Huuruisia tarinoita tuopin ääreltä
suoraan suoneen
tykitettynä.
- Uutisia
- Arvioita
- Kotiolutta
- Gonzoa
- Matkaraportteja


keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Kesä IPA:a panemassa

Bloggaajalla on viimeaikoina ollut töissä sen verran rapeasti tunteja, ettei kotona ole paljoa nukkumista kummempaa toimintaa ehtinyt harrastaa.

Tein tämänvuotisen kesäipan jämähumalista, jotta sain pakastimeen lisää tilaa tulevia tarveaineita varten.
Maltaiksi valitsin mm. pale-alea, hieman karamellimallasta ja vehnämallasta, sekä keksimaltaan jämät.
Edellämainitut jämähumalat olivat siis: Chinook, Cascade, Amarillo, Columbus, Centennial ja Magnum.
Tässä välissä tarjoaisin kuvia, mutta avopuoliso olikin ehtinyt poistaa nämä jo kamerasta, joten kuivaa tekstiä luvassa..
No, Mäskäys eteni tutulla kaavalla, eli pussissa ja uunia hyväksi käyttäen. Lämpötilat olivat: 15min 50c, 90min 66c ja 10min 76c.
Tämän jälkeen pussi ylös, First wort hopping humalat sekaan ja pussi untuvatakilla eristettyyn ämpäriin huuhtelua varten, n. 4l 72c vettä. Seuraavaksi edessä oli keitto rupeama, joka hoitui kivasti kahdella uppokuumentimella+hellan tehoilla.
Humalointi oli hieman "jatkuvatyyppinen", eli pienehkö määrä humalaa kattilaan n.5min välein (aloitin tämän tosin vasta 30min kohdalla).
Keiton jälkeinen jäähdytys palautti muuten helposti sujuneen panoillan maan tasalle. On se pakko uskoa, että jäävesialtaassa kattila jäähtyy tuhottoman hitaasti ja epäilen, että tämä vaikuttaa aromihumalointiin tässävaiheessa paljon.
Hiivana tällä kertaa aina luotettava Nottingham, hiivauslämpötila 21c, josta käymislämpötila asettui myöhemmin 23c.
Parin viikon primäärikäymisen jälkeen kuivahumaloin oluen lopuilla pelleteillä ja mittasin ominaispainoa, joka oli 1.013.
10vrk:ta sekondäärikäymistä ja pullotus-> FG 1.012, vierre maistui tässävaiheessa oikein mainiolle, kuivahumalista irtosi makua ja tuoksua avustamaan jäähdytyksen "vaurioita".
Tällähetkellä olut on pulloissa ja parin viikon päästä ajattelin availla ensimmäisen ja katsoa mihin suuntaan ollaan menossa.

+ Ensimmäinen lähes täysmallaserä, n.300g spraymallasta käytin (jämät)
+ Tehokkuus oli hämmentävästi taas lähes 90%, joko laskelmissa on joku pielessä, tai homma pelaa odotettua paremmin.
+ En polttanut käsiäni uunin vastukseen..

- Jäähdytysteho-> pakko hankkia/rakentaa edes immersiojäähdytin.
- Edelliseen liittyen, ensimmäisen viikon jälkeen vierre oli huumavaan hyvän tuoksuista (humala), toisen viikon jälkeen se olikin lähes kadonnut, ennen kuivahumalointia. Syy toden. jäähdytyksessä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti