Matkaraportti: Tallinn Craft Beer Weekend 2017

Minulta on viimeaikoina usein kysytty missä Tallinnan matkaraportti viipyy ja miksei siitä ole kukaan kirjoittanut juuri mitään? ”Siel oli kaikki niin lärvit, ettei kukaan muista mitään” Totesi eräs toveri vastikään. Mutta niin miksi ei?

Mietin tätä hetken, mutta oikeastaan minulla ei ole viimevuotiseen mitään lisättävää. Eikä oikeastaan mitään halua puuttua siihen mestariteokseen, jota tuo edellisvuotinen teksti oli. Harva jatko-osa yltää muutenkaan ensimmäistä paremmaksi ja tänäänkään Imperiumi ei iske vastaan.

Lauttamatka oli samanlainen helvetin esikartano kuin viimeksikin. Suosittelenkin Tallinan lauttaa läpileikkaukseksi suomalaisen sielun syvimpiin vesiin. Sieltä löydät kaiken sen viihdykkeen, mitä ilmeisesti me kaikki kaipaamme.. Baarin ja Pubin. Näiden erona on vain se, että toisessa tuolit ovat mukavammat. Molemmat vuorottelevat trubaduurin, joka vetää minkä tahansa Dylanin biisin kunhan toivoo Knockin on the heavens dooria, sekä sen tangomarkkinoiden kolmosen vuodelta kakstuhatta jotakin nojaamassa mikkiin vielä väsyneempänä kuin itse. Ja kun jompikumpi kyllästyy kaivetaan vuoronperään sitä v..n karaokea esiin. Eldankajärven jäätä ja muuta taakse jäänyttä elämää. Vaikka kuinka kaipaisin tupakansavua ja pajatsoja tuohon Kaurismäkeläiseen maailmaan, niin viimeistään paluumatkalla alkaa Veikot ja Penat linjaushumalassaan ärsyttämään. Onneksi Marja jakaa tiskillä jonotusoppia. Älykkäimmät ovat paenneet ruumaan menevän portaikon taakse luurit korvillaan katsellen pimeydestä, messinkikaiteiden takaa kuin metsän pelokkaat eläimet tuota sodomaa. Entäpä muksut? Nykivät Penan ja Veikon hihasta paf:n ei voittoa koneisiin pennejä, koska Ville Viikinkikin siirtyi Marjan kanssa ottamaan vähän Sorbusta ja Ruskaa. Kannella ylioppilastytöt laulavat yhdessä kuplapäissään ja loput ovat vallanneet Delin ”vain ruokailijoille” paikat katsellen ikkunasta apaattisesti ulos toivoen tämän piinan päättyvän mahdollisimman pian.

Tulevalle vuodelle mietinkin jo kansipelejä pelastusveneen alla.

Voi viikinkejä, voi viihdepäälliköitä. 

Matkakaljaa paatin aulassa. "Eihän tätä kestä selvinpäin"

Entäpä festarit itsessään? Samaa huttua kuin ennenkin uusilla mausteilla.

Toki paikalla oli varmaan yli puolet kotimaisesta pienpanimokentästä. Nämä kotimaan uljaasti Puskan tuulimyllyjä vastaan ratsastavat Don Quijotet mäskimelat tanassa. Siis aivan tuhannen päissään maistelemassa vapauden tuomia virvokkeita, niin minäkin.

Haistelimme uusia trendejä, mutta sen pikemminkin hämmästelimme niiden puutetta ja suomalaisten halua jonottaa. Eräällä belgialaispanimon Ruotsin haarakonttorin putiikilla oli kaiketi ämpäreitä jaossa. (Okei kyllä osa tavarasta tulee myös länsinaapurista).

Se toinen vuosikymmenen hypellä ratsastanut oli väsynyt ja toi tapahtumaan tarjolle jopa Punk IPA:a. Huisia. Oli siel myös se Tanskan haarakonttori, mutta ei siel mitään olutnörttikamaa ollut.

Tarjonnasta pystyi päätellä kolmekin asiaa:

1. Sour on lisännyt pinta-alaa. Mikä ihmetyttää minua kovin, mutta toki se tarjoilee kikkailuun entistä enemmän mahdollisuuksia.
2. Kaikki Imperial Stout on nykyään nimiltään niin pitkiä, ettei niitä jaksa kirjata ylös: Massivehyperbomb barrel aged in bourbon and oloroso barrels with dark chocolate, ethiopian coffee, madagascar vanilla and twisted with shennanigans.
    
3. Silti ihmiset tykkäävät perusbissestä. Meinaan Karjala oli äänestetty festarien parhaimmaksi olueksi. Ainakin hetkellisesti. Ihan mahtavaa.

Nykyinen paikka Kulttuurikatel oli helkutin päheä, joskaan ei aivan yhtä rappioromanttinen, kuin viime vuotinen. Sillä survivor-moodilla, jota jokainen tuleva rantojenmies tarvitsee pysyäkseen lämpimänä veneiden ja siltojen alla.

Ruokaa oli jo paremmin kuin viimeksi, joskin ulkona (onneksi ei satanut..), mutta jonot venyivät nytkin paikoin runsaiksi.

Oluiden osalta valikoimaa oli runsaasti, mutta sellaiset todelliset helmet loistivat poissaoloaan. Kenties ne löytyvät pian koittavasta Lahen SOPP:sta? Tiiättehän.. ”Tehtiin tällain Apa ja laitettiin siihen vähän tilliä sekaan”. Se toinen paikalle vaivautunut panimo repäisee ja tarjoilee kymmenen erinimistä, mutta samanlaista keskinkertaista IPA:a.

Mut hei, onneksi sielt saa Sahtia. Ei meinaan Tallinnas ollu. Eiku, ei tää ei ollu Reittausblogin tribuutti. Fiilis kuitenkin tekee paljon. Mulle festarit ovat sellaisia, joissa olut jää joka kerta enemmän sivuasiaksi sosiaalisoimisen takia. Joten bissestä ei saa sellaisia sävyjä ja sävärejä irti. Meinaan desin annos jääkylmää IS:ää vanhassa teollisuushallissa tuhannen muun ravihevosen kanssa, joiden silmien tilalla on vain lamput, joissa lukee ”mullemullemullemulle” ei tuo sellaista tunnetta, että olutkaan maistuisi niin täydelliseltä kuin se.. No nyt maistuu. Nönnöä. Parveke, Sunshine Reggae taustalla. Lämmin kesäilta ja muuten täydellinen hiljaisuus. 

Tästä voisi aasinsillan kautta puhua Lehen Monky Businness-keissistä. Lehe, jota itse pidän keskinkertaisen ruumillistumana, eli melko täydellisenä pienpanimona? (ehehe). Kaatoi Westyn ihanata 12:ta kegiin ja tarjoili sitä omanaan. Westvleteren 12 on siis yksi kaikkien aikojen parhaimpia oluita reittaamisen historiassa. (Tuoreena jättää vähän kylmäksi, imho). Lehe ihmetteli stuntin paljastaessaan miksei kelvannut? Itse rehellisesti repesin täydellisesti ja tempun ansiosta panimon status nousikin papereissani hetkeksi suoraan Viron kärkeen. ”Ihan mahtavaa, näitä lisää”.

Odotankin innolla sen yhden ruotsalaisen jäätelökoneista valuvan aitoa Kopparbergin sidukkaa seuraavalla kerralla. Oikeastaan aihepiiri hyppäisi jäniksenä nopeasti koko reittauskulttuuriin, mutta ei mennä sinne. Eletään vaan satumaisessa kuplassa mieluummin.

Out of buckets?

Toisenlainen kupla oli kuitenkin edessä heti lähtöaamuna. Vaelsimme suomalaisturismin sydämeen kohti sataman viereistä varastoaluetta. Lootsilla kävi kuhina. Kotimaan busseja oli pihalla, kuin Kampin terminaalissa aamuruuhkassa. Rullakoita, Saaremaa-packeja, turpeita kasvoja, jurrisia tätejä työntämässä lastenvaunuissa hanaviinilaatikoita. Irvokasta, mutta silti niin ymmärrettävää.

Kuten maasta pois muuttava herra tämän totesi tilatessaan viskin jäillä. Miksi jäillä? ”On Suomi köyhä, siksi jää”. 

Pervosti mietin mitä lähialkossa todettaisiin, jos sunnuntaiaamuna olisi ovien edessä parikymmentä bussia hakemassa juomista.. Lisää duunia? Paremmat valikoimat? Matalammat hinnat? Ja sitten minäkin heräsin. Paitsi toki, että jäisivät sunnuntaina nuolemaan tahmaisia näppejään.

Siinä missä raittiusliike odottaa vain sopivaa tilaisuutta kieltää matkustajatuonti odottavat nämä samat laivanlastaajat ja bussien ahtaajat vain edullisen nopeaa yhteyttä Puolaan, tai Latviaan. Sinne satumaahan, jossa se vinetto on vielä halvempaa. Meanwhile kotimaassa kepulat vatuloivat pitäisikö tulevassa laissa lonkero jättää Alkoon vai ei. Lillukanvarsia suhteessa tuontiin.

No kuitenkin. Matkailu avartaa ja Tallinn Craft Beer Weekend vapauttaa. Teretulemast.

-----------------

Ja loppuun vielä muutamat fotot:

Kädet palaa, eikä ees oikeella tavalla

Siisti mesta kyllä

Sauna Sessoon ei toimi suihkussa. Been there, done that

Suomalainen aamiainen?

Vermont IPA tulee

Kuva: Eater.com

”But I know a change gonna come, oh yes it will.”

Evoluutioteorian mukaisesti muutoksesta eivät selviä prosenteiltaan vahvimmat, eivät nopeiten juotavat, eivätkä omaa fiksuuttaan korostavat nörtt..kekkos..hipsterilasipäisille tarkoitetut juomat.
Paitsi jos kyseinen laji, tai sen yksilöt, ovat valmiita muutokselle. 

Kuningas IPA on. Hän on kuollut ja syntynyt uudestaan. East Coast, West Coast, Black, Belgo, Farmhouse, Wheat, White, Brown ja herra ties millä firmly shaken milkyway blows in U mouth-etuliitteillä saapuva oluemme on jälleen kokenut uuden multiorgastisen tulemisen. Hän on nyt meidän kaikkien huulilla pyörivä ”Vermont/North-East/New England IPA”.

Eli mikä?

Tree House Julius. Monen mielestä nykyhetken ykkösiä tyylissään. Koska Suomeen?
Kuva: treehousebrewing.com

Palataanpa ajassa aavistus taaksepäin.

Pitkälti 2000-luvun alusta näihin päiviin asti olemme tottuneet juomaan IPA:mme sitruksisina, greippisinä, pihkaisina, katkerina, vähän karamellisina/keksisinä ja kohtalaisen kirkkaina.

Samoihin aikoihin vuosikymmen takaperin herra, kirjailija, oluttuomari ja panimomestari Greg Noonan (keveät mullat) toi ilmeisesti Englannin matkaltaan mukanaan hiivakannan. Tämä kanta kulkeutui myöhemmin Alchemist panimon omistaja John Kimmichin käsiin ja ilmeisesti joitakin vuosia ja muutamia Heady Topper-purkkeja myöhemmin myös erään Hill Farmstead panimon Shaun Hillin tahmaisiin tassuihin. Tämä hiivakanta osoittautui kuitenkin ilmeisesti huonosti flokkuloituvaksi (=”pölyinen” kanta, joka ei laskeudu pohjalle ja jätä olutta kirkkaaksi, esim. hefeweisset->). Voidaan yleisesti sanoa tämän ”tyylin” edustajien olevan siis hyvin sameita. Toki toinen tekijä tässä on humala. Humala luo luonnostaan sameutta, etenkin jos kuivahumalointi on runsasta (=eli humalaa on lisätty keittämisen jälkeen tankkeihin). Voisin kuvitella monenkin vanhan liiton juovon ja panimomestarin karsastavan tyyliä, joka on niin samea. Sehän on jo vuosia yhdistetty huonoon laatuun..

Samoihin aikoihin lukuisat uudet humalalajikkeet olivat lyönneet hiljakseen lävitse. Näihin kuuluivat sellaiset kannat, kuten vaikkapa Amarillo, Citra, Sorachi Ace, erinäiset Uuden-Seelannin humalat (esim. Nelson Sauvin), jne. Lopulta IPA on alkanut muuttua kevyesti hedelmäisempään suuntaan.

Hitaasti tämän vuosikymmen puolella useat koillisrannikon panimot ovat alkaneet imitoimaan ja viemään Heady Topperin ideaa entistä pidemmälle.

Vermont IPA:a voisi ajatella olevan siis äärimmäisen samea, hyvä vaahtoinen IPA. Aromimaailma on runsaan trooppishedelmäinen, öljyinen, mehuinen ja käpymäinen. Humalaa on siis aivan s..sti, mutta painottuen selvästi enemmän aromipuolelle, kuin katkeroon. Suutuntumaltaan nämä ovat kiintoisia. Smootheja, pirtelömäisiä, pehmeitä, mehumaisia.

Eli oikeastaan juuri sellaisia, joita itse juon ja keitän mieluiten.
Enkä ole yksin.

Humalablogin tilastoja ja vertailuja katsellessani näin tämän rapakon takaa suuren hypen aiheuttaman tyylin edustajien nojailevan monenkin reittaussaitin maailman parhaiden kärjessä.

Onkin mielenkiintoista seurata, koska tyyli saapuu todella tänne härmään. Tai pikemminkin koska pääsemme juomaan ensimmäisen erinomaisen esimerkin tästä tyylistä?

Battle Of IPA oli melko lähellä tyyliä.

Ja koska Tuopin Ääressä haluaa olla ystävällinen. Ojennamme kättä ja tarjoamme valmiiksi koekeitetyn reseptin (huom. Olen nähnyt useissa resepteissä käytetyn myös mm. vehnäjauhoja, joita en ole kokeilut):

OG: 1.067 FG: 1.014
N. 6,9%, 62ebu, 14ebc. Eräkoko, n. 18l.

Mallaspohja:

60% Pale-Ale

30% Vehnämallas

10% Kaurahiutale

Humalointi:

40min 35 Ebu CTZ
5min 20g Centennial, 35g Mosaic, 35g Citra
0min 25g Centennial, 35g Citra
Steep 80c: 40g Mosaic, 40g Citra, 25g Centennial

Kuivahumalointi:
fifty-fifty (eli kahdessa erässä) käymisen mukaisesti:

50g Citra, 40g Mosaic, 30g Centennial.

(eli about 25g+20+15g/satsi)

Hiiva:

Yeast Bay Vermont Ale, tai Wyeast 1318 London Ale III

Prosessi:

Mäskätään 66c /1h, vesi käsitellään arvoihin:

Ca: 100, Mg: 2, Na: 8, SO4: 100, Cl: 180, HCO3: 0, ph: 5,2

Nostetaan huuhteluvedellä lämpötila 76c, pidetään 15min ja valutetaan tyhjäksi. Keitetään vierrettä 1h. Jäähdytetään ohjelman mukaisesti ensin vapaasti 80c, humaloidaan pidetään 15min ja jäähdytetään loppuun.

Ilmastetaan 15-20min pumpulla, Hiivataan 17c. Kun käyminen alkaa kuivahumaloidaan ensimmäisellä puolikkaalla, annetaan olla n. 3vrk:ta, jäähdytetään vierre, siirretään ja annetaan lämmön taas nousta. Loput kuivahumalat 3vrk ennen pullotusta, karbonoidaan n. 2,2-2,4vols. Mielellään kegissä, koska tämä juodaan mahdollisimman tuoreena. Kegin etuina on myös mahdollisuus kuivahumaloida suoraan siihen.

Vettä, viskiä ja pari kylmää: Olutexpon perjantai 2016

Let the Expo begin

Perjantai saapui lokakuisena. Kuiva syksy päätti näyttää nurjan puolensa ja vollottaa, kuin äidit lastensa häissä. Tälläkin kertaa kuljettiin harmaudessa kohti valoa ja iloa. Sateinen Lahti vaihtui sillipurkkikyydin vauhdissa pääkaupunkiin lipuntarkastajien, sukkaa kutovien mummojen ja sanomalehdistä seuraavaa mielensäpahoittavaa uutista etsivien setien kera.
 Helsinki tarjosi myös vettä, tuulta ja ikuisuudelta tuntuvan matkan kohti Ruoholahtea ja tämänvuotista OlutExpoa. Kaapelitehtaan pihaan päästyäni pyörin hölmönä etsien sisäänkäyntiä. Tuhansia ovia(eli ehkä muutama liikaa), mutta ei yhtään opastetta. Kyllähän siinä meinasi mediakortti mennä nenään, ellei se olisi jo täynnä hernemaissipaprikapusseja pakattuna pieniin pusseihin. Vaapuin lopulta kioskin kautta arvaamaan, että pihalle viritetty teltta voisi kätkeä yllätyksen.
 Onneksi narikassa oltiin valmiina ja iloisella päällä. Olihan kyseessä kuitenkin oluttapahtuma. Miettiessäni juotetaanko henkilökunta iloiseksi, koska etenkin pk-seudulla asiakaspalvelu on luontevasti vain sarkastisesti v..ilevaa, olinkin jo merikaapelihallissa Ei siinä, en minäkään osaa hymyillä teennäisesti.
Aamupäivän hiljaisuus liki tyhjässä hallissa oli käsinkosketeltavaa. Kymmenet panimomuurahaiset, oluttyöläiset, pikkutakit, kaasunaamaripäiset hipsterinörtit ja muut ahersivat kohti iltaa, kohti kohta alkavaa tapahtumaa ja orgiaa varten. Olinhan nähnyt tästä enneunta ja odotin innoissani gladiaattoreiden yhdistämistä Bohemian Rhapsodyyn.

Infoa ja Ruby Jazzia

Mediainfo piti lopulta sisällään monologeja ja vähäisiä kysymyksiä. Olisi pitänyt varautua muutamalla antoisalla kysymyksellä, mutta aamuinen kooma ja sateenjälkeinen kohmeus oli liikaa pienelle mielelle. Mietin miten jostakin räntäsateen keskeltä pimeästä Pohjois-Karjalaisesta harmaudesta susia karkuun hiihtänyt ja paikalle saapunut partajaakko oli niinkin hillitty.
Lyhyesti kiintoisimmat asiat:  Järjestäjää kiinnostaisi myös ulkofest.."tapahtuma" (sana festivaali oli bannissa, vaikkei nimi tapahtumaa pahenna, paitsi avin mielestä..köh..viski..hehe) toiminta. Sinällään antoisa ajatus, vaikka kesällä näitä maistelukittaustapahtumia onkin pitkin maata, joten mietin riittäkö yleisöä kaikkiin? Toisaalta kesällä kaikki tapahtumat ovat täynnä, joten ehkä?
Toinen kiintoisa seikka oli Max Perttulan osallistuminen tapahtumaan. Automaattisesti mietin, että jos ihmenenä nuuhkisi paria nahkasatulaisen brettaista souria kuultaisiinko päälavalla kaikesta huolimatta Dominanainen jo ennen Sexhibition tapahtumaa?
 Toisaalta, mitä jos oluttapahtuman ja erotiikkatapahtuman yhdistäisi, loisiko fuusio kokonaan uuden konseptin? En tiedä, mutta lupaan olla tekemässä tutkivaa ja osallistuvaa journalismia tällaisen ilmestyttyä kalenteriin.
 Expo itsessään sisälsi ne kaikki muista blogeista oletetusti lukemasi (tylsät) faktat. Olutta oli ja mukavaa sen mukaisesti. Jotenkin omaan keskiöön näissä tapahtumissa on noussut enemmän ihmiset, kuin juomat. En jaksa nykyiseltään reitata festareilla mitään, vaan tiukkaa tikkaamista ja pari kommentia vihkoon ennen seuraavaa samplea.
Tälläkin kertaa tuntui että tuttuja ja uusia tuttavuuksiakin löytyi, niin juomien kuin ihmistenkin kesken. Klassisesti pitäisi varmaan listata parhaat oluet, tiskit, marmattaa vedestä ja ruuasta ja hinnoista ja oluista. En jaksa, se kaikki on luettavissa monien muiden suista toisaalla, jos sellaisesta kiinnostuu.
Expon tunnelma oli kuitenkin miellyttävän väljä, ei ruuhkia ja sillipurkin toisintoa aamulta. En tiedä kävijämääristä mitään, joten en kommentoi johtuiko tämä järjestelyistä vai asiakasmääristä.

Propsit RadBrew:lle, Sinebrychoffille, Rekolalle ja Fat Lizardille tiskeistä

Kuitenkin mukavasti henkilökunnan kanssa ehti turista lasillisten lomassa ja se on mielestäni mukavampaa, kuin joskus etenkin yökerhoista tuttu: tilaus, maksu, tyhjä katse, seuraava asiakas ja orava pyörii pyörässään, kuin sittarin kassalla jouluruuhkassa. Tyly kaapelitehdaskin oli jälleen kohtalaisen viihdyttävä, vaikka mielestäni tilan hyödyntäminen Tallinnalaiseen rappioromantiikkaa ja ilmalämpöpuhaltimia täynnä olevaan suuntaan voisi toimia myös.
 Ainakin omasta ja varmaan ehkä hienoimman tiskin omanneen RadBrew:n mielestä?
Kyllä paikalta sai olutta, join sitä, nautin siitä. Sieltä sai myös siidereitä, viskiä, rommia, giniä ja kovaa teetäkin. Nautin näistäkin. Paljon puhuttu fiksattu ruokapuoli oli kenties suurin piirtein samalla tasolla, kuin kesällä SOPP:kin, vain muikut puuttuivat. HBF:n ruokapuoleen vertaisin, jos sellainen olisi tuoreissa muistikuvissa, mutta edellisestä kerrasta on tovi ja silloinkin Ikean lihapullat oli pop.

Set Up

 Silti se yksi asia josta nautin tässä tapahtumassa on ehdottomasti ajankohta. Lokakuun loppu on yleensä kalenterissa täynnä tyhjyyttä. Se hetki, kun kesän riennot ovat vain häilyvä muisto silmäkulmassa vuoden sukeltaessa kohti lohdutonta pimeyttä ja harmautta. Vuodenaikaa jolloin vain Kouvola ja Joensuu loistavat hehkussaan. Hetki ennen alkavaa pikkujoulukautta ja ikävintä vuodenaikaa...Talvea.
Joku voisi mainita parhaimmaksi seikaksi sanan kokonaisuus, toinen musiikittomuus, neljäs mainita valikoimat. Itse nostaisin esille myös visuaalisen ilmeen eri tiskien välillä, fiiliksen ja palvelun, että niin tyylikkään Het Uiltjen t-paidan että pahoitin kotona mieleni, kun en löytänyt sellaista heidän verkkokaupassaan. Kyllä; minut saa kuulemma helpolla tyytyväiseksi. "Praying good beer owwl night long"
 Ohjelma taas jäi harmittavasti kaiken muun alle, mutta näin se tuppaa olemaan näissä tapahtumissa lähes aina. Onneksi muuten Youtubesta löytyy päälavan ohjelmistoa, joista etenkin edellä mainitun mestari Perttulan olut- ja giniarviointi on todella miellyttävää seurattavaa. Jäämmekin nyt miettimään päissämme missä moisia hajuaisteja on kaupan.

Polimangon vierteistä mahtavuutta

Toissavuotiseen verrattuna tapahtumaa oli jälleen hiottu paremmaksi.
Toivon tämän prosessin jatkuvan myös tulevaisuudessa, koska festivaalikentällä on selkeästi tilausta tämänkin kaltaisella tapahtumalle.
"Ei tää mikään CBC oo, mut ollaankin Suomes, tääl pitää vähän pönöttää byrokratian rattais ja tarjota kaikille vähän kaikkee".
ps. Kuulin myös varmasta lähteestä, että Hanko on jussina tiukka. Terveisiä tutuille ja tuntemattomille.
 ---------------------
Loppuun diipadaapaa ja numeerisia faktoja:

Eniten vierailtu tiski: Rekolan Panimo. Jos myöntää reilusti ettei tee Ipapaa, kun ei sitä osaa kovin moni muukaan tässä maassa ja duunaa sahdit ja spontaanikäynneet siiderit huolella (okei sahti oli vähän yli-ikäistä, mutta se mainittiin jo etukäteen, joten rehellisyys jälleen+++) ja tarjoilee nämä mikroskooppisesta autosta käsin.. Kerää symppispisteet.

Vähiten vierailtu tiski: Lehe jäi tyystin välistä, koska ikävä myöntää mutta en ole heiltä kovin montaa tyylissään, tai ilman tyyliä timanttia juonut ja useammin on käynyt päinvastoin. Sori.

Oudoin olut: Omnipollo Polimango. Pervosti vierteinen DIPA, ei tökkinyt vaan maistui freesiltä.

Kiintoisin havainto: Ruoholahdesta ei saa yöpalaa ilman pizzaonlinea klo 23 jälkeen :o

Tyylissään hienoin olut: Stone Wussie Pils. Raikas, ruohoinen, ei turhaa kikkailua vaan perusasiat särmästi kasassa. Kenties tapahtuman toiseksi paras Pilsneri heti Pilsner Urquell Tankovnan jälkeen?

 Maistellut juomanäytteet: n. 30 sisältäen viskit, siiderit, oluet, sun muut.

Hienoin parannus: 1e korkin vesipullot. Pelastivat pizzakuskin ja buranan kera seuraavalta päivältä paljon. Eli aka: "Harvinaisen selvin päin".

------------------------------------------------
Nähdään ensi vuonna.