Tuplasti kotipolttoista New Englandia: Wesala NEDIPA ja Harjun Hay Zee

Iltaa.
 Mielestäni tämän kotiolut- ja juomaharrastuksen ehdotonta suolaa on päästä maistelemaan myös muiden tuotoksia. Kuriirit ovatkin polkaisseet jälleen jääkaappiini erinäisiä näytteitä kovasti pinnalle nousseesta Vermont IPA/New England IPA tyylistä. Tai no tyylistä ja tyylistä. Tämähän on siis India Pale Alea, joka poikkeaa vain vähän tyylin perinteisestä (amerikkalaisesti siis) päästä. NEIPA:sta kirjoittelin taannoin jutunkin sikäli mikäli tyyli on sinulle vieras.
Tämän iltaiset ottelijat saapuvat läheltä ja kaukaa. Toinen kaukaa Hollolasta ja toinen läheltä Lappeenrannasta. Etäisyys on vain henkistä ja matkat pään sisällä usein jännittäviä.
Toinen on Wesala Brewingin Double Dry hopped Double Everything IIPA ja toinen Harjun Hay Zee NEIPA.
Speksataanpa vähän, koska numeraalinen statistiikka aiheuttaa kuitenkin kaikissa meissä pikkuinsinööreissä välitöntä housujen kohoamista, tai kastumista.

Wesala:

7,7%, 46ebua.
Pale-Ale, kauramallas, vehnämallas, kaurahiutale, hapanmallas, laktoosi. Humalat: El Dorado, Citra ja Mosaic. Hiivana Safale S04. Humalista 2% on laitettu keittoon, 40% Whirlpooliin ja loput kuivahumalaksi. Tämä näyte saapui tuoreeltaan growlerina kegistä.
------------------------
Ajatukset: Ebut vaikuttavat näennäisesti pieniltä, joskin lisäysmääriä katsellessa lupaa hyvää. Lisäksi koska kegit ja CO2 tekevät helkkaristi tässä tyylissä.

Harju: 

6,5%, 190ebua.
Pale-Ale, Cara-Pale, kaurahiutale. Humalaosastoa: Summit, Calypso, Magnum, Simcoe, Mandarina Bavaria, Cascade. Hiivana Safale S05.

Ajatukset: Jäätävät ebut ja melkoinen humalacocktail. Pullokäynyt, mikä on todennäköisesti syönyt aromia?
---------------------
Aloitamme tämän iltaisen kiertoajelun IPA:n ihmemaassa Harjusta. Lappeenranta: Mikki on teillä.

Hay Zee kaatuu lasiin. 

Sameahkon kullankeltaista olutta kohtuullisen hyvällä ja kestävällä vaahdolla.

Tuoksu irrottelee makeaa hedelmää. Persikkaa tai nektariinia? Hento havuisuus koittaa pilkistellä alta esiin, mutta jää puolitiehen odottamaan. Tuoksu on toki puhdas ja sillai ihan miellyttävä, mutta jotenkin odotus 190ebun NEIPA vasarasta tekee tästä hentoisen pettymyksen intensiteetin osalta.

Maistetaan.. Maltaisuus miltei maistuu ennen reipasta humalan puraisua. Yrttikatkeroa, sitrusta, havuja. Keveää hedelmäisyyttä mukana, mutta loppuliuku on todella pitkä, katkera ja vähän karvas.

Wow. Kyllä tässä takapotkua piisaa, vaikkei ehkä aivan omalta ”mukavuusalueeltani”. Jälleen flavori/aromiosasto on hieman liikaa piilossa.

Suutuntumaltaan Hay Zee uppoaa jonnekin keskitäyteläisen ja kohtalaisen täyteläisen välille. Ollen muuten keveähkö ennen lopun tiukkaa tykitystä.

Onko tämä nyt sitten NEIPA vai ei? Ei. Enempikin perinteinen IPA. Ei siksi, että näennäinen kirkkaus ei ole sitä sameaa mehuosastoa, vaan koska balanssi ja aromi. NEIPA:n pitäisi olla enemmän aromipuolen ilotulitusta katkeruuden jäädessä lähinnä nimelliseksi. Suutuntuman ollessa pehmeä, mutta täynnä humalaöljyjä.

Jos unohdetaan tällainen hörhöily, niin Hay Zee:ssä ei ole mitään vikaa. Kliini olut, ei virheitä. Kaikki hyvän IPA:n tunnusmerkit täyttyvät, vaikka itse pitäisinkin kevyemmästä katkeruudesta ja isommasta aromista on tämä kyllä pullokäyneeksi IPA:si yllättävän jees.

Ja Wesalaan. Go Hollola.

Sameaa appelsiinimehua hyvällä vaahdolla.
Tuoksu polttaa pahimmat lentobensat jo aluksi jättäen tilalle
trooppishedelmäistä cocktailia, käpyä ja lisää kerosiinia. Mallasta on
jossain ollut, joskus. Humalaisuus on melkoista ilotulitusta ja gangbangia.
Maussa raaka käpyisyys ja pellettimäisyys tuo vähän mentolimaisuutta
sekaan. Hedelmää ja vähän pihkaisuutta seassa. Mallas esittää pelkkää
statistia ja sessio on vain humalan showcasea. Jälkimaku palaa suuhun,
pieksee ja polttaa. Peräkärry on ns. Täynnä.
Suutuntuma on miellyttävän täyteläinen. IIPA ei ehkä ole aivan niin
smoothia kuin moni muu tämän suuntauksen edustaja, mutat mitä väliä. 

Dipa, joka ei maistu pihkaiselle kinuskille, eikä alkoholikaan puske esiin. Kyllä
minä niin mieleni hyvitin tästä. On nimittäin samanlaista kuin omani ennen
pulloa. Voimme siis jälleen todeta, että tyyli ei toimi kotioloissa
pullokäyneenä. Liikaa happea, käymistä ja liikaa aikaa.

 On toki totta, että, näitä ei ikääntyneenä juo kukaan ja mainitsemani pihkakinuski taas muuttuu enempi american strongiksi vanhana. 

Silti ipaapadipatripa on tuoretuote, joka pitäisi juoda mahdollisimman fressinä.
Pervolla tavalla tämä olut oli todella ihanaa. Heittämällä tämän vuoden
top3 dipa osastoa. Voisi jopa sanoa: If U can't stand the hops, stay out of
this bottle.

Vermont IPA tulee

Kuva: Eater.com

”But I know a change gonna come, oh yes it will.”

Evoluutioteorian mukaisesti muutoksesta eivät selviä prosenteiltaan vahvimmat, eivät nopeiten juotavat, eivätkä omaa fiksuuttaan korostavat nörtt..kekkos..hipsterilasipäisille tarkoitetut juomat.
Paitsi jos kyseinen laji, tai sen yksilöt, ovat valmiita muutokselle. 

Kuningas IPA on. Hän on kuollut ja syntynyt uudestaan. East Coast, West Coast, Black, Belgo, Farmhouse, Wheat, White, Brown ja herra ties millä firmly shaken milkyway blows in U mouth-etuliitteillä saapuva oluemme on jälleen kokenut uuden multiorgastisen tulemisen. Hän on nyt meidän kaikkien huulilla pyörivä ”Vermont/North-East/New England IPA”.

Eli mikä?

Tree House Julius. Monen mielestä nykyhetken ykkösiä tyylissään. Koska Suomeen?
Kuva: treehousebrewing.com

Palataanpa ajassa aavistus taaksepäin.

Pitkälti 2000-luvun alusta näihin päiviin asti olemme tottuneet juomaan IPA:mme sitruksisina, greippisinä, pihkaisina, katkerina, vähän karamellisina/keksisinä ja kohtalaisen kirkkaina.

Samoihin aikoihin vuosikymmen takaperin herra, kirjailija, oluttuomari ja panimomestari Greg Noonan (keveät mullat) toi ilmeisesti Englannin matkaltaan mukanaan hiivakannan. Tämä kanta kulkeutui myöhemmin Alchemist panimon omistaja John Kimmichin käsiin ja ilmeisesti joitakin vuosia ja muutamia Heady Topper-purkkeja myöhemmin myös erään Hill Farmstead panimon Shaun Hillin tahmaisiin tassuihin. Tämä hiivakanta osoittautui kuitenkin ilmeisesti huonosti flokkuloituvaksi (=”pölyinen” kanta, joka ei laskeudu pohjalle ja jätä olutta kirkkaaksi, esim. hefeweisset->). Voidaan yleisesti sanoa tämän ”tyylin” edustajien olevan siis hyvin sameita. Toki toinen tekijä tässä on humala. Humala luo luonnostaan sameutta, etenkin jos kuivahumalointi on runsasta (=eli humalaa on lisätty keittämisen jälkeen tankkeihin). Voisin kuvitella monenkin vanhan liiton juovon ja panimomestarin karsastavan tyyliä, joka on niin samea. Sehän on jo vuosia yhdistetty huonoon laatuun..

Samoihin aikoihin lukuisat uudet humalalajikkeet olivat lyönneet hiljakseen lävitse. Näihin kuuluivat sellaiset kannat, kuten vaikkapa Amarillo, Citra, Sorachi Ace, erinäiset Uuden-Seelannin humalat (esim. Nelson Sauvin), jne. Lopulta IPA on alkanut muuttua kevyesti hedelmäisempään suuntaan.

Hitaasti tämän vuosikymmen puolella useat koillisrannikon panimot ovat alkaneet imitoimaan ja viemään Heady Topperin ideaa entistä pidemmälle.

Vermont IPA:a voisi ajatella olevan siis äärimmäisen samea, hyvä vaahtoinen IPA. Aromimaailma on runsaan trooppishedelmäinen, öljyinen, mehuinen ja käpymäinen. Humalaa on siis aivan s..sti, mutta painottuen selvästi enemmän aromipuolelle, kuin katkeroon. Suutuntumaltaan nämä ovat kiintoisia. Smootheja, pirtelömäisiä, pehmeitä, mehumaisia.

Eli oikeastaan juuri sellaisia, joita itse juon ja keitän mieluiten.
Enkä ole yksin.

Humalablogin tilastoja ja vertailuja katsellessani näin tämän rapakon takaa suuren hypen aiheuttaman tyylin edustajien nojailevan monenkin reittaussaitin maailman parhaiden kärjessä.

Onkin mielenkiintoista seurata, koska tyyli saapuu todella tänne härmään. Tai pikemminkin koska pääsemme juomaan ensimmäisen erinomaisen esimerkin tästä tyylistä?

Battle Of IPA oli melko lähellä tyyliä.

Ja koska Tuopin Ääressä haluaa olla ystävällinen. Ojennamme kättä ja tarjoamme valmiiksi koekeitetyn reseptin (huom. Olen nähnyt useissa resepteissä käytetyn myös mm. vehnäjauhoja, joita en ole kokeilut):

OG: 1.067 FG: 1.014
N. 6,9%, 62ebu, 14ebc. Eräkoko, n. 18l.

Mallaspohja:

60% Pale-Ale

30% Vehnämallas

10% Kaurahiutale

Humalointi:

40min 35 Ebu CTZ
5min 20g Centennial, 35g Mosaic, 35g Citra
0min 25g Centennial, 35g Citra
Steep 80c: 40g Mosaic, 40g Citra, 25g Centennial

Kuivahumalointi:
fifty-fifty (eli kahdessa erässä) käymisen mukaisesti:

50g Citra, 40g Mosaic, 30g Centennial.

(eli about 25g+20+15g/satsi)

Hiiva:

Yeast Bay Vermont Ale, tai Wyeast 1318 London Ale III

Prosessi:

Mäskätään 66c /1h, vesi käsitellään arvoihin:

Ca: 100, Mg: 2, Na: 8, SO4: 100, Cl: 180, HCO3: 0, ph: 5,2

Nostetaan huuhteluvedellä lämpötila 76c, pidetään 15min ja valutetaan tyhjäksi. Keitetään vierrettä 1h. Jäähdytetään ohjelman mukaisesti ensin vapaasti 80c, humaloidaan pidetään 15min ja jäähdytetään loppuun.

Ilmastetaan 15-20min pumpulla, Hiivataan 17c. Kun käyminen alkaa kuivahumaloidaan ensimmäisellä puolikkaalla, annetaan olla n. 3vrk:ta, jäähdytetään vierre, siirretään ja annetaan lämmön taas nousta. Loput kuivahumalat 3vrk ennen pullotusta, karbonoidaan n. 2,2-2,4vols. Mielellään kegissä, koska tämä juodaan mahdollisimman tuoreena. Kegin etuina on myös mahdollisuus kuivahumaloida suoraan siihen.