Kotiolutta: Rabbit Street Witbier ja Vattu-Flanders

Sain viime syksynä keittopäivän päätteeksi pari korruptiopulloa Orimattilan parhaalta (ainoalta?) kotipanijalta, eli Rabbit Streetin Jussilta.
Pulloihin oli merkitty parasta jälkeen päiväykseksi marraskuun alku. No tässähän kävi niin, että unohdin nämä yksilöt tyystin hyllyn perälle.

Vuosikin ehti vaihtua, kunnes inventoidessani pulloja törmäsin näiden kahden yksilön epätoivoiseen yritykseen maastoutua pullojen sekaan, kuin kaksi kuusivuotiasta pallomereen.

Tyyleinä Witbier ja Flanders Red.

Kyselin hieman nolona Jussilta speksejä, mutta tarkat tiedot ovat kuulema kadonneet bittiavaruuden äärettömyyksiin.
Witissä on ilmeisesti ihan kaupallista nestehiivaa ja Rabbit Streetin tapaan ebuja on kevyesti ”vain” 40. Vähän korianteria ja appelsiinia. Mestari ei itse vaikuttanut kovin tyytyväiseltä tähän, mutta maistan silti.

Ensimmäinen havainto on malttamattomuus. Wit haluaisi vauhdilla pullosta lasiin ja kenties lasista suuhun. Vaahtoaa siis hyvin belgimäisesti muun ulkomuodon nojatessa klassiseen sameahkoon appelsiininkeltaisuuteen.

Tuoksu irroittelee hyvää jazzia. Hyvin tyylinmukaista mausteisuutta ja hedelmää. Korianteria päällä. Sitrusta, appelsiinia ja hieman pistävyyttä. Ei huono, ei ollenkaan.

Maussa mausteisuus ja hedelmä ottavat hieman takkiin korkahkon katkeruuden tuoman kuivuuden myötä. Vehnille tuttu keveä kuohkeus, taikinaisuus ja maltaisuus eivät pääse loistamaan. Kuivaa keksiä, sitrusta ja hentoa mausteisuutta. Nyanssit jäävät katkeruuden alle, vaikka raikasta onkin.

Suutuntumaltaan keskitäyteläinen, melko hiilihappoinen tuotos.

Tällä kertaa ei aivan napakymppiä Rabit Streetiltä, mutta ei tässä teknisesti suuria virheitäkään ole. Keveä, raikas, hyvä ja helppo juoda. Täyttää minusta witbierin tarkoituksen varsin soveliaasti.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Astelleenpa Vattu-Flandersin pariin.

Ohops, onpas nättiä. Melko kirkkaan viininpunaista olutta hennolla vaahdolla.

Tuoksu nostaa kyllä hyvin perinteiset flanders red fiilikset salkoon. Viinikumia ja happamuutta. Vadelma sopii tähän yllättävän hyvällä svengillä. Punaisia marjoja ja keksiä. Siinämäärin autenttista tekemistä, että jos tämä olisi tullut kotimaisen 0,33l pullon sijaan Rodenbachin lekassa syyttäisin piratismista ja plagioinnista.

Ensimmäisella huikalla miltei vihloo hampaita. Vadelma tuntuu tässä enemmän herukkaiselta. Käynneitä marjoja, maltaisuutta ja joulupipareita. Funkkia on, mutta ei läheskään sanan pahimmassa merkityksessä. Esitys on kokonaisuutena yllättävän puhdaslinjainen.

Todella huikeaa tekemistä kyllä tämän oluen osalta. Nyt on ns. osunut mallaspohja, hiivakanta, käsittely ja käyminen melkolailla nappiin. Vadelmakaan ei onneksi lyö aivan överiksi, koska tässä tyylissä sellaista ei kaipaisi.

Olipas jälleen varsin mallikkaita kotioluita lasissa. Kiitos Rabbit Streetille näistä näytteistä.

Kotiolutta: Rabbit Street-Wesala-Kouvostoliiton Holy Union Pils

”Tota pitäiskö keittää Pilsneriäkin joskus”

Tästä kysymyksestä se ajatus sitten lähti. Elettiin syksyä 2016 ja maisteluilta Wesala Brewingin tiloissa oli lähestymässä loppuaan. Mietimme kimppapanoja porukalla. Mikäs sen mukavampaa. Liukkaria ja vähän humalaa, eiku.

Kevät saapui ja otimme mukaan myös Rabbit Streetin Jussin. Aikataulujen sovittaminen tuotti tuskaa, mutta lopulta yhden Tallinnan reissun aikana linjasimme, että ny se pannaan. Ja pantiin.

Keittohommissa on porukalla se mukava homma, että duunia on näennäisesti vähemmän ja yleensä maisteltavia kotipolttoisia tuotteita piisaa. Niin nytkin.

Wesalan keveät janojuomat

Arvoimme keittopaikaksi Rabbit Streetin kaukaa Orimattilan böndeltä, sieltä Ravintola Tehtaan takaa. Reseptiä väänsimme useana iltana. Lopulta päädyimme tulokseen, jossa Vesa hoitaa hiivan, minä muun reseptin ja Jussi keittokaluston. Reseptiin lirahti lähinnä Pilsner-mallasta, sekä vähän vehnää ja viennaa. Simppeliä. Humalointiin heitimme hieman Magnumia ja Saazia.

Sanoinko hieman.. Tuota noin.. Minustahan aromia pitää olla, sitä ei ole koskaan liikaa. Jussi taas on pahimman luokan hophead ja Vesa tasapainoili kolmantena tässä välissä. ”Kyllä tän ny ainakin Plevnan Petolintu pitäisi pestä, silleen modernilla reilulla kädellä vaan”. Pojan alustavat speksit pyörivät jossakin 5,2% ja 60 ebu:ssa. Sellaista keveää ja raikasta kesäjuomaa.

Lopulta kävi niin, että tuollaiseen reilun 20l satsiin upposi 300g humalaa. Joskaan emme kuivahumaloineet tätä lasta ollenkaan.

Panopäivän aamuna suuntasimme sitten Vesan kanssa Orimattilaan, jossa maltaat oli rouhittu ja vesikin juuri sopivan lämmintä aloitusta varten. Kimppapanojen paras ja pahin puoli on lukuisat kotiolutnäytteet. Niitä riitti erinomaisista outoihin ja takaisin.

Koko päivä oikeastaan pyörikin siinä rajalla, livahtaako seitinohut ranskalainen johonkin pohjoisemmaksi variantiksi? Sinällään keittotouhuissa ei imho ole mitään erikoista raportoitavaa. Koko duunihan on pirun tylsää seurattavaa. Lähinnä odottamista, vahtimista ja sitä pesemistä, sekä sanitointia. Muualla keittäessä sitä aina kiinnittää huomiota laitteistoihin ja koittaa bongata niksejä omaa duuniaan helpottamaan. Jussin laitteistohan on pirun yksinkertainen ja niin minusta pitääkin. Osa panijoista meinaan on näitä samoja insinöörejä, jotka kokivat pienoisen sukupuuton Wartburgien ja Trabantien kadotessa liikenteestä; ”fiksaa rautalangalla” kohdatessa modernit ”ledivaloja kaikkialle” sukupolven.

Punnittua humalaa

Katselin hieman peeniskateellisena herrojen kegejä, hanoja, hiilaripulloja ja jääkaappeja. Suurin kateuden aihe minulle oli kuitenkin viemäröinti keittotilassa (autotallissa). Helkkari kun saisi itsekin röörin kerrostalon keittiön lattiaan. Olis nääs noi pesut ja jäähdytykset paaaljon nopeampia ja helpompia.

Loppuillasta nautimme vielä virvokkeita yhden Orimattilalaisen ravintolan terdellä. Nimeä emme mainitse, koska jätän mainokset toisille lahtelaisille.

Entäpä olut itse?

Päätin verrata tuotostamme tietysti parhaaseen klassikkoon. Kyllä rakkaaseen Urquelliin. Joten.. Pilssiä lasiin ja Na Zdrawi.

Heti kättelyssä eron huomaa ulkonäössä ja jännästi eri tavalla kuin luulin. Jussi teki hyvää työtä ja sai tämän Holy Union Pilsnerin todella kirkkaaksi. Itseasiassa molemmat ovat liki yhtä kirkkaita. Urkki on hieman tummemman kultaisempi ja omamme asteen enemmän oljen puolelle. Vaahto tuntuu kestävän molemmissa yhtä pitkään, eli sillai keskiarvoisesti.

Nuuhkaistessa molempia olen todella yllättynyt. Okei Urkissa on leimaa tammikuulle, joten aivan tuorettahan se ei ole, mutta.. Silti.. Holy Union tuoksuu hekumallisen runsaasti Saazilta. Ruohoa, kukkaketoa, nokkospuskaa. Urquell tyytyy olemaan humalan puolelta paljon pliisumpi. Tuttua voista diasetyylia toki on ja tavallaan pidän tästä ulottuvuudesta, jota ei kauhean usein näe Tsekkien ulkopuolella. Unionin maltaisuus on hentoa taustalla olevaa olkisuutta ja viljaa, joka tukee kivasti humalointia. Kuitenkaan mitään jenkkityylistä ”in You face” settiä tämäkään ei ole.

  Maussa ero korostuu selvästi. Urkin ollessa tutun voisen maltainen kevyellä ruohoisuudellaan ja tasaisesti purevalla katkeruudellaan lyö kotivoittoinen isompaa vaihdetta. Humala maistuu koko matkan ajan. Maltaisuus jää soittamaan taustaviulua kokonaan. Kuivahkoa ruohoa, yrttejä, karviaista, nokkosta.. Lopputulos on raikkaampi ja havaitsen alati maistelevani Holy Unionia Urkkia enemmän. Molempien ollessa keskitäyteläisiä ja sopivan hiilihapokkaita en voi kuin ihmetellä ja taputtaa itseäni olalle. Jussi ja Vesa taputtaisin teitäkin, jos miun kädet ylttäis. Kiitos äijät tästä. Tämä tuntuu pieneltä voitolta. Puhdas Pilsner, vai Pils? Ei virheitä ja tällä rotevuudella alan jo toivoa että oltais pantu kerralla kymmenen litraa enempi.

Voi Urquell rakkaani.. Voitko koskaan antaa tätä anteeksi?
 Tottakai voit. Kisahan oli epäreilu. Vahvempi tuote kokonaisuudessaan vastaan sinä. Milf/mature-iässä oleva vihreä kaunotar.

---------------------
Tämän myötä Tuopin Ääressä jää parin viikon kesälomalle pakaten kimpsut ja kampsut seuraavaan seikkailua varten. Hyvää kesää.
 

Kotiolut-iltama jossain Hollolassa

Joka kodin pakolliset varusteet?

"Juotko jo viinaa"
Kysyi herrasmies pankkiautomaatilla tarjoten paikkaa edessään. Kysyin hikisenä "Miksi?"
"Minulla on kuules kaikki maailman aika".
Samalla tajuten ettei hänellä ollutkaan sitä pankkikorttia ja puhelinkin oli nyt varastettu. Pahoittelin tapahtunutta ja maailman kauheutta. Herran poistuessa hoiperrellen pääsin viimein automaatille. Tästä alkaisi lauantain seikkailu. Herralla oli kuitenkin vielä asiaa. Olin kuulemma niin kiva, että setä tarjoaisi kuitenkin tuoppia läheisessä rautsikan räkälässä jos sinne eksyisin. Kiitin pahoitellen kiirettäni kohti bussipysäkkiä.

Tuuli oli sinä aamuna ollut myötäinen, vaikkakin sää oli kostea. Janoa herättävä.
Bussipysäkiltä bongasin tutun ammattialkoholistin. Hän oli onneksi paikallinen. Sellainen joka tietäisi mihin tie vie ja mistä suunnasta olisi tuulen puhallettava päästäksemme johonkin Hollolan takametsiin.

Kilju ilosta? Vai niitä outoja Soureja?

Joitakin päiviä aikaisemmin meitä oli lähestytty kutsulla. Sellaisella, jossa kaikkien janoisten sankari tarjoilisi ilmaisia pillimehuja, jos vain saapuisimme tontille.
Lopulta kieli maantietä viistäen saavuimme tämän alppityylisen kartanon ja katedraalin pihaan.
Hanatorneista ei ollut erehtymistä. Joskin näiden humalanpalvelusta ylistävien kellojen sointi kyseisissä torneissa oli kaikunut korvissamme jo kauan.
Seurakunta oli kokoontunut ja viimeisten lähetyssaarnaajien saapuessa aloitimme nestemäisen leivän särkemisellä ja särpimisellä.
Tarjolla olleista kotipolttoisista tuotoksista jäi päällimmäisenä mieleen näiden aivan huikean kova laatu. Kotimainen kotiolut on parhaimmillaan parempaa, kuin kovin moni kotimainen kaupallinen vastaava tuotos.

Oluet joita ei saa mistään? Ainakaan vielä..

Tarjolla oli paitsi villejä pullahiivakokeiluja, moukarin iskuja päälle, loistavaa IPA:a, mutta myös tykkiä Wheat Winea ja Bunny Hop:ia. Aloittelevien kotimestarien Witbieriä ja niin monia muita happamista tummiin ja syviin sävyihin. Voisimme mainita siideriäkin olleen tarjolla ja paria loistavaa viskiäkin. Olo oli lopulta kylläinen, hyvinvoiva, eikä ketään naulittu lopussa ristille. Aivan loistavaa.

Smoke on the beeraah

You name it, we drank it.
"He särpivät ja joivat lientä".

Vaahto kestää, kestää, kestää ja kestää... Vaikka onkin likainen lasi?

Lopulta oli aika kiittää, kumartaa ja poistua yöhön.

Kiitos:
Isännälle
Paikalle olleille panijoille
& Juomaseuralaisille

Silent night, holy beer