Huuruisia tarinoita tuopin ääreltä
suoraan suoneen
tykitettynä.
- Uutisia
- Arvioita
- Kotiolutta
- Gonzoa
- Matkaraportteja


tiistai 11. heinäkuuta 2017

Sahtia, johtopäätöksiä ja SOPP-Lahti



Tuuli rummuttaa ikkunaa piippuni hiilien hohtaessa punaisena sateisessa yössä. Vieressä mukini nostaa lämmintä höyryä ympäristöönsä. Tuijotan viskipulloa ja hän minua. Tänään olemme luvanneet pitää päämme kiinni ja leikkiä mykkäkoulua. Antfarmin tupareista alkanut lievä viikon brenkkuputki SOPP:n kautta kaverin häihin, yhteen jälleennäkemiseen ja Latvian ex-tempore reissuun ovat kostuttaneet maksaani tarpeeksi. Silti Lahen SOPP on osoittautunut melkoiseksi ”writers blockiksi”. Miten lähestyä tätä saippuapalaa, josta en saa otetta? Kenties Samba ja kuppi kuumaa auttaa?

SOPP tuikki outoa värinää, kun maistoin ensimmäisen puraisun märkää”

Tuijotan sateeseen, imaisen piipusta mustikkapensasta ja palaan siihen hetkeen.
Oli lämmin kesäpäivä kääntymässä iltaan. Askeleeni johtivat jälleen kohti Lahen matkustajasatamaa. Nyt ensikertaa junantuomana paikallisena. Ensikertaa ilman vakituista kööriäni. Tuota poikain kuppijakippokuntaa, jonka kanssa olimme jo vuosia vierailleet paikalla. Aina on ollut kivaa, vaikkei kaikki aina ole mennyt aivan käsikirjoituksen mukaan ja joskus on karttakin hukkunut matkalla sielun syövereihin. ”Dr. Livingstone?”
Kenties näistä syistä tämän reissun piti olla vain pistäytyminen.  Aye, kuuluisia viimeisiä sanoja.
Jo astuttuani porteista sisään ja napattuani tuon tutun mukin käsiini päätin syöksyä sinne missä ruoho on aina ei vihreintä, mutta perinteisintä. Hollolan Kivisahtia, iso kuppi. Tämän saman taikajuoman tenhon oli löytänyt myös naapuriblogisti eksyttyään samalle tiskille samaan aikaan. ”Ei bönthömpää tänä vuonna” Vanhoissa Jalluissa olisi tilaisuutta varmaan kuvattu jotenkin näin: ”Oli kuin suuret voimat olisivat olleet läsnä sinä iltana. SOPP tuikki outoa värinää, kun maistoin ensimmäisen puraisun märkää..”
Omassa julkaisussani kenties näin: ”Ensimmäinen puraisu Kivisahtia sai jälleen muut oluet tuntumaan omppupompulta. Tunsin alkoholin pyhän voiman hiipivän kehooni. Peläten hetkeä loppuyöstä, jolloin minulle ei enään tarjoiltaisi. Joutuisin ehkä kaivamaan lääkelaukustani kyynelkaasua ja poistumaan kuin suuret taikurit.. savupilvessä peläten sähköpatukkaa ja odottaen aplodeja. ”


SOPP-Lahti 2010-luvun lopussa oli maaginen paikka. Aika, joka oli täynnä epätoivoa, kauhua, mutta myös tuiketta toivosta. Paremmasta maailmasta. Kun katsoi ympärilleen oli vain iloisia ihmisiä löytämässä uutta, kosminen yhteisöllisyys ympäröi olutväkeä. Siitä tunnelmasta on hyvä ponnistaa kohti väistämätöntä laskuhumalaa.
Löydettyäni tutut kasvot edellisillalta vaihdoin nokkelasti tiskiltä pystypöytään.
 Antfarmilta oli osa herrasväestä kaivautunut keostaan esiin. Valon polttaessa krapulaisia silmiä olivat he etsiytyneet suuren lähteen ääreen ilman pelkoa savannin muista eläimistä. Pikainen katsaus tiskien taakse paljasti, että harmittavan harva tuttu oli löytänyt paikalle. Nostan hattua siis kaikille paikallaolijoille. Ehdimme jo tutustua lukuisiin mallastuotteisiin, joiden kuvaileminen olisi pitkästyttävää teille, tai kenties janoa aiheuttavaa, jos valitsisin tarpeeksi eksoottisen listauksen adjektiiveja? Vaikka panimokattauksen kutistuminen järkyttikin, niin kenties juuri siksi valikoima yllätti positiivisesti? Ei kuitenkaan niin positiivisesti, että seuraavasta aamusta olisi selvinnyt ilman buranaa, muttei niinkään että olisi pitänyt käydä pyörittämässä helikopteria päksissä (Sairaalassa, toim. huom. Lähde: Lahest-Suomeen sanakirja).
Sisäinen Nikke Knatterton veti johtopäätöksen kuitenkin valikoimista: Pilsnerit ovat tulossa hitaasti takaisin. Kenties on opittu, että sellaista oikeasti helkkarin hyvää IPA:a on vaikea tehdä. Hazy Islandissa oli yritystä, mutta maun ollessa sellaista kotipolttoista yrttikatkeroa ja verrattessa edellisillan Hazy Janeen ero oli selkeä. 

"Onks tää ny sitä IPA:a, vai muute vaan sameet"
 
 "Mietin millainen mulkku oikein olen?"

Kouvolasta eksynyt seurakunta oli myös pyhittämässä vettä vinkaten Bryggerillä olevan aarre, jota yks Olli vartioisi tarkasti. Päätin koettaa onneani ja sainkin tipan tätä mielestäni tilaisuuden parasta uutta tuotetta. Bryggerin tuore omenasiideri oli niin loistavasti onnistunutta tyylissään, että kävin erikseen yhtä Matthiasta onnittelemassa tuotteesta. Jäin toviksi suustani kiinni ja jotenkin käteeni lyötiin viskiä. Tuijotan tätä kirjoittaessa kaikessa hiljaisuudessa viskipulloa kotonani. Näen hennon kyyneleen valuvan hänen rotevaa runkoansa pitkin. Mietin millainen mulkku oikein olen, kun en rakasta tänään lähimmäistäni? Ja kuinka pitkään olenkaan maannut parvekkeen lattialla puhaltelemassa savuja piipusta? Teeni on jäähtynyt, mutta päätös pysyy. Itsepäisesti kaadan muumimukia taas täyteen ja haaveilen riippumatostani.
Tuttu surina alkaa päässäni. Surroundia puskee, kun nakhla alkaa tepsimään. Äänet vievät takaisin veskun rantaan.


  Turisen viskipäissäni limuradion väen kanssa. Suunnitelmat lentävät, seitinohuessa on ihmisen hyvä olla. Tutustun samalla yhteen suureen vapaaseen peitsimieheen, eli free lanceriin ”ehehehe”.
Koska alkoholi saa minut holtittomaksi ja entistä impulsiivisemmaksi löydän jostakin savonmualta saapuneen Ison-Kallan. Sanottiin jo, että ”Lakkaa juomasta”, mutta tutustuttuani yhteen belgialaiseen blondiin olen taas heikkoa lihaa. Kerta ei ole ensimmäinen. Epäilen ettei myöskään viimeinen, mutta en sano tätä ääneen.
Lopulta havaitsen seisovani autioituvalla festarialueella yhdessä peitsimiehen kanssa. Päätämme suunnata jatkoille. Valitettavasti tutussa Pointissa naamamme eivät miellytä, joten etsiydymme Teerenpeliin, jossa olin kuullut olevan yhtä neljäsatasta polakkia piipussa. Olen siitäkin tavoilleni uskollisena raapustanut arvion, mutta muistikuvien ollessa vähintäänkin sumeita tyydyn toteamaan, että oli varmaan hyvää ja pitäisi maistaa uudestaan. Onneksi järki, tai joku muu ystävällinen sielu, oli käskenyt tilata Titanicin tuhoa tiskiltä, sillä muuten olisin kuivunut paluumatkalla kasaan.
Viimeisissä usvaisissa kuvissa, joita epäilen diasarjaksi päässäni (eikä vähintään värien vuoksi) näen vihaisia keski-ikäisiä tätejä ja hymyileviä herrasmiehiä. En muista miten olin selviytynyt kotiini herättyäni seuraavana iltapäivänä hikisenä ja darraisena. Kuvien perusteella olen etsinyt taas sisäistä Attenborough:ta kuvaten ainakin rusakoita ja naakkaa kotimatkan varrelta. Sahti ei siis viennyt jalkoja, vaan tossuni osasivat itsekin kotiin. Kenties olin taas tehnyt päätöksen kadota? En tiedä milloin, monelta, tai miten se oli jälleen tapahtunut? Ehkä se oli suunniteltua, kuten morsiusparin häviäminen omista bileistään? Huipulla lopettaminen ennen alamäkeä, vai olinko ollut jo pitkään alamäessä? Kukaan ei kuitenkaan ollut vastaamassa näihin kysymyksiin. Kaikissa töissä, harrastuksissa, mutta myös nautinnollisissakin asioissa on varjopuolensa. Tämä saattaa olla näitä Ying ja Yang juttuja? 


SOPP-Lahti teki siis jälleen temppunsa. Tuntemattomat retket, fiilistelyt ja pitkät filosofiset hetket. Festareiden kutistuminen on tietysti ikävä käänne. Tutuista panimoista mm. Laitila, Malmgård, Hiisi ja muut olivat hypänneet kelkasta. Kenties Lahen SOPP:n arvo ei palvele enään? Kenties olutfestareiden laajeneminen tekee tehtävänsä myös käänteisesti?
Itselleni nostalgia-arvo riittää niin pitkään, kun on sahtia ja kiintoisia ihmisiä.
Loppuun voisin markkinoida yhtä pientä festaria ”Jossain takahikiällä tanssilavalla”. En usko, että kuitenkaan tarvitsee. Lahen Suuret Oluet, Pienet Panimot.. Oli se vaan kiva. 
-----------------------
Tupakasta katoaa maku, teemuki on kolissut pitkään tyhjyyttään. Viskipullokin on mennyt kiukkuisena nukkumaan.


On aika laittaa illan viimeiset hitaat soimaan. Valitsemme Hevisauruksen Pingviini vilkuttaa kappaleen. Näihin tunnelmiin, hyvää yötä.


"Woo! Pingviini vilkuttaa jäälautaltaan Woo! Yksin hän matkustaa valtamerten taa innoissaan Hieman yli kuusi ja puolisataa meripeninkulmaa matkustettuaan jäälautta rantautui keskelle vuonoja. Oli pimeää ja kylmää, maa oli nimeltään... Norja! - Heissan, heissan, pikku pinkku, mitäs täällä teet? Mä söisin turskapuikkoja, mut kurkkuni on kipee. - Voi, voi! Mut kuule, mul on siihen lääke! - Onks toi kurkkupastilli? No kohta helpottaa! Laulaminen tällä lailla on niin ankeaa."



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti