Huuruisia tarinoita tuopin ääreltä
suoraan suoneen
tykitettynä.
- Uutisia
- Arvioita
- Kotiolutta
- Gonzoa
- Matkaraportteja


perjantai 18. tammikuuta 2013

PanoPäivänSatoa: Luostariolutta

Mäskin ph:n tsekkaus



Viime vkl mennä pärähti Mustialassa viimeisten oluen valmistuksen teoria tuntien parissa. Oli hienoa kuulla lauantaina (nukuttuani 3,5h), että sunnuntaina on tentti.. No ei siinä enään illalla lukeminen auttanut, vaan keskityttiin olennaiseen, eli mallasjuomien maisteluun; omien ja muutaman Alkosta poistetun pullon voimin. Nokian herrasväki oli tuonut taas lavan näytteitä mukanaan, joten ilta eteni rattoisasti. Tentti oli jopa ilman lukemista onnekseni sen verran helpohko, että ehkä tästä lävitse päästään.
Kotiin päästyäni olikin edessä omat projektini ja yksi niistä oli käyttää helmikuussa vanhaksi menevä wlp500 Trappist hiiva pois.
Edellinen kerta, kun olen pannut (tumman) vahvemman belgityylisen ajoittuu jouluun 2009. Joten nyt oli korkea aika laittaa kaapu päälle, värjätä panimon ikkunat täyteen lasimaalauksia ja heittää Bad Religionin vanha c-kasetti sisään.
Speksien puolesta lähdin hakemaan jotakin R8/Chimay Blue maailmaa, tai näin ainakin toivon.
Toisin kuin v. 2009 olen ehkä oppinut ettei kannata 8% Special B:tä laittaa reseptiin.. Luumuista ja makeaa se oli vieläkin, kun viimeisen tuon erän pullon mennä kesänä join.
No startteri tuli tietysti hiivalle tehtyä ja panohommiin päästyäni resepti näytti tältä:


2,4kg pale ale
0,5kg pils (tätä piti olla 1,5kg jäljellä, no ei ollut...)
175g Caramünich
150g vehnä
125g Aromatic
80g Special B
200g taloussokeri
225ml kandisiirappi

28g Hallertauer Mittelfrüeh @ 60min
8g Hallertauer Mittelfrüeh @ 5min
1 Tähtianis @ 30min

Wlp 500 Trappist ale

Tavoitteena päästä sinne 8,5% tietämille noin 25ebun voimin. Erän koko on 11l ja OG 1.083.

Vierteen siivilöintiä
Mäskäsin perinteisesti kylmälaukku "kosmotun" hässäkässäni yksivaiheinfuusiolla 67c, joskin ulosmäskätessä lisäsin osan huuhteluvedestä ja nostin lämpötilan 76c.

Vierrettä keitin 90min ja sain koko kämpän täyteen vesihöyryä, näemmä liesikupu ei taas vaihteeksi vetänyt juuri yhtään. Fiksuna avasin ikkunaa ja parvekkeen ovea, mutta... Arvatkaa muistinko kuivata parvekkeen laseja missään välissä? No hienossa huurussa ovat edelleen.

Jäähdytin vierteen sinne 17c kulmille ja siivilöin humalan jämät ja muun sakan pois.
Pönttöön päätyi siis 11l vierrettä. Hiiva perään, kansi kiinni ja kuulemiin. Nyt poika putputtaa rauhallisesti vaatehuoneessa ja vesilukko puskee melko belgimäisiä käymisaromeja ulos. 
Tulee hellalle, ei tule hellalle, tulee, ei tule..

 Ylipäänsä homma meni kivuttomasti ilman suurempia sähläilyjä. Vierre maistui ennen hiivausta varsin mainiolle, joten nyt odotukset ovat kohdillaan ja hiiva tekee taikojaan. Palaamme astialle, kunhan olut joskus kypsyy (ensi talvena?).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti