Orval riisui - katso kuumat kuvat

Tämä teksti on osa suurempaa kokonaisuutta. Tämä teksti on osa olutblogistien maailmanvallankumousta, maareformia ja yhteistyötä.
 Me päätimme omissa vapaamuurarilooseissamme salaa maailmalta sen mitä te tulette lukemaan, näkemään, kuulemaan ja ajattelemaan. Se ei siis oikeasti juuri poikkea siitä, mitä valtamedia teille, eli meille syöttää vuoden jokaisena päivänä aamiaismuroissamme.
Jo kauan on korviimme kaikunut valitus yhtäaikaisesti siitä, että blogit eivät tuota kunnollisia artikkeleja ja samalla heijastettu pelkoja siitä, että he vievät pian "oikeilta" journalisteilta duunin. Tästä maailmanpalosta valpastuneena haluamme täällä tuopin äärellä olla osa tulevaisuutta ja tarjota liekkeihin lisää löpöä.
Tänään edessänne on blogin näkemys siitä, mitä valtamedia tarjoilee ammattilaisten rautaisin ottein ja mitä me luemme eniten.
 Seksiwow ja klikkiotsikot.
 Ja mikä parasta, tai pahinta. Tätä ei ole käännetty translate:lla Huffington Post:sta, eikä sisällä linkkejä Orvalin Instagram-kuviin.. Juttuun siis:

Klassikko-olut Orval riisui kuumissa uuden vuoden tunnelmissa. Orvalin vartalo osoittaa ainakin tiukan bikini fitness kuurin tuloksien olevat timanttisia. Klassikon kauniit päärynämäiset kurvit ovatkin hioutuneet treenissä vielä upeammiksi. Orval on osallistumassa Alkon lisäksi lukuisiin muihin olutkauppojen ja blogistien seurapiiritapahtumiin. Kunhan paikalla on punainen matto, reilusti alkoholia ja villejä hiivakantoja. Tämä siitä huolimatta, ettei kaunottaren elämään vahvemmat alkoholit yleensä kuulu, mutta näin uuden vuoden kunniaksi korkit poksahtelevat ja rakkauttakin oli ilmassa. Tämän villin lemmiskelyn todistivat myös paparazzit pitkin asuntoa, kuten kuvista näkee.. Lempi kävi kuumana.

Kaunista Boudoir henkeä sängyllä leikitellen

Orval on kirjaimellisesti kuumaa kuvattavaa

Lukijan ottamassa kuvassa bikinien hakanen on jo auennut

Orval nauttii auringonpalvonnasta myös yläosattomissa joulukuussakin

Oluen rintarako on liki kosketusetäisyydellä. Voivatko kuvat tämän kuumemmaksi mennä?

Jouduimme filtteröimään. Alkuperäiset kuvat ovat vuotaneet jostakin.

Harteikas könsikäs on päässyt jo korkkaamaan.

Tämä kuva voi olla nuorimmille liikaa, mutta lempi kävi kuumana-lukija vinkkaa. Toimitus nyökyttelee päätään.

Kuvalähteemme kertovat kuvan Orvalin olleen liikenteessä vuodesta 2009 ja BBE:n paukkuneen vuonna 2014. Edellinen artikkelimme tästä olutmaailman klassikosta löytyy viiden vuoden takaa täältä
Huhuhuh. Lisää artikkeleja tästä kaunottaresta voi lukea:

Bisseparoni, Bönthöö Bönthöö, Brewniverse, Arde Arvioi, Hankala asiakas, Humalablogi, Huurteinen, Jaskan Kaljat, Kaunis Humala, Olutkoira, Ladamatkaaja, Loppasuut, Musamiehen Oluet, Keikyblogi, Ölmönger, Oluttoverit, Pullollinen, Punavuori Gourmet, Reittausblogi, Tuopillinen, Tyttö ja Tuoppi, Mushimalt, Viinihullun päiväkirja, Pari sanaa oluesta, Every Beer I Take

Kotiolutta: Wesala Brewing - Honey Strong Ale

On olemassa kaksi asiaa, joista en oluessa pidä. Toinen on tyyli, toinen on mauste.

Tyyli on ”English Strong Ale” ja se mauste.. No se on hunaja.

Kiitän siis Wesala Brewingia lahjuksesta, joka on tyyliltään yllä oleva ja maustettu.. Sillä hunajalla.

Pullo lyötiin omaan käteeni maestron itsensä kyläiltyä pikaisesti. Kyläilyn syy saattaa eksyä blogimaailmankaikkeuteen talven mittaan. Keitimme nimittäin kollaboraationa, eli pantiin kimpassa tummaa lageria. Sellaista olutta, jossa ei ole kikkoja, ei jenkkihumalaa, ei mausteita. Sellainen viisiprosenttinen tumma, maltainen olut. Miksi? Joskus on oikeasti hienoa kokeilla kykyjään jonkin näin tavanomaisen, puhtaan tyylin kanssa. Keskitason ipa-apaa panee kuka tahansa, mutta hyvää lageria vain parhaista parhaat (eli oikeastaan todella harva putiikki tässä maassa).

Niin se hunajaolut? Riittäisikö se, jos sanon sen olleen ”ihan hyvää”? Ai ei, joudun oikeasti korkkaamaan?

Voin vain toivoa tämän olevan sellainen, jossa hunaja ei maistu ja brittiläisen strongin ällömakeat jalopuut hedelmineen on vältetty.
Taustoitetaanpa hieman tätä olutta:

”Honey Strong Ale,
Valmistettu 06.08.2016,
Pilsner, Crystal 50, Hunajamallas, Luomuhunaja,
Cascade, Saaz.
British Ale - (Kuiva)Hiiva
OG: 1,065
FG: 1,005
n..8,2 ABV%”

Ei muuta kuin pistimestä kimalaista, tai jotain ja tämän kimppuun. Oh boy..
Ulkoisesti liki prikulleen samanlainen edellisen kanssa.

Tuoksu tarjoilee hennosti hunajaisuutta, karamellia ja keveää hedelmäisyyttä todella miedon sitruksen kera. Ei onneksi aivan sellaista tökkivän tahmeaa hunajaa, mitä mm. eräs St. Peter's:n tuote joskus tarjoili.

Maussa paahtoleipäistä maltaisuutta keveän hunajaisen makeuden kera. Tämän ylle jostakin huuhtoutuu keveitä greippisiä ja sitruksisia sävyjä. Vähän saippuaa seassa kenties? Jännästi lähes pelkkää jenkkihumalaa seassa, mutta maltillisesti kylläkin.

Suutuntumaltaan keskitäyteläinen ja helpohkosti juotava. Alkoholi tuntuu lämmittävänä etanolisuutena, muttei iske pahinta tinnerikerrosta ollenkaan päälle
Alkufiilikseen nähden totean oluen aivan juomakelpoiseksi. En silti vieläkään pidä hunajasta, enkä tästä tyylistä. Kuitenkin tässä oluessa on kyllä molemmat yhdistetty juotavaan pakettiin. Ei, tällä ei vielä kuuhun ajeta oluena, ehkä kahden jälkeen voisi? Silti jos näitä elementtejä välttämättä haluttiin yhdistää, en keksi miten paremminkaan tätä olisi voitu tehdä. Paitsi tietysti niin, että nojailisin nytkin lavuaarin äärellä? 3+/5

Kiitos maestrolle tästä.

Hyvää joulua

Tämän myötä.. Hyvää ja maltaisen maltillisen humalaista joulua tuopin äärelle.

Mitä antaa olutharrastajalle joululahjaksi?

Tämä joulu ei ole lunta tulvillaan. Pelkästään harmaata räntää ja sellaista synkkää yhteiskunnallista kehitystä täynnä, joka saa se mieleni minttukaakaon voimalla laukkaamaan jo kuusen alle piiloon.
Tässä puun alla voinkin rauhoittua ja miettiä mitä olutharrastajalle hankkisi joululahjaksi?
Tavanomaisesti muotiblogit olisivat täynnä maksettuja mainoksia ja linkkejä astiastoihin, kynsistudioihin ja vaatekauppoihin. Koska haluan erota hieman tästä kaupallisesta hysteriasta joka valtaa maat ja taivaat heti, kun joulukalenterin ensimmäisestä luukusta pujahtaa pahan makuista suklaata.

Sieltä voi tulla myös myyrä

Voisi ajatella kaikkea Alkon lahjakortin, tai laatikollisen hyvää olutta jostain aivan muualta väliltä. Toisaalla kuulemma osataan jopa paketoida putelit, joka on selvästi perusalkolaisten skillsien epämukavuusalueella. Mutta ei..

Tavallaan olutlasejakin tarvitsee, eikös? Harrastaja potee alati alennuskompleksia ja impotenssia jos naapurin blogisti jostain Keravalta voi nauttia oluensa oikeasta Chimay-lasista, tai herra ties aidosta SpieRiedelglausta ja itse joutuu tyytymään lähibaarista puhalletuihin 0,5l Karhu-tuoppeihin.
Kuitenkin kaikilla meillähän on laseja? Liian helppoa siis.

Kirpputoreilta, Huutonetistä ja Toreilta voisi bongailla harrastajalle oheiskrääsää. Kaikillahan pitäisi kuitenkin olla puinen Karjala-kello seinällä, parit oranssi Lahtikkoa olohuoneen nurkassa, Koffin korkinavaajaa ja parit hauskat julisteet sellaisilta panimoilta, kuten Guinness, tai Heineken?
Silti se on vain materiaa ja krääsää.

Kotiolutharrastaja varmaan tarvitsisi sen yhden uuden mittarin, jota ilmankin selviää, mutta kaikilla tosipanopojilla(-ja tytöillä, koska kuulemma tytötkin panee) on sellainen. Pari kiloa mallasta ja sitä C-kirjaimella alkavaa vaikeasti lausuttavaa humalaa kans. Kotikeittäjällä on aina tarpeita ja keskeneräisiä projekteja.. Ainakin silloin kun pääsee irti internetin mutukeskusteluista.
Tämäkin tuntuisi liian helpolta ja kuitenkaan kaikki ei pane, jotkut vaan juo ja ovat vaan aseks..siis ajuovoja ja muita menninkäisiä.

Mitä sitten antaisi lahjaksi? Minäpä kerron mitä tätä pohtiessa tapahtui.
Tässä kuusen alla istuessani ja puun runkoa kosketellessani pieni tähdenlento loisti taivaalla. Vaelsin sen perässä halki jäisen kaupungin, outojen valojen, kokien pelkoa taksissa Mustakallion tunnelissa, nauttien kiljua jossakin Kärpäsessä.
Viimein olin perillä. Hurmostila valtasi mielen ja valaistuin.
Antakaa toisillenne aikaa. Antakaa läheisyyttä. Olkaa läsnä. Unohtakaa tavara, netflix, alkoholi, päihteet, kiire.. Keskittykää siihen lähellä olevaan ihmiseen, eläimeen, puuhun, mielikuvitusystävään, tai pehmoleluun.
Haaveilkaa, naurakaa, koskekaa, keskustelkaa, flirttailkaa ja ennen kaikkea rakastakaa. Tällaisina aikoina, kun taivas vihmoo räntää ja tätä palloa ohjataan ylhäältä kohti kadotusta ovat inhimillisyys, humaanisuus, empatia, sympatia, antaminen, auttaminen, kuunteleminen ja keskustelu avaimia kohti parempaa huomista.
Joulua odotellessa siis.

Klassikotkin sen tietävät?

Luettua: Gastropub kotikeittiössä

Ruoka. Tuo elämäni toinen rakkaus oluen lisäksi voisi ansaita kokonaan oman bloginsa. Hei... Ruokablogi.. Pääsis ilmaseks syömään jokaiseen ravintolaan, koska tekisin ”arvostelua”.. What a great idea.. Eiku.. Ei.

Safka on hyvää ja olen kuulemma hyvin ”picky” siitä mitä syön. Jos ajattelen nykyisen kotikulmani ravintoloita ja eritoten sitä osa-aluetta joka itselleni läheisintä olen jatkuvasti pettynyt. Lahdesta luulisi saavan hyvää pizzaa, burgeria, tai kebabia.. Väärin. Samaa mikrolämmitettyä santamariaa samoilla tukkumannikastikkeilla. Ehkä siksi en bloggaa ruuasta. Se olisi raskasta, enkä jaksaisi olla angry food nerd:na jokaisissa kokkareissa.

Minua kuitenkin lähestyttiin tämän teeman tiimoilta Suvialan Alin tuoreella kirjalla. Alihan tunnetaan paremmin Bryggeri Helsingin keittiön sydämenä, herrana ja hidalgona. Kun kirjan nimikin kuullosti kotoiselta: ”Gastropub kotikeittiössä” lupasin lukaista teoksen.

Mitä siitä toteaisin? Kirja on paljon keittiönsä näköinen ja voisin kuvitella jokaisen annoksen istuvan Bryggerin listalle. Kirjan reseptit ovat simppeleitä, kuvista annan isoa plussaa. Ne eivät ole liian taiteellisia kikkailuja, mutta siistin rustiikkisia(?). Ulkoasu on siis todella huolitellun ja laadukkaan oloinen.
Kirjan loppupuoli on varattu kiintoisalle juustojen ja oluiden parittamiselle, sekä muutamille kotiolutresepteille. Mielestäni juuri nämä loppupuolen reseptit olivat hieman irrallaan muusta kirjasta ja sen tematiikasta, niin erityisesti panimomestari Mathias Hüffnerin haastattelumainen kertomus oli antoisaa ja koska Hüffner on niin pahuksen symppis, sekä todellinen mestari etenkin saksalaisten oluiden suhteen, niin hattua päästä.

Päätin tietysti kokeilla tätä tekstiä varten jotakin. Jotakin jota en ole koskaan kokannut ja jotakin joka kelpaa myös paremmalle puoliskolleni, jonka antipatia punaista lihaa (mmm..bacon...) kohtaan jarrutti monia haaveitani. Päädyin duunaamaan munakoiso-tsatzikiburgeria. Koska burgeri on pizzan kanssa pyhistä ruuista pyhimpiä niin tämän kohdalla koin nyrjähtänyttä huumoria. Tsatzikin teko oli toki tuttua eikä Alin ohje poikennut omastani yhtään.
Munakoiso kiinnosti, koska meistä ei ole kumpikaan sitä koskaan kaupasta ostanut. Ainoa vaan, ettei täältä saa kaupasta briossisämpylöitä (saa vinkata jos joku tietää Lahdesta tällaisen ihmeen).

Lopputulos on kuvassa alla. 

Burgeri oli oikein onnistunut ja keveä. Tein tosin bataattiraneja lisukkeeksi hp-savuchili-ketsupin kera. Käytin sämpylänä siis ciabattaa ja havaitsin jälleen briossin paremmuuden. Etenkin tässä sen keveä makeus olisi tasapainottanut tsatsikin happamuutta ja hapokkuutta paremmin.

Entä mitä kirjasta puuttui? Sama mikä kaikista keittokirjoista. Mikään ei ole täydellinen.
Millaista suppeaa keittokirjaa kaipaisin? Kaipaisin sellaista jossa paitsi raaka-aineet saa lähikaupasta (kyllä laiska autoton paskiainen ja lähikauppani ei ole Stockmannin herkku, tai kauppahallin lihatiski), mutta niistä loihditaan sellaista Michelinmatskua vaivalla, hiellä ja epäonnistumisilla. Sellaisen, joka ottaisi raaka-aineissa huomioon muutkin kirjan reseptit. Meinaan kotikeittiössä syntyy rutkasti tähteitä ja minä itse en osta raaka-aineita kaappiin homehtumaan ja keräämään pölyä. Siksipä olisi mahtavaa jos jossakin kirjassa huomioitaisiin tämä käyttämällä resepteissä pitkälti samoja raaka-aineita. Yksinkertainen asia, vaikea selittää siis. Jos saitte tolkkua pointista, niin hienoa.

Kelle suosittelen kirjaa? Oikeastaan kirja on aika all-around kamaa. Paljon ohjeita, kaikille hyvät paritukset oluista, jonkin verran kasvisruokia myös. Yksikään ohje ei lukemisellani vaikuttanut haastavalta, jos osaa seurata ohjeita ja hallitsee perusasiat keittiössään. Toisaalta kaikille pikku Blumenthaleille kirja ei tarjoa suoranaisesti mitään syvällisempää. Ei ilotulitteita, ei hiilidioksidileikkejä. Simppeliä, hyvää, feelgood ruokaa kansainväliseen ja keveästi keskieurooppalaiseen sävyyn.

Nyt jään odottamaan vain avokkeen seuraavaa reissua johonkin, jotta voin tiristää sitä punaista lihaa pannulla oluen kera. Ali.. On se aika äijä.