Blogi täyttää kymmenen vuotta ja ajatuksia jatkosta

 

Blogin täyttäessä vuosikymmenen sitä pitäisi kai sanoa joko jotain elämää suurempaa? Tämä on pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri keski-ikääntyvälle setämiehelle, joka ei vieläkään tiedä mikä siitä tulee isona?
Räplätä exceliä ja jakaa statistiikkaa siitä miten huippuvuosina juttuja irtosi yli kaksi viikossa, mutta nykyään näemmä ehkä yksi joka toinen kuukausi?

Kymmenessä vuodessa on kuitenkin tapahtunut paljon. Oma elämäni olisi jotakin ihanaa lifestyle-blogin sisältöä, siis voimaannuttavan ihanaa, vähän pastellinsävyistä ja taatusti isoja kuvia valkoisella taustalla, valkoisia huonekaluja, peitto vähän vinossa ja avattu Olutposti siinä pöydällä ja juovo sammuneena pöydän alla? Se oma kymmenen vuotta siis. Ottakaa siis sateenkaaria ja nonparelleja. Maailman muuttumiseen minun ei tarvinne sanoa mitään sillä oletuksella ettet sinäkään ole elänyt muovipussi päässäsi pimeässä mökissä keskellä Nivalaa, tai Nilsiää. Jos olit, niin hengitä syvään ilman paperipussia pussissasi, äläkä aja bussilla mihinkään. Elämäsi on todennäköisesti parempaa näin. Trust me, otapa siis hirvisoppaa ja sahtia. 

Oluen parissa maailma on muuttunut ja muuttuu myös. Mielestäni sitäkään ei tarvitse avata, kaikki on koettu ja eletty tässäkin blogissa. En useinkaan referoi itseäni, enkä pidä uusavuttomuudesta, eli kaikki on edelleen luettavissa täältä.
Poislukien jos Antti Holma haluaisi lukea äänikirjana vanhat teokseni niin olen kiinnostunut uusinnoista. Kukapa ei, etenkin koska Kouvola on mainittu useasti myös näissä teksteissä. 

 

Mieluummin puhun, siis kirjoitan, tulevasta. En useinkaan puhu samalla kun naputan uskollisella kirjoituskoneellani. Eikä minulla vieläkään ole sihteeriä, paitsi joskus lasissa (hehe, mitä hulvatonta läpändeerusta. Saisiko tämän niinku vielä palasteltua comic sansilla?)
Epäilen nykyisen julkaisutahdin jatkuvan kunnes kyllästyn, tai kunnes gestapopukuiset nahkatakkimiehet tulevat ja hakevat. Tästäkin kävin pitkän ja huolestuneen keskustelun erään toimittajakollegan kanssa ravintola Torvessa varhaisen aamun tunteina eräänä syysyönä. Liskouskovaiset tulevat vielä.

Kuluneen syksyn aikana en tosiaan ole päässyt, ehtinyt, kiinnostunut, what evö, runoilemaan edes pöytälaatikkoon oikeastaan kolmesta syystä, jotka erittelen tässä, ei tarvitse kiittää:

1. Se videoeditointi. Vaihdoin softaa, en osaa käyttää ja kiinnostusta on tasan nolla opetteluun. Eli vaaleiden lagerien sokkotesti on kyllä tulossa jollakin tavalla vielä.

2. Häät. Tiedätte sen stressin ja kiireen. No ynnätkääpä siihen vielä vuosi 2020.

3. Duuni. Sisäänrakennettu rajoittimeni estää kirjoittamasta ja sanomasta kaikkea mitä periaattessa haluaisin lähtien useiden firmojen laadusta ja siitä miten hyvä tuuri minulla on parin kotimaisen ”tosikovan” panimon kanssa. Toisen tuotteet on joko hyviä, tai aivan karmeita ja toinen.. No nyt yritykset ovat luvussa viisi ja yhtä monta olutta on mennyt viemäriin. Kaksi olen saanut lasiin asti, toinen maistui rusinakiisseliltä ja esanssilta, toinen hapettuneelta ja tölkissä käynneeltä. Oikeastaan vuoden 2020 uudet, erinomaiset, juodut oluet ovat vielä luvussa 0, mikä harmittaa koska on kivempaa hehkuttaa. Tähän lienee syynä se, ettei ole napannut tilata mitään ei Alkosta eikä ulkomailta. Eikä ravintolassakaan ole tullut käytyä sitten lokakuun alun. Pitkälti olen ollut omavarainen, tai ostanut kaupasta. Porin Alkot ovat aivan käppää valikoimiltaan, tai sitten Lahti oli liian suuri kupla tämän osalta?

Best of 2020?

Mitä muuta? Pyörittelen ajoittain ideaa tehdä podcastia, koska se olisi kind of nopeampaa ja olisi paljon aiheita joista haluaisin puhua, eikä pelkästään oluesta. Tuopin Ääressä on kuitenkin blogi juomista (joo se bines on pääroolissa), eikä muista juomista kovinkaan usein ole tutkaani osunut mitään. Toinen syy on oikeastaa se, että aika harvoin podeissa päästään asiaan ja aiheeseen ja lausuttua, korjaan linjattua, tai hakattua kiveen omaa mielipidettä ja totuutta. Pahimmillaan se on jotain Riku Niemisen Brändiändejä jossa tunnista 45min jutellaan ja naureskellaan frendien edesottamuksille ja vartti jutellaan jotain näennäisesti aiheen viereltä. 

Tai sitten se voisi olla jotakin Koe-eläinpuiston, Radio Sodoman ja muiden tapaista radioteatteria, jossa hahmoina olisi ainakin ystäväni korkin kääntöpuolelta ja uusolutfani, sekä kehenkään todelliseen hahmoon perustuva, sanotaan vaikkapa Hexa ”Lagertoimittaja” Mäkelä, että RBUTBA 100k maistellut foorumipersoona Tfone Fanulainen ja monia monia muita, kuten vaikka panimomaailmaan kyllästynyt panimoravintolayrittäjä Liisa Sysimetsä, tai Tosipienenolutpuohin ylläpitäjä Jani "sourböy" Kymi ja monia, monia muita.

Kolmanneksi.. No minun suhteeni näennäiseen radiomaailmaan on pitkä. 

 

Tiimalasin sannat, vai tuopin metsät?

 

 

 

 Aloittelimme broidin kanssa isäpuolen LA-radiolla, juu sellaisella jota Suomessa jotkut harrastajat (ihan luvalla) operoivat hyvinkin kauas. Meidän luvaton piraattiradiomme lähetti ainakin jonnekin satojen kilometrien säteellä, vähän säästä riippuen. 

Toinen liittyy inttiin. (inttitarina alkaa, skippaa nyt tai lue)
Kyllä se olisi pitkä hupaisa tarina miten PV osaa ryssiä yhden ihmisen paperit, niin että tämä on täysin kelvoton tälle valtiolle. Asiaan. Johtuen syistä päädyin toisella kierroksella mm. kouluttamaan radiohäirintää. Koska siihen oli olemassa fiinit laitteet, jotka lähettivät jotakin kohinaa(?), jota koulutettavien piti tavalla tai toisella väistää/ohittaa/ignorata. No nämä vehkeethän pelasivat ehkä muutaman tunnin aamulla (6/5 laatua) jolloin bäkuppina minun olisi pitänyt tuntitolkulla huutaa luuriin sanaa ”Radiohäirintä”. Koska olen ja olin laajalla mielikuvituksella varustettu yksilö, ja aivan liian laiska, tämä sana muuttui päässäni ja pian suussani ja hyvin pian myös alokkaiden vastaanottimissa inttiradio ”Radio Häirinnäksi” joka lähetti aamupäivät parasta shittiä viikon luontoäänistä kuvitteellisiin haastatteluihin ja kaikkeen mihin häiriintynyt radioshow nyt pystyykään. Tätä kesti joitakin päiviä, kunnes harjoituksesta vastannut upseeri pyysi puhutteluun. Ensin sain tietysti haukut ohjeiden rikkomisesta, seuraavaksi huomautuksen että koulutettavat jäivät kuuntelemaan sitä settiä, eivätkä kyenneet jatkaa harjoitusta tarkoituksenmukaisesti. Kolmanneksi se oli kuulemma hauskaa paskaa ja nokkela oivallus, mutta sen pitää loppua. Loppukaneettina huikkaus ”Säästin tämän puhuttelun tarkoituksella harjoituksen viimeiseen päivään, poistukaa”.
(leirikoulu muistelmat päättyvät, kumbayaa vaan) 

 

Että ehkä joskus. Tätä ohjelmaa ideoitiin joskus Lahdessa, mutta se jäi yöpöydälle, vai baaripöydälle?
Mitä, mitä, muuta mies(oletettu) oikein meinaa? Välillä mietin miten haluaisin avata panimomaailmaa nosto-ovien takana arkipäiväisesti, mutta arki on arkea ja tavallaan sitä välillä kaipaa muutakin. (Kotipanimo jargonia, skippaa jos ei nappaa)

 

Kotipanot ovat myös hyvin vähäisiä ja hassuinta on miten jotkut tyylit saan toimimaan niillä firman vehkeitä paremmin ja toisin päin. Viikkarin mallasrouhe on muuten näin loppuveisuna Grainfatherissa(kin) aivan shaissea. Nimim. koeponnistin uutta hiivakantaa. 10% hiutaleita+valmisrouhe, ei oikein halunnut siivilöityä. En edes mainitse ferula-tauosta ja vehnä ja pale-rouheesta GF:ssa.. Ekaa kertaa jouduin viskaamaan maltaat ja vierteet menemään, kun ei siinä lämpötilassa vaan kierrä yhtään.
(kotipanimo-jargon päättyy)

 
Muista juomista on tarkoitus kirjoitella aina kun osuu sopiva tilaisuus. v. 2019 alkanut viinisarja varmaan jatkuu, samoin cocktaileja tulee jossakin määrin, kenties lyhyenä. Sekä kaikkea jollain tavalla olutmaailmaan liittyvää, josta en koe nähneeni artikkeleja. Ekana tulee mieleen ajatuksia oluen tarjoilusta, josta näkee artikkeleja korkeintaan Shakerissa ja silloinkin on mirri kaulassa, tarjotin kädessä ja siinä joku Stella Artois lasissa. Ei sellaista. Jotain ihan muuta. Olkoon se Tuopin Ääressä seuraavan vuosikymmenen motto. Jotain ihan muuta, kuin olutarvioita ja kitinää.

Kiitos just sulle, joka on jaksanut näiden vuosien, kaameiden kuvien, kirotusvirheiden (ja niiden väärinkorjausten, korjausten.. Joo en oikolue tätäkään #Kerouac), ajatusvirtojen ajan. Tai sitten muuten vaan osunut joskus paikalle, joko virtuaalisesti tai henkilökohtaisesti.

 Pysytään Tuopin Ääressä.

 Kymmenen vuotta, ei s..na, oikeesti. 

"

Mä oon päättäny ettei mulle vittuile
Perukan juntit tai kaupungin pellet

Kaivan, enkä tiedä mitä kaipaan
Jotain mitä sinäkin: ihan mitä vaan
Eväitä elämään, läppärin ja sohvan
Ja ettei sähköjännite loppuisi koskaan

Mitä muutakaan tekisin
Kuin olisin sekaisin?
Mitä muutakaan tekisin?
Niin tekivät isätkin
Mitä muutakaan tekisin?
Niin teki äiditkin

."