Olutblogisessiot vol. 7 - yhteenveto: Olutcocktail

Seitsemäs blogisessio on pulkassa ja narutkin pysyivät vielä rukkasissa.
Tässä koonti kaikista kirjoituksista:

Loppasuut: Lähtivät kattavasti kokeilemaan erilaisia olutcocktaileja ja tuottivat näistä ihailtavan paljon reseptiikkaa hittien ja hutien muodossa.

Helppoa Juotavaa: Puolestaan lähti rakentamaan klassista Flaming Dr. Pepperiä. Ai mitäkö? Tsekkaa itse.

Arde arvioi: Puolestaan kertoo omakohtaisia kokemuksia aiheesta ja sen vierestä tehden samalla hyvin klassisen Black & Tanin varsin kiintoisasti Malmgårdin tuotteista.

Brewniverse: Lähti ihailtavasti leikittelemään Sahdin kanssa ja tuomaan paljon siihen liittyviä reseptejä.

Olutkoira: Lähti myös Black&Tanin maailmaan Guinnessin ja DIPA:n kera. Lopputuloksena kenties jotakin Black IPA:n vivahtavaa?

Oma juttunihan on nähtävissä täällä. Siinä ravistellaan drinkit Hoegaardenista ja NEIPA:sta.


Yleisesti voidaan varmaan todeta, että olut ja cocktail, tai olutta sisältävät drinkit, tai miten sanan ikinä haluaakaan ymmärtää, ovat vaikea pala paatuneille harrastajillekin. Silti ihailtavaa kokeilevaisuutta löytyi kaikilta osallistujilta, joten toivotaan tästä jäävän jonkinlaisen muistijäljen, tai pienen kiinnostuksen/aasinsillan myös noiden värikkäämpienkin juomien maailmaan. 

Näin. Tämä juttu on nyt paketissa. Toivottavasti sinulle, rakas lukija, jäi tästä lievästi vappuhenkisestä postauksesta jotakin käteen ennen brunssia, munkkeja ja heliumia.

Sessio#7-Olutcocktail

Tämän kuun olutblogisarjan aiheena oli Olutcocktail tuo Suomessa hämärässä paitsioasemassa majaileva drinkkityyppi.
Työstin aiheesta pitkästä aikaa oikein videomuodossa, jossa sekoittelen kaksi olutcocktailia, höpisen olutcocktaileista, annan ideoita ja käyn joitakin perusasioita lävitse. Joten ei muuta kuin shakerit esiin ja ravistellaan ässät hihoista:

Pikafiilistelyissä:Keisari IPA, Atlanta Pils ja Erikois Vehnä

Nokialta tihkuu uutuuksia tosiaan melko harvoin ja tämän kauden uutuuksista tuore Pils osoittautui varsin rapsakaksi janojuomaksi moneen käyttöön. Keisari tuoteperhe laajeni kuitenkin vielä IPA:lla.
Tähän pitäisi varmaan lisätä 66-referenssi, mutta mennään mieluummin asiaan.
Hörppäsin tämän kuvan Gumbon seuralaisena. Itse suorastaan rakastan näitä Louisianan herkkuja. Tiedättehän sitä ihanaa mausteisuuden ja umamin ja raikkauden tykitystä. Soul food = comfort food.
Nokia ei rehellisesti hurmannut tällä kertaa.
Olut on lasissa toki oikein kaunis, mutta tuoksun iskiessä sekaan lisää vihannesta kääntyi peukalo varovasti alaspäin. Maussa on muuten oikein hyviäkin elementtejä. Sitrusta, keksiä ja sopiva katkeron tasapaino, mutta se sama purkkivihannes ja perunan keittoliemi on eksynyt sinnekin. Harmi, koska pidän Nokiasta ja erityisesti sen hinnoittelusta. Onneksi panimolla on kuitenkin paljon hyviä tuotteita ja tuore Pils pelastaa paljon. Silti vanhoilla meriiteillä ratsastaminen tämän päivän tiukasti maailman tuulia nuuhkivassa "skenessä" voi olla riski. Toisaalta taas panimon perustekeminen on kuosissa ja kokonsa puolesta sillä ei ole hätää.

Laitila puolestaan on hypännyt oudosti tuttujen Kukko ja Kievari-sarjojen ulkopuolelle tällä Atlanta Pilsillä. Luonnollisesti se houkutteli kokeilemaan seuraavana päivänä saman evään kera.
Toki sana "pils" on tällaisessa jenkkihumala namedroppailussa jo hieman tuulesta temmattu, mutta sana on vapaa.
Ulkoiseseti perhanan nätti tämäkin. Tuoksu iskee jo aivan toisella tavalla Nokiaan verrattuna. Osat ovat kääntyneet "isojen pienien" maailmassa siten, että Laitilan vanha vihanneksisuus on näemmä luovutettu Nokialle. Puhdasta jenkkihumalan tykitystä. Sielä ne sitrushedelmät ja greipin mokomat uivat rintauintia toistensa kanssa kilpaa nieluuni. Raikas, rapea, katkerahko. Todella hyvää tekemistä.

Pataleivän kera teki mieli ratsastaa hieman Tuopillisen vesille voikkari ja kalja teemalla.
Hartwall, jonka kauden uutuudet ovat olleet mieluisan lukuisat, joskin pitkälti tutut ja turvalliset laittaa nyt jotain aivan muuta. Herraisä. Tämähän on oikea weisse, eikä mitään 1836 White Lager toisintoa. Suodattamaton. Siis kelatkaa, Hartsulta suodattamaton weisse, oikea hefeweizen.
Tuoksu on todella lupaava. Hyvät hennot banaaniset kypsät hedelmät, vieno neilikkaisuus ja pullataikinamaisuus purkalla. Todella pehmeää ja tasapainoista tavaraa. Voisin miltei kokeilla tulitikkuleikkejä ja todeta tässä olevan paras kotimainen markettivehnis ja kenties Hartwallin parhain olut vuosikausiin?

HBF 2018-Pelkkää kuvaa

Olarin tiski oli tyylikäs ja maistuva.

Niitä inhoja vaikuttajia tukkimassa ja turisemassa

Mustan Virran haarniska on vaan niin siisti

Oispa kaljaa, siis Kaffirlimen lehteä ja palea alea

Pano-raama

Tuju oli raikas tuulahdus

Festareiden paras tuote: Big Tex bbq

Ägräs ja tasoittavat limuviinat

Kotimatkalla kohtasin kuutin

Tasoittavat Nokialaiset kotona

Mitä tapahtui Ant Festillä? Me kävimme paikalla, katso huikea lopputulos

”Meil oli ideana pitää TirraTorvessa olutfestarit joskus talvel”

”Wooot, onks tossa mitään järkee? Tai hitto, ehkä just siks houkuttava idis”

About näillä sanoilla kuulin Ant Festistä ensimmäisen kerran. Oli kesäinen iltapäivä ja seurue oli kokoontunut nauttimaan eväitä Fellmanninpuistoon. Tiedättehän sen komean joutsenpatsaan viereen. Tai eväitä ja eväitä.. Epäilimme tarjolla olleen Lahen laadukkain olutvalikoima, sillä tekijämiehet aina jo kuopattua Pajaa myöten olivat paikalla.

En kerro paljonko sitä vettä virtasi, mutta jokunen diureettinen valutettu ja rakkaudella nautittu litra myöhemmin olin kirkkaana ja hävyttömän autiona päivänä juoksemassa hikihatussa kohti Loviisankadun hyvinvointilaitosta: Tirraa.

Sisään astuttuani havaitsin mihin kaikki intiaanit olivat kadonneet. Saluunassa tupa oli täynnä iloista puheensorinaa ja tiskin takanakin riitti hymyä, tai no tiedättehän kyllä. Se yksi setä jopa yritti.

Oikeastaan meinasin kirjoittaa tähän juttuun vain, että paikalta sai bisseä ja otsikoida se kutakuinkin: ”Mitä tapahtui Ant Festillä? Me kävimme paikalla, katso huikea lopputulos”.

Sehän riittää. Eikös olutfestarien pääanti kuitenkin ole tota toi juominen ja journalismin pelkkä otsikoiden luominen?

 Eli yhtälön ratkaisu osoittautui odotettua suuremmaksi.

Oikeastaan koko tapahtumassa ei ollut pitkässä juoksussa mitään järkeä. Tuoda nyt Tirraan/Torveen, tuohon ikiaikaiseen rokkipyhättöön ja kansanravintolaan huikea, mutta pieni kattaus. Minifestari, eikä mikään taptakeover.
Pyydetään pienpaahtimo Kahiwalta kahvia ja edelleen Lahti.. Ihan synti ja häpeä tukea Meiran ja Pauligin monopolia, kun sataman kupeessa paahdetaan huikean hyvää, tuoretta kahvia. Otetaan Cafe Caribialta vanhaa roots-reggaeta ja hyvää evästä. Lopulta laitetaan kaikki mahdottomat yhtälöt shakeriin kuivana ja ihmetellään miten molempina iltoina tupa on aivan täynnä. 

Ehkä hulluinta ja huikeinta kaikessa on Tirra. Siis Tirra. Ei sitä halua vieläkään ymmärtää olutravintolaksi. Jos asiaa verrattaisiin toisiin kaupunkeihin, epäilen että aiheuttaisi pientä wtf-ihmettelyä, mikäli Kotkan Kairoon, Kouvolan Pyöreään Torppaan, tai vaikkapa entiseen Kuopion Anturaan lyötäisiin vastaava valikoima.

Festareilla itsessään valikoima koostui pitkälti Pienen tuomista erinomaisista tuotteista, joista suurin osa oli B-kirjaimella alkavia: Brewski, Brew By Numbers, Brekkeriet. Lisäksi Kanavan panimo oli keittänyt Farmin kanssa kollaboraationa EPA/Bitter-osastolle osuvan Tulipyörä-festivaalioluen. Olin erittäin tyylistä hyvilläni, sillä sanalla sanoen se palauttaa vielä uskoa olutkentän leveyteen. Sillä hissukseen koko genre on ajautumassa siihen, missä oluet ovat tyyleiltään vain: apaipadipa, marja sour ja joku pils, tai sitten ei. Hämmästelen erityisesti sitä, mihin hiivavetoiset tuotteet ovat häviämässä? Ts. Belgit ovat kotimaassa tyystin katoamassa, brittityylit ja muut saksalaiset ovat kokonaan katveessa. Kenties se ansaitsisi oman artikkelinsa, sillai hallitsemattoman kärjistetysti?
No anyway, Kanavan vattusour oli helkkarin onnistunut tuote myös. Donut Island oli tuonut paitsi yatzynopat, mutta myös tutut Frisco Discot ja muut. Todettakoon, että Musta Munkki oli todella hyvässä kunnossa. Sahtiakin oli parilta tuottajalta, kuten jokaisessa itseään kunnioittavassa oluttapahtumassa pitäisikin.

Kääntöpuolelta voisi kämistä joistakin pikku yksityiskohdista, mutta kenties tilasta johtuen, tai siitä huolimatta Ant Fest oli kenties yksi parhaimmista ensimmäistä kertaa vedettävistä oluttapahtumista, joissa olen käynyt aiheuttamassa pahennusta ja nauttimassa muutaman kylmän siinä samalla.

Kuitenkin se tärkein on tunnelma.

Olen edelleen sitä mieltä, että Tirra on liian halli ja kolkko sellainen iloiseen päiväkaljoitteluun, mutta tilan täyttyessä Torvea myöten kelkka kääntyy ja vaakakuppi heilahtaa. Minunkin piti käydä vain parilla, mutta kaksitoista tuntia myöhemmin.. No olin jo liki kotimatkalla. Kai sitä ihminen voi silloin sanoa viihtyneensä? Toki tuttuja, uusia tuttuja ja yllättäviä kohtaamisia mahtui iltaan, eli kiitokset läsnäolijoille. Nautinnollisinta oluttapahtumat ovat silloin, kun lasissa oleva tuote ei vie päähuomiota, vaan hämyisessä nurkkapöydässä laaditut maailmanvalloitussuunnitelmat. Pilke vilkkuu silmäkulmassa, herja lentää, olut kiinnostaa, piippu palaa ja maailma.. maailma on meille kaikille hetken parempi paikka.

Omasta ja muiden paikallisten puolesta voidaan varmaankin kollektiivisesti todeta, että toivottavasti Ant Fest ottaa paikkansa myös tulevina vuosina aina hieman muuttuen ja pikkuvioista oppien.

Good Job mates.

"Kirjoita blogia
Jaa sitä pokkana
Vastaanota tuotteita
Kehu niitä blogissa
Laita väleihin kuvia
Yksityiskohdista"

Juomatestissä: Olvi Iisalmi Puolukka GIN lonkero

Olvi laittoi taannoin korruptiopakettinsa mukana myös tuoreen Helsinki Distilling Companyn kanssa rakennetun Puolukka GIN lonkeron. Koska lonkut ovat taloudessamme selvästi paitsioasemassa, päätin tarjota tämän kierroksen kauniimmalle osapuolelle ja tyydyn itse vain peesaamaan, mutten paasamaan.

Ensifiilistelyjä:

”Aito lonkero, ei sokerikiljua”

”Puolukkaa, kerrankin, kaikkien karpalolitkujen perästä”

”Punaista”

Nuuhkaisuja:

”Onpa jännä”

”Kuusenkerkkää?”

”Suomalainen metsä”

”Ai ulkomailla ei ole metsää, vai?”

”No sateen jälkeinen havumetsä, sitten”

”Missä se puolukka on, varvut löytyi, muttei marjoja?”

”Lapsuuden kesäpäivä Tykkimäen mäntyjen lomassa”

Huikkia:

”Tosi outo”

”Joinko mä just sunkin metsän”

”Liian makeaa”

”Pitäisi olla enemmän puolukkaa”

”Marjaisuutta ja metsää suussa”

”Raikas tavallaan”

Johtopäätöksiä:

”5% onko tämä nyt sitä limuviinaa?”

”Matkalla turmioon, metsä kerrallaan”

”Hyvä, muttei täydellinen”

”Jännä edelleen, mutta tuskin nousee omaksi suosikiksi”

Olutblogisessiot vol.7-Toimeksianto: Olutcocktail

Kotimaisten olutkirjoittajien yhteissaagan viestikapula osui huhtikuussa minulle.
Teille, ketkä olette aivan pihalla siitä, että "mikä, mitä, häh?"
Niin kerrotakoon, että kyseessä on olut/juomablogien kiertävä yhteispostaus. Sellainen, jossa yksi valitsee aiheen, josta muut kirjoittavat valitsemallaan tavalla ja näkemyksellä kuun lopussa tässä blogissa nivotaan kaikki tekstit samaan kasaan ja pohditaan; mitä tuli tehtyä ja oliko tässä mitään järkeä?

Tämän kuun aihetta miettiessäni ehdin arpoa useista hyvinkin kutkuttavista aiheista jotakin vähän helpommin pureksittavaa. Aiheena on:

 Olutcocktail


Millaisen cocktailin sinä tekisit? Maistuuko Radler taivaalliselta kuumana kesäpäivänä maatessa alasti kerrostalon katolla? Muistuuko mieleen ne kerrat Oak Barrelissa, kun nautit aamulentoa ennen tuopillisen ja shotin "Sukellusveneenä"? Tai silloin teininä, kun sekoitit Karjalaan kokista lähimetsässä kaverin kanssa, koska känni oli pop?

Tai entäpä laajemmin?
Saako olutta sekoittaa mihinkään? Voisiko olutcocktaileista tulla limuviinaa ja missä tämä raja kulkee? Miksi oluesta saa, tai ei saa tehtyä cocktailia? Millainen olut sopii tähän parhaiten?
Haluaisitko esitellä suosikki olutcocktailisi?
Ainakin Tuopin Ääressä haluaisi nähdä juuri sinun innovaatiosi aiheesta. Tässä kuussa rakennellaan, sekoitetaan, lisätään jäitä, hämmenetään ja siivilöidään kaikki yhdessä uudeksi kokemukseksi.
Joten.. Otetaanpa ja aletaan ravistamaan viinaa ja kaljaa sekaisin. Ihanan paheellista ja paheksuttavaa, eikö?

Koivunmahlaa ja kurkkua?

Voisko Whiskey Sourista saada olutversion?

Toimisiko Mansikkamargarita marjaisen Sourin kanssa?

Miten olisi Mojito oluella?

Aiemmat sessiot ovat:

Sessio #1: Keskiolut / Tuopillinen, alustus ja kooste
Sessio #2: Olut ja penkkiurheilu / Olutkellari, alustus ja kooste
Sessio #3: Suosikkijouluolueni / Helppoa juotavaa, alustus ja kooste
Sessio #4: Kotimaiset vs. ulkomaiset oluet / Ölmönger, alustus ja kooste
Sessio #5: Olutmatkailu / Arde arvioi, alustus ja kooste
Sessio #7: Bändit ja Brändit / Loppasuut, alustus ja kooste

Olutarvioissa: Hartwall Lahden Erikois A

Se kesä oli lämmin. Kuten kaikki lapsuuden kesät olivat. Hitaita, pitkiä, kuumia, jokunen viikko töitä, muuten pelkkää joutenoloa. Rusketusraidat soi radiossa ja harva olisi arvannut miten pitkälle tuo neitokaksikko pääseekään musiikkiurillaan.

Se kesä oli sellainen, jolloin Hartsu oli palauttanut syystä, tai toisesta Mallasjuoman muinaisen Erikoisen takaisin myyntiin. Tietysti meillekin sitä oli ostettu pari korillista. Lasipulloja tietty. Tölkithän olivat kalliita, epäesteettisiä ja pakostikin kalja oli pullosta parempaa.
Sinä kesänä, niinä iltoina, tissuttelin hissukseen Erikoista, heitin Dartsia ja kuuntelin niitä muutamaa cd-levyä ja kasettia, jotka omistin. Oli kuuma. Olut oli kylmää, raikasta ja niin nostalgista. Siitä jäi hyvä fiilis ja sen kesän aikana opin juomaan kaljaa, siis olutta, miten vain.
Kun minulta myöhemmin kysyttiin kenen luvalla olin tyhjentänyt koreja vastasin tietysti: ”Omalla luvalla”. Se oli röyhkeää, mutta kovennettua en joutunut seisomaan.

Siitä asti Erikoisella on ollut erikoinen asema muistoissani. Viime vuonna Lotilassa ponnistettiin Lahden Erikois Pils tuotantoon. Onhan sitä tullut tässä nautittua, mutta eihän se ole samaa, kuin vihreä etikettinen ”Erikoinen”.

Nyt kuitenkin kävi niin, että vihreässä tölkissä hän saapui takaisin. Ei Jeesus, mutta melkein. Erikois A. Harmi ettei siinä perinteisessä kotimaisessa kaljapullossa, ei siis siinä nostalgiapullossa vaan kovaa tahtia katoavassa 0,33l kaljapullossa. Tänään kauniina kevätpäivänä pinkaisin mammuttimarkkinoille ostamaan pari purkkia. Toisen join janooni puistossa, koska sää oli näti ja mieli teki virvoketta, kesää, rusketusraitoja ja puistokemian oppituntia. Toinen on lasissani, siis tuopissa. Ihan tuopin ääressä. Tietysti satun omistamaan aidot Mallasjuoman Lahden A-olut tuopit. Tästä kiitos kirpputoreja ratsanneen siskoni.

Entäpä olut nyt?

Makeahkon maltainen ja raikas. Minusta oluiden, joiden funktio on pelkästään kiskominen isoista tuopeista ja sosialisointi samalla, arvioiminen on sinällään turhaa. Tällöin ympäristö on sisältöä tärkeämpi. Hyvin puhdas, hyvin virheetön. Tylsää toki, eikö? Mutta ainakaan tässä ei töki mikään, mitä ei voi kaikista tämän maan perusoluista sanoa. Sopii suomalaiseen suuhun, kuin makaronilaatikko maanantai-iltana.

Toki nykyisellään sitä aina toivoisi reilumpaa katkeron puraisua ja sitä ihanan voimafantasiaa, jossa Saaz, Hersbrücker ja kumppanit tekevät suussa taikojaan. Tekisi mieli myös kysyä onko oikeasti kannattavaa valmistaa puolta kymmentä likipitäen samanlaista tuotetta? Aura, Karjala, Lapin Kulta, Erikois Pils, Erikois A, Erikois Kesä.Vastaan: Ilmeisesti. Kyllähän meille aina helppo, nostalginen, tuttu vaalea lager uppoaa ja sitä faktaa ei poista yhdenkään pienpanimon tuotteet.
Se taas pitäisikö, niin miusta ei tarvitse. Annetaan vaan kaikkien kukkien kukkia. Kaikille tilaa riittää ja kaikille paikkansa on? Tulipas eskarifiilis. Taidan mennä leikkiin legoilla välillä. Menkää teki.

 HLS: 4/10