"Renable", sour jonka kaikki keksivät

 

 

 

 

 Kun miksaa vihreää omenalikööriä Spriteen ollaan jossakin suomalaisuuden ytimessä. Sellaisissa sfääreissä jossa poimitaan kypsiä kissoja Kurikkalaisen hotelliravintolan tahmaisella tanssilattialla Kaija Koon Tinakenkätytön tahdissa. 

Renablen tuntevat kaikki sen tuhansissa lievästi poikkeavissa muodoissaan. 

Kyseessä on tietysti vihreä omenalikööri, jota ovat tuottaneet kaikki. Sourz, De Kuyper, Bols, kuin Altian legendaarinen kissasetti, siis Green Cat. Kaikki muut muistaa ainakin Red Catin. Vihkiytyneet Pink Catin ja vain muistajat muistaa, että kissa naukui myös keltaisena. Niitä mirrejä paijasin minäkin sekaisin, jäillä ja pilli kovana.

(hehehehe, maailman paskin vitsi on panovitsi ja siitäkin tekee bisneksen. Kertoo vaan miten kädenlämmintä ja puutteisen keski-ikäistä setäkulttuuria tämä on.)

Green Apple on sen sijaan vähän kuin rumpukone miksattuna syntikkaan. Jotakin vääjäämättömän ikuista, jotakin vähän junttia, jotakin tuttua ja turvallista kuin Sultanin spärdäri edellisessä jutussa. Green Apple on ikuinen. Ainakin kekseliäiden joukossa se on jotakin jonka kaikki ovat mielestään keksineet. Kenties Jari Sillanpää ei sekoittanutkaan ensimmäisenä turkinpippureita kossuun, vaan renablea, limettimehua, vodkaa ja mitä vaan sitruunalimonadia jäillä. Unohtamatta neonvihreää kiemuraista pilliä ja mustaa sekoitustikkua jonka kärjessä lukee "Finlandia". Aijajjaijai. Oispa. 

Renable souria juodessa olo on muutenkin kuin ruotsinlaivalla. Suu on jäisellä messinkikaiteella ja lopulta jalat ovat kuin kokolattiamattoa. Loppuyöstä minäkin puhun hyvää ruotsia valkoisessa takissa ja vedän karaokea kannella viisi. 

Entäpä jos tätä haluaisi viedä niin sanoakseni nextille levelille, eli kannelle kuusi?

Setä hoitaa, älkää stressatko.

------------------------------------------------------------

2cl Vodka, mikä vaan mauton viina. Ei siis pahanmakuinen vaan mauton.

6cl Renable, siis Green Applea

3cl limettimehu, mielellään tuore. Lohkot voit heittää perään

1cl Galliano, jos hot shot kone on baarissa rikki, kokeile Licor 43:sta. Kippaa tämä lopussa kaiken päälle.

1 kananmunan valkuainen

Hartwalla Jaffa Lime-Verigreippi tai San Pellegrino Lemona (Hoptailin saa miksaamalla hapanta, kuten Ruospan Lemon tartia, Kanavan paljasta saarta, tms)

--------------------------------------------

Laita kaikki muu paitsi se vaniljalitku ja limenlohkot ravistimeen.

Ravista jäiden kanssa

Laita lasiin jäitä ja ne limetin lohkot. Laita lisää jäitä, kolme jääpalaa itkee vaan kavereitaan.

Siivilöi juoma ravistimesta lasiin jäiden päälle, paljon jäitä.

Toppaa Jaffal, koristele mintunoksalla ja teräspillillä. Kaada G, tai 43 päälle. 

Nauti Aikuisen naisen sijaan ABBA:n kanssa.

Olutarvioissa: Pühaste Lime Gose

Kuten useimmat teistä jo tietävätkin, en ole suuri Sour-fani.

Tai olen, mutta silloin puhutaan cocktaileista. Oluiden puolella ja siis happamien kanssa on pakko olla jokin ”juttu”. Gose, tai Berliner Weisse sellaisenaan on vain hemmetin tylsää juotavaa. Siitä tulee samankaltainen fiilis, kuin pienen witbierin juomisesta talvella. Sitä kysyy vain itseltään: ”Oi miksi?”.

Jos näissä on jokin juttu, se juttu taas tekee tyylistä silleen ihan kiintoisan, mutta en muista kovinkaan montaa tilanneeni, tai ostaneeni toista kertaa uudestaan. Vitosen 3,5% ”boysenmarjalakkavaniljasuolainenkaramellilaktoosiyllätys” (oispa, joisin) jää vain turhan kuriositeetiksi noustakseen sellaiseksi kestotuotteeksi, jonka voi poimia muutamalla eurolla koriin arkena ruuan kaveriksi, tai saunajuomaksi.

 Okei, saunan puolella raikas Sour voisikin toimia, mutta mieluummin ravistan itselleni sellaisen kuitenkin. Se on siis perinjuuri ongelmallinen tapaus.

Kuitenkin on niitä joita tekee välillä oikeastikin mieli. Sellaisia jotka nousevat hupsuudesta ja siitä panimon kahvipöyd.. Täällä ainakaan ehditä istua, mutta duunin lomassa nousseilta ”Aissaat.. Tiiäks mikä olis pervoa”-keskusteluista pykälää suuremmiksi. Juuri tällainen tarpeeksi konstailematon tuote on Pühasten Lime Gose, jonka ilokseni poimin Puuvillan sittarin hyllystä.

Tuotehan oli jo joiltakin festareilta tuttu ja hyväksi havaittu.

Ulkoisestihan tämä on kupariin vivahtavan keltainen olut ihan kohtuullisella vaahtokukalla.

Tuoksu revittelee Missä-X pussia happaman kirpeillä aromeillaan, joissa suosikkihedelmäni Lime (uh, mitä paljastuksia) seikkailee. Suolaisuutta, happamuutta ja jännää mausteisuutta, josta mielikuva on kanelista ja inkivääristä, mutta tuskin tässä sitä on?

Maussa kirpeä happamuus puraisee ja suolaa valuu vain haavoihin. Limettinen, muttei liian. Oikeastaan voisi olla enemmänkin, sillä ei tämä mitään Caipirinhaa tavoita. Kuiva, hapan, suuta supistava. Viehkeä ja jotenkin vähän irvokas. Ei räjäytä tajuntaa, mutta suussa, tai nenässä, tapahtuu asioita jotka viestivät lipuin, valoin, faxilla ja kirjekyyhkyllä pääni sisällä tämän olevan juuri sellaista josta voisin pitää uusinnankin verran.

Good stuff. Ainakin tyyli huomioiden.

Kotiolutta: Rabbit Street Witbier ja Vattu-Flanders

Sain viime syksynä keittopäivän päätteeksi pari korruptiopulloa Orimattilan parhaalta (ainoalta?) kotipanijalta, eli Rabbit Streetin Jussilta.
Pulloihin oli merkitty parasta jälkeen päiväykseksi marraskuun alku. No tässähän kävi niin, että unohdin nämä yksilöt tyystin hyllyn perälle.

Vuosikin ehti vaihtua, kunnes inventoidessani pulloja törmäsin näiden kahden yksilön epätoivoiseen yritykseen maastoutua pullojen sekaan, kuin kaksi kuusivuotiasta pallomereen.

Tyyleinä Witbier ja Flanders Red.

Kyselin hieman nolona Jussilta speksejä, mutta tarkat tiedot ovat kuulema kadonneet bittiavaruuden äärettömyyksiin.
Witissä on ilmeisesti ihan kaupallista nestehiivaa ja Rabbit Streetin tapaan ebuja on kevyesti ”vain” 40. Vähän korianteria ja appelsiinia. Mestari ei itse vaikuttanut kovin tyytyväiseltä tähän, mutta maistan silti.

Ensimmäinen havainto on malttamattomuus. Wit haluaisi vauhdilla pullosta lasiin ja kenties lasista suuhun. Vaahtoaa siis hyvin belgimäisesti muun ulkomuodon nojatessa klassiseen sameahkoon appelsiininkeltaisuuteen.

Tuoksu irroittelee hyvää jazzia. Hyvin tyylinmukaista mausteisuutta ja hedelmää. Korianteria päällä. Sitrusta, appelsiinia ja hieman pistävyyttä. Ei huono, ei ollenkaan.

Maussa mausteisuus ja hedelmä ottavat hieman takkiin korkahkon katkeruuden tuoman kuivuuden myötä. Vehnille tuttu keveä kuohkeus, taikinaisuus ja maltaisuus eivät pääse loistamaan. Kuivaa keksiä, sitrusta ja hentoa mausteisuutta. Nyanssit jäävät katkeruuden alle, vaikka raikasta onkin.

Suutuntumaltaan keskitäyteläinen, melko hiilihappoinen tuotos.

Tällä kertaa ei aivan napakymppiä Rabit Streetiltä, mutta ei tässä teknisesti suuria virheitäkään ole. Keveä, raikas, hyvä ja helppo juoda. Täyttää minusta witbierin tarkoituksen varsin soveliaasti.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Astelleenpa Vattu-Flandersin pariin.

Ohops, onpas nättiä. Melko kirkkaan viininpunaista olutta hennolla vaahdolla.

Tuoksu nostaa kyllä hyvin perinteiset flanders red fiilikset salkoon. Viinikumia ja happamuutta. Vadelma sopii tähän yllättävän hyvällä svengillä. Punaisia marjoja ja keksiä. Siinämäärin autenttista tekemistä, että jos tämä olisi tullut kotimaisen 0,33l pullon sijaan Rodenbachin lekassa syyttäisin piratismista ja plagioinnista.

Ensimmäisella huikalla miltei vihloo hampaita. Vadelma tuntuu tässä enemmän herukkaiselta. Käynneitä marjoja, maltaisuutta ja joulupipareita. Funkkia on, mutta ei läheskään sanan pahimmassa merkityksessä. Esitys on kokonaisuutena yllättävän puhdaslinjainen.

Todella huikeaa tekemistä kyllä tämän oluen osalta. Nyt on ns. osunut mallaspohja, hiivakanta, käsittely ja käyminen melkolailla nappiin. Vadelmakaan ei onneksi lyö aivan överiksi, koska tässä tyylissä sellaista ei kaipaisi.

Olipas jälleen varsin mallikkaita kotioluita lasissa. Kiitos Rabbit Streetille näistä näytteistä.

Korkinkääntöpuolella: Vuoden 2018 oikeat oluttrendit

Olen lukenut lukuisia artikkeleja siitä, mitkä ovat vuoden 2018 oluttrendejä ja olen hyvin vahvasti sillai eri mieltä kaikesta.

Yleisesti toistuneet asiat ovat olleet: ”Craftolut kuolee, se on nyt indie bisseä”, ”NEIPA, Sour, Craf..Indie Lager, Kikkailut ja Sessio-oluet”.

Tiedättekö yhtään mikä on vuoden 2018 megatrendi? Se on se sama, mikä on ollut megatrendi likipitäen viimeisen vuosisadan. Kyllä. Vaalea Lager.

Ja mitä tuohon Craft vs. Indie osioon tulee, niin se hämmentää. Siis siinä mielessä, että mikä ihmeen hinku meillä ihmisillä on lokeroida kaikkea? Mielellään pieniin laatikoihin. Korjaan.. Pieniin omiin laatikoihin, joita ei jaeta muille, ehkä pienelle piirille, jos sillekään.

Siis miksi panimoita pitää kategorioida: ”Iso, Iso, Iso, Liian iso, Crafti, Entinen Crafti nyt iso, Entinen crafti, nykyinen Indie”?
Eikö ole olemassa vain panimoita? Siis yrityksiä jotka tekevät tuotteita kuluttajille? Miksi niitä pitää jaotella? Kuka saa jaotella? Kuka jakaa toisille hihahuiveja ja saa heittää tiiliä ikkunoihin?
Miksi minä en saa kivittää ketään? Vai saanko?
Voin vielä ymmärtää, että tuotteita jaotellaan niiden ominaisuuksien mukaan, mutta mitä ominaisuuksia eri panimoilla on? Itsenäisiä? Entäs jakelukanavat? Maahantuojat? Saatavuuden mukaan? Jaotellaanko panimot ibujen sijaan tehdasneliöiden mukaisesti? Pisin parta kokonaisuudessa, vai jaettuna työntekijöiden määrällä? Entä jos tytötkin pan..eiku?
Määrääkö keittokoko, vai käymistankkien määrä jaottelun? Humalan määrä tonneissa? Esanssien käyttö yhden mustalaispanimon mittapuulla?

En tiedä, mutta kyllä tämä hämmentää ja minun tekisi niin mielenipahoittaa ja kirjoittaa sanomalehden tekstaripalstalle, tai someen.. Eiku, ei en ole tosissani. Kela pääni sisällä lähti käsistä ja oli aivan liian hauskaa lokeroida, mutta saanko kuitenkaan lokeroida? Entä lonkeroida? 

Tässä on kuitenkin vuoden 2018 "oikeat" trendit Suomessa:

1. Vaalea lager.
2. Original Long Drink (ja pian tulevat aidot pirkat, rainbow:t, k-menut, x-trat ja muut euroshopperit).
3. Viinaralli Vir..Latviaan.
4. Ylihintaiset tuontioluet.
5. Taistelu hyllytilasta.
   
   Kaikki muu on valitettavasti vielä kuplan sisäistä fanfictionia. Ei siinä, minäkin pidän siitä. Hehkutan ja jumaloin (hyvin tehtyä) NEIPAA, keskustelen turhanpäiväisistä asioista alkaen sameudesta, päättyen kulloisenkin marjakombinaation toimivivuuteen Gosessa. Ihmettelen savustettuamaapähkinävoikirsikkahattaraportteria kilpaa muiden kanssa, mutta realistisesti kuplan ulkopuolella on se missä loput 99% elävät ja se, se määrää kulutuksen. Valitettavaa, mutta kun hyväksyy faktat ja jättää fanboy-lasit välillä hyllylle voi tehdä riemastuttavia havaintoja itsestään.
   Ja nyt odottelen vain indierahaa niiltä entisiltä craftpan..Eiku. 
   Hyvää alkanutta vuotta. Älkää ottako sitä vakavasti.

Kuinka valmistaa täydellinen Sour?

Koska Sourit ovat in, pop ja hip haluaa ylläpitokin kantaa kortensa kekoon tässäkin asiassa.
Suoritimme tutkivaa journalismia ja eläinkokeita etsiessämme täydellisen Sour:n kaavaa.
Alkuun voin todeta, etten omakohtaisesti näistä pahemmin välitä. Tyylin ollessa kovin itseään toistava ja yksipuolinen. Pidän kyllä kirpeästä mausta paljon, mutta jotenkin nämä jäävät usein muiden jalkoihin. Silti halusin koittaa siipiäni ja astua pois mukavuusalueeltani. Koitin löytää täydellisen reseptin ja uskon päätyneeni lopulta oikeaan suuntaan lähempää, kuin arvaattekaan.
Aihepiirin entusiastit voivat klikata itsensä vaikkapa tänne.
Joten hyvät naiset ja herrat.. Kuinka valmistetaan täydellinen Sour: