Korkinkääntöpuolella: Populistinen olutmanifesti

 

Se kaikki tapahtui nopeasti. Olin juomassa perjantai iltana valkoisen heteromiehen oikeudella vaaleaa oluttani ja näppäimistöni oikea Alt näppäin jumittui.
Syöksyin syvälle hulluuden kaninkoloon ja kerrankin koin maailman kokonaan ilman värejä.
Sovittelin sinistä kravattia ja mustaa paitaa. Ajoin hiukset, koska mu...lahan ei kasva karvaa(eikä järkeä) päässä. Ajattelin oluita, vaaleita oluita, kotimaista olutkulttuuria, sen kasvavia uhkia ja ajattelin, että näin minutkin valitaan seuraavaksi mestariksi, tirehtööriksi, tai ainakin joku jossakin peukuttaisi egoboostausta ja pienen kompensointia.

Olin syvästi tuskastunut siihen, että ulkomaiset panimot uhkaavat meidän perinteikkäitä, kansallisia panimoitamme viemällä maltaat lasten suusta työntämällä markkinoillemme barbariassa tuotettuja tuotteita ja ovat muuttaneet jokapäiväisen elantomme mein kampfiksi. Aikanaan meillä oli yhtenäisolutkulttuuri, vahva johto ja halu noudattaa kansallisia käytössääntöjä ravintoloissa. Kravatti oli pakollinen, naisia ei päästetty itsekseen suorittamaan haureuksia. Sillivoileipä riitti, ei tarvittu kebabia, eikä toisiin pöytiin huudeltu tuopin takaa. Nautittiin vain rauhassa meidän omia tuotteitamme. Ihmiset olivat onnellisia. Nyt maailma on kaaos, koska tätä kulttuuria murrettiin. Otetaan vapaasti vastaan kaikki oluet, mutta millä rahalla? Ravintoloissa asioiminen on vähentynyt merkittävästi, koska tavallinen suomalainen ei uskalla kulkea iltaisin ravintolaan kaikkien niiden vieraiden tuotteiden keskelle. Samalla ne ovat jyränneet ja syöneet meidän omat kolmosoluemme kohta kokonaan. Helsingin, Turun ja Tampereen alueelta on pian kantasuomalaiset karkoitettu näiden toisaalta tulleiden pelottavien oluiden suhteen. Joka muuta faktoina väittää, saati esittää, lupaan haukkua sinut sosialistisessa mediassa, uhriutua, maalittaa ja kostaa itsenäisyyspäivänä.

Tämä huomio vain siksi, että saan niin paljon yhteydenottoja tästä olutpaikkaturismista, vai miksikä sitä sanoa.

Olutilmasto ei ole muuttunut meidän toimestamme, se on muuttunut aina ja tasaisin väliajoin tämä totuus saattaa hämmentää Kalliossa asuvaa hipsteriä syleilemässä muualta tuotua NEIPA-tuoppiaan. Minä joisin tässä hysteriassa Sahtia pimeässä porkkana suussani, ellei minulla ja kanilla olisi sopimusta siitä kumpi kurkottaa porkkanaan ja kumpi kapsahtaa katajaan. Olutilmaston joskus jälleen tasaantuessa, voi tällainen valkoinen pilsmies nukkua yönsä rauhassa tietäen että farmarit ovat käytännössä lopettaneet tällaiset puheet humalapaloista ja himoista. Jos leikimme humalakiihkon johtuvan olutilmastonmuutoksesta ja unohdamme peltomme Keskustan ja Jumalan armoille, juomme pian pelkästään humalahakuisesti mekin. Tutkijat ovat tietysti olleet tästäkin montaa eri mieltä, mutta luottoni Twitterin hevosmiesten tietotoimistoon, fiilikseen ja pahoinvointiini humalahakuisuuden suhteen on hakattu kiveen, käymistankkiin ja korkin kääntöpuolen vitseihin. Luonnolisesti osaa näiden niin sanottujen tutkijoiden uskottavuudesta voidaan kyseenalaistaa, sillä hehän eivät tutki minun näkökantani oikeutuksen puolesta. Tämä on täysin pöyristyttävä jytky meille kaikille kansalaisille, jotka luotamme lakiin, järjestykseen ja suomalaiseen olutkulttuuriin. Joitakin näitä olutilmaston tutkijoita kehtaisin väittää näiden stadilaisten piipertäjien agitaattoreiksi. Samojen kaikkia oluita halaavien mielestä meidän hyllyillämme voisi olla hapanta tarjolla. Minä kerron teille, että siinä haihattelussa se ehkä myisi, mutta todellisuudessa purkitettu hapan ei myy, sillä ihmiset eivät osta sitä. Kyllä kansa tietää.
Toki faktahan on, että kaikki tällainen haihattelu, jossa maailma on avoin, ihana, jossa kaikille tummillekin oluille tilaa riittää ja jokainen olut on laulun arvoinen sataa vain meidän laariimme. Kohta halaajat väittävät tätä palloa pyöreäksikin. Uhriutuisin, jos täältä olutkaivosta voisin.

Olen kuullut paljon puhetta, että olutviha tulisi tehdä laittomaksi. Tämä rajoittaa maistelunvapautta aivan täysin. Maistelunvapaus on sitä, että voin maistaa, juoda, juuri sellaisia tuotteita joita inhoaa ja vihaa, laukoa näistä mielipiteet ja katsella kuinka joku tästä suuttuu ja uhriutua tästäkin. Kansalaisten on voitava luottaa siihen, että maistelusta ei seuraa sanktioita, homoliittoja tai muuta epäasiallista. Kännissä saa vähän halata, nipistelläkin, mutta vain naista. Muuten nainen etsiköön uuuden miehen, Aatamin, muttei Eeroa, eikä ainakaan Liisaa tohvelitehtaasta, mutta ehkä mallastamosta.

Olutvallankumous voisi olla ovella. Yhteispohjoismaisessa rintamassamme pohdimme tätä nykyistä olutkulttuuriin moninaisuutta. Se on ongelma, koska sitä ylläpidetään sen kielteisistä puolista huolimatta. Liian kulttuurinen ja moninainen olutmaailma on heikko ja kestämätön, aivan kuten IPA-buumikin. Se tulee katoamaan Sahtikulttuurin tieltä kaikkialla, aivan kuten kommunismikin katosi. Ylipäänsä toivomme kollektiivisessa närkästyksessä, että tämä olutkulttuuriin rappio osuu erityisesti naisten nilkkaan. Niiden tämän kulttuurin edistäjien. Heihin ei tehoa mikään muu kuin se, että IPA-kulttuuri ilman peräkärryä osuu omaan nilkkaan. Vaalea lagermies haluaisi vain rahdata teidät sinne Vermontiin, tai Portlandiin ja rakennetaan muuri ympärille. Katsellaan millainen olutmaailma siitä sitten syntyy. Voivat huudella hanatorneistaan ja tolppien nokistaan humalapäissään ööeöeöö. Naiset voidaan jättää tänne. Kyllä heidänkin peltojaan joku sitten kylvää, viljelee ja mallassatoa korjaa ilman huonoja vaikutteita ja tummia oluita.

-SyntaxError-

Formatoit aseman C:. Uudelleenalustetaanko ja päivitetään päivitys: Trollface_Russia_EmptyheadisGoldtofacism ?

Sinä suomalainen. Luetko sinäkin tällaista huuhaata päivittäin? Sellaista tunnepohjaista diipadaapaa vailla faktoja, vailla lähteitä. Kärjistystä, valheita ja trollausta. Näistä kysymällä sinut haukutaan, aletaan martyyriksi ja uhkaillaan. En halua tätä sontaa, en halua sitä myöskään olutkulttuurin pariin.
Annetaan kaikkien oluiden käydä, humaloiden kukkia ja koitetaan tehdä tästä vuosikymmenestä sivistyneempi, janoisempi, että parempi. Katkotaan valheelta siivet. Olemmehan kaikki samassa mallasveneessä, samassa villihiivaisessa käymisessä. Tulemme happamina, katkerina, makeina, hedelmäisinä, erilaisina, silti toivoen samaa. Parempaa. Toiveet voivat toteutua, muutos on varmaa ja selviytymisen elinehto on sopeutuminen.
Sopeutumisen alku on ymmärrys. Oluttyylit tulevat kasvamaan, panimot muuttumaan. Be prepaired. Rakkautta.

ps. 90% tästä tekstistä pohjautuu suoraan umpimielisten fas..populistien oikeisiin sanoihin ja tekoihin.

Korkinkääntöpuolella: Vuoden 2018 oikeat oluttrendit

Olen lukenut lukuisia artikkeleja siitä, mitkä ovat vuoden 2018 oluttrendejä ja olen hyvin vahvasti sillai eri mieltä kaikesta.

Yleisesti toistuneet asiat ovat olleet: ”Craftolut kuolee, se on nyt indie bisseä”, ”NEIPA, Sour, Craf..Indie Lager, Kikkailut ja Sessio-oluet”.

Tiedättekö yhtään mikä on vuoden 2018 megatrendi? Se on se sama, mikä on ollut megatrendi likipitäen viimeisen vuosisadan. Kyllä. Vaalea Lager.

Ja mitä tuohon Craft vs. Indie osioon tulee, niin se hämmentää. Siis siinä mielessä, että mikä ihmeen hinku meillä ihmisillä on lokeroida kaikkea? Mielellään pieniin laatikoihin. Korjaan.. Pieniin omiin laatikoihin, joita ei jaeta muille, ehkä pienelle piirille, jos sillekään.

Siis miksi panimoita pitää kategorioida: ”Iso, Iso, Iso, Liian iso, Crafti, Entinen Crafti nyt iso, Entinen crafti, nykyinen Indie”?
Eikö ole olemassa vain panimoita? Siis yrityksiä jotka tekevät tuotteita kuluttajille? Miksi niitä pitää jaotella? Kuka saa jaotella? Kuka jakaa toisille hihahuiveja ja saa heittää tiiliä ikkunoihin?
Miksi minä en saa kivittää ketään? Vai saanko?
Voin vielä ymmärtää, että tuotteita jaotellaan niiden ominaisuuksien mukaan, mutta mitä ominaisuuksia eri panimoilla on? Itsenäisiä? Entäs jakelukanavat? Maahantuojat? Saatavuuden mukaan? Jaotellaanko panimot ibujen sijaan tehdasneliöiden mukaisesti? Pisin parta kokonaisuudessa, vai jaettuna työntekijöiden määrällä? Entä jos tytötkin pan..eiku?
Määrääkö keittokoko, vai käymistankkien määrä jaottelun? Humalan määrä tonneissa? Esanssien käyttö yhden mustalaispanimon mittapuulla?

En tiedä, mutta kyllä tämä hämmentää ja minun tekisi niin mielenipahoittaa ja kirjoittaa sanomalehden tekstaripalstalle, tai someen.. Eiku, ei en ole tosissani. Kela pääni sisällä lähti käsistä ja oli aivan liian hauskaa lokeroida, mutta saanko kuitenkaan lokeroida? Entä lonkeroida? 

Tässä on kuitenkin vuoden 2018 "oikeat" trendit Suomessa:

1. Vaalea lager.
2. Original Long Drink (ja pian tulevat aidot pirkat, rainbow:t, k-menut, x-trat ja muut euroshopperit).
3. Viinaralli Vir..Latviaan.
4. Ylihintaiset tuontioluet.
5. Taistelu hyllytilasta.
   
   Kaikki muu on valitettavasti vielä kuplan sisäistä fanfictionia. Ei siinä, minäkin pidän siitä. Hehkutan ja jumaloin (hyvin tehtyä) NEIPAA, keskustelen turhanpäiväisistä asioista alkaen sameudesta, päättyen kulloisenkin marjakombinaation toimivivuuteen Gosessa. Ihmettelen savustettuamaapähkinävoikirsikkahattaraportteria kilpaa muiden kanssa, mutta realistisesti kuplan ulkopuolella on se missä loput 99% elävät ja se, se määrää kulutuksen. Valitettavaa, mutta kun hyväksyy faktat ja jättää fanboy-lasit välillä hyllylle voi tehdä riemastuttavia havaintoja itsestään.
   Ja nyt odottelen vain indierahaa niiltä entisiltä craftpan..Eiku. 
   Hyvää alkanutta vuotta. Älkää ottako sitä vakavasti.

Sessio #2 Penkkiurheilu ja olut

Varoitus. Seuraava teksti sisältää: Päihteitä, Heimokulttuuria, Jälkipelejä, Pelkoa ja Inhoa.

Aloittelevana toimittajana ja entisenä palloilijana, nykyisenä pulloilijana, olen aina tuntenut pelon sekaista vetoa penkkiurheilua kohtaan.
Pelon, johon sekoittuu myös inhoa. Jotkut sanovat, että he jotka eivät osaa, valmentavat, neuvovat, tuomaroivat, katsovat. Tämä ei oikeastaan mene näin. Vain katsojat voivat purkaa omaa osaamattomuuttaan ajoittaisella intensiteetillä, jota minua älykkäämmät ovat joskus nimittäneet ”tunnelmaksi, tai fanikerhoksi”.

Fanikerhous aiheuttaa kuitenkin minulle ajoittaista allergiaa ja pahoinvointia. Kenties juuri näistä syistä päätoimittaja päätti lähettää minut keskelle ei mitään, harmauden keskipisteeseen. Mukanani vain matkalaukku ja lupaus hotellihuoneesta. Vastineeksi olin kuulema uhonnut edellisissä pikkujouluissa kirjoittaa urheilutapahtumasta paremmin, kuin kukaan suomalainen.

Astuin junan ravintolavaunusta maaliskuiseen sateeseen pidellen salkkua kädessäni, kuin hukkuva viimeistä oljenkortta. Tarrautuen siihen kaikella vihaisella rakkaudellaan. Viimeiseen tuttuun ja turvalliseen näkyyn.
Katsoin aseman kelloa. ”Minulla olisi vielä aikaa tehdä pakollisia hankintoja”.

Katselin kaupunkia. Entistä kotiani. Joskus edellisellä vuosituhannella kiskoimme rämäpäisinä pussikaljaa puistossa eurodancen muuttuessa kohti hoppia. Katsellen kaupungin kiihkeänä sykkiviä valoja. Silloin suoranainen hulluus asui jokaisessa nuoressa. Jos ei keskustassa, niin viimeistään sillan ali, tai yli, kulkiessa löysi itsensä mitä omituisimmasta paikoista. Hilton, Sekolanmäki. Alkoholismia ja nistejä sulassa sovussa etsien merkitystä, toivoa ja kaiken olevaisen unohtamista tästä maailmasta. Päähänpotkitut viimeisellä pysäkillään ennen lopullista rappiota.

Sytytän jointin ja viritän taajuuttani kohti illan liigakierrosta.

Tarkistan huoneessani laukkuni sisältöä. Kirjoituskone: Olivetti Lettera 32, myrkyn vihreä. Ainoa kumppanini, joka suhtautuu asioihin hillityn vakavasti. Kuuntelee neuvomatta; Asia, jota ainakaan yksikään miespuolinen ystäväni ei osaa tehdä. Hellekypärä, pullo rommia, päkki bisseä, rizloja, bongi, hyönteismyrkkyä, allergialääkkeitä, ruisleipä, pippurisumutin ja pakollinen Kari-Pekka Käry. Laastaria, siteitä, veritankkausvälineet, nappeja, erlenmeyer, foliohattu, lusikka. Olin valmis. 

 "Paras ideahan on vittuilla kännissä vieraassa kaupungissa ventovieraille."

Tänä iltana pelattaisiin yksi irvokkaimmista otteluista aikoihin. KooKoo-Pelicans. Kotikylieni joukkueet luistelisivat vastakkain. Törmäilisivät laitoihin ja parin tunnin riehumisen päätteeksi koko halli tyhjennettäisiin juopuneista, fanikerholaisista paitoineen, viireineen ja rumpuineen.

Pelkäsin lopputulosta, pelkäsin jokaista vakavasti otettavaa fania molemmilta puolilta. Tuota verenhimoista saalistajalaumaa. Tempaisin siis puolet rommista pelkästään tärinään ja moikkasin lähtiessäni tuttua viiksivallua tässä keskustan nakkibaarin, kippolan ja hotellin yhdistäneessä putiikissa.

Aloitin tuopin ottamisen, eli alkoholin nauttimisen paikallisessa ilmeettömän tunnelmattomassa baarissa. Nurkkapöydässä tarkkaillen tilannetta. Jostain syystä tässä kuppilassa osattiin joskus tarjoilla kaupungin huonoin Guinness. Nyt tyydyn vain torjumaan malariaa Gin&Tonicilla suihkutellen hyönteismyrkkyä kaikkialle. 

Rohkaisen itseäni hellekypärä päässäni kohtaamaan sateisen lopputalven illan ja astumaan kohti ruosteista Urheilupuiston jäähallia kiroillen vain, etten ottanut mukaan frisbeegolf-kassiani. Olisin voinut heittää kiekkoa, nauttia kaljasta ja pitää itseni tarpeeksi etäällä faneista.
Jäähalliin astuessani savukkeeni tipahtaa alas: ”Äiti Jeesus mihin oletkaan poikasi tunkenut”. Näen Lahden. Siis täysin naamat olevat penkkiurheilun ystävät lakanoineen: ”Kouvola on Suomen turhin kylä”, ”Tervemenoo KHL:n divariin muiden ryssäjoukkueiden kera”.
Paras ideahan on vittuilla kännissä vieraassa kaupungissa ventovieraille. Mietin, että tästäkö samasta perseilystä natsisaksa lähti? Jossa yhtä asiaa palvovat isänmaan toivot, taunot ja tuijat päättävät, että vain heidän mielipiteensä on oikea. Tuo yhtenäisesti pukeutuva kerho, viireineen, rätteineen ja torvineen toitottamassa miten väärin kaikki ovat, mutta nyt vielä jurrissa.
Vastapuolella tilanne kiristyy ja kuulen jo oranssimustien pellejen aloittavan: ”Tsigagolaiset turpa kii, tai takas ettimään koripallojoukkueenne kadonnutta kivestä”. Tästä tulee pitkä ilta.
Suihkutan lisää hyönteismyrkkyä ja otan antihistamiinini toivoen, että adrenaliinipiikki saa jäädä laukun pohjalle. 

 "Nopeimmat kirmaavat tahdilla, jota ihmettelisi myös Jamaikan juoksumaajoukkue."

Kuulutusten perusteella ottelu alkaa, kaivan laukustani lisää juomista, heitän napin suuhuni ja mietin miksei yhdenkään joukkueen sisääntulobiisinä ole Beatlesin: I am the Walrus?

”Mister City, policeman sitting,
Pretty little policemen in a row,
See how they fly like Lucy in the Sky, see how they run,
I'm crying, I'm crying
I'm crying, I'm crying”
Alan itkeä liki hysteerisesti. Vieressä istuva Pena halaa minua ja taputtaa olalle: ”Oli se murha takaiskumaali heti alussa, meiän mokke lähti vissii ettiin torkkaria Nipan rillilt ”.
Katson Penaa. Hän ei ole pukeutunut heimoväreihin. Kenties siksi näinkin maltillinen kommentti.
Päätän tarvitsevani lisää juomista. Koska Suomessa ei tunneta fanikulttuuria, niin katsomoissa ei saa juoda. Katselen tasaisesti piirinä pyörivää yleisöä lasittunein katsein. ”Tarvitsevatko nämä vielä lisää viinaa? Todennäköisesti, koska tarvitsen itsekin”.
Vastapäätä poket jo raahaavat sateenkaareksi muuttunutta kasaa jäähyaitioon. Tarraan melkein cheerleaderin takapuolesta kömpiessäni rappuja ylös. Valitettavasti myöhästyn. Sillä muutkin ovat kuulleet pillin ja ryntäävät yhtenä likaisena massana kohti ylihintaista keskiolutpistettä pitämään nousuaan yllä. Nopeimmat kirmaavat tahdilla, jota ihmettelisi myös Jamaikan juoksumaajoukkue. Koen kuitenkin tähden syttyvän päässäni ja könyän kohti pressitilaa. Tuota ilmaisen viinan ja voileipien mekkaa, jossa joku joukkueen apuvalmentajan huoltajan kummin kaima kertoo tuntemuksiaan jaloviinapulloa pyörittäville paikallislehden lehtimiehille. Täällä ei kuitenkaan kuitenkaan kierretä mustaa kiveä, pelkkä tarjoilupöytä riittää.
Tervehdin nopeasti, täytän laukkuni ja pistän ovella päivystävälle pokelle kympin taskuun. 

"Päätän poistua ja muistaa tutkivan journalismin pyhää isää: Hannu Karpoa ja ojennan ruisleipäni herralle. "

Vaappuessani takaisin ilmeisesti kotijoukkue tasoittaa päätellen nopeasta Lahtelais apatiasta. En kuule vittuilua, ainakaan minuuttiin. Tosin aika tuntuu valuvan mielessäni venyen, kuin hubba bubba päävalmentajan suussa.
Käyn hallin saniteettitiloissa säätämässä itseäni tehokkaampaan kuosiin. Kanyylia sovittaessa kuulen sadattelua viereisestä kopista ja tunnen journalismin pistävän itseäni. Tiedustelen tahdikkaasti tilannetta ja koitan päätellä puheesta, murteesta ja vastauksesta vastaajan heimoa. Vastaus on hämmentävän pitkä ja rujo monologi. Sellainen, joita Veikkaaja-lehden omahyväiset asiantuntijat suoltavat jalkapallosta, käsipallosta, curlingista, tai vaikkapa päiväkodin lasten ”Kuka pelkää mustaa miestä?”-pelistä. Veritankkaus etenee finaaliin samalla tahdilla, kuin otteluanalyysikin. Siihen kohtaan, jossa paljastuu herran tulosvetokortin turhuus. Päätän poistua ja muistaa tutkivan journalismin pyhää isää: Hannu Karpoa ja ojennan ruisleipäni herralle. 

Palatessa on taas erätauko, mutta värien virratessa ylös virtaan minäkin pilven lailla sulautuen yhteen kaiken kanssa, toisiaan koskettaen ja kurkottuen kohti ikuisuutta. Hengitän syvään ja kuvittelen itseni lautaksi pitkin Kymijokea katsellen mäntypuita ja kadonneita tehtaan piippuja.
Kunnes minulle kerrotaan crowd surffaamisen olevan kiellettyä. Palaan jotenkin  paikalleni. Pena on kadonnut viereiseltä paikalta johonkin. Tunnelma on äänekästä, meluavaa ja juopunutta. Minä tosin kuulen korkeintaan, kuinka hautausmaa vetää käteen.
Näen fanikerholaisia pyhiinvaellusretkellään tuijottamassa vihaisesti toisiaan, kaikkia erinäköisiä. Erityisesti minua. En ymmärrä tätä. Jos on heimounivormu peruukilla, kasvonaamiolla ja aurinkolaseilla jäähallissa, niin miten voikaan katsoa noin minun hellekypärääni ja hyönteismyrkkyäni? Havaitsen rommipullon tyhjenneen. Pahus. Minä tarvitsen rommia, ja uskon romminkin tarvitsevan minua. Olemme symbioosi, jossa kunnioitamme toistemme rajojen rajattomuutta. Kun rakastelemme, se on pelkkää platonista intohimoa sekoittuen itseinhoon ja melassisen siirappiseen itseinhoon. Toisaalla vip-aitioissa näen pukumiesten vetäneen huiveja kaulaansa, toiset jojoksi, toiset muuten vaan. Lihavaa porsastelua, hyvä veli kerhoa. Selkääntaputtamista ennen puukottamista. Osinkoja, obligaatioita, futuureja, bingolottoa ja napakymppiä, jossa kelpaa vain Nicke Lignell ja voitto kotiin ilman pastaa veisaten viis kaikesta muusta paitsi omasta navasta.

Joskus pikkujouluaikaan näissä kuulema tapaa varsin helppoja kinkkuja; puolin ja toisin. Irstaus viehättäisi. Se täydentäisi medianäytelmän ja kaukaloviihteen. Alan jo miettimään täydellistä jäälajia. Kenties lätkää voitaisiin pelata bikineissä? Jokaisessa tuolissa voisi olla selfiekamera, kaljahana, sahtihaarikka ja pornokanava. Koko komeus voitaisiin kuvata, lähettää maksukanavalla ja yleisö voisi online-äänestää kenet hallista poistetaan, kuka voittaa jäällä ja ketkä fanikerholaiset voisivat boostata suosiotaan erätauolla mutapainikehässä.
Odotan tämän artikkelin jälkeen puheluita ainakin sinulta Markus Selin. 

" Täällä ei lyödä mailalla hevosta, vaan ihmistä."

 
Samalla himmeästi ihmettelen, miksi tämä viihde ei voisi toimia kuin leffan katsominen teatterissa.
Jossa muiden katsojien puhelimen pirinä aiheuttaisi suunnattomasti paheellisia katseita, mutta kukaan ei sanoisi mitään. Täydellinen rauha keskittyä olennaiseen. Havaitsen näiden ajatusten, syntisten kelojen, jälkeen ottelun päättyneen tietämättä edes kumpi voitti. Tiedän vain, että ralli ja oikea matsi alkaa. Kiroan, ettei ole popcornia ja viritän pippurisumutinta valmiiksi. Kouvola vs Lahti part 2 – Kivesveto Go, go.
Pelicansin puolen suunsoitto menee ihon alle ja kaaos, sekä anarkia valtaavat maaston. Täällä ei lyödä mailalla hevosta, vaan ihmistä. Veikkaan seuraavana päivänä uutisoitavan tappeluista parkkipaikalla, taksijonoja, tyhjiä pulloja ja eksyneitä lapsia. Ruuhka tk:ssa ei ole ollut uutinen vuosiin, joten se jää välistä. 

Käytän sumutinta edessäni uhoavaan gorillaa muistuttavaan henkilöön sillä seurauksella, että päätän laittaa liisteriset sukset jalkoihini ja kuvitella itseni Myllyläksi, Karpaasin paikalle Lahden 2001-kisojen maalisuoralle. Loppuilta menee jotenkin sameana ja sekavana. Sekoitan soodaa ja Chivasia jäillä tehden muistiinpanoja jälkipeleistä. Haluaisin kysyä: Jos olisit nallekarkki, minkä värinen nallekarkki olisit? Ilmeisesti kysyinkin, sillä sekä Raid, että toinen sumuttimeni ovat molemmat aamulla tyhjiä, enkä löydä Erlenmeyeriani mistään.

Kouvolan yö on siitä outo, että vaikka mitä tapahtuisi, sitä jotenkin löytää itsensä seuraavana aamuna hotellin aamiaispöydästä tärisevänä etsimässä pekonia, tuota elämän eliksiiriä. Joskus, vaikkei olisi huonettakaan. Turhaan, niin turhaan.

Tissutan aamiaisen jälkeen päkistä weisseä, vauhtia ja kolaa sekaisin pysyäkseni tolkuissani deadlinen puskiessa päälle, kuin oranssimusta aalto viikatteen kera.
Penkkiurheilussa ja tällaisissa matseissa iskee lopulta vastapalloon se fantastinen, liki universaali tunne siitä, että mitä tahansa sitä tekeekin, on se oikein, että olemme aina voitolla. Pelko ei ole häviön pelkoa, ei muiden pelkoa, vaan pelkoa siitä, että itse saattaisi kulkea sen ohuen rajan ylitse. Sen rajan, jonka yli kulkeneet eivät palaa, eivät puhu, eivät kerro siitä. Silti juuri sen rajan tavoitteleminen tekee koko elämästä elämisen arvoisen ja urheilusta elämänmakuista anarkiaa, sirkusta ja nirvanan etsintää. Fanikerhot ovat tämän tarinan ääripäitä, jotka ovat olemassa muistuttaakseen inhimillisestä moukkamaisuudesta, siitä että läikkyy ylitse, jos yrittää liikaa.
Nyt vuosia myöhemmin voin tältä kukkulalta katsella Mooseksena kaikkia kultaista vasikkaa kumartavia kuolevaisia. Tajuten, että se aalto jolla ratsastin silloin joskus osui tähän kallioon, murtui ja vyöryi takaisin. En silti suosittele penkkiurheilua, fanikerhoja, enkä kasvomaalauksia kellekään yli viisivuotiaalle täysipäiselle ainakaan ilman tarvittavia suojakertoimia.

" Tämä huutava ääni, nämä erämaanpolut, ovat sisällä pääni."

Miksi keskiolut pitäisi siirtää Alkoon?

Alkoholipoliittisen keskustelun vetäessä henkeään ja iltapäivälehtien siirtyessä kilvan kertomaan työelämästä syrjäytyneistä, kuin hakien lyhytkatseista populismia ”Tuet pois”-sloganeilla haluamatta katsoa kolikon toista puolta. Koen paitsi pientä närkästymistä, mutta myös halua koittaa ymmärtää asioita toisinpäin. Eli matkata korkinkääntöpuolelle, mutta käänteisesti. Koska tässä mediassa puhutaan alkoholista, jätämme te-toimistojen mölyn toisaalle ja pureudumme toverini Vesan heittämään lyhyeen ajatukseen syvemmin. Sellaisella THL:n hyväksymällä ja leimaamalla tavalla.
Pitäisikö ns. kolmosolut, eli keskiolut siirtää Alkoon?

Keppana Alkoon?

Pitäisi.

Koska alkoholihaittojen ennaltaehkäisyn kannalta tehokkain yksittäinen keino on siirtää tämä meitä suomalaisia juovuttavin tuote Alkoon, jolloin paitsi haitat vähenisivät, mutta myös valtion kirstuun kilahtaisi entistä enemmän veroeuroja.

Sinne samaan paikkaan kylmien seinien ja aivan liian kirkkaiden valaisimien sekaan tulisi kärrätä myös limuviinat, liian kirkkaan väriset alkoholijuomat (etenkin naiset villitsevät pinkit juomat), juomat joita juodaan pillillä, sekä alkoholipurukumit, liköörikonvehdit ja muut viinatötteröt strösselillä. Tällöin näiden vaarallisten tuotteiden valvonta ja myynti olisi parhaiden asiantuntijoiden käsissä ja monopoli pelastuisi, sekä sen myötä kasa työpaikkoja. Vaikka kuulemani mukaan Alko onkin onneton sitouttamaan työntekijöitään yritykseensä (kuten suuri osa isänmaan firmoista muutenkin). Tällöin myynti olisi vastuullista, haitat vähenisivät, koska maaginen Alkon seinä ja sen hermeettisesti suljettu ovi estävät alkoholismia ja muita sosiaalisia ongelmia leviämästä.

Nuorison villitsevä kaljajäätelö pillillä

 "Ruokakauppaan voidaan tuoda ne karmean pahanmakuiset ja katkerat juomat Alkosta"

Entäpä maitokaupat? Mitä tarjota pirkkalavan tilalla sisäänvetotuotteena? 

No tämähän ratkeaa nyt aivan loogisesti pääteltynä, jos yllä esitellyn kaltaiset tuotteet ovat saatanasta ja saatana ei kuulu Suomeen, joten se manataan nyt helposti pois (kiitos yhdelle Piholle tästä kielikuvasta).

Tällöin ruokakauppaan voidaan tuoda ne karmean pahanmakuiset ja katkerat juomat Alkosta, koska nehän eivät aiheuta haittoja. Ajatelkaapa vaikkapa jotain IPA:a. Sehän on niin helvetin katkeraa pajunkuoriuutetta, ettei sitä juo Einarikaan. Väriltään usein jotain samean ruskeaa lientä, eli ei kiihota nuoria naisia ryyppäämään. Tai mitenkätä tuo Imperial Stout? Sehän on niin vahvaa, tukevaa, ettei sitä halua kiskoa lavallista kerralla, toisinkuin taskulämmintä Koffia. Tämä logiikka todistettiin jo taannoin, kun ko. Keravalaisen piti poistaa tienvarresta se suuri tölkki, ettei tee välittömästi mieli vetää lärvejä. Tätä samaa ongelmaa ei ole Imperial Stoutin kanssa, joten Sinebrychoff voi varmaan korvata punaisen tölkin Portteripullolla?

Eli kyllä. Keskiolut Alkoon haittoja aiheuttamasta ja Alkosta voidaan vapauttaa samalla hyllytilaa ja niitä pahanmakuisia katkeria ja ihmeellisiä juomia ruokakauppaan, koska nehän eivät aiheuta haittoja, sillä eihän niitä kukaan halua juoda kuitenkaan. 

R10. Liikaa outoja makuja, liian makea, liian vahva, ei tätä kukaan halua juoda sixpackia, eli kauppaan?

Näin isänmaa on nyt puollustettu, pelastettu ja vapautettu väärän viinan vankilasta. Odotan Pekka Puskalta ja muilta SoTe-limuviinapampuilta nyt siis FB-kaveripyyntöjä, fistbumbeja, Kepun jäsenkirjaa Paavo Väyrysen nimikirjoituksella ja lisää todellisuuden hämärtämiseen kykeneviä lausuntoja.

Kouvolan kurjat kuppilat

Saan ajoittain uteluita etenkin kavereiltani vanhan kotikuntani kaljoittelupaikoista ja preferensseistäni. Mittavan pohjatyön, tuopin kallistelujen ja lukemattomien sumuisten, kosteiden ja hauskojen iltojen perästä päätin kasata kaiken yhdeksi listaksi. Osin tämä lista palvelkoot kaverini kanssa työn alla olevaa lautapeli-projektia (lue: ikuisuusprojektia). Tätä listaa on ja tekstiä on väännetty nyt.. Hyvin pitkään ja viimein se on valmis.

En ole kotona asunut kohta viiteen vuoteen ja paljon on asioita muuttunut. Osa parempaan, osa huonompaan suuntaan ja aion olla nyt avoin, suora, sarkastinen, julma k..sipää ja kaikkea muuta. Eli mihin mennä Kouvolassa oluelle? Mitä odottaa miltäkin juomareiältä? Mihin baariin et pääse edes selvin päin sisään ja missä sattuu aina jotakin outoa? Kurjat Kuppilat tyyliin en aio säästellä, koska positiivisella palautteellahan ei tee mitään.. Ainakaan Kouvolassa :D Teksti on pelkkää sarkastista kuittailua rakkaille ravintoloille, mutta rivien välissä on kyllä totuuttakin.

Toim. Huom. Artikkeli käsittelee vain Kouvolan, siis sen vanhan kaupungin kuppiloita. Ja rajauksena keskustan alueelta. Vaikka maakuntamatkailu onkin avartavaa, niin näitä voidaan joskus täytellä lisää, jos löydän tarpeeksi huonon syyn vierailla kaukomailla Kaipiaisissa. Epäilen että löysin sen juuri:D Lähiöbaareista voisin tehdä joskus oman juttusarjan, jos kaikkiin uskaltautuisi selvin päin sisälle.

Lähdetäänpä liikenteeseen ytimestä, eli rautatieasemalta.

Ravintola Kaisa, Hallituskatu 3

Kaisa, jonka kaikki kartsanuoret ja vanhemmat muistavat Monttuna on se assan, siis rautatieaseman alakerran kuppila. Täällä asuvat kaikki cityn bilispro:t. Paikasta löytyy myös oma biljardiseura punainen kuula, eli siis Red Ball. Kuten sanottua. Mene sinne pelaamaan ja kuuntelemaan vit..lua niin näiltä prospelaajilta ja joskus henkilökunnaltakin. Välillä se on ihan piristävää sarkasmia, välillä ei. Asioin itse tässä reiässä äärettömän harvoin, joten joudun lähettämään jonkun kirjeenvaihtaja selviytymään täältä ulos.

Suurehko 175 paikkainen ravintola, pari screeniä lähinnä ihqsuomileijonatpelaajääkkistä varten. Asiakas pc:ltä pystyi ennen tarkistamaan ravivihjeet ja imailtua työvuoron aikaista taukolimpparia. Yleensä varsin rauhallinen tunnelma, vaikka onkin hivenen nuhjuinen interiööriltään. Eli sopiva minulle, pitäisi varmaan käydä useamminkin, bongaamassa assan ohikulkijoita ja puhaltelemassa nollia alokkaille.

Kenelle: Punaisen Kuulan kausikorttilaisille ja "yhdet ennen junaa".

Bar Cafe Columbia, Hallituskatu 3

Columbia on se ison kioskin näköinen rakennus assan edessä. Nimensä mukaisesti täältä saa kahviakin ja pikkusuolaista pullan lisäksi, mutta ei tämä mikään konditoria kuitenkaan ole. Hanassa perusbulkkia, kaapissa sitä kivaa mitä kivaa Hartwallilta löytyy, eli 1836 is your choice. Edessä on iso ja yleensä helteinen terassi, josta voi bongata busseja ja autoja. Ihmisten kyttäilyyn on sitten toiset ravintolat. Palvelusta en uskalla sanoa mitään, se on sellaista peruskouvolalaista ystävällisyyttä ilman lämpöä. Sisätilat ovat pienehköt ja muistuttavat paitsi kioskia, myös geneeristä kahvilaa.

Kenelle: Yhdet ennen bussia ja aamupäivällä terassille-ihmiset.

Wanha Mestari, Kouvolankatu 11

Mestari, eli messu sijaitsee hotelli Cumuluksen vieressä. Ketjumestan Kouvolalainen jatkumo on keveästi sisustettu vanhoilla rautatieaiheisilla tavaroilla, joita voi bongata jos toi kiikarit mukanaan. Muuten Mestari on pitkä, paikoin kapea ja ahdas pubityylinen ratkaisu. Joskus paikasta sai kaupungin huonoimman Guinnessin, tiedä saako enään. Juomapuoli on, tai oli ainakin olematonta, mutta paikka kompensoi tieto/musavisoilla ja bingoillaan. Ruoka on paikasta testaamatta, mutta ulkonäöllisesti samaa geneeristä kanakoriaperunoillajatikkuvihanneksilla kuin muuallakin.

Asiakaskunta on vaihtelevaa, mutta vahvasti vanhempaa, kuin muualla. Täällä voi ajoittain myös ottaa ja hävitä rahansa maailman helpoimmassa uhkapelissä, eli black jackissa, tai katsoa miten herkkämieliset vittuilevat sedät ottavat itseensä kun antaa takaisin. Ylipäänsä ehkä kaupungin kouvolalaisin kuppila ilmeettömyydellään ja vähän geneerisellä mitäänsanomattomuudellaan.

Kenelle: Hotellin asiakkaille ja teille jotka haluatte kurkistaa geneeriseen ja valmiiksi pureskeltuun maailmaan, jossa ruokailu abc:llä olisi kesän kohokohta.

Ravintola Popsis, Oikokatu 2

Popsis, siis poppari on myynnissä (winkwink). Popsis on kaupungin vanhimpia kuppiloita ja se näkyy myös asiakaskunnassa. Tunnetaan kaupungin toisena karaokehelvettinä, jossa mammat ja papat vetävät kilpaa Popedaa. Sisustuksen puolesta menneet vuosikymmenet näkyvät täälläkin hienosti ja paikkaa voitaisiinkin markkinoida kuppilana jossa aika pysähtyi 80/90-luvun taitteessa. Erityismaininnan saa paikan muoviset pöytäliinat. Popparista saa myös lounasta, jota en ole koskaan evästänyt täällä karaokefobiani takia. Hanassa muistaakseni Karjalaa, eli tämäkin paikka on Hartwallin.

Kenelle:  Yli 40-vuotiaille, jotka harkitsevat tiukasti tämän, Mutterin ja Speden väliltä. Karaokeväelle, jotka miettivät vain tämän ja Mutterin väliltä.

Irish Pub Old Tom, Käsityöläiskatu 4.

Old Tom, kaverien kesken Tomppa, tai vaan tomtom on puiston laidalla oleva Irkku Pubi, joka aikanaan tunnettiin varsin hyvästä tunnelmastaan, nykyään KooKoon fani-illoista ja tuhansista screeneistään. Pienehkö, mutta maukkaasti sisustettu ravintola, josta voi vieras bongata niitä detaljeja lattiasta kattoon. En suosittele makaamista kuitenkaan, koska viikonloppuillat ovat toivottoman ahtaita. Kesäisin viereinen terassi, eli terde on kaupungin parhaimpia vehreällä olemuksellaan ja ajoittaisella Weihenstephan hanallaan. Olutpiireissä edelleen kaupungin ykkönen. Miksi? Koska kukaan muu ei ole kirinyt paikan alamäessä.

Kyllä on ihan myönnettävä ettei valikoima tunnu kauheasti vaihtuvan, tai pitäisikö sanoa, että jos joskus uutuudet olivat oikeasti uutuuksia, kuten: Goose Islandin Bourbon Countya, Nönnön Dragonwortia, De Molenia, Siperiaa, Art Tom Alesta nyt puhumattakaan (joo oli pakko) ja muuta hifimpää. Nyt Foundersin All-Dayn tasoisia ihan kivoja, mutta näitä on joka paikassa uutuuksia. Sanoinko jo Fuller's? Viskihyllystä en ota tolkkua, aina olen päihtynyt kun olen siihen kajonnut. Voisin myös todeta asiantuntemuksen olevan vähissä käsissä tänä päivänä, mikä on valitettavaa paikalle joka on kuitenkin itselleni tärkeä ja jonka pitäisi olla olutkulttuurin tyyssija keskellä harmautta.

Ruokalista sentään on uusittu, eli pientä snacksia saa edelleen, uutta en ole kokeillut. Torstaisin pubivisaa, jos olen kaupungissa tervetuloa ottamaan takkiin. Viikonloppuisin paikka täyttyy hassuista oranssimustista faneista, joiden huumorintaju ei kestä pelaajakysymystä: "Jos olisit nallekarkki, minkä värinen nallekarkki olisit".

Paikassa on piano, mutta liian harvoin sille löytyy soittajaa. Hintataso on taattua S-mafiaa, eli lompakkosi kevenee vauhdilla, onneksi liitutaulun hinnoista ei tungoksessa saa selvää ja silmät voi laittaa kiinni visakorttia vinguttaessa.

Kenelle: Humalaiset pikkukihot vihreällä kortilla, jotka luulevat ostavansa laatua, koska se on kallista. Muille alkuillan aloitteluun tai oikeasti iltapäivän afterworkiin.

Bar Q, Salpausselänkatu 25

Bar Q sijaitsee ns. Bermudan kolmiossa. Tässä tilassa on viimeisen 10v aikana toiminut lukematon läjä baareja, joita kuuluu tavan mukaan koittaa muistella aina käydessä. Virtanen in memoriam. Q:ssa ei bissellä hifistellä, mutta jotain Newcastlea saa suoraan pullosta käsiin, jos hanabulkki ei kelpaa, eikä mieli tee sateenkaarijuomia tähtisädetikuilla. Yläkerrasta löytyy muutama parhaat päivänsä nähnyt bilispöytä ja kaupungin ehkä toiseksi huonoimmat saniteettitilat katin jälkeen.

Alakerrassa oli ainakin ennen tanssilattia, joka tuli tunnetuksi todella tahmaisesta pinnastaan ja tuhansista lasinsiruistaan. Joskus alakerta oli teemoitettu tyylikkäästi 70-luvun henkeen, mutta mikään tyylikäs juttuhan ei Kouvolassa kestä, vaan kaikkien on oltava samasta puusta veistettyjä pärjätäkseen. Kaupungin ravintolaelämää voisi kuvailla Kouvolalainen tapa yrittää: "Kaikille kaikkea, muttei kenellekään oikeasti mitään".

Q on usein kovin tyhjä ja rauhallinen atmosfääriltään, mutta viikonloppuisin paikan täyttää se osuus nuorisosta jotka ovat joko kokeilunhaluisia, tai "liian vanhoja niinq Rilloon". Palvelu on pääsääntöisesti ihan mukiinmenevää, mutta ruuhka-aikana et halua asioida täällä.. Trust me, been there, done that and still waiting for my t-shirt.

Kenelle: Kaikille, muttei kenellekään. Teille jotka luulette sen poikkeavan kaupungin muista yökerhoista alakerran osalta.

Pub 23, Kouvolankatu 23

Yhden pikavisiitin osalta numerobaari, eli kakskolmonen on keskustan laidalla sijaitsevan Turistihovi mot..hotellin kuppila. Tavallaan henkii hentoa "esson baari" tunnelmaa jos kalusteet olisivat oranssia muovituolia, eikä puuta ja hanoista irtoaisi Lahden A:ta.

Kenelle: Niille joille Turistihovi tuntuu oikealta hotellilta.

House of Rock, Kouvolankatu 28

House of Rock, eli Rokki, eli HoRo. Muuttamassa mystiseen paikkaan, joka on salaisuus, mutta jonka kaikki tietävät silti (edit. julkistettiin juuri, eli entisen Onnelan ja "mitä näitä muita samanlaisia seduloita siinä olikaan" paikalle Cumuluksen taloon). Horo on Kouvolan rokkiväen koti, eli jos nahka on asusi muutenkin kuin eroottisessa Madonna mielessä löydät täältä kotisi. Tiskillä joko yrmeää, tai vähemmän yrmeää väkeä riippuen miten hyvin tunnet henkilökunnan. Rokissa on keikkoja, niissä jokin neverhööd bändi vetää puolikkaalle salille asenteella jotakin josta et saa selvää. Samalla paikallisten fanityttöjen sydänten pamppaillessa pitkätukille, koska onhan kitaraa vinguttava partasuu aina jumala.

Juomalistalta löydät kivan 1836-sarjan lahtelaisen, tai todella jännän tumman tsekkiläisen. Uuden paikan interiööristä ja muusta ei uskalla luvata, mutta en usko konseptin muuttuvan suuntaan enkä toiseen. Se pelaa, kuten tukkahevi 80-luvulla.

Kenelle: Partasuiset Jack Danielsilta tuoksuvat wannabe rock starat seudun tuhansista kellaribändeistä.

Amarillo, Kauppalankatu 13

Amarillo tuo ääsväen texmexiltä tuoksuva teinihelvetti tunnetaan täälläkin vain rillona.

Iltaisin tästä keskitason ruokalasta kuoriutuu baari ja yökerho "naitti". Täydellinen kaikille alle 20-vuotiaille joiden elämään nyt kuuluvat sekoilut, oksentelut vessaan ja niiden neonväristen sokerijuomien läikyttäminen lattioille. Musiikista en v..u sano mitään, se on niin kamalaa, että absoluuttinen sävelkorvani särkyisi, kuten Karjala-tuopit baarin lattialle. Se on myös niin kovalla, että vastakkaiseen sukupuoleen tutustuminen tapahtuu vain viittomakielellä, tai aktiivikuulosuojainten avulla. Kuitenkin ravintolan terassi muistetaan vielä edeltäjänsä Illusionin ajoista hikisenä, aurinkoisena ja suurena, mutta yöaikaan valitettavan rähinäalttiina. Yöaikaan palvelu on kankeaa, koska henkilökunta ei kuule ja sinä et puhu kuin Norjaa posliinipuhelimella.

Sisustusteknisesti paikassa ei ole mitään mieleen jäävää, koska yleensä tänne eksyessä ei ole ollut kovin vastaanottavassa tilassa tunteihin, mikä on itsesuojelun kannalta vain parempi.

Kenelle: Alle 20-kesäisille ja niille joilla on pervoja kytköksiä paikan tanssilattialle.

Holvi Bar&Cafe, Kauppalankatu 9

Holvi on kävelykadulla sijaitseva pikkuinen kuppila isomman, eli Amarillon vieressä. Holvi on oikeastaan sympaattinen, mutta kooltaan entisen Lahden Metron tasoinen kaksi pöytää ja tuoli. Sisältä vähän nuhjuisen oloinen, mutta asiakaskuntaan sopiva kansankuppilamainen.

Terassi on elävä ja ns. oikealla puolella katua, eli aurinko yltää tännekin joskus paistaessaan tornitalojen takaa kerran kesässä.

Kahvi on taattua Kesoilpaahtoa ja olut sitä perusbulkkia pienellä kaapilla josta jännin juttu taisi olla takavuosien Affligem Blond. Olen joskus nähnyt paikassa Stallhagenin kausihanan, mutta se taisi olla hetkenä kun kuvittelin Kouvolan nousevan suosta, eli uneksin, koska siihen en koskaan sen jälkeen törmännyt. Paikasta saa kuitenkin viiniä hanasta, mikä on uutta, ellei ole koskaan matkustanut punaisilla laivoilla ja syön..juonnut buffetissa marjamehua tanniinilla ja etanolilla.  

Palvelua on, mutta yhtä sarkastista setää kaipaan tiskin takaa. Kertovat myös, että paikasta saa myös pullaa ja niitä outoja italialaisia kahveja koneesta, mutta en ole kokeillut.

Kenelle: Niille jotka eivät osanneet valita mitään muutakaan kuppilaa omakseen. Kesäaikana myös niille, jotka nauttivat kahvinsa lomasta kytätä, kyykyttää ja arvioida ohikulkevia olioita.

Erotic Club Madonna, Huoltokatu 9

Ai täältä saa kaljaakin? Kyllä.. Huoltokadun pimeässä porttikongissa sijaitseva tissibaari on varsin rento jos pääset sisälle asti siis. Muistan paikassa olleen mukavat sohvat ja sopivasti rauhaa jauhaa potaskaa, vaikka vähän väliä joku mimmi onkin iholla tissit pystyssä kiehnäämässä rahan perässä. Joko kerjäten laiskasta esityksestään tippiä, tai tarjoten huonolla soomella lihaisia palveluitaan toisaalla.

Kenelle: "Kerran elämässä" tai jos et ole sisäistänyt joko nettipornon olemassa oloa, tai et pääse näin lähelle paljasta pintaa muuten.

Ravintola Lasihelmi, Keskikatu 6

"Lasihelmi.. Ei s..tana et oo tosissas". Lasari on tuo Hansan kylkeen jäävä kummallinen kapakka. Sillä tuntuu olevan outo maine kaupungin väellä ja osittain ansaittu. Outo kuvailee paikkaa parhaiten. En muista yhtään tylsää iltaa täällä, koska asiakaskunta on joko todella jurrissa, tai muuten vain outoa. Eli juuri minunlaistani? Sisätila hohtaa outoa sinertävänpunertavaa valoa, joten tunnelma on kuin istuisi kasvilampun alla pysyvästi. Hanoissa perusbulkkia, mutta kaapista olen onnistuneesti kotiuttanut suuhuni niin Lammin Pöllöä, kuin Brooklynin Eipa:kin. Ei mitään erikoista, mutta bulkin lisäksi myös joskus juotavaakin. Bingoa, pubivisaa ja jotain jami-iltoja Tuomari Nurmion tahtiin täällä pidetään silloin, kun asiakkaat pystyvät näihin keskittymään. Takavuosina panineja oli tarjolla, nykytilanteesta en ole ottanut selvää, koska en ole ollut niin selvä. Palvelu on ymmärrettävistä syistä kulmien alta kyräilevää ja jäykkää, mutta asiallista. Edessä olevaa kahta pöytää voi kai kutsua terassiksi, tai sitten ei?

Kenelle: Huuruisille ja omalaatuisille olioille, joita kävelykadun terdeiltä bongataan kilpaa.

Club Touba, Keskikatu 6

Tuuba on soitin, Touba on kaupunki Senegalissa ja myös entinen Riviera. Paikka on aution ostoskeskuksen sisäpuolella Lasihelmen yläpuolella. Eli silleen mauttomasti, kuten etelässäkin on tapana ollut näitä sijoittaa. Touba on jotakin yökerhon ja baarin sekoitusta etnomeiningillä. Eli sillä, että paikalle on haalittu muutama mauton kirpparilöytö ja seeprakuvioisia somisteita rottingin lisäksi. That's Africa for U in Kouvola. Täältä janoisen ei kannata tilata kuin lonkeroa, tai laittaa baariminnat kunnolla paineeseen ja pyytää niitä monenkirjavia värikkäitä drinksuja..pillillä.

Ennen muinoin Rivierassa oli myös karaoke, ei taida olla enään. Silloin oli mahdollista olla tiskillä ja kuulla toisella korvalla jonkun vetävän nuotin vierestä "Aikuista Naista" ja toisella jotakin jossa toistuu basson "boom", pari turhaa räppikuviota ja elektronista tinttatanttaa sielullisesti tyhjän voimalauseen kera. Nyt jäljellä on kaiketi vain tanssilattian tahmainen puoli. Koska nykyisessä paikassa olen asioinut vain kerran, enkä muista kuin v..ksen, niin en voi palvelusta sanoa mitään. Jäämme toimituksessa pohtimaan oliko tämä nyt hyvä vai huono asia.

Kenelle: Niille 20-vuotiaille jotka on "Niin vanhoi niinq johqin Rilloon c¨mon"

Bar Downtown, Kivimiehenkatu 6

Downtown, eli siis Katti meille ja Sippari teille. Torin laidalla sijaitseva opiskelijaväen ja joskus myös rokkiväen kansoittama kuppila. Täällä tapaat kaikki ne vanhat tutut joita et välitä tapaavasi. Se on viereisen Amk-opiskelijoiden ikiaikainen suosikki tuntemattomista syistä, mutta tutkimattomia ovat Kyamkin tiet muutenkin. Katista sai joskus kaupungin parhaat burgerit, nyt niitä samoja nauravianakkikoreja kuin muualtakin. Hanoissa Karhua, tuota ylvästä mmmiestenjuomaa, mutta oli siellä joskus, hetken, Koffin kausiletkukin. Kepeät mullat hänen muistolleen. Kaapista löytyi joskus jopa Hardcore IPA:a ja Schlenkerlaa, kepeät mullat heillekin.

Paikan terassi on kohtalaisen elävä ilta-aikaan, sisätilat lähinnä viikonloppuisin. Kellarissa pidettiin joskus hevikaraokea, jota olen kuullut monen kaihoavan takaisin. Nyt siellä esiintyy joskus joku, josta todennäköisesti et ole koskaan kuullut, eli horon pahin kilpailija tällä saralla. Paikan wc ansaitsee erityismaininnan kenties yhtenä kaupungin törkyisimmistä ränneistään, risoista ovistaan ja käsipyyhepaperista, jota oli joskus viime vuosituhannen puolella. Kenties paikalliset opiskelijat pihistävät tämän mennessään? En tiedä, sielä on kaikki rempallaan, haalariväki perseetolallaa.. Kuitenkin lettupäivät, visat ja kisat tuovat paikkaan kaivattua puhtia, vaikka onkin ollut alamäessä tämäkin vanhus since 2015.

Kenelle: Olet stereotyyppinen opiskelija, jolle Touba&Rillo akseli on liikaa, mutta et uskalla syvemmälle kaupunkiin nyt, etkä osaa myöhemminkään.

Ravintola Pyöreä Torppa, Kivimiehenkatu 2

Pyöreä Torppa, siis Mutteri johtuen ravintolan muodosta, on kaupungin vanhimpia ravintoloita. Se tunnetaan paitsi kuivasta lohileivästään, joka oli olemassa jo silloin Kekkoslovakian kultavuosina. Kyllä juuri sellainen eväs, jota kukaan ei halunnut syödä silloinkaan.

Mutteri tunnetaan myös pokeistaan, jotka eväävät sisäänpääsysi selvänä, jos näytät siltä ettet kuulu karaokekansaan ja et halua maksaa erikseen sisään ja erikseen narikkaa, vaikkei sinulla ole takkiakaan. Hanoissa lapparia, jopa A:ta, mikä luo ja kasvattaa paikan nostalgista arvoa, vaikkei kravattipakkoa sentään olekaan. En kuitenkaan suosittele huutelemaan vieraisiin pöytiin mitään. Tämän paikan synkkä salaisuus on karaoke. Karaokea aamusta iltaan, illasta aamuun. Vanhoja setiä, vanhoja tätejä, jotka ovat kovia pyytämään ja sanomaan. "Saanks mmä sanoo..". Tiskillä ihan näppärää palvelua, mutta jälleen muistikuvani ovat huuruiset, koska eihän tänne selvänä tulla, eikä edes pääse. Top trick: Tule paikalle vanhemman tädin kanssa jo valmiiksi. Ravintola on periaatteessa tilava, mutta myös ahdas ja hieman sekava.

Kenelle: Järjenvastainen pakkomielle laulaa, tai ikäsi on jo lähempänä sataa, kuin nollaa.

Ravintola Aula, Hovioikeudenkatu 2

Aula, eli Vaakuna, on hotelli Vaakunan "Baari, ravintola, terassi". Vaakunan kulta-aika jäi 90-luvulle ja entisen Nightclub Marilynin raunioilta nousi loungemainen? Aula. Tilaa on on niin paljon, että toisen asiakkaan löytäminen on jo ihan baaripeli sinällään. Sisustus on sellaista uudenkarheaa ja vähän sielutonta pubityylistä, mutta pehmeää laiskanlinnaa täynnä. Kuppilan parasta antia on kuitenkin juomavalikoima, sillä vaikka hanat ovatkin peruskauraa löytyy pullolistalta yleensä jo jotakin antoisaa. Myös siideripuolelta.

Terde on suuri patio, mutta sekään ei täyty kuin Vaakuna piknikin aikoihin kesällä. Paikka on yksinkertaisesti aina käydessäni lähes pystyyn kuollut, joten tunnelma on tiessään, vaikka kuinka terassilla soisikin tiukka Ibiza soundi. Kuuluu myös peljättyyn Escortti perheeseen, eli vihreällä muovilla olet kuningas ja maailman omistaja täälläkin.

Kenelle: Hotellin asiakkaille ja satunnaisille ohikulkijoille, jotka nauttivat yksityisyydestään ja halusta eskapismiin julkisissa tiloissa.

--------------

Vaan kaksi on joukosta poissa, Speden Saluunaa siellä ei näy. On Mulliganskin muissa karkeloissa, sillä minä en siellä käy. Kyllä kahden baarin aukko sivistyksessä vielä. Spede on eläkeläisten kansoittama kuppila aution Hansa keskuksen sisällä. Se oli menevä mesta aikaan kun keskuksen sijasta paikalla oli hansa kortteli ja ns. "tuhannen makkurin aukio" (karsinan terassia unohtamatta). Nyt sitä kansoittaa kaupungin eläkeläiset muistelemassa noita Kouvolan kultaisia vuosikymmeniä miettien miten hernekeittoa saisi vieläkin yöpalaksi baari-illan jälkeen.

Mulligans taas on Messun yläkerrassa oleva baari, joka tunnetaan puumista ja likaisista sedistään. Se on kaikkien kouvolatukkaisten yh-äitien iskupaikka ja henkinen kotiluola betonisavannin keskellä. Tästä syystä kaltaiseni komea, mutta hyväsydäminen ihminen olisi pelkkää riistaa tässä paikassa, enkä toisekseen pidä liian helpoista naisista.

Erityismaininta:

Ravintola Neville, Salpausselänkatu 27

Vaikka Neville on pääasiassa ruokaravintola, niin paikan juomakaappi ansaitsee oman mainintansa. Jouluolut aikaan pistäytymisen arvoinen vaihtoehto, mutta muuten voit valita kymmenistä brittibittereistä omasi. Ruokalista paikassa ei vaihdu, joten Kentuckyn kanaa voit tilata ilman Menua. Laskun saat kyllä siinä kohtaa, kun virittelet ulkotakkia päällesi, muussa yhteydessä voit nauttia pitkästä ja rauhallisesta illasta muovisten kaktusten keskellä.

Kenelle: Brittiolut faneille ja heille, jotka eivät pidä muutoksista.

-----------

Nyt mietin vain kuinka moni kuppilan pitäjä imaisee hemapa pussin nokkaansa tästä synkästä huumoripläjäyksestä ja estää minun sisäänpääsyni jatkossa :D Kyllä täältä uupuu samalla hyvää ruokaa ja itse pantua olutta tarjoileva, överiä viihdettä esittävä, erinomaista palvelua ja ylilyöntien harmaalla alueella kulkeva kansan kuppila. Loppukevennyksenä nostalgiaa teille: