Vieraskynä: Viski muutti elämäni… noin tunniksi

Tuopin Ääressä toimitus jalkautui eilen Kiveriön karuihin kuppiloihin seuranaan mm. Bönthöö Bönthöö. Tästä reissusta kerron lisää keväämmällä.

 Toisaalla oteltiin viskin nimissä vuotuiset turnajaiset, eli Uisge 2017. Paikalle eksyi tietysti myös janoisia sankareita, joista eräs sai kunnian toimia ensimmäisenä vieraskynänä.
Miksi? Koska tiesin voivani luottaa tähän monissa liemissä marinoituun ystävääni ja siihen, että kynä pysyisi sopivasti toisessa ja viskilasi toisessa kädessä jäljen ollessa taattua laatua.
Enemmittä esitelmiltä: Sam Graystone. Olkaa hyvä:

--------------------

Oispa viskii, ajattelin laahustaessani kohti Vanhaa ylioppilastaloa pääkaupungin ytimessä. Oli helmikuu, enkä ollut kumonnut ennen tätä tuhoisaa perjantaita lasillistakaan sitten joulukuun alun, kun minun piti viimeistellä Jim Beam -pullon jämät. En tainnut käyttää silloinkaan lasia.

Selvennettäköön, että en ole äärimmäisen hyvä kaveri viskin kanssa. Tuttava, hyvän päivän tuttu tai kenties vanha työkaveri ensimmäisestä kesätyöpaikasta huvipuistossa kuvaisi tätä liittoa paremmin. Olisimme viskin kanssa kyllä Facebook-kavereita, mutta en koskaan tykkäisi hänen päivityksistään, paitsi jos ne koskevat Glenfiddichin jaloa tislaamoa ja sen uroshirvi, peura tai mikä sarvekas demoni se onkaan, pomppaisi kuvasta silmään. Glenfiddichistä on hyviä kokemuksia. Olispa sitä viskiä.

Asiaan. Wanhalla oli menossa jo ties kuinka monetta kertaa järjestetty vapaamuurareiden, kivenhakkaajien tai muiden salaseurojen viski-tapahtuma. Salainen siksi, että sitä ei mainosteta koskaan missään. No tämä johtuu oman pahan imperiumme lainsäädännöstä kuin siitä, että tapahtuma haluttaisiin pitää salassa. Joka tapauksessa, sinne oli löytänyt jälleen satoja viskiniiloja oletettavasti ympäri maata. Tapahtuman nimi kirjoitetaan U:lla: Uisge. Tämäkin johtuu siitä, että valtio ei halua että kukaan juo ikinä mitään. Edes vettä. Ja Uisge ei ole Viski. Selkeästi.

Oma asenteeni tapahtumaa kohtaan oli se, että sieltä saattaisi löytää uusia mukavia keskihintaisia uutuuksia, jotka tarttuisivat joskus lentokenttien ja ruotsinlaivojen tax free -myymälöistä tassuun ja kotona kaappiin pölyttymään vieraita odottamaan. Toki tilaisuus tarjosi mahdollisuuden maistaa kalliimpaakin tavaraa, mutta omissa makunystyröissäni kallis elämän vesi menisi taatusti pilalle.

Ensimmäinen testilasi oli Compass Box -tislaamon Spice Tree Extravaganza. Ei haittaa jos se ei merkitse sinulle mitään. En minäkään ollut kuullut tästä aikaisemmin. Arvioin näitä nollasta sataan -mittarilla. Tähdennettäköön vielä, että olen amatööri, NooB, keltanokka. Tiedän viskistä sen mitä minulle Glenkun tislaamolla kesällä kerrottiin. Spice Tree oli nimensä mukaisesti mausteista ainakin kaatajan mielestä. Mausteet jäivät ehkä hieman miedoiksi, kun niitä liikaa hehkutettiin. Ei pahaa, mutta pulloa en ikinä ostaisi. 72/100.

Seuraavaksi löysin itseni Teerenpelin osastolta. Tiedän, että Suomessa viskikulttuuri on todella nuorta maan 100-vuotiaasta historiasta huolimatta. Juhlavuoden kunniaksi päätin napata lasiin Teerenpelin Suomi 100 vuotta -juhlaviskiä. En saanut (todennäköisesti lahelaiselta) myyjältä irti viskin ikää. Kuulemma savuisaa. Arvio: Jäykkä, turpasaunan makuinen, hieman keskeneräinen kuten koko maa. 63/100.

Avausmukit eivät olleet sinänsä mitään kuraa, mutta odotin paljon enemmän. Teerenpelin tuote oli aikamoinen pettymys, mutta ei se ollutkaan mitään 18-vuotiasta. Nyt piti saada jotain spesiaalimpaa. Löysin eräältä tiskiltä pullon suosikkini Jamesonin Caskmatesia. Myyjän mukaan viski oli kypsynyt stout-oluttynnyrissä, jota pani (hehe) Corkilainen panimo. Ei niin älyttömän kaukana Dublinista siis. Tynnyreitä lainattiin puolin ja toisin. Näin binekseen tuli viskin maku ja viskiin bineksen. Join. Hyvää. Olut ja viski lyövät kättä. Johnny, tee jotain tällaista seuraavaksi! Haluaisin maistaa tietysti myös sitä stouttia nyt kun kuulin tästä. Paljon on lennot Corkiin? Ah 79/100.

Join tapahtumassa yhteensä noin 16 eri viskiä, rommia ja puolivalmista tislettä. Kaikista ei riitä ihan älyttömästi sanottavaa, joten laitan loppuun top-listan. Muutamasta pitää kuitenkin lausua sanoja, muutamista runoja.

Olen käynyt Taiwanissa, kahdesti, joten lasiin piti ehdottomasti kaatua jokin Kavalan-tislaamon tuote. Saarelaiselle viskille ei voi kuulemma lyödä ikää, koska ilmasto ei sovellu siellä viskintekoon. Liian lämmintä. King Car, Kuningasauto (eli mersu) oli ihan ookoo, mutta vieläkään en hypännyt ilmaan innosta. 76/100.

Ainoa muki mille annan 100 pinnaa oli rommia. Plantation 3 stars valkoinen rommi. Tätä ei tietty pidä sotkea viskitaulukkoon. Rommi kun on luonteeltaan makeaa, sokerista ja mukavaa kumottavaa kaikenlaisen merirosvoilun lomassa. Uuden Pirates of The Caribbeanin traileri on muuten ihan suhteellisen vakuuttava. Nyt seuraa runo:

“Chivas Regal 21 vuotias Royal Salute -viski. Diski on diski, piski on piski.

 Sua tehdään uus satsi het kun kuningatar heittää veivin,

   Ja Britannia saa uuden kunkun, ei heimopäällikön, tahi kreivin,

On maku smuutti, siks otin sua tuplat,

Ihan hyvää se on, mut onks loistavaa? Puhkee nää kuplat….

87/100”

Päivän viidenneksi viimeisestä lasista löytyi kuitenkin voittaja, jota voisi ostaa vaikka Heathrowin tai Hong Kongin kentältä kotiin. Lasi oli täynnä kultaista, hieman rusoittavaa, nestettä kuin yksisarvisen kyynel. Smoothia ja maukasta. Muistuttaa hyvää ateriaa raskaan korpivaelluksen jälkeen. Tätä juodaan ehdottomasti kun karhut on kaadettu ja raahattu takan eteen lepäämään. Voittajan nimi on (arvasit jo): Glenfiddich IPA Experience. Eli taas on sotkettu oluet ja viskit keskenään ja saatu hullun tiedemiehen labrassa aikaan pyhää keitosta. Äärimmäisen hauska tuttavuus. Tätä voisin ostaa toisenkin pullon.

16 mukin jälkeen oli aika lopettaa. Kokemus oli tunnin mittainen nousuhumala, joka piti mitätöidä käymällä läheisen pubin tiskillä tilaamassa Guinness, jolla viskin pistävän makucocktailin sai pyyhittyä menneisyyteen. Hifistelijöiden tapahtumissa ärsyttää yleensä exponentiaalisesti kasvava yleisömäärä. Täällä yleisö oli 90% nörtähtäviä miehiä, jotka kyynerpäätaklaavat maanmiehiään ahtaissa käytävissä ylistäen ties mitä näkymättömiä makuvivahteita. Omaa tunnelmaani pilaavat liika hehkutus, ja päteminen. Jos tiskin takana sanotaan, että tässä maistuvat nämä mausteet, ja sitten en itse niitä havaitse, on kokemus pilalla. Kuten maailmassa ylipäätään, sillä ei ole mitään väliä mitä joku muu sanoo. Tärkeintä on se, että tiedät mistä itse tykkäät, tai opit tykkäämään. Tosin 16 lasin jälkeen olet todennäköisesti aika pätkässä. Eikä silloin tehtyjä havaintoja enää lasketa.

Mantelia.

TOP LISTA

1. Glenfiddich IPA Experience 90/100

2. Hellyers Road 10 yo, AUSTRALIALAINEN VISKI JUMALAUTA 89/100

3. Chivas Regal 21 yo Royal Salute 87/100

4. Jameson Caskmates 79/100

5. Jameson Black Barrell 78/100

Kirjoittanut ja kuvittanut: Sam Graystone

Olutarvioissa: Mustan Virran Pistolekors Porter ja Martti Tripel

Savonlinnasta eräs Mustan Virran panimo otti yhteyttä ja halusi tarjota tuotteitaan maisteluun. Harvemmin syljen lasiin, joten kipaisin siis kioskille ja hain tuon pikkiriikkisen paketin huomaani. Kotona laatikosta perkautui kaksi pientä sievää yskänlääkepulloa. Tuoreita tuotteita tällä kertaa kyseessä: Pistolekors Porter ja Martti Tripel.

Heti kättelyssä ojennan panimolle kättä ja onnittelen. Mustan Virran tuotteiden ulkoasu on poikkeavuudessaan nimittäin todella piristävä ja hyvännäköinen. Koska kyseessä on ensikosketus uuden tuottajan tuotteisiin jätetään löpinät sikseen ja mennään asiaan. En malta, koska olo on kuin lapsilla jouluna. Kovat paketit ja silleen.

Aloitetaanpa Porterista. 7% vahvuutta ja taustatarina etiketissä. Ebuja vain noin 17, joten voisi kuvitella olevan makeahkoa?

Ulkoisesti Pistolekors lyö liki mustan vaihteen silmään. Vaahtoaa hennosti, muttei kestä kauaa.

Tuoksusta löytyy keskiasteista rukiista paahteisuutta, eli sellaista leivänkuorista. Kesoililla on käyty kääntymässä, mutta mukaan ei tarttunut muuta, kuin pannun pohjallinen Juhla Mokkaa. Tuoksun jäädessä hieman yksipuoliseksi on aika maistaa, josko maku avautuisi enemmän.

Maussa leipäisä maltaisuus leikittelee ronskin, mutta yksipuolisen paahteisuuden kera. Kahvisuutta, joka taistelee sillä rajalla meneekö tuhkaisuuden puolelle vai ei. Jälkimaussa on sentään hyvin, hyvin kevyesti makeutta, mutta myös hapokkuutta. Vaikutelma on etenkin lämmetessään hyvinkin kahvinen, muttei sillä erittäin maistuvalla cappucinomaisella tavalla, tai nokipannumaisella. Sääli.

Runko tuntuu yllättävän kevyeltä 7% raameihin verraten. Kaupallisissa huippukilpailijoissa etenkin 5,4% Fuller's:n London Porteriin, tai samanvahvuiseen Nøgnen Porteriin nähden todella ohutta on Pistolekors. Juotavuuden varmaan päättelittekin olevan helpohkoa?

Pistolekors ei mitenkään räjäytä pottia. Siinä ei varsinaisesti ole yhtäkään teknistä vikaa, mutta kokonaisuus on omaan suuhuni vain harmittavan tylsä. Termillä tarkoitan, ettei se ole monivivahteinen, tai syvä. Yksipuolinen paahteisuus ja yleinen ohuus ei iske.

Voisin veikata oluen myös olevan vielä hyvin tuoretta, joten vivahteikkuus saattaisi kehittyä kesää kohden? Kenties reseptissä runko vaatisi vielä työstämistä?

Korkataanpa seuraava.

Martti Luther ja muovipussi. Mies joka kylläkin oikeasti rakasti Leevien vasaraa ja nauloja.. Auts.. näitä puujalkoja.

Tripeliä edessä. Jännästi olisin assosioinut Lutherin johonkin saksalaistyyliin, mutta kelpaa tämäkin todella hyvin.
Toinenkin piirre tässä tyylissä on. Nimittäin Tripel on pahuksen vaikea oluttyyli panna.


Ulkoisen habituksen osalta Martti kaatuu sameana lasiin. Likaisen oranssia, mutta se vaahto.. Todella kaunista ja kestävää.

Tuoksu lupaa hyvää. Sitä kuuluisaa belgihedelmää maanläheisen yrttispippurisen atmosfäärin kera. Taustalla purukumi kummittelee hauskasti.

Maussa sama purkkaisuus laittaa sukset jalkaan ja Juicy Fruitin huuleen. Hedelmää, mausteisuutta ja hentoa sitruunapippurimaisuutta. Jälkimaku on vain pehmeä liuku, joka katoaa hattaramaisesti suusta.

Suutuntuman puolella tämä asettuu johonkin keskitäyteläisen epäortodoksiseen maailmaan. Alkoholi kivasti piilossa, mutta sitä voisi olla pari pinnaa enemmän tässäkin.

Siinä missä Pistolekors oli sellainen ihan kiva, muttei säväytä yhtään, on Martti oikeastaan huomattavan miellyttävä ”kevyt Tripel”. Voitaisiin toki keskustella olisiko tämä tyylissään lähempänä vahvaa belgityylistä alea, mutta ei viitsitä, eihän.
Ei tällä oluella ihan Karmeliet:n ykköspaikkaa uhata, mutta kotimaan kentällä iskee kivasti sinne kärkiviisikkoon.

 Mustalle Virralle kiitokset näytteistä ja hyviä panemisia jatkossakin.

Ruokakaupan parhaat bulkit

 Kävin eilen lähikaupassa hakemassa itselleni ruokaa. Päädyin lopulta pakastepizza ja vanukas kainalossa (Gourmet elämyksiä) kulkemaan kassoja kohti. Hipsin kuitenkin matkalla kohti marketin kylmäkaappia, koska pizza kaipaa aina bisseä. Kelasin siinä mielessäni miten satunkin valitsemaan aina samoja juomia ruokakaupasta ja miksi?

En juurikaan asioi isoissa automarketeissa, koska autottomalle ne ovat yleensä kaukana ja hankalasti tavoitettavissa.

Tänään keskitymme siis siihen, mitä sieltä lähimarketista kannattaa ostaa (imho). Enkä tällaiseksi laske nyt vaikkapa Kampin Supermarkettia. Sori, oikeesti.

Eli tässä listauksessa on niitä oluita, joita saa ns. kaikkialta ja joiden hinnat ovat siellä about alle 7€/l hujakoilla.

Joten.. Tässä omat valintani:

1. Olvi APA 
   Olvi räjäytti totaalisesti pankin ensin IPA:lla (jonka tuore pellettisyys oli mahtavaa), mutta sitten tuli APA ja se oli menoa. Tämän oluen hedelmäisyys on karvan verran miellyttävämpää IPA:n nähden.
   
   
2. Pilsner Urquell
   Ei tarvitse perustella kenellekkään? Hyvä sitä minäkin. Absoluuttisen brillianttia tavaraa. Suodattamatonta kun saisi tämän sijasta, niin voisin elää tällä. 
   

   
   
3. Nokian Keisarit: 2^nd Avenue, Elowehnä ja Kellari.
   Mahtava saatavuus, hyvä laatu (kyllä) ja hinta lähes kaikkialla alle 2,5€ purkki. Kiitos Nokia keep it up. Näillä on mennyt mukavasti monet lautapeli-illat, kaljottelut ja aloittelut.
   
   

   
4. Laitilan Kukko Helles
   Laitila ja helles? Helles on kenties viime vuosien suurimpia yllättäjiä. Pitkään vaivannut "talon maku" loistaa tässä tuotteessa poissaoloaan ja balanssi lievästi katkerampaan suuntaan. Todella mainio tuote hyvällä saatavuudella. Parasta bisseä pintin purkissa?
   
   
5. Koff Apa
   Koff otti ja räjäytti kenties muita pahemmin. Siis niinku oikea Apa. Loppu leikkiminen Surffereiden ja muiden kanssa. Velvetin poistumisen jälkeen ehkäpä paras Koffilainen?
   
   
6. Grafenwalder Vehnä ja Radler
   Lidlin tehokaksikko etenkin darraisiin olotiloihin ja helteisille kesäilloille.
   
   
7. Olvi Black IPA ja se "tavallinenkin" IPA.
   Lisää Olvia. Black IPA on aivan hämmentävän onnistunut tuote maitokauppavahvuiseksi. Balanssi on tässä kenties enemmän voimakkaasti humaloidun kevyt Stoutin suuntaan, mutta mitä väliä, kun tuote on muutoin erinomaista. Perus IPA pitää pintansa. Saatavuus, laatu ja hinta ovat tässäkin mantrana.
   
   
8. Kaiserdom Kellerbier
   Ei ehkä mitenkään paras Kellerbier. Silti, jos unohdetaan kotimaiset edustajat, eli Keisari Kellari (oliko muita?), niin tarjonta on todella vähäistä kautta linjan. Suodattamaton vaalea tarjoilee pehmeitä makuja ja on valtavan hyvä all-around ruokaolut. Tätä muuten nautin itse viime jouluna joulupöydässä.
   
   
9. Saimaan Pils
   Saimaalta olisi tunku listalle. On Blondea, läjä Brewers Specialeja (erityisesti Belgian Wheat), Vaaleaa lageria ja Red Alea. Silti Pils on kenties se useimmiten koriin eksyvä Saimaalainen heti Luomu-Vehnän perästä. Ottaa toki Urkilta pataan, mutta joskus tätä näkee tarjouspäissään parilla eurolla purkki.
   
   
10. Stadin American Pale Ale & American Lager
    Tuoreena aivan loistavia tässä kategoriassa. Silti saatavuus ja hinta nyökkäävät kevyesti Olvin puolelle Apa:ssa.
    
    

    

    
     
11.  Fuller's London Pride
    Tämän tölkitys on kenties yksi parhaimmista uusista ideoista, mitä Chiswickissä on tehty vuosiin. Laadukas Bitter pelittää aina. Etenkin silloin, kun listan muiden CitramarilloCCC:t tunkevat korvista ulos.
    

Ei ihan mutta melkein, aka "Close, but no cigar": Ruosniemen Sihteeri, Stone Go To, Founders All Day, Sori Out of Office, Mallaskosken Rainy Summer, Maku Apa, Dead Pony Club, Sam Adams, Guinness, Budejovicky ja monet muut.

Mitä kaipaisin maitokauppaan tähän muutaman euron käyttöolut-kategoriaan?
Reilusti EUROOPPALAISILLA humalilla humaloitua Kellerbierin ja Pilsin hybridiä. Tasapainoista Saisonia ilman kikkailuja, sekä oikeasti hyvää kotimaista Bitteriä, että rapsakkaa höyryolutta jälleen klassisesti.

Puuttuiko listasta jotakin? Mitä itse kaipaisit ruokakaupan hyllyille?

Pari kylmää ja purkkipuhelimella Puolaan

Ihan tavallinen keskiviikko. Sellainen jota opiskelijapiireissä kutsutaan pikkulauantaiksi. No ainakin minun nuoruudessani kutsuttiin. Sellainen viikonpäivä, kun kalja maistuu nannalta euron hanasta ja mimmit ovat kuumia micmacin farmareissa ja napapaidoissaan. Tanssilattia on pelkkää hikeä, ”Pelimiestä”ja väpättäviä amisviiksiä täynnä.

Tänään kuitenkin korkkasin kotona pullon kotiolutta ja viritän modernin purkkipuhelimen tulille.

Vaikka ajatus on lähellä ”Call-911” maailmaa kilautan kaverille ilman Lassea, Villeä tai Jaajoa.

Suoraan Puolaan. Keskitysleirien keskelle, Katowicen kaupunkiin. Luurin päässä vastaa tuttu ääni, ja pian kuvakin eksyy pikselimössöisenä näytölleni. Skype on kutistanut maailmaa ja luo pian kevyistä kalsarikänneistä entistä omalaatuisemmat. Kauas on tultu takavuosien mesekeskusteluista ja köyhien huvipuistoduunarien iltamista, joissa bisset katosivat korista porukalla, vaikka kukaan ei ollutkaan livenä paikalla. Sillä liksalla ei aina kuppiloissa istuttu.

Morjestan vanhaa ystävääni ja huomaan ilokseni, että mikään ei katoa aseveljien välillä. Siinä missä toiset ystävystyvät kurkkusalaateissa, toiset rämpivät hikisinä Enterprisella ilman kapteeni Kirkkiä. Still Jim will Beam us up. Mietimme kaikkia niitä päiviä, öitä, hulluja retkiä, jurrisia päähänpistoja, naisia ja sinkkuvuosia.

IS maistuu lasissa hyvältä, ei kypsältä, mutta varttuneemmalta. Se sopii tunnelmaan. Joskus mietin mihin kaikki hullutukset katoavat ihmisen vanhentuessa. Itse en kuitenkaan tiedä mitään parempaa, kuin hypätä spontaanisti mitä oudompiin käänteisiin, fiiliksellä, hymyillen.

Tiedättehän. Niitä iltoja, jolloin kaverisi kysyy: ”Mitäs tänään?” ja sinä vastaat: ”Sitä samaa, mitä joka ilta, let's try to take over the world”.
Milloin olimme juosseet ja missanneet yön viimeisen junan, milloin pilanneet toisen tipattoman isolla pullolla Meantimen London Portteria kahdella lasilla. Joskus nauttineet jallukaakaot saunasta saapuneiden naapurien neitojen kanssa. Muuttaneet, eronneet, karanneet. Joskus kuljettiin kanarialla dyynien yli parin Mahoun voimalla. Joskus on nukuttu lehtikasassa, joskus yritetty neljältä aamuyöstä lähiökuppilaan sisään. Joskus jopa onnistuttu siinä. Vieläkään emme tajua biljardin hienouksia, emme sitä miksi eräässä ravintolassa tarvitsee maksaa narikka, vaikkei ole takkiakaan, sitä miksi yhdessä toisessa ilta saa aina randomin käännekohdan, mutta varsinkaan aina emme ymmärrä toisiamme.

Pitiks tää ukko nykiä oikeesti ylös?

Silti jollain todella Tom of Finland, eli miehisellä, tavalla tiedämme, että Top Gun ja siipimies on aina paikalla, kun sitä tarvitsee.

”Aika korkata seuraava olut Koposen kanssa” horisee Pulkkinen jossakin. Emelisse White Label BA Moonshine Barley Wine. Tarjoilee tenua, kiljua, ja ponua. Pervolla tavalla hyvää.
Yhteys Polskaan paukkuu ja pätkii. Epäilen ranskalaisen kämppiksen katselevan hd-tason jynkkyä 3d:nä samalla. Vaihtoehtoisesti Puolan hallitus, eli Kurwa, tunnetaan journalistien suurena ystävänä. Kenties tässä jaetaan liikaa tietoa? Naapurissa 6% parin Zlotyn Zywieck uppoaa kuulemma savolaisella nautinnolla kaikkien journalismin sääntöjen mukaisesti, siis omakohtaisesti tiedostaen välittämättä muista. Itse taas kittaan keskittyen kaikkeen muuhun, paitsi olennaiseen.

Muistelen kateellisena hintoja, noppapeli-iltoja Zubrowkan voimalla, linjauskännejä.. Niitä hetkiä, jolloin kaikki oli.. No niinkuin ennenkin.

Hellekypärä päässä, valmiina hyppäämään riippumatostani seuraavan vesipiipullisen ääreen.

Niihin hetkiin ikuisiin, jolloin saatoit yöllä kaljapäissäsi pysähtyä Lehtomäkeen johtavalle sillalle, siihen valtatie 6:n ylle. Pysähtyä hetkeksi ja vain tuijottaa valtatietä. Pieniä tulikärpäsiä, joilla jokaisella on jokin tarina. Samoin kuin lapsena mummolassa. Siinä rautatieaseman vieressä. Maagisia hetkiä yöllä, kun kaikki nukkuivat ja vain minä valvoin Tex Willerin kera odottaen mökille pääsyä. Kuunnellen, kuinka asemalta kaikuivat kuulutukset kutsuna, joita pakoon ei päässyt. Jokaisella junalla oli syynsä, suuntansa, päämääränsä.
Sellaisiin hetkiin, jolloin pystyi soittamaan samalta sillalta: "Tuu tänne kattoon tätä, mieletön fiilis".

"Pitäskö lähtee ajaan Jäämerelle uimaan ja kaljalle?", "Miks?", "No miksei?". Ja se riitti.
Keskustelut kumpuilevat menneestä tähän hetkeen ja tulevaan. Populaarikulttuurista politiikkaan ja yksityiselämään. Naurua ja kyyneliä. Olut loppuu, kuten ponukin aina. Salakavalasti ja hitaasti päähän iskien. Seitinohut ranskalainen valuu eteenpäin. Nautin lasin vettä ja tasoittelen viskitipalla. Soundi pamauttaa kuitenkin takaisin fiilikseen. Tiedostan illasta tulevan pitkän, tunnepitoisen ja silti hyväntahtoisen, josta koitan tässä jakaa pienen kyynelhelmen ja kohtalon murusen.
Kai tässä vain ihminen havainnollistaa itselleen, kuinka helppoa on vajota eiliseen. Kuinka lopulta muistot ja kokemukset ovat kaikki kaikessa. Samalla pitäisi kuitenkin muistaa jokapäiväinen oluemme ja elää elämäämme joka päivä, joka hetki, jotta tulevaisuudessakin meillä olisi muistomme. Pätkä elettyä elämää, muutama lantti sitä koettua mammonaa, mielinmäärin kaljaa ja vähän hauskaa tupakkaa. Silti muistaen muutaman totuuden.
Nimittäin kesä tulee aina uudestaan. Silloinkin elämä on ihanaa aina kun sen väärin oivaltaa ja että parhaimmillaan.. Kun oikein kurottaa, voi omia varpaitasi koskettaa laiturin reunalta toiset, sellaiset jotka saavat sielusi hymyilemään sillä toisellakin tavalla, joka on ystävyyssuhteiden ulkopuolella. 
Viskikin loppuu lasista. Havahdun siihen hetkeen, jossa elämä vain on. Vaikka toisaalta haluaisin olla kevyesti jurrissa nauttimassa elämästäni ystävieni kanssa tiedän, että hetki on sinun. Kuljen peittosi alle ja kerron, että tää vartalo sun on, aivan päästä päähän. Tähän paikalleni kuitenkin jään, koska valitsen niin, koska ansaitset niin.

Gentlemen with GT

Olutarvioissa: Hair Of The Dog Adam

”Red hot mama
Down light charmer
Time's come to pay your dues

Now you're messin' with a
Son of a bitch”

1993.

Muistatteko? Mtv3 ja kolmoskanava yhdistyivät, Jurassic Park tuli leffateattereihin, 112 jyräsi 000:n, Onnenpyörä alkoi, minä aloitin koulutieni ja Hair Of The Dog:n panimo perustettiin Portlandissa.

Olutpiireissä koirankarvapanimoa voidaan pitää paitsi tavallaan pioneerina, mutta sillä on myös tietynlainen asema erittäin hypetettynä panimona. "Dogin" tuotteet ovat yksinkertaisesti keränneet vuosien ajan harrastajien varauksetonta ihailua.

Tämä voidaan lukea myös niin, ettei panimolta ole koskaan tullut ulos yhtään huonoa olutta. Nimittäin selaamalla kuningas RateBeer:n tilastoja voidaan vain hämmästellä kauniita lukuja ja ilmeisen upeita tuotteita.
Panimon tuotteista kuitenkin muutama on ns. ylitse muiden. Yksi yksilö tästä parhauden edustajistosta on tänään täällä. 

Hän on Adam. 

Panimon vanhimpia (vai vanhin) tuotteita. Tyyliltään "Perinteinen Ale". Tässä oluttyylissä hän on RB:n perusteella ns. "Maailman paras". Se on paljon se.

Adam on ilmeisesti yritys luoda uudestaan kuollut oluttyyli, mikä on ehkä tarkoituksenmukaisempaa, kuin tehdä "Sahtia, joka ei ole sahtia". Näin.. Näen jo ainakin Raumalla yhden sedän nyökyttelevän hyväksyvästi päätään kodassaan. Asiaan. Adambier oli ilmeisesti Altbierin esi-isä. Tumma, vahva, vuosia kypsytetty ja hapan olut. Vaikka jumaloinkin historiaa ja nippelitietoa, siitä on tylsä kirjoittaa. Kuin esseetä vääntäisi. Jätän tämän siis muille koirille. Barclay Perkinsin jutun aiheesta voi tsekata tästä.

Minä taas palan halusta korkata ja maistaa onko Adam hypen arvoista?

Adam valuu tihkuen lasiini. Syvän ruskeaa olutta, mutta vaahtoa ei halua syntyä.

Tuoksu tarjoilee kuivattuja hedelmiä, nahkaa ja tupakkaa. Makeaa, lähes siirappista maltaisuutta piisaa yhdessä vienon paahteisuuden kera. Sellasta kevyttä Kulta Katriinaa vaan, ei mitään herkullisia espressopaahteita tosiaan.

Maku lyö jo uutta vaihdetta tiskiin, vaikkei tässä aivan Steve McQueen ja Bullit leffan vaihteluihin ylletäkään. Reilu maltainen makeus laulaa elefanttimarssia ja kerää mukaan yhden uuden toverin.

Savuisuuden. Hentoa, vähän turpeisen oloista savua tosiaan. Paahteisuus leikkii Hamlettia. ”Ollakko, vai eikö olla kahvista, vai kaakaoista”. Tuoksun kuivatun hedelmäisyyden voima säilyy edelleen vahvana tässä yksilössä. Lämmetessään Adam antaa hieman suolaisuuttakin. Jälkiliuku puraisee hennosti ja suuhun jää pehmeää Julieta koon madurosikaria.

Suutuntuma on kenties yllättävin osa-alue. Adam on todella smoothia Eternian prinssinektaria. Paksua ja öljyistä. Yhtä aikaa juotavuus on pelottavan helppoa ja alkoholi piilottelee edelleen. Hänkään ei jaksa Hamlettia.

Hair Of The Dog neitsyys poistui, mutta kaiken hypen jälkeen oliko sen arvoista?
Ei. Älkää ymmärtäkö väärin. Adam on erinomainen olut, mutta ei ammu niin isolla tykillä, kuin niin monet muut tänä päivänä. Teknisesti tätä voisi pitää upeana sommitelmana erilaisia maltaita, käymistä ja makuja suoraan ajalta, jolloin nappiverkkarit vasta tekivät tuloaan.
Pisteet: 3 koirankarvaa, 2 He-Mania Skeletorin kera ja puolikas omena.

                                 Loppuun vielä bonussektorina vähän nostalgiaa

Vermont IPA tulee

Kuva: Eater.com

”But I know a change gonna come, oh yes it will.”

Evoluutioteorian mukaisesti muutoksesta eivät selviä prosenteiltaan vahvimmat, eivät nopeiten juotavat, eivätkä omaa fiksuuttaan korostavat nörtt..kekkos..hipsterilasipäisille tarkoitetut juomat.
Paitsi jos kyseinen laji, tai sen yksilöt, ovat valmiita muutokselle. 

Kuningas IPA on. Hän on kuollut ja syntynyt uudestaan. East Coast, West Coast, Black, Belgo, Farmhouse, Wheat, White, Brown ja herra ties millä firmly shaken milkyway blows in U mouth-etuliitteillä saapuva oluemme on jälleen kokenut uuden multiorgastisen tulemisen. Hän on nyt meidän kaikkien huulilla pyörivä ”Vermont/North-East/New England IPA”.

Eli mikä?

Tree House Julius. Monen mielestä nykyhetken ykkösiä tyylissään. Koska Suomeen?
Kuva: treehousebrewing.com

Palataanpa ajassa aavistus taaksepäin.

Pitkälti 2000-luvun alusta näihin päiviin asti olemme tottuneet juomaan IPA:mme sitruksisina, greippisinä, pihkaisina, katkerina, vähän karamellisina/keksisinä ja kohtalaisen kirkkaina.

Samoihin aikoihin vuosikymmen takaperin herra, kirjailija, oluttuomari ja panimomestari Greg Noonan (keveät mullat) toi ilmeisesti Englannin matkaltaan mukanaan hiivakannan. Tämä kanta kulkeutui myöhemmin Alchemist panimon omistaja John Kimmichin käsiin ja ilmeisesti joitakin vuosia ja muutamia Heady Topper-purkkeja myöhemmin myös erään Hill Farmstead panimon Shaun Hillin tahmaisiin tassuihin. Tämä hiivakanta osoittautui kuitenkin ilmeisesti huonosti flokkuloituvaksi (=”pölyinen” kanta, joka ei laskeudu pohjalle ja jätä olutta kirkkaaksi, esim. hefeweisset->). Voidaan yleisesti sanoa tämän ”tyylin” edustajien olevan siis hyvin sameita. Toki toinen tekijä tässä on humala. Humala luo luonnostaan sameutta, etenkin jos kuivahumalointi on runsasta (=eli humalaa on lisätty keittämisen jälkeen tankkeihin). Voisin kuvitella monenkin vanhan liiton juovon ja panimomestarin karsastavan tyyliä, joka on niin samea. Sehän on jo vuosia yhdistetty huonoon laatuun..

Samoihin aikoihin lukuisat uudet humalalajikkeet olivat lyönneet hiljakseen lävitse. Näihin kuuluivat sellaiset kannat, kuten vaikkapa Amarillo, Citra, Sorachi Ace, erinäiset Uuden-Seelannin humalat (esim. Nelson Sauvin), jne. Lopulta IPA on alkanut muuttua kevyesti hedelmäisempään suuntaan.

Hitaasti tämän vuosikymmen puolella useat koillisrannikon panimot ovat alkaneet imitoimaan ja viemään Heady Topperin ideaa entistä pidemmälle.

Vermont IPA:a voisi ajatella olevan siis äärimmäisen samea, hyvä vaahtoinen IPA. Aromimaailma on runsaan trooppishedelmäinen, öljyinen, mehuinen ja käpymäinen. Humalaa on siis aivan s..sti, mutta painottuen selvästi enemmän aromipuolelle, kuin katkeroon. Suutuntumaltaan nämä ovat kiintoisia. Smootheja, pirtelömäisiä, pehmeitä, mehumaisia.

Eli oikeastaan juuri sellaisia, joita itse juon ja keitän mieluiten.
Enkä ole yksin.

Humalablogin tilastoja ja vertailuja katsellessani näin tämän rapakon takaa suuren hypen aiheuttaman tyylin edustajien nojailevan monenkin reittaussaitin maailman parhaiden kärjessä.

Onkin mielenkiintoista seurata, koska tyyli saapuu todella tänne härmään. Tai pikemminkin koska pääsemme juomaan ensimmäisen erinomaisen esimerkin tästä tyylistä?

Battle Of IPA oli melko lähellä tyyliä.

Ja koska Tuopin Ääressä haluaa olla ystävällinen. Ojennamme kättä ja tarjoamme valmiiksi koekeitetyn reseptin (huom. Olen nähnyt useissa resepteissä käytetyn myös mm. vehnäjauhoja, joita en ole kokeilut):

OG: 1.067 FG: 1.014
N. 6,9%, 62ebu, 14ebc. Eräkoko, n. 18l.

Mallaspohja:

60% Pale-Ale

30% Vehnämallas

10% Kaurahiutale

Humalointi:

40min 35 Ebu CTZ
5min 20g Centennial, 35g Mosaic, 35g Citra
0min 25g Centennial, 35g Citra
Steep 80c: 40g Mosaic, 40g Citra, 25g Centennial

Kuivahumalointi:
fifty-fifty (eli kahdessa erässä) käymisen mukaisesti:

50g Citra, 40g Mosaic, 30g Centennial.

(eli about 25g+20+15g/satsi)

Hiiva:

Yeast Bay Vermont Ale, tai Wyeast 1318 London Ale III

Prosessi:

Mäskätään 66c /1h, vesi käsitellään arvoihin:

Ca: 100, Mg: 2, Na: 8, SO4: 100, Cl: 180, HCO3: 0, ph: 5,2

Nostetaan huuhteluvedellä lämpötila 76c, pidetään 15min ja valutetaan tyhjäksi. Keitetään vierrettä 1h. Jäähdytetään ohjelman mukaisesti ensin vapaasti 80c, humaloidaan pidetään 15min ja jäähdytetään loppuun.

Ilmastetaan 15-20min pumpulla, Hiivataan 17c. Kun käyminen alkaa kuivahumaloidaan ensimmäisellä puolikkaalla, annetaan olla n. 3vrk:ta, jäähdytetään vierre, siirretään ja annetaan lämmön taas nousta. Loput kuivahumalat 3vrk ennen pullotusta, karbonoidaan n. 2,2-2,4vols. Mielellään kegissä, koska tämä juodaan mahdollisimman tuoreena. Kegin etuina on myös mahdollisuus kuivahumaloida suoraan siihen.

Kaupoista kadonneet juomat: Lahden Erikoinen

Mikäpä olisi kiintoisampi tapa aloittaa tämä vuosi blogissa, kuin muistelemalla menneitä. Niitä aikoja, kun itse tutustuin koko alkoholijuomakulttuuriin. Silloin mopoikäisenä ei kavereiden kanssa liiemmin tullut kuppiin syljettyä. Itse taisin taipaleen aloittaa Golden Capin omenasiiderillä ja edetä lonkeron kautta kaljan maailmaan.  Tämä ensimmäinen osio tulee käsittelemään tapausta, joka on minulle kaikkein läheisin.

lähde: www.ess.fi

Elettiin muistaakseni kesää 2004-2005? Kun kotiin oli ilmestynyt korillinen jotakin, jonka tunnistin lapsuudesta tutuksi. Hän oli entisen Mallasjuoman, sittemmin Hartwallin (Lahden) Erikoinen (Tai virallisesti kai Erikoisolut).

Erikoinen oli poistunut tuotannosta jo muinoin, mutta mastokaupungin 100-vuotiskemujen kunniaksi Hartwall elvytti vanhan kuolleista. Aikoinaan Mallasjuoma oli kuitenkin ollut kotimaan suurin panimo ja Erikoinen maan kenties myydyin olut(?). Lopulta Hartwall ja Sinebrychoff kirivät ohi 80-luvulla ja lopulta Hartwall osti Mallasjuoman kokonaan vuonna 1988. Hissukseen kaikki yrityksen vanhat tuotemerkit ajettiin alas aina Aurinko Jaffasta Siniseen asti.
Erikoinen näkyi Sinisen( se ritarikalja) ohella silloin kaikkialla. Tuopeissa, tuhkakupeissa, kelloissa, kylteissä, mainoksissa. U name it, they did it.

Erikoinen pysyi uusintakierroksellaan tuotannossa vuoteen 2006 asti ja katosi taas ajan unholaan. Siihen samaan paikkaan, mihin joutuivat baarien pienet tuhkakupit, oranssit muovituolit, jukeboksit, pajatsot. Kesoilin paahtuneen kahvin tuoksu yhdistettynä pokeriautomaatin tuplausmusiikkiin. Aurinko Jaffat, Hankkijan lippikset, Roope-setä säästölippaat ja koko Kaurismäkeläinen; juro, vinksahtanut ja ikuiseen kasvuun uskova maailma.

Silti sinä kesänä, sinä iltana, tissuttelin hissukseen Erikoista, heitin Dartsia ja kuuntelin niitä muutamaa cd-levyä ja kasettia, jotka omistin. Oli kuuma. Olut oli kylmää, raikasta ja niin nostalgista. Siitä jäi hyvä fiilis ja sen kesän aikana opin juomaan kaljaa.

Lähde: www.antikvariaatti.net

 Jollain tasolla olen kaivannut ja pelännyt Erikoisen paluuta. Se ei kuitenkaan toisi sitä samaa tunnetta, eikä maistuisi samalta kuitenkaan. Silti se voisi tuoda takaisin hetken, jolloin maailma oli vähän iisimpi, limua sai lasipullossa ja baareissa kukaan ei selannut tinderiä. Mainoksissa olisi patukkaa kulman takana, valokuvat voisi kehittää Helioksella ja Lada olisi edelleen lujaa laatua ja avaruusajan teknologiaa. Positiivisempi ja vähän naiivimpi.

Pakolliset mainosvideot loppuun:

Ehkä julminta mitä tämän tekstin jälkeen voisi tapahtua tapahtui juuri. En olisi eilen tätä uskonut, mutta: http://www.ess.fi/uutiset/talous/art2335088