Uutuuksia Koffilta ja Hartwallilta

Perjantainen kirjastoreissu johti harhapolkuja pitkin lähikaupan bineshyllylle.

Vaikka voisin kirjoittaa siitä, miten tärkeitä harhapolut, eli satunnaiset eksymiset, ex-tempore ideat ja muut yllytyshulluilut ovat elämässä, keskityn silti kerrankin olennaiseen. Nimittäin kävikin niin, että isot pojat olivat lastanneet uutuuksia hyllyjen täydeltä.

Hartsulta olivat ilmestyneet tuore NEIPA (kelatkaa Hartsulta), sekä ihanaa appelsiinikiljua, siis lonkkua appelsiinilla. Isompi yllätys oli Koffin vastaus ja lataus. Peräti kolme uutuutta. Asun joko tynnyrissä ja tankissa(true), mutta nyt tuli aivan puskista tavaraa. Apaa, lageria ja Ipaa.

0,33l purkeissa kakkosella. Uhka, vai mahdollisuus? Rahat vai kolmipyörä?

Kaikki vanhat pettymykset huuhtoutuivat humalankuvat silmissä ostoskoriini ja kassan kautta saunakaljoiksi.

Osuuko, uppoaako ja jos ei, niin miksi?

Aloitan hörpöttelyn Koffin Escape Route Pale Ale:sta. ”Pakene tavanomaista ja kaada olutlasiin aimo annos seikkailua”. Kuulostaa kohtalokkaalta, tai aivan minulta.

Vahvuutta 5% ja humalalajikkeina modernit klassikot: Citra&Mosaic, jotka muistatte varmaan vuosien takaa Suokin Kaiusta, jolla pyyhittiin pöytää HBF:llä.

Ebuista ei mainintaa, mutta mitä väliä? Kuhan olis aromia tarpeeks. (verkosta 38ebu)

Mietin samalla putoaako näiden myötä Koffin APA ja IPA tuotannosta? Olis pitäny varmaan ostaa verrokiksi? Etenkin kun humalalajikkeet ovat mielikuvissa samoja, joskin alkoholiprosentit eivät täsmää? Samaa kamaa, viilattua vai uutta?

Maistellaan, oikeasti pelkkään janoon suoraan tölkistä?

Kullankeltaista bisseä, vaahtoaa ihan näppärästi.

Tuoksussa jumbojet on jäännyt tankkaamatta. Paahtoleipää ja keksiä. Keveää herukanlehteä ja karviaista. Ei tule jytkyä. Mieto, mutta puhdas. Mielikuvissa sniidusti parempaa kuin Koff APA, sillä se hentoinen tunkkaisuus on tiessään. Dokattavaa, saunabissepotentiaalia piisaa etenkin tässä tölkkikoossa.

(Mainos)

Toisaalta taas samaan hintaan saa myös nimeltämainitsemattomia kotimaisia pienpanimotuotteita 0,5l purkissa ja pikkuisen enemmän lisäämällä jo oikein hyvää Porist.

(Mainos päättyy)

LaunchPad (McQuck) hoppy lager.. Eli uusi American Lager? 32 ebua Cascadea ja Citraa.

Oljenkeltaista ja ihan jeppis vaahto tässäkin. Se ulkonäöstä.

Tämä tarjoilee vähän keveää ruohoisen vihreää (vihannesta), pilsmaltaasta, tai muuten. Cascaden tuttu kukkaisuus tulee kivasti esiin. Kuivaa ja suht raikasta. Citra menee vähän hukkaan raaka-aineena, mutta mikäs siinä. Ihan juotavaa, vaikka lagermasennuksessani ottaisin nuo ebut mieluummin pelkkänä saazina vastaan.

Fist Pump IPA. Tällä varmaan viitataan edellisen, nykyisen, hallituksen kikyloikkaan. En tiedä montako työpaikkaa aktivoitiin näillä pumpeilla, mutta tässä oluessa humalat ovat... tädää yllättävät Citra, Mosaic ja Cascade. Tais olla hyvä tukkudiili?

Ulkoisesti hypätään taas enempi kupariseen päähän.

Tuoksu irroittelee kukkaa ja hedelmää. Herukkaa ja lehteä tässäkin. Ikäänkuin kolmas itteraatio samasta pyörästä. Ei tässä mitään vikaa ole, mutta alkaa näillä jaloilla olla jo toistoa ilmassa. Tasapainoa, päärynäpuikkoa ja keveästi katkeruutta. Olisihan tämä ollut vuonna 2013 vielä ihan käsittämätön olut, mutta aikojen tiskivedet ovat pesseet ylitse ja kovaa, mikä kertoo kaiketi olutkulttuurin saturoitumisesta, kun tällaiset perusvarmat, puhtaat ja klassiset eivät aiheuta kuin olan kohautuksen tänään. Hyvää olutta, ei mitään vikaa. That's it. Koffilassa on päästy vapaa-Surfereista eroon ja löydetty humalallekin käyttistä, vähän varovaista toki nyky mittapuussa, eikä mallaspohjatkaan ole kotimaisella viikkarikärjellä mitään ilotulitusta.

Haluaisin kovasti pitää tällaisesta juotavasta, puhtaasta ja harmittomasta markettibissestä, etenkin aikoina jolloin harva pikkuputiikki pystyy tuottamaan yhtä puhdaslinjaista tavaraa. Silti ovat kaiken maapallon hurlumhei-juomat vienneet ja tuhonneet suuni. Makuaistini on pahoinpidelty, eivätkä varovaiset oluet vaan riitä.

Silti pieni pala sieluani on aina myyty klassikoille ja pioneereille. Valitettavasti Koffilta siihen pystyy vain ihana Porter.

Entäpäs kilpailijan leirissä?

Hartwallin Erikois NEIPA saapuu kijavassa liki nostalgiahenkisessä purkissaan ja alleviivaa eroa Koffin ”Crafthenkisiin” purkkeihin.

5,5% Mosaic, Motueka, Hüll Melon ja Citra. 35Ebu. Oikeasti minun henkilökohtaisessa kategoriasani IPA alkaa vasta 6% jälkeen ja yli 50ebun jälkeen. Apa/Sessio IPA?

Aavistuksen samea ja hyvävaahtoinen tuotos, joka tuoksuu hieman limonadimaiselta.

Sekahedelmäsosetta ja kukkaisuutta, muttei tarpeeksi. Sellainen nuuhkaisu karkkiaskiin?

Jos unohdetaan tyylimääritelmä ja tätä miksattaisiin selvästi paahtoleipäisempään (Pale, Golden Ale, Vienna, Mynkki, Cookie, CaraPale-100, Dextrin) mixiin voisi toimia ihan kelpo APA:na.

Maussa samaa sekahedelmää, josta ei saa kunnolla otetta. Raikas, puhdaspiirteinen, mutta ei selvästi omaa NEIPA:n äärimmilleen viritettyä mehuisuutta, humalamäärää, tai mallaspohjan pehmeyttä.

Oluena kuitenkin kädessä on ehkä Erikois Vehnä ja varauksin uusi Pils, (tai no Pils ja Pils) unohtaen panimon maistuvin olut koskaan.

Pohdiskelen samalla sitä, että jos olisin muutama vuosi takaperin kirjoittaessani koko oluttyylistä maininnut Hartwallin tekevän tällaisen vuonna 2019, olisiko minulle naurettu ja kuinka paskaisesti?

Entä jos ennustan seuraavassa aallossa saapuvat ”Glitter-Brutit” ja ”Sinnepäin olevat marjasourit”?

Samalla pähkäilen, etenkin viimepäivien uutisointien valossa, käykö tässä vielä niin, että isot pojat haluavat jatkaa pienten leivän syömistä tällaisilla?

Kärjistyykö kilpailu, niin että kuluttajat alkavat suosimaan isojen ”puhtaita perustyylisiä”, tai ”vähän sinnepäin” tehtyjä oluita, joissa viljellään pienpanimomaailmassa tuttuja termejä ja ulkoasuja, joista häivytetään kevyesti omaa alkuperäänsä?

