Tiskin takaa: SOPP-Helsinki

Siitä oli kulunut jo neljä vuotta, neljä kesää. Siitä kun viimeksi tallustin hikisellä rautatientorilla kauden päätapahtumassa SOPP-Helsingissä.

Tälläkin kerralla oli kuumaa ja kuivaa, kuin Ruisrockissa ikään. Ruotsinlaivojen sijaan saisin ihmetellä lähes samaa kokoluokkaa olevia ihm.. eiku jonoa vesipisteelle. Toisin kuin aiemmin minun oli määrä olla töissä. Siis duunissa katsomassa muiden dokausta. Ei, ei, ei. En tiedä mitään vastenmielisempää, kuin tietyllä asenteella varustetut keski-ikäiset nousuhumalan viimeisessä vaiheessa, samalla kun itse pitäisi olla vuoden aasiakaspalvelija ja tarjota vielä lisää juomista.
 ”Jesus, miten tää jengi jaksaa vuodesta toiseen?”

Kävelin meidän tiskillemme nousevassa kofeiinipärinässä nautittuani tuplaespresson vauhdissa jostakin Kampin keskuksen lukuisista tukkoisista kahviloista.

Nopean esittelyn ja statusscheckin jälkeen oli aika ottaa hanaa sarvista ja kaataa ensimmäistä kertaa jollekin kaljaa maksusta. Outo fiilis.
Jossain vaiheessa havaitsin, etten oikeastaan mieti koko asiaa, vaan toimin. Olen aina sanonut vahvuudekseni vuosien kokemuksen mitä moninaisemmista palvelukyldyyrin työtehtävistä, joten varsin nopeasti pääsin itseni kanssa taas sinuiksi uudessa tilanteessa, mutta silti vanhaa suolaa janoten. 

Se tuntui oudolta, silti tutulta. Ei leipälajilta, mutta sellaiselta mitä säbän pelaaja tuntee laittaessaan hokkareita jalkaan. Perusteet ovat tuttuja, mutta silti erilaisia.

Oikeastaan lopulta fiilis kääntyi epäuskoisesta ja uteliaasta siihen, että snadisti oli kiva turista mukavien ihmisten kanssa oluesta. Ainaha se on, mutta asetelma on erilainen riippuen miten päin tiskiä nojaillaan.

Lopulta olikin jo aika päättää oma vuoro ja siirtyä tiskin toiselle puolelle omaan elementtiini. Uida kuin norppa katiskassa. Ahtaasti, mutta sulavasti kiersin tiskejä, moikkasin tuttuja ja nautin virvokkeista. Itseasiassa siinä määrin, etten tenhyt yhdestäkään minkäänlaisia maistiinpanoja. Ei vaan jaksa enää.

Iha hyvii bissei oli, pari yllätyspulloa, lonkkua, tislettä, siideriä.. Olen kaikkijuomainen, oo siekii.

Isoin hatunnosto kaikille joilla oli jotakin muotityyleistä poikkeavia. Se on vaan riemastuttavaa juoda vaikkapa Dry Stouttia kesäyössä.

Loppuyöstä henkilökunnan jatkaessa pikkutunneille vaapuin hotellille nukkumaan herätäkseni muutaman tunnin päästä siihen, että olin sotkeutunut puhelinlaturiin, luurin pyöriessä jossakin lakanoissa ja huoneen valojen palaessa. Hyviä reissuja, aamuyöllä suihkuun.

Olutarvioissa: Vakka-Suomen NokkosPils

Lahen SOPP:n jäädessä tänä vuonna ikävästi välistä päätin ottaa hieman samalla fiiliksellä takaisin.

Perinteisestihän siellä on syöty letut, muikut, juotu kivisahdit, NokkosPilssit ja myöhästytty vikasta junasta.

Tänään päätin näistä klassikoista nauttia pullollisen erinomaiseksi todettua Vakka-Suomen NokkosPilsiä, joka on kyllä varsinainen kesän merkki.
 ”Kuu vehniksist kesään, Nokkospilssist ei päivääkää”. Eiks se sanonta näin menny? Levitin siis riippumattoni terdelle, täytin vesipiipun, korkkasin tuomisen ja aloitimme juomisen.

Tässäkin tuotteessa mielestäni huomioitavin seikka on päiväyksellä.
Meinaan, jos leima alkaa olemaan lopussa ovat nokkospuskan ihanan parahulttaiset aromit katoamassa johonkin olutjumalien päihtyneisiin suihin. Tuoreeltaan taas sitä pitäisi miltei tarjoilla suojahanskat käsissä.

Vahvuutta 5,2%, 30ebua lempeää katkeroa.
 Oon joskus miettiny, et täst sais siistin Sourin tehtyä?

Höpinät sikseen, keskitytään asiaan.

Ulkoisesti sameahkon kullankeltaista eliksiiriä kauniilla, pitsiä jättävällä vaahdolla.

Tuoksussa nokkosta. Saaz komppaa kivasti sen kanssa. Vihreää lehteä, ruohoa ja pehmeää maltaisuutta takana. Miltei yrttistä, muttei aivan.

Suussa nokkonen lyö ja tekee taikojaan. Vinkeää vihreyttä, ruohoa ja lisää nokkosia. Täähä on muute iha superfoodia. Lempeät, kukkaiset humalat. Katkero nipistää varsin tasapainoisesti.

Perästä kaikuen todella smoothin pehmeä suutuntuma saa suun aina vähän messingille. Kesä pullossa.

Ikävästi tämäkin pullo kohtaa loppunsa aivan liian nopeasti. NokkosPils tuo kesän puutarhaan, tai sitten se on riippumatto?
 Seuraavaksi varmaan letut, koska kivisahtia ei helkkari Porist saa. Sääli.
Hyvää Lahen SOPP:a. Etlariin on vissiin joku juttu eksymässä muutamin juomavinkein.

HLS: 7,5/10

Sahtia, johtopäätöksiä ja SOPP-Lahti

 

Tuuli rummuttaa ikkunaa piippuni hiilien hohtaessa punaisena sateisessa yössä. Vieressä mukini nostaa lämmintä höyryä ympäristöönsä. Tuijotan viskipulloa ja hän minua. Tänään olemme luvanneet pitää päämme kiinni ja leikkiä mykkäkoulua. Antfarmin tupareista alkanut lievä viikon brenkkuputki SOPP:n kautta kaverin häihin, yhteen jälleennäkemiseen ja Latvian ex-tempore reissuun ovat kostuttaneet maksaani tarpeeksi. Silti Lahen SOPP on osoittautunut melkoiseksi ”writers blockiksi”. Miten lähestyä tätä saippuapalaa, josta en saa otetta? Kenties Samba ja kuppi kuumaa auttaa?

” SOPP tuikki outoa värinää, kun maistoin ensimmäisen puraisun märkää”

Tuijotan sateeseen, imaisen piipusta mustikkapensasta ja palaan siihen hetkeen.

Oli lämmin kesäpäivä kääntymässä iltaan. Askeleeni johtivat jälleen kohti Lahen matkustajasatamaa. Nyt ensikertaa junantuomana paikallisena. Ensikertaa ilman vakituista kööriäni. Tuota poikain kuppijakippokuntaa, jonka kanssa olimme jo vuosia vierailleet paikalla. Aina on ollut kivaa, vaikkei kaikki aina ole mennyt aivan käsikirjoituksen mukaan ja joskus on karttakin hukkunut matkalla sielun syövereihin. ”Dr. Livingstone?”

Kenties näistä syistä tämän reissun piti olla vain pistäytyminen.  Aye, kuuluisia viimeisiä sanoja.

Jo astuttuani porteista sisään ja napattuani tuon tutun mukin käsiini päätin syöksyä sinne missä ruoho on aina ei vihreintä, mutta perinteisintä. Hollolan Kivisahtia, iso kuppi. Tämän saman taikajuoman tenhon oli löytänyt myös naapuriblogisti eksyttyään samalle tiskille samaan aikaan. ”Ei bönthömpää tänä vuonna” Vanhoissa Jalluissa olisi tilaisuutta varmaan kuvattu jotenkin näin: ”Oli kuin suuret voimat olisivat olleet läsnä sinä iltana. SOPP tuikki outoa värinää, kun maistoin ensimmäisen puraisun märkää..”

Omassa julkaisussani kenties näin: ”Ensimmäinen puraisu Kivisahtia sai jälleen muut oluet tuntumaan omppupompulta. Tunsin alkoholin pyhän voiman hiipivän kehooni. Peläten hetkeä loppuyöstä, jolloin minulle ei enään tarjoiltaisi. Joutuisin ehkä kaivamaan lääkelaukustani kyynelkaasua ja poistumaan kuin suuret taikurit.. savupilvessä peläten sähköpatukkaa ja odottaen aplodeja. ”

SOPP-Lahti 2010-luvun lopussa oli maaginen paikka. Aika, joka oli täynnä epätoivoa, kauhua, mutta myös tuiketta toivosta. Paremmasta maailmasta. Kun katsoi ympärilleen oli vain iloisia ihmisiä löytämässä uutta, kosminen yhteisöllisyys ympäröi olutväkeä. Siitä tunnelmasta on hyvä ponnistaa kohti väistämätöntä laskuhumalaa.
Löydettyäni tutut kasvot edellisillalta vaihdoin nokkelasti tiskiltä pystypöytään.

 Antfarmilta oli osa herrasväestä kaivautunut keostaan esiin. Valon polttaessa krapulaisia silmiä olivat he etsiytyneet suuren lähteen ääreen ilman pelkoa savannin muista eläimistä. Pikainen katsaus tiskien taakse paljasti, että harmittavan harva tuttu oli löytänyt paikalle. Nostan hattua siis kaikille paikallaolijoille. Ehdimme jo tutustua lukuisiin mallastuotteisiin, joiden kuvaileminen olisi pitkästyttävää teille, tai kenties janoa aiheuttavaa, jos valitsisin tarpeeksi eksoottisen listauksen adjektiiveja? Vaikka panimokattauksen kutistuminen järkyttikin, niin kenties juuri siksi valikoima yllätti positiivisesti? Ei kuitenkaan niin positiivisesti, että seuraavasta aamusta olisi selvinnyt ilman buranaa, muttei niinkään että olisi pitänyt käydä pyörittämässä helikopteria päksissä (Sairaalassa, toim. huom. Lähde: Lahest-Suomeen sanakirja).

Sisäinen Nikke Knatterton veti johtopäätöksen kuitenkin valikoimista: Pilsnerit ovat tulossa hitaasti takaisin. Kenties on opittu, että sellaista oikeasti helkkarin hyvää IPA:a on vaikea tehdä. Hazy Islandissa oli yritystä, mutta maun ollessa sellaista kotipolttoista yrttikatkeroa ja verrattessa edellisillan Hazy Janeen ero oli selkeä. 

"Onks tää ny sitä IPA:a, vai muute vaan sameet"

 

 "Mietin millainen mulkku oikein olen?"

Kouvolasta eksynyt seurakunta oli myös pyhittämässä vettä vinkaten Bryggerillä olevan aarre, jota yks Olli vartioisi tarkasti. Päätin koettaa onneani ja sainkin tipan tätä mielestäni tilaisuuden parasta uutta tuotetta. Bryggerin tuore omenasiideri oli niin loistavasti onnistunutta tyylissään, että kävin erikseen yhtä Matthiasta onnittelemassa tuotteesta. Jäin toviksi suustani kiinni ja jotenkin käteeni lyötiin viskiä. Tuijotan tätä kirjoittaessa kaikessa hiljaisuudessa viskipulloa kotonani. Näen hennon kyyneleen valuvan hänen rotevaa runkoansa pitkin. Mietin millainen mulkku oikein olen, kun en rakasta tänään lähimmäistäni? Ja kuinka pitkään olenkaan maannut parvekkeen lattialla puhaltelemassa savuja piipusta? Teeni on jäähtynyt, mutta päätös pysyy. Itsepäisesti kaadan muumimukia taas täyteen ja haaveilen riippumatostani.

Tuttu surina alkaa päässäni. Surroundia puskee, kun nakhla alkaa tepsimään. Äänet vievät takaisin veskun rantaan.

  Turisen viskipäissäni limuradion väen kanssa. Suunnitelmat lentävät, seitinohuessa on ihmisen hyvä olla. Tutustun samalla yhteen suureen vapaaseen peitsimieheen, eli free lanceriin ”ehehehe”.

Koska alkoholi saa minut holtittomaksi ja entistä impulsiivisemmaksi löydän jostakin savonmualta saapuneen Ison-Kallan. Sanottiin jo, että ”Lakkaa juomasta”, mutta tutustuttuani yhteen belgialaiseen blondiin olen taas heikkoa lihaa. Kerta ei ole ensimmäinen. Epäilen ettei myöskään viimeinen, mutta en sano tätä ääneen.

Lopulta havaitsen seisovani autioituvalla festarialueella yhdessä peitsimiehen kanssa. Päätämme suunnata jatkoille. Valitettavasti tutussa Pointissa naamamme eivät miellytä, joten etsiydymme Teerenpeliin, jossa olin kuullut olevan yhtä neljäsatasta polakkia piipussa. Olen siitäkin tavoilleni uskollisena raapustanut arvion, mutta muistikuvien ollessa vähintäänkin sumeita tyydyn toteamaan, että oli varmaan hyvää ja pitäisi maistaa uudestaan. Onneksi järki, tai joku muu ystävällinen sielu, oli käskenyt tilata Titanicin tuhoa tiskiltä, sillä muuten olisin kuivunut paluumatkalla kasaan.

Viimeisissä usvaisissa kuvissa, joita epäilen diasarjaksi päässäni (eikä vähintään värien vuoksi) näen vihaisia keski-ikäisiä tätejä ja hymyileviä herrasmiehiä. En muista miten olin selviytynyt kotiini herättyäni seuraavana iltapäivänä hikisenä ja darraisena. Kuvien perusteella olen etsinyt taas sisäistä Attenborough:ta kuvaten ainakin rusakoita ja naakkaa kotimatkan varrelta. Sahti ei siis viennyt jalkoja, vaan tossuni osasivat itsekin kotiin. Kenties olin taas tehnyt päätöksen kadota? En tiedä milloin, monelta, tai miten se oli jälleen tapahtunut? Ehkä se oli suunniteltua, kuten morsiusparin häviäminen omista bileistään? Huipulla lopettaminen ennen alamäkeä, vai olinko ollut jo pitkään alamäessä? Kukaan ei kuitenkaan ollut vastaamassa näihin kysymyksiin. Kaikissa töissä, harrastuksissa, mutta myös nautinnollisissakin asioissa on varjopuolensa. Tämä saattaa olla näitä Ying ja Yang juttuja? 

SOPP-Lahti teki siis jälleen temppunsa. Tuntemattomat retket, fiilistelyt ja pitkät filosofiset hetket. Festareiden kutistuminen on tietysti ikävä käänne. Tutuista panimoista mm. Laitila, Malmgård, Hiisi ja muut olivat hypänneet kelkasta. Kenties Lahen SOPP:n arvo ei palvele enään? Kenties olutfestareiden laajeneminen tekee tehtävänsä myös käänteisesti?

Itselleni nostalgia-arvo riittää niin pitkään, kun on sahtia ja kiintoisia ihmisiä.

Loppuun voisin markkinoida yhtä pientä festaria ”Jossain takahikiällä tanssilavalla”. En usko, että kuitenkaan tarvitsee. Lahen Suuret Oluet, Pienet Panimot.. Oli se vaan kiva. 

-----------------------

Tupakasta katoaa maku, teemuki on kolissut pitkään tyhjyyttään. Viskipullokin on mennyt kiukkuisena nukkumaan.

On aika laittaa illan viimeiset hitaat soimaan. Valitsemme Hevisauruksen Pingviini vilkuttaa kappaleen. Näihin tunnelmiin, hyvää yötä.

"Woo! Pingviini vilkuttaa jäälautaltaan Woo! Yksin hän matkustaa valtamerten taa innoissaan Hieman yli kuusi ja puolisataa meripeninkulmaa matkustettuaan jäälautta rantautui keskelle vuonoja. Oli pimeää ja kylmää, maa oli nimeltään... Norja! - Heissan, heissan, pikku pinkku, mitäs täällä teet? Mä söisin turskapuikkoja, mut kurkkuni on kipee. - Voi, voi! Mut kuule, mul on siihen lääke! - Onks toi kurkkupastilli? No kohta helpottaa! Laulaminen tällä lailla on niin ankeaa."