Tiskin takaa: SOPP-Helsinki

Siitä oli kulunut jo neljä vuotta, neljä kesää. Siitä kun viimeksi tallustin hikisellä rautatientorilla kauden päätapahtumassa SOPP-Helsingissä.

Tälläkin kerralla oli kuumaa ja kuivaa, kuin Ruisrockissa ikään. Ruotsinlaivojen sijaan saisin ihmetellä lähes samaa kokoluokkaa olevia ihm.. eiku jonoa vesipisteelle. Toisin kuin aiemmin minun oli määrä olla töissä. Siis duunissa katsomassa muiden dokausta. Ei, ei, ei. En tiedä mitään vastenmielisempää, kuin tietyllä asenteella varustetut keski-ikäiset nousuhumalan viimeisessä vaiheessa, samalla kun itse pitäisi olla vuoden aasiakaspalvelija ja tarjota vielä lisää juomista.
 ”Jesus, miten tää jengi jaksaa vuodesta toiseen?”

Kävelin meidän tiskillemme nousevassa kofeiinipärinässä nautittuani tuplaespresson vauhdissa jostakin Kampin keskuksen lukuisista tukkoisista kahviloista.

Nopean esittelyn ja statusscheckin jälkeen oli aika ottaa hanaa sarvista ja kaataa ensimmäistä kertaa jollekin kaljaa maksusta. Outo fiilis.
Jossain vaiheessa havaitsin, etten oikeastaan mieti koko asiaa, vaan toimin. Olen aina sanonut vahvuudekseni vuosien kokemuksen mitä moninaisemmista palvelukyldyyrin työtehtävistä, joten varsin nopeasti pääsin itseni kanssa taas sinuiksi uudessa tilanteessa, mutta silti vanhaa suolaa janoten. 

Se tuntui oudolta, silti tutulta. Ei leipälajilta, mutta sellaiselta mitä säbän pelaaja tuntee laittaessaan hokkareita jalkaan. Perusteet ovat tuttuja, mutta silti erilaisia.

Oikeastaan lopulta fiilis kääntyi epäuskoisesta ja uteliaasta siihen, että snadisti oli kiva turista mukavien ihmisten kanssa oluesta. Ainaha se on, mutta asetelma on erilainen riippuen miten päin tiskiä nojaillaan.

Lopulta olikin jo aika päättää oma vuoro ja siirtyä tiskin toiselle puolelle omaan elementtiini. Uida kuin norppa katiskassa. Ahtaasti, mutta sulavasti kiersin tiskejä, moikkasin tuttuja ja nautin virvokkeista. Itseasiassa siinä määrin, etten tenhyt yhdestäkään minkäänlaisia maistiinpanoja. Ei vaan jaksa enää.

Iha hyvii bissei oli, pari yllätyspulloa, lonkkua, tislettä, siideriä.. Olen kaikkijuomainen, oo siekii.

Isoin hatunnosto kaikille joilla oli jotakin muotityyleistä poikkeavia. Se on vaan riemastuttavaa juoda vaikkapa Dry Stouttia kesäyössä.

Loppuyöstä henkilökunnan jatkaessa pikkutunneille vaapuin hotellille nukkumaan herätäkseni muutaman tunnin päästä siihen, että olin sotkeutunut puhelinlaturiin, luurin pyöriessä jossakin lakanoissa ja huoneen valojen palaessa. Hyviä reissuja, aamuyöllä suihkuun.

Olutvinkkejä köyhille

Kokoomuksen Susanna Kosken innoittamana myös Tuopin Ääressä kokee kantavansa yhteiskuntavastuuta autuaan tietämättömänä mitä olutlitra maksaa.
Tästä syystä onkin hyvä jakaa monokkeli vilkkuen muutama käytännön vinkki:

- Laita joka kuukausi tisleitä ja viinejä säästöön, ei kuitenkaan Sahtia.
- Myy ylimääräiset panimo-osakkeet ja tsekkaa muiden enkelisijoittamiesi start-up tislaamojen tilanne, eli ovatko lähettäneet sen tonnin t-paidan vai ei?
- Kotonakin voi silloin tällöin tehdä olutta, tai uuden lain myötä myös kiljua. Ei aina tarvitse mennä   ravintolaan dokaamaan.
- Olutmatkaillakin voi edullisesti. Esim. Saksa on edullisempi, kuin joku Helsinki.
- Laita toinen panimosi/viinitilasi/tislaamosi vuokralle.
- Jotkut halvemmatkin oluet ovat ihan juotavia.

HBF 2018-Pelkkää kuvaa

Olarin tiski oli tyylikäs ja maistuva.

Niitä inhoja vaikuttajia tukkimassa ja turisemassa

Mustan Virran haarniska on vaan niin siisti

Oispa kaljaa, siis Kaffirlimen lehteä ja palea alea

Pano-raama

Tuju oli raikas tuulahdus

Festareiden paras tuote: Big Tex bbq

Ägräs ja tasoittavat limuviinat

Kotimatkalla kohtasin kuutin

Tasoittavat Nokialaiset kotona

Olutarvioissa: Bell's Expedition Stout

En tiedä kauanko olimme vaeltaneet tässä loputtomassa maassa, jossa sadekausien monsuunit kastelivat ja myöhemmin kuiva, punainen aavikkotuuli kuivasi sielun ja ruumiin kurkkua myöten. Se saattoi korventaa vanhemmankin sotaratsun liki hulluuden partaalle. Tiesin etten itse kestäisi enää kauan ennen harhanäkyjä vilvoittavista keitaista. Tarvitsin viileää juomista. Ravintoa niin ruumiille, kuin hengellekin. Vahvaa, tukevaa ja imperialistista.

Onneksi nuubialaiset orjamme taikoivat pakanallisen noitatohtorin säestämänä Afrikan mustaa kultaa jostakin esiin.

Bell's:n Expedition Stoutia maistoin ensimmäistä kertaa takavuosina Copenhagenin Beer Celebration bakkanaaleilla. Jossa vii..olut virtasi, ganja tuoksui ja elämä oli kerrankin vain laiffii.

Kaikista huikeista oluista huolimatta juuri tämä kiilasi aivan piikkipaikoille kilvoittelemaan paikasta sydämessä (Heti julkean mahtavan Black Note Stoutin jälkeen). Nyt vuoden ikäinen pulloversio kömpii vaipoistaan ja hellekypäristään esiin.

Valuu paksuna mustana moottoriöljynä suoraan pimeimmästä afrikasta jeepin konehuoneesta lasiini. Beige vaahtoa keskiasteisesti.

Tuoksussa ei aivan lähde kaikki papukaijat lentoon. Mokkaa piisaa, suklaata ja paahtuneen maltaan herkkiä sävyjä. Vesivärejä, muttei öljyvärejä. Vähän lakua ja savua takana. Miellyttää, mutta kenties suuremmat norsupyssyt on varattu makuun?

Maussa ruovitellaan vähän jo aavikolla. Savuisen paahtunut mallas pöllyää ja kamelinpaskanuotiolla on kahvia ilmassa. Salmiakkijauhetta riittää loppuliussa. Maku jää suuhun hymyn kera. Ikä on tuonut tähänkin sekaan hennosti kuivattuja hedelmiä, suklaata ja soijaa. Moniulotteista ottelua.
Suutuntuma on paksu, paahtunut, öljyinen ja muita ihania adjektiiveja, jotka sinä voit valita.

Bell's Expedition Stout ei ehkä tunnu nyt selvinpäin yhtä euforisoivalta kokemukselta, kuin silloin. Se ei kuitenkaan himmennä tämän oluen arvoa, asemaa, eikä tietenkään makua. Huikean hyvää olutta huikealla balanssilla. Kylläpä kotiinpaluu parin viikon cocktail/vaalea lager/valkkari-akselilta tuntuu hyvältä.

 

HLS: 8,5/10

Sahtia, johtopäätöksiä ja SOPP-Lahti

 

Tuuli rummuttaa ikkunaa piippuni hiilien hohtaessa punaisena sateisessa yössä. Vieressä mukini nostaa lämmintä höyryä ympäristöönsä. Tuijotan viskipulloa ja hän minua. Tänään olemme luvanneet pitää päämme kiinni ja leikkiä mykkäkoulua. Antfarmin tupareista alkanut lievä viikon brenkkuputki SOPP:n kautta kaverin häihin, yhteen jälleennäkemiseen ja Latvian ex-tempore reissuun ovat kostuttaneet maksaani tarpeeksi. Silti Lahen SOPP on osoittautunut melkoiseksi ”writers blockiksi”. Miten lähestyä tätä saippuapalaa, josta en saa otetta? Kenties Samba ja kuppi kuumaa auttaa?

” SOPP tuikki outoa värinää, kun maistoin ensimmäisen puraisun märkää”

Tuijotan sateeseen, imaisen piipusta mustikkapensasta ja palaan siihen hetkeen.

Oli lämmin kesäpäivä kääntymässä iltaan. Askeleeni johtivat jälleen kohti Lahen matkustajasatamaa. Nyt ensikertaa junantuomana paikallisena. Ensikertaa ilman vakituista kööriäni. Tuota poikain kuppijakippokuntaa, jonka kanssa olimme jo vuosia vierailleet paikalla. Aina on ollut kivaa, vaikkei kaikki aina ole mennyt aivan käsikirjoituksen mukaan ja joskus on karttakin hukkunut matkalla sielun syövereihin. ”Dr. Livingstone?”

Kenties näistä syistä tämän reissun piti olla vain pistäytyminen.  Aye, kuuluisia viimeisiä sanoja.

Jo astuttuani porteista sisään ja napattuani tuon tutun mukin käsiini päätin syöksyä sinne missä ruoho on aina ei vihreintä, mutta perinteisintä. Hollolan Kivisahtia, iso kuppi. Tämän saman taikajuoman tenhon oli löytänyt myös naapuriblogisti eksyttyään samalle tiskille samaan aikaan. ”Ei bönthömpää tänä vuonna” Vanhoissa Jalluissa olisi tilaisuutta varmaan kuvattu jotenkin näin: ”Oli kuin suuret voimat olisivat olleet läsnä sinä iltana. SOPP tuikki outoa värinää, kun maistoin ensimmäisen puraisun märkää..”

Omassa julkaisussani kenties näin: ”Ensimmäinen puraisu Kivisahtia sai jälleen muut oluet tuntumaan omppupompulta. Tunsin alkoholin pyhän voiman hiipivän kehooni. Peläten hetkeä loppuyöstä, jolloin minulle ei enään tarjoiltaisi. Joutuisin ehkä kaivamaan lääkelaukustani kyynelkaasua ja poistumaan kuin suuret taikurit.. savupilvessä peläten sähköpatukkaa ja odottaen aplodeja. ”

SOPP-Lahti 2010-luvun lopussa oli maaginen paikka. Aika, joka oli täynnä epätoivoa, kauhua, mutta myös tuiketta toivosta. Paremmasta maailmasta. Kun katsoi ympärilleen oli vain iloisia ihmisiä löytämässä uutta, kosminen yhteisöllisyys ympäröi olutväkeä. Siitä tunnelmasta on hyvä ponnistaa kohti väistämätöntä laskuhumalaa.
Löydettyäni tutut kasvot edellisillalta vaihdoin nokkelasti tiskiltä pystypöytään.

 Antfarmilta oli osa herrasväestä kaivautunut keostaan esiin. Valon polttaessa krapulaisia silmiä olivat he etsiytyneet suuren lähteen ääreen ilman pelkoa savannin muista eläimistä. Pikainen katsaus tiskien taakse paljasti, että harmittavan harva tuttu oli löytänyt paikalle. Nostan hattua siis kaikille paikallaolijoille. Ehdimme jo tutustua lukuisiin mallastuotteisiin, joiden kuvaileminen olisi pitkästyttävää teille, tai kenties janoa aiheuttavaa, jos valitsisin tarpeeksi eksoottisen listauksen adjektiiveja? Vaikka panimokattauksen kutistuminen järkyttikin, niin kenties juuri siksi valikoima yllätti positiivisesti? Ei kuitenkaan niin positiivisesti, että seuraavasta aamusta olisi selvinnyt ilman buranaa, muttei niinkään että olisi pitänyt käydä pyörittämässä helikopteria päksissä (Sairaalassa, toim. huom. Lähde: Lahest-Suomeen sanakirja).

Sisäinen Nikke Knatterton veti johtopäätöksen kuitenkin valikoimista: Pilsnerit ovat tulossa hitaasti takaisin. Kenties on opittu, että sellaista oikeasti helkkarin hyvää IPA:a on vaikea tehdä. Hazy Islandissa oli yritystä, mutta maun ollessa sellaista kotipolttoista yrttikatkeroa ja verrattessa edellisillan Hazy Janeen ero oli selkeä. 

"Onks tää ny sitä IPA:a, vai muute vaan sameet"

 

 "Mietin millainen mulkku oikein olen?"

Kouvolasta eksynyt seurakunta oli myös pyhittämässä vettä vinkaten Bryggerillä olevan aarre, jota yks Olli vartioisi tarkasti. Päätin koettaa onneani ja sainkin tipan tätä mielestäni tilaisuuden parasta uutta tuotetta. Bryggerin tuore omenasiideri oli niin loistavasti onnistunutta tyylissään, että kävin erikseen yhtä Matthiasta onnittelemassa tuotteesta. Jäin toviksi suustani kiinni ja jotenkin käteeni lyötiin viskiä. Tuijotan tätä kirjoittaessa kaikessa hiljaisuudessa viskipulloa kotonani. Näen hennon kyyneleen valuvan hänen rotevaa runkoansa pitkin. Mietin millainen mulkku oikein olen, kun en rakasta tänään lähimmäistäni? Ja kuinka pitkään olenkaan maannut parvekkeen lattialla puhaltelemassa savuja piipusta? Teeni on jäähtynyt, mutta päätös pysyy. Itsepäisesti kaadan muumimukia taas täyteen ja haaveilen riippumatostani.

Tuttu surina alkaa päässäni. Surroundia puskee, kun nakhla alkaa tepsimään. Äänet vievät takaisin veskun rantaan.

  Turisen viskipäissäni limuradion väen kanssa. Suunnitelmat lentävät, seitinohuessa on ihmisen hyvä olla. Tutustun samalla yhteen suureen vapaaseen peitsimieheen, eli free lanceriin ”ehehehe”.

Koska alkoholi saa minut holtittomaksi ja entistä impulsiivisemmaksi löydän jostakin savonmualta saapuneen Ison-Kallan. Sanottiin jo, että ”Lakkaa juomasta”, mutta tutustuttuani yhteen belgialaiseen blondiin olen taas heikkoa lihaa. Kerta ei ole ensimmäinen. Epäilen ettei myöskään viimeinen, mutta en sano tätä ääneen.

Lopulta havaitsen seisovani autioituvalla festarialueella yhdessä peitsimiehen kanssa. Päätämme suunnata jatkoille. Valitettavasti tutussa Pointissa naamamme eivät miellytä, joten etsiydymme Teerenpeliin, jossa olin kuullut olevan yhtä neljäsatasta polakkia piipussa. Olen siitäkin tavoilleni uskollisena raapustanut arvion, mutta muistikuvien ollessa vähintäänkin sumeita tyydyn toteamaan, että oli varmaan hyvää ja pitäisi maistaa uudestaan. Onneksi järki, tai joku muu ystävällinen sielu, oli käskenyt tilata Titanicin tuhoa tiskiltä, sillä muuten olisin kuivunut paluumatkalla kasaan.

Viimeisissä usvaisissa kuvissa, joita epäilen diasarjaksi päässäni (eikä vähintään värien vuoksi) näen vihaisia keski-ikäisiä tätejä ja hymyileviä herrasmiehiä. En muista miten olin selviytynyt kotiini herättyäni seuraavana iltapäivänä hikisenä ja darraisena. Kuvien perusteella olen etsinyt taas sisäistä Attenborough:ta kuvaten ainakin rusakoita ja naakkaa kotimatkan varrelta. Sahti ei siis viennyt jalkoja, vaan tossuni osasivat itsekin kotiin. Kenties olin taas tehnyt päätöksen kadota? En tiedä milloin, monelta, tai miten se oli jälleen tapahtunut? Ehkä se oli suunniteltua, kuten morsiusparin häviäminen omista bileistään? Huipulla lopettaminen ennen alamäkeä, vai olinko ollut jo pitkään alamäessä? Kukaan ei kuitenkaan ollut vastaamassa näihin kysymyksiin. Kaikissa töissä, harrastuksissa, mutta myös nautinnollisissakin asioissa on varjopuolensa. Tämä saattaa olla näitä Ying ja Yang juttuja? 

SOPP-Lahti teki siis jälleen temppunsa. Tuntemattomat retket, fiilistelyt ja pitkät filosofiset hetket. Festareiden kutistuminen on tietysti ikävä käänne. Tutuista panimoista mm. Laitila, Malmgård, Hiisi ja muut olivat hypänneet kelkasta. Kenties Lahen SOPP:n arvo ei palvele enään? Kenties olutfestareiden laajeneminen tekee tehtävänsä myös käänteisesti?

Itselleni nostalgia-arvo riittää niin pitkään, kun on sahtia ja kiintoisia ihmisiä.

Loppuun voisin markkinoida yhtä pientä festaria ”Jossain takahikiällä tanssilavalla”. En usko, että kuitenkaan tarvitsee. Lahen Suuret Oluet, Pienet Panimot.. Oli se vaan kiva. 

-----------------------

Tupakasta katoaa maku, teemuki on kolissut pitkään tyhjyyttään. Viskipullokin on mennyt kiukkuisena nukkumaan.

On aika laittaa illan viimeiset hitaat soimaan. Valitsemme Hevisauruksen Pingviini vilkuttaa kappaleen. Näihin tunnelmiin, hyvää yötä.

"Woo! Pingviini vilkuttaa jäälautaltaan Woo! Yksin hän matkustaa valtamerten taa innoissaan Hieman yli kuusi ja puolisataa meripeninkulmaa matkustettuaan jäälautta rantautui keskelle vuonoja. Oli pimeää ja kylmää, maa oli nimeltään... Norja! - Heissan, heissan, pikku pinkku, mitäs täällä teet? Mä söisin turskapuikkoja, mut kurkkuni on kipee. - Voi, voi! Mut kuule, mul on siihen lääke! - Onks toi kurkkupastilli? No kohta helpottaa! Laulaminen tällä lailla on niin ankeaa."

Korkin kääntöpuolella-Alkoholilaki se junnaa vaan

 Joo ei se etene mihinkään.. 

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005232699.html

Jos joku ehdottais monopolin purkamista yhdellä kertaa ja verotuksen asettamista muun maailman tasolle, niin ei tarvis vääntää kompromisseja? Vai laitetaanko kaikki vaan lukkojen taakse? Kieltolaki ja kovaa teetä?

Melkosta popcornia koko touhu. Tulee mieleen vain Stadin väännöt yhestä museosta ja jostain kasvisruokapäivästä. Korkeasaaren apinahäkissä tapahtuu lisää juttuja lähiaikoina. Meanwhile vähän laulattais:

 

Tule hallitus, täytä tarpeeni nyt, veronmaksajan perusoikeuteni, maksakaa sosiaalitukeni, täyttäkää lottokuponkini, ja olen taas ihmiseksi syntynyt.

Vaan Alko se elää ja puska se palaa, mikään ei muutu, harmaata ei monopolista puutu. Keskusta se vatuloi ja persut kapuloi, muilta ei kysytä, kun toimittajalla ei sytytä.

Eläköön kuollut keppana, kohta sinut laitetaan kalterien taa, alkokorttia, lukkoa esiin, Juhakin sanoi: Juoskaa jo hakemaan.

Välispiikki: ”Monopoli ja hallitus.. Pelastakaa mut. Joskus viinanvaara uhkaa ja meitä alle kuutta miljoonaa alkoholistia pelottaa”.

Ei antisankarimme meitä jätä yksinään. Kun limuviina alle kuusiprosenttisena voi tuhota tämän maan. Kun kukkahattu heiluu vaan, takkia kääntämällä ja vääntämällä hallitus tulee, hallitus pelastaa. Hallitus pelastaa. 

Kieltolaki tuolla, vapautus toisaalla. Ei mennä ..ttu mihinkää

Matkaraportti: Tallinn Craft Beer Weekend 2017

Minulta on viimeaikoina usein kysytty missä Tallinnan matkaraportti viipyy ja miksei siitä ole kukaan kirjoittanut juuri mitään? ”Siel oli kaikki niin lärvit, ettei kukaan muista mitään” Totesi eräs toveri vastikään. Mutta niin miksi ei?

Mietin tätä hetken, mutta oikeastaan minulla ei ole viimevuotiseen mitään lisättävää. Eikä oikeastaan mitään halua puuttua siihen mestariteokseen, jota tuo edellisvuotinen teksti oli. Harva jatko-osa yltää muutenkaan ensimmäistä paremmaksi ja tänäänkään Imperiumi ei iske vastaan.

Lauttamatka oli samanlainen helvetin esikartano kuin viimeksikin. Suosittelenkin Tallinan lauttaa läpileikkaukseksi suomalaisen sielun syvimpiin vesiin. Sieltä löydät kaiken sen viihdykkeen, mitä ilmeisesti me kaikki kaipaamme.. Baarin ja Pubin. Näiden erona on vain se, että toisessa tuolit ovat mukavammat. Molemmat vuorottelevat trubaduurin, joka vetää minkä tahansa Dylanin biisin kunhan toivoo Knockin on the heavens dooria, sekä sen tangomarkkinoiden kolmosen vuodelta kakstuhatta jotakin nojaamassa mikkiin vielä väsyneempänä kuin itse. Ja kun jompikumpi kyllästyy kaivetaan vuoronperään sitä v..n karaokea esiin. Eldankajärven jäätä ja muuta taakse jäänyttä elämää. Vaikka kuinka kaipaisin tupakansavua ja pajatsoja tuohon Kaurismäkeläiseen maailmaan, niin viimeistään paluumatkalla alkaa Veikot ja Penat linjaushumalassaan ärsyttämään. Onneksi Marja jakaa tiskillä jonotusoppia. Älykkäimmät ovat paenneet ruumaan menevän portaikon taakse luurit korvillaan katsellen pimeydestä, messinkikaiteiden takaa kuin metsän pelokkaat eläimet tuota sodomaa. Entäpä muksut? Nykivät Penan ja Veikon hihasta paf:n ei voittoa koneisiin pennejä, koska Ville Viikinkikin siirtyi Marjan kanssa ottamaan vähän Sorbusta ja Ruskaa. Kannella ylioppilastytöt laulavat yhdessä kuplapäissään ja loput ovat vallanneet Delin ”vain ruokailijoille” paikat katsellen ikkunasta apaattisesti ulos toivoen tämän piinan päättyvän mahdollisimman pian.

Tulevalle vuodelle mietinkin jo kansipelejä pelastusveneen alla.

Voi viikinkejä, voi viihdepäälliköitä. 

Matkakaljaa paatin aulassa. "Eihän tätä kestä selvinpäin"

Entäpä festarit itsessään? Samaa huttua kuin ennenkin uusilla mausteilla.

Toki paikalla oli varmaan yli puolet kotimaisesta pienpanimokentästä. Nämä kotimaan uljaasti Puskan tuulimyllyjä vastaan ratsastavat Don Quijotet mäskimelat tanassa. Siis aivan tuhannen päissään maistelemassa vapauden tuomia virvokkeita, niin minäkin.

Haistelimme uusia trendejä, mutta sen pikemminkin hämmästelimme niiden puutetta ja suomalaisten halua jonottaa. Eräällä belgialaispanimon Ruotsin haarakonttorin putiikilla oli kaiketi ämpäreitä jaossa. (Okei kyllä osa tavarasta tulee myös länsinaapurista).

Se toinen vuosikymmenen hypellä ratsastanut oli väsynyt ja toi tapahtumaan tarjolle jopa Punk IPA:a. Huisia. Oli siel myös se Tanskan haarakonttori, mutta ei siel mitään olutnörttikamaa ollut.

Tarjonnasta pystyi päätellä kolmekin asiaa:

1. Sour on lisännyt pinta-alaa. Mikä ihmetyttää minua kovin, mutta toki se tarjoilee kikkailuun entistä enemmän mahdollisuuksia.
2. Kaikki Imperial Stout on nykyään nimiltään niin pitkiä, ettei niitä jaksa kirjata ylös: Massivehyperbomb barrel aged in bourbon and oloroso barrels with dark chocolate, ethiopian coffee, madagascar vanilla and twisted with shennanigans.
    
3. Silti ihmiset tykkäävät perusbissestä. Meinaan Karjala oli äänestetty festarien parhaimmaksi olueksi. Ainakin hetkellisesti. Ihan mahtavaa.

Nykyinen paikka Kulttuurikatel oli helkutin päheä, joskaan ei aivan yhtä rappioromanttinen, kuin viime vuotinen. Sillä survivor-moodilla, jota jokainen tuleva rantojenmies tarvitsee pysyäkseen lämpimänä veneiden ja siltojen alla.

Ruokaa oli jo paremmin kuin viimeksi, joskin ulkona (onneksi ei satanut..), mutta jonot venyivät nytkin paikoin runsaiksi.

Oluiden osalta valikoimaa oli runsaasti, mutta sellaiset todelliset helmet loistivat poissaoloaan. Kenties ne löytyvät pian koittavasta Lahen SOPP:sta? Tiiättehän.. ”Tehtiin tällain Apa ja laitettiin siihen vähän tilliä sekaan”. Se toinen paikalle vaivautunut panimo repäisee ja tarjoilee kymmenen erinimistä, mutta samanlaista keskinkertaista IPA:a.

Mut hei, onneksi sielt saa Sahtia. Ei meinaan Tallinnas ollu. Eiku, ei tää ei ollu Reittausblogin tribuutti. Fiilis kuitenkin tekee paljon. Mulle festarit ovat sellaisia, joissa olut jää joka kerta enemmän sivuasiaksi sosiaalisoimisen takia. Joten bissestä ei saa sellaisia sävyjä ja sävärejä irti. Meinaan desin annos jääkylmää IS:ää vanhassa teollisuushallissa tuhannen muun ravihevosen kanssa, joiden silmien tilalla on vain lamput, joissa lukee ”mullemullemullemulle” ei tuo sellaista tunnetta, että olutkaan maistuisi niin täydelliseltä kuin se.. No nyt maistuu. Nönnöä. Parveke, Sunshine Reggae taustalla. Lämmin kesäilta ja muuten täydellinen hiljaisuus. 

Tästä voisi aasinsillan kautta puhua Lehen Monky Businness-keissistä. Lehe, jota itse pidän keskinkertaisen ruumillistumana, eli melko täydellisenä pienpanimona? (ehehe). Kaatoi Westyn ihanata 12:ta kegiin ja tarjoili sitä omanaan. Westvleteren 12 on siis yksi kaikkien aikojen parhaimpia oluita reittaamisen historiassa. (Tuoreena jättää vähän kylmäksi, imho). Lehe ihmetteli stuntin paljastaessaan miksei kelvannut? Itse rehellisesti repesin täydellisesti ja tempun ansiosta panimon status nousikin papereissani hetkeksi suoraan Viron kärkeen. ”Ihan mahtavaa, näitä lisää”.

Odotankin innolla sen yhden ruotsalaisen jäätelökoneista valuvan aitoa Kopparbergin sidukkaa seuraavalla kerralla. Oikeastaan aihepiiri hyppäisi jäniksenä nopeasti koko reittauskulttuuriin, mutta ei mennä sinne. Eletään vaan satumaisessa kuplassa mieluummin.

Out of buckets?

Toisenlainen kupla oli kuitenkin edessä heti lähtöaamuna. Vaelsimme suomalaisturismin sydämeen kohti sataman viereistä varastoaluetta. Lootsilla kävi kuhina. Kotimaan busseja oli pihalla, kuin Kampin terminaalissa aamuruuhkassa. Rullakoita, Saaremaa-packeja, turpeita kasvoja, jurrisia tätejä työntämässä lastenvaunuissa hanaviinilaatikoita. Irvokasta, mutta silti niin ymmärrettävää.

Kuten maasta pois muuttava herra tämän totesi tilatessaan viskin jäillä. Miksi jäillä? ”On Suomi köyhä, siksi jää”. 

Pervosti mietin mitä lähialkossa todettaisiin, jos sunnuntaiaamuna olisi ovien edessä parikymmentä bussia hakemassa juomista.. Lisää duunia? Paremmat valikoimat? Matalammat hinnat? Ja sitten minäkin heräsin. Paitsi toki, että jäisivät sunnuntaina nuolemaan tahmaisia näppejään.

Siinä missä raittiusliike odottaa vain sopivaa tilaisuutta kieltää matkustajatuonti odottavat nämä samat laivanlastaajat ja bussien ahtaajat vain edullisen nopeaa yhteyttä Puolaan, tai Latviaan. Sinne satumaahan, jossa se vinetto on vielä halvempaa. Meanwhile kotimaassa kepulat vatuloivat pitäisikö tulevassa laissa lonkero jättää Alkoon vai ei. Lillukanvarsia suhteessa tuontiin.

No kuitenkin. Matkailu avartaa ja Tallinn Craft Beer Weekend vapauttaa. Teretulemast.

-----------------

Ja loppuun vielä muutamat fotot:

Kädet palaa, eikä ees oikeella tavalla

Siisti mesta kyllä

Sauna Sessoon ei toimi suihkussa. Been there, done that

Suomalainen aamiainen?

Olutarvioissa: Mallaskoski Black Blueberry Wheat

 

Black Blueberry Wheat luki pullossa. Sen pitäisi jo vähintään aiheuttaa pientä ihmettelyä, että mitähän kikkailuja nyt taas?

Kuitenkin Mallaskoski on mielestäni nokkelasti brändännyt ”Black” sarjansa. Tavallaan tyylikäs, tavallaan ruma ulkoasu ja oluita, joita on twistattu mustiksi.

Sopivaa juomaa synkkämieliselle kansalle mollivoittoisen kitaran kera?

Tällä kertaa ilmeisesti vehnä alea, mustana ja mustikoilla. 6% vahvuutta ja ostopaikkana tietysti Alkon käsityöläishylly.

Miksi juuri tämä olut tänään? En tiedä.. Olen väsynyt ja mieli on musta. Paras hetki juoda mustaa olutta? En tiiä? Tavallaan toivoisin, että voisin vaan nukkua ja herätä joskus kesällä.

Kenties kuitenkin siksi, että tästä oluesta ei ole juuri kukaan kirjoittanut sanaakaan. Kenties hänkin ansaitsee hetken valokeilassa? Näistä lähtökohdista kohti tämän iltaista urakkaa ja hekumaa.

Lasiini valuu synkkää lähes läpinäkymätöntä nestettä. Vaahtoaa keskiasteisesti.

Tuoksusta irtoaa välittömästi happamahkoa mustikkapensasta ja vienoja leipäisen banaanisia sävyjä. Mietoa piirakkaisuutta leijailee ilmassa. Mieleen tulee oikeastaan enemmänkin mustikkainen Dunkelweizen.

Kylmänä karkeaa ja vähän metallista, mutta nyt lämmetessään pehmenee kivasti. Vehnäpitkoa, neilikkaa ja vähän banaania. Mustikkaisuus hyppää maun jälkipuoliskolla terävänä kysymään: ”Häh, unohiks sää minuut?”. Kevyttä marjaista happamuutta ja hapokkuutta.

Suutuntumaltaan keskitäyteläinen ja kohtalaisen helposti juotava olut kyseessä.

Mallaskoski ei ehkä luo tällä tuotteella ”uutta mustaa”. Mustikkaisuus tuo kyllä oman twistinsä, mutta minun suuhuni se ei tässä oluessa istu. Yleensä mustikka, tai marjat yleensä ovat pelanneet happamissa tuotteissa ihan toisella tavalla. Oluena ei huono, mutta ei myöskään sellainen jota haluaisin ostaa uudestaan. Miksi? Tämä ei vaan iske. Sellainen ihan kiva kaveri, joka hyytyy aina vaihtopenkille. Sääli.

Ruokakaupan parhaat bulkit

 Kävin eilen lähikaupassa hakemassa itselleni ruokaa. Päädyin lopulta pakastepizza ja vanukas kainalossa (Gourmet elämyksiä) kulkemaan kassoja kohti. Hipsin kuitenkin matkalla kohti marketin kylmäkaappia, koska pizza kaipaa aina bisseä. Kelasin siinä mielessäni miten satunkin valitsemaan aina samoja juomia ruokakaupasta ja miksi?

En juurikaan asioi isoissa automarketeissa, koska autottomalle ne ovat yleensä kaukana ja hankalasti tavoitettavissa.

Tänään keskitymme siis siihen, mitä sieltä lähimarketista kannattaa ostaa (imho). Enkä tällaiseksi laske nyt vaikkapa Kampin Supermarkettia. Sori, oikeesti.

Eli tässä listauksessa on niitä oluita, joita saa ns. kaikkialta ja joiden hinnat ovat siellä about alle 7€/l hujakoilla.

Joten.. Tässä omat valintani:

1. Olvi APA 
   Olvi räjäytti totaalisesti pankin ensin IPA:lla (jonka tuore pellettisyys oli mahtavaa), mutta sitten tuli APA ja se oli menoa. Tämän oluen hedelmäisyys on karvan verran miellyttävämpää IPA:n nähden.
   
   
2. Pilsner Urquell
   Ei tarvitse perustella kenellekkään? Hyvä sitä minäkin. Absoluuttisen brillianttia tavaraa. Suodattamatonta kun saisi tämän sijasta, niin voisin elää tällä. 
   

   
   
3. Nokian Keisarit: 2^nd Avenue, Elowehnä ja Kellari.
   Mahtava saatavuus, hyvä laatu (kyllä) ja hinta lähes kaikkialla alle 2,5€ purkki. Kiitos Nokia keep it up. Näillä on mennyt mukavasti monet lautapeli-illat, kaljottelut ja aloittelut.
   
   

   
4. Laitilan Kukko Helles
   Laitila ja helles? Helles on kenties viime vuosien suurimpia yllättäjiä. Pitkään vaivannut "talon maku" loistaa tässä tuotteessa poissaoloaan ja balanssi lievästi katkerampaan suuntaan. Todella mainio tuote hyvällä saatavuudella. Parasta bisseä pintin purkissa?
   
   
5. Koff Apa
   Koff otti ja räjäytti kenties muita pahemmin. Siis niinku oikea Apa. Loppu leikkiminen Surffereiden ja muiden kanssa. Velvetin poistumisen jälkeen ehkäpä paras Koffilainen?
   
   
6. Grafenwalder Vehnä ja Radler
   Lidlin tehokaksikko etenkin darraisiin olotiloihin ja helteisille kesäilloille.
   
   
7. Olvi Black IPA ja se "tavallinenkin" IPA.
   Lisää Olvia. Black IPA on aivan hämmentävän onnistunut tuote maitokauppavahvuiseksi. Balanssi on tässä kenties enemmän voimakkaasti humaloidun kevyt Stoutin suuntaan, mutta mitä väliä, kun tuote on muutoin erinomaista. Perus IPA pitää pintansa. Saatavuus, laatu ja hinta ovat tässäkin mantrana.
   
   
8. Kaiserdom Kellerbier
   Ei ehkä mitenkään paras Kellerbier. Silti, jos unohdetaan kotimaiset edustajat, eli Keisari Kellari (oliko muita?), niin tarjonta on todella vähäistä kautta linjan. Suodattamaton vaalea tarjoilee pehmeitä makuja ja on valtavan hyvä all-around ruokaolut. Tätä muuten nautin itse viime jouluna joulupöydässä.
   
   
9. Saimaan Pils
   Saimaalta olisi tunku listalle. On Blondea, läjä Brewers Specialeja (erityisesti Belgian Wheat), Vaaleaa lageria ja Red Alea. Silti Pils on kenties se useimmiten koriin eksyvä Saimaalainen heti Luomu-Vehnän perästä. Ottaa toki Urkilta pataan, mutta joskus tätä näkee tarjouspäissään parilla eurolla purkki.
   
   
10. Stadin American Pale Ale & American Lager
    Tuoreena aivan loistavia tässä kategoriassa. Silti saatavuus ja hinta nyökkäävät kevyesti Olvin puolelle Apa:ssa.
    
    

    

    
     
11.  Fuller's London Pride
    Tämän tölkitys on kenties yksi parhaimmista uusista ideoista, mitä Chiswickissä on tehty vuosiin. Laadukas Bitter pelittää aina. Etenkin silloin, kun listan muiden CitramarilloCCC:t tunkevat korvista ulos.
    

Ei ihan mutta melkein, aka "Close, but no cigar": Ruosniemen Sihteeri, Stone Go To, Founders All Day, Sori Out of Office, Mallaskosken Rainy Summer, Maku Apa, Dead Pony Club, Sam Adams, Guinness, Budejovicky ja monet muut.

Mitä kaipaisin maitokauppaan tähän muutaman euron käyttöolut-kategoriaan?
Reilusti EUROOPPALAISILLA humalilla humaloitua Kellerbierin ja Pilsin hybridiä. Tasapainoista Saisonia ilman kikkailuja, sekä oikeasti hyvää kotimaista Bitteriä, että rapsakkaa höyryolutta jälleen klassisesti.

Puuttuiko listasta jotakin? Mitä itse kaipaisit ruokakaupan hyllyille?

Mitä antaa olutharrastajalle joululahjaksi?

Tämä joulu ei ole lunta tulvillaan. Pelkästään harmaata räntää ja sellaista synkkää yhteiskunnallista kehitystä täynnä, joka saa se mieleni minttukaakaon voimalla laukkaamaan jo kuusen alle piiloon.
Tässä puun alla voinkin rauhoittua ja miettiä mitä olutharrastajalle hankkisi joululahjaksi?
Tavanomaisesti muotiblogit olisivat täynnä maksettuja mainoksia ja linkkejä astiastoihin, kynsistudioihin ja vaatekauppoihin. Koska haluan erota hieman tästä kaupallisesta hysteriasta joka valtaa maat ja taivaat heti, kun joulukalenterin ensimmäisestä luukusta pujahtaa pahan makuista suklaata.

Sieltä voi tulla myös myyrä

Voisi ajatella kaikkea Alkon lahjakortin, tai laatikollisen hyvää olutta jostain aivan muualta väliltä. Toisaalla kuulemma osataan jopa paketoida putelit, joka on selvästi perusalkolaisten skillsien epämukavuusalueella. Mutta ei..

Tavallaan olutlasejakin tarvitsee, eikös? Harrastaja potee alati alennuskompleksia ja impotenssia jos naapurin blogisti jostain Keravalta voi nauttia oluensa oikeasta Chimay-lasista, tai herra ties aidosta SpieRiedelglausta ja itse joutuu tyytymään lähibaarista puhalletuihin 0,5l Karhu-tuoppeihin.
Kuitenkin kaikilla meillähän on laseja? Liian helppoa siis.

Kirpputoreilta, Huutonetistä ja Toreilta voisi bongailla harrastajalle oheiskrääsää. Kaikillahan pitäisi kuitenkin olla puinen Karjala-kello seinällä, parit oranssi Lahtikkoa olohuoneen nurkassa, Koffin korkinavaajaa ja parit hauskat julisteet sellaisilta panimoilta, kuten Guinness, tai Heineken?
Silti se on vain materiaa ja krääsää.

Kotiolutharrastaja varmaan tarvitsisi sen yhden uuden mittarin, jota ilmankin selviää, mutta kaikilla tosipanopojilla(-ja tytöillä, koska kuulemma tytötkin panee) on sellainen. Pari kiloa mallasta ja sitä C-kirjaimella alkavaa vaikeasti lausuttavaa humalaa kans. Kotikeittäjällä on aina tarpeita ja keskeneräisiä projekteja.. Ainakin silloin kun pääsee irti internetin mutukeskusteluista.
Tämäkin tuntuisi liian helpolta ja kuitenkaan kaikki ei pane, jotkut vaan juo ja ovat vaan aseks..siis ajuovoja ja muita menninkäisiä.

Mitä sitten antaisi lahjaksi? Minäpä kerron mitä tätä pohtiessa tapahtui.
Tässä kuusen alla istuessani ja puun runkoa kosketellessani pieni tähdenlento loisti taivaalla. Vaelsin sen perässä halki jäisen kaupungin, outojen valojen, kokien pelkoa taksissa Mustakallion tunnelissa, nauttien kiljua jossakin Kärpäsessä.
Viimein olin perillä. Hurmostila valtasi mielen ja valaistuin.
Antakaa toisillenne aikaa. Antakaa läheisyyttä. Olkaa läsnä. Unohtakaa tavara, netflix, alkoholi, päihteet, kiire.. Keskittykää siihen lähellä olevaan ihmiseen, eläimeen, puuhun, mielikuvitusystävään, tai pehmoleluun.
Haaveilkaa, naurakaa, koskekaa, keskustelkaa, flirttailkaa ja ennen kaikkea rakastakaa. Tällaisina aikoina, kun taivas vihmoo räntää ja tätä palloa ohjataan ylhäältä kohti kadotusta ovat inhimillisyys, humaanisuus, empatia, sympatia, antaminen, auttaminen, kuunteleminen ja keskustelu avaimia kohti parempaa huomista.
Joulua odotellessa siis.

Klassikotkin sen tietävät?

Luettua: Gastropub kotikeittiössä

Ruoka. Tuo elämäni toinen rakkaus oluen lisäksi voisi ansaita kokonaan oman bloginsa. Hei... Ruokablogi.. Pääsis ilmaseks syömään jokaiseen ravintolaan, koska tekisin ”arvostelua”.. What a great idea.. Eiku.. Ei.

Safka on hyvää ja olen kuulemma hyvin ”picky” siitä mitä syön. Jos ajattelen nykyisen kotikulmani ravintoloita ja eritoten sitä osa-aluetta joka itselleni läheisintä olen jatkuvasti pettynyt. Lahdesta luulisi saavan hyvää pizzaa, burgeria, tai kebabia.. Väärin. Samaa mikrolämmitettyä santamariaa samoilla tukkumannikastikkeilla. Ehkä siksi en bloggaa ruuasta. Se olisi raskasta, enkä jaksaisi olla angry food nerd:na jokaisissa kokkareissa.

Minua kuitenkin lähestyttiin tämän teeman tiimoilta Suvialan Alin tuoreella kirjalla. Alihan tunnetaan paremmin Bryggeri Helsingin keittiön sydämenä, herrana ja hidalgona. Kun kirjan nimikin kuullosti kotoiselta: ”Gastropub kotikeittiössä” lupasin lukaista teoksen.

Mitä siitä toteaisin? Kirja on paljon keittiönsä näköinen ja voisin kuvitella jokaisen annoksen istuvan Bryggerin listalle. Kirjan reseptit ovat simppeleitä, kuvista annan isoa plussaa. Ne eivät ole liian taiteellisia kikkailuja, mutta siistin rustiikkisia(?). Ulkoasu on siis todella huolitellun ja laadukkaan oloinen.
Kirjan loppupuoli on varattu kiintoisalle juustojen ja oluiden parittamiselle, sekä muutamille kotiolutresepteille. Mielestäni juuri nämä loppupuolen reseptit olivat hieman irrallaan muusta kirjasta ja sen tematiikasta, niin erityisesti panimomestari Mathias Hüffnerin haastattelumainen kertomus oli antoisaa ja koska Hüffner on niin pahuksen symppis, sekä todellinen mestari etenkin saksalaisten oluiden suhteen, niin hattua päästä.

Päätin tietysti kokeilla tätä tekstiä varten jotakin. Jotakin jota en ole koskaan kokannut ja jotakin joka kelpaa myös paremmalle puoliskolleni, jonka antipatia punaista lihaa (mmm..bacon...) kohtaan jarrutti monia haaveitani. Päädyin duunaamaan munakoiso-tsatzikiburgeria. Koska burgeri on pizzan kanssa pyhistä ruuista pyhimpiä niin tämän kohdalla koin nyrjähtänyttä huumoria. Tsatzikin teko oli toki tuttua eikä Alin ohje poikennut omastani yhtään.
Munakoiso kiinnosti, koska meistä ei ole kumpikaan sitä koskaan kaupasta ostanut. Ainoa vaan, ettei täältä saa kaupasta briossisämpylöitä (saa vinkata jos joku tietää Lahdesta tällaisen ihmeen).

Lopputulos on kuvassa alla. 

Burgeri oli oikein onnistunut ja keveä. Tein tosin bataattiraneja lisukkeeksi hp-savuchili-ketsupin kera. Käytin sämpylänä siis ciabattaa ja havaitsin jälleen briossin paremmuuden. Etenkin tässä sen keveä makeus olisi tasapainottanut tsatsikin happamuutta ja hapokkuutta paremmin.

Entä mitä kirjasta puuttui? Sama mikä kaikista keittokirjoista. Mikään ei ole täydellinen.
Millaista suppeaa keittokirjaa kaipaisin? Kaipaisin sellaista jossa paitsi raaka-aineet saa lähikaupasta (kyllä laiska autoton paskiainen ja lähikauppani ei ole Stockmannin herkku, tai kauppahallin lihatiski), mutta niistä loihditaan sellaista Michelinmatskua vaivalla, hiellä ja epäonnistumisilla. Sellaisen, joka ottaisi raaka-aineissa huomioon muutkin kirjan reseptit. Meinaan kotikeittiössä syntyy rutkasti tähteitä ja minä itse en osta raaka-aineita kaappiin homehtumaan ja keräämään pölyä. Siksipä olisi mahtavaa jos jossakin kirjassa huomioitaisiin tämä käyttämällä resepteissä pitkälti samoja raaka-aineita. Yksinkertainen asia, vaikea selittää siis. Jos saitte tolkkua pointista, niin hienoa.

Kelle suosittelen kirjaa? Oikeastaan kirja on aika all-around kamaa. Paljon ohjeita, kaikille hyvät paritukset oluista, jonkin verran kasvisruokia myös. Yksikään ohje ei lukemisellani vaikuttanut haastavalta, jos osaa seurata ohjeita ja hallitsee perusasiat keittiössään. Toisaalta kaikille pikku Blumenthaleille kirja ei tarjoa suoranaisesti mitään syvällisempää. Ei ilotulitteita, ei hiilidioksidileikkejä. Simppeliä, hyvää, feelgood ruokaa kansainväliseen ja keveästi keskieurooppalaiseen sävyyn.

Nyt jään odottamaan vain avokkeen seuraavaa reissua johonkin, jotta voin tiristää sitä punaista lihaa pannulla oluen kera. Ali.. On se aika äijä.

Fiilistellen jouluoluita: Humalove Winter Moo ja Mikkeller Santa's little helper

En tiedä kuinka aloittaisin. Kertomalla jotakin jonka sinä todennäköisesti jo tiedät Alkon jouluoluista? Kuvailemalla säätä synkäksi ja myrskyiseksi, vai siitä kuinka keskitasoa saatanan pieni apul..eikun Joulupukin pikku apuri (Mikkeller Santa's little helper 2016) oli. Se upposi diipin Thurn und Taxis (lautapeli) session aikana aivan huomaamatta yhdenkään karvan nousematta pystyyn ja ihon menemättä kananlihalle. ”Naaah”. Leimasin sen KELA:n suomalla voimalla, pisteen voittoni jälkeen, luokkiin: ”Mukiinmenevä”, ”Ihan ok”, ”Ei muistikuvia”, 3,5 ilman papukaijamerkkiä, tai nuijittua kuuttimerkkiä.

Päätin vetäytyä Spotfyn äärelle juhlimaan suurta voittoani.

 Olen viimeaikoina tuhlannut aikaani tonkimalla itselleni uutta soundia sen sijaan, että jyystäisin vanhoja listojani puhki. Korkkaan oluen, jonka etiketistä en osaa päättää onko se ruma, vai niin ruma, että se on omaa jo camp-arvoa. Musta lehmä kokaii..lumessa. Jotain valkoista kuitenkin. Silti raaka-ainelistaus lupaa hyvää.. Kauraa, laktoosia, vaniljaa, suklaata... Kaikkea sellaista jota haluaisin, tai halusin käyttää joskus.
 

Hetki vaatii sopivaa soundia. Jotakin sopivan surrealistista, jossa maalataan kieli poskessa vivahteilla, lyyrisillä kikkailuilla, ristiriidoilla. Sellaista joka kutittaa tiettyä lohkoa aivoistani ja saa minut virnistämään pervolle nerokkuudelle ja ajatukselle: Kuinka montaa ihmistä tälläkin kipaleella voi ärsyttää? Kuinka monta tabua se ottaa esiin? Samalla mietin olutgenren tabuja. Niitä asioita, joita ei saa sanoa. Kuten kirjaimellisesti p**ista tuotteista, humalahakuisuudesta, viihdekäytöstä, sekakäytöstä, alkoholismista ja kaikesta siitä, joka on ajatuksen: ”Kaikille kaikkea, kuhan pikkutakeissa on kivaa ja voi muotiblogimaisesti kilistellä pikkulaseissa jotai IPASouria teennäisesti hymyillen” ulkopuolella. Aihepiiri kutittelee mieltäni jatkuvasti. Bloggaamisen reuna siis.. Harva sitä ajattelee ja harvempi on siellä käynyt. Se kohta, kun blogin kirjaimet muuttuvat viivoiksi ja hyperavaruus kutsuu. Voisimme todeta tämän johtuvan siitä, että ne ketkä ovat menneet reunan ylitse, eivät ole palanneet siitä kertomaan. Me muut taas.. Saatamme käydä sielä, jarruttaa ennen loppua ja kääntyä takaisin.. Tällä kertaa. Ja tälläkin kertaa totean, että Winter Moo on kyllä helkkarin maistuva makean laktoosinen, suklaakaakaoinen ja pehmeän paahteinen tapaus. Hyvää juotavaa, no bullshit. Sanoisin posetiivariseksi yllätykseksi, sellaiseksi jossa taustaraita on kohdallaan ja papukaija temppuilee. Kenties imho vaniljaa ehkä karvan liikaa, mutta tässä kohtaa se voidaan unohtaa. "Hyvää, tyylipuhdasta, tukevaa". "Kuumailmapalloileva siilimerkki".

Soundtrack juodessa:
Kuha – Tohtori Krabolan telekineettinen testilaboratorio

Risto – Elävä ihmisjumala

Ukkosmaine – Megaman II

Ukkosmaine - Salamaponi

Ultra Bra – Savanni nukahtaa

Poutatorvi – Rommikätkö

Dead Kennedys – Holiday in Cambodia

Miljoonasade – Tulkoon rakkaus

YUP – Mainosmiesten haamut

Kaikukasti – Lämpöö ja lempee

Saimaa – Matka mielen ytimeen

”On selvää, että Saatana kokee
asemansa uhatuksi.
Tohtorin tieteellinen läpimurto uhkaa
yllättäen Saatanan monopoliasemaa
telekinesian toimialueella.”