Ruosniemen viimeinen tuoppi

 "I have the power.. to write it all, and the truth.. Truth is weirder than any fiction, truth is never told during nine to five hours and it's dangerous commodity."

Ruospan taru on paketissa. Senpä kunniaksi, suruksi ja iloksi lasiini kaatuu viimeisenä pullotettu Barley Wine Rye Whisky Barrel. Itseasiassa koko panimon viimeisenä täytetty pullo. Olisi pitänyt varmaan säästää ja pyytää 10v päästä keräilijöiltä isot rahat. Korkoa korolle, rahaa pankkiin ja rekkaa pihaan.

Kyseessä on Porvari-erän tynnyröity versio. Tynnyreinä Kyrön ”Smoked Rye Whisky”, joista savua ei kyllä irronyt. Kyrön savustettu ruismallas tuoksuu kyllä julmetun ihanalta, melkein wunderbaum-tason erotiikalta. En tosin tiedä paljonko se maistuu lopputuotteessa. Ehkä olen juonut, mutta silloin juotiin, ei maisteltu. Jallua koko kierros Kurikan kyläbaarissa kotimatkalla. Tiedättehän. Vain kuvia todisteina.

 

Pale, Mynkki, kahta karkkimallasta. Magnum, CTZ ja Centennial taisivat olla erän humalat.

Ai miten niin taisivat? Juu aina samaa. Inssinkin humalat ovat olleet vuosien varrella monituiset. Omat suosikkini ovat olleet ne erät, kun cookieta ei ollut, tai sitten se unohtui. Eiku humalat nii. Citra+Amarillo, Citra+Sabro, El Dorado+Simcoe+Azacca ovat olleet hyviä komboja. Viimeisessä 609 erässä on muuten sedän lahjana 33% enemmän kuivahumalaa. Olkaa hyvä juu vuan.

Barley Wine, 11% ja 70ebua. Vanhaan Oloroso-versioon (tän piti muuten olla PX-alunperin) verrattuna toin tähän mallaspohjaan ja humalointiin vähän enemmän syvyyttä. Muutokset ovat sellaisia että tuote menee tarvittaessa vanhalla nimellä ja leimalla juhannukseen asti ilman että katsastusasemalla tai ratsiassa huomataan. Muistan keittäneeni tämän erän joskus talvella 2020/2021. Hän makasi pitkään vaakatankissa maturoitumassa ennen ensimmäisiä pullotuksia ja tynnyröintejä. Harvoin saa olut niin paljon ja tarpeeksi aikaa kypsyä, tekeytyä ja pyöristyä. Hioa kynsiä Shere Khanista lähemmäs Dumboa. Tynnyriblendi on varsin hyvä tässä. Rye tuo omia sävyjään; maustekakkua ja kanelisiirappia, terävyyttä ja tammea.

Kuivahedelmäisyys ei vielä iske, kuten Porvarissa on jo iskenyt. 6Kk ja tämäkin on talveksi sherryä. Itse en välitä. Minusta Porvarikin on fressinä parempaa, kun havuisuus puree ja mallaspohjan kauniit sikarilaatikkoiset ja makean tupakkaiset sävyt ovat läsnä. Vahva makeahko, ei liian imelä, lievää paahtoleipäsyyttä ja pitkä jälkiliuku.

Joskus vuosikymmen sitten tälläkin olisi kirjoitettu historian oppikirjoihin kovia lukuja molempien RateBeer harrastajien toimesta, jonkin HBF:n jälkimainingeissa tivun kulmapöydässä pienessä hönössä. Nyt se on vain yksi monesta ja se on parempi näin. Kylddyyri on ajanut kovaa vauhtia ja jos sen aallon harjalla ei pysty ratsastamaan koronan jälkilöylyissä ja liukkaissa käy ohraisesti, tai ehkä vehnäisesti ja menee tukkoon. Minulle tämä Barley Wine edustaa pitkälti kuluneita vuosia ja yhden aikakauden päätöstä. Se tarkoittaa vain eteenpäin menemistä. Tällä ei ajeta sivuluisussa reunalla. Ne jotka ovat ajaneet, ovat siirtyneet muualle aivan toisilla aineilla. Vuodet.. Nielimme rakkautta ja väkijoukkojen suosionosoituksia, kunnes havaitsin linnojeni rakentuneen hiekan ja suolan päälle. Ei auta, kun pasuuna soi ja kaikki on valmista. Teoreettisella tasolla voisin puhua suuni täysin puhtaaksi ja ampua alas kuvat, kultaiset vasikat ja niiden palvojat jälleen blogirintamalla. Vapaus, onko se vastuutonta? Koska uskon vapauden olevan myös vastuullista olen mieluummin asiallinen, koska turha nälvintä ei johda mihinkään.

