Huuruisia tarinoita tuopin ääreltä
suoraan suoneen
tykitettynä.
- Uutisia
- Arvioita
- Kotiolutta
- Gonzoa
- Matkaraportteja


maanantai 5. heinäkuuta 2021

"Renable", sour jonka kaikki keksivät

 

 

 

 

 Kun miksaa vihreää omenalikööriä Spriteen ollaan jossakin suomalaisuuden ytimessä. Sellaisissa sfääreissä jossa poimitaan kypsiä kissoja Kurikkalaisen hotelliravintolan tahmaisella tanssilattialla Kaija Koon Tinakenkätytön tahdissa. 

Renablen tuntevat kaikki sen tuhansissa lievästi poikkeavissa muodoissaan. 

Kyseessä on tietysti vihreä omenalikööri, jota ovat tuottaneet kaikki. Sourz, De Kuyper, Bols, kuin Altian legendaarinen kissasetti, siis Green Cat. Kaikki muut muistaa ainakin Red Catin. Vihkiytyneet Pink Catin ja vain muistajat muistaa, että kissa naukui myös keltaisena. Niitä mirrejä paijasin minäkin sekaisin, jäillä ja pilli kovana.

(hehehehe, maailman paskin vitsi on panovitsi ja siitäkin tekee bisneksen. Kertoo vaan miten kädenlämmintä ja puutteisen keski-ikäistä setäkulttuuria tämä on.)

Green Apple on sen sijaan vähän kuin rumpukone miksattuna syntikkaan. Jotakin vääjäämättömän ikuista, jotakin vähän junttia, jotakin tuttua ja turvallista kuin Sultanin spärdäri edellisessä jutussa. Green Apple on ikuinen. Ainakin kekseliäiden joukossa se on jotakin jonka kaikki ovat mielestään keksineet. Kenties Jari Sillanpää ei sekoittanutkaan ensimmäisenä turkinpippureita kossuun, vaan renablea, limettimehua, vodkaa ja mitä vaan sitruunalimonadia jäillä. Unohtamatta neonvihreää kiemuraista pilliä ja mustaa sekoitustikkua jonka kärjessä lukee "Finlandia". Aijajjaijai. Oispa. 

Renable souria juodessa olo on muutenkin kuin ruotsinlaivalla. Suu on jäisellä messinkikaiteella ja lopulta jalat ovat kuin kokolattiamattoa. Loppuyöstä minäkin puhun hyvää ruotsia valkoisessa takissa ja vedän karaokea kannella viisi. 

Entäpä jos tätä haluaisi viedä niin sanoakseni nextille levelille, eli kannelle kuusi?

Setä hoitaa, älkää stressatko.

------------------------------------------------------------

2cl Vodka, mikä vaan mauton viina. Ei siis pahanmakuinen vaan mauton.

6cl Renable, siis Green Applea

3cl limettimehu, mielellään tuore. Lohkot voit heittää perään

1cl Galliano, jos hot shot kone on baarissa rikki, kokeile Licor 43:sta. Kippaa tämä lopussa kaiken päälle.

1 kananmunan valkuainen

Hartwalla Jaffa Lime-Verigreippi tai San Pellegrino Lemona (Hoptailin saa miksaamalla hapanta, kuten Ruospan Lemon tartia, Kanavan paljasta saarta, tms)

--------------------------------------------

Laita kaikki muu paitsi se vaniljalitku ja limenlohkot ravistimeen.

Ravista jäiden kanssa

Laita lasiin jäitä ja ne limetin lohkot. Laita lisää jäitä, kolme jääpalaa itkee vaan kavereitaan.

Siivilöi juoma ravistimesta lasiin jäiden päälle, paljon jäitä.

Toppaa Jaffal, koristele mintunoksalla ja teräspillillä. Kaada G, tai 43 päälle. 

Nauti Aikuisen naisen sijaan ABBA:n kanssa.






lauantai 15. toukokuuta 2021

Sitruunalimut sokkotestissä

 

Mikä sitruslimu on parasta?

San Pellegrino Limonata.



No niin nyt kun totuus on saatu alta pois voidaan puhua tästä testistä, johon edellä mainittu Limonata ei osallistu, koska se on lähempänä mehua ja toisaalta taas se pyyhkisi muilla pöytää aivan liian selvästi. Se kuitenkin on ykkönen. Tässä testissä selvitetään alemman portaan paremmuusjärjestys, tai siis sijat kakkosesta eteenpäin.

Oletan perinteisen itkun alkavan aina kun luettelen tuotteita, mutta asioin tasan yhdessä kaupassa (joka ei ollut vieläkään lidl, vaan kylän paras CM) ja kaikki yli 0,5l annoskoossa tulevat saivat automaattisen hylsyn.

Siispä ottelijat ovat:


Sprite

7 Up Free

Nokian Cloudy Lemon

Laitilan Limonata

Laitilan Sitruunasooda

Olvi Lemon

Olvi Brewed Lime

Fanta Lemon

 

Testi suoritettiin siis puoliksi sokkona, eli tuotteet tiedettiin, muttei järjestystä. Tuotteet olivat kaadetaessa saman lämpöisiä ja kupit samanlaisia.

Aloitetaan. Referoin lyhyesti ylöskirjoitettuja kommentteja per tuote ja katsomme lopuksi lopullisen järjestyksen tuotteille ja paljastamme tuotteet.


Näyte 1.


Hyvä alku. Sitruunaöljykynttilä. Kirpsakkaa. Raikas, sokeria, vähän hapan. Sitrus maistuu selkeästi. Hyvä alku helkkari.


Näyte 2.


Tuoksuu kyllä niin geneeriselle sitruslimulle. Jäät uupuu, mäkkäri kamaa muuten. Törkeän makea, siirappia. Näennäis sitruunaa. Ihan perus sitruunalimu.


Näyte 3.


Vähän lääkemäisempi? Ei niin makea kuin edellinen, raikkaampi. Vichymäinen, hyvin mieto ja neutraali.


Näyte 4.


Voimakas tuoksu. Sitruunankuorta. Raikas ja makea. Hyvää. Laiha maku, poreilee kivasti.Ei super kirpeä tämäkään.


Näyte 5.


Geneerinen sitruunalimu part 2. Pieni happamuus perässä, iha jees. Enemmän tuoksua ja makua. On hyvää. Selkeä.


Näyte 6.


Poretabletti. Avaruusjuomaa. Limettiä? Outo homeinen maku, ei selkeää sitruksisuutta. Makeahko ja raikas.


Näyte 7.


Nyt on mieto tuoksu. Helkkari miten samanlaisia ja pieniä nää erot on. Muovia, aika perus. Mikään ei oikein tule esiin, muttei töki. Juotavuus kohallaan.


Näyte 8.


Pullataikinaa? WTF? Maistuu pullalta, kardemummaa. Häh? Sitrusta näennäisesti, huonoa kiljua. Maistuu teinivuosilta ilman viinaa. Kind of kirpeä, mutta ei, ei pysty juomaan edes tätä vähää.


Top listaus kaikkien osallistujien listaukset yhdistettynä:


  1. Näyte 1.

  2. Näyte 4.

  3. Näyte 5.

  4. Näyte 3&7 (tasan)

  5. Näyte 6.

  6. Näyte 2.

  7. Näyte 8.


----------------------------------------------------------------


Oikea rivi on:


Näyte 1: Nokian Cloudy lemon

Näyte 2: 7up Free

Näyte 3: Laitilan sitruunasooda

Näyte 4: Fanta Lemon

Näyte 5: Sprite

Näyte 6: Laitilan Limone

Näyte 7: Olvi Lemon

Näyte 8: Olvi Brewed Lime


Kärkeen onnittelut Nokialle voitosta, tai kakkossijasta San Pellegrinon perästä.

 Nokian rankkasi jokainen ykköseksi, kuin myös toiseksi tulleen Fantan Lemon sai jokaiselta sijan kaksi. Olvin Brewed Limen arvasi jokainen, se oli myös selkeästi heikoin tuote jonka kiljumainen viinihiivainen olemus herätti kysymyksen, että ”Miksi ihmeessä tällaista haluaisi kukaan juoda?”. Spriten sijoitus oli suurin yllätys, se maistui kaikista erinomaiselta. Vastaavasti kilpailijan 7UP Free:n sijoitus olisi (ehkä?) voinut olla parempi perusversiolla jos sitä olisi ollut ja saisi jostain, sillä keinotekoinen makeus oli kaikille selvästi liikaa. Laitilan puolelta Limone jakoi porukan kahtia, itse rakastan sitä, tunnistin sen ja annoin pisteet sen mukaan, mutta muille se ei uponnut yhtään. Sitruunasooda ei päässyt kerääämään nostalgiahenkisiä pisteitä (Aurinko sittis in memories) ja Olvin Lemon todettiin vain pliisuksi.


Testi oli todella kiintoisa ja päätimme seuraavaksi testata kolajuomat samankaltaisilla parametreillä. Nyanssierot olivat selviä ja usein kuultu kysymys olikin: Mitä näissä pitäisi preferoida? Tämä jäi jokaisen päätettäväksi, joten odotin suurempaa hajontaa kärkisijoissa, mutta yksimielisyys oli harvinaista. Sanottakoon loppuun, että seuraavana yönä olisi voinut kuvitella olevansa raskaana kaikkien vessaan heräämisten myötä. Ns. nesteytys oli kunnossa.





tiistai 20. huhtikuuta 2021

Panimomaailman topit ja flopit, sekä kevätkuulumiset


Ruskeakin on hyvä väri. ps. Brown Ale ei ole IS, editors note to UT folks.




Terpeeni.

Kaikenlaiset listaukset ovat aina in, hip, pop ja siististi coolimpia kuin tyhjät EB:t.

Ajattelin avata omia perskohtaisia seikkoja joista diggaan työssäni ja niistä joista en niinkään innostu. Mun vastuualueena Ruosniemellä on pääasiallisesti tuotannon duunit. Meitä on kaksi ja kollegani vastaa tuotannosta. Käytännössä minä hoidan keitot, kegitän, siirrän, koekeitän, lähetän rahtia, pullotan, tai tölkitän. Siivoan, otan kuvia ja teen osan resepteistä, sekä viilaan niitä ja mitä milloinkin. Lomien ja vaikka isyysvapaiden aikoihin hoidetaan vielä toistemme työt. Ah ja kierrokset/tastingit päälle. Kokonaisvaltaisuutta kyllä. Ollaan onneksemme hyvin erilaisia, mutta siinä pääasiassa täydennetään toisiamme ja yhtäläisesti tykätään vittuilusta. Porilaiset tykkää siitä, kuulema, mutta mun kokemuksella sekin on enemmän juttua. Porilaiset ovat oikeastaan ihan samanlaisia kuin kaikki muutkin, mutta elävät täällä rannikolla kaukana kaikesta ja ovat kehittäneet harhaluulon itsestään menneiden vuosikymmenten maineen mukaisesti. Osa on outoja, mutta niin mieki. Ei kai se ihme ole kun on Kouvolasta kotoisin. Sovin hyvin tänne, tai minne vaan. Paitsi Raumalle, ehehehe.

Panimoduunissa oppii kaikenlaista ja se tavallaan ajaa tietynlaiseen ajatteluun.

Käydään nyt kuitenkin niiden lempiasioiden pariin. Järjestys nyt on täysin randomia.


  1. Vapauden ja vastuun tasapaino. Pidän siitä, että saan tehdä melko vapaasti asioita vaikka kalsarit jalassa ja viitta selässä. Yhtäläisesti kaikki se luo vastuun siitä että asiat tapahtuvat ajallaan, tarkasti ja huolella.

  2. Työyhteisö ja olutyhteisö. Ollaan hyvin pieni yritys, josta puolet pyörittää päivittäisiä toimintoja pk-seudulta käsin. Porin Espoolaisin panimo, tai toisinpäin. Se on kuin olisi pienessä perheessä, jossa on hyvin erityyppisiä ihmisiä. Monissa isoissa yrityksissä byroslavia ja pyramidiajattelu tekee sen, ettei sitä isointa johtajaa näe kuin kuvissa. Me jutellaan melkein päivittäin. Ollaan vähän kuin yrittäjiä kaikki. Firman etu on aina omakin etu ja panimojengi vetää aika mukavasti yhteisestä köydestä. Hyviä ihmisiä ja persoonia piisaa hyvällä asialla.

  3. No mainitaan nyt sekin, että onhan se kivaa tehdä työkseen sitä mitä harrastaa. En muista että yhtenäkään aamuna olisi vieläkään vituttanut lähteä töihin. Joskus jään vielä puuhaamaan ylimääräistä. Ei siitä makseta, eikä varsinaisesti tarvitse. Tykkään vaan tehdä ja inhoan jos joudun odottelemaan. Painetaan siis urakkamoodissa. Joskus olen 2h päästä kotona, joskus kello kääntyy ympäri.

  4. ”Joustavat” työajat. Kind of. Periaattessa voisin olla töissä kun ns. huvittaa, mutta käytännössä jotkin asiat tapahtuvat tiettyyn aikaan. Rahti, kierrokset, palaverit.

  5. Käsityö ja luovuus viehättävät. Mie tykkään resepteistä ja ideoinnista. Olispa isoa, bängiä, räjähteitä ja pinkkiä glitteriä.

Harvinainen otos. Refraktrometri on vaan rekvisiittaa, oikean tuloksen antaa silloin kun Bluetooth juttelee sponsorimme Anton Paar


 

 

 

Ja sitten ne vähemmän viehättävät asiat.


  1. Rahtikuskien odottelu. En tykkää odotella tuntitolkulla jotakin kuskia, joka parhaana päivänä jättää tulematta paikalle. Jos on duunia, niin sillä väliä, mutta jos päivän epistola on koluttu lävitse ja et oikeastaan tiedä aloitanko jotakin huomista hommaa joka vie tuntikausia odotellessa jotakin joka voi olla ovella tunnin, minuutin tai viiden tunnin päästä.

  2. Kun asiat hajoavat. Koska työssä on paljon isoja laitteita, joiden luotettava toiminta on elinehto ja koska mie en ole huoltomies, enkä oikeastaan ole tähän panimopuolen aspektiin lämmennyt, niin minun stressikäyräni kasvaa eksponentiaalisesti kun jokin reistailee, tai hajoaa. Vihaan erityisesti tietotekniikkaa ja tulostimien oikkuja, sekä kaikkea joka liittyy astiointitekniikan reistailuihin ja kaikkia purkkateippivirityksiä aina huvipuistohommista tähän päivään. ”Joo, sun pitää vaan käydä työntämäs vaunuja tossa mutkassa”.

     

    "Kyl tää eilen viel toimi"

     

     

  3. Ne hetket kun jännität saatko keittoon oikeat raaka-aineet vai et. ”Kyllä se hiiva varmaan ehtii iltapäiväksi. Katos, sieltä tuli liian vähän/väärää humalaa, ne pyreet tuleeki joskus keväämmäl”.

  4. Alkoholilain rajoitukset. On se yhtä s...naa vieläkin, että viinakuski polkee Saksasta kotiovelle ja Baileysia voi mainostaa tisseillä telkkarissa, mutta minä en saa edes kantaa asiakkaan tuotteita takapaksiin #luukkumyyntigate. Mitään ei voi markkinoida hauskasti, mitään brändiä ei voi rakentaa muuten kuin unettavasti. Odotan sitä päivää, kun laitetaan alkoholistien maksasta kuvia etiketteihin ja kaikki tuotteet myydään duopolin kassalta numerokoodeilla vain kello 12-12.15 kravatti kaulassa. Voispa laittaa vaan, että tää tuote sopii yksin kalsarikännäämiseen, eikä sushin kanssa seurusteluun, joskin miust on kiva seurustella sushin kanssa, se ei sentään uhkaa sakoilla jos somekuva on liian raflaava.

  5. Kun en keksi mitään järkevää, niin NEIPA tankkien peseminen. Kelatkaa miten se kuivahumala muuttuu lähinnä makkaraa muistuttavaksi mössöksi sinne kartion pohjalle eikä se halua tulla ulos ilman luonnonsuolta ja sinappia. Sekä eeppisiä väliroiskahduksia, jonka jälkeen ryönäiset työvaatteet haisee pesun jälkeen muuten niin dänkille kukalle, etten uskalla talvella laittaa edes sitruunapuulle kasvivaloa ilman että on etälamautinratsia edessä.

Sillälailla. Kevät on ollut jännä monessakin mielessä. Joillekin jutuille olen sanonut ei syistä joita en sen tarkemmin tässä erittele. Jotkin jutut ovat ns. kuplimassa. Mikki tuli, ollaan Yetin kanssa Yetit korkattu ja tutustuttu. Koska koronan vuoksi kaikki liikkumiset, mukaanlukien vieraat ovat jäissä, olen lähinnä testaillut juttuja ja hionut sitä mitä haluaisin mahdollisen podin olevan. Jotenkin siitä tulee yhdistelmä totta ja tarua. Ihan kuten tämäkin juttu, blogi, minäkin. Värikynää pitää olla, mielipiteitä pitää esittää, kiusalliset kysymykset kysyä ja katsoa mitä kaikkea ympärillä tapahtuu. Ihmetellä äänimaisemia ja sitä miksei mukana voisi olla ”Lasten trippimittaria, jossa kultaiselta pilvenreunalta ponnistava Samuli-eno tuunaa lasten kanssa pillimehuja ja kuulemme viimeiset villit äänitykset kaukaa Jamaikan saarelta”. Kuulemme ehkä myös olutkulttuuri, eilen, tänään ja toissapäivänä ohjelmassa miten olutkulttuurimarxismi ohjaa lampaita ja miksi Heikki ”Jano” Mäkelä kannetaan studiosta. Vissiin asiaakin, kuten voiko ananasta laittaa olueen ja miten päin viinipullo laitetaan paperitelineeseen. Kunhan keksin miten kaikki solmitaan yhteen siihen sekavuuteen kauniilla rusetilla.


Siivilän tukot on muuten kans ikäviä, litrat kärsii ja minäkin.



sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Blogi täyttää kymmenen vuotta ja ajatuksia jatkosta

 



Blogin täyttäessä vuosikymmenen sitä pitäisi kai sanoa joko jotain elämää suurempaa? Tämä on pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri keski-ikääntyvälle setämiehelle, joka ei vieläkään tiedä mikä siitä tulee isona?
Räplätä exceliä ja jakaa statistiikkaa siitä miten huippuvuosina juttuja irtosi yli kaksi viikossa, mutta nykyään näemmä ehkä yksi joka toinen kuukausi?


Kymmenessä vuodessa on kuitenkin tapahtunut paljon. Oma elämäni olisi jotakin ihanaa lifestyle-blogin sisältöä, siis voimaannuttavan ihanaa, vähän pastellinsävyistä ja taatusti isoja kuvia valkoisella taustalla, valkoisia huonekaluja, peitto vähän vinossa ja avattu Olutposti siinä pöydällä ja juovo sammuneena pöydän alla? Se oma kymmenen vuotta siis. Ottakaa siis sateenkaaria ja nonparelleja. Maailman muuttumiseen minun ei tarvinne sanoa mitään sillä oletuksella ettet sinäkään ole elänyt muovipussi päässäsi pimeässä mökissä keskellä Nivalaa, tai Nilsiää. Jos olit, niin hengitä syvään ilman paperipussia pussissasi, äläkä aja bussilla mihinkään. Elämäsi on todennäköisesti parempaa näin. Trust me, otapa siis hirvisoppaa ja sahtia. 

Oluen parissa maailma on muuttunut ja muuttuu myös. Mielestäni sitäkään ei tarvitse avata, kaikki on koettu ja eletty tässäkin blogissa. En useinkaan referoi itseäni, enkä pidä uusavuttomuudesta, eli kaikki on edelleen luettavissa täältä.
Poislukien jos Antti Holma haluaisi lukea äänikirjana vanhat teokseni niin olen kiinnostunut uusinnoista. Kukapa ei, etenkin koska Kouvola on mainittu useasti myös näissä teksteissä. 

 

Mieluummin puhun, siis kirjoitan, tulevasta. En useinkaan puhu samalla kun naputan uskollisella kirjoituskoneellani. Eikä minulla vieläkään ole sihteeriä, paitsi joskus lasissa (hehe, mitä hulvatonta läpändeerusta. Saisiko tämän niinku vielä palasteltua comic sansilla?)
Epäilen nykyisen julkaisutahdin jatkuvan kunnes kyllästyn, tai kunnes gestapopukuiset nahkatakkimiehet tulevat ja hakevat. Tästäkin kävin pitkän ja huolestuneen keskustelun erään toimittajakollegan kanssa ravintola Torvessa varhaisen aamun tunteina eräänä syysyönä. Liskouskovaiset tulevat vielä.

Kuluneen syksyn aikana en tosiaan ole päässyt, ehtinyt, kiinnostunut, what evö, runoilemaan edes pöytälaatikkoon oikeastaan kolmesta syystä, jotka erittelen tässä, ei tarvitse kiittää:


  1. Se videoeditointi. Vaihdoin softaa, en osaa käyttää ja kiinnostusta on tasan nolla opetteluun. Eli vaaleiden lagerien sokkotesti on kyllä tulossa jollakin tavalla vielä.

  2. Häät. Tiedätte sen stressin ja kiireen. No ynnätkääpä siihen vielä vuosi 2020.

  3. Duuni. Sisäänrakennettu rajoittimeni estää kirjoittamasta ja sanomasta kaikkea mitä periaattessa haluaisin lähtien useiden firmojen laadusta ja siitä miten hyvä tuuri minulla on parin kotimaisen ”tosikovan” panimon kanssa. Toisen tuotteet on joko hyviä, tai aivan karmeita ja toinen.. No nyt yritykset ovat luvussa viisi ja yhtä monta olutta on mennyt viemäriin. Kaksi olen saanut lasiin asti, toinen maistui rusinakiisseliltä ja esanssilta, toinen hapettuneelta ja tölkissä käynneeltä. Oikeastaan vuoden 2020 uudet, erinomaiset, juodut oluet ovat vielä luvussa 0, mikä harmittaa koska on kivempaa hehkuttaa. Tähän lienee syynä se, ettei ole napannut tilata mitään ei Alkosta eikä ulkomailta. Eikä ravintolassakaan ole tullut käytyä sitten lokakuun alun. Pitkälti olen ollut omavarainen, tai ostanut kaupasta. Porin Alkot ovat aivan käppää valikoimiltaan, tai sitten Lahti oli liian suuri kupla tämän osalta?

Best of 2020?

Mitä muuta? Pyörittelen ajoittain ideaa tehdä podcastia, koska se olisi kind of nopeampaa ja olisi paljon aiheita joista haluaisin puhua, eikä pelkästään oluesta. Tuopin Ääressä on kuitenkin blogi juomista (joo se bines on pääroolissa), eikä muista juomista kovinkaan usein ole tutkaani osunut mitään. Toinen syy on oikeastaa se, että aika harvoin podeissa päästään asiaan ja aiheeseen ja lausuttua, korjaan linjattua, tai hakattua kiveen omaa mielipidettä ja totuutta. Pahimmillaan se on jotain Riku Niemisen Brändiändejä jossa tunnista 45min jutellaan ja naureskellaan frendien edesottamuksille ja vartti jutellaan jotain näennäisesti aiheen viereltä. 


Tai sitten se voisi olla jotakin Koe-eläinpuiston, Radio Sodoman ja muiden tapaista radioteatteria, jossa hahmoina olisi ainakin ystäväni korkin kääntöpuolelta ja uusolutfani, sekä kehenkään todelliseen hahmoon perustuva, sanotaan vaikkapa Hexa ”Lagertoimittaja” Mäkelä, että RBUTBA 100k maistellut foorumipersoona Tfone Fanulainen ja monia monia muita, kuten vaikka panimomaailmaan kyllästynyt panimoravintolayrittäjä Liisa Sysimetsä, tai Tosipienenolutpuohin ylläpitäjä Jani "sourböy" Kymi ja monia, monia muita.

Kolmanneksi.. No minun suhteeni näennäiseen radiomaailmaan on pitkä. 

 

Tiimalasin sannat, vai tuopin metsät?

 

 

 

 Aloittelimme broidin kanssa isäpuolen LA-radiolla, juu sellaisella jota Suomessa jotkut harrastajat (ihan luvalla) operoivat hyvinkin kauas. Meidän luvaton piraattiradiomme lähetti ainakin jonnekin satojen kilometrien säteellä, vähän säästä riippuen. 

Toinen liittyy inttiin. (inttitarina alkaa, skippaa nyt tai lue)
Kyllä se olisi pitkä hupaisa tarina miten PV osaa ryssiä yhden ihmisen paperit, niin että tämä on täysin kelvoton tälle valtiolle. Asiaan. Johtuen syistä päädyin toisella kierroksella mm. kouluttamaan radiohäirintää. Koska siihen oli olemassa fiinit laitteet, jotka lähettivät jotakin kohinaa(?), jota koulutettavien piti tavalla tai toisella väistää/ohittaa/ignorata. No nämä vehkeethän pelasivat ehkä muutaman tunnin aamulla (6/5 laatua) jolloin bäkuppina minun olisi pitänyt tuntitolkulla huutaa luuriin sanaa ”Radiohäirintä”. Koska olen ja olin laajalla mielikuvituksella varustettu yksilö, ja aivan liian laiska, tämä sana muuttui päässäni ja pian suussani ja hyvin pian myös alokkaiden vastaanottimissa inttiradio ”Radio Häirinnäksi” joka lähetti aamupäivät parasta shittiä viikon luontoäänistä kuvitteellisiin haastatteluihin ja kaikkeen mihin häiriintynyt radioshow nyt pystyykään. Tätä kesti joitakin päiviä, kunnes harjoituksesta vastannut upseeri pyysi puhutteluun. Ensin sain tietysti haukut ohjeiden rikkomisesta, seuraavaksi huomautuksen että koulutettavat jäivät kuuntelemaan sitä settiä, eivätkä kyenneet jatkaa harjoitusta tarkoituksenmukaisesti. Kolmanneksi se oli kuulemma hauskaa paskaa ja nokkela oivallus, mutta sen pitää loppua. Loppukaneettina huikkaus ”Säästin tämän puhuttelun tarkoituksella harjoituksen viimeiseen päivään, poistukaa”.
(leirikoulu muistelmat päättyvät, kumbayaa vaan) 

 

Että ehkä joskus. Tätä ohjelmaa ideoitiin joskus Lahdessa, mutta se jäi yöpöydälle, vai baaripöydälle?
Mitä, mitä, muuta mies(oletettu) oikein meinaa? Välillä mietin miten haluaisin avata panimomaailmaa nosto-ovien takana arkipäiväisesti, mutta arki on arkea ja tavallaan sitä välillä kaipaa muutakin. (Kotipanimo jargonia, skippaa jos ei nappaa)

 

Kotipanot ovat myös hyvin vähäisiä ja hassuinta on miten jotkut tyylit saan toimimaan niillä firman vehkeitä paremmin ja toisin päin. Viikkarin mallasrouhe on muuten näin loppuveisuna Grainfatherissa(kin) aivan shaissea. Nimim. koeponnistin uutta hiivakantaa. 10% hiutaleita+valmisrouhe, ei oikein halunnut siivilöityä. En edes mainitse ferula-tauosta ja vehnä ja pale-rouheesta GF:ssa.. Ekaa kertaa jouduin viskaamaan maltaat ja vierteet menemään, kun ei siinä lämpötilassa vaan kierrä yhtään.
(kotipanimo-jargon päättyy)

 
Muista juomista on tarkoitus kirjoitella aina kun osuu sopiva tilaisuus. v. 2019 alkanut viinisarja varmaan jatkuu, samoin cocktaileja tulee jossakin määrin, kenties lyhyenä. Sekä kaikkea jollain tavalla olutmaailmaan liittyvää, josta en koe nähneeni artikkeleja. Ekana tulee mieleen ajatuksia oluen tarjoilusta, josta näkee artikkeleja korkeintaan Shakerissa ja silloinkin on mirri kaulassa, tarjotin kädessä ja siinä joku Stella Artois lasissa. Ei sellaista. Jotain ihan muuta. Olkoon se Tuopin Ääressä seuraavan vuosikymmenen motto. Jotain ihan muuta, kuin olutarvioita ja kitinää.

Kiitos just sulle, joka on jaksanut näiden vuosien, kaameiden kuvien, kirotusvirheiden (ja niiden väärinkorjausten, korjausten.. Joo en oikolue tätäkään #Kerouac), ajatusvirtojen ajan. Tai sitten muuten vaan osunut joskus paikalle, joko virtuaalisesti tai henkilökohtaisesti.

 Pysytään Tuopin Ääressä.

 Kymmenen vuotta, ei s..na, oikeesti. 


"
Mä oon päättäny ettei mulle vittuile
Perukan juntit tai kaupungin pellet
Kaivan, enkä tiedä mitä kaipaan
Jotain mitä sinäkin: ihan mitä vaan
Eväitä elämään, läppärin ja sohvan
Ja ettei sähköjännite loppuisi koskaan
Mitä muutakaan tekisin
Kuin olisin sekaisin?
Mitä muutakaan tekisin?
Niin tekivät isätkin
Mitä muutakaan tekisin?
Niin teki äiditkin
."