Olutarvioissa: Humalove Hammer of Sucellus

 

Neljän viljan kotimaisen barley winen luulisi olevan jo sen sortin tapaus kotimaisessa panimokentässä, että hype olisi kantautunut  perähikiälle asti? Ainakin joskus oli näin. Nyt Alkoon tihkuu uutta tavaraa sellaista tahtia, että sitä kuuluisaa heikompaa hirvittäisi.

Humaloven kiertolaispoppoo on tällä kertaa pistäytynyt UG:lla ponnistamassa (herra isä) 10,5% tuotteen. Vitamiinipitoisuus sai siinä määrin villasukat pyörimään omissa jaloissani marraskuisessa loskassa, että oli pakko napata pullo koriin ja visaa vinguttaessa koittaa ajatella kauniita ajatuksia tulevasta makunautinnosta, takkatulesta ja kynttilöistä. Ah innohomoilua, hyggeä ja muita ihania asioita vilttien alla.
Ebuja harmittavasti vain 43 yksikköä. Todettakoon, että toinen vaikutin tämän ostoon oli omassa pöntössä käyvä Barley Wine, tai Rye Wine, miten vain. Toki lähtökohdat ovat toisenlaiset, mutta kun mieli teki niin pahasti Sierran Bigfootia, että alan ymmärtää saappaan pohjallisia kaluavaa koiruuttamme. Eli yksinkertaisesti nautimme ja kaluamme yhdessä nyt placebolääkkeitä.

Ulkoisesti mahonginruskeaa olutta todella niukalla vaahdolla. Ei siinä, ei tässä missikisoissa oltukaan. Tuoksu tarjoilee tuoreeltaan kuivattua hedelmää sen verran, että pelkään jo suurempien belgivivahteiden päällekäyvyyttä. Tummaa siirappia ja marjaa sekaisin. Mallasta piisaa, mutta näillä leveysasteilla kaipaisi enemmän intensiteettiä; jännitystä, seksiä ja väkivaltaa. No pahimmat alkoholiesterit ovat kokonaan jemmassa, joten veikkaan rungonkin olevan kohdallaan.
..Ja onkin. Liki siirappista maltaisuutta, salmiakkia ja pihkaa seassa. Toffeekarkkia, joka puree lopussa. Voisi purra enemmänkin, sitoa ja piiskata. Nyt juotavuuskin on pelottavan helppoa matalilla hiilihapoilla.
Arde epäilemättä moittisi peräkärryn puuttumisesta, niin minäkin. Se toisi hiipuvaan loppuun kaivatun säväyksen. Kenties kaipaan liikaa Bigfootia, tai edes Old fog hornia?
Eikä siinä. Humalove painaa kyllä tässä kenties parastaan toistaiseksi. Ei täydellistä, mutta harvoin BW maailmassa mietin, josko joisi toisenkin?

HLS: 6/10

Fiilistellen jouluoluita: Humalove Winter Moo ja Mikkeller Santa's little helper

En tiedä kuinka aloittaisin. Kertomalla jotakin jonka sinä todennäköisesti jo tiedät Alkon jouluoluista? Kuvailemalla säätä synkäksi ja myrskyiseksi, vai siitä kuinka keskitasoa saatanan pieni apul..eikun Joulupukin pikku apuri (Mikkeller Santa's little helper 2016) oli. Se upposi diipin Thurn und Taxis (lautapeli) session aikana aivan huomaamatta yhdenkään karvan nousematta pystyyn ja ihon menemättä kananlihalle. ”Naaah”. Leimasin sen KELA:n suomalla voimalla, pisteen voittoni jälkeen, luokkiin: ”Mukiinmenevä”, ”Ihan ok”, ”Ei muistikuvia”, 3,5 ilman papukaijamerkkiä, tai nuijittua kuuttimerkkiä.

Päätin vetäytyä Spotfyn äärelle juhlimaan suurta voittoani.

 Olen viimeaikoina tuhlannut aikaani tonkimalla itselleni uutta soundia sen sijaan, että jyystäisin vanhoja listojani puhki. Korkkaan oluen, jonka etiketistä en osaa päättää onko se ruma, vai niin ruma, että se on omaa jo camp-arvoa. Musta lehmä kokaii..lumessa. Jotain valkoista kuitenkin. Silti raaka-ainelistaus lupaa hyvää.. Kauraa, laktoosia, vaniljaa, suklaata... Kaikkea sellaista jota haluaisin, tai halusin käyttää joskus.
 

Hetki vaatii sopivaa soundia. Jotakin sopivan surrealistista, jossa maalataan kieli poskessa vivahteilla, lyyrisillä kikkailuilla, ristiriidoilla. Sellaista joka kutittaa tiettyä lohkoa aivoistani ja saa minut virnistämään pervolle nerokkuudelle ja ajatukselle: Kuinka montaa ihmistä tälläkin kipaleella voi ärsyttää? Kuinka monta tabua se ottaa esiin? Samalla mietin olutgenren tabuja. Niitä asioita, joita ei saa sanoa. Kuten kirjaimellisesti p**ista tuotteista, humalahakuisuudesta, viihdekäytöstä, sekakäytöstä, alkoholismista ja kaikesta siitä, joka on ajatuksen: ”Kaikille kaikkea, kuhan pikkutakeissa on kivaa ja voi muotiblogimaisesti kilistellä pikkulaseissa jotai IPASouria teennäisesti hymyillen” ulkopuolella. Aihepiiri kutittelee mieltäni jatkuvasti. Bloggaamisen reuna siis.. Harva sitä ajattelee ja harvempi on siellä käynyt. Se kohta, kun blogin kirjaimet muuttuvat viivoiksi ja hyperavaruus kutsuu. Voisimme todeta tämän johtuvan siitä, että ne ketkä ovat menneet reunan ylitse, eivät ole palanneet siitä kertomaan. Me muut taas.. Saatamme käydä sielä, jarruttaa ennen loppua ja kääntyä takaisin.. Tällä kertaa. Ja tälläkin kertaa totean, että Winter Moo on kyllä helkkarin maistuva makean laktoosinen, suklaakaakaoinen ja pehmeän paahteinen tapaus. Hyvää juotavaa, no bullshit. Sanoisin posetiivariseksi yllätykseksi, sellaiseksi jossa taustaraita on kohdallaan ja papukaija temppuilee. Kenties imho vaniljaa ehkä karvan liikaa, mutta tässä kohtaa se voidaan unohtaa. "Hyvää, tyylipuhdasta, tukevaa". "Kuumailmapalloileva siilimerkki".

Soundtrack juodessa:
Kuha – Tohtori Krabolan telekineettinen testilaboratorio

Risto – Elävä ihmisjumala

Ukkosmaine – Megaman II

Ukkosmaine - Salamaponi

Ultra Bra – Savanni nukahtaa

Poutatorvi – Rommikätkö

Dead Kennedys – Holiday in Cambodia

Miljoonasade – Tulkoon rakkaus

YUP – Mainosmiesten haamut

Kaikukasti – Lämpöö ja lempee

Saimaa – Matka mielen ytimeen

”On selvää, että Saatana kokee
asemansa uhatuksi.
Tohtorin tieteellinen läpimurto uhkaa
yllättäen Saatanan monopoliasemaa
telekinesian toimialueella.”