Vesipiipu, Shisha, Hookah..
Rakkaalla vekottimella on monta.. Kyllä tämä on yksi niistä aloituksista joista jo lukioikäistä lasta varoiteltiin. Mummo ei pyyhi kissalla tätäkään.
Koska aiheesta ei ole suomeksi juuri mitään materiaalia, ja koska se liittyy olennaisesti ylläpidon kesähetkiin, päätin itsevaltaisesti kirjoittaa tänään siitä, mistä piiputtelussa on kyse, sekä toivoakseni oikaista väärinkäsityksiä. Eli kertoa kuinka hankalaa se on ja kuinka se liittyy juomiin.
Aloitetaan siitä mikä on vesipiippu ja mitä se ei ole. Bongi ja Hookah eivät ole sama-asia, sen sijaan bongi on eräänlainen vesipiippu sekin (kiitos suomenkieli).Tässä piipussa ei kuitenkaan kukka pala, teoriassa se olisi mahdollista, joskaan ei kovin käytännöllistä. Vesipiipussa poltetaan yleensä tupakkaa, höyrykiviä tai tahnoja. Vesipiipputupakka koostuu piipputupakasta, melassista/hunajasta ja glyseriinistä. Muissa tuotteissa, kuten höyrykivissä ja geeleissä ei ole tupakkaa.
Fun Fact: Hookah = Shisha = Nargile, eri kielissä ja kulttuureissa piipusta on useita nimiä, joita käytetään englanniksi sulavasti sekaisin. Shisha lienee yleisin.
Piippuja on ulkoisesti monenlaisia. Käytännössä toimintaperiaate ja osat ovat toiminnaltaan samanlaisia. Vesipiippu koostuukin muutamasta osasta:
Vaasista, stemmistä, letkusta ja pesästä.
Vaasiin laitetaan vettä, siitä nimi. Stemmi itsessään on putki, jonka pohja uppoaa muutaman sentin syvyyteen veteen. Tupakka tulee pesään ja sen päälle laitetaan hiiliä. Letkulla puolestaan imetään höyryä. Hieman syvemmin teille rakkaat pikku insinörtit: Letkua imiessä pesän päällä hiilet hohkaavat enemmän lämpöä(koska fysiikka ja palaminen), tämä lämpö höyrystää tupakkaa ja tämä höyry imetään veteen, joka jäähdyttää höyryä ja viileä höyry imetään letkulla nautinollisesti keuhkoihin, oikeastaan tämä on en enemmän ns. poskarijuttuja.
Piippujen eroista käytännössä en
osaa sanoa, olen useita kokeillut ja omistan kaksi. Toinen on
egyptiläistä käsityötä edustava perinteinen öömmhh..
vesipiippujen taksimersu, n. 110cm korkea Khalil Mamoon. Toinen on
miellyttävän laadukas, modernia koneistusta edustava ”matkapiippu”
Oduman Micro, hällä on kokoa suurinpiirtein hillopurkin verran. Ainoastaan turisteille myytävät rihkamapiiput, jotka ruostuvat hetkessä ja joiden pesät ovat jotakin kiinalaista posliinia suosittelen jättämään hyllyyn keräämään pölyä.
Piippujen osalta on menossa samanlainen
loputon kilpavarustelu, kuin vaikkapa kotipanimon laitteiden osalta.
Helpoimmillaan tällaisen rakentaa vaikkapa pilleistä,
cocktailtikuista ja appelsiinista. Toisessa ääripäässä
vertaillaan erilaisia pesiä, letkuja, lämmönsäätelyä ja
diffuusoreja.
Tärkeimmät aspektit liittyvät pitkälti pestävyyteen, eli ruostumatonta ja hyvään pesään, joka on mieluiten kiveä, tai savea. Itselläni on paitsi perinteinen egyptiläinen savinen, että pari uudempaa kivistä ns. "Phunnelia".
Joskus takavuosina tämäkin skene oli sellaista, että tupakan valmistajia oli kourallinen, mutta kuten pienpanimoskenessä tämäkin on räjähtänyt aivan samalla tavalla. On perinteisten hevien, dänkkien, paksujen savujen valmistajia ja moderneita hedelmätykityksiä, joiden makuyhdistelmät saavat Omnipollot ja muut näyttämään lähinnä esikoululalaisilta vahaliituineen.
Suomessa genre on hyvin pientä, todella nichetä. Suurin tekijä tähän on paitsi nuiva laki, sekä ennakkoluulot joissa jokainen piikki on viimeinen, vaikkei tämä kauheasti poikkea vaikkapa vapo/e-tupakkajutuista. Enemmän craftia. Vertaisin tätä kahvihifistelyyn mielelläni. Hyvän pesällisen polttaminen on tiedettä, tekniikkaa ja harjoittelua kuin huippubaristoilla ikään. Toisessa ääripäässä ovat juhlamokkakansa, eli ”aski norttia ja vihreä LM”. Toinen vaikeuttava tekijä on se, ettei vesipiipputupakkaa saa käytännössä mistään. Maahantuontia ei ole ja toisin kuin viinan osalta EU torppaa maasta toiseen myynnin. Eli goodbye ihanat verkkokaupat hulppeine valikoimineen.
Kaikki pitää siis tuoda itse, pyytää kavereita tuomaan tai tehdä itse.
Muualla Euroopassa, Lähi-Idässä sekä Yhdysvalloissa vesipiiputtelu on erittäin suosittua. Etenkin lukuisissa baareissa, kahviloissa ja ravintoloissa on piippuja, useissa vieläpä erittäin pätevää henkilökuntaa jakamassa vinkkejä ja fiksaamassa ongelmia. Lähtökohtaisesti piippu on aina sosiaalinen tapahtuma joka kerää pari hyvää ystävää polttelemaan, keskustelemaan, pelailemaan ja sosialisoitumaan. Huomattava seikka onkin, että etenkin asiaan vihkiytyneissä kahviloissa on todella harvinaista nähdä kenenkään juovan mitään alkoholipitoista samalla. Paitsi kultuuristen normien, mutta myös sen vuoksi ettei piippu ja viina sovi yhteen kauhean hyvin. Se kuivattaa kroppaa paljon, kokemattomat saavat helposti päänsärkyä ja voivat tulla huonovointisiksi tästä. Tätä kutsutaan piireissä "Hookah-hangoverina". Itse suosin muutamaa olutta, tai cocktailia, mutta muuten paljon vettä, teetä, limonadia ja naposteltavaa. Helkkari kuulostaa juuri niin epäsuomalaiselta Finnish nightmares-osastolta kuin voi olla. Siis kaverien kanssa jotain letkun imemistä, jutellen, syöden ja juoden teetä:D
Okei miksi minä pidän tästä? Se on todella vaikea kysymys. En meinaan juurikaan tupakoi muuten. Inhoan sitä skeidan makua darra-aamuisin kun olen erehtynyt pätkässä sikarin pariin. (sanottakoon, ettei tästä jää sellaista, isot pojat kertovat myös, että tätä voi polttaa sisällä ilman sitä kuuluisaa tupakan löyhkää ja kellastuneita tapetteja).
Vesipiipussa yhdistyy asioita. Yksi on sosiaalinen aspekti. Kun piippu on pöydässä, ei ole kiire mihinkään. Se on muutaman tunnin sessio ja poltteluvuoro sopii koska aina ei tarvitse puhua ja se etäännyttää siitä kiusallisesta tunteesta. Se on mahtava keskustelunaihe ja tuo ihmisiä yhteen, kuten mikä tahansa pienen piirin juttu. Se on helkkarin vaikea hallita, eli onnistuneesta sessiosta tulee hyvä fiilis. Erilaiset tupakat, hiilet, vesimäärät, lämmönhallinnat vaativat erilaisia asioita alkaen siitä miten tupakka pakataan, paljonko se vaatii ja sietää lämpöä ja miten session edetessä pystyy manageroimaan piippua. Sanottakoon ettei shishalle yleensä alun jälkeen tarvitse tehdä muuta kuin säätää hiiliä ja jossain kohtaa muistaa kenties sytyttää uusia. Lapsenomaisesti on muuten hauskaa puhaltaa sitä höyryä keuhkoista ulos, koska glyseriini tekee pilvistä suuria, siitä saa sellaisen aikuisten saippuakuplaleikin aikaiseksi, joka viehättää osaltaan.
Jotenkin myös ajatus hitaudesta on miellyttävä. Ei meinaan tarvitse baarissa juosta pakkaseen imemään viideksi minuutiksi mallua. Tietysti jos kärsii nikotiiniriippuvaisuudesta tämä on todella surkea laitos siihen. Väsääminen vie aikaa, polttaminen vie aikaa ja niitä nopeita nousuja ei vaan tule. Viimeinen tähän liittyvä tekijä on kesä. Ulkona polttaessa on yleensä aina lämmin ja kiva kesäinen fiilis. Riippumatto, kirja, kylmää juomista ja piippu. On rentoa. Yhdistän sen rentouteen. Talvisin tulee aina jossain kohtaa vähän ikävä piippua ja kesää, mutta se on sellaista. Hiilien vuoksi se on hasardi sisätiloissa. Nimim. Yksi mattoni aikanaan kärsi jossain juhlissa kun kaveri oli kömpelö liikkeissään. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan, mutta asian jälkeen oli osuutta.
Mun tämän kesän ainoa vesipiipullinen tavoite on paitsi hämmentää sillä ihmisiä (oi sitä ihanaa kulmien alta kyräilyä kun otat tämän puistoon messiin jossai Porissa) ja opiskella tuota tupakan valmistusta kotona. Mulla on siihen pari ideaa muhimassa.
Vesipiipun kaveriksi kannattaa parittaa aina soveliaita juomia. Etenkin NEIPA:t ja Sourit, joille harvoin keksin mitään käyttöä (koska useimmiten juon olueni ruuan kaverina, tai yömyssynä) sopivat erinomaisesti hedelmäisten pesällisten kaveriksi. Mojito ja vaikkapa klassinen Al-Fakherin raikas minttu ovat upeita parituksia. En voi sanoa, että suosittelen kokeilemaan, mutta olis todella siistiä että tämän "harrastuksen" stigma katoaisi ja piippuun saisi tavaraa Suomestakin. Tulevassa podcast-sarjassa tulemme varmasti palaamaan tähänkin aiheeseen. Happy Blowings.
