Kolmesti kotiolutta

 Kotiolutta tänään. Kui upeeta. 

Sain tosiaan Kymijoki Beer Festivalilla muutamia näytteitä tahmaisiin tassuihini. Sää näyttää sateiselta, joten muutama tumma voisi toimia..
Koska tästä tulee näiden kolmen oluen vauhdittamana pitkä ilta aloitetaan se enemmittä höpinöittä miedoimmasta vahvimpaan.

Ensimmäisenä testipenkissä: 

Harjun Panimon Home Port'er – Double Simcoe (2nd Generation).

Tämä olut on alunperin kotiolutkilpailuun laitettu Black IPA. Kilpailussa oli ilmeisesti huomautettu oluen olevan lähempänä Dry Stouttia, joten tästäkö nimenmuutos?

Yleismaailmallisesti voidaan näistä mustista kategorioista todeta niiden sekoitettavuus.

Onhan stout ja porter kuitenkin pitkälti sama olut eri nimillä ja imagollisesti niitä myös kaupataan visa versa ristiin rastiin. Black IPA taas pujottelee samalla alueella, mutta yleensä siinä on kyllä hyvin tunnistettavia piirteitä ronskin humaloinnin ja miedomman paahteisuuden ohella.

Joskin voidaan keskustella tulisiko vaikka Plevnan Siperia tuoreeltaan luokitella Black IPA:si, tai Koffin Portteri Imperial Stoutiksi? Koska en aio, enkä halua sukeltaa kanssanne aivan näin syviin vesiin, sillä kyse on tästä oluesta.

Speksejä: 90ebua, 75ebc, 6abv%

Korkatessa suhahtaa reilusti. Kaadan siis varovasti ja hissukseen. Samean colanruskeaa olutta, lähes mustaa muttei aivan. Kaunis paksu vaahto. Koska tässä ei olla nyt ulkonäköä reittaamassa, kuin missikisoissa mennään eteenpäin.

Tuoksusta nousee kyllä vienoa metsäisen pihkaista humalaa esiin. Hentoa paahteisuutta ja sisupastillia taustalla. Mieto, iisi, ehkä vähän yksiulotteinen ja pliisu?

Maussa on keskiasteista paahteisuutta, vähän nokipannukahvia ja pihkaa. Havuiset jälkikatkerot kuivaavat suuta. Jännästi en saa tätä yhdistettyä kyllä mihinkään eksaktiin tyyliin. Dry Stout-osastolle tässä on aivan liikaa katkeruutta ja mielestäni vahvuuttakin. Black IPA:si se on vähän liian yksiulotteinen humalaprofiililtaan ja liian paahteinen. Ehkä American Stout olisi oikea osasto, vaikkei tällaisella kategorioinnilla varsinaisesti väliä olekaan. Se mitä tämä kuitenkin kaipaisi olisi monipuolisuutta. Se tuo siten vähäisesti mieleen Mustan Virran Pistolekors Portterin. ”Ihan kiva”, mutta hei.. enemmän kerroksia, tai jokin selkeä juttu mitä esitellä.

Suutuntuma on keskitäyteläinen. Hiilihappoja on kenties himpun liikaa omaan makuuni ja mielestäni se usein supistaa flavoriprofiilia. Alkoholi toki piilossa.

Harjun kotiportteri on kyllä teknisesti hyvin linjakas olut, mutta oluena harrastajalle se vaan kaipaisi vähän enemmän riippuen siitä mihin suuntaan sitä haluaisi viedä. Porter/Stout osastolle se kaipaisi enemmän runkoa ja BIPA puolella taas töitä paahteen kanssa, kenties humalaakin enemmän (vaikkakin epäillen sen kadonneen tässä kuukausien aikana). Ihan jees. 

Kokonaisuutena 3/5

------------------

Aika siirtyä tämän toisen nimettömän panimon, eli John Doe-panimon pariin. Vuorossa Batch#22 Fall Weather Fiends mkII. Nimittäin panimo ei ole nimeään valinnut vielä.

”Suunniteltu lämmittäväksi, hieman viskiseksi, vahvaksi skotlantilais-tyyliseksi olueksi. Mausteen tammilastuja. Tarkoitettu nautittavaksi syksyllä 2017, joskin kestänee säilytystä pidempään. Pullotettu 9.5”

Koska keveä ukkoskuuro puskee ikkunan takaa edelleen voidaan julistaa syksy alkaneeksi. Scotch Ale kaiketi tyylinä. 8,6% vitamiineja. Ennen korkkausta voidaan mainita, että harvoin tämän on minun tyylini. Usein vain liikaa karkkia, marjaa ja alkoholia. Silti sielä on sellaisia Wee Heavy tyylisiä paksuja herkkuja seassa. 

Lasiin kaatuu nyt sameahkon punaruskeaa olutta. Ei vaahtoa aivan edellisen tavalla, mutta jää silti ohueksi hunnuksi laelleen. Nättiä tämäkin.

Tuoksu lyö samantien vähän vastapalloon. ”British sweetness”. Makeaa karkkia, hieman marjaisuutta ja hunajaa. Seassa hentoja kukkaketomaisia sävyjä päättyen hentoon alkoholinpoltteeseen. Lämmetessään keksistä paahteisuutta seassa. Okei monipuolista on, tavallaan jopa pidän harmoniasta.

Vaan ei edelleenkään minun mukini, mutta objektiivisesti ajatellen mallaspohja+hiiva+humala vaikuttaa tuoksun perusteella todella hyvin valitulta. Sillai klassiselta. Ei virheitä myöskään, vaikka alkoholi pilkisteleekin takaa haastaen leikkiin.

Maku alkaa vähän tahmean siirappisella otteella. Poltettua sokeria ja kuivaa hedelmää. Keskivaiheilla kuitenkin pieni puumaisuus ja hento keksisyys kuivaavat suuta vähän ennen keveää annosta etanolia jälkimaussa. Mietin jo mielessäni, että tällaisesta pitäisi ehdottomasti tehdä split batch ja hiivata toinen puolisko jollakin trappistihiivalla. Sen verran antaa Belgian Strongin viboja välissä. Mietin myös syntyykö allegoria viskiin, vain tammilastuista ja vitamiineista, vai olisiko lastujen sekaan laitettu viskiä? Mene ja tiedä, mutta rommilla ja annoksella Special B:tä voisi kutsua rommirusinaksi (ei älkää kukaan keittäkö sellaistakaan). En löydä sinällään muuta vikaa, kuin ettei tyyli ole omia suosikkejani.

Suutuntuma on tavallaan keskitäyteläinen, tavallaan vähän täyteläisempi. Rungossa on paksuutta, mutta lämmittävyyskerroin unohtaen loppu on ehkä aavistuksen vetinen, tai siinä ei ole loppua? Ei katkeruutta, ei paahdetta, ei mitään sellaista crescendoa jota usein kaipaan.

Syyspäivän intoilija on oikeastaan ehkä parhaimpia kotimaisia Scotch-aleja mitä olen juonut. Toki niitä ei ole ollut kovinkaan montaa, joten vertailupohjalla kansainvälisiin verrokkeihin vielä tämä on hyvin tyylipuhdas olut, jossa palaset loksahtelevat toisiinsa. Teknisesti virheetön. Mutta en siltikään voi rehellisesti sanoa pitäväni tästä tyylistä, mutta pidän kyllä oluesta näissä puitteissa. Anteeksi. Kaipaisin vain paahdetta, humalaa, tai belgihiivaa, tai pullahiivaa (Sahtia).

Kokonaisuutena 3,5/5

----------------------

Ja illan päätteeksi.. Timo TA..eiku, ei. Jatketaan John Doe linjal. Lil' bitch. ”Mausteinen Imperial Stout. Vaniljaa, Kardemummaa ja tammilastuja. Vaahto-ongelmia” 8%.

Mitähän tästä toteaisi? Voisko noi mausteet jättää pois? Tai no vaniljahan on ihan fine, mutta kardemumma? Pikkujoulutunnelma on jo välitön. Vielä ku olis Sihteeriä.

Korkataanpa. Siis tämä olut, ei Sihteeri.

 

Sysimustaa olutta. Vaahto-ongelmista en tiedä, kyllä tähän vaahto syntyy. Hentoinen tosin.

Tuoksussa kardemumma tekee tuttavuutta vähän turhan kanssa. Vanilja taustalla, eli kyllä glögimausteista on. Alla on kevyesti paahteisuutta ja tummaa hedelmää. Valitettavasti kardemumma on niin vahvasti päällä, että muut sävyt jäävän jyrän alle.

Maun puolella olisi paljon hyviä aineksia. Sitten on ne mausteet. Miellyttävää paahteisuutta, sopivasti makeutta tasapainottamassa. Ja yliannos mausteita. Kardemumma ja vanilja sekoittuvat tutusti paahteeseen muodostaen jälkimakuun hieman tunkkaisen vivahteen.

Suutuntumaltaan kohtalaisen täyteläinen, jopa hieman öljyinen. Alkoholi tällä kertaa täydellisesti jemmassa, hiilihapot matalalla. Monille varmaan liian, mutta minusta ihan ok tähän tyyliin.

Lil' Bitch. Voisin huolia uusinnan vahvuudella 10% ilman mausteita. Silloin puhuttaisiin aivan toisesta oluesta, aivan toisella tasolla. Valitettavasti alan kuullostaa siltä, etten pidä mistään, mutta mausteet. C'mon. Oh Why?
 Jos ajatellaan maustepommina, niin sellaisena ei tarvitse hävetä. Siihen samaan lokeroon, kuin niin moni muuki. Kuten eräänä räntäsateisena loppuyönä Tampesterin Nordicissa nautittu tuote. Sellainen hetkeä ennen pilkkua hörpitty vastaava ”vanilla, cinnamon, jne, jne stout”. Jengi nuokkui henkilökuntaa myöten. Minä mukaanlukien. Sen verran hidasta oli tunnelma, että salaa kaipasin jo takaisin sateeseen. Vaan edessäni oli jotakin todellista sipperi kamaa, joka vähemmän seesteisessä mielessäni nosti pikkujoulutunnelmaa, tai olisi nostanut, jos kaikki eivät olisi vain tuijottaneet omiin tuoppeihinsa. Yksin, hiljaa ja räntää sataa. Kaurismäkeläinen yö. Pelkäisin tästäkin tulevan pitkä sessio, mutta onneksi en ole yksin.

Kokonaisuutena  2,5/5. Huomautetaan, ettei teknisesti mitään vikaa. Minä vain inhoan glögimausteita oluessa.

-------------------------

Kiitos herroille näytteistä. Koitan viimeiset kaksi saada taiottua tänne vielä jotenkin videoiden mennessä ns. reisille