Black Blueberry Wheat luki pullossa. Sen pitäisi jo vähintään aiheuttaa pientä ihmettelyä, että mitähän kikkailuja nyt taas?
Kuitenkin Mallaskoski on mielestäni
nokkelasti brändännyt ”Black” sarjansa. Tavallaan tyylikäs,
tavallaan ruma ulkoasu ja oluita, joita on twistattu mustiksi.
Sopivaa juomaa synkkämieliselle
kansalle mollivoittoisen kitaran kera?
Tällä kertaa ilmeisesti vehnä alea,
mustana ja mustikoilla. 6% vahvuutta ja ostopaikkana tietysti Alkon
käsityöläishylly.
Miksi juuri tämä olut tänään? En tiedä.. Olen väsynyt ja
mieli on musta. Paras hetki juoda mustaa olutta? En tiiä? Tavallaan toivoisin, että voisin vaan nukkua ja herätä joskus kesällä.
Kenties kuitenkin siksi, että tästä oluesta ei ole juuri kukaan
kirjoittanut sanaakaan. Kenties hänkin ansaitsee hetken
valokeilassa? Näistä lähtökohdista kohti tämän iltaista urakkaa ja hekumaa.
Lasiini valuu synkkää lähes
läpinäkymätöntä nestettä. Vaahtoaa keskiasteisesti.
Tuoksusta irtoaa välittömästi
happamahkoa mustikkapensasta ja vienoja leipäisen banaanisia sävyjä.
Mietoa piirakkaisuutta leijailee ilmassa. Mieleen tulee oikeastaan
enemmänkin mustikkainen Dunkelweizen.
Kylmänä karkeaa ja vähän
metallista, mutta nyt lämmetessään pehmenee kivasti. Vehnäpitkoa,
neilikkaa ja vähän banaania. Mustikkaisuus hyppää maun
jälkipuoliskolla terävänä kysymään: ”Häh, unohiks sää
minuut?”. Kevyttä marjaista happamuutta ja hapokkuutta.
Suutuntumaltaan keskitäyteläinen ja
kohtalaisen helposti juotava olut kyseessä.
Mallaskoski ei ehkä luo tällä
tuotteella ”uutta mustaa”. Mustikkaisuus tuo kyllä oman
twistinsä, mutta minun suuhuni se ei tässä oluessa istu. Yleensä
mustikka, tai marjat yleensä ovat pelanneet happamissa tuotteissa
ihan toisella tavalla. Oluena ei huono, mutta ei myöskään
sellainen jota haluaisin ostaa uudestaan. Miksi? Tämä ei vaan iske. Sellainen ihan kiva kaveri, joka hyytyy aina vaihtopenkille. Sääli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti