Huuruisia tarinoita tuopin ääreltä
suoraan suoneen
tykitettynä.
- Uutisia
- Arvioita
- Kotiolutta
- Gonzoa
- Matkaraportteja


torstai 9. helmikuuta 2023

Olutmaailman trendit vuonna 2025

Lupasin Tuopillisen Jounille tehdä listauksen vuoden 2025 olutmaailman trendeistä, mikä tarjoaa erinomaisen syyn tarttua kirjoituskoneeseen.

Ennen sitä ajattelin tietysti päivittää ns. ”Missä mennään Jouko ja Kosti”-hengessä blogin nykytilannetta.


Vietin kesän miltei täysin irrallaan koko skenestä. Vastasin tietysti puhelimeen aina kun joku halusi joko tarjota duunia, tai vastaavasti jos joku kaipasi apua jossakin pro bono. Koti-iskänä toimiminen vaimoni palattua töihin teki tietysti päivistä ns. kuivia, mutta kesä ja syksy oli todella antoisaa tutustua aivan eri tavalla pieneen vipeltäjään ja kehtaan väittää tämän ajan tehneen meidän suhteellemme vain hyvää.



Syksyä kohden alkoi vahvasti näyttämään, että Pori jää taakse. Lopulta selkein diili tuli ”suorilta pohjalaisilta”, joten näinpä aloitin tämän vuoden tammikuussa urani Mallaskosken panimolla. Roolini on vastata koekeitoista ja olla yksi illuminatin kolmesta jäsenestä loossissa jota kutsutaan ”tuotekehitykseksi”. Luonnollisesti duuni panimolla on 90% jotain aivan muuta, mutta tykkään tehdä asioita rakastamani tuotteen parissa, vaikka viha/rakkaus-suhteeni erityisesti astiointikoneita kohtaan on pysyväistä. Miksi juuri Mallaskoski? Työnkuva, selkeys, varmuus ja toive olla parempi panimo. Minusta maailmassa on vain yksi suunta ja se on aina eteenpäin. Pitää kehittyä, pitää sopeutua ja niin miekin olen tehnyt tässä kuluneen kuukauden varrella. On erittäin antoisaa nähdä tällainen old school-panimo arkitoimissa ja havaita niitä pieniä juttuja joita tehdään paremmin ja koittaa vastaavasti ohjata prosesseja myös joskus muissa jutuissa paremmaksi. Kulta-Curre Lindströmiä lainatakseni aina voi olla ”Lite bättre”.

Aijaijai 95-never forget, kun Kouvot voittivat sm-kultaa.

 

Podi elää, hurraa. Matskua on ollut narulla jo kauan, mutta eritoten syksystä asti alkanut toivoton aikapula jyrää edelleen. Tosiaan.. Otin syksyllä myös osa-aikaisesti töitä vastaan. Jälleen minulle soitettiin ja samana iltana olinkin jo hanojen takana. Porin pienessä olutpuoti Humalassa tarvittiin joku tuuraamaan saikkujen yli ja jäin sitten taloon muuttoon asti. Kiitos tästä Marita ja Petteri. Oli erittäin antoisaa ammattitaidonkin vuoksi nähdä myös ravintolaelämää tiskin toisella puolen. Kyllähän siihen kaikenlaista kulkijaa mahtui aivan upeista tyypeistä vaikka siihen Urkkistoben kanssa, kortilla maksaneeseen, juoksukaljat ottaneeseen herrasmiäheen. Nautin myynnistä ajoittain, on aina siistiä saada sitä jekkua kylkeen lyötyä, tai vaikka Approilla kaupattua sahtia shotteina.

--------------------------------------------


Mennäänpä asiaan. Niihin trendeihin 2025

Miksi 2025? Kaikki jutut tulevat Suomeen viiveellä ja omaan duuniini vähän niinkuin kuuluu haistella tulevia juttuja. Tarot-korteista olen kuitenkin ennustanut v. 2010 Citran, v. 2014 Mosaicin ja v. 2019 Sabron nousevan.


Jos tämä vuosi tuleekin menemään myrskynä, niin 2025 tulee erittäin kiintoisa vuosi.

Tätä vuotta leimaa (tietysti) erityisesti energian hintojen ja yleisen inflaation ja koronan tekemät lovet kassoihin. Yhä useampi panimo lopettaa, enkä usko uusia tulevan vuosien 2015-2019 sykkeellä. Craft-lagerin tuloa on povattu vuosia, se johtuu Yhdysvalloista, ei niinkään Suomesta, jossa käytännössä kaikilla pienpanimoilla on joku lager/pils/helles/keller/vetokalja. Sillä tuodaan leipää pöytään, USA:ssa taas tilanne ei ole aina näin. Tämä johtuu osaltaan polarisaatiosta ja brändien voimasta, sekä äärimmäisyyksistä, joita täällä ei samalla tasolla ole. Markkina on pieni ja säännelty. Epäilen kuitenkin suhteessa v. 2025 asti kasvavasti uusia lagereita sellaisiltakin panimoilta jotka eivät tällä saralla ole paljoa panneet. Uskotteko jos kerron Saazin ja kumppaneiden olevan tämän vuoden hittilajikkeita?

Tämä kaikki siis pohjustaa tulevia asioita.


Vuoden 2025 kuumin juttu (Suomessa, se on tämän ja ensi vuoden juttuja ”steiteissä”) tulee olemaan thiolien maksimointi.

Tämä tarkoittaa käytännössä, joko geenimuunnellun hiivan käyttämistä, tai entsyymien lisäämistä, riippuen nyt täysin miten laboratoriot asian näkevät eri mantereilla ja valtioissa. GMA on kuitenkin kansallisesti säännelty ja eri valtioiden lait poikkeavat huomattavasti toisistaan. Ei mennä siihen, koska jotenkin tämä rantautuu myös tänne.

 Eli siis oluessa tekee mitä? Yksinkertaistaen muunneltu hiiva biotransformoi thiolien esiasteet sellaiseen muotoon, joka tuottaa (ilmeisen hyvin) juuri niitä NEIPA:ssa haluttuja trooppisia sävyjä passionhedelmistä guavaan ja greippiin. Lyhyesti voitaisiin puhua humalan säästämisestä, eli siitä aspektista mikä kiinnostaa panimoita, eli tehdä voittoa. Joten kun kaikki voittavat, tämä tulee varmasti tapahtumaan. Aiheesta löytyy kasvavasti artikkeleita ja olen itse, juurikin kesästä alkaen, vain odottanut koska Suomessa tähän kuplaan puhalletaan ilmaa.

(Sanotakoon tähän väliin, että ns. virallisia reittejä tiettyjä muunneltuja hiivakantoja ei toimiteta Eurooppaan. Tilanne kuitenkin elää ja tiedän isojen hiivalabrojen tekevän töitä, koska raha odottaa. Siis Fermentis/Wyeast/White Labs/Lallemand, jne).



Ylipäätään en usko markkinoille tulevan lähivuosina ”uutta Citraa”. Lajikkeiden määrä on kasvanut viimeisen 5v aikana Suomessakin tilanteeseen, jossa juuri kukaan ei pysy kärryillä niin hyvin että olisi aikaa kokeilla jokaista riittävästi. Väitän Sabron jäävän toviksi viimeiseksi ”isoksi hitiksi”, vaikka useat muut lajikkeet ovat vähintään yhtä potentiaalisia, kuten vaikka Nectaron, Lotus, Medusa, tai miksei Cashmerekin.


Sen sijaa v. 2025 markkinoille tulee entistä enemmän yksittäisestä humalasta tehtyjä, parempilaatuisia, öljyjä ja muita tätä tukevia ”boostereita”, koska tällä hetkellä kysyntää on, mutta en tiedä kuinka monella (panimo, tai kuluttaja) on varaa siihen.

Pricepoint on tärkeä ohjain tulevina vuosina, tai sanotaan, entistä tärkeämpi. Tätä voi muuten ratkoa vaikka blogin oivalla HintaLaatuSuhde kertoimella, tsekatkaapa se.

Jos NEIPA saattaakin hetkeksi olla hennossa laskussa povaan ”souri”markkinoille nousua ja entistä luovempia juttuja myös marja/hedelmä+lakritsa/nallekarkki+vanilja yhdistelmien lisäksi. Betsaan myös sen puolesta, että 0% sourit kasvavat ja ehkä joku onnistuu tekemään jollakin tavalla myös gluteenittoman sourin?


Haluaisin toivoa ylipäätään hiivavetoisuuden nostavan vähän asemiaan, koska selvästi tilanteessa, jossa humala on kallista ja siitä haluttaisiin vähän säästää, niin ”erilaisuutta” voi tavoitella myös hiivojen kautta. Olisi tietysti virkistävää nähdä eritysesti Fermentiksen ja sen yhden Verdantin lisäksi muitakin hiivoja panimoiden rosterissa, mutta jää nähtäväksi.

thiolit tulee, sanoi kaikki podit jo kesäl


2025 tulee globaalisti muuttamaan isojen laitosten energia- ja vesitehokkuuksia. Tämä tuskin näkyy kotimaan mikrokentässä kovin voimallisesti, mutta yksi selkeä trendi kasvaa varmasti edelleen:

0% ja mikrot. Halusi tai ei, uudet sukupolvet juovat vähemmän ja kasvavasti terveellisemmin, tai terveyshakuisemmin. Tämä povaa kasvua low-alc kentällä, joka toki näkyy jo nyt. Holittomuus on oma haasteensa ja ihan muiden aikaa säästääkseni voin kertoa, että käymisen pysäyttäminen joko LA01 hiivaa käyttäen, tai ilman hiivan tappamista, johtaa vain räjähteisiin. 

 

2025 Yhä useampi tekee RTD-sektorin juomia. Kenties isommalla varianssilla ja tuo enemmän soureista nähtyä linjaa tähän. Miltä kuullostaisi hapan smoothie-lonkero?


2025 Näkyy myös muussa. Kasvavassa erilaisuuden hyväksymisessä ja täsmällisenä markkinointina. Ehkä mun v. 2016 heitto Tom Of Finland-IPA:sta ei ollut niin kaukana, mutta erityisesti Yhdysvalloissa kuohuu siihen tahtiin, että siitä riittää meillekin. Huomaahan sen jo some-alustojen herkässä ympäristössä ja jatkuvassa jakautumisessa. Menkääpä sopivassa ryhmässä kertomaan bissen olevan lähtökohtaisesti muuten vegaanista :DD

2025 Tuo valitettavasti markkinoille myös entistä enemmän sessioitavia tuotteita, jotka on kirjaimellisesti pilattu ”pastry” termillä. Henkilökohtainen rajani kulkee jossakin tonka-pavun kohdalla, josta diggaan paljon, mutta jumankauta että minuu korpeaa se ettei kunnon nyrkkiperseeseen ja lapiolla turpaan vetävää Stouttia saa mistään. Kaikki on 15% ja tynnyröityä soijakastiketta viinalla ja kreikkalaisella erotiikalla etiketissä (oikeasti, miksi suuri osa tynnyröinneistä maistuu vain oluelta ja pisaralta viinaa, mutta se varsinainen tammi on ihan paitsiossa. ShameShameShame) tai Chocolatelavamudcakepecanpiewithmarshmallowsandcherries. Oispa Yetiä, Victory at the Sea:tä, Storm Kingiä ja saatana Gonzoa. Mulla ei ole enään yhtäkään Vuorineuvosta niin, mutta niitä v...n suklaajuustokakkuja tynnyröitynä on kymmeniä.

Okei, siinä oli pitkästä aikaa sarkasmia ja satiiria. Jestas kun tuntuu hyvältä. Pitäis kirjoittaa tätä useammin.



2025 kuumin juttu puun saralta, liittyen edelliseen, tulee tietysti Brasiliasta. Nimittäin sademetsissä kasvaa puulajike, jota koko viskiteollisuus kuolaa sellaisella tahdilla, että pelkään keväällä Kyrönjoen tulvivan ihan vaan tislaamolta tihkuvien touhutippojen osalta. Amburana. Pistäkää nimi mieleen ja tatuoikaa silmäkulmaan. On iso juttu ja varmasti vaikuttaa olukenttään. Eettisyydestä en tiedä, varmasti jotain mahonkiin rinnastettavaa. Tässä marinoitu tuote maistuu aivan siltä tonka-pavulta, kanelilta ja oikealta vaniljalta. Kompleksinen, todella upea.


2025 Suomalaisista kuitenkin 95% juo koffia taskulämpimänä tölkistä eikä välitä pätkääkään näistä trendeistä. Nyt sekin on sanottu, ei tarvi tulla kertomaan itsestäänselvyyksiä erikseen. Toisaalta hukkasin tässäkin jo molemmat kommentit.


2025 Viinit on menossa ruokakauppoihin ja Alkon monopoli murenee taas vähän. Ismo vinkuroi edelleen. Näin, sekin on kerrottu. Kuitenkaan mitään ei saa edelleenkään lähettää ja pidetään edelleen se kannabis housuissa ja Jeesus mielessä.

Hän oli IPA. RIP ystäväni


Ah ja jotai ipaa saa edelleen. Enkä v..u aloita siitä Cold IPA:sta. Se on LAGER ei S..na ALE. IPL on jo olemassa, laittakaa sen alle, tack.

Aivokuollut nimi, kieltäydyn puhumasta, sama kuin nimittäisi Amber Alea kuumaksi Wieniläistyyliseksi LAGERIKSI. Ei ole, ei ole kuuma. Pitäisi olla. Parasta all-around safka kaleksia.

Kapish?


Tämä oli tässä kiitos ja anteeksi, sekä tervetuloa tähän vuoteen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti