Tiskin Ääressä - Kymijoki Beer Festival

”No niin, ny tuoksuu taas paikat peretikalta. Juna lähtee kohta, nähdää maan.. eiku tiistain”.

Elokuu oli jälleen hiipinyt vaivihkaa luoksemme. Pimenevät illat, kauden viimeiset festarit.

Jälleen tie vei kohti Kouvolan Koriaa ja kesän parasta tapahtumaa. Kymijoki Beer Festivalia.

”Harmaasta kaupungista, kaukaisimmalle rannalle” Teharit soivat taustalla, kun käyn aamusta noutamassa entisestä lähikaupastani limeä. K-Market Vahtero. Oi muistoja. Täältä, tai siis Rossihallista, tai Laaksosen lähikaupasta minä kävin viiden vanhana ostamassa päärynämehujäätä, jonka aromin bongaan aina toisinaan joissakin Cascade-humaloiduissa tuotteissa sopivassa iässä.

Kämpän avaimet taskuun ja suunta kohti kuhisevaa festarialuetta. Jotenkin kasausvaiheessa on tiettyä fiilistä. Tovi aikaa moikata tuttuja tiskin takaa ja tutustua uusiin tuttavuuksiin. Vaihtaa kuulumisia, heittää herjaa ja joskus, joskus puhua (thanks to all gods) muustakin kuin oluesta.'

Meidän tiskimme on oikea insinöörityön taidon näyte. Hän on suuri arkku, johon kaikki festariroju mahtuu, jos osaa pelata palapelin oikein. Se on mystinen ja joskus pohjaton, kuin Eka Vekaran housut. Tästä syystä Ruosniemi on usein.. no nopein pystyttää ja purkaa. Ei hikoilla turhaan.

Tällä kertaa arpa oli osunut Takatakatakatalv.. Talon ja Tompurin viereen. Maailman mukavimman ja iloisimman Juha-Matin viereen. Tosin kaveriani lainaten ”Juha hymyilee jopa” :D
Jälleen kerran myös toinen perustaja Juha ja Keiky-Kimmo oli mukana.

Kuulema minäkin päivystin tiskin takana hetken lauantai-aamusta. Voi olla, että takatalon kortinlukijassa oli hetken häiriötä ja voi olla, että annokset olivat suuria. Voi myös olla, ettei festari ollut vielä auki ja Saimaan edustajan "pieni näyte" oli "hieman suurempi". Mitäs pienistä. Kyllä minä hoidan.

Tälle vuodelle muutoksiakin oli. Seamchipin rannekkeet olivat kadonneet ja pelkkä kortti kävisi. Minä pidän, koska kassakoneeseen asioiden erikseen lyöminen ja kolikoiden käsittely on hidasta.

Panimoita oli paikalla paljon. Enemmän, kuin Lahen SOPP:ssa. Melkoista. Ei siinä. Tiski auki, kaiuttimeen valmiiksi luotu ”Pelkkää Kouvolaa” sisältävä soittolista tykittämään soittoa, mistä erityisesti vanha ystäväni ja festari-isäntä Timppa tykkäsi. Erityisesti kun laitoin ohikulkiessa sopivasti soimaan hänen entisen bändinsä kipaleita, joissa viedään kovasti ”seitsemänteen taivaaseen”. Alku on aina hiljaista, joten vuorottelimme Ukulele-Antin kanssa. Käväisin Papulaarin tiskillä katsomassa miten luomani Betony x Papulaari x Ruosniemi Imperial Stout kylmäuutetulla Kouvolakahvilla toimii. (Ja hakemassa kahvia, paljon kahvia). Lettukahvila oli ruokapaikoista sopivasti vieressä, joten letut ja kahvit käsissä tiskille päivystämään. Kiitos lettutytöt.

Ei siinä. Jengiä tuli ja meni. Meidän kesäapulainen limelohkolla osoittautui aika vetäväksi.

”Tää o vähä ku Solia, mut v..sti parempaa”. Perjantai oli lopulta aika rauhallinen ja ehdin sopivasti moikkailla tuttuja ja turista. Kotifestarien paras ja no.. huonoin puoli on lukemattomissa tutuissa.

Kiva nähdä, mutta etenkin loppuillasta kun on kiire ja no.. Kaikki eivät aina hiffaa sitä, se käy vähän raskaaksi.

Nappasin panimolle myös uuden fanin kaverista, joka kulki ohitse paikallisen pikkubändin paita päällä. Vinkkasin tiskille kuuntelemaan soundia joka sattui juuri olemaan.. Koljosen tiekiista. Täyttä mukia ja kaveri jäi heittämään juttua. Tuli vielä lauantainakin päivällä kuuntelemaan ns. hyvää lokaalia soundia ja nauttimaan muutaman virvoittavan.

Lauantai lähti vähän paremmin liikenteeseen kuin edeltävän vuonna. Oli aika pitkä viikko takana, joten jatkoilemaan ei tullut lähdettyä. Kuitenkin sen verran väsyneesti, että Betonyn Juhiksen taikoma virvoike aloitti aamun C:llä. Taskulämmin tujaus Carilloa (kyllä, ihanaa) sai hymyn huulille heti aamusta.

Ehdimme käväistä ennen Korialle matkustamista Allun torikahvilassa, joka muuten on kesällä auki 24/7. Sieltä on usein nautittu yöruoka ja aamiainen samalla. Nappasimme myös tuoreen lehden, sillä Kouvolan Sanomat olivat halunneet tehdä allekirjoittaneesta jutun ja pakkohan se oli lukea, että morjestaa Old Tomin Anttoa, joka oli myös eksynyt aamukahville.

Lauantai oli jälleen pääpäivä.

Rutosti tuttuja, terve vaan. Samaa kiertelyä, kahvit ja letut. Burgeria ja Frisco Discoa. Limen leikkaamista ja lohkomista. Loppuillasta pelkkää isojen tuoppien kaatamista.

KBF on siitä ihana tapahtuma, että olut ei ole pääosassa. Kouvolalaiset ovat tajunneet missä tässä hommassa on kyse. Haetaan iso tuopillinen ja mennään juttelemaan ystävien kanssa. Kyläjuhla oluella, iso ulkoilma pubi. Ei läppäreitä, ei senttilitra-annoksia. Moikataan tuttuja, juodaan viskit päälle. Erästä myyjää lainatakseni: ”Nää juo viinaa ihan eritaval, kuin muualla”.

 

”Tää o iha erilain, ei oo asvalttikenttää ja aitaa”, tai ”Miten nää o näi iloisia”. Kyllä, juuri näistä syistä minä pidän tästä. Miljöö, ihmiset, iloiset ihmiset, eivät liian naamat, eivät tappele, nauttivat ja heittävät juttua. Kai se on se Savo-Karjalaisen kulttuurin sulamispiste, jossa on annoksia sarkastisesta ja ei niin vakavasti ottavasta jengistä. Lopulta illan viimeiset hitaat tuopit, hanat pesuun ja pääsin kerrankin jeesaamaan Bryggeri Helsingin tiskin pakkaamisessa, eli Majasen Ollia lainaten ”Tetriksessä”. Lopulta hörpättyämme viimeiset stobet oli aika poistua ja jäädä odottamaan taas tulevaa kesää ja sitä yhtä viikonloppua. Kouvola on kiva, outo ja omalaatuinen. Parhaimmillaan tällainen ja paskimmillaan räntäsateisen harmaa jono yökerhosta nakkikioskille. Valoja yössä, nousuja, laskuja, kadotettuja ystäviä ja nukkumista lehtikasassa.

Sanovat ettei kukaan ole profeetta omalla maallaan. Siksi mikään ei voita palauttavaa saunaa, yhtä kylmää radleria ja omaa sänkyä kotoisessa Porissa. Kiitos KBF-väki, Betony, Papulaari, talkoolaiset, panimot ja ruokatiskit. Erityisesti asiakkaat. Oli mukavaa, taas.

Tiskin Takaa: Kymijoki Beer Festival 2018

Kymijoki Beer Festival sodittiin, tarjoiltiin ja juotiin tyhjäksi jälleen mennä viikonloppuna.

Takin ollessa melkoisen tyhjä festareiden jäljiltä ja työviikon seuratessa heti perässä ehdin vasta nyt jäsennellä hajatuksiani.

Tällä kertaa en ollut asiakkaana, vaan meidän tiskin takana, joten sillai vinkkeli oli erilainen. Vähän.

Lähtöasetelma ja korttien jako tähän viikonloppuun käytiin jo aiemmin. Jälleen Porin Winstonin takapihalla oli jotku kaljakinkerit, mutta mie matkustin mieluummin latotansseihin ihmettelemään sitä miten tää festari on ihan omanlaisensa?

Porin takia meidän miehistömme joutui jakautumaan minun ja Tj ”Isomugin” (terkkui vaa) suunnatessa Korialle. Jo tiskiä pystyttäessä fiilis oli kuin maalaismarkkinoilla. Nurmikenttää ja hiekkaa. Kaukana olivat Stadin mukulakivet ja hiostavat asvaltit. Idylliä rikkoi vain tiskimme helkkarin upea taustaraita täynnä pelkkää kotipaikkakunnan soundia alkaen Viikatteesta, päättyen jonnekin Lasten Hautausmaan ja Tuure Kilpeläisen rytmeihin. Oikeastaan perjantai meni suhteellisen rauhallisesti tiliä tehdessä ja ihmisten kanssa mukavia haastellessa. 

Skills approved

Hei, täyttäisiks sie min mukin?

Naapuritiskin valikoima ilahdutti <3

Porttien suljettua hörpättiin porukalla muiden duunarien kera muutamat janojuomat ja tajuttiin, että mehän ollaa kaikki samas majapaikas, joten jatkettiin sitten panimoväen baarikierroksella Kouvolan yöelämässä varoen visusti kulkematta yhteenkään vähäänkään hipsteriin kuppilaan, ts. Betonyyn, Tomppaan, tai muuhun ”craftikippolaan” ihan vaan, koska matkaopas, minä, päätin näin.

Loppuyöst ei sen enempää, se olisi ansainnut oman sekavan kuunnelmansa?

Onneks o peruskauraa baaris, vai?

Lauantai valkeni seesteisenä, väsyneenä neljän tunnin yöunien ja hotelliaamiaspöydän pekoniannoksen jälkeisissä hiilari- ja rasvanousuissa vaelsimme jälleen rikospaikalle.

Oikeastaan lauantai oli alkuun hyvin hiljainen, mutta perinteisesti kellon osoittaessa viittä alkoi jonoakin kasautumaan ja kuudelta, kun kassakone lauloi ihanasti ja tuoppia tuli valutettua urakalla sanoivat maksulaitteet itsensä irti. 

"Saisko Siltsun erikoisen? Ai piripintaan vai? Joo"

Kun tästä aikanaan selvittiin voin vain nätisti todeta ihmisten olleen tähän nähden kärsivällisiä, eiku ei, jotai aivan muuta? No ainaki kaikki halusivat nopeasti isoa tuoppia jonojen kierrellessä, kuin yhes Tallinnalaisessa festarissa, yhen ruots..belg..no sen O:lla alkavan pan.. brändin tiskille.

Siinä ei sitten mennytkään kauaa, kuin meiltä otti ja loppui oluet kesken. Pian tämä sama ilmiö siirtyi tiskiltä toiselle ja lopulta, kun tuhka laskeutui, kuu valaisi taistelukenttää ja korpit nokkivat ruumii.. Oli aika laskea tappioita, taisteluväsymys, koettelemukset näkyivät kaikkien ilmeistä. Ei tarvinnut kysellä miten meni, sillä pian olimme kulkematta lähtöruudun kautta, samalla terassilla etsimässä lääkintämiestä, tai ainakin hyvin heikkoa palvelua?

Voipuneita, kaikkensa antaneita, aika velikultia ja pari siskoakin. 

Vihreet binest, kyl vaa

Mitä tähän voisi oikein todeta? Tai sanoa, jota en olisi aikaisempina vuosina todennut?

Kouvola yllättää, positiivisesti. Se idylli, se maisema, se tunnelma.

Se ihmispaljous, tutut, tuntemattomat ja tulevat tutut. Se mielettömän typerryttävä yhteishenki, joka notkuu ajoittain rajoilla, joissa ei tiedä lähteekö lapasesta, vai pysyykö pulkka vielä perässä, on yksinkertaisesti riemastuttavaa.

Isot kiitokset erityisesti taisteluparilleni ja suurpiällysmiehelle, joka osoittautui yllättävän notkeaksi kaupparatsuksi tilanteen tullen.

Kiitokset panimojengille kuittailuista, yhteishengestä ja seurasta.

Kiitokset järjestäjätaholle, ruokakauppiaille ja talkoolaisille, huikeet duunii vaikkei aina meniskään niinku Vahteronmäes (Kvlan Beverly Hills).

Kiitokset kaikille vierailijoille, erityisesti teille jotka tyhjensitte meidän kegit innolla ja antaumuksella.

Kättä pystyy, millä muul festaril on tällain maisema?

Ai pitiks niist oluista mainita jotai? Emmää vaa tierä, mut ei ne paskempii olleet ja hyvin maistui.
Sedät kaakost sanovat jotain aina panemisest, mut mie sanon ennemmin, et aina on juotu.

Sessio #6-Bändit ja brändit

Blogipostailujen sessio-sarja on edennyt jo kuudenteen osaan asti. Aiheeksi on tällä kertaa valikoitunut Loppasuu-blogin puolelta "Bändit ja brändit".
Joten.. Minun pitäisi varmaan istahtaa nuijitulle kuuttitaljalleni nauttimaan Hine X.O:ta ja laittaa levylautaselleni Popedaa soimaan. Oikeasti tinttaan Jallua nahkasohvalla ja popitan Mendelssohnin kolmatta sinfoniaa a-mollissa. Pitäisi varmaan puhua totta, sillä minulla ei ole nahkasohvaa ja koska Mendellsohninkin sinfonia tunnetaan "skottilaisena" nautin Aberlouria. Tämä yksityiskohtahan ei todennäköisesti sinua kiinnosta, mutta mainitsen sen silti. Ikäänkuin tunnelmaa luodakseni ja tyhjää sivua täyttääkseni.

Tarkemmin tehtävänantoa lukiessani havaitsen, ettei kysymys olekaan brenkun kittaamisesta musan tahtiin, vaan pitäisikin puhua juomabrändeistä ja tavallaan bändi/julkkisetiketeistä?
No koska oletan muiden käsittelevän KOFF Rockit, Linda siiderit ja Robinsons Trooperit, niin poikkean itsestäänselvyyksistä ja omakohtaisuuksien polulta hieman. Mietin mitkä brändit kutittaisivat mielikuvitustani parhaiten?
Ensimmäisenä mieleeni lipuu tietysti se mikä ärsyttäisi varmasti eniten: Kaikki lapsille suunnatut asiat. Sitten kun asiaa tarkemmin pohtii, niin näitähän jumankekka jo on. Katsokaapas vaikkapas ihan kotimaisia etikettejä. Viivit ja Wagnerit, Fingerporit on nähty, mutta myös minun lapsuudessani seikkailut He-Man löytyy Radbrew:n etiketistä, samoin Megaman. Väitän kuitenkin, että jos suunnittelisin etiketit vaikkapa Muumi-oluelle, sellaiselle vaapukan makuiselle? Tai TeletappIPA:lle, niin jossain kenkää puristaisi vähän liian paljon. Silti tässäkin olisi kiintoisa nähdä selkeä listaus kaikesta mikä on "kiellettyä". Tietysti sellaisen saaminen olisi yhtä hankalaa, kuin kapulakielettömän vastauksen saaminen KELA:lta, jossa yhtä aikaa myönnetään ja kielletään kaikki, ihan vaan tulkintatavasta ja virkailijan milloisestakin mielentilasta johtuen. Eli mahdotonta.

Muumi-olut olis pop

Mikä voisi olla miehekkäämpää, kuin Tomppa Suomest?

Okei mietitään jotain todennäköisempää. Nostalgialla ratsastaminen on aina bisneksen kannalta kova, joskin paljon käytetty idea. Silti populäärikulttuurin nörteistä (vai unohdetuista? Up to U?) syövereistä löytyisi varmasti ammennettavaa bränditietoisesti. Pelle Hermannin plättysten makuinen Cream Ale, MacGyver? Vai jäävätkö nauhat taas matkalle? Nikke Knatterton-Johtopäätös Pils? ALF?  Tankki Täyteen? Tao Tao-Sake? Olisihan näitä. Tärkeintähän olisi vain häivyttää kunnon overloadilla kaikkea kaikilta vuosikymmeniltä. Vähän pastellisvävyjä ja syntikkakomppeja ponien ja sateenkaarien lisäksi.
Sateenkaarista puhuen minusta paras hyödyntämätön brändi on vuosia ollut Tom Of Finland.
Kelatkaa ny. Jos Kotiteollisuuskalja on tosi äijää, niin mikä voisi olla miehekkäämpää, kuin Tomppa Suomest? Ei mikään. Siitä ei pidä tehdä mitään hentoa mansikan makuista pinkkiä siideriä, vaan isolla Mun..No äMMMällä olevaa miehekästä binestä, tai viskiä. Havuja, metsää, nahkaa ja hunajaa. Hunajaa, koska tässä on kukat unohdettu mehiläisten tilalta. Anteeksi, analogia on huono, tiedän.
Oispa viskiä.
Lisäksi tuotteella olisi mieletön vaikutus etenkin paikallisissa lähiökippoloissa, joissa miehisyys on kiinni siitä, että suihkusaippua on varmasti mustaa ja siinä lukee isoilla sinisillä kirjaimilla "Sport".

Tää bines on muuten nimetty lastenohjelman mukaan. TÄ approves.

Mites ne bändit?

Tota. Oikeestaan mua ei nappaa yhtään.
Mä kelailin joskus vuosia sitten, että pitäis jollekin Kouvolalaiselle musafestarille duunata jokaiselle paikkakuntalaiselle (nimekkäälle) pumpulle oma olut tolppaan kiinni. Bier Günt, Viikate-Pohjoista viljaa (Joo, yks Porilainen omikin jo tämän), 7. Taivas- Salaisuus (salainen bisse, jota ei saa ilman sidettä silmillä), Maho Neitsyt-pano, Beer-To/Die/For, jne. Nythän tuohon pitäisi ynnätä ainakin Lasten Hautausmaa, joka olisi vaikkapa Heather Ale "Kanerva" kipaletta mukaillen.
Silti bändioluet, tai vaikkapa lätkäbisset, on jo kohtalaisen puhkikulutettu genre, jossa pitäisi repäistä kunnolla. Miten? Vaikkapa tekemällä uniikin bissen, siihen bisseen liittyvän EP:n ja keikan, nämä kaikki kerralla ja vain yhden kerran yhdessä paikassa.
 Tai sitten juoman tarjoilu tapahtuisi kuppiloissa vain jollain tietyllä tavalla. Miksei vaikkapa NEIPA koverretusta ananaksesta (okei vähän menneitä vuosikymmeniä, mutta jollekin timmille syntikkavetoiselle pumpulle? Oispa pianoa ja torvia enemmän poppismusiikissa)

Osataan sitä ulkomaillakin. John Lemon & friends: Bob Barley, Janis Hoplin, etc.

Kuka laittaa Markkanen-punkun Bullsin vuoden 2025 mestaruusjuhliin?

Kenties voisi lähteä ihan toiselle linjalle. Koska olut, viini ja viski/vodka on jo nähty niin usein, niin jotain ihan muuta. Craft-limuviina? Normandialainen omenasiideri? Kiljua? Rommia? Kotimainen marjaskumppa?

Silti tavallaan odottelen junan kääntymistä siihen suuntaan, että kuka vaan julkkis käy etikettiin. Turhista entisistä BB-taloilijoista valtiovaltaan (köh, Viinanen), entistä tiukemmin kotimaan historiaan, muuhunkin urheiluun, kuin lätkään (okei potkupallo ja kuningas koripallo ovat jo ujosti esillä). Kuka laittaa Markkanen-punkun Bullsin vuoden 2025 mestaruusjuhliin? Egri bikavér?
Toki tästä voisi jatkaa oikopolulla kaiken turhuudesta, mielikuvituksettomuudesta ja halvasta markkinoinnista. Loppujen lopuksi minulla sisältö ratkaisee ja vaikka Lindan pyllystä pilkistäisi Nykäsen Masa jonkun sirkkutölkin kyljestä, niin mitäpä siitä. Jos se tuo lisämyyntiä ja sopii firman brändiin muuten, niin go for it.
Kas. lasini ei ole enään edes puolillaan, vaan kokonaan tyhjä.
Ehkä kaadan vielä pisaran ja jään makustelemaan suussani upeita makumaailmoja, bändeillä tai ilman.

Sessio #2 Penkkiurheilu ja olut

Varoitus. Seuraava teksti sisältää: Päihteitä, Heimokulttuuria, Jälkipelejä, Pelkoa ja Inhoa.

Aloittelevana toimittajana ja entisenä palloilijana, nykyisenä pulloilijana, olen aina tuntenut pelon sekaista vetoa penkkiurheilua kohtaan.
Pelon, johon sekoittuu myös inhoa. Jotkut sanovat, että he jotka eivät osaa, valmentavat, neuvovat, tuomaroivat, katsovat. Tämä ei oikeastaan mene näin. Vain katsojat voivat purkaa omaa osaamattomuuttaan ajoittaisella intensiteetillä, jota minua älykkäämmät ovat joskus nimittäneet ”tunnelmaksi, tai fanikerhoksi”.

Fanikerhous aiheuttaa kuitenkin minulle ajoittaista allergiaa ja pahoinvointia. Kenties juuri näistä syistä päätoimittaja päätti lähettää minut keskelle ei mitään, harmauden keskipisteeseen. Mukanani vain matkalaukku ja lupaus hotellihuoneesta. Vastineeksi olin kuulema uhonnut edellisissä pikkujouluissa kirjoittaa urheilutapahtumasta paremmin, kuin kukaan suomalainen.

Astuin junan ravintolavaunusta maaliskuiseen sateeseen pidellen salkkua kädessäni, kuin hukkuva viimeistä oljenkortta. Tarrautuen siihen kaikella vihaisella rakkaudellaan. Viimeiseen tuttuun ja turvalliseen näkyyn.
Katsoin aseman kelloa. ”Minulla olisi vielä aikaa tehdä pakollisia hankintoja”.

Katselin kaupunkia. Entistä kotiani. Joskus edellisellä vuosituhannella kiskoimme rämäpäisinä pussikaljaa puistossa eurodancen muuttuessa kohti hoppia. Katsellen kaupungin kiihkeänä sykkiviä valoja. Silloin suoranainen hulluus asui jokaisessa nuoressa. Jos ei keskustassa, niin viimeistään sillan ali, tai yli, kulkiessa löysi itsensä mitä omituisimmasta paikoista. Hilton, Sekolanmäki. Alkoholismia ja nistejä sulassa sovussa etsien merkitystä, toivoa ja kaiken olevaisen unohtamista tästä maailmasta. Päähänpotkitut viimeisellä pysäkillään ennen lopullista rappiota.

Sytytän jointin ja viritän taajuuttani kohti illan liigakierrosta.

Tarkistan huoneessani laukkuni sisältöä. Kirjoituskone: Olivetti Lettera 32, myrkyn vihreä. Ainoa kumppanini, joka suhtautuu asioihin hillityn vakavasti. Kuuntelee neuvomatta; Asia, jota ainakaan yksikään miespuolinen ystäväni ei osaa tehdä. Hellekypärä, pullo rommia, päkki bisseä, rizloja, bongi, hyönteismyrkkyä, allergialääkkeitä, ruisleipä, pippurisumutin ja pakollinen Kari-Pekka Käry. Laastaria, siteitä, veritankkausvälineet, nappeja, erlenmeyer, foliohattu, lusikka. Olin valmis. 

 "Paras ideahan on vittuilla kännissä vieraassa kaupungissa ventovieraille."

Tänä iltana pelattaisiin yksi irvokkaimmista otteluista aikoihin. KooKoo-Pelicans. Kotikylieni joukkueet luistelisivat vastakkain. Törmäilisivät laitoihin ja parin tunnin riehumisen päätteeksi koko halli tyhjennettäisiin juopuneista, fanikerholaisista paitoineen, viireineen ja rumpuineen.

Pelkäsin lopputulosta, pelkäsin jokaista vakavasti otettavaa fania molemmilta puolilta. Tuota verenhimoista saalistajalaumaa. Tempaisin siis puolet rommista pelkästään tärinään ja moikkasin lähtiessäni tuttua viiksivallua tässä keskustan nakkibaarin, kippolan ja hotellin yhdistäneessä putiikissa.

Aloitin tuopin ottamisen, eli alkoholin nauttimisen paikallisessa ilmeettömän tunnelmattomassa baarissa. Nurkkapöydässä tarkkaillen tilannetta. Jostain syystä tässä kuppilassa osattiin joskus tarjoilla kaupungin huonoin Guinness. Nyt tyydyn vain torjumaan malariaa Gin&Tonicilla suihkutellen hyönteismyrkkyä kaikkialle. 

Rohkaisen itseäni hellekypärä päässäni kohtaamaan sateisen lopputalven illan ja astumaan kohti ruosteista Urheilupuiston jäähallia kiroillen vain, etten ottanut mukaan frisbeegolf-kassiani. Olisin voinut heittää kiekkoa, nauttia kaljasta ja pitää itseni tarpeeksi etäällä faneista.
Jäähalliin astuessani savukkeeni tipahtaa alas: ”Äiti Jeesus mihin oletkaan poikasi tunkenut”. Näen Lahden. Siis täysin naamat olevat penkkiurheilun ystävät lakanoineen: ”Kouvola on Suomen turhin kylä”, ”Tervemenoo KHL:n divariin muiden ryssäjoukkueiden kera”.
Paras ideahan on vittuilla kännissä vieraassa kaupungissa ventovieraille. Mietin, että tästäkö samasta perseilystä natsisaksa lähti? Jossa yhtä asiaa palvovat isänmaan toivot, taunot ja tuijat päättävät, että vain heidän mielipiteensä on oikea. Tuo yhtenäisesti pukeutuva kerho, viireineen, rätteineen ja torvineen toitottamassa miten väärin kaikki ovat, mutta nyt vielä jurrissa.
Vastapuolella tilanne kiristyy ja kuulen jo oranssimustien pellejen aloittavan: ”Tsigagolaiset turpa kii, tai takas ettimään koripallojoukkueenne kadonnutta kivestä”. Tästä tulee pitkä ilta.
Suihkutan lisää hyönteismyrkkyä ja otan antihistamiinini toivoen, että adrenaliinipiikki saa jäädä laukun pohjalle. 

 "Nopeimmat kirmaavat tahdilla, jota ihmettelisi myös Jamaikan juoksumaajoukkue."

Kuulutusten perusteella ottelu alkaa, kaivan laukustani lisää juomista, heitän napin suuhuni ja mietin miksei yhdenkään joukkueen sisääntulobiisinä ole Beatlesin: I am the Walrus?

”Mister City, policeman sitting,
Pretty little policemen in a row,
See how they fly like Lucy in the Sky, see how they run,
I'm crying, I'm crying
I'm crying, I'm crying”
Alan itkeä liki hysteerisesti. Vieressä istuva Pena halaa minua ja taputtaa olalle: ”Oli se murha takaiskumaali heti alussa, meiän mokke lähti vissii ettiin torkkaria Nipan rillilt ”.
Katson Penaa. Hän ei ole pukeutunut heimoväreihin. Kenties siksi näinkin maltillinen kommentti.
Päätän tarvitsevani lisää juomista. Koska Suomessa ei tunneta fanikulttuuria, niin katsomoissa ei saa juoda. Katselen tasaisesti piirinä pyörivää yleisöä lasittunein katsein. ”Tarvitsevatko nämä vielä lisää viinaa? Todennäköisesti, koska tarvitsen itsekin”.
Vastapäätä poket jo raahaavat sateenkaareksi muuttunutta kasaa jäähyaitioon. Tarraan melkein cheerleaderin takapuolesta kömpiessäni rappuja ylös. Valitettavasti myöhästyn. Sillä muutkin ovat kuulleet pillin ja ryntäävät yhtenä likaisena massana kohti ylihintaista keskiolutpistettä pitämään nousuaan yllä. Nopeimmat kirmaavat tahdilla, jota ihmettelisi myös Jamaikan juoksumaajoukkue. Koen kuitenkin tähden syttyvän päässäni ja könyän kohti pressitilaa. Tuota ilmaisen viinan ja voileipien mekkaa, jossa joku joukkueen apuvalmentajan huoltajan kummin kaima kertoo tuntemuksiaan jaloviinapulloa pyörittäville paikallislehden lehtimiehille. Täällä ei kuitenkaan kuitenkaan kierretä mustaa kiveä, pelkkä tarjoilupöytä riittää.
Tervehdin nopeasti, täytän laukkuni ja pistän ovella päivystävälle pokelle kympin taskuun. 

"Päätän poistua ja muistaa tutkivan journalismin pyhää isää: Hannu Karpoa ja ojennan ruisleipäni herralle. "

Vaappuessani takaisin ilmeisesti kotijoukkue tasoittaa päätellen nopeasta Lahtelais apatiasta. En kuule vittuilua, ainakaan minuuttiin. Tosin aika tuntuu valuvan mielessäni venyen, kuin hubba bubba päävalmentajan suussa.
Käyn hallin saniteettitiloissa säätämässä itseäni tehokkaampaan kuosiin. Kanyylia sovittaessa kuulen sadattelua viereisestä kopista ja tunnen journalismin pistävän itseäni. Tiedustelen tahdikkaasti tilannetta ja koitan päätellä puheesta, murteesta ja vastauksesta vastaajan heimoa. Vastaus on hämmentävän pitkä ja rujo monologi. Sellainen, joita Veikkaaja-lehden omahyväiset asiantuntijat suoltavat jalkapallosta, käsipallosta, curlingista, tai vaikkapa päiväkodin lasten ”Kuka pelkää mustaa miestä?”-pelistä. Veritankkaus etenee finaaliin samalla tahdilla, kuin otteluanalyysikin. Siihen kohtaan, jossa paljastuu herran tulosvetokortin turhuus. Päätän poistua ja muistaa tutkivan journalismin pyhää isää: Hannu Karpoa ja ojennan ruisleipäni herralle. 

Palatessa on taas erätauko, mutta värien virratessa ylös virtaan minäkin pilven lailla sulautuen yhteen kaiken kanssa, toisiaan koskettaen ja kurkottuen kohti ikuisuutta. Hengitän syvään ja kuvittelen itseni lautaksi pitkin Kymijokea katsellen mäntypuita ja kadonneita tehtaan piippuja.
Kunnes minulle kerrotaan crowd surffaamisen olevan kiellettyä. Palaan jotenkin  paikalleni. Pena on kadonnut viereiseltä paikalta johonkin. Tunnelma on äänekästä, meluavaa ja juopunutta. Minä tosin kuulen korkeintaan, kuinka hautausmaa vetää käteen.
Näen fanikerholaisia pyhiinvaellusretkellään tuijottamassa vihaisesti toisiaan, kaikkia erinäköisiä. Erityisesti minua. En ymmärrä tätä. Jos on heimounivormu peruukilla, kasvonaamiolla ja aurinkolaseilla jäähallissa, niin miten voikaan katsoa noin minun hellekypärääni ja hyönteismyrkkyäni? Havaitsen rommipullon tyhjenneen. Pahus. Minä tarvitsen rommia, ja uskon romminkin tarvitsevan minua. Olemme symbioosi, jossa kunnioitamme toistemme rajojen rajattomuutta. Kun rakastelemme, se on pelkkää platonista intohimoa sekoittuen itseinhoon ja melassisen siirappiseen itseinhoon. Toisaalla vip-aitioissa näen pukumiesten vetäneen huiveja kaulaansa, toiset jojoksi, toiset muuten vaan. Lihavaa porsastelua, hyvä veli kerhoa. Selkääntaputtamista ennen puukottamista. Osinkoja, obligaatioita, futuureja, bingolottoa ja napakymppiä, jossa kelpaa vain Nicke Lignell ja voitto kotiin ilman pastaa veisaten viis kaikesta muusta paitsi omasta navasta.

Joskus pikkujouluaikaan näissä kuulema tapaa varsin helppoja kinkkuja; puolin ja toisin. Irstaus viehättäisi. Se täydentäisi medianäytelmän ja kaukaloviihteen. Alan jo miettimään täydellistä jäälajia. Kenties lätkää voitaisiin pelata bikineissä? Jokaisessa tuolissa voisi olla selfiekamera, kaljahana, sahtihaarikka ja pornokanava. Koko komeus voitaisiin kuvata, lähettää maksukanavalla ja yleisö voisi online-äänestää kenet hallista poistetaan, kuka voittaa jäällä ja ketkä fanikerholaiset voisivat boostata suosiotaan erätauolla mutapainikehässä.
Odotan tämän artikkelin jälkeen puheluita ainakin sinulta Markus Selin. 

" Täällä ei lyödä mailalla hevosta, vaan ihmistä."

 
Samalla himmeästi ihmettelen, miksi tämä viihde ei voisi toimia kuin leffan katsominen teatterissa.
Jossa muiden katsojien puhelimen pirinä aiheuttaisi suunnattomasti paheellisia katseita, mutta kukaan ei sanoisi mitään. Täydellinen rauha keskittyä olennaiseen. Havaitsen näiden ajatusten, syntisten kelojen, jälkeen ottelun päättyneen tietämättä edes kumpi voitti. Tiedän vain, että ralli ja oikea matsi alkaa. Kiroan, ettei ole popcornia ja viritän pippurisumutinta valmiiksi. Kouvola vs Lahti part 2 – Kivesveto Go, go.
Pelicansin puolen suunsoitto menee ihon alle ja kaaos, sekä anarkia valtaavat maaston. Täällä ei lyödä mailalla hevosta, vaan ihmistä. Veikkaan seuraavana päivänä uutisoitavan tappeluista parkkipaikalla, taksijonoja, tyhjiä pulloja ja eksyneitä lapsia. Ruuhka tk:ssa ei ole ollut uutinen vuosiin, joten se jää välistä. 

Käytän sumutinta edessäni uhoavaan gorillaa muistuttavaan henkilöön sillä seurauksella, että päätän laittaa liisteriset sukset jalkoihini ja kuvitella itseni Myllyläksi, Karpaasin paikalle Lahden 2001-kisojen maalisuoralle. Loppuilta menee jotenkin sameana ja sekavana. Sekoitan soodaa ja Chivasia jäillä tehden muistiinpanoja jälkipeleistä. Haluaisin kysyä: Jos olisit nallekarkki, minkä värinen nallekarkki olisit? Ilmeisesti kysyinkin, sillä sekä Raid, että toinen sumuttimeni ovat molemmat aamulla tyhjiä, enkä löydä Erlenmeyeriani mistään.

Kouvolan yö on siitä outo, että vaikka mitä tapahtuisi, sitä jotenkin löytää itsensä seuraavana aamuna hotellin aamiaispöydästä tärisevänä etsimässä pekonia, tuota elämän eliksiiriä. Joskus, vaikkei olisi huonettakaan. Turhaan, niin turhaan.

Tissutan aamiaisen jälkeen päkistä weisseä, vauhtia ja kolaa sekaisin pysyäkseni tolkuissani deadlinen puskiessa päälle, kuin oranssimusta aalto viikatteen kera.
Penkkiurheilussa ja tällaisissa matseissa iskee lopulta vastapalloon se fantastinen, liki universaali tunne siitä, että mitä tahansa sitä tekeekin, on se oikein, että olemme aina voitolla. Pelko ei ole häviön pelkoa, ei muiden pelkoa, vaan pelkoa siitä, että itse saattaisi kulkea sen ohuen rajan ylitse. Sen rajan, jonka yli kulkeneet eivät palaa, eivät puhu, eivät kerro siitä. Silti juuri sen rajan tavoitteleminen tekee koko elämästä elämisen arvoisen ja urheilusta elämänmakuista anarkiaa, sirkusta ja nirvanan etsintää. Fanikerhot ovat tämän tarinan ääripäitä, jotka ovat olemassa muistuttaakseen inhimillisestä moukkamaisuudesta, siitä että läikkyy ylitse, jos yrittää liikaa.
Nyt vuosia myöhemmin voin tältä kukkulalta katsella Mooseksena kaikkia kultaista vasikkaa kumartavia kuolevaisia. Tajuten, että se aalto jolla ratsastin silloin joskus osui tähän kallioon, murtui ja vyöryi takaisin. En silti suosittele penkkiurheilua, fanikerhoja, enkä kasvomaalauksia kellekään yli viisivuotiaalle täysipäiselle ainakaan ilman tarvittavia suojakertoimia.

" Tämä huutava ääni, nämä erämaanpolut, ovat sisällä pääni."

Kymijoki Beer Festival-reconstructed

I survived dry this year

Olen viikon ajan raapinut päätäni miettien miten ikinä voisinkaan kuvata Kymijoki Beer Festivalia?

Joten järjestän teille rakkaat lukijat, jotka ette päässeet kirmaamaan pitkin Kymijoen maltaisia niittyjä kansamme, pienen aktivoivan perehdytyksen. Sellaisen, jossa voisitte kokea edes pienen palan sitä seikkaa, joka on kaikissa tapahtumissa oleellisin.. Tunnelma.

"Home sweet home"

"Ihmisiä suviyössä"

Tikkikeisarit voivat siis sylkeä kuppiinsa rauhassa ja tuhahdellen kääntää katsettaan muualle.

Me muut taas koitamme nyt rekonstruoida oikean fiiliksen siinä toivossa, että kokisimme pienen valonpilkahduksen ja hetkellisen ”ahaa”-elämyksen. Aloitetaan.

45100-lanseeraus toisesta vinkkelistä

Vaihe 1.

Valitse mieluinen nurmikenttä pensaikolla ja näköalalla kohti vesistöä. Tämä pitää suorittaa ns. ennakkoon maastotiedusteluna.

Ei oo tälläst vihreet paljo SOPP:s näkyny

Vaihe 2.

Järjestä itsellesi taustamusiikkia valmiiksi. Tässä suosittelemme live-äänitystä kenties bluetooth kajarin lävitse.

Vaihe 3.

Raahaa mieluisaan paikkaan grilli, nuotio, kamiina, tms. Polta sitä hetki, kenties tiristellen erinomaisia raakakypsytettyjä hampurilaispihvejä. Top Chef vinkkinä: Habanero-suolakurkku, briossipulla, aioli, pekoni, bbq-kastike ja cheddar. Big Tex on vaan aivan erinomainen burger.

Vaihe 4.

Valitse erinomainen mallastuote, siideri, tai olutcocktail. Ylläpito suosittelee erityisesti Kaikua tähän. Samalla kannattaa pakata kylmään nippu muitakin suunmukaisia tuotteita.

Kaiku oli raikasta ja säähän sopivaa

Vaihe 5.

Aja itsesi positiiviseen mielentilaan ja erinomaisen mainioon yleisfiilikseen. Be Happy, jos vaikeaa kokeile heti rakastelun päälle, tai ota muutama ja polttele iloisesti.

Tunne, että se fiilis tarttuu ja pian kaikki ympärilläsi ovat onnellisia.

Vaihe 6.

Yhdistä kaikki vaiheet. Relaa nurtsilla pitkälläsi nättinä kesäpäivänä katsellen etäällä lehtipuiden takana virtaavaa kaunista Kymijokea. Taustalla soi jotakin, ehkä joku kuuntelee, ehkä ei.

Kesätuulen hiljaa hyväillessä ihoasi tunnet sormissasi kylmän tuopin, kuin kauan kadoksissa olleen ystävän. Hän haluaa kostuttaa kurkkuasi ja parantaa oloasi koko puolen litran verran. Samalla tietäen, että ensimmäisen jälkeen voi huoletta nauttia seuraavan. Taustalla velloo iloista puheensorinaa. Ei tappeluita, ei riitoja, ei paniikkia, vaikka myrsky hyppäisikin päälle. Suurimpana murheena korkeintaan juomien väljähtyminen vedestä.

Anna koko kroppasi rentoutua ja nauti, hymyile kilpaa muiden kanssa, tanssi varpaillasi nurmikolla ja nuuhki vienoa savun, rasvan ja ruuan tuoksua kesäillassa. Hiffaa, että oikeestaan muuta ei tarvita, paitsi seuraava olut. Repeat.

Drunktank

Hiisin hyviä tuotteita

Välillä mallas edellä

Välillä hiljaisemmin

Välillä humala edellä?

Kiitos taas: järjestäjät, panimot, maahantuojat, ravintolat, talkoolaiset, yleisö

Kymijoki Beer Festival - Juomalistat ja pieniä suosituksia

Kymijoki Beer Festivalin juomalistat ovat saapuneet. Koska aakkosjärjestys verkkosivuilla vaikutti omaan käyttööni sekavalta jaottelen tässä juomat tiskeittäin. Tyyli mainittu suluissa, jos tämä ei käy nimestä suht selvästi ilmi:

Bryggeri Helsinki

Bryggeri Citra Extra Pale Ale

Bryggeri Kesäloma (Pale Ale)

Brygeri IPA

Bryggeri Romanov Imperial Red Ale (American Strong Ale)

Bryggeri Noita (Blond Ale)

Bryggeri Pils

Bryggeri Rose (Hedelmäolut)

Bryggeri Sofia (Imperial Stout)

Bryggeri Stout

Bryggeri Summer Ale (Pale Ale)

Bryggeri Weizen (Hefeweizen)

Bryggeri Winter (Tumma Lager)

Bryggeri Witbier

Sällskaper Ölarne Tjugo Kellerbier

Bryggeri Vuosisata Rhum Barrel Aged (Doppelbock)

Bryggeri Dry Apple Cider

Saimaan Juomatehdas

Don Wheato White IPA (IPA/White IPA)

Brewer's Special Hoppy Hour Pale Ale

Marsalkka Pils Luomu

Marsalkka Tumma Luomu (Tumma lager)

Marsalkka Vaalea luomu (Vaalea lager)

Saimaa Vahva (Vahva lager)

Sun Dog (Lager)

-------------

Don Cloudy (olutcocktail)

Sun Dog Lemonade (olutcocktail)

Crafty Apple Cider

Crafty Dry Apple Cider

Ruosniemen Panimo

Arkkitehti (Black IPA)

Diplomi-Insinööri (Double IPA)

Konsultti #4 (Hefeweizen)

Pohjoista Viljaa (Vaalea Lager)

Takatalo&Tompuri Brewery

Kaski Pils

Kaski Kylmäsavulager

Kaski Kauraporter

Kaski Ruislager

Teerenpeli

DIPA

FC Lahti Kölssi (Kölsch)

Laiskajaakko (Vaalea lager)

Luomuleevi (vaalea lager)

Savannisamu (Pale Ale)

Vauhtiveikko (Hefeweizen)

------------------------------------

Ginger Beer

Lempi mustikka (cider)

Lempi puolukka (cider)

Lempi Teezer (lemon teezer)

Maku Brewing

Amber Ale

Amorphis Lager (Premium Lager)

APA

IPA

Lauri Juicy IPA

Maalais-Tamminen (Hapan Ale)

Saison

Vehnä (hefeweizen)

Malmgård/Diamond Beverages

Anchor Liberty Ale (Pale Ale)

Evil Twin Falco (IPA)

Founders Centennial IPA

Founders KBS (Imperial Stout)

Founders PC Pils

Founders Rübaeus (hedelmäolut)

Huvila Arctic Circle Ale (Perinteinen Ale)

Huvila X-Porter (Portteri)

Kona Big Wave (Golden Ale)

Malmgård Dinkel (Erikoisvilja)

Malmgård Emmer Pale Ale

Malmgård HODA Jester (Sessio IPA)

Malmgård Idaho-Wheat (Vehnäale)

Malmgård Proto #14 (Vehnäale)

Rogue Cold Brew IPA

Sori Brewing Lacuna (Double IPA)

Stone Go To IPA (Sessio IPA)

To Öl Tropical Rumble (Sessio IPA)

-------------------------------------

Malmgård Arctic Cider

Five Bridges Rose (Cider)

Galipette Cider

Huvila Omenasiideri

Thatchers Vintage (Cider)

Panimo Hiisi

Frisco Disco (Donut Island) IPA

Hattara (Sessio IPA)

Humulus Lupulus (Double IPA)

Ich Bin Ein Berner (Donut Island) (Gose)

Iku-Turso (Imperial Stout)

Kyyttö (Milk Stout)

Leimaus (IPA)

Peri (pils)

Vakka-Suomen Panimo

Prykmestar Double IPA

Prykmestar LuomuPils

Prykmestar Oktoberfestbier (Märzen)

Prykmestar Pekoniolut (aromatisoitu olut)

Prykmestar Saazer Pils

Prykmestar Savu

Prykmestar Savuvehnä

Prykmestar Vehnä (Hefeweizen)

Prykmestar Wehnäbock

-----------------------------------------

Prykmestar Ahomansikka-Raparperi (maustettu siideri)

Kaffeplörö (juomasekoitus)

Kova Omena (juomasekoitus)

Kova Tee (juomasekoitus)

Vihreä Jäätee (alkoholiton jäätee)

Fiskarin Panimo

Fiskarin vehnä (Witbier)

Amerikan Serkku (Pale Ale)

Funky Saison

Juhla Pils

Katkera Nunna (Gose)

Kesäkolli (Aromatisoitu olut)

Munkintie (Dubbel)

Musta Valssi (Tumma lager)

Gastropub Betony

Anderson's Chipocca Porter (Portteri)

Anderson's Danger Zone (Eisbock)

Anderson's Dr. Jones IPA

Anderson's Dr. Jones Senior Imperial IPA (Double IPA)

Anderson's Dr. Jones Phat Fil (Black IPA)

Anderson's Dr. Jones Sour Park (Hapan Ale)

Betony 45100 (Porter)

BrewDog Kingpin (Vaalea lager)

BrewDog Punk IPA

Hartwall Aura (Vaalea Lager)

Kaiku (Belgian Ale)

Plevnan Finlayson Art Ale (Pale Ale)

Plevnan Siperia (Imperial Stout)

Plevnan Vadelmavene (Hedelmäolut)

Sonnisaari Aprikosmos IPA

Sonnisaari Eisenhoder Weizen (hefeweizen)

Sonnisaari Humalaja (IPA)

Sonnisaari Kuula (India Pale Lager)

Sonnisaari Mälli (Hapan Ale)

Sonnisaari Mölyöljy (Imperial Stout)

Sonnisaari Tippa (Double IPA)

-----------------------------

Hartwall Original Long Drink

Plevnan Mummon mustaherukkasiideri

Plevnan Puolikuiva omenasiideri

Täytyy todeta kattauksen olevan melko huima. Erikoisesti nostettakoon esiin muutamia kiintoisia per panimo:
 Bryggeri Helsinki:
Bryggeri Sofia: Yksi maan parhaimmista Imperial Stouteista
Bryggeri Dry Apple Cider: Oli Lahen SOPP:ssa timanttia. Aivan järjettömän hyvä siideri.

Saimaan Juomatehdas:
Don Wheato White IPA: Parhaimillaan todella mainio tyyli kesäolueksi.
Olutcoctailit: Kui upeeta. Vihdoinkin näitä Suomessa. Iso käsi Saimaalle. Blogiin olikin tulossa cocktailaiheisia postauksia lähiaikoina, kunhan jaksais julkaista..

Ruosniemen Panimo:
Arkkitehti: Todella mahtavassa balanssissa oleva ns. Perus Black IPA. Malliesimerkki tyylistään ja voitti juuri palkinnonkin.
Pohjoista viljaa: Onhan se.. Tylsä? Tietysti on, mutta kova suoritus tuottaa teknisesti täysin puhdas vaalea lager, joka oli tyyliin nähden todella onnistunut ja herkällä tavalla tyylikäs. Ei siis oikeesti yhtään Viikatemainen? Jokainen päättäköön itse?

Takatalo&Tompuri:
(yks Samu nauttii nyt:D)
Kaski Kylmäsavulager: Mielestäni savuoluita ei ole koskaan liikaa. Varsinkaan ovelasti "kylmäsavu"-termillä brändättyjä.
Kaski Ruislager: Miksi tämä muiden yli? Koska siis oikeesti: Ruis. Suomalaiset panimot herätkäähän, että saadaan kotimaista ruismallasta enemmän. Rukiin käytössä voisi kuulkaas olla mahdollisuus brändätä tätä maata?

Teerenpeli:
 DIPA: Kuka olisikaan koskaan uskonut tähän? Pakkohan sitä on maistaa. Teerellä on kuitenkin vuosien ajan ollut ns. perustekeminen kunnossa.
Savannisamu: Ai vitsi. Tätä on mennyt tänä suvena reippahasti. Raikas, iisi, mutta kiva.
Lemon Teezer: Raikas terdejuoma. Siiderikansa tsekatkaa.

Maku Brewing:
IPA. Makun IPA palautti aikanaan hetkeksi uskon kotimaiseen IPA-tuotantoon. Parhaillaan todella hyvä.
Lauri Juicy IPA: NEIPA:sta on tässä blogissa postailtu jo aiemmin. Koska usko Makun humalaosaamiseen on kunnossa, vaikkakin tämä tyyli vaatii jo laitteistoltakin omansa, niin pakkohan tätä on kokeilla ja osallistua keskusteluun: "Onks tää vai eiks tää oo".

Malmgård/Diamond:
Evil Twin Falco: Evil Twin on yhen Mikkellerin velipojan panimo. Kuuluu luokkaan: "Ei yhtään huonoa olutta".
Founders KBS: Jos et ole vieläkään maistanut. Maista. Yksi parhaimpia synkkiä oluita tyylissään tällä pallolla?
Malmgård HODA Jester: OMG. HODA. Aikanaan kukaan ei osannut lokeroida tätä. Ei ollut Sessio IPA:a olemassakaan. Silti sellaista pantiin. Muistaakseni todella hyökkäävä ja nautinnollinen. Saa nähdä miltä maistuu vuosien päästä.
Anchor Liberty Ale: Pakko nostaa esiin. Liberty Ale oli edelläkävijä yhdessä yhden Sierra Nevada Pale Ale:n kanssa. Yksinkertaisesti hyvää edelleen. Elävä klassikko.

Panimo Hiisi:
Iku-Turso: Aivan helkkarin kova Imperial Stout Hiideltä. Kisailee tyylin kuninkuudesta Suomessa.
Frisco Disco: Donut Islandin kanssa tehty Citrainen IPA. Todella juotava ja hedelmäinen.
Leimaus: Otetaan IPA ja reilusti mangoa, sekä chiliä. Todella pervo ja hauska olut.

Vakka-Suomen Panimo:
Saazer Pils: Viime talven kovin kotimainen uutuus? Aivan järjettömän hyvä pils. Parasta VASP:n osaamisalaa selvästi.
Kova-mitä vaan-: Kova-sarja on mielestäni aivan hervottoman hyvä oivallus ja nokkela brändäys. Eikä siinä. Tuotteetkin ovat kunnossa.

Fiskarin Panimo:
Funky Saison: Ovela matalahumalainen Saison, joka on omimillaan ruuan kera.
Kesäkolli: Osa vihaa koko sydämestään. Ja me muut taas pidämme. Kaikkien ginger beer-immeisten suosikki. Hefeä ja inkivääriä, reilusti.

Gastropub Betony:

Kaiku: Ai kui paljon saa vetää kotiinpäin?
45100: Vissiin aika paljon. Kuitenkaan näitä kumpaakaan ei saa juuri mistään. Eli Westvleteren-logiikalla (mitä vaikeampi saada, sen parempaa) parast kaljaa koskaan?
Anderson's Sour Park: Sourihmiset ovat kovasti kehuneet. Tiiä vaikka miekin kokisin valon tämän jälkeen?
Plevnan Siperia: Ei perusteita. Suomen paras olut edelleen, mutta vuosi vuodelta ohuemmalla kaulalla.
Sonnisaari kokonaisuudessaan: Sain vähän vapauksia valita tuotteita. Valitsin kaikista kotimaisista Sonnisaaren. Miksi? Tämän hetken paras kotimainen panimo? Ei huonoja tuotteita, vaan kaikki ovat sellaisia joista pidän. Eli tyyliin nähden isoja. Sellaisia joissa flavoreja ei annostella teelusikalla vaan lapiolla.

 Joten nähdään Korialla. Eiks je?

Yö Betoniviidakossa

 Tämä tarina on aiemmin julkaistu Lahtikko lehdessä, mutta julkaisen tämän novellin nyt täälläkin.

 -------------------------------

Marraskuu harmauden kuu. Taivaalta sataa etäisesti X-tran tiskirättejä muistuttavia esineitä. Sää ei tiedä sataisiko hän vettä, räntää, vai lunta. Kesäisin tämä harmaa betonilähiö on myös maan kuumin city. Silti Kouvostoliitto näyttää oikeat kasvonsa vasta marraskuussa, ilman mandoliinipuuta torilla.

Junamatka on sujunut kerrankin aikataulussa ja ravintolavaunussa vallinnut pikkujoulutunnelma tartutti myös minuun keveän muovimukimaisen nousuhumalan. En tosin ymmärrä miksen saanut mehumukiini pilliä? Lähes yhtä makeaa oli kuitenkin tämä nimeltämainitsemattoman panimon unohdettava vaalea keskiketterä. Kaipasin koko matkan ajan vain oransseja muovituoleja, pieniä tuhkakuppeja ja pajatsokoneita Hankkijan-lippisten kera. Sellaista kadonnutta Essonbaari tunnelmaa, Kaurismäkeläisesti, tietenkin. Sitä kadonnutta 80-luvun alkua, jolloin ravintolaan pääsi vain kovat kaulassa tilaamaan sillivoileipää ja A-olutta.

Juna lipuu laiturille hitaasti ja myöhässä.

Kouvolan rautatieaseman betoniset laiturit saavat sydämeni hymyilemään. Ajatukset karkaavat yhteen täydelliseen ja kylmään iltaan, kauniisiin kasvoihin kotoisiin. Havahdun ajatuksistani vasta nähdessäni tutun näyn: venäläismummot kymmenine matkalaukkuineen, vaksit hölkkäämässä kohti pussikaljoittelevia teinejä kohden, tuulipukuiset sedät sammuneena asemahallin penkeille, R-kioskin vanhentuneen kahvin, eli ns. huoltoasemapaahdon tuoksun ja paikkakuntalaisten vähättelevän sävyn puhua kotikaupungistaan. Tuosta mainettaan paremmasta kodista, joka ottaa turpaan vain kunnan hyvävelikerhon jahkailuista ja köydenvedosta rakennetaanko suolle uusi sairaala, vai kauppakeskus?
Polttelen odotellessani pitkiä savuja ja naukkailen Ed-pulloon jemmaamaani viskiä. Siihen pulloon ei edes konnari halua kajota ilman etälamautinta ja taikaviittaa kaasunaamarilla.

Tervehdin paikalle vaappunutta lumiukkoa, joka paljastuu vanhaksi aseveljekseni paheiden maailmassa ja tarjoan joko parasta Ediä, tai kylmää olutta laukustani keskellä kylmää iltaa. Viski maistuu, en ylläty. Pullo palautuu minulle tyhjänä. Katselen ystävääni ja huomaan jälleen ihmetteleväni hänen pukeutumistyyliään. Kuten aina hän on vetänyt puvun päälleen. Sillä kuulemma liha irtoaa.

Kaverini on sitä mieltä että tarvitsemme avuksemme takamaiden tohtorin. Itse kavahdan tätä heittonakin. Jo ajatus sen inksalaisen piripään seurasta saa ihoni ei kanan, mutta ehkä punatulkunlihalle. Toverini on kuitenkin linjauspäissään jo puhelimessa tilaamassa ja tislaamassa nappeja nousuihin, tasoittavia laskuihin, rommia minulle, tequilaa hänelle ja hyviä joulupipareita pikkujouluihin för allihuuppa. 

Suuntaamme tovia myöhemmin taskut täynnä joulun iloa kohti kävelykatu Manskia. Räntää sataa jo vaakasuoraan ja keskustan valot luovat pikkujoulukauden tunnelmaa kätkien sisälleen kravattipakkoja, irtoseksiä, pettämistä, cocktaileja, haureutta ja sodomaa. Aloitamme sieltä, mistä aina. Kouvolan bonuskortin vihreältä nummelta: Old Tomista. Kättelen kyypparia ja tilaan ison Guinnessin. Se tuntuu vapauttavalta ja aloittelevalta. Paikassa oli joskus varsin lentävä tunnelma, mutta jokin on hukassa tänä iltana. Istumme ainoaan vapaaseen pöytään B-miesten loossiin. Ystäväni avaa puhelinluettelon kartan pöydälle ja avaamme illan. En tiedä montako ”Hitler kuulee”-videota olemme nähneet, mutta tällä kertaa nurkkapöydässä suunnitellaan kaupungin valtausta katu kadulta, tuoppi tuopilta. Koska Kouvola ei lähde meistä, emmekä me Kouvolasta; päätämme yksissä tuumin juoda itsemme ja kaupungin mukavaksi. Sellaiseksi nallekarhun harmaaksi: ”So cute and fluffy that we're going to die.”

Siirrymme ulos polttelemaan ja nauttimaan piparia. ”Kato toi krakasetähän on joku kunnallispamppu”. Siirrän katseeni vieressä nojailevaan setämieheen, joka pysyy pystyssä vain avustajansa toimesta. Setä sammaltaa vieressä tupakoiville neideille. Levy vain on pysähtynyt vaaliteemoihin ja neulakin on kulunut: ”Miää omistaisin koko kylän, mut persut sitä ja vasemmisto tätä. Meillä kokoomuksessa on aina ajettu meidän yrrittäjien asmaa. Haluuks typsyt lähtee kattoon kel on kylän suurin kypärä ja letku letkeä, haha. Oho miult tippu satanen hankeen.”

Käännän päätäni neitien puoleen ja pyydän pakenemaan paikalta kenties sosiaalisempiin kuvioihin ja haastan heidät sovellettuun 110m aitajuoksuun kouvolalaisittain. Siinä vältellään niin sammuvia jouluntähtiä, kuin pokejakin ravintolan ovelta ovelle. Viimeiset kymmenen metriä saa kulkea vapaasti, mutta voittaja on se joka tilaa Amarillosssa ensimmäisenä? 

Päästyäni Lasihelmen, eli lasarin eteen kaverini puuskuttaa, että mitä v..ua miäs? Totean että halusin pelastaa neidit karmealta kohtalolta. ”Miks sie käskit neitokaiset rilloon?”

”Velihyvä; en kokenut kumpaakaan meidän arvoisiksemme”. Astelemme tähän vilkkuvien värivalojen kehtoon. Tilaamme tuopit ja vänrikit kavereiksi. Kiistelemme perinteisesti onko kyseessä vänskä, vai majuri, kunnes tilanteen keskeyttää sisään marssiva naisihminen, joka suuntaa oudon päättäväisesti pöytäämme ja istahtaa alas. En tajua mistä täti on tuttu, epäilen kaverini kaveriksi, kunnes täti avaa suunsa: ”..ttu min poikaystävä on kusipää.. *Kuusaalaista mongerrusta ja avautumista* Lähtekää ukot min luo, voisin nusaista siuu ja tota sin herrasmiesmäistä kaverias samal. Valitettavasti nämä herrasmiehet ovat varattuja herrasmiesjuomien kanssa. ”Ootteks te jotai v..n homoi”. Emme. Pelkästään herrasmiehiä, joita Kuusaa säikyttää ja jotka arvostavat kauneutta, että nautintoja aivan liikaa.

Kumoamme juomamme ja suuntaamme hitaasti vaappuen kohti Rytmikattia, tai mikä Downtown se nykyään onkaan. Kama alkaa vaikuttaa ja poke ovella näyttää aivan mikkihiireltä. Koitan pidätellä nauruani ja tilaan mojiton tiskiltä. Tsekkaan fiiliksen ja päädymme lopulta johonkin hämyyn pöytään paikallisten metallistien kera. Yhdellä on naama täynnä metallinkeräysastiaa, toisella kaljupäällä Viikatteen huppari juroine ilmeineen luo vaan mielikuvan Joensuusta. Seurueen kolmas on olevinaan niin äijä partoineen. Hän on selvästi paikallinen älykkö. Pelaa shakkia läpällä ja osaa kuulemma laulaa Paula Koivuniemeä mutterissa ”lähes selvinpäin”. Harmaa Voice of Kouvola ei iske, mutta havaitsen sivusilmällä kaverini jo pokaavan naapuripöydästä viehkeää paikalle eksynyttä blondia. Hän pyytää lopulta kavereidensa kanssa polttelemaan hyvää Mielakkaan. ”Tää on miljoonatilaisuus, vähän kuin olis lelukaupan häät”. 

Löydän itseni pian Corollan takapenkiltä neitien seurasta. Kuski on selvästi katsonut kaikki Fast and furious-leffat. ”Oon Nikke, tää mun Corolla on Peppi”. Ootteks te niinku paikallisii, vai muute outoja. Kerron Nikelle, et ollaan entisiä lokaaleja samalla tarjoten kuskille matkakaljaa laukustani. Taskulämmin Koffin IVB tuntuu kurkuissamme lämpimältä etanolin ja pahvin sekoitukselta, mutta hyvässäkin tinassa pieni rosoisuus tuo vain rikkautta. Nikke soittaa räppiä ja on käymässä paikallista amista autopuolelta. Emme ylläty. Ystäväni on jo työn touhussa blondin kanssa. ”Se on varmaan se puku?” Mietin. Lopulta Nikke tiputtaa seurueemme suljetun mäkikeskuksen huoltotielle ja talsimme ylös. Hetkessä on jotain maagista. Kotikaupungit tuikkivat valot räntäisessä yössä, hyvää tupakkaa ja toivottavasti pian viilenevää kaljaakin. Jutut kulkevat riemukkaina ja nousuhumalaisina viileässä yössä. Blondin hiljaisempi ja ujompi frendi ”Anu vaan” levittää meille alustoja ja Nikkekin nousee ylös jerrykannun ja risujen kera. ”En oo jemmaas näit. Näitteks te sen videon tuubis?”.

 Maailma kevenee, havahdun jo nuotion loimotukseen. ”Tiiätsä sä mikä täs maailmas on pilal? Se ettei me välitetä toisista, hukutetaan ittemme vaan tavaraan, seinien sisälle ja somekuplaan”. Päätän tehdä ”Anun vaan” kanssa läheisyyttä. Löydämme pian yhteisen sävelen ja jokaisen marraskuisen tuulen tuoman puhalluksen jälkeen päädymme saman makuupussin alle.

….........

Herään seuraavana aamuna jäätävään päänsärkyyn jostakin asunnosta. Anu kömpii vierestä ylös ja laittaa meille kahvia. Syvä hiljaisuus vallitsee, kuten lähiöissä sunnuntaiaamuina yleensä. Ulkona maa on valkoinen ja talot harmaita. Tunnistan yhden, pian toisenkin. "Lehtomäki". Tuo 70-luvun politiikan mausoleumi keskellä metsää valtatien varressa, johon kärrättiin kaikki köyhät ja kipeät. Opiskelijat ja alkoholistit ja muutkin nistit. Myöhempien aikojen maahanmuuttajat ja kaikki muu, joita ei keskustaan haluttu. Viimeinen pysäkki ennen lopullista rappiota. Havahdun.  Viimein Anu saa suunsa auki. ”Tota.. Min piti kysyä tät siult jo eilen, mut..”

”Niin?”

”Miks vitus sul oli toi pingviini koko ajan matkas ja oisit sie halunnu Vilmanki tänne?”

”Katson sohvalle päätynyttä kaveriani ja kysyn kuka on Vilma?”

”Se min blondi frendi”

Hitaasti muistikuvat tarkentuvat ja kelaan Kouvolan tehneen taas temppunsa. Lopulta otamme ritolat. Minä ja pieni, pehmeä pingviini.

Kotiolutiltama Korialla

Joskus on matkustettava pienessä lenssussa kauas. Joskus on jätettävä Lahen kisakylä ja edettävä jonnekin Korialle. Sinne hankkijalippisten salaiseen maailmaan Kouvolan kainaloon. Edessä oli kotiolutiltama, eli oluttuokio varsin antoisalla ja tukevalla kattauksella.

Koska totuus tulee aina lasten suusta tukeudumme nyt isäntäväen antamiin lempinimiin.

Maistelijat: Albatrossi, Tukaani, Minkki ja Julmagaattori.
Aloitetaanpa kevyestä päästä kohti syvää ja synkkää. Ilta on oleva pitkä..

Menu del dia

”Kaiku proto 2017”, 4,7%, 25ebu. Belgityylinen Ale

J: ”Helteisen terassin keidas”

T: ”Appelsiininsiivun ku heittäis, ni olis Brysselin raatihuoneen torilla.”

M: ”..Kerron kohta, mutten koskaan”

A: ”Kepee ja raikas”

”K&W Tumma lager” ,5%, 40ebu. Tumma lager

J: ”Schwarz, Schmeck wie arsch”

T: ”Hyvä joulu, miellyttävän linjakas”

M: ”Jouluinen”

A: ”Tumma ja iisi”

”Synkkä Lippo bipa”, 7,9%, 102ebu. Black IPA

J: ”Perjantai, Robinson Crusoen Perjantai”

T: ”Tuoreena parempaa”

M: ”Aineissa & Analoginen”

A: ” Hyvää, muttei tarpeeks syvää”

”Belial” 9%, Belgityylinen Vahva Ale

J: ”..Omist oluist sanomiset”

T: ”Hyvät hedelmät tulee ja nätti”

M: ”Odotan kypsempää pullossa”

A: ”Hopeatoffeeta ja luumuja”

”#prayforebelgium 7,9%”, 19ebu, Dubbel (vai Belgityylinen Vahva Ale?)

J: ”Pilsnermallasta, sitä pilsnermallasta.”

T: ”Oma, vähän viilattavaa”

M: ”Nahkaista satulaa”

A: ”Kuivaa, iisiä tummaa belgiä”

Laiskat ei liota. Etikettejä meinaan.

”Plague Doctor”, 9,7% ”Wee Heavy”

J: ”Kakkosastiasta maistui”

T: ”Ei tuu ainakaan weewee mieleen”

M: ”Ei oo hevii, pelkkää lovemetallii”

A: ”Kuin belgiä ilman oikeaa hiivaa”

”Cobra Kai perus ja Barrel Aged”, 9,8%, Imperial Stout

J: ”Suuhun sopiva. BA: vietän mielelläni päivän tynnyrissä”

T: ” Antaa sille aikaa. BA: ku antaa aikaa, ni hyvä balanssi”

M: ”Raskasta siirappia. BA: sulatan jo paremmin”

A: ”Harmonia haussa, eli nuoren juotu. BA: Mageet kamaa”

”Sen Sortin Saison” 9,8%, 32ebu, Saison

J: ”Haluaisin Yhtyä”.

T: ”Helppo erä”

M: ”Jännä hedelmä, maiskuttelematta paras tuotantokausi”

A: ”Upea balanssi spekseihin nähden”

”Triple Sour Strawberry Saison” 9,8%, 32ebu, Saison

J: ”Tylpistää makuspektriä”

T: ”Innolla odotan jatkoa”

M: ”Kaakkois-Aasialainen vai puolalainen poimija”

A: ”Edellinen+Rainbow mansikkahillo”

”Project Kyrö harjoitus edition” 8,5%, 85ebu. ”Joku Stout”

J: ”Parempi humalointi kuin Siperias, balanssis”

T: ” Maukasta, paljon makuja”

M: ”Korian Ponnen tanssiolut, laittaa jalan vipattamaan”

A: ”Vähän nuorta viel”

”Negro Mulata Stout”, 8,6%, 99ebu, Imperial Stout

J: ”Onks täs siirappia?”

T: ”Melkee kaikkea mitä löytyi”

M: ” Jumalattomast makua”

A: ”Jännäst balanssis”

 ...........

Tämän jälkeen laitoin vihkon piiloon. Soundi pysyi outona ja joku soitti taksin, jolla meni tunti löytää tuohon ihmisyyden pimeään koloon. Odotellessa ehdimme nauttia mm. yhden Yellow Bellyn suoraan pullosta.. 

Ravintolassa oli tarjolla vain korvikealkoholia, joten se siitä. Kiitän maistelusta mukana olleita. Hauska ilta jälleen kotipolttoisten kesken. Päällimmäisinä ajatuksina hurja laatu omissa tuotteissa ja maksan kestävyys.

Esanssikuraa pullosta?