tsekannu laskurista, kuha heittelen)

3,5% Cara-Pilsiä.

(maun mukaan hermesetasta)

Mäskäisin 64c ja ajaisin yhden keittomäskäyksen, jolla nostaisin lopussa lämmöt ulosmäskäyslämpötiloihin. Pehmeää vettä, maitohappoa ph-säätöön.


15ebu jotakin humalatiivistettä.

Hiivaksi voisi lähteä vaikkapa Wyeastin 2002 Gambrinus. 

3vkoa primäärissä+4-8vkoa vaakatankissa. 

..........................................................

Kozel Dark laskeutuu synkkänä mukiini. Vaahtoaa lähes limonadimaisesti.

Se on juotavuudeltaan muuten ihanaa, mutta sokerinen makeus on minulle liikaa.
Limppuinen, lievästi toffeinen ja sokerinen. Liki mallaslimpparia.
Puhdaspiirteinen klassikkohan tämä on. Dokabiliteetti on kunnossa, joskin satunnainen stoben kohottaja voi pettyä juoman 3,8% olemukseen. Yksinkertaisesti oli hauska törmätä Velkoon vuosien jälkeen, vaikken vieläkään, enään, nykyään (whatevö) pidä sen makeudesta ja sokerisuudesta. Kaadankin edelleen mieluummin tummaa Budia kolpakkooni sen paremman juotavuuden vuoksi. Milloin sinä olet viimeksi korkannut tumman Velkon? Kaikkien vastaajien kesken ei arvota mitään, sillä Blogger, eikä Facebook halua tarjota palkintoja. Mikä pettymys. Lähden nyt korkkaamaan seuraavan tumman lagerini.

4 kommenttia:

  1. Velkon tumma oli itselleni porttiteorian toteutuma eli juoma, joka käynnisti siirtymän kuivista (teollisista) omenasiidereistä olueen joskus 2000-vuosikymmenen alussa. Paikkana oli Turun ylioppilaskylän legendaarinen Trepari eli Three Beers. Opiskelijahörhölle siirtymä merkitsi lähinnä taloudellisesti miinuksen pienenemistä, mutta myöhemmän kehityksen kannalta siirto kannatti. Tai sitten ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai hitto, ne omenasiiderit. Siinä olis jutun juurta, jos niitä viel olis. Woodpecker, Fizz, Golden Cap ja muut joita en meinaa muistaa.

      Poista
  2. "Epäseksikkäät oluet", siinä olisi ollut hyvä nimi omalle blogilleni jos pitäisi joskus vaihtaa nimeä. Velko oli tietysti minunkin kohdallani niitä ensimmäisiä oluita, joilla tajuntaa piti 90-luvulla laajentaa keskikaljan ulkopuolelle. Oli monia muitakin, mutta tämä taisi olla aika laajasti silloin saatavilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä, Urkki, Budi ja varmaan Guinness/Murphys/Beamish valjakko olivat ne ensimmäiset "wow, what a ride" tuotteet täälläkin.
      Näistä Velkoa on jäännyt ylivoimaiseen paitsioon. Tavallaan ansaitusti. Tosin Beamishia ei ole Suomessa näkynyt varmaan vuosikymmeneen. Olisi hauska vetää nuo kolme sokkona.

      Poista