Reportaasi: Suuret Oluet, Pienet Panimot Helsinki '13

www.visithelsinki.fi

Sää on aurinkoinen, lähes paahtavan lämmin. Juuri täydellinen sää olutfestareita varten. Aurinko hyväilee ihoa ja saa mielen janoisaksi.

Kävelen porteista sisään ja alan lasi kourassa metsästää jostakin juotavaa. Täällä ei ole edes lätkäjuomaa, eli Karjalaa tarjolla. Tästä voisi moni pettyä, mutta minä alan hymyilemään. Selvinpäin ja ilman muita narkoottisia ainesosia. Tilanne on todella huolestuttava, sillä tässä harmaassa maassa selvin päin tilanteesta nauttiminen on tietysti pahasti kiellettyä, ”lukekaa sitä raamattua naama näkkärillä ja tehkää työtä, vain siten olette hyviä ihmisiä”.

Tänään kaikki on väärin, niin paheellista ja tuomittavaa, saan suorastaan lisää virtaa tästä ajatuksesta.

Helsingin, maan pääkaupungin, kaikkein ydin täynnä riettaasti toinen toisiaan ylistäviä tiskejä tarjoilemassa janoiselle likaisesti käsityönä tuotettuja nautintoaineita. Ei suurteollista tuotantoa, ei monopoliasemaa tähyileviä viekkaita liikejohtajia miettimässä ”Painus sinä poika v..n siitä, setä alkaa nyt tekemään fyrkkaa tällä sinun olutreseptilläsi”.

Mietin onko valtio häviämässä kamppailun, tai sitten paikalla ovat vain kaikkein pahimmat anarkistit. Mitä sanoisi peruspalveluministeri, tai thl:n johto nähdessään väenpaljouden?

Löydän ensimmäisen vilvoittavan keitaan, tervehdin ja saan lasillisen jotakin käsittämätöntä..

Tämä juoma ei voi olla olutta, tässähän on alkoholia enemmän kuin 4,7%. Tämähän maistuukin aivan jollekin, toisin kuin markkinatalouden maksimoimiskoneiston pakkosuoltamat täysteolliset korvikkeet.

Juomani maistuu jopa perkuleen mainiolta. Istahdan alas ja tapaan joukon eriskummallisia herroja pienten ruutuvihkojen ja tietokoneiden ääreltä. Tämä seurue ottaa jokaisen janoisen avosylin vastaan ja kertoen olevansa maan paatuneimpia reittaajia.

Tällä satuolentoja muistuttavalla seurueella on perin kummallinen tapa. He eivät halua juoda halpaa ja paljon, vaan jopa nautiskella oluesta. Kuinka väärin tällaiset juomatavat ovatkaan, onhan päihtyminen yhteinen asiamme täällä Suomessa. Miten ihmeessä muuten poliisia ja sosiaalitoimistoja, lääkäreitä ja muita voisi työllistää pohdin..

Kuulen tarinoita kaukaisista maista aina Euroopasta asti, jossa näitä perin oudoksuttavan makuisia juomia saa aivan jokaisesta ruokakaupasta, niitä saa ostaa ravintolasta mukaansa, eikä aamuyhdeksältä oven takana ole jonottamassa rantojen miehiä. Kuinka kummallista suorastaan.

Huomaan lasini, toisen ja kolmannenkin tyhjentyvän vikkelään tahtiin. Jokainen olut on niin erilaista ja niin hyvää. Jokaisella tiskillä näen iloisia ihmisiä tekemässä kauppaa näistä päihdyttävistä tuotteista. Tämähän on outoa, aivan väärää. Tulen silti entistä janoisemmaksi, enkä tunnu edes humaltuvan, sillä tahti on aivan liian hidasta.

Kävellessäni aluetta ympäri ja tuntiessani kuuman katukivetyksen polttavan jalkojani, pohdin lähes yhtä kuumaa asiaa. Miksi nämä monituiset kauppamiehet, helppoheikit ja muut enempi torikauppiasta, kuin virkamiestä muistuttavat ihmiset ovat näinkin hyvä tuulisia?

Heidän tuotteistaan vain osaa voi myydä ruokakaupoissa ja valtion monopolimyymälän kaltereiden taakse lukittuihin hyllyihin pääsevät liian harvat. Osa on saanut juomiaan ravintolamyyntiin, vaikka sekin on notkahtanut vuosien saatossa. Verotus, kauppojen ja puulaakimonopolin katteet ja muut kummalliset lisämaksut nostavat hinnat pilviin, mitä jää tällaisen oluen keittäjän, myyjän, tilojen siistijän ja muiden monitoimimiesten, näiden oluiden pelle pelottomien omaan käteen kaikkien näiden hankaluuksien jälkeen? Ja silti he vaan hymyilevät, onko se onnellista tietämättömyyttä, asioiden todellisesta tilasta? Epäilen asiaa, mutta en usko. Vaikka emme ole rakettitieteen parissa, ihmiset ympärillä tuntuvat tiedostavan nykytilan. Kenties tällaiset olutmarkkinat tekevät hyvää valtion runtelemalle sielulle, kuten leipäinen olut janoiselle kansalle.

Istahdan viimeisen tuoppini äärelle. Vastaan on marssinut kavalkadi tuttuja ja tuntemattomia. Ruoka on ollut maittavaa ja ne juomat...

Poistun alueelta vihellellen, jos olin hyvällä tuulella tullessani, poistun hymyillen myös lähtiessäni. Askel vie horjumatta kohti Kampin maanalaista rautahevoisen suuta. Katson viimeisen kerran taakseni kohti valoa. Hieman säälien, silti uskoen parempaan. 

Pienpanimo olut, kyllä sinun päiväsi vielä koittaa kirkkaammin ja loistavampana. Se päivä ei ole tänään, mutta suuret oluet ja suuremmat asiat syntyvät hitaalla ja jänteikkäällä työllä. Suunta on oikea ja pyydänkin nyt jokaista laittamaan viidakkorumpunsa soimaan, sillä näiltä ääniaalloilta vielä kohisee sinfonia maukkaiden oluiden puolesta. Alkoholikulttuuri..Ikkunat auki Eurooppaan.