Alkon Käsityöläiset: Pyynikin Bourbon Barrel Aged Imperial Stout

 Prelude.

Alkon käsityöläiskausi taittuu viimeiseen loppusuoraan ilman suuria hurraa-huutoja. Toistaiseksi ainoastaan Vasp:n loistava Saazer Pils on edustanut tiukkaa parhaimmistoa ja juuri sellaista olutta, jota rakastan. Suodattamatonta, reilusti humalaista ja reilulla tasapainolla. Saaz ja lattiamallastettu mallas nyt vaan toimivat paremmin, kuin naapurin polttimon tavara ja joku keskinkertainen C-humaloitu tuote. Taito, tekniikka, resepti ja sillai. 

Toki olisi kiva nähdä tällaisesta revitelty versio, sellainen Go nuts with Saaz.. Ehkä sen ehtii keväällä panna itse?
 

Asiaan.. Olin jo luovuttamassa handjob viikkojen osalta (ehehe), kunnes eilen korvaani tihkui tahmea vinkki. "Pyynikin ba-IS on paras maistamani Suomi-olut. Naurettavan hyvä. Cbc-leveliä".

Koska tiesin hänen polttavan rakkautensa tynnyreitä kohtaan (kuten meillä kaikilla) oli pakko kipaista kauppareissulla valtion händelissä. 

Speksejä: 13%, n. 45ebu. Hinta: 8,71€/0,33l.
Mietteitä? Mielestäni monien kotimaisten, etenkin Imperial-alkuisten tuotteiden ongelma on ollut aivan liian pliisu runko. 8%. Are U kiddin' me. Elämä alkaa vasta kympistä. Nyt sitä on. 13% nannaa. Toivottavasti. 45ebua on vähän, joko niin vähän että tuote on aivan liian makea,  tai sitten hän ei pure riittävästi? Jää nähtäväksi.

Kolmas tekijä on hinta. Aivan naurettava. Jos en tietäisi kuka kehui ja miksi, tämä olisi jäänyt hyllyyn keräämään pölyä ja odottamaan Hillen ja Alkon valaistumista vero/kate-asioissa. Tai edes punaista ruksia ja 20snt alempaa hintaa. Alko ja alennukset. Haha, päivän toinen vitsi.

No kuitenkin.. Pyynikki on yleensä onnistunut "tummissaan", joten korkataanpa ja katsotaan.. Joko viimein Siperian mahti murtuisi? 

Intermission.

 

Pyynikkiä tihkuu paksuna öljynä mukiini. Mustaa, paksua moottoriöljyä, joka jättää reippaan beigen vaahdon laelleen. Just the way I wan't it.

Tuoksu vetäisee tynnyrinpätkällä suoraan päähän. Tammea on. Remukin vetää onnessaan Böbönstriit, böbönstriittiä. Hentoa vaniljaa, viskiä ja keveää siirappista makeutta, jonka kanssa paahteisuus pörhistelee sulkiaan, kuin riikinkukko kosiomenoissaan. Keveää liköörikonvehtia tuoksuu takana. Hämmentävän kova suoritus.

Maussa viskisyys käy siinä rajalla onko etanolia liikaa vai ei? Kokonaisuus on kuitenkin enemmän lämmittävällä puolella. Tammi ja puumaisuus aloittavat paletissa, kuin baletissa. Kaakaota, kevyttä vaniljaa ja paahdetta. Jälkimaku jää hetkeksi, aivan liian pieneksi hetkeksi suuhun. Maku kaipaisi vain intensiivisempää espressomaista paahteisuutta ja enemmän katkeron potkaisua noustakseen.. No siihen todella kovaan tasoon, jota en kotimaan juomateollisuudessa ole nähnyt sen jälkeen, kun Aurinko Sittis katosi lasipullosta.
Suutuntumaltaan tämä IS on melko täyteläinen, mutta juotavuus on petollista. 13% lämmittää, mutta tämä vain uppoaa huikka, huikan jälkeen keveästi kitusiin.

Pyynikki.. Oh my God. Vahvaportteri oli hyvää, mutta suurin osa muista tuotteista on tähän asti jättänyt enemmän tai vähemmän kylmäksi. Kunnes nyt tämä.. Miten sen laittaisi.. Kenties yksi kaikkien aikojen parhaimpia kotimaisia oluita piste. Hyvin pienellä viilauksella tällaisella tuotteella lasketeltaisiin hienosti maailmalla olutnörttien bakkanaaleissa. Pienissä laseissa pillejä useammalle ja silleen. The End. Näytös on päättynyt, minä taputan Tampereen suuntaan, vaikka kalsarit vielä jalassa ovatkin.

Pisteteknisesti tämä menee itselläni kotimaan listan kärkeen. Et silleen. 

Better than Siperia.

Lähiöbaarikierros: Kiveriö

”Sä kun oot kirjoitellu Lahen keskustan baareista, niin mitä jos tehtäis kierros jossain lähiössä?”
Siitä se ajatus sitten lähti muhimaan.
Miksi juuri lähiöt? Miksei? Lahti kun on mielestäni näin uuslahelaisena todella outo, tai sellainen vähän vinksahtanut kaupunki.
Kenties se on hämäläistä nyrjähtänyttä sisäänpäin lämpeämistä, kenties vain vanhan teollisuuskaupungin duunariasennetta, joka kummittelee edelleen vuosikymmenien jälkeenkin?

Avasimme kartan. Halusimme valita sellaisen kulmakunnan, jossa kuppiloita olisi reilusti, jotta näitä voisi vähän vertailla.

Samalla selvisi monia kiintoisia yksityiskohtia. Eräs näistä on oikeastaan se miksi valitsimme Kiveriön/Kivimaan. Verratessa muihin kulmakuntiin, joihin sana ”lähiö” sopisi paremmin on Kiveriössä aivan hemmetisti baareja.
 Halusimme selvittää miksi? Keitä sielä käy? Millaisia ne ovat ja millainen olisi perjantai-ilta lähiöbaarissa Lahdessa?

Lopulta istuimme triona Kiveriössä nauhurin kanssa, koska tokihan tässä oltiin laadukasta journalismia ja show:ta tekemässä.

Aloitimme kivenheiton päässä sijaitsevasta Tuoppi-baarista. Tämän läheisen kerrostalon kivijalassa olevan kuppilan ohi olin kulkenut usein. Usein havainnut jo aamupäivästä paikallisten olevan hyvässä nosteessa, tai laskussa, samaisen mestan edustalla. Tämä lupasi mielessäni hyvää.
Sisään astellessa havaitsin paikan olevan pieni, todella pieni sali kasalla pöytiä. Puuta, peiliä ja jukeboksia. Taustaraita ehtaa kasaria ja tiskillä Hartwallin edustusta. Valitsin kaapista oikein Polar Monkeys:n ”Craftbeer:n”. Mikä oli virhe tuotteen maistuessa lähinnä Nokian saapastehtaan ylijäämävaraston kivijalalta.
 Alkuilta oli rauhallinen ja vain puolenkymmentä muuta asiakasta kulautti työpäivän jälkeisiä, tai mietti miten Kingston Wall kirjoitetaan jukeboksissa oikein.
Paikasta näytti saavan ruokaakin. Ihan aitoa kotimaista pitsaa nimittäin. Nautimme juomamme ja katosimme kohti seuraavaa etappia.

Tuoppi@Tuoppi

Anan Pub sijaitsee puolestaan Kiveriön S-marketin läheisyydessä lounasravintola Einsteinin vieressä. Sisään astuessa oli, kuin muuri olisi ollut vastassa. Aika pysähtyi. Emme tienneet johtuiko se kanttisten kyräilystä, vai pelkästään siitä, että Doc Brown oli heittänyt meidät DeLoreanilla suoraan 80-luvulle.
Mustaa kangasjakkaraa, vanhoja setiä ja kasoittain tyhjiä pulloja. Tiskillä Speden rautakauppiassketsin omaista liki sanatonta ja eleetöntä palvelua. Likaisia laseja ja valmista mustaa ryssää tyhjissä kossupulloissa. Kaurismäkeläisestä ilmapiiristä puuttui vain pajatso ja iskelmä. Joimme nopeat ja katosimme. Emme kokeneet oloamme tervetulleiksi.

Seuraavaa kippolaa olin vierastanut lähtökohtaisesti eniten. Bar 69.
Usein ohi kulkiessa pihalla oleva jengi on todella outoa, joten.. Ovesta sisään, tiskiä kohti ja menoksi.
Neon valoa, tyhjiä seiniä, tyhjiä tuoleja, pari asiakasta notkumassa tiskiin. Isoja maalauksia mimmeistä seinillä, muttei tankoa. Hämmentävää. Ajattelin mielessäni tämän olevan se paikka, jossa Tuksu kuulee aplodit paikan molemmilta asiakkailta. Olvia tarjolla, tyydyin jalluun, kuten edellisessäkin. 69 on kuin yökerho väärässä paikassa ja väärillä asiakkailla. Sellainen joka ei tiedä pitäisikö paikallisten pitää dildokutsujaan täällä, vai soittaa vain tanssikamaa ysäriltä?
Seuraava etappi olisi mielikuvissani jotenkin miellyttäväksi tunnelmoimani Woodpub metsäpellontiellä.

Almost Speedway Stout @woodpub

Sisätilat jo perinteisemmät. Tummaa puuta, hirsirakennelmaa, loosseja. Arvoin juomaksi oikein Murphy's Irish Stoutin pitkästä, pitkästä aikaa. Saimme haastateltua täällä jopa paikallisia, joten edellisten jälkeen tämä tuntui myös miellyttävän perinteiseltä pubilta. Sellaiselta, jossa muut asiakkaat tai henkilökunta ei tuijota ja katsele nenänvarttaan pitkin.
 Syöksyimme juomien jälkeen takaisin yöhön ja kohti minulle tuntemattominta kulmaa. Kivimaan nurkilla sijaitseva Ravintola Meininki näytti yhdeltä omakotitalolta muiden joukossa. Täältäkin näyttäisi saavan einestä ja omistajattaren mukaan myös alueen halvimman tuopin. Tyydyin lonkeroon, olihan keli lähes kesäinen viikon kestäneiden pakkasten jälkeen.
Sisustukseltaan Meininki on vähän rauhaton ja nukkavieru. Leopardiraitaisia sohvia, puisia tuoleja ja pöytiä. Ikään kuin yökerhoa, baaria ja pubia olisi naitettu keskenään. Silti ikkunasta näkee vain viereiset omakotitalot pakkasyössä.
Lopulta viimeisen mutkan kautta lähemmäs keskustaa ja ravintola Erikaan.
Täällä olen piipahtanut toisinaan. Pullosta Franziskaneria ja kaapissa muuten tuttua juttua, eli Koffin House of Beeriä. Erika on isohko rakennus, loosseineen ja pöytineen. Täältäkin saa einestä, eli kanakoria sun muuta.
Fiilikseltään hyvin perinteinen heti keskustan ulkopuolelle jäävä suht rauhallinen kippola.
Lopulta oli aika summata, kätellä ja ideoida suuria. Ilta oli yllättävä hauska.

Lonkeroa kesän kunniaksi.

Mitä jäi käteen?
Se miten outoa alueen kuppilatiheys tavallaan on. Mietin johtuuko se Kiveriön/Kivimaan rakenteesta, jossa 60-luvulta on jäänyt paljon tyhjiä toimitiloja tänne? Alueen koosta? Vai mistä.
Valitettavasti olutmielessä lähiö ei paljastanut mitään yllättävää helmeä, kuten joskus saattaa käydä.
Entä asiakkaat? Samoja joita kaikkialla muuallakin. Duunareita nauttimassa kodin läheisyydessä parista stobesta, after work:n virittelijöitä, työttömiä, elämän koulun opiskelijoita. Ihmisiä. Tavallisia ihmisiä. Osa nuoria, osa vanhoja, osa fiksuja ja osa ei. Mitään järkevää vastausta ja tarinaa emme osaa vetää tästä otannasta siitä miksi joku baari on olemassa, tai minkä näköinen hänen asiakkaansa on. Tarinoita on, ihmisiä on. Mielikuvat taas joidenkin paikkojen kohdalla vahvistuivat ja toisien kohdalla laimenivat.
Oma Kiveriön/Kivimaan top-lista on:

1. Erika

2. Woodpub

3. Tuoppi

4. Meininki

5. 69

6. Anan pub

Tätä järjestystä ja mielikuvia olen valmis vaihtamaan tarpeen vaatiessa. En kuitenkaan usko vierailevani näissä kovin taajaan, mutta.. Koskaanhan ei tiedä kuka koputtaa ovelle ja kuka sen oven avaa.

Jäikö jokin paikka käymättä?
Onko sinulla omia kokemuksia? Pitäisikö Lahen lähiöbaareja kartoittaa jatkossa enemmän?

Kiitos herroille T&S seurasta.


Valmis kuunnelma ja satukasetti:

Olutarvioissa: Hartwall Lahden Erikois Pils

"Ei oo Lahden voittanutta". Vai onko?

Kuten aiemmin todettua: Hartwall toi Erikoisen takaisin. 

Yllättävää on se, että panimolta tulikin ulos sekä Pils, että IPA-versiot. Hämmentävää. Ensimmäinen ajatus on toki se, että tulevatko molemmat ulos Lahdesta?

Toinen ja päällimmäisin on tietysti se, että miksi edellisellä kierroksella ollutta ja 80/90-luvulla edustanutta vihreäetikettistä versiota ei ilmestynyt? Toki Mallasjuomalla oli ollut tuotannossa samanniminen ja pitkälti samannäköinenkin ”Erikois pilsneri” jo aiemmin.

No.. Koska tuote osui ruokakaupassa silmiini oli tätä pakko raapaista pullollinen mukaan.

Tässä ensipuraisut ilman sen syvempää analysointia ja speksausta. Koetamme bongata IPA:kin jossain mutkassa maistoon.

Lasiin valuu kirkkaan keltaista olutta jättäen laelleen keskiasteisen, mutta nopeasti katoavan vaahtolakin.

Nuuhkaisu paljastaa, että kyseessä on oikeasti pikemminkin vaalea lager, kuin pils.
Tuttua kotimaista tuoksua. Keveää viljapeltoa ja hennosti ruohoa. Kuitenkin niin, että mukaan on saatu tutut pahvit sun muut. Nopeasti fiilistellen kiroilen, ettei Auraa ole vieressä, koska näissä on tavallaan vähän samaakin. Yksipuolista, iisiä, tylsää, bulkkia. Ei säväytä edes retrosti, eli asia hanskassa.

Maussa kevyttä heinäisyyttä, vihreää viljaa ja hennosti pahvia. Jälkimaku puraisee näykkien karheasti. 25 ja risat ebua ei potki omalla kohdallani, mutta toisaalta en olekaan kärkikohderyhmää.

Suutuntuma on keveä, vähän vetinen ja todella helposti juotava.

Lahden Erikois Pilsistä saa etsiä sanan Pils kantamuotoa. Erikoinen on edelleen vaalea lager. Kenties hartsun näkökulmasta rohkea, reipas, miehekäs, retrosti iso kalja..siis pils. Kiitämme nostalgisesta pläjäyksestä ja brändäyksestä Lahtikoita myöten, mutta.. Ei. Jos tuote olisi kaupattu rehdisti ihan vaan peruskeppana siitä perinteisestä lasipullosta eurolla, ilman premiumlisiä, niin kellossa voisi olla toinen ääni. Nyt.. fiilis on vähän kaksijakoinen. Toisaalta hauska nähdä vanha tuttu(joka ei ole tuttu, heh). Toisaalta taas.. Aahh.. Miksi odotinkaan mitään? 

Vaaleeta laakeria hinnalla, jolla irtoaisi ”isomman makuinen” pienpanimotuotekin (karvan alle 6€/l).

 Lahden, Brändin ja Nostalgian takia. Erikoinen. Olkaa hyvä.

Kolmannelta kantilta katsoen; Kenties hanassa tämä voisi toimia sillä vitosen Karjala-tuoppi hinnalla?

The Original one

ps. Toisaalta kiva, ettei ollu oikeesti pils. Ny tän saa mukaan marketin sokkolagermaisteluun messiin. 

Kyllä aiomme uusia tämän testin. Siitä on kuitenkin jo vuosikausia ja muutamia muutoksia on markkinoilla nähty.
Tästä ja blogin tuoreesta logosta (juhuu, viimeinkin sain jäsenneltyä päässäni mitä haluan ja tarpeeksi hullun ystävän sen toteuttamaan. Kiitos vieraskynä Sam Graystone tästä isosti) voi jakaa palautetta. Kuulisimme myös mielellämme mitä peruslagereita juuri sinä haluaisit nähdä seuraavassa maistelussa ja miksi?

Olutravintola-arvioissa: Murtsikka

Lahden torin kupeeseen, juuri lopettaneen Robert's Coffeen tiloihin, avautui hiihdon mm-kisojen ajaksi (ja vähän ylikin) ”cafe-bar-shop lähiruoka pop-up” nimeltä Murtsikka. Kuultuani taustalla hääräilevän mm. Lammin Sahdinkin takana olevan kotimaan pienpanimolegenda Pekka Kääriäisen päätin suksia tapahtumapaikalle.
Sisään astuttuamme meidät otettiin yllättävän lämpimästi vastaan. En tiedä johtuiko tämä hiljaisesta torstai illasta, vai vaan muuten hieman epä-lahtelaisesta palvelukulttuurista. Ehdin mittailla vikkelästi valikoimaa hieman hämmentyneenä.

Bryggeri Helsingin tuotteita hanoissa alkaen Pils:stä edeten Plain Portterin kautta aina syvään päätyyn, eli Sofiaan saakka.

Kylmäkaapin pullopuolella onkin sitten kattaus pulloja panimoilta, kuten mm. Panimoinen & Lemmes, Teerenpeli, Takatalo & Tompuri, Kanavan Panimo, sekä tietysti Lammin sahtia.
Kattaus on yllättävän laaja ottaen huomioon, että kyseessä on kuitenkin pop-up.
Tietenkään tikkaajalle ja hc-reittaajalle tämä valikoima tuskin tarjoilee mitään valtavia yllätyksiä.

Valitsen pienen Sofian ja kaveriksi laskiaispullan. Vieressä oleva neito tyytyy kaakaoon ja samaiseen laskiaispullaan. Tänään ei kuulemma tee mieli.. siideriä, vaikka suosittelenkin Panimoista & Lemmestä. Istumme pöytään ja nyökkäilemme päätä hyväksyvästi. Sisustus noudattelee toki paljon Robert's:n sisustusta, mutta seinille on saatu hiihtorekvisiittaa ja muuta asiaankuuluvaa tilpehööriä. Mietin, että johtuuko yllättävän mukava fiilis pääasiassa lämpimästä vastaanotosta, vai siitä että pidän konseptista.
Nimittäin jotakin juuri tällaista Lahdesta puuttuu. Paikan ainoa pieni pettymys on lähiruokahylly.
Hän on pieni ja vaatimaton. Hilloja, jauhoja, hiutaleita, salmiakkia sun muuta. Toisaalta näin pieneen tilaan ei kauppaa kannata perustaa, mutta mietin jo kuinka mukava olisi lähiruokakauppa Lahdessa. Sellainen josta saisi oikeasti hyviä oluitakin mukaan kotiin, tai vaihtoehtoisesti niitä voisi nauttia kaupan baarissa kenties hyvää pienpaahtimokahviakin?
Täälläkin on paikallisia eineitä ja kahvia. Kuten torin kuuluisia lihapiirakoita ja Merosen makkaroita.

Toinen todella mieluisa pikkuseikka on Murtsikan hintataso.
Olen katsellut kauhulla kasvavia tuoppihintoja monissa olutravintoloissa, joissa eurotuopista (0,4l) saa kohta maksaa kympin. Nyt pieni Sofiani ja pulla irtosi vitosella. Pullot näyttivät olleen kaapissa n. kuuden euron tasoa, joka on mielestäni hyvinkin kohtuullista.
Kenelle sitten suosittelisin Murtsikkaa?
Omasta mielestäni tämä voisi toimia mukavana seurustelukippolana, johon voisi olla helppo sopia vaikkapa treffit. Nimittäin paikka tarjoaa paitsi viihtyisän miljöön ytimessä, mutta myös vähän jokaiselle jotakin. Luulenpa, että visiittimme ei jää viimeiseksi. Samalla epäilen, että maaliskuussa Murtsikan pakatessa suksiaan boxiin jää sitä kaipaamaan yksi jos toinenkin kaupunkilainen.

Aukioloajat:

Avajaispäivä 1.2. klo 10-24
2.2.-21.2. ke-to klo 16-24, pe-la klo 16-01
mm-hiihtojen ajan 22.2.-5.3. ma-to ja su klo 10-24, pe-la klo 10-01
8.3.-11.3. ke klo 10-24, to klo 16-24, pe-la klo 16-01

Edit. Kävin paikalle toistekin. Tällä kertaa nauttimassa keveä Takatalon Pilssin, mutta suurin yllätys olikin tiskin takana. Metron, sen alkuperäisen Metron omistaja Kari Kaksonen oli jotenkin eläkepäiviltään etsiytynyt hänelle ominaiseen paikkaan tiskin taakse. Oli pakko kumartaa ja ottaa hattua päästä. Niin paljon tuo herra on kuitenkin tämän kylän kulttuurille tehnyt. Ihan mahtavaa ja hämmentävää.

Vieraskynä: Viski muutti elämäni… noin tunniksi

Tuopin Ääressä toimitus jalkautui eilen Kiveriön karuihin kuppiloihin seuranaan mm. Bönthöö Bönthöö. Tästä reissusta kerron lisää keväämmällä.

 Toisaalla oteltiin viskin nimissä vuotuiset turnajaiset, eli Uisge 2017. Paikalle eksyi tietysti myös janoisia sankareita, joista eräs sai kunnian toimia ensimmäisenä vieraskynänä.
Miksi? Koska tiesin voivani luottaa tähän monissa liemissä marinoituun ystävääni ja siihen, että kynä pysyisi sopivasti toisessa ja viskilasi toisessa kädessä jäljen ollessa taattua laatua.
Enemmittä esitelmiltä: Sam Graystone. Olkaa hyvä:

--------------------

Oispa viskii, ajattelin laahustaessani kohti Vanhaa ylioppilastaloa pääkaupungin ytimessä. Oli helmikuu, enkä ollut kumonnut ennen tätä tuhoisaa perjantaita lasillistakaan sitten joulukuun alun, kun minun piti viimeistellä Jim Beam -pullon jämät. En tainnut käyttää silloinkaan lasia.

Selvennettäköön, että en ole äärimmäisen hyvä kaveri viskin kanssa. Tuttava, hyvän päivän tuttu tai kenties vanha työkaveri ensimmäisestä kesätyöpaikasta huvipuistossa kuvaisi tätä liittoa paremmin. Olisimme viskin kanssa kyllä Facebook-kavereita, mutta en koskaan tykkäisi hänen päivityksistään, paitsi jos ne koskevat Glenfiddichin jaloa tislaamoa ja sen uroshirvi, peura tai mikä sarvekas demoni se onkaan, pomppaisi kuvasta silmään. Glenfiddichistä on hyviä kokemuksia. Olispa sitä viskiä.

Asiaan. Wanhalla oli menossa jo ties kuinka monetta kertaa järjestetty vapaamuurareiden, kivenhakkaajien tai muiden salaseurojen viski-tapahtuma. Salainen siksi, että sitä ei mainosteta koskaan missään. No tämä johtuu oman pahan imperiumme lainsäädännöstä kuin siitä, että tapahtuma haluttaisiin pitää salassa. Joka tapauksessa, sinne oli löytänyt jälleen satoja viskiniiloja oletettavasti ympäri maata. Tapahtuman nimi kirjoitetaan U:lla: Uisge. Tämäkin johtuu siitä, että valtio ei halua että kukaan juo ikinä mitään. Edes vettä. Ja Uisge ei ole Viski. Selkeästi.

Oma asenteeni tapahtumaa kohtaan oli se, että sieltä saattaisi löytää uusia mukavia keskihintaisia uutuuksia, jotka tarttuisivat joskus lentokenttien ja ruotsinlaivojen tax free -myymälöistä tassuun ja kotona kaappiin pölyttymään vieraita odottamaan. Toki tilaisuus tarjosi mahdollisuuden maistaa kalliimpaakin tavaraa, mutta omissa makunystyröissäni kallis elämän vesi menisi taatusti pilalle.

Ensimmäinen testilasi oli Compass Box -tislaamon Spice Tree Extravaganza. Ei haittaa jos se ei merkitse sinulle mitään. En minäkään ollut kuullut tästä aikaisemmin. Arvioin näitä nollasta sataan -mittarilla. Tähdennettäköön vielä, että olen amatööri, NooB, keltanokka. Tiedän viskistä sen mitä minulle Glenkun tislaamolla kesällä kerrottiin. Spice Tree oli nimensä mukaisesti mausteista ainakin kaatajan mielestä. Mausteet jäivät ehkä hieman miedoiksi, kun niitä liikaa hehkutettiin. Ei pahaa, mutta pulloa en ikinä ostaisi. 72/100.

Seuraavaksi löysin itseni Teerenpelin osastolta. Tiedän, että Suomessa viskikulttuuri on todella nuorta maan 100-vuotiaasta historiasta huolimatta. Juhlavuoden kunniaksi päätin napata lasiin Teerenpelin Suomi 100 vuotta -juhlaviskiä. En saanut (todennäköisesti lahelaiselta) myyjältä irti viskin ikää. Kuulemma savuisaa. Arvio: Jäykkä, turpasaunan makuinen, hieman keskeneräinen kuten koko maa. 63/100.

Avausmukit eivät olleet sinänsä mitään kuraa, mutta odotin paljon enemmän. Teerenpelin tuote oli aikamoinen pettymys, mutta ei se ollutkaan mitään 18-vuotiasta. Nyt piti saada jotain spesiaalimpaa. Löysin eräältä tiskiltä pullon suosikkini Jamesonin Caskmatesia. Myyjän mukaan viski oli kypsynyt stout-oluttynnyrissä, jota pani (hehe) Corkilainen panimo. Ei niin älyttömän kaukana Dublinista siis. Tynnyreitä lainattiin puolin ja toisin. Näin binekseen tuli viskin maku ja viskiin bineksen. Join. Hyvää. Olut ja viski lyövät kättä. Johnny, tee jotain tällaista seuraavaksi! Haluaisin maistaa tietysti myös sitä stouttia nyt kun kuulin tästä. Paljon on lennot Corkiin? Ah 79/100.

Join tapahtumassa yhteensä noin 16 eri viskiä, rommia ja puolivalmista tislettä. Kaikista ei riitä ihan älyttömästi sanottavaa, joten laitan loppuun top-listan. Muutamasta pitää kuitenkin lausua sanoja, muutamista runoja.

Olen käynyt Taiwanissa, kahdesti, joten lasiin piti ehdottomasti kaatua jokin Kavalan-tislaamon tuote. Saarelaiselle viskille ei voi kuulemma lyödä ikää, koska ilmasto ei sovellu siellä viskintekoon. Liian lämmintä. King Car, Kuningasauto (eli mersu) oli ihan ookoo, mutta vieläkään en hypännyt ilmaan innosta. 76/100.

Ainoa muki mille annan 100 pinnaa oli rommia. Plantation 3 stars valkoinen rommi. Tätä ei tietty pidä sotkea viskitaulukkoon. Rommi kun on luonteeltaan makeaa, sokerista ja mukavaa kumottavaa kaikenlaisen merirosvoilun lomassa. Uuden Pirates of The Caribbeanin traileri on muuten ihan suhteellisen vakuuttava. Nyt seuraa runo:

“Chivas Regal 21 vuotias Royal Salute -viski. Diski on diski, piski on piski.

 Sua tehdään uus satsi het kun kuningatar heittää veivin,

   Ja Britannia saa uuden kunkun, ei heimopäällikön, tahi kreivin,

On maku smuutti, siks otin sua tuplat,

Ihan hyvää se on, mut onks loistavaa? Puhkee nää kuplat….

87/100”

Päivän viidenneksi viimeisestä lasista löytyi kuitenkin voittaja, jota voisi ostaa vaikka Heathrowin tai Hong Kongin kentältä kotiin. Lasi oli täynnä kultaista, hieman rusoittavaa, nestettä kuin yksisarvisen kyynel. Smoothia ja maukasta. Muistuttaa hyvää ateriaa raskaan korpivaelluksen jälkeen. Tätä juodaan ehdottomasti kun karhut on kaadettu ja raahattu takan eteen lepäämään. Voittajan nimi on (arvasit jo): Glenfiddich IPA Experience. Eli taas on sotkettu oluet ja viskit keskenään ja saatu hullun tiedemiehen labrassa aikaan pyhää keitosta. Äärimmäisen hauska tuttavuus. Tätä voisin ostaa toisenkin pullon.

16 mukin jälkeen oli aika lopettaa. Kokemus oli tunnin mittainen nousuhumala, joka piti mitätöidä käymällä läheisen pubin tiskillä tilaamassa Guinness, jolla viskin pistävän makucocktailin sai pyyhittyä menneisyyteen. Hifistelijöiden tapahtumissa ärsyttää yleensä exponentiaalisesti kasvava yleisömäärä. Täällä yleisö oli 90% nörtähtäviä miehiä, jotka kyynerpäätaklaavat maanmiehiään ahtaissa käytävissä ylistäen ties mitä näkymättömiä makuvivahteita. Omaa tunnelmaani pilaavat liika hehkutus, ja päteminen. Jos tiskin takana sanotaan, että tässä maistuvat nämä mausteet, ja sitten en itse niitä havaitse, on kokemus pilalla. Kuten maailmassa ylipäätään, sillä ei ole mitään väliä mitä joku muu sanoo. Tärkeintä on se, että tiedät mistä itse tykkäät, tai opit tykkäämään. Tosin 16 lasin jälkeen olet todennäköisesti aika pätkässä. Eikä silloin tehtyjä havaintoja enää lasketa.

Mantelia.

TOP LISTA

1. Glenfiddich IPA Experience 90/100

2. Hellyers Road 10 yo, AUSTRALIALAINEN VISKI JUMALAUTA 89/100

3. Chivas Regal 21 yo Royal Salute 87/100

4. Jameson Caskmates 79/100

5. Jameson Black Barrell 78/100

Kirjoittanut ja kuvittanut: Sam Graystone

Olutarvioissa: Mustan Virran Pistolekors Porter ja Martti Tripel

Savonlinnasta eräs Mustan Virran panimo otti yhteyttä ja halusi tarjota tuotteitaan maisteluun. Harvemmin syljen lasiin, joten kipaisin siis kioskille ja hain tuon pikkiriikkisen paketin huomaani. Kotona laatikosta perkautui kaksi pientä sievää yskänlääkepulloa. Tuoreita tuotteita tällä kertaa kyseessä: Pistolekors Porter ja Martti Tripel.

Heti kättelyssä ojennan panimolle kättä ja onnittelen. Mustan Virran tuotteiden ulkoasu on poikkeavuudessaan nimittäin todella piristävä ja hyvännäköinen. Koska kyseessä on ensikosketus uuden tuottajan tuotteisiin jätetään löpinät sikseen ja mennään asiaan. En malta, koska olo on kuin lapsilla jouluna. Kovat paketit ja silleen.

Aloitetaanpa Porterista. 7% vahvuutta ja taustatarina etiketissä. Ebuja vain noin 17, joten voisi kuvitella olevan makeahkoa?

Ulkoisesti Pistolekors lyö liki mustan vaihteen silmään. Vaahtoaa hennosti, muttei kestä kauaa.

Tuoksusta löytyy keskiasteista rukiista paahteisuutta, eli sellaista leivänkuorista. Kesoililla on käyty kääntymässä, mutta mukaan ei tarttunut muuta, kuin pannun pohjallinen Juhla Mokkaa. Tuoksun jäädessä hieman yksipuoliseksi on aika maistaa, josko maku avautuisi enemmän.

Maussa leipäisä maltaisuus leikittelee ronskin, mutta yksipuolisen paahteisuuden kera. Kahvisuutta, joka taistelee sillä rajalla meneekö tuhkaisuuden puolelle vai ei. Jälkimaussa on sentään hyvin, hyvin kevyesti makeutta, mutta myös hapokkuutta. Vaikutelma on etenkin lämmetessään hyvinkin kahvinen, muttei sillä erittäin maistuvalla cappucinomaisella tavalla, tai nokipannumaisella. Sääli.

Runko tuntuu yllättävän kevyeltä 7% raameihin verraten. Kaupallisissa huippukilpailijoissa etenkin 5,4% Fuller's:n London Porteriin, tai samanvahvuiseen Nøgnen Porteriin nähden todella ohutta on Pistolekors. Juotavuuden varmaan päättelittekin olevan helpohkoa?

Pistolekors ei mitenkään räjäytä pottia. Siinä ei varsinaisesti ole yhtäkään teknistä vikaa, mutta kokonaisuus on omaan suuhuni vain harmittavan tylsä. Termillä tarkoitan, ettei se ole monivivahteinen, tai syvä. Yksipuolinen paahteisuus ja yleinen ohuus ei iske.

Voisin veikata oluen myös olevan vielä hyvin tuoretta, joten vivahteikkuus saattaisi kehittyä kesää kohden? Kenties reseptissä runko vaatisi vielä työstämistä?

Korkataanpa seuraava.

Martti Luther ja muovipussi. Mies joka kylläkin oikeasti rakasti Leevien vasaraa ja nauloja.. Auts.. näitä puujalkoja.

Tripeliä edessä. Jännästi olisin assosioinut Lutherin johonkin saksalaistyyliin, mutta kelpaa tämäkin todella hyvin.
Toinenkin piirre tässä tyylissä on. Nimittäin Tripel on pahuksen vaikea oluttyyli panna.


Ulkoisen habituksen osalta Martti kaatuu sameana lasiin. Likaisen oranssia, mutta se vaahto.. Todella kaunista ja kestävää.

Tuoksu lupaa hyvää. Sitä kuuluisaa belgihedelmää maanläheisen yrttispippurisen atmosfäärin kera. Taustalla purukumi kummittelee hauskasti.

Maussa sama purkkaisuus laittaa sukset jalkaan ja Juicy Fruitin huuleen. Hedelmää, mausteisuutta ja hentoa sitruunapippurimaisuutta. Jälkimaku on vain pehmeä liuku, joka katoaa hattaramaisesti suusta.

Suutuntuman puolella tämä asettuu johonkin keskitäyteläisen epäortodoksiseen maailmaan. Alkoholi kivasti piilossa, mutta sitä voisi olla pari pinnaa enemmän tässäkin.

Siinä missä Pistolekors oli sellainen ihan kiva, muttei säväytä yhtään, on Martti oikeastaan huomattavan miellyttävä ”kevyt Tripel”. Voitaisiin toki keskustella olisiko tämä tyylissään lähempänä vahvaa belgityylistä alea, mutta ei viitsitä, eihän.
Ei tällä oluella ihan Karmeliet:n ykköspaikkaa uhata, mutta kotimaan kentällä iskee kivasti sinne kärkiviisikkoon.

 Mustalle Virralle kiitokset näytteistä ja hyviä panemisia jatkossakin.

Ruokakaupan parhaat bulkit

 Kävin eilen lähikaupassa hakemassa itselleni ruokaa. Päädyin lopulta pakastepizza ja vanukas kainalossa (Gourmet elämyksiä) kulkemaan kassoja kohti. Hipsin kuitenkin matkalla kohti marketin kylmäkaappia, koska pizza kaipaa aina bisseä. Kelasin siinä mielessäni miten satunkin valitsemaan aina samoja juomia ruokakaupasta ja miksi?

En juurikaan asioi isoissa automarketeissa, koska autottomalle ne ovat yleensä kaukana ja hankalasti tavoitettavissa.

Tänään keskitymme siis siihen, mitä sieltä lähimarketista kannattaa ostaa (imho). Enkä tällaiseksi laske nyt vaikkapa Kampin Supermarkettia. Sori, oikeesti.

Eli tässä listauksessa on niitä oluita, joita saa ns. kaikkialta ja joiden hinnat ovat siellä about alle 7€/l hujakoilla.

Joten.. Tässä omat valintani:

1. Olvi APA 
   Olvi räjäytti totaalisesti pankin ensin IPA:lla (jonka tuore pellettisyys oli mahtavaa), mutta sitten tuli APA ja se oli menoa. Tämän oluen hedelmäisyys on karvan verran miellyttävämpää IPA:n nähden.
   
   
2. Pilsner Urquell
   Ei tarvitse perustella kenellekkään? Hyvä sitä minäkin. Absoluuttisen brillianttia tavaraa. Suodattamatonta kun saisi tämän sijasta, niin voisin elää tällä. 
   

   
   
3. Nokian Keisarit: 2^nd Avenue, Elowehnä ja Kellari.
   Mahtava saatavuus, hyvä laatu (kyllä) ja hinta lähes kaikkialla alle 2,5€ purkki. Kiitos Nokia keep it up. Näillä on mennyt mukavasti monet lautapeli-illat, kaljottelut ja aloittelut.
   
   

   
4. Laitilan Kukko Helles
   Laitila ja helles? Helles on kenties viime vuosien suurimpia yllättäjiä. Pitkään vaivannut "talon maku" loistaa tässä tuotteessa poissaoloaan ja balanssi lievästi katkerampaan suuntaan. Todella mainio tuote hyvällä saatavuudella. Parasta bisseä pintin purkissa?
   
   
5. Koff Apa
   Koff otti ja räjäytti kenties muita pahemmin. Siis niinku oikea Apa. Loppu leikkiminen Surffereiden ja muiden kanssa. Velvetin poistumisen jälkeen ehkäpä paras Koffilainen?
   
   
6. Grafenwalder Vehnä ja Radler
   Lidlin tehokaksikko etenkin darraisiin olotiloihin ja helteisille kesäilloille.
   
   
7. Olvi Black IPA ja se "tavallinenkin" IPA.
   Lisää Olvia. Black IPA on aivan hämmentävän onnistunut tuote maitokauppavahvuiseksi. Balanssi on tässä kenties enemmän voimakkaasti humaloidun kevyt Stoutin suuntaan, mutta mitä väliä, kun tuote on muutoin erinomaista. Perus IPA pitää pintansa. Saatavuus, laatu ja hinta ovat tässäkin mantrana.
   
   
8. Kaiserdom Kellerbier
   Ei ehkä mitenkään paras Kellerbier. Silti, jos unohdetaan kotimaiset edustajat, eli Keisari Kellari (oliko muita?), niin tarjonta on todella vähäistä kautta linjan. Suodattamaton vaalea tarjoilee pehmeitä makuja ja on valtavan hyvä all-around ruokaolut. Tätä muuten nautin itse viime jouluna joulupöydässä.
   
   
9. Saimaan Pils
   Saimaalta olisi tunku listalle. On Blondea, läjä Brewers Specialeja (erityisesti Belgian Wheat), Vaaleaa lageria ja Red Alea. Silti Pils on kenties se useimmiten koriin eksyvä Saimaalainen heti Luomu-Vehnän perästä. Ottaa toki Urkilta pataan, mutta joskus tätä näkee tarjouspäissään parilla eurolla purkki.
   
   
10. Stadin American Pale Ale & American Lager
    Tuoreena aivan loistavia tässä kategoriassa. Silti saatavuus ja hinta nyökkäävät kevyesti Olvin puolelle Apa:ssa.
    
    

    

    
     
11.  Fuller's London Pride
    Tämän tölkitys on kenties yksi parhaimmista uusista ideoista, mitä Chiswickissä on tehty vuosiin. Laadukas Bitter pelittää aina. Etenkin silloin, kun listan muiden CitramarilloCCC:t tunkevat korvista ulos.
    

Ei ihan mutta melkein, aka "Close, but no cigar": Ruosniemen Sihteeri, Stone Go To, Founders All Day, Sori Out of Office, Mallaskosken Rainy Summer, Maku Apa, Dead Pony Club, Sam Adams, Guinness, Budejovicky ja monet muut.

Mitä kaipaisin maitokauppaan tähän muutaman euron käyttöolut-kategoriaan?
Reilusti EUROOPPALAISILLA humalilla humaloitua Kellerbierin ja Pilsin hybridiä. Tasapainoista Saisonia ilman kikkailuja, sekä oikeasti hyvää kotimaista Bitteriä, että rapsakkaa höyryolutta jälleen klassisesti.

Puuttuiko listasta jotakin? Mitä itse kaipaisit ruokakaupan hyllyille?

Pari kylmää ja purkkipuhelimella Puolaan

Ihan tavallinen keskiviikko. Sellainen jota opiskelijapiireissä kutsutaan pikkulauantaiksi. No ainakin minun nuoruudessani kutsuttiin. Sellainen viikonpäivä, kun kalja maistuu nannalta euron hanasta ja mimmit ovat kuumia micmacin farmareissa ja napapaidoissaan. Tanssilattia on pelkkää hikeä, ”Pelimiestä”ja väpättäviä amisviiksiä täynnä.

Tänään kuitenkin korkkasin kotona pullon kotiolutta ja viritän modernin purkkipuhelimen tulille.

Vaikka ajatus on lähellä ”Call-911” maailmaa kilautan kaverille ilman Lassea, Villeä tai Jaajoa.

Suoraan Puolaan. Keskitysleirien keskelle, Katowicen kaupunkiin. Luurin päässä vastaa tuttu ääni, ja pian kuvakin eksyy pikselimössöisenä näytölleni. Skype on kutistanut maailmaa ja luo pian kevyistä kalsarikänneistä entistä omalaatuisemmat. Kauas on tultu takavuosien mesekeskusteluista ja köyhien huvipuistoduunarien iltamista, joissa bisset katosivat korista porukalla, vaikka kukaan ei ollutkaan livenä paikalla. Sillä liksalla ei aina kuppiloissa istuttu.

Morjestan vanhaa ystävääni ja huomaan ilokseni, että mikään ei katoa aseveljien välillä. Siinä missä toiset ystävystyvät kurkkusalaateissa, toiset rämpivät hikisinä Enterprisella ilman kapteeni Kirkkiä. Still Jim will Beam us up. Mietimme kaikkia niitä päiviä, öitä, hulluja retkiä, jurrisia päähänpistoja, naisia ja sinkkuvuosia.

