Olutarvioissa: Hair Of The Dog Adam

”Red hot mama
Down light charmer
Time's come to pay your dues

Now you're messin' with a
Son of a bitch”

1993.

Muistatteko? Mtv3 ja kolmoskanava yhdistyivät, Jurassic Park tuli leffateattereihin, 112 jyräsi 000:n, Onnenpyörä alkoi, minä aloitin koulutieni ja Hair Of The Dog:n panimo perustettiin Portlandissa.

Olutpiireissä koirankarvapanimoa voidaan pitää paitsi tavallaan pioneerina, mutta sillä on myös tietynlainen asema erittäin hypetettynä panimona. "Dogin" tuotteet ovat yksinkertaisesti keränneet vuosien ajan harrastajien varauksetonta ihailua.

Tämä voidaan lukea myös niin, ettei panimolta ole koskaan tullut ulos yhtään huonoa olutta. Nimittäin selaamalla kuningas RateBeer:n tilastoja voidaan vain hämmästellä kauniita lukuja ja ilmeisen upeita tuotteita.
Panimon tuotteista kuitenkin muutama on ns. ylitse muiden. Yksi yksilö tästä parhauden edustajistosta on tänään täällä. 

Hän on Adam. 

Panimon vanhimpia (vai vanhin) tuotteita. Tyyliltään "Perinteinen Ale". Tässä oluttyylissä hän on RB:n perusteella ns. "Maailman paras". Se on paljon se.

Adam on ilmeisesti yritys luoda uudestaan kuollut oluttyyli, mikä on ehkä tarkoituksenmukaisempaa, kuin tehdä "Sahtia, joka ei ole sahtia". Näin.. Näen jo ainakin Raumalla yhden sedän nyökyttelevän hyväksyvästi päätään kodassaan. Asiaan. Adambier oli ilmeisesti Altbierin esi-isä. Tumma, vahva, vuosia kypsytetty ja hapan olut. Vaikka jumaloinkin historiaa ja nippelitietoa, siitä on tylsä kirjoittaa. Kuin esseetä vääntäisi. Jätän tämän siis muille koirille. Barclay Perkinsin jutun aiheesta voi tsekata tästä.

Minä taas palan halusta korkata ja maistaa onko Adam hypen arvoista?

Adam valuu tihkuen lasiini. Syvän ruskeaa olutta, mutta vaahtoa ei halua syntyä.

Tuoksu tarjoilee kuivattuja hedelmiä, nahkaa ja tupakkaa. Makeaa, lähes siirappista maltaisuutta piisaa yhdessä vienon paahteisuuden kera. Sellasta kevyttä Kulta Katriinaa vaan, ei mitään herkullisia espressopaahteita tosiaan.

Maku lyö jo uutta vaihdetta tiskiin, vaikkei tässä aivan Steve McQueen ja Bullit leffan vaihteluihin ylletäkään. Reilu maltainen makeus laulaa elefanttimarssia ja kerää mukaan yhden uuden toverin.

Savuisuuden. Hentoa, vähän turpeisen oloista savua tosiaan. Paahteisuus leikkii Hamlettia. ”Ollakko, vai eikö olla kahvista, vai kaakaoista”. Tuoksun kuivatun hedelmäisyyden voima säilyy edelleen vahvana tässä yksilössä. Lämmetessään Adam antaa hieman suolaisuuttakin. Jälkiliuku puraisee hennosti ja suuhun jää pehmeää Julieta koon madurosikaria.

Suutuntuma on kenties yllättävin osa-alue. Adam on todella smoothia Eternian prinssinektaria. Paksua ja öljyistä. Yhtä aikaa juotavuus on pelottavan helppoa ja alkoholi piilottelee edelleen. Hänkään ei jaksa Hamlettia.

Hair Of The Dog neitsyys poistui, mutta kaiken hypen jälkeen oliko sen arvoista?
Ei. Älkää ymmärtäkö väärin. Adam on erinomainen olut, mutta ei ammu niin isolla tykillä, kuin niin monet muut tänä päivänä. Teknisesti tätä voisi pitää upeana sommitelmana erilaisia maltaita, käymistä ja makuja suoraan ajalta, jolloin nappiverkkarit vasta tekivät tuloaan.
Pisteet: 3 koirankarvaa, 2 He-Mania Skeletorin kera ja puolikas omena.

                                 Loppuun vielä bonussektorina vähän nostalgiaa

Vermont IPA tulee

Kuva: Eater.com

”But I know a change gonna come, oh yes it will.”

Evoluutioteorian mukaisesti muutoksesta eivät selviä prosenteiltaan vahvimmat, eivät nopeiten juotavat, eivätkä omaa fiksuuttaan korostavat nörtt..kekkos..hipsterilasipäisille tarkoitetut juomat.
Paitsi jos kyseinen laji, tai sen yksilöt, ovat valmiita muutokselle. 

Kuningas IPA on. Hän on kuollut ja syntynyt uudestaan. East Coast, West Coast, Black, Belgo, Farmhouse, Wheat, White, Brown ja herra ties millä firmly shaken milkyway blows in U mouth-etuliitteillä saapuva oluemme on jälleen kokenut uuden multiorgastisen tulemisen. Hän on nyt meidän kaikkien huulilla pyörivä ”Vermont/North-East/New England IPA”.

Eli mikä?

Tree House Julius. Monen mielestä nykyhetken ykkösiä tyylissään. Koska Suomeen?
Kuva: treehousebrewing.com

Palataanpa ajassa aavistus taaksepäin.

Pitkälti 2000-luvun alusta näihin päiviin asti olemme tottuneet juomaan IPA:mme sitruksisina, greippisinä, pihkaisina, katkerina, vähän karamellisina/keksisinä ja kohtalaisen kirkkaina.

Samoihin aikoihin vuosikymmen takaperin herra, kirjailija, oluttuomari ja panimomestari Greg Noonan (keveät mullat) toi ilmeisesti Englannin matkaltaan mukanaan hiivakannan. Tämä kanta kulkeutui myöhemmin Alchemist panimon omistaja John Kimmichin käsiin ja ilmeisesti joitakin vuosia ja muutamia Heady Topper-purkkeja myöhemmin myös erään Hill Farmstead panimon Shaun Hillin tahmaisiin tassuihin. Tämä hiivakanta osoittautui kuitenkin ilmeisesti huonosti flokkuloituvaksi (=”pölyinen” kanta, joka ei laskeudu pohjalle ja jätä olutta kirkkaaksi, esim. hefeweisset->). Voidaan yleisesti sanoa tämän ”tyylin” edustajien olevan siis hyvin sameita. Toki toinen tekijä tässä on humala. Humala luo luonnostaan sameutta, etenkin jos kuivahumalointi on runsasta (=eli humalaa on lisätty keittämisen jälkeen tankkeihin). Voisin kuvitella monenkin vanhan liiton juovon ja panimomestarin karsastavan tyyliä, joka on niin samea. Sehän on jo vuosia yhdistetty huonoon laatuun..

Samoihin aikoihin lukuisat uudet humalalajikkeet olivat lyönneet hiljakseen lävitse. Näihin kuuluivat sellaiset kannat, kuten vaikkapa Amarillo, Citra, Sorachi Ace, erinäiset Uuden-Seelannin humalat (esim. Nelson Sauvin), jne. Lopulta IPA on alkanut muuttua kevyesti hedelmäisempään suuntaan.

Hitaasti tämän vuosikymmen puolella useat koillisrannikon panimot ovat alkaneet imitoimaan ja viemään Heady Topperin ideaa entistä pidemmälle.

Vermont IPA:a voisi ajatella olevan siis äärimmäisen samea, hyvä vaahtoinen IPA. Aromimaailma on runsaan trooppishedelmäinen, öljyinen, mehuinen ja käpymäinen. Humalaa on siis aivan s..sti, mutta painottuen selvästi enemmän aromipuolelle, kuin katkeroon. Suutuntumaltaan nämä ovat kiintoisia. Smootheja, pirtelömäisiä, pehmeitä, mehumaisia.

Eli oikeastaan juuri sellaisia, joita itse juon ja keitän mieluiten.
Enkä ole yksin.

Humalablogin tilastoja ja vertailuja katsellessani näin tämän rapakon takaa suuren hypen aiheuttaman tyylin edustajien nojailevan monenkin reittaussaitin maailman parhaiden kärjessä.

Onkin mielenkiintoista seurata, koska tyyli saapuu todella tänne härmään. Tai pikemminkin koska pääsemme juomaan ensimmäisen erinomaisen esimerkin tästä tyylistä?

Battle Of IPA oli melko lähellä tyyliä.

Ja koska Tuopin Ääressä haluaa olla ystävällinen. Ojennamme kättä ja tarjoamme valmiiksi koekeitetyn reseptin (huom. Olen nähnyt useissa resepteissä käytetyn myös mm. vehnäjauhoja, joita en ole kokeilut):

OG: 1.067 FG: 1.014
N. 6,9%, 62ebu, 14ebc. Eräkoko, n. 18l.

Mallaspohja:

60% Pale-Ale

30% Vehnämallas

10% Kaurahiutale

Humalointi:

40min 35 Ebu CTZ
5min 20g Centennial, 35g Mosaic, 35g Citra
0min 25g Centennial, 35g Citra
Steep 80c: 40g Mosaic, 40g Citra, 25g Centennial

Kuivahumalointi:
fifty-fifty (eli kahdessa erässä) käymisen mukaisesti:

50g Citra, 40g Mosaic, 30g Centennial.

(eli about 25g+20+15g/satsi)

Hiiva:

Yeast Bay Vermont Ale, tai Wyeast 1318 London Ale III

Prosessi:

Mäskätään 66c /1h, vesi käsitellään arvoihin:

Ca: 100, Mg: 2, Na: 8, SO4: 100, Cl: 180, HCO3: 0, ph: 5,2

Nostetaan huuhteluvedellä lämpötila 76c, pidetään 15min ja valutetaan tyhjäksi. Keitetään vierrettä 1h. Jäähdytetään ohjelman mukaisesti ensin vapaasti 80c, humaloidaan pidetään 15min ja jäähdytetään loppuun.

Ilmastetaan 15-20min pumpulla, Hiivataan 17c. Kun käyminen alkaa kuivahumaloidaan ensimmäisellä puolikkaalla, annetaan olla n. 3vrk:ta, jäähdytetään vierre, siirretään ja annetaan lämmön taas nousta. Loput kuivahumalat 3vrk ennen pullotusta, karbonoidaan n. 2,2-2,4vols. Mielellään kegissä, koska tämä juodaan mahdollisimman tuoreena. Kegin etuina on myös mahdollisuus kuivahumaloida suoraan siihen.

Kaupoista kadonneet juomat: Lahden Erikoinen

Mikäpä olisi kiintoisampi tapa aloittaa tämä vuosi blogissa, kuin muistelemalla menneitä. Niitä aikoja, kun itse tutustuin koko alkoholijuomakulttuuriin. Silloin mopoikäisenä ei kavereiden kanssa liiemmin tullut kuppiin syljettyä. Itse taisin taipaleen aloittaa Golden Capin omenasiiderillä ja edetä lonkeron kautta kaljan maailmaan.  Tämä ensimmäinen osio tulee käsittelemään tapausta, joka on minulle kaikkein läheisin.

lähde: www.ess.fi

Elettiin muistaakseni kesää 2004-2005? Kun kotiin oli ilmestynyt korillinen jotakin, jonka tunnistin lapsuudesta tutuksi. Hän oli entisen Mallasjuoman, sittemmin Hartwallin (Lahden) Erikoinen (Tai virallisesti kai Erikoisolut).

Erikoinen oli poistunut tuotannosta jo muinoin, mutta mastokaupungin 100-vuotiskemujen kunniaksi Hartwall elvytti vanhan kuolleista. Aikoinaan Mallasjuoma oli kuitenkin ollut kotimaan suurin panimo ja Erikoinen maan kenties myydyin olut(?). Lopulta Hartwall ja Sinebrychoff kirivät ohi 80-luvulla ja lopulta Hartwall osti Mallasjuoman kokonaan vuonna 1988. Hissukseen kaikki yrityksen vanhat tuotemerkit ajettiin alas aina Aurinko Jaffasta Siniseen asti.
Erikoinen näkyi Sinisen( se ritarikalja) ohella silloin kaikkialla. Tuopeissa, tuhkakupeissa, kelloissa, kylteissä, mainoksissa. U name it, they did it.

Erikoinen pysyi uusintakierroksellaan tuotannossa vuoteen 2006 asti ja katosi taas ajan unholaan. Siihen samaan paikkaan, mihin joutuivat baarien pienet tuhkakupit, oranssit muovituolit, jukeboksit, pajatsot. Kesoilin paahtuneen kahvin tuoksu yhdistettynä pokeriautomaatin tuplausmusiikkiin. Aurinko Jaffat, Hankkijan lippikset, Roope-setä säästölippaat ja koko Kaurismäkeläinen; juro, vinksahtanut ja ikuiseen kasvuun uskova maailma.

Silti sinä kesänä, sinä iltana, tissuttelin hissukseen Erikoista, heitin Dartsia ja kuuntelin niitä muutamaa cd-levyä ja kasettia, jotka omistin. Oli kuuma. Olut oli kylmää, raikasta ja niin nostalgista. Siitä jäi hyvä fiilis ja sen kesän aikana opin juomaan kaljaa.

Lähde: www.antikvariaatti.net

 Jollain tasolla olen kaivannut ja pelännyt Erikoisen paluuta. Se ei kuitenkaan toisi sitä samaa tunnetta, eikä maistuisi samalta kuitenkaan. Silti se voisi tuoda takaisin hetken, jolloin maailma oli vähän iisimpi, limua sai lasipullossa ja baareissa kukaan ei selannut tinderiä. Mainoksissa olisi patukkaa kulman takana, valokuvat voisi kehittää Helioksella ja Lada olisi edelleen lujaa laatua ja avaruusajan teknologiaa. Positiivisempi ja vähän naiivimpi.

Pakolliset mainosvideot loppuun:

Ehkä julminta mitä tämän tekstin jälkeen voisi tapahtua tapahtui juuri. En olisi eilen tätä uskonut, mutta: http://www.ess.fi/uutiset/talous/art2335088