Huuruisia tarinoita tuopin ääreltä
suoraan suoneen
tykitettynä.
- Uutisia
- Arvioita
- Kotiolutta
- Gonzoa
- Matkaraportteja


torstai 12. maaliskuuta 2015

Fiilistelyissä: Maku/Stapa/Ruosniemi @ Alkon pienpanimotuotteet '15




Hyvää iltaa.

Tänään viikonlopun hitaasti häämöttäessä usvana taivaanrannassa ja talven kääntyessä ehtoo puolelle on aika korkata jotakin siitä muistuttavaa. Ei kevät ja pääsiäinen ovat vasta hitaasti tulossa, valumassa, kuin sade huopakatolta luoksemme. Auringon ja lämmön saattelemina hitaasti, aivan liian hitaasti. 
Talven päättymisen kunniaksi ja ennen kuin jäät soittelevat merellä murtumisen sinfoniaa juodaan tänään jotakin mustaa, synkkää ja pimeää. Edes hetken. 

Lasiin päätyvät tietysti Alkon pienpanimovalikoimista kolme vahvaa ja tummaa. Yksi stadilainen häiskä, suoraan assan yöstä. Kertoo olevansa suomalainen, mutta omaa sukujuurensa jostain vähän muualta. Vahva jässikkä kuitenkin.
Toinen on junantuoma. Tuoksuu vielä savulle ja omaa edelleen hieman maalaiskuntalaisia piirteitä. Joidenkin puheiden mukaan sekaan on tehdessä lipsahtanut vähän karjalaista henkeä.
Kolmas tippus jostai Turuun suunnast, vai oliks tää Porin kulmia, Ei raumaa ainakaan (huutaa Pori kilpaa ja kirjoittaa kaupungin pienellä toki). Kehäkolmosen ulkopuolelt ainakin toteavat muut, joten hey, mitä välii. Kuitenkin tämä arvokas entinen Insinööri, nykyinen eläkevöityvä Vuorineuvos kertoo kyllä omaavansa myös Espoolaista asennetta ja jakavan "Tämä on elämäni onnellisin päivä" meemejä mielellään.
Asiaan, korkit pois ja hatut päästä.



Stadin Imperial Porter

Lähes musta, heikosti vaahtoaa.
Reilua paahteisuutta kehissä. Vahvaa mustaa kahvia ja nuotionpohjaa. Mäntyä, havuja ja pihkaa piisaa. Reipasta, korostaa paahdetta. Greippistä hedelmää, vähän tupakkaa mukana. Pitkä jälkimaku. Etäisesti muistuttaa vähän Siperiaa, mutta ei aivan yllä tasolle. Vahva, ryhdikäs, muttei aivan oman makuuni ollen hmmm.. turhan jäykkä?










Maku Savu Porter

Tummanruskea. Ok-vaahto.
Savua toki. Ei aivan savukinkkua, vaan enemmän rehellistä tervaisuutta ja nuotiota.
Kepeä paahde leikii kielellä hennon lakritsaisuuden kera. Pehmeää maltaisuutta, kevyesti makeutta mukana. 
Miellyttävä tasapaino ja matalat hiilihapot tukevat abv:ta runsaampaa runkoisuutta.Mukava porter savuineen kevyemmäksi yömyssyksi.







Ruosniemen Vuorineuvos

Musta, kohtalaisen hyvä vaahto.
Makeahkoa lakritsaa, kaakaota ja hieman paahdetta mukana. Keksiä, hedelmäisyyttä ja kevyesti havuista humalaa.
Melko täyteläinen ja lakritsavetoinen keitos. Tavallaan miellyttää, tavallaan..ääh, eihän tässä tyylin kärkeä hätyytellä tietenkään. 



Loppuun purskuttelut:

Kolme hyvin erilaista olutta. Stadi saapuu isolla asenteella. Monipuolinen, silti suoraviivainen. Maku ehkäpä jopa joukon miellyttävin tasapainoisuudellaan, vaikka jääkin rungossa muiden jalkoihin tietenkin. Ruosniemi on joukon vaikein. Nimensä mukainen leppoisa herrasmies, joka kaipaisi annoksen Stadin hanun särmää itseensä. 
Silti hienoja oluita, hienoja oluita ja maistuvia sellaisia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti