Kotipanimon Top-5 raaka-aineet

Kohta kymmenen vuotta olutta keiteltyäni pohdiskelin mitä kaikkea sitä on tullut sotkettua sekaisin. Samalla haarukoin reseptiikasta yhteisiä tekijöitä. Mietin, että mitä raaka-aineita suosin, mistä pidän ja mitä todennäköisesti käytän mielelläni jatkossakin.

Tämä onkin kotipanimon leikkimielinen Top-5 raaka-aineet:

Maltaat:

1. Viikkarin (Viking Maltin) Pale-Ale. Lahen vanha möyhö on sellaista sopivaa bulkkimallasta, jota voi upottaa surutta liki minkä tahansa oluen pohjalle. Käytetyin maltaani ansaitsee siis ansaitun sijoituksensa.

2. Thomas Fawcett Golden Promise. Okei, let's face it. Viikkarin maltaat ovat aika mietoja, mielestäni aivan liian, profiililtaan. Onneksi mallasta saa myös muualta ja vanha rakkauteni tätä keksisen makeahkoa mallasta kohtaan on pysyvää. Aina kun runko ei kestä kikkailuja ja pohjalle tarvitaan jotakin maukasta.

3. Kaura. Kaikissa muodoissaan. Oikeastaan kauran pitäisi varmaan olla ylempänä. Se on minun ehdoton suosikkini, jota laitan miltei kaikkeen. Ja miksen laittaisi? Maltaana pehmeän öljyistä ja täyteläisyyttä lisäävää. Karkkiversiona todella hyvänmakuista ja helkkari vie, pikakaurahiutaleitahan saa lähikaupastakin.

4. Weyermann Münich. Saksan suunnalta tämä on ollut varsin käytetty tuote monessa kotioluessani.

5.  Weyermann Cara-Rye. Tämä mallas on mielestäni varsin jännän makuinen ja soveltuu yllättävän siististi vähän kaikkeen.

(Maininnan arvoisia: Laihian Tuoppi-Ruismallas. Kotikaljamallas muistuttaa etäisesti cara-ryeta, mutta on todella intensiivinen, uniikki ja oikeasti todella maistuva mallas. Gotlannin savumallas. Lepällä savustettu hyvin vahvanmakuinen ja nuotiosavuinen mallas ilman pyökin tuomaa palvikinkkua, muttei mene myöskään sinne turvesavusteisen ääripäähän. Soisin juovani useamminkin).

Humalat:

1. Saaz. Oliko yllätys? Aina kun tätä Tsekkiläistä vihreää kultaa pääsee kippaamaan kunnolla, vähän lisää ja vielä enemmän tietää lopputuloksen olevan ihanata.

2. Amarillo. 'Rillo on melkoinen moniottelija, joka käy kaikkeen. Belgit, ipaapatdipat, Stoutit ja Portterit. Amarillo, ei petä koskaan.

3. Citra. Joo, ei pääse mihinkään. On se vaan trooppisella överiydellään ja sitruksisuudellaan niiiiin upeaa.

4. Motueka. Pidän paljon NZ-humalasta. Sielä on paljon uniikkeja ja kiintoisia lajikkeita, joista nostan Motuekan framille. Se tarjoilee reipasta limettistä-sitrusruohoa. Hedelmäinen, muttei liian. Motueka mahtuu moneen junaan ja useampaan olueeseen.

5. Magnum. On se. Tylsä. Vaan kun sitä saa aina, siis aina, kaikkialta ja edullisesti. Hoitaa katkerot talossa ja puutarhassa. Kenties eniten käyttämäni lajike?

(Maininnan arvoisia: Azacca. Vähän niinq Citra, tai Mosaic, tai mikä vaan uuden aallon trooppishedelmäpommi, paitsi että tämän saatavuus on yleensä hyvää. CTZ: Magnumin ohella toinen vakkari pakastimessani. )

Hiivat:

1. Wyeast 3711 French Saison. Tällä hiivalla on monet belgit keitelty, eikä se petä koskaan. Peto hiivaksi; joka käyttää kuivaksi, ei ole kranttu lämpötilan, tai humalan suhteen.

2. Safale S05. Klassinen kuivahiiva, joka on osoittautunut melkoiseksi yleistekijäksi silloin kun hiivalta ei vaadita juuri muuta, kuin käymistä.

3. Saflager W34/70. Lagereiden työhevonen ratsastaa lämpötilojen suhteen yllättävän anteeksiantavasti. Tekee työnsä, eikä ole kertaakaan pettänyt. Se on paljon hiivalta se.

4. Safale S04. Menee pitkälle samaan kategoriaan S05:n kera. Tämän kanssa saa vain olla lämpötilojen kanssa tarkempi.

5. Wlp300. Tämä on vehnishiivojen suosikkini. Ilmeisesti Weihenstephanilta peräisin, ainakin joskus ollut, kanta. Moniin muihin verrattuna tämä on tuonut toistaiseksi parhaat tulokset minulla.

(Maininnan arvoisia: Wyeast 1007 German Ale. Aina kun pitäisi Altia panna, niin-> Wlp002/Wyeast 1968. Brittibittereissä tämä Fuller's(?) kanta on ollut onnistunein. Liekö mielleyhtymässä suurin syy?)

Tässäpä näitä. Oikeastaan varmaan kymmenet raaka-aineet ansaitsisivat maininnan, mutta mennään nyt tällä rajauksella. Mitkä ovat sinun suosikkejasi?

Olutvinkkejä köyhille

Kokoomuksen Susanna Kosken innoittamana myös Tuopin Ääressä kokee kantavansa yhteiskuntavastuuta autuaan tietämättömänä mitä olutlitra maksaa.
Tästä syystä onkin hyvä jakaa monokkeli vilkkuen muutama käytännön vinkki:

- Laita joka kuukausi tisleitä ja viinejä säästöön, ei kuitenkaan Sahtia.
- Myy ylimääräiset panimo-osakkeet ja tsekkaa muiden enkelisijoittamiesi start-up tislaamojen tilanne, eli ovatko lähettäneet sen tonnin t-paidan vai ei?
- Kotonakin voi silloin tällöin tehdä olutta, tai uuden lain myötä myös kiljua. Ei aina tarvitse mennä   ravintolaan dokaamaan.
- Olutmatkaillakin voi edullisesti. Esim. Saksa on edullisempi, kuin joku Helsinki.
- Laita toinen panimosi/viinitilasi/tislaamosi vuokralle.
- Jotkut halvemmatkin oluet ovat ihan juotavia.

Mitä tapahtui Ant Festillä? Me kävimme paikalla, katso huikea lopputulos

”Meil oli ideana pitää TirraTorvessa olutfestarit joskus talvel”

”Wooot, onks tossa mitään järkee? Tai hitto, ehkä just siks houkuttava idis”

About näillä sanoilla kuulin Ant Festistä ensimmäisen kerran. Oli kesäinen iltapäivä ja seurue oli kokoontunut nauttimaan eväitä Fellmanninpuistoon. Tiedättehän sen komean joutsenpatsaan viereen. Tai eväitä ja eväitä.. Epäilimme tarjolla olleen Lahen laadukkain olutvalikoima, sillä tekijämiehet aina jo kuopattua Pajaa myöten olivat paikalla.

En kerro paljonko sitä vettä virtasi, mutta jokunen diureettinen valutettu ja rakkaudella nautittu litra myöhemmin olin kirkkaana ja hävyttömän autiona päivänä juoksemassa hikihatussa kohti Loviisankadun hyvinvointilaitosta: Tirraa.

Sisään astuttuani havaitsin mihin kaikki intiaanit olivat kadonneet. Saluunassa tupa oli täynnä iloista puheensorinaa ja tiskin takanakin riitti hymyä, tai no tiedättehän kyllä. Se yksi setä jopa yritti.

Oikeastaan meinasin kirjoittaa tähän juttuun vain, että paikalta sai bisseä ja otsikoida se kutakuinkin: ”Mitä tapahtui Ant Festillä? Me kävimme paikalla, katso huikea lopputulos”.

Sehän riittää. Eikös olutfestarien pääanti kuitenkin ole tota toi juominen ja journalismin pelkkä otsikoiden luominen?

 Eli yhtälön ratkaisu osoittautui odotettua suuremmaksi.

Oikeastaan koko tapahtumassa ei ollut pitkässä juoksussa mitään järkeä. Tuoda nyt Tirraan/Torveen, tuohon ikiaikaiseen rokkipyhättöön ja kansanravintolaan huikea, mutta pieni kattaus. Minifestari, eikä mikään taptakeover.
Pyydetään pienpaahtimo Kahiwalta kahvia ja edelleen Lahti.. Ihan synti ja häpeä tukea Meiran ja Pauligin monopolia, kun sataman kupeessa paahdetaan huikean hyvää, tuoretta kahvia. Otetaan Cafe Caribialta vanhaa roots-reggaeta ja hyvää evästä. Lopulta laitetaan kaikki mahdottomat yhtälöt shakeriin kuivana ja ihmetellään miten molempina iltoina tupa on aivan täynnä. 

Ehkä hulluinta ja huikeinta kaikessa on Tirra. Siis Tirra. Ei sitä halua vieläkään ymmärtää olutravintolaksi. Jos asiaa verrattaisiin toisiin kaupunkeihin, epäilen että aiheuttaisi pientä wtf-ihmettelyä, mikäli Kotkan Kairoon, Kouvolan Pyöreään Torppaan, tai vaikkapa entiseen Kuopion Anturaan lyötäisiin vastaava valikoima.

Festareilla itsessään valikoima koostui pitkälti Pienen tuomista erinomaisista tuotteista, joista suurin osa oli B-kirjaimella alkavia: Brewski, Brew By Numbers, Brekkeriet. Lisäksi Kanavan panimo oli keittänyt Farmin kanssa kollaboraationa EPA/Bitter-osastolle osuvan Tulipyörä-festivaalioluen. Olin erittäin tyylistä hyvilläni, sillä sanalla sanoen se palauttaa vielä uskoa olutkentän leveyteen. Sillä hissukseen koko genre on ajautumassa siihen, missä oluet ovat tyyleiltään vain: apaipadipa, marja sour ja joku pils, tai sitten ei. Hämmästelen erityisesti sitä, mihin hiivavetoiset tuotteet ovat häviämässä? Ts. Belgit ovat kotimaassa tyystin katoamassa, brittityylit ja muut saksalaiset ovat kokonaan katveessa. Kenties se ansaitsisi oman artikkelinsa, sillai hallitsemattoman kärjistetysti?
No anyway, Kanavan vattusour oli helkkarin onnistunut tuote myös. Donut Island oli tuonut paitsi yatzynopat, mutta myös tutut Frisco Discot ja muut. Todettakoon, että Musta Munkki oli todella hyvässä kunnossa. Sahtiakin oli parilta tuottajalta, kuten jokaisessa itseään kunnioittavassa oluttapahtumassa pitäisikin.

Kääntöpuolelta voisi kämistä joistakin pikku yksityiskohdista, mutta kenties tilasta johtuen, tai siitä huolimatta Ant Fest oli kenties yksi parhaimmista ensimmäistä kertaa vedettävistä oluttapahtumista, joissa olen käynyt aiheuttamassa pahennusta ja nauttimassa muutaman kylmän siinä samalla.

Kuitenkin se tärkein on tunnelma.

Olen edelleen sitä mieltä, että Tirra on liian halli ja kolkko sellainen iloiseen päiväkaljoitteluun, mutta tilan täyttyessä Torvea myöten kelkka kääntyy ja vaakakuppi heilahtaa. Minunkin piti käydä vain parilla, mutta kaksitoista tuntia myöhemmin.. No olin jo liki kotimatkalla. Kai sitä ihminen voi silloin sanoa viihtyneensä? Toki tuttuja, uusia tuttuja ja yllättäviä kohtaamisia mahtui iltaan, eli kiitokset läsnäolijoille. Nautinnollisinta oluttapahtumat ovat silloin, kun lasissa oleva tuote ei vie päähuomiota, vaan hämyisessä nurkkapöydässä laaditut maailmanvalloitussuunnitelmat. Pilke vilkkuu silmäkulmassa, herja lentää, olut kiinnostaa, piippu palaa ja maailma.. maailma on meille kaikille hetken parempi paikka.

Omasta ja muiden paikallisten puolesta voidaan varmaankin kollektiivisesti todeta, että toivottavasti Ant Fest ottaa paikkansa myös tulevina vuosina aina hieman muuttuen ja pikkuvioista oppien.

Good Job mates.

"Kirjoita blogia
Jaa sitä pokkana
Vastaanota tuotteita
Kehu niitä blogissa
Laita väleihin kuvia
Yksityiskohdista"

Sessio #6-Bändit ja brändit

Blogipostailujen sessio-sarja on edennyt jo kuudenteen osaan asti. Aiheeksi on tällä kertaa valikoitunut Loppasuu-blogin puolelta "Bändit ja brändit".
Joten.. Minun pitäisi varmaan istahtaa nuijitulle kuuttitaljalleni nauttimaan Hine X.O:ta ja laittaa levylautaselleni Popedaa soimaan. Oikeasti tinttaan Jallua nahkasohvalla ja popitan Mendelssohnin kolmatta sinfoniaa a-mollissa. Pitäisi varmaan puhua totta, sillä minulla ei ole nahkasohvaa ja koska Mendellsohninkin sinfonia tunnetaan "skottilaisena" nautin Aberlouria. Tämä yksityiskohtahan ei todennäköisesti sinua kiinnosta, mutta mainitsen sen silti. Ikäänkuin tunnelmaa luodakseni ja tyhjää sivua täyttääkseni.

Tarkemmin tehtävänantoa lukiessani havaitsen, ettei kysymys olekaan brenkun kittaamisesta musan tahtiin, vaan pitäisikin puhua juomabrändeistä ja tavallaan bändi/julkkisetiketeistä?
No koska oletan muiden käsittelevän KOFF Rockit, Linda siiderit ja Robinsons Trooperit, niin poikkean itsestäänselvyyksistä ja omakohtaisuuksien polulta hieman. Mietin mitkä brändit kutittaisivat mielikuvitustani parhaiten?
Ensimmäisenä mieleeni lipuu tietysti se mikä ärsyttäisi varmasti eniten: Kaikki lapsille suunnatut asiat. Sitten kun asiaa tarkemmin pohtii, niin näitähän jumankekka jo on. Katsokaapas vaikkapas ihan kotimaisia etikettejä. Viivit ja Wagnerit, Fingerporit on nähty, mutta myös minun lapsuudessani seikkailut He-Man löytyy Radbrew:n etiketistä, samoin Megaman. Väitän kuitenkin, että jos suunnittelisin etiketit vaikkapa Muumi-oluelle, sellaiselle vaapukan makuiselle? Tai TeletappIPA:lle, niin jossain kenkää puristaisi vähän liian paljon. Silti tässäkin olisi kiintoisa nähdä selkeä listaus kaikesta mikä on "kiellettyä". Tietysti sellaisen saaminen olisi yhtä hankalaa, kuin kapulakielettömän vastauksen saaminen KELA:lta, jossa yhtä aikaa myönnetään ja kielletään kaikki, ihan vaan tulkintatavasta ja virkailijan milloisestakin mielentilasta johtuen. Eli mahdotonta.

Muumi-olut olis pop

Mikä voisi olla miehekkäämpää, kuin Tomppa Suomest?

Okei mietitään jotain todennäköisempää. Nostalgialla ratsastaminen on aina bisneksen kannalta kova, joskin paljon käytetty idea. Silti populäärikulttuurin nörteistä (vai unohdetuista? Up to U?) syövereistä löytyisi varmasti ammennettavaa bränditietoisesti. Pelle Hermannin plättysten makuinen Cream Ale, MacGyver? Vai jäävätkö nauhat taas matkalle? Nikke Knatterton-Johtopäätös Pils? ALF?  Tankki Täyteen? Tao Tao-Sake? Olisihan näitä. Tärkeintähän olisi vain häivyttää kunnon overloadilla kaikkea kaikilta vuosikymmeniltä. Vähän pastellisvävyjä ja syntikkakomppeja ponien ja sateenkaarien lisäksi.
Sateenkaarista puhuen minusta paras hyödyntämätön brändi on vuosia ollut Tom Of Finland.
Kelatkaa ny. Jos Kotiteollisuuskalja on tosi äijää, niin mikä voisi olla miehekkäämpää, kuin Tomppa Suomest? Ei mikään. Siitä ei pidä tehdä mitään hentoa mansikan makuista pinkkiä siideriä, vaan isolla Mun..No äMMMällä olevaa miehekästä binestä, tai viskiä. Havuja, metsää, nahkaa ja hunajaa. Hunajaa, koska tässä on kukat unohdettu mehiläisten tilalta. Anteeksi, analogia on huono, tiedän.
Oispa viskiä.
Lisäksi tuotteella olisi mieletön vaikutus etenkin paikallisissa lähiökippoloissa, joissa miehisyys on kiinni siitä, että suihkusaippua on varmasti mustaa ja siinä lukee isoilla sinisillä kirjaimilla "Sport".

Tää bines on muuten nimetty lastenohjelman mukaan. TÄ approves.

Mites ne bändit?

Tota. Oikeestaan mua ei nappaa yhtään.
Mä kelailin joskus vuosia sitten, että pitäis jollekin Kouvolalaiselle musafestarille duunata jokaiselle paikkakuntalaiselle (nimekkäälle) pumpulle oma olut tolppaan kiinni. Bier Günt, Viikate-Pohjoista viljaa (Joo, yks Porilainen omikin jo tämän), 7. Taivas- Salaisuus (salainen bisse, jota ei saa ilman sidettä silmillä), Maho Neitsyt-pano, Beer-To/Die/For, jne. Nythän tuohon pitäisi ynnätä ainakin Lasten Hautausmaa, joka olisi vaikkapa Heather Ale "Kanerva" kipaletta mukaillen.
Silti bändioluet, tai vaikkapa lätkäbisset, on jo kohtalaisen puhkikulutettu genre, jossa pitäisi repäistä kunnolla. Miten? Vaikkapa tekemällä uniikin bissen, siihen bisseen liittyvän EP:n ja keikan, nämä kaikki kerralla ja vain yhden kerran yhdessä paikassa.
 Tai sitten juoman tarjoilu tapahtuisi kuppiloissa vain jollain tietyllä tavalla. Miksei vaikkapa NEIPA koverretusta ananaksesta (okei vähän menneitä vuosikymmeniä, mutta jollekin timmille syntikkavetoiselle pumpulle? Oispa pianoa ja torvia enemmän poppismusiikissa)

Osataan sitä ulkomaillakin. John Lemon & friends: Bob Barley, Janis Hoplin, etc.

Kuka laittaa Markkanen-punkun Bullsin vuoden 2025 mestaruusjuhliin?

Kenties voisi lähteä ihan toiselle linjalle. Koska olut, viini ja viski/vodka on jo nähty niin usein, niin jotain ihan muuta. Craft-limuviina? Normandialainen omenasiideri? Kiljua? Rommia? Kotimainen marjaskumppa?

Silti tavallaan odottelen junan kääntymistä siihen suuntaan, että kuka vaan julkkis käy etikettiin. Turhista entisistä BB-taloilijoista valtiovaltaan (köh, Viinanen), entistä tiukemmin kotimaan historiaan, muuhunkin urheiluun, kuin lätkään (okei potkupallo ja kuningas koripallo ovat jo ujosti esillä). Kuka laittaa Markkanen-punkun Bullsin vuoden 2025 mestaruusjuhliin? Egri bikavér?
Toki tästä voisi jatkaa oikopolulla kaiken turhuudesta, mielikuvituksettomuudesta ja halvasta markkinoinnista. Loppujen lopuksi minulla sisältö ratkaisee ja vaikka Lindan pyllystä pilkistäisi Nykäsen Masa jonkun sirkkutölkin kyljestä, niin mitäpä siitä. Jos se tuo lisämyyntiä ja sopii firman brändiin muuten, niin go for it.
Kas. lasini ei ole enään edes puolillaan, vaan kokonaan tyhjä.
Ehkä kaadan vielä pisaran ja jään makustelemaan suussani upeita makumaailmoja, bändeillä tai ilman.

Ravasta kultaa: Näillä vihjeillä teet vieläkin parempaa olutta

Edustava näytteenotto, mittaaminen ja sen tarkkuus oikeassa paikassa on yksi avaintekijä

"Klik"
Mikä otsikko.

Nauttiessani kotipolttoista Rye Winea, siis Barley Winea, jossa on myös ruista, pysähdyin hetkeksi miettimään kotiolutta.
Oikeastaan olen miettinyt sitä viime päivinä paljonkin, sillä nurkissa muhii jos jokunen erä käymässä ja tuskailen jo miten saan kaiken astioitua.
Kuitenkin mietin tässä sitä mitä voisin yrittää sanoa kotioluen viemisestä seuraavalle tasolle. Eli sellaiselle, jossa se pystyy kevyesti kamppailemaan kaupallisten oluiden kanssa?
Koska olen aiemmin mielestäni käsitellyt paljonkin niitä seikkoja, joita mielestäni oluen valmistuksessa tulisi huomioida, että taustoittanut omaa reseptiikan kirjoitusprosessiani, niin aion nyt hieman sitoa nauhoja yhteen ja rusettiluistella teidän kanssanne sellaisella tasolla, jossa "ihan kivasta" tehdään "helvetin hyvää".

Ja jos osa teistä nyt kokee tämän olevan pelkkää pullistelua, niin voin sanoa teidän olevan aivan oikeassa. Seuraavaksi samat kaverit kysyvät millä lihaksilla ja vastaan samalla röyhkeydellä: "Etteks te tiiä kuka mä oon". Annan vain vinkiksi, tehkää taustat. Sellainen "Kaikki arviot" tuotteistani olisi liki samankaltainen postaus, kuin jos käsittelisi kaikkia Phelpsin uintimitaleita. Kiusallisella tavalla ylivoimaista tekemistä. Okei otan pari askelta podiumilta alemmas, kun alkoi yhtäkkiä niskassa oudosti kuumottamaan.
 Eli miten se tehdään?
Sen jälkeen, kun peruasiat ovat selkäytimessä ja osaa tiedostaa kikkailun johtavan useammin hutiin, kuin osumaan voidaan aloittaa.

Fiksua kikkailua käytetyn tynnyrin kera

 Tässä minun teesejäni naputettavaksi sinunkin kattilaasi:

1. Tutustu tyyleihin. Miltä ne maistuvat ja mitä niissä on reseptiikan kannalta. Opi näkemään oleellinen kunkin tyylin raaka-aineista ja prosessista.
2. Älä kikkaile, ota mieluummin raaka-aineita pois, kuin lisää niitä.
3. Käytä laadukkaita raaka-aineita ja mieti mitä mitäkin  tuo lopulliseen tulokseen.
4. Hio. Keitä samoja oluita uudestaan tehden pieniä muutoksia kerrallaan.
5. Pyydä mielipiteitä sellaisilta, jotka ovat valmiita tuomitsemaan ja opi.
6. Älä kikkaile, vieläkään.
7. Älä tuijota liikaa valmiisiin resepteihin, joissa ei mainita lopputuloksesta tuon taivaallista.
8. Äläkä myöskään lähde liiaksi kloonauskelkkaan. Nimittäin jos perusasiat olivat hallussa, niin kyllä se Sierra Nevada Pale Ale-kloonisi todennäköisesti myös maistuu pitkälti aivan mainiolta apalta, mutta mitä opittavaa sinulla tästä oli?
9. Hallitse käymistä ja muista puhtaus. Kyllä ilman jääkaappiakin voi tehdä lageria kerrostalossa, vaikka parvekkeella talvella, mutta se maksaa hitosti vaivaa.
10. Rätti, sieni, harja, pesuaine ja sanitointiaine = ystäviä, joita ei pidä säästellä.
11. Maista, maista, maista. Jokaisessa vaiheessa.
12. Kun kikkailet kuitenkin, niin mieti mikä sopii mihinkin. Hae innoitusta ruuasta, tai muista juomista. Ole luova, mutta analyyttinen. Miten se toimii prosessin kannalta? Entä lopputuotteen kannalta? Tasapaino? Juotavuus? Älä kikkaile kikkailun vuoksi, tai siksi että: "tuli vaa fiilis kaataa tätä sekaan".
13. Keep it simple, drink it simple.
14. Lahjo joku kriitikko kertomaan suoraan mikä on vialla. Siis vialla; koska mikään ei ole täydellistä (Paitsi ehkä Bud-Light).

IPA:ni ovat olleet aina erinomaisia ennen pullotusta ja muutaman viikon jälkeen vain kohtalaisia. Kegi ja hiilidioksidi ratkaisivat säilymisongelman. Tämä kerää pelkkää kehua kovan pään harrastajilta.

 Tyylikohtaisesti mieti miten saisit vielä lisää jerkkua tuotteeseen. Esimerkiksi IPA ei aina hyödy lisämäärästä humalaa, mutta happikontrolli ja kegi olisikin jo paljon parempi vastaus kysymykseen: "Miten tehdä tästä parempaa tällä kerralla".

Isoimmat probleemat kotioluissa ovat mielestäni tässä:

1. Aloitustaso, jossa ei tehdä pohjatöitä ja opiskella perusasioita tarpeeksi. Eli liikaa intoa.
2. Syy-Seuraus suhteen ymmärtämättömyys.
3. Edellisiin liittyvät: Prosessin hallinta. Etenkin käymisen, hiivan käsittelyn, puhtauden ja happikontrollin suhteen.
4. Olemattomat muistiinpanot.
5. Raaka-aineiden sopimattomuus keskenään.

Tässä välissä malttamattomimmat varmaan odottavat sellaista yleisneuvoa, jolla rakennetaan seuraava 100/100 Ratebeer olut. Tiedättekö. Se on vähän niinkuin monella muullaki alalla: Yksi ohje, tai tapa ei ole kaiken kattava kaikissa tilanteissa. Siksi pitää opiskella, treenata, ymmärtää, olla nöyrä ja osata yhdistää tietoa lähdekriittisesti.

En ole suuri Sour-ihminen, mutta opiskelin kuukauden ajan näistä tyyleistä, prosessista, resepteistä, yms ennen tämän ensimmäisen valmistamista.

Hyvät ja toimivat välineet, rutiinit, puhtaus ja tarkkuus

Tsekkaapa siis blogin vanhat prinsiipit ja nykäise hihasta yksityiskohtaisempia pelivinkkejä juuri sinun oluesi kohdalle.


Maailman helpoin kotioluen valmistusohje

5 Yleisintä virhettä aloittelevalle kotiolutmestarille

5 Helpointa oluttyyliä valmistaa itse

5 Vaikeinta oluttyyliä valmistaa kotona

Miten kirjoittaa olutresepti? 

Lyhyesti lagerin valmistamisesta kotona 

Testissä GrainFather

Oluen kotivalmistusta - "Lähes" opetusvideo 1/2

Oluen kotivalmistusta - "Lähes" opetusvideo 2/2

Mihin kuljit Põhjala ja ken on Taanilinn?

Muistan ensikosketukseni Põhjalaan. Oli kesä 2012 ja olin kävellyt pitkän hikisen päivän helteisessä Tallinnassa pitkin mukulakivikatuja. Päädyin johonkin vanhan kaupungin kuppilaan, jossa oli sisällä vielä kuumempi ja nuhjuisempi.
Olin tilannut kippolassa eteeni tämän tuoreen ja hieman jo nimeä saanneen panimon ensimmäisiä tuotoksia: Rukkirääk. Se oli keveä hennosti rukiinen konstailematon olut. Ei aiheuttanut tutinaa tennissukissa, eikä sandaaleissani. Myöhempien aikojen pyhien oluiden parissa sitten taas Uus Maailm ja etenkin joskus tykissä kunnossa ollut Virmalised räväytti jo hieman.
Oikeastaan pajatso tyhjeni ilman pianonkieltä välissä vasta Öön kohdalla. Oli upeaa nähdä etelänaapurissa liki Brewdogin tasoista kuhinaa. Aikojen ja niiden vesien virratessa on Nõmmellä tehty ja kotona/baarissa/festareilla juotu. Jossakin kohtaa tuntui jo, että alkaako Põhjala turtumaan ja tyytymään vain Viron ykköstilaan panimona? Mitaliähky, palkintokahvia ja pullaa vatsat täynnä? Saturaatiopiste? Ei. Oikeastaan näin ei koskaan käynyt, vaan muut tuottajat ajoivat hitaasti rinnalle. Tiedättehän ne sellaiset, joiden vanhat tuotokset kelpasivat korkeintaan koriin lähiön Rimissä pikkutunneilla. Hetkinä, jolloin laitamyötäisessä ajateli euron Pühastejen ja Öllenauttejen menevän edes jotenkin alas hintalaatusuhteensa turvin ja kiroillen miksi Eestissä sipsipussit ovat mikroskooppisia.

Jossain kohtaa kilpailua samoista markkinoista ja asiakkaista on vain liikaa. Sellaisina hetkinä moni vanhempi tekijä jumittuu pommikuoppaan, eikä nouse sieltä ylös. Esimerkkinä vaikkapa takavuosien suuri suosikkini ja panimo, jonka etiketit huusivat parhautta, laatua ja hypeä: ”Nönnö Ö”.

Kuitenkin.. Põhjalalta on koko ajan tullut uutuuksia tasaisesti ulos. Silti muiden lyödessä keittoon mitä vinkeämpiä mausteita ja twistejä on Põhjala tuottanut korkeintaan keskinkertaisuutta. Alkoiko ote lipsua? Ei. Yksi sana: Laatu. Laatu ei koskaan lakannut olemasta, se vaan lakkasi tuottamasta yhtä tiukasti brändättyjä ja olutnörttien märkiä päiväunia palvelevia tuotteita. Kun Pühaste pani huikeaa Lime-Gosea oli ruokakaupassa aivan liian perinteinen Meri. Silti uskollisesti join liki jokaisen uutuuden useasti pettyen ja palaten yön selässä Öö:n pariin. Kunnes näin tämän ja päätin jälleen luottaa Põhjalan taikaan. 

 

Taanilinn

Liki 15% Imperial Stout yhdessä verrattoman To Ölin kera. Hintaa toki aivan liikaa, mutta kerran elämässä? RateBeer kertoo yksipuolisesti tämän olevan panimon kovin tuotos ja se lataa melkoiset ennakkoasetelmat, jotka voivat vain kaaduta korttitalona tahmealle kapakkapöydälle. Pime ÖÖ PX löi aikanaan sellaiset kierrokset, että olisin huikan jälkeen liittynyt seurakunnan jäseneksi Guyanaan.

Speksataanpa lisää Taanilinnaa suoraan putiikin sivuilta: ”Malts: Pilsner malt, Oats, Cara 150, Melanoid malt, Chocolate malt, Cara Amber, Special B, Chocolate Rye, Demerara Sugar

Hops: Magnum, Goldings, Cinnamon, Aniseed, Orange Zest”.

Eli keittiön kaapit tyhjentyivät kerralla? Tämä on vieläpä kypsytetty konjakkitynnyreissä, mikä on pieni kysymysmerkki. En ole brenkun ystäviä ja yksikään konutynnyrissä ollut olut ei mielestäni ole edennyt parempaan suuntaan, vaan se pistävä viinamaisuus löytyy alta aina. Entä tänään?
Buckle up and sit sticky?

 


Tsuff. Hän suhahtaa vienosti matkallaan muistoihin.
Ulkoisesti Taanilinn on hyvin perinteinen IS. Musta olut hennolla beigellä pitsilakilla.
Tuoksu alkaa kuitenkin polkemaan, kuin kilpapyöräilijä vuoristoetapilla. Ns. jerkkua piisaa.
Ja paljon kaikkea. -Insert the adjective warnings-

Huikeat vaniljaiset paahteet lakritsan ja siirapin kera. Maitosuklaata, karamellia ja syvää imelää katkeruutta. Kuivattuja hedelmiä seassa. Monimuotoinen, mutta niin mahtavan harmoninen. Isoa isolla Iillä. Oikeastaan koko Päätalo huutomerkillä.

Maussa on mieluisa juonikuvio. Alkaen paahdetulla sokerisella siirappisuudella, edeten lakritsan ja hedelmän saatteleman syvään mustaan aukkoon, jossa paahteinen maltaisuus, suklaa ja keveä katkeruus jalostavat kokonaisuudesta jotakin osiaan suurempaa. Efekteinä keveä mausteisuus ja tynnyrin herkät sävyt saavat yleisön taputtamaan. Eikä tippaakaan viinaa, ei edes limuviinaa. Paras konutynnyribisse evö.

Suutuntuma on miellyttävän öljyisen samettinen. Paksua samettisohvaa suoraan lapsuudesta, johon tuudittautua ja hukkua.

Taanilinn ei ehkä lähde mukaan esanssikilpa-ajoihin yhden mustalaispanimon kanssa, vaan osoittaa että ihan perinteisellä mallas+tynnyri tavaralla voidaan tuottaa uskomattoman huikeita päänsisäisiä maailmoja. Räjäyttää kyllä keveästi pankkia, vaikka hinta onkin pelkkää kryptoniittia.

Huikeaa tekemistä. Lakki, päästä, unelmoikaamme.

HLS: 7,5/10

Hiisi Pöllöhillö - Ei pöllömpää

And now something completely different..

Koska me kaikki tiedämme, että pöllöteemaisen oluen reittaaminen on minulle täysin turhaa, niin tehdään jotain ihan muuta. Päätin kutsua paikalle ulkopuolisen asiantuntijaraadin, jonka perehtyneisyyttä tällaisiin tuotteisiin ei käy kyseenalaistaminen. Astun siis itse askeleen taaksepäin ja tyydyn raportoimaan tämän todellisen pro-tastingin kohokohdat. Kuuletteko tekin muuten hennon huhuilun, sekä Shellin mainoksen tässä lauseessa: Hiisin Pöllöhillo, Alkosta.
Aloitamme kommenteista:

"Pöllöhillo, oikeesti?"

"AWWWWWW"

"Sweetspottausta" 

"I'm Gonna drink it owl night long"

"Osaan varmaan lentää tämän jälkeen?"

"Ei pöllömpää"

"Preying for some more"

"Huu on Juu"

"Mustikkapuska, ilman Pekkaa"

"Hoot, it was fun"

"Pillin kanssa olisi parempaa"

"Todellinen seksi-wow, missä voi klikata?"

"Ei sakkaa, edes huippukorkeudessa"

Ja siirrymme raportaasin kuvakavalkaadiin:

 

Raati esittäytyy pullon kera

Ensikosketus on tärkeä

Tarkastuksessa pullon tyhjyys ja mahdollinen sakka

Tynnyreitä etiketissä, joten tunnelmaa haettiin tasapainoon

Viskositeetin tarkistamista

Kestääkö aromi ja vaahto aivan loppuun asti?

And the ultimate score?

Raati toteaa tuotteen erinomaisen sopivaksi: "Huikeaan yleisilmeeseen ei ole nokalla koputtamista".

Sessio #3: Olut ja Joulu

Moi.
Miulla on vähän hoppu tekemään Stout-Suklaakakkuani. Laitan siihen tällä kertaa Kriekistä ja vattujuustosta tehtyä moussea väliin ja kuorrutan suklaaganachella. Koristelen koko komeuden vielä irtsareilla. Siis jos onnistun. Katellaan.
Meanwhile, jätän tämän vain tähän. Oikeesti hei, muuta ei tarvita. Hyvää joulua ystävät.

Uusi alkoholilaki ja sen vaikutukset

Viinaralli ei näillä tempuilla katoa mihinkään

Valtiovallan siirtyessä alkoholipolitiikassa askeleen verran nykypäivään (ja ottaessa samalla kaksi askelta taakse ”työttömien aktivointimallin” kanssa) onkin aika pohtia mitä tämä käytännössä tarkoittaa satunnaisen tavalliselle kuluttajalle? Unohdamme tarkoituksella terveydenhuololliset vaikutukset ja keskitymme vain tavanomaisiin kuluttajiin, että tuottajiin.

Avataanpa tähän nyt ensimmäiseksi muistutuksena ne tärkeimmät muutokset:

-

-

-

-

Tyhjältä näyttää. No katsotaanpa sitten ne toiseksi tärkeimmät muutokset:

• Kaupat saavat alkaa myymään 5,5% tuotteita. Tämä sisältää myös sekoitukset, eli ne pahat, hyvin pahat ”limuviinat”. Tästä rajan osumisesta maagisesti juuri tuohon lukemaan voidaan varmaan onnitella Hartwallia ja ”harmaata”.
• Pienpanimot saavat alkaa myymään korkeintaan 12% olutta ulos valmistuspaikaltaan. Tähän tulee rajoitus siten, että tämä laki koskee  vain alle 500 000l/a tuottavia yrityksiä. Tämän ylittävät saavat ilmeisesti myydä ulos vain uuden ruokakaupparajan mukaisia tuotteita. Eli hernekeittopurkit ja jauhot katoavat hyllyiltä, samoin entinen Berliinin muuri (4,7% raja). Antoisa kysymys, johon en toistaiseksi löytänyt yksiselitteistä vastausta onkin: Koskee tämä myös siidereitä, lonkeroita, simaa ja muita juomatuotteita?
• Anniskelulupia muutettaisiin siten, että jatkossa yhdellä luvalla saisi anniskella kaikkia alkoholijuomia. Eli luvista C-B-A siirrytään pois.
• Ravintoloiden ei enää tarvitsisi hakea erillisiä jatkoaikalupia anniskelun jatkamiselle kello 01.30:n jälkeen. Eli kun kysytään kenen luvalla, vastaa Lehto ravintoloiden puolesta: ”Omalla luvalla”.
• Väkevien verkkohinnastot tulevat sallituiksi muillekin kuin Alkolle ja Tallinnan laivoille. Eli ensi vuoden Olut&Viski Expossa voidaan julkaista myös tisleet?
• Jatkossa ravintolat palaavat jälleen mainostamaan häppäreitä.
• Sekä jollakin tasolla voivat hakea luvat myydä ilmeisesti max 5,5% tuotteita ulos, kuten kaupatkin, eli kello 21 asti. Eli jos ajattelit noutavasi Growlerin Siperiaa siihen puolen yön jälkeiseen filosofiseen hetkeen... Voitte kansani haudata nuo ihanat haaveet.
• Alkot saavat olla auki jopa kello 21 asti. Kyllä tässä ollaan nyt tiellä turmioon
  
  

  

  Kotioluen valmistustaparajoite katoaa myös, eli kiljusta tulee laillista muillekin, kuin suuryrityksille. Tislaus pysyy valitettavasti kiellettynä edelleen.

  
  
  
  
  
  
  
  
  
  --------------------------------------------------
  Ja miten tämä kaikki tulee näkymään heti 2018?
  Ensimmäinen fakta onkin, ettei se tarkoita, tai muuta, mitään vielä pitkään aikaan. Katsokaas, vaikka laki muuttuisi, eivät käytännöt muutu hetkessä.

Nimittäin jos ajattelemme, vaikkapa marketteja, lienee varmaa etteivät hyllyt pullistele tammikuusta uusia max 5,5% tuotteita. Miksi?
Koska päätös tapahtui vasta joulukuusta ja vähittäiskaupalla on aivan varmasti nykyisenkin rajan tuotteita varastossa vielä pitkään. Toisekseen: Meidän panimomme ovat tottuneet valmistamaan 4,7% tuotteita, joita on varmasti panimoiden varastoissa vielä pitkään. Kolmanneksi tulemme näkemään pitkän aikakauden, jossa osa tuottajista pitäytyy matalammassa vahvuudessa, koska tottumus ja hinta. Lopullisen muutoksen, tai muuttumattomuuden mihinkään teemme me kuluttajat. Alammeko suosia astetta vahvempia, vai pitäydymmekö tutussa ja turvallisessa? Olutnörttien jenit eivät tällöin tässä kassassa paina puupenniä enempää.
Oikeastaan tälläkään ei ole mitään käytännön väliä kuluttajien kannalta, mutta kenties isompien panimoiden kannalta taas on. Pienet pystyvät paremmin joustamaan ja varioimaan eri tyylisiä oluita niiden ”oikeassa” vahvuudessa. Tuopin Ääressä uskookin, että jatkossakin lavatavara myydään vanhassa vahvuudessa ja pientuottajat siirtynevät hitaasti tietyissä tyyleissä oikeisiin lukuihin alkoholiprosentin suhteen.

Panimoiden ulosmyynnistä taas, mikä on todella mahtava uudistus, kestänee tovi. Ylläpito epäilee, että jo valmiiksi ylityöllistetyiltä AVI/Valvira-akselilta tulee jossakin vaiheessa ohjeistus siitä, miten tämä ulosmyynti tulee suorittaa. Koska byroslavia, epäilemme vähintäänkin kravattipakkoa, myyntirajoituksia ja sillivoileivän tilaamista samalla.
Nimittäin tällä hetkellä, kun asiasta ei ole ennakkopäätöksiä ja lain astuessa voimaan vasta tammikuusta (lopullisesti kokonaisuudessaan maaliskuussa) epäilemme tässä menevän pitkälle kevääseen, että jos olitte suunnitelleet hiihtolomareissua pakettiautolla panimolle, niin malttakaapa vielä tovi.

Ravintoloiden osalta häppärimainonta alkanee heti vuodenvaihteen jälkeen, joskin kanttikset tiettävät kyllä nämä paikat. ”Euron hanat, muttei kuitenkaan kaikki hanat, mutta emme mainitse erikseen mitkä hanat”. 

Häppärithäppärit

Lopulta muutokset ovat pieniä, mutta oikean suuntaisia. Oikeastihan koko Alkon monopoli olisi pitänyt purkaa ja ravintoloiden Alvia pudottaa unohtaen samalla alkoholiveronkorotukset. Nykyisellään on aivan päivän selvää, että Viinarallia Tallinna/Latvia suunnasta tämä ei jarruta sitten yhtään.

Kenties mielenkiintoisin ja harrastajaa eniten älähdyttävä ja hälyttävä puoli on edelleen auki. Nimittäin valtiolla pohditaan kuumeisesti miten etämyynnin saisi kiellettyä, ilman että EU puuttuisi laittomuuteen. Sipilän hallitus osoittaa tässä varmasti samanlaista suuryritys mentaliteettia, jossa omalla edulla asiat kierretään ja piiloitetaan. Toiset jemmaa vaan EU:lta ja kansalta, toiset verottajalta(valtiolta) ja siten kansalta. Ylläpidon käykin jo valmiiksi sääli meitä kaikkia Tullista tilaajiin tämän taivaanrantaan piirtyvän myrskyn edessä.
No positiivisesti: Mitä kaikkea hyvää sitten kauppaan voisi päätyä:

Tässä muutamia loistavia oluita, joita voimme odottaa näkevämme myymälöissä, eli maahantuojillekin tämä muutos tuo enemmän työtä:

1. Fuller's London Porter
2. Weihenstephan Hefe-Weissbier (ja Ayinger Bräu-Weisse monien muiden saksalaisten oluiden tapaan.)
3. Aecht Schlenkerla Rauchbier Märzen
4. Dupont Saison Biologique
5. Brooklyn Lager
6. Cantillon Kriek (Lou Pepeä myöten)
7. Malmgård/Huvila ESB
8. VASP LuomuPils
9. Stone Pale Ale
10. St. Bernardus Wit

Tulossa: Lisää mahdollisuuksia panna oluet oikeaan vahvuuteen

Lisäksi uusi raja takaa panimoille mahdollisuuden luoda uutta ja panna oluita paitsi oikeassa vahvuudessa, mutta myös uusissa tyyleissä. Veikkaamme myös, että tällä hetkellä panimot tuskailevat onnellisina? Joulukiireiden keskellä sen suhteen, miten paljon tuotanto voi kasvaa, keskon ja sokkarin soppareiden uusimisen kanssa, oman myymäläpuolen ja sen miten paljon uuden rajan mukaista 5,5% tuotetta uskaltaa painaa ja samalla toisella puolella kaupunkia painetaan varmaankin yötä päivää rahaa, siis Hartsun harmaata jokaiseen kioskiin asti. Samalla tuo toinen kaupungin hiljainen jättiläinen tietää, että mallasta menee kaikkialle jatkossa ainakin vähän enemmän. 

Sen sijaan THL/SoTe/Ehyt,ym puolella odotellaan jo maailmanlopun koittavan.
Elämme mielenkiintoista talvea, ystävä hyvä. Miten sinä uskot muutoksen näkyvän arjessasi?

Haastateltavana: Pien

Toimitus piipahti joulun alla Helsingin Ateneuminkujan Pienessä.
Saalistusmatkan lomassa haastattelimme lyhyesti henkilökuntaa siitä, mikä on Pien ja mitä sieltä saa?
Hyppää mukaan, vieraile kaupassa ja nauti valikoimista. Näin mekin teimme:

Statistiikkaa omasta oluen kulutuksestani

Paljonko on paljon?

Varmaankin huomasitte blogin Facebook-jatkumossa olleen pullonkorkkikilpailun?
Teille, ketkä ette ole vielä liittyneet ryhmään, niin suosittelen klikkaamaan itsenne sisältöön sisään. Facebookin puolelle kasautuvat kaikki pienemmät uutiset ja ajatukset, sekä tällaiset skabat.

Asiaan. 0,33l tölkkiin oli siis vajaan 4kk (n. 100Vrk:n) aikana kasautunut peräti 67 korkkia. Näistä vajaa 40 oli kotioluita. Tämä laittoi miettimään omaa alkoholinkulutustani. Näissä luvuissahan eivät ole mukana tölkkioluet, eivätkä esimerkiksi ravintoloissa nautitut tuopit..

Eli pienellä laskutoimituksella voimme päätellä, että päivässä kertyy n. 0,7 olutta. Tämä on mielestäni ihan kohtalaisesti, sillä en juo joka päivä.
Toisaalta kyseessä on kesä ja loma-aika, joka jotenkin tuppaa nostamaan kulutusta. Toki osa korkeista ei ole pelkästään itse tyhjentämistäni pulloista, mutta keskiarvo on silti liki yksi per päivä. Ehkä kiintoisinta tässä on vielä se, etten heinäkuussa ollut pahemmin kotona, enkä edes Suomessa.  
Voidaan myös olettaa, että jokaista ostettua pullo-olutta kohden on kulunut ainakin yksi tölkki, sillä suosin niitä normaalisti mieluummin, kuin pulloja. Jolloin kokonaismäärä kasvaisi n. sataan. Okei, edelleen aikalailla yksi per päivä. Jos tähän lukuun ynnäisi kaikki reissuissa juodut, ravintoloissa nautitut, sekä puistossa pussikaljoina kiskotut nousisi kulutus edelleen. Lyhyellä otannalla (tilitiedoista) pyöristelen keskiarvoa jonnekin 1,3-1,5:n nurkille.

Miltä tämä teistä kuulostaa? Kuinka paljon on paljon?

DIY ja säästä

Palataanpa kotiolueen.
Kansantaloudellisesti voidaan päätellä, että jos olisin nuo noin neljäkymmentä olutta juonut Alkon hinnoilla; olisi laskua tullut tästä pyöreät 200€. Oletuksella, jossa yksi pullo maksaa keskimäärin 5€ (hyi). Ravintolassa taas olisi euroja kilissyt kassaan liki tuplasti, eli varmaan 350-400€.

Entäpä kotioluen kulut? No osa kotioluista on toki ollut näytteitä, kuten kokonaismäärästä muutenkin.
Silti jos oletettaisiin kaiken olleen omaa tuotantoa voitaisiin (pyöreästi) arvioida rahaa kuluneen n. 1,5€/l.
Jos arvataan keskipakkauskoon olevan 0,4l (seassa 0,33l, kuin 0,5l pulloja) voidaan ynnäillä litroja kuluneen siis n. 16L ja rahaa palaneen siis n. 24€.
Eli röyhkeästi kotiinpäin tuli vedettyä laskutavasta riippuen n. 175-375€.

Koska olen nykyisin tällainen persaukinen opiskelijan retku, jonka tukia te kaikki haluatte leikata, voin todeta täysin tyytyväisenä tämän olevan ihan hemmetin miellyttävää kukkaroni kannalta. Sillä meinaan matkustaa jo johonkin, jossa olut on elintarvike, eikä se maksa ravintolassakaan vitosta pullolta. 

Hanaoluesta ei kerry korkkeja

Silti tässä on järjetön yhtälö. Yhtä aikaa haluaisin tukea vaikkapa ravintoloita, jotka ovat hinnoittelemassa itseään ulos pyytämällä kymppiä 0,5l tuopista ja keplottelemalla tätä lukua näennäisesti loivemmaksi eurotuopeillaan. Tämähän johtuu kulurakenteesta ja kasvavista kuluista kaikkialla ja kaikissa sektoreissa. Oravanpyörä.
Silti enempi vähempi tuntuu, että kaikilla on kokoajan vähemmän käteistä käytettäväksi tämän systeemin pyörittämiseen. Myös minulla. Mihin se raha katoaa tässä matkalla?
Kenties ulkomaisiin verkkokauppoihin, ulkomaanmatkoihin ja kasvavan kotiolutbuumin ylläpitoon? En tiedä, kuhan lasken.

Loppujenlopuksi koko laskelma oli oikeastaan todella mielenkiintoinen. On antoisaa tietää mihin ja kuinka paljon taloudestani vuotaa pennejä pieninä noroina.

Haastankin nyt kaikki muut blogistit tarkastelemaan omaa kulutustaan sopivalla otannalla ja tuomaan sen jakautumisen esiin.
Kenties minunkin pitäisi laskea paljonko rahaa palaa akselille: maitokauppa, Alko, kuppilat, kotiolut, festarit?

Korkin kääntöpuolella: Ikuisessa kaupungissa kaljalla

"Please be seated..."

Kaikui epäselvällä Turkin englannilla koneen kauittimista. Tutut sanat niin monelta lennolta, mutta olin liian keskittynyt hämmästelemään todella smoothia laskua ja edessä alkavaa lomaa.
Olin palannut sinne, missä olin jo kerran pettynyt. Sinne missä jokainen poikalapsi on Mario. Mario asuu nelikymppiseksi kotona. Mamman pizzaa saa kaikkialta ja jäätelöä kaikissa sateenkaaren väreissä. Mario on tyytyväinen, mutta myös maailman surkein asiakaspalvelija aina valmiina koijaamaan euron jostain ja toisen jostain muualta.
Kyllä Italia. Rehellisesti minua jännitti. Vai oliko se vain väsymystä herättyäni aamuyöstä lennolle? Vai alkavaa krapulaa koneessa tarjotun -ILMAISEN- alkoholitarjoilun myötä? Reittasin Efes Pilsnerin makrolagereiden tympeään pohjasakkaan, jossa sana pilsner ei tee oikeutta Urkille, mitenkään. Silti nostaen Turkish Airlinesille hellekypärää tästä hienoudesta.
Tällä kertaa olin saapunut sinne minne jokainen tie vie, kaupunkiin joka on ikuinen. Tuohon suureen ulkoilmamuseoon ja kirkkomaahan. Se voisi kuvauksen perusteella olla Kouvolakin. Rooma.
Olin valmistautunut henkisesti taskuvarkaisiin, hello sir-poikiin, Timoihin ja ukottajiin. Matkaseuralaisena oleva serkkuni ei tiedä mihin on astumassa, joten briiffaan häntä matkalla Terminin rautatieaseman kautta majapaikkaamme Via Sforzalla. Siinä 800m päässä kivikasoista.

Yks kivikasa tääkin.

Odottelimme B&B:n henkilökuntaan kuuluvaa setää pitkän tovin pihalla ja katselimme viereisen koulun touhua ja paikalla pyöriviä vanhempia. Pelkäsin kadun puoleista huonetta ja heräämistä joka jees..pyhän mariaguzeninanrich.. meteliin. Viimein setä, jälleen Mario, saapuu ja saamme tavaramme sisälle. Romatax, Romatax, Romatax.. Ylimääräistä sydänverta alkaa valumaan lompakostaimme saman tien. En tohdi kysyä onko Mario sama Mario joka oli aikanaan Grimaldi Linesilla onnistuneesti sössimässä lounastamme..
Pääsimme lopulta liikenteeseen ja meitä janotti. Kulttuurinnälkä voitti kuitenkin toviksi janoisen kulkurin kurkun kuivuuden. Ilta-auringon kajossa Forum Romanumin rauniot, pylväät ja muut antiikin ajoista paikalla maanneet kuubattar..eikun.. No jotain hello friendejähän täälläkin päivysti tuttuine kuvioineen. "Sorry, I'm not Your friend, try to hustle with someone less fortunate son". Ilta taittui pimeyteen. Circus Maximuksella ei näkynyt Ben Huria ja kohtasin elämäni rankimmat tien ylitykset etsiessämme kippolaa.

Lopulta Kari Grandit päätyivät Rooman illassa johonkin kummalliseen keskikaljabaariin.
Tiiättekö sellaiseen, joka näyttää samalta kaikkialla, tiskeineen ja surkean kapeine tiloineen. Aloin epäillä mallia otetun ainakin Kouvolan Wanhasta Mestarista tässä. Sellaiseen, jonka seinämaalaukset ja hassut tekstit naurattavat ensimmäiset kymmenen minuuttia, joista viimeiset viisi vain siksi että olimme väsyneitä.
Toisaalta juuri tämä kolo on lähin "craftbeerbar" meidän nurkillamme, näin kertoi kaikkivaltias ja hänen käskyään ei maallisen kulkijan tule uhmaaman. Hail RateBeer king of men and drunktanks.

Ja jotenkin.. On mukava aloittaa etäisesti tutusta ympäristöstä. Pehmeä lasku, näes jatkui vaan, koska Roomassa oli menossa "Scottish weekend". Kyllä, näin paljon kilttejä ja kuulin säkkipillejä, joten jouduimme useasti tsekkaamaan missä v..ssa oltiinkaan. Harmi ettei oma kiltti tullut messiin, ehkä sillä olisi tässä baarissa saanut alennusta?
Arvaatte oikein: BrewDog Rome näyttää samalta ja tuntuu samalta kuin muutkin ketjun Hesburgerit.
Hanoissa omia, mutta keskityin vierastarjonnan saapasmaan pieniin ja tuntemattomiin.
Kävimme täällä itseasiassa lopulta kahdesti ja jälkikäteen useista oluista; vain kaksi olutta jäi mieleen.
Toisesta lisää alla olevasta videosta ja toinen oli itseasiassa Paradox Heaven Hill, josta saimme kivan tarjouksen. Sellaisen josta ei kannattanut kieltäytyä.
 Sellaisen, jonka jälkeen pätkässä nautittu gelato laitakaupungin terassilla +10c lämpötilassa maistui taivaalta. Olihan makuina kuitenkin suklaa-tiramisu-kahvi.
Serkkuni avautuu jäätelön lomassa häistään, valitettavasti muuta en tästä keskustelusta muista, mutta se oli antoisaa näkökulmaa itselleni täysin vieraaseen maailmaan. En kuitenkaan ufoillut ja pyytänyt viemään johtajan luokse, koska olin jo johtajan luona, vaan kohti majapaikan punkkaa.



Seuraavana päivänä ei ollut darraa. Se on ihmeellistä se vesi, vähän kuten elämäkin. Yhtä Dolce Vitaa vaan.
Havaitsen lukijoissa pientä pettymystä tämän asian suhteen, mutta ammattilaisalkoholisteina ja tottuneina tinneri-ihmisinä osaamme jo juoda toisin kuin monet vanhat sedät, tai nuoret pojat. Tai vähintäänkin häivyttää todellisuus pois mielistänne tällä tekstillä.
Hyvällä fiiliksellä lähdimme siis talssimaan kohti "keskustaa". Roomassa on nämä nähtävyydet linjattu ovelasti siten, että lopulta seisoimme Hard Rock Cafen edessä laulamassa Hard Rock Hallelujaa yhen Frankin kanssa.
Frank halusi välttämättä esitellä tonttinsa. Oli joku paikallinen kiho, vaikkei asu sopinut yhtään perinteiseen mustaan ja nahkaiseen rokkari skeneen, no emme mekään. Joten.. Eteenpäin.

Frankilla olikin hemmetti 44ha pihaa keskellä cityä ja niin iso koti, että vapaudenpatsas mahtui sisään jalustoineen. Me ihmettelimme huuli pyöreänä tätä massiivisuutta ja olimme jo keksimässä kilpaa omia uskontojamme fallossymbolein koristeltuina tietenkin. Jätettyämme Frankin tähän Vatikaaninakin tunnetuun kääpiövaltioon palasimme takaisin Italiaan ja suuntasimme Kallioon.
Tai miksi tätä paikallista hipsteri kaupunginosaa tulisikaan kutsua? Trastaveressä eksyimme myöskin kuppilaan. Tällä kertaa paikalliseen, jossa oli paikallisia, sekä iso kyltti kaikkivaltias RateBeer:ltä. Kertoen tämän Ma Che Siete Venuti a Fa:n olevan juottolana erinomainen. Tilasimme tuopit, isot sellaiset, minä otin hyvää saksalaista savuolutta, koska ei pystynyt IPA:a siinä kohtaa. Päättelin Italian pienpanimoilla olevan siihen samalainen obsessio, kuin kotimaankin.
Sen verran katkerasti jäin kuitenkin haikailemaan omaa kirkkoani ja lasikupuista autoa. Halusin siis sen palavan savuna ilmaan? Kuten se yks toinen Nerokin, joten päädyin toisen tuopin kohdalla tähän humalahakuiseen tuotteeseen.
Jokusen tuopin ja futispelin päätyttyä poistuimme hymyillen syömään.

Takahuoneen rauha @ Ma Che Siete Venuti a Fa.

Vastapäätä näytti olevan toinen mainio ravintola: Bir&Fud, jossa Luigi (C'mon, miten nää voi olla aina näin) löi listan pöytään ja paineli yhtä nopeasti karkuun. Pizzaa saisi vasta tuntia myöhemmin, joten joimme parit Tipo Pilsit ja muut hanatuotteet janoon odotellessamme. Pizza olikin erinomainen. Juuri tästä pohjasta ja kastikkeesta voisivat kotimaan karvakourat ottaa oppia. Ja kelatkaas, ei kinkku-aurajuusto-ananas-pekoni-kananmuna-maissilastu-smetana-nallekarkkia, vaan korkeintaan kolme täytettä. Tyylikästä.
Veistelimme vielä Stoutit ja Stouttiin tehdyt Tiramisut jälkiruuaksi ja poistuimme kassan kautta yöhön.

Todella hyvää pizzaa ja ulkonäkökin kuin käsityöläisoluessa.

Yritimme vielä juntteina Open Baladiniin sisälle, mutta poke oli sitä mieltä ettei Baladin ollutkaan kovin "Open" lauantai-iltana.
Nykäisimme siis hostellilla, varpaita teippaillessa, pullon kylmää Franziskaneria. Hetkeä aiemmin olimme käväisseet irkkubaarissa katsomassa miten juopuneet skotit bilettävät, mutta koska olimme aivan liian selviä tähän leikkiin päätimme jättää lattian rakkoisine kinttuinemme muille.
Koska seuraavana aamuna emme löytäneet Russelia raunioiden sisältäkään; eksyimme johonkin laitakaupungin kuppilaan pitämään sadetta ja nauttimaan parit birrat. Siinä istuessamme sadekin laantui, mutta tuoppi maistui jokaisen jälkeen sen verta paremmalta, että heitimme tittelit sikseen, kynät laukun nurkkaan ja.. Lähdimme. Emmehän halunneet juopua.. Keveässä seitinohuessa keksimme ne surkeimmat jutut ja ideat, joista ei sen enempää. Jos Italiasta puuttuu jotakin, niin se oli se toinen kaveri.

Oli siel leipääkin, kai?

Kävimme myös einestämässä mainiossa Baguetteria del Fico:ssa. Mukavasti laadukkaita oluita ja äärettömän hyviä täytettyjä leipiä. Koska olimme kivoja, komeita ja tunnettuja julkkiksia (Bloggari) sieläkin saimme ilmaista kakkua, ilman kaltereita. Tunnetustihan minun pihalleni panimot ja muut vain jonottavat tuodakseen huulieni eteen jotakin suuhun pantavaa, tai kurkkuun pantua, muttei tyttöjen panemaa kuitenkaan, niin tämä tepsii täälläkin. Tai sitten ei?

Veistelimme ilmaiset, siis ilmaiset, kakut. Syy meni vähän ohi korvien, mutta ostimme kuitenkin pullon loistavaa Rochefort 8:a kaveriksi, koska cappucinon nauttimisesta ei ollut kulunut kuin tovi.
Päätimmehän jo lähtiessämme, että meidän maitonaamojen on turha edes esittää paikallista, koska siltä emme näytä mitenkään, joten.. Cappucinoa nautimme paikallisten kummastellessa pöydässä ja päivä-aikaan, mamma mia. Etiketti-ihmisille ja osa-aikaisille Marioille; Tiskillä ja Espressoa.
Loppureissu kului sitten enempi vähempi seesteisissä tunnelmissa. Saimme ostettua mieluiset tuliaiset naisväelle otettuamme ensin parit härnäysfotot Guccin, Pravdan ja kymmenien muiden meille nevahööd logojen ja liikkeiden edessä. Jokunen tuoppikin toki upposi ja reissun viimeiset kaadoimme sielä kulman takana olleessa skottilaisessa.

Niitä hassuja BD:n seiniä. Oikeesti varsin siisti maalaus.

Mitä siis kertoa Roomasta ja oluesta?
Vaikka Crafti onkin kasvussa, sitä näkee pääasiassa vain sille pyhitetyissä ja vihk..viskivedellä valelluissa temppeleissä. Morettia ja Peronia, sekä muutamia muita kansainvälisiä huttuja näkee toki. Viinistä en sano mitään, en juonut, koska kaikki punkut ovat samanlaisia :D
Laadultaan tuli vastaan aikalailla kotimaista tasoa. Hyvää, muttei loistavaa. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta (se video).
Ehkä nokkelimmat huomaavat, että reissun päätarkoitus oli nauttia kivikasojen tuomasta hehkusta kevät-yössä. Historianörtille, minulle, tämä paikka aiheutti pysyvän bonerin joka laski vasta nähdessäni Helsingin ja lunta koneen ikkunasta. Arkitehtuuri, historia, tarinat, myytit, legendat ja mahdollisuus käydä kahdessa maassa ja samassa cityssä oli kutkuttavaa, eikä helmikuussa off-seasonin aikana ole kauheita jonojakaan.
Ylipäänsä.. Rooma puhdisti fiilikseni Italiasta ja edellisen reissun hampaankolo sai viimein kaipaamansa hammaslangan.
Rooma.. Ehkä joskus palaan penkomaan loputkin asiat joita en ehtinyt nähdä ja kokea? Sekä juomaan loputkin maltaiset makuelämyks.. Joita saa myös kotimaasta liki samaan hintaan ja samaan laatuun. Ei en ostanut itselleni tuliaisia, en pulloakaan. Matkustelen mieluiten käsimatkatavaroilla nääs. Sellainen oli Viipu..Rooma, muttei norjalaisten kaupunki.