Pika-arvioissa: Saimaan uutuudet

Saimaan juomatehtaalta tuli juuri muutama uutuus laadukkaaseen Brewer's Special-sarjaan. Nämä eksyivät myös minun tahmaisiin tassuihin lähikaupan laarista.
Olen myös kuullut, että te lukijat kaipaatte lyhyitä ja ytimekkäitä juttuja, joten tänään päätin olla todella lyhyt ja ytimekäs.

 Pacific Pale Ale. Etikettiä arvioimme ajatuksena ihan hauskaksi tapaukseksi. Olutta taas: Ihan kiva, mukiinmenevä ja seurueen aromikkain ja kenties tasapainoisin tapaus. Silti... Aromi liian keveää ja varovaista.
 Yleisarvosanana: Jatkoon. 3/5 ja papukaijamerkki Tappajahai-leffan kera ilman jatko-osia.

Panimon California IPA:a taas avokkeeni piti seksistisenä ja itse vain väsyneenä kosiskeluna rekkakuskien kansoittamille ABC-asemille. Maultaan tylppä, turhan katkera suhteessa aromihumalaan, mutta selvästi parempi kuin aiempi turbaanipäinen IPA. Yleisarviona: 3-/5. Ei jatkoon, koska viereinen "Apa" on parempi ja Session IPA osastolta löytyy parempiakin.

 

Ja Houston Brown Ale. Etiketin klassinen avaruusmatkailu nosti tunnelman lähes jäähallin kattoon, mutta sitten muistimme olevamme Kouvolassa.

Browniksi varsin tyylipuhdas suoritus keveäksi liki jenkkiläisvaikutteiseksi. Pähkinä ja leipä löytyivät, mutta muuten kokonaisuus kärsii ruokakaupparajasta maltaisuuden osalta. Kepeää ja iisiä kuravettä kaikille. Yleisarvosana: 3-/5 Jatkoon, koska tyylilajissa on tähän hintaan vain vähän kilpailua ja siinä suhteessa ihan mukiinmenevä ja säähän sopiva fribauskalja.

Kotiolut-iltama jossain Hollolassa

Joka kodin pakolliset varusteet?

"Juotko jo viinaa"
Kysyi herrasmies pankkiautomaatilla tarjoten paikkaa edessään. Kysyin hikisenä "Miksi?"
"Minulla on kuules kaikki maailman aika".
Samalla tajuten ettei hänellä ollutkaan sitä pankkikorttia ja puhelinkin oli nyt varastettu. Pahoittelin tapahtunutta ja maailman kauheutta. Herran poistuessa hoiperrellen pääsin viimein automaatille. Tästä alkaisi lauantain seikkailu. Herralla oli kuitenkin vielä asiaa. Olin kuulemma niin kiva, että setä tarjoaisi kuitenkin tuoppia läheisessä rautsikan räkälässä jos sinne eksyisin. Kiitin pahoitellen kiirettäni kohti bussipysäkkiä.

Tuuli oli sinä aamuna ollut myötäinen, vaikkakin sää oli kostea. Janoa herättävä.
Bussipysäkiltä bongasin tutun ammattialkoholistin. Hän oli onneksi paikallinen. Sellainen joka tietäisi mihin tie vie ja mistä suunnasta olisi tuulen puhallettava päästäksemme johonkin Hollolan takametsiin.

Kilju ilosta? Vai niitä outoja Soureja?

Joitakin päiviä aikaisemmin meitä oli lähestytty kutsulla. Sellaisella, jossa kaikkien janoisten sankari tarjoilisi ilmaisia pillimehuja, jos vain saapuisimme tontille.
Lopulta kieli maantietä viistäen saavuimme tämän alppityylisen kartanon ja katedraalin pihaan.
Hanatorneista ei ollut erehtymistä. Joskin näiden humalanpalvelusta ylistävien kellojen sointi kyseisissä torneissa oli kaikunut korvissamme jo kauan.
Seurakunta oli kokoontunut ja viimeisten lähetyssaarnaajien saapuessa aloitimme nestemäisen leivän särkemisellä ja särpimisellä.
Tarjolla olleista kotipolttoisista tuotoksista jäi päällimmäisenä mieleen näiden aivan huikean kova laatu. Kotimainen kotiolut on parhaimmillaan parempaa, kuin kovin moni kotimainen kaupallinen vastaava tuotos.

Oluet joita ei saa mistään? Ainakaan vielä..

Tarjolla oli paitsi villejä pullahiivakokeiluja, moukarin iskuja päälle, loistavaa IPA:a, mutta myös tykkiä Wheat Winea ja Bunny Hop:ia. Aloittelevien kotimestarien Witbieriä ja niin monia muita happamista tummiin ja syviin sävyihin. Voisimme mainita siideriäkin olleen tarjolla ja paria loistavaa viskiäkin. Olo oli lopulta kylläinen, hyvinvoiva, eikä ketään naulittu lopussa ristille. Aivan loistavaa.

Smoke on the beeraah

You name it, we drank it.
"He särpivät ja joivat lientä".

Vaahto kestää, kestää, kestää ja kestää... Vaikka onkin likainen lasi?

Lopulta oli aika kiittää, kumartaa ja poistua yöhön.

Kiitos:
Isännälle
Paikalle olleille panijoille
& Juomaseuralaisille

Silent night, holy beer

Mikkeller Oktoberpretzel & Mallaskosken Oktoberrauch

"Whhoompaahh, whhoompaahh, ein prosit, supaah" Kaikui korvissani asioidessani taannoin Sykkeen Alkossa. Olin ehtinyt nippanappa nappaamaan uuden modeemin naapuriputiikista ja hyllyjen välissä hikisenä mieleni teki rrraikasta. Havaitsin tuttujen, mutta laadukkaiden, Oktoberfest oluiden vieressä pari uutta ja kiintoisaa tuotetta. Mikkellerin Oktoberpretzel ja Mallaskosken OktoberRauch kassissa lähdin kiipeämään päivän kolmatta kertaa Kiveriön mäen päälle. Miettien samalla vain kahta asiaa: "Miksei minulla ole kylmää olutta mukana ja miksei tässä mäessä ole rullaportaita".
Onneksi olen jo sinut pakastimen kanssa, joten 35min ja ensimmäinen pulla uunista ulos. Pullasta puheen ollen veistelen pretzeliä ja kuuntelen torvimusiikkia päästäkseni fiilikseen. Kaapista kaivoin pienen kolpakon ja valmistauduin tiukasti ensimmäiseen erään.
Mikkelleristä on turha lätistä turhuuksia. Se on panimo, joka saa bonerin kohoamaan jokaisen harrastajan pöksyissä sukupuolesta riippumatta.
Tässä oluessa on valmistuksessa käytetty hyvin klassisia ja yksinkertaisia raaka-aineita: "Pilsner-, münich- ja viennamaltaat, Hallertau- ja Tettnanger-humalat."
Vahvuutta 5,8% ja katkeroita noin 27ebua ja hintaa 4,17€/0,33l. Mutta.. Mikkeller ei olisi Mikkeller, jollei tämän valmistuksessa olisi käytetty myös pretzeleitä.
Nyt kun dirndl-asuinen tarjoilijakin on kantanut kolpakkoni pöytään voimme aloittaa.


Ulkoisestihan Mikkeller tarjoilee kauniin oranssinpunertavaa olutta reilulla ja kestävällä vaahdolla. Kaunista ja herkullisen väristä.
Tuoksusta irtoaa makeahkoa limppua ja kevyitä käymishedelmäisiä sävyjä. Leivän kuorta, keksiä ja vähän mausteisuutta. Hyvin yksinkertaista ja tavallaan tyylinkin mukaista.
Maussa leipäisyys löytää sitä pretzelmäistä suolaisuutta, mutta myös hentoa tunkkaisuuttakin. Leipää, paahtoleivän kuorta ja heinäpeltoa. Jälkiliuku on yllättävän kuivaava. Oktoberpretzel voisi olla selvästi parempaa, jos tunkkaisuus vaihtuisi raikkaudeksi ja maltaisuus olisi selkeämpää.
Suutuntumaltaan selvästi keskitäyteläinen ja helposti juotava tapaus. Miellyttävän juotava itseasiassa ja niin pitääkin.
Pienistä kauneusvirheistään huolimatta Oktoberpretzel osoittautuu, panimo huomioiden, yllättävän perinteiseksi Märzeniksi. Sanan hyvässä ja huonossa. Lopulta tällaisissa oluissa kiusaavaa on vain hinta. Se on lyöty sessiotavaralle huippuunsa, mutta minkäs teet.. Tanskalisät hinnoissa meillä ja muuallakin.

----------------------

Mallaskoskella on lähdetty kokeilemaan tätä tyyliä tyystin toisesta näkökulmasta. Nimittäin savuoluesta. Koska ajatus savuoluesta saa minun punttini vääjäämättä väpättämään on aivan pakko sännätä keittiöön nykimään korkkia irti.
Mallaskoskea voisi speksata näin: "Humalat: Perle. Maltaat: Pilsner, Savumallas, Cara pale, Chokolate. Alkoholi: 5,5 % EBU: 22". Hintaa apteekissa tällä tuotteella oli 3,98€/0,33l. Odotuksia on, koska haaveilen sellaisesta Spezialin tasoisesta tuotteesta, jossa keveä savuisuus, jykevä maltaisuus ja se maaginen pehmeä, lähes öljyinen suutuntuma lyövät kättä juotavuuden ja katkeroiden kanssa.
Ei.. Yhtään alemmas en laita rimaa.

OktoberRauch valuu lasiini edellistä kirkkaampana ja tämän myötä vaaleampana. Kivan oranssihkoa tämäkin toki. Vaahtoaa keskiasteisesti, muttei kestä edellisen vertaisesti.
Tuoksu on lievä pettymys odotuksiin nähden. Keveän makeahkoa hedelmäisyyttä, hennosti, hyvin hennosti savua ja leipää. Voi savu.. Olet kuin se hento kuiskaus pimeässä.
Maussa keveän leipäistä maltaisuutta ja Perlen tuomaa ruohoisuutta. Savua.. No.. Luokassamme "Jos sulla on mielikuvitusta". Loppu on rapea, kuiva ja vähän terävä.
Suutuntuma on keskitäyteläinen, mutta juotavuus ei ole aivan edellisen tasolla, vaikkakin lievä tunkkaisuus loistaa poissaoloaan.
Mallaskoskelta valitettavasti tämä tuotos on minun suuhuni lievä huti, mutta onneksi sateista kesää on vielä jäljellä. Ei missään nimessä huono olut, mutta ei myöskään sellainen jota olisin halunnut juoda.

Hetkiä parvekkeella rommilasin kera

Syyskuinen yö oli laskeutunut kaupungin valojen ylle sateisena ja täynnä ilotulituksