Fiilistelyissä: Malmgård/Rekola/Vasp & Alkon pienpanimotuotteet '15

..Taas on se vuodenaika..

Tervehdys rakkaat lukijat. Olen pitänyt paitsi tarkoituksenomaista paussia koko touhusta, mutta myös ollut hyvin kiireinen. Asiasta voi toki lukea lisää vaikka tästä.

Tänään päätin kuitenkin tarttua itseäni niskasta kiinni. Jotenkin oluesta puhuminen ja nauttiminen on kamalan luotevaa, kun samalla itselläni on keitos menossa. Nokkelimmatpokkelimmat varmaan arvaavatkin mitä keitän, jos vihjeenä on Saison, maitokauppavahvuisuus ja NZ humala. Enempää ei uskalla mainita, ettei illan pimeydessä paikalle liukastele mustapukuisia miehiä ilman sädepyssyjä. Voin ainakin mainita että tuore humala tuoksuu huumaavan hyvältä.

Asiaan. Menneen viikon aikana olen tässä tasaisesti jo joitakin näistä tuotteista nauttinut, usein ruuan kera, ruokaa laittaessa tai muuten vain. Tarkkoja arvioita tietenkään ei ole, mutta pureudunkin nyt siihen tunteeseen joka jäi paperille ja muistini tylsiin luistimiin.

Aloitan Malmgårdin ehkäpä kiintoisimmasta tuotteesta tälle kaudelle.. Haa se ei ole Barley Wine, koska kyllähän sielä sitä osataan tehdä, vaan Craft Dry Cider. 
Olen monesti tuskaillut kotimaisten siiderien aivan järkyttävää maailmaa. Esanssia, hedelmäviinipohjaa, sokeria, mango-papaija-piparminttu-vaahtokarkki-energiajuoma makuja ja lisäaineviidakkoa. Ei, ei, ei.. Kuulkaas nyt. Siideri on yksinkertaisimpia juomia raaka-aineiltaan, vain omenaa ja hiivaa, comprende?
Niin harvoin näen näitä tuoreista omenista puristettua mehua ja siitä käytettä siideriä maamme markkinoilla (kotimaista siis), että jaksan pahemmin näitä hyllyjä kiertää. Silti siideri on mitä mainioin janojuoma ja kesäjuoma. Itse olen juonut mm. erinomaisia kotonakin pantuja siidereitä, Leeville kiitokset tästä, ja olen hyvinkin kiinnostunut asiasta, koska minulla on monta siiderimaailmaa koskevaa ideaa päässäni ja ei tämä ei sisällä papaijaa, tai edes limeä, tuota hedelmistä mainiointa.
No nyt pitkästä aikaa tällaisen tuotteen löydän. Malmgårdilla oli viime vuoden Soppissa todella timangi siideri, joten toivon tämän yltävän samalle tasolle.

Sameaa, kullankeltaista omenamehua. Omppua, kenties kotimaista? Vahvuutta karvan alle kuusi prosenttia, eli varsin sopivasti näin ruokaa laittaessa. Reilusti omenaisuutta ja tallimaisuutta, sekä vähäisesti mausteisuutta mukana. Kenties hiivasta? Kuiva, mutta ei ehkä aivan niin kuiva kuin kuvittelin, sillä hapokkuus ei iske aivan silmille ja samaa nyökyttelee myös naisväkikin. Pyöreyttä jäljellä siis. Ainoa kiusaava asia on kevyt yksiulotteisuus, mutta muuten todella mainio siideri. 

Ruuan valmistuessa mietimme hetken sille sopivaa kaveria. Eväänä tietysti ulkoilupäivän päätteeksi niinkin hifiä kuin jauhelihakastiketta ja perunamuusia, eli todellista herkkua siis.
Valitsimme Vaspin Savuvehnän ja voi kuulkas, sehän oli nappivalinta se.
Vakka-Suomessa on tällä hetkellä tämän myötä kenties maan paras savuolut osaaminen, mikä ei mielestäni ole mitenkään vähäpätöinen saavutus. Korkatessa pelkäsin Vaspin Vehnästä tuttujen esterien hyökkäävän savustetun maltaan omien fenoleiden kimppuun ja luovan jotakin aivan kauheaa. Olin väärässä. 

Samean punaruskeaa ja kohtalaisen hyvävaahtoista olutta. Savuisuus lähentelee Bamberg tasoa, todella hienoa. Vehnäoluen aromit hyvin tasapainossa savun kanssa, eli suomeksi: Savua enemmän kuin banaania, purkkaa tai neilikkaa. Runkoa juuri sopivasti ruuan kanssa, keveä banaanishedelmäinen makeus tuo sopivasti tasapainoa ja savuisuus osuu kastikkeen kera todella miellyttävästi makuaistiini. Hiilihappoja kenties vähemmän kuin vehnissä normaalisti, mutta tähän tämä valinta sopii. Suuhun jää miellyttävä maku ja oluessa riittää potku pyyhkimään rasvaisuuden kurkusta pois. Jään sohvalle tyytyväisenä hymyilemään raukeana. Unet maistuisivat.


Ja tänään.. Saisonia keitellessä halusin fiilikseen..Saisonia?
Rekolan panimolta Funky Luomu kuullostaa hauskalta ja kiinnostavalta.
Harmittelen jo nyt sitä ettei edessä ole kuin eilisestä muussin jämistä leivottua rieskaa, todella hyvää. Tämä siis siksi, että tiedän Rekolan herrasväen olevan varsin intohimoisia ruuan ja oluen yhdistäjiä ja juuri tässä suhteessa Rekolan tuotteet toimivat mainiosti.

Kuparinoranssia olutta valutan lasiini. Yllättävän tummaa tyyliin, joskin panimon verkkosivut heittävät kintaalla tyylistä. Oikein, aivan oikein. Panija on taitelija, eikä mikään millin tarkka insinööri, näin ainakin itse siis. Fiilistä, fiiliksellä ja rajoja rikkoen.
Mausteista hiivaisuutta päällä. Sekahedelmäkiisselimäisiä aromeja. Bretta ei ole vielä aivan selkeästi päällä, joten kypsytys alkoi kiinnostamaan. Makeahkoa maltaisuutta, vähän karamellia. Loppua kohden tämä tuntuu taipuvan myös kuivatun hedelmän suuntaan. Funkya kyllä. Hiivojen kera bretta erottuukin jo. Omenaisuus maalaa tähän oman sävynsä. Mukavan rustiikkista ja jotenkin..niin Rekolamaista. Ja jälleen kiroilen etten malttanut odottaa ruokaan asti.. Huoh, ehkä seuraavalla kerralla.

Näin tänään. Jatkossa tulen kirjoittelemaan enemmän tunteella, kuin asialla. Silloin kun koen, haluan ja minulla on oikea fiilis. Jos kirjoittaminen ei tunnu kivalta, pidän taukoa. Tänään oli kuin olisi nähnyt rakkaan lapsensa pitkästä aikaa, vaikkei aivan gonzomaiseen ajatuksenkulkuun ja virtaan mentykään. Asia pitoisemmat lyhyet uutiset ja tilannekatsaukset löytyvät muuten kätevimmin joko muualta, tai sitten blogin fb-yhteisöstä.
Hauskaa alkavaa viikk..damn, olin edelleen aivan sunnuntaissa.. Alkanutta viikkoa.

Aavikolla harhaillen

Endless sea of sand

Tuuli hulmusi hiuksissa janon korventaessa pohjattomasti kurkkua.

Olimme eksyksissä aavikolla etsimässä lähdettä, täydellistä kangastusta paratiisista oluthanoineen ja riippumattoineen. Paikalla ei ollut muuta, kuin loputtomasti hienointa afrikkalaista hiekkaa, Mufasan tassun jälkiä ja viestejä tähdissä.

Ensimmäisen retkikunnaltamme loppui kuitenkin Tonic, joten aloimme välittömästi kärsiä paitsi halvan espanjalaisen ginin ma

usta, mutta myös malaria peloitutti tutkimusmatkaajan mieltä.

Jokainen dyyni näytti samalta kuin viereinen, pelkkää kuivuutta ja kuuma Atlannin aurinko paistoi päälakiimme. Hellekypäriäkään emme saaneet haalittua edellisen kylän loputtomista basaareista, mutta näillä suomea taitavilla nuubialaiskauppiailla oli oivat varastot kelloja ja hämmentäviä aurinkolaseja. Ainakaan silmämme eivät sokaistu häikäisyssä ja tietäisimme ajankin, jos tuo kultainen rantarolex ei olisi ensimmäisessä hiekkamyrskyssä vallan pysähtynyt.

Seuraava päivä alkoi shokilla. Retkikunnan arkeologi, kuormamuuli ja merirosvolta näyttävä opas upposi juoksuhiekkaan hitaasti ja ginin humalluttamana en kyennyt kuin nauramaan. Edes rohkaisuryyppy ei tuonut siipiä kananlihalla olevaan selkääni.

Last momentos

Näin taustalla jo kangastuksia, Hotelli Riu mukamas häämötti kaukaisuudessa palmuineen ja viehkoine aurinkotuoleineen, mutta en antanut tuolle päänsisäiselle julmuudelle mahdollisuutta. Mikään ei ole erämaassa kamalampaa kuin omat ajatuksensa joihin hukkua, muttei pisaraakaan toivoa. Vähitellen aavikko jäi taakseni ja ajattelin vaihtaa kamelin maastoautoon, jos minulla sellainen olisi ollut. Koitin liftata, sillä ajattelin, että ehkäpä Ari Vatanen heittäisi keskustaan Paris-Dakar rallin yhteydessä, vai ajettiinko sitä enään? Kirosin kirottua kelloani, miksi et kerro minulle tätäkään?

Dunes with names?

Maisema kuitenkin muuttui. Harhailin omituisessa pusikossa ja aloin miettiä olisiko näillä kasveilla kenties päihdyttäviä tai nesteyttäviä vaikutuksia. Peloissani mahdollisesta myrkytyksestä en tohtinut näihin koskea, vaan juoksin pensaita karkuun tässä loputtomassa sokkelossa, ennen kuin ne saisivat mielestäni yliotteen ja lankeaisin niiden kenties huumatuksi palvojaksi.

Lopulta keskeltä kuivuutta näin majakan. Näin jylhää fallosta harvoin kuvittelen edes aavikolla, joten päätin kulkea sitä kohden. En tiedä kuljinko päiviä, tunteja, vai viikkoja tuon jäyhän jököttäjän suuntaan, kunnes viimein olin keskellä kiveä ja hämmentäviä ruotsalaisturisti laumoja. Olinko tietämättäni vaeltanut Tukholmaan? Olin harhainen ja harhailin. Nuuhkin ilmaa, maata ja viimein havaitsin reseptoreillani nestettä. Se läheni, kuulin jo äänen, maailman kauneimman äänen janoiseen kurkkuun. Olin saapunut viereiselle terassille ja hanasta valutettu kylmä tuopillinen paikallista vaaleaa, elämän kultaa tuntui suussani taivaalta maan päällä. Viimeinkin pöly alkoi huuhtoutua pois kurkustani ja jano kadota kovia kokeneesta, riutuneesta ruumiistani.

Vain tällaisia elämän janoisia kokemuksia voi kohdata hetkinä, kun kaikki toivo kari grandin saapumisesta oli jo heitetty pois. Tilasin siis lisää elixir de oroa, Grandena tietysti.

Faro