IS maistuu lasissa hyvältä, ei kypsältä, mutta varttuneemmalta. Se sopii tunnelmaan. Joskus mietin mihin kaikki hullutukset katoavat ihmisen vanhentuessa. Itse en kuitenkaan tiedä mitään parempaa, kuin hypätä spontaanisti mitä oudompiin käänteisiin, fiiliksellä, hymyillen.

Tiedättehän. Niitä iltoja, jolloin kaverisi kysyy: ”Mitäs tänään?” ja sinä vastaat: ”Sitä samaa, mitä joka ilta, let's try to take over the world”.
Milloin olimme juosseet ja missanneet yön viimeisen junan, milloin pilanneet toisen tipattoman isolla pullolla Meantimen London Portteria kahdella lasilla. Joskus nauttineet jallukaakaot saunasta saapuneiden naapurien neitojen kanssa. Muuttaneet, eronneet, karanneet. Joskus kuljettiin kanarialla dyynien yli parin Mahoun voimalla. Joskus on nukuttu lehtikasassa, joskus yritetty neljältä aamuyöstä lähiökuppilaan sisään. Joskus jopa onnistuttu siinä. Vieläkään emme tajua biljardin hienouksia, emme sitä miksi eräässä ravintolassa tarvitsee maksaa narikka, vaikkei ole takkiakaan, sitä miksi yhdessä toisessa ilta saa aina randomin käännekohdan, mutta varsinkaan aina emme ymmärrä toisiamme.

Pitiks tää ukko nykiä oikeesti ylös?

Silti jollain todella Tom of Finland, eli miehisellä, tavalla tiedämme, että Top Gun ja siipimies on aina paikalla, kun sitä tarvitsee.

”Aika korkata seuraava olut Koposen kanssa” horisee Pulkkinen jossakin. Emelisse White Label BA Moonshine Barley Wine. Tarjoilee tenua, kiljua, ja ponua. Pervolla tavalla hyvää.
Yhteys Polskaan paukkuu ja pätkii. Epäilen ranskalaisen kämppiksen katselevan hd-tason jynkkyä 3d:nä samalla. Vaihtoehtoisesti Puolan hallitus, eli Kurwa, tunnetaan journalistien suurena ystävänä. Kenties tässä jaetaan liikaa tietoa? Naapurissa 6% parin Zlotyn Zywieck uppoaa kuulemma savolaisella nautinnolla kaikkien journalismin sääntöjen mukaisesti, siis omakohtaisesti tiedostaen välittämättä muista. Itse taas kittaan keskittyen kaikkeen muuhun, paitsi olennaiseen.

Muistelen kateellisena hintoja, noppapeli-iltoja Zubrowkan voimalla, linjauskännejä.. Niitä hetkiä, jolloin kaikki oli.. No niinkuin ennenkin.

Hellekypärä päässä, valmiina hyppäämään riippumatostani seuraavan vesipiipullisen ääreen.

Niihin hetkiin ikuisiin, jolloin saatoit yöllä kaljapäissäsi pysähtyä Lehtomäkeen johtavalle sillalle, siihen valtatie 6:n ylle. Pysähtyä hetkeksi ja vain tuijottaa valtatietä. Pieniä tulikärpäsiä, joilla jokaisella on jokin tarina. Samoin kuin lapsena mummolassa. Siinä rautatieaseman vieressä. Maagisia hetkiä yöllä, kun kaikki nukkuivat ja vain minä valvoin Tex Willerin kera odottaen mökille pääsyä. Kuunnellen, kuinka asemalta kaikuivat kuulutukset kutsuna, joita pakoon ei päässyt. Jokaisella junalla oli syynsä, suuntansa, päämääränsä.
Sellaisiin hetkiin, jolloin pystyi soittamaan samalta sillalta: "Tuu tänne kattoon tätä, mieletön fiilis".

"Pitäskö lähtee ajaan Jäämerelle uimaan ja kaljalle?", "Miks?", "No miksei?". Ja se riitti.
Keskustelut kumpuilevat menneestä tähän hetkeen ja tulevaan. Populaarikulttuurista politiikkaan ja yksityiselämään. Naurua ja kyyneliä. Olut loppuu, kuten ponukin aina. Salakavalasti ja hitaasti päähän iskien. Seitinohut ranskalainen valuu eteenpäin. Nautin lasin vettä ja tasoittelen viskitipalla. Soundi pamauttaa kuitenkin takaisin fiilikseen. Tiedostan illasta tulevan pitkän, tunnepitoisen ja silti hyväntahtoisen, josta koitan tässä jakaa pienen kyynelhelmen ja kohtalon murusen.
Kai tässä vain ihminen havainnollistaa itselleen, kuinka helppoa on vajota eiliseen. Kuinka lopulta muistot ja kokemukset ovat kaikki kaikessa. Samalla pitäisi kuitenkin muistaa jokapäiväinen oluemme ja elää elämäämme joka päivä, joka hetki, jotta tulevaisuudessakin meillä olisi muistomme. Pätkä elettyä elämää, muutama lantti sitä koettua mammonaa, mielinmäärin kaljaa ja vähän hauskaa tupakkaa. Silti muistaen muutaman totuuden.
Nimittäin kesä tulee aina uudestaan. Silloinkin elämä on ihanaa aina kun sen väärin oivaltaa ja että parhaimmillaan.. Kun oikein kurottaa, voi omia varpaitasi koskettaa laiturin reunalta toiset, sellaiset jotka saavat sielusi hymyilemään sillä toisellakin tavalla, joka on ystävyyssuhteiden ulkopuolella. 
Viskikin loppuu lasista. Havahdun siihen hetkeen, jossa elämä vain on. Vaikka toisaalta haluaisin olla kevyesti jurrissa nauttimassa elämästäni ystävieni kanssa tiedän, että hetki on sinun. Kuljen peittosi alle ja kerron, että tää vartalo sun on, aivan päästä päähän. Tähän paikalleni kuitenkin jään, koska valitsen niin, koska ansaitset niin.

Gentlemen with GT