Toisaalta onko tällä mitään väliä? Saavathan käsityöläiset alati näkyvyyttä valtakunnanmediassa helposti. Ihan vaan kertomalla, että joutuvat noudattamaan lakia. En tiedä kertooko tämä enemmän mediasta, mediahaluista, vai yrityselämästä?

 Final Verdict: 

Koska panimoalalla ja olutkylddyyrissä on oltava positiivinen (paitsi Lahessa hiihdettäessä *Rumpusoolo*):
Ihanata kaljaa kaikki. Dokaushengessä liian mietoa ja tyyristä, nautiskeluhengessä liian mitäänsanomatonta. Sopii siis kaikkeen siltä väliltä. Ihanaa.

Yöradio ja Nikkaa tynnyristä

Aina välillä on sellaisia hetkiä, kun on jo sängyssä ja sattumien kautta päätyykin aamuyöllä nauttimaan pisaraa jotakin hyvää. Joskus se on rommia, yleensä viskiä.

Tällaisena kevättalven yönä onkin hyvä hetki, tai no koskapa ei olisi hyvä hetki? Korkata tiukkaa japanilaista. Hehe.

Ai kappas, sieltähän se puujalkapalkinto tuleekin.

Istahdan sohvalle ja rikon hiljaisuuden avaamalla radion. En voi osaa vastustaa tätä Yöradion tuomaa shamanistista vaikutusta itseeni tällaisina öinä, kun ajatukseni liitävät pitkin moottoritietä.

Nikka from the barrel on 51,4% viskiä. Ilmeisesti siis tynnyrivahvuista sellaista. Japanihan on monessa mielessä kiintoisa viskivaltio tuotantomäärien, että yllättävän laadun suhteen.

Se ei ole niin kosiskeleva, kuin skottilaiset tislaamot ylämaiden ja suolanpärskeisten kanervanummien kera, tai omaa sellaista Tex Willer-fiilistä, mitä Yhdysvalloista tulevissa Bourboneissa on.

Nikka on varsin kaunis tapaus kulmikkaassa 0,5l pullossa. Näemmä myös A-marketissa tätä kaupataan melko poskettomaan hintaan (+55€), itse poistin pullon liki puolella hinnalla Saksasta.

Nikka From The Barrel on siitä jännittävä tuote, etten aluksi antanut sille mitään arvoa. Nyt tissuteltuani tätä jokusen kerran se avautuu hitaasti. Toffeista mallaskarkkia, kukkia ja pientä vaniljais/kanelista/muskottista mausteisuutta. Keveä kuivattu aprikoosi pyörii nenässä myös. Se ei vyörytä kaikkea lujalla intensiteetillä, vaan hiljaisella, hieman mystisellä soitannalla.

Maussa tamminen vanilja ja toffeisuus ovat esillä, hedelmää ja maustepussia. Päättyen 51,4% lämmittävään poltteeseen, ilman epäpuhtauksia. 

Kokonaisuus tuntuu keskitäyteläisesti laadukkaalta, mutta mitään paremman päädyn Speyside-Sherry-tynnyrivahvuista ilotulitusta tämä ei ole. Hyvää tekemistä, yllättävän hyvää, sillä lasinikin on taas tyhjä. Kello laahaa kohti kolmea ja radio soittaa pop-iskelmää yössä.

Haluaisin oikeastaan fiilistellä tätä hetkeä, seisoa hetken terassilla ja katsella tähtitaivaan reunustamaan pimeään hiljaisuuteen ja kuunnella vain satunnaisia pöllöjen soidinkutsuja poltellen pientä sikaria ja ihmetellen hetken kauneutta. Silti istun tässä ja mietin miksi Radio Suomella tuntuu olevan laajempi kattaus musiikkia, kuin monella kaupallisella putiikilla. Absurdia. Harkitsen toista lasia, avaan oven ja astun lopulta yöhön.. Vain pullo jää päivystämään lähettimen, kenties se nauttii taustalla soivasta Mikko Kuustosesta enemmän, tai kenties hän odottaa vielä merisäätä.