Valitettavasti olen myös vanha ja väsynyt. Okei en ole, mutta vauva-arki syö mehut, ehkä siirryn pitämään tätä blogia jatkossa Ruuhkavuosien verkkopalvelussa, mutta epäilen ettei sielä kahvivatsa kestäisi sitä närästystä, jota kolmen päivän olutfestaroinnit tavanomaisesti aiheuttavat. Totuudet niin. Monet totuudet joihin nojaamme riippuvat täysin meidän omasta näkökulmastamme. Olimme sitten harrastajia, myyjiä, tekijöitä, juojia tai vihaajia. Totuus on kuitenkin vain sitä mitä me itse haluamme sen olevan. Valitsemme mitä haluamme uskoa totuutena. Ja minusta tässä maailmassa on aivan tarpeeksi eripuraa, typerää kahtiajakoa, kilvoittelua nokkelimmasta twiitistä, tai kuka ehtii ensimmäisenä hyveposeeraamaan ja tarttumaan johonkin. Kaikki muu on markkinamiesten luomia mielikuvia, jossa kalja vaahtoaa päälle, lasiin ja etiketit ovat lasten paintshop pron tuotoksia kunnalliselta vesivärikurssilta, jossa ohjaaja kehoitti happopäissään käyttämään leikkaa/liimaa toimintoa, sekä 60-luvun fontteja kirkkain värein ja kuuntelemaan Jefferson Airplanea väärinpäin oravamaisella pikakelauksella.

Maailma ei ole täynnä kauneutta, vaan sitä mihin kauneuteen uskomme, kuka sen myy ja koristelee parhaiten. Mielellään jallua kylkeen. Täältä tullaan elämä. Harmikseni näen harmaan sävyissä, kannatan keskustaliberalismia, kaikkea kaikille eikä kellekään mitään, leipäistä kaljaa ja sirkushuveja kerran kesässä Lahen SOPP:ssa. Kaikkihan on ihan tosi jees kerran kesässä Tykkimäellä.

Vai pitäisikö kaiken olla ilotulitusta, heroiinipäistä viimeistä ratsastusta lohikäärmeellä, päättymättömiä orgioita ja ryhmäorgasmeja, origamien taittelua F/A-35 muotoon. Ohjuksia ja väsyneitä somepäivityksiä, jotka uppoavat kuin ”livelovelaugh" torpedot hakuammunnalla tissit tiskissä ja teku-lasi kourassa kaikkiin liikkuviin, traktoreista pienempiin, kohteisiin. Entä jos ajaa edelleen Valmetilla? Onko tässä mitään järkeä? Ei, onko puupeltoihin nojaavassa metsätaloudessa järkeä? Onko kiihtyvissä helleaalloissa, viinin viljelyssä Suomessa tai quadruplesourmangomilkshakeboobslicoricestrawberrysouripoissa järkeä?

On, jos siihen printtaa He-Manin ja Thundercatin, auringossa ja palmun alla, juomassa mangosta viinaa siihen kyljessä tulevaan tarraan ja tulitikkuaskiin, jotka voi kotona liimata kirjaan tai laittaa hyllylle.

Ja ajatella, että ennen vanhaan vadelma-karambola siideriä juoville vittuiltiin kaduilla estoitta. Kyllä pimeällä keskiajalla kaikki oli paremmin, kuin pullamössöllä nykyään. Oli pelkkää pernaruttoa ja pettuleipäistä souria kaikille, ei juotu hedelmäsmoothieta viinalla paperipillistä, niin vaan muovipillillä, rääh. Kyllä, kuha saa syyttää valkoisen keskiluokkaisen heteron luokkatasolla kaikkia kaikesta, kunhan ei jää itse kiinni. Kyllä sitten kaverit puollllustaa, kun ei ole rättisitikka, vaan Casion kiippari. Ääni on kimeä, tinder heikko ja kaikki on aina muiden soittajien vika. Kuka pelastaisi lapset ja kaljan juojat? Oispa vaan kelkkaa, euron tuoppeja ja Tinakenkätyttöä baaripöydillä sitten. Olisitte kaikki tyytyväisiä. Minäkin, kun olisi hetken kaikki samanlaista, ihan kuten ennen. Eikussssss... 

Ruosniemi Rest In Powerbuttons.

Karma is a Reset.

"Taivaalla jahtasin aurinkoa
Tavoite oli puhdasta hulluutta
Mutta korkealta näin miten panimoiden meri on suuri
Kaartuva, kaunis pilvien muuri

Ääntäkin nopeammin pakenin loppua
Kunnes lopussa uskalsin todeta
Evoluutio jää, vain Ruosniemi häviää
Ei meitä ollu syytä säilyttää
Säilyy kaaos kontrollissa"

 

Muuttomatkalla Poriin ja panimotyön maailmaan

 

 

 

 

" I traveled the world looking for understanding
Of the times that we live in
Hunting and gathering first hand information
Challenging definitions of sin

I traveled the world looking for lovers
Of the ultimate beauty but never settled in

I'm a wonderlust king
I stay on the run, let me out, let me be gone
In the world beat up road sign
I saw new history of a time, new history of time"

Emme useinkaan elämässämme tiedä sitä mihin kaikkialle päädymme. Minä tiedän vain sen, että matka on päämäärää tärkeämpi ja enemmän kuin kahden pisteen välinen matka. Se alkaa siitä, kun alkaa kulkemaan toiseen suuntaan, kuin se missä alku ja lähtöruutu sijaitsee.

Aihe on toki universaalilla tavalla alati innoittava, mutta ettei tämä uppoaisi loppuyön piipun tuoksuisiin sentimentaalisuuksiin lienee myönnettävä kellon tikittävän pikkutunteja kohden ja piippu.. Piippu on ollut kuuma, eikä katto kassista näy vieläkään. Siemailen Cointreau Rickeytä. Sellaista kurkun, mintun ja sitruksen ikiaikaista legomaisesti yhteensopivaa rakkaustarinaa.

Kuten pohjustuksesta voi päätellä on elämässä edessä jälleen yksi muutos, joka koskee oikeastaan myös tätä blogia. Tuopin Ääressä ylläpito kasailee nimittäin pahvilaatikoista linnoja kotiimme.

Pikitie kuljettaa pikkupoikaa kohti länttä. Sielä makaa Suomen Portlandiksi kutsuttu kylä, joka onnekseni muistuttaa hieman rakasta Kouvolaani. Siis täh?

No vapputunnelmissa katselin koneelta Hyviä Herroja ja naureskelin sen viehättävälle huumorille. Tänä triggeröitymisen ja somehölmöilyn kulta-aikana tuntui virkistävältä nähdä Paukun saunassa kuittailtavan kaikelle. ”Niinistö on kuin mulkku, se kasvaa tehtävänsä mukana”.

Selasin samalla sähköpostia, jonka spämmilaatikkoon oli tullut vallan erikoinen sähköposti, joka johti yhteen ja toinen toiseen.

Kunnes viimeinkin voin todeta siirtyväni Poriin työn perässä. Pitkäaikaiselta yhteistyökumppaniltani Ruosniemen Panimolta tuli yksinkertaisesti pyyntö harkita paikkaa heidän leivissään ja leirissään.

Aloitan tämän kiintoisan urakan Ruosniemessä lähiviikkoina täysipäiväisesti, joten tulkaahan tervehtimään.

Next adventure waits

Tästä syystä jäävään itseni joidenkin arvioiden ulkopuolelle. En jatkossa arvioi Ruosniemen tuotteita, enkä aio mainita täällä myöskään vastaan tulevista...no.. pas..huon..heikommista tuotteista. Te tiedätte, kuten minäkin tiedän, ettei kaikki olut ole aina kultaa, tai kultaisessa kuosissa. Tuoretuote ei matkusta hyvin, varsinkaan suodattamattomien ja pastöroimattomien ihanassa maailmassa.

Sen sijaan lupaan kyllä hehkuttaa edelleen erinomaisia tuotteita ja jatkaa tällä valitsemallani linjalla ja tyylillä.

Toki osa varmasti kysyy voiko ihminen olla yhtäaikaa toimittaja ja kaupallisessa työssä? No en koe sitä varsinaisena esteenä. Blogi edustaa kuitenkin vain ylläpidon kulloistakin mielentilaa, fiilistä ja olemusta. Asia on tämän myötä myös avointa.

”People say nothing is impossible, but I do nothing every day”

Kenties saatte kuulla tulevaisuudessa jossakin määrin yleisellä tasolla siitä millaista elämä on sielä tiskin takana ja pesuletkun ääressä sohlatessa loputtomia exceleitä lävitse?

Erinomainen huomautus valui juuri blogin toiselta toimittajalta. 

Tämähän ei ole pelkästään olutblogi, vaan juomablogi. Tarkoitus on jatkossakin tehdä enemmän juttuja myös drinkeistä, viskistä, rommista, ginistä ja eritoten kiusata viiniväkeäkin.

Miun mielestä kun yhdestä asiasta pitäminen ei sulje muita ulkopuolelle. Yhtäläisesti kehoitankin teitä kaikkia nauttimaan pilsistä siinä missä ipa:stakin, juomaan viskiä kolalla ja viiniä vesilasista.

Rennoin rantein, sillä ennenkaikkea.. Juomista nauttiminen on iloinen asia.

Joten Pori.. Here we come. Tiedän, et Lukko on kovaa valuuttaa. Yhtenä heinäkuun viikkona siel työllistetään kaikki hotellit, vaik vois luulla kahden tapahtuman jakamisen eri viikoille olevan kannattavampaa. Sielt saa Suomen parast kotiviiniä rypsiöljypullossa, karaokessa pitää laulaa Yötä, eikä hyvää lihamukia saa vieläkään mistään.

Noni, antaa mennä. Panomies vitsit voivat jälleen alkaa.

”Tie päättynyt ei maailmalta

Ei pysähtynyt taakseen katsomaan

Tieltä pitkältä ja lavealta

Ei pystynyt hän koskaan palaamaan”

Olutta ja Expoo-Olut Expo 2017

Olen vuosia ihmetellyt Olut Expon ajankohtaa vuoden ikävimpänä aikana. Aikana, jolloin harmaa taivas rakastelee harmaiden betonisten rakennusten kanssa kilpaa. Tuuli puhaltaa jäämereltä lunta tupaan jokaisen kulkijan sieluun asti. Ei kauheasti tee mieli juoda.
Ehkä juuri siksi Mikki Nymanin tiimiä voidaan pitää neroina. Expo soittelee suloista säveltä menneestä kesästä tuoden valonpilkahduksen pimeyteen. Kuin koko olutväen omat huomattavan seesteiset pikkujoulut.

Tänäkin vuonna askel vei jo aamupäivästä kohti loskaista Kaapelitehdasta matkakaljan siivittämänä. Ja kuten tavallista muitakin tuttuja mediapersoonia oli hiihtänyt paikalle. Kuka susia pakoon, kuka todellisuutta. Kaikki kokoontuneet, kuin tontut joulupuurolle kuulemaan herran sanaa.

Avainasiat tälle vuodelle, eli tophipjasiististicool-osio:

1. Korkeista maksuvälineenä eroon.
   Tämä oli mielestäni vuoden paras uudistus. Maksuranneke/kortti on toiminut jo muissakin tapahtumissa alkaen Korian latotansseista lähtien mallikkaasti. Vähemmän häsläämistä ja vähemmän tavaraa mukana. Silti hieman jäin kaipaamaan KBF:n systeemiä, jossa rahaa pystyi siirtämään itse suoraan kortille ja palautus tapahtui myös enempi vähempi automaagisesti. 
   
   
2. Ruokastudio. Siisti lava, taatusti hyvä tiimi tekemässä ja tarjoamassa yleisölle. Ainoa kysymysmerkki oli mielestäni siinä, että riittäisivätkö annoksia kaikille ja miten jakelu tapahtuisi? No en ehtinyt ottaa asiasta omakohtaisesti selvää, mutta todella hyvä ja kiintoisa uudistus.
   
   
3. Data festareiden ympäristöproggiksista silitti Ympäristötekniikan opiskelijan mieltä myötäkarvaan.
   
   
4. Pekka Puska vieraili tapahtumassa. Kenties herra oli menossa Fat Lizardin osastolle valvomaan Randallin käyttöä, kuten asiasta mitään tietämättä somessa leukailin. Kiinnostaisi kuulla mitä herra oli mieltä?
   
   
5. Suppeammin tiskejä ja parempi ”kotiolutmaailma”. Eli enemmän tilaa. Yleensä kannattaisin suurempaa määrää tiskejä, mutta koska Expossa niitä on muutenkin ns. reilusti, tuntui uudistus varsin perustellulta ja hyvältä. Tilaa riittikin, ei ruuhkaisuutta. 
   
   
   
   
   

"Juodessa olisin halunnut köllähtää divaanille fiilistelemään"

Meediotunnin päätteksi otin kopin Lahtikkoradion Samulista ja kiersimme tiskejä, ja joimme lientä.

Oikeastaan voisin päättää katsauksen tähän? Ai en?

Tiskejä analysoidessa pidin ihan helkkaristi siitä erilaisuudesta. Traditionaalisten baaritiskijäljitelmien lisäksi vaikkapa Brooklynin viehättävä Lounge, tai yleensä festareiden komein tiski-palkinnon pokaava Fiskarsin vihreä paku tekevät sellaista pientä kutitusta muuten varsin tylsässä Kaapelitehtaan miljöössä.

Tisleitä en tänä vuonna tyypannut, mutta näitäkin näytti olevan varsin sopivasti esillä #viskigate. Sen sijaan esimerkiksi Kuura Ciderin tiskillä oli mainiota real-cideriä suoraan caskista pumpattuna.

Oluista, siis maistamistani, ehdottoman hehkutuksen arvoisiksi nousivat ainakin Hiiden loistava ja tahmea Ikii-Urson B.A Oloroso-versio. Todellista hekumaa, jota juodessa olisin halunnut köllähtää divaanille fiilistelemään. Pyynikin Motti-Sahti oli todella onnistunutta ja edusti ilmeisesti liian vähäisen Sahtiannin kärkeä Fiskarsin tuotoksen kera. Itselleni tapahtuman odotetuin tuote oli niinkin erikoinen, kuin Fuller's:n London Priden suodattamaton versio. Todella smoothia kamaa. Kiinnosti koska oma Bitteri on juuri pullossa->

Sourpuolen parhaimmisto edusti ainakin Tankerin Pretty Hard. Ihqua punaista vattua. Eniten tietysti hipsterviiksiä heilutti kovaa vauhtia kohti kotimaan kärkeä nouseva Cool Head.
Erityisesti muutamilla NEIPA versioilla (Over the Galaxies ja Triple NEIPA) panimo kosiskeli jo juomaan. Ja mikäpä juodessa, kun molemmat olivat todella hyvässä tikissä. Silti ehkä eniten pidin heidän Heavy Sunshine Tonka Bean-Imperial Portteristaan. Tonka on kyllä jännästi lunastanut viime vuosina monia lupauksia olutrintamalla. Porttereista puheenollen.. Ruosniemen tiskillä oli yllätyspulloina harvinaista Betony 45100-Portteria.

Koska tämä raportti venyisi ja paukkuisi, jos käsittelisin jokaisen juodun tuotteen, kiintoisan keskustelun, tai hullun idean, niin aloitetaanpa loppuyhteenveto.

Olut-ja Viski Expo 2017 tarjoili jälleen juuri sopivasti uutta ja vanhaa. Vähän lainattua, muttei kauheasti sinistä. Koska tämä sääntö toimii morsiuspuvussakin ohjenuorana, niin miksei Expossakin? Eikä siinä. Expo on vakiinnuttanut hienosti paikkansa loppusyksyn viimeisenä tempauksena ennen koko ”skenen” vaipumista talviteloille. Nämä kesäkauden päättäjäiset olivat nytkin miellyttävää makujen ilotulitusta sosiaalisesti.
Poistuin itse jo varhain välttääkseni pahimman deliriumin. Mastokaupungissa oli kuitenkin alkamassa Saimaan keikka samana iltana.

 

 

Unboxing ja maisto: Ruosniemen näytelaatikko

Ruosniemeltä ottivat yhteyttä ja tarjosivat tuoreita näytteitä. Ilmaisen kaljan ollessa opiskelijan retkulle, jotakin josta ei voi kieltäytyä päädymme tähän hetkeen. Hetkeen, jossa kuriiri soittaa ovikelloa ja lyö paketin kouraan. Eli viritellään pitkästä, pitkästä aikaa kameraa ja katsotaan mitä laatikko on syönyt. Laatu on sontaa, äänet hanurista, ja käsikirjoitus edelleen sielä Ylen päätoimittajan pöydällä, mutta so what. Joulu on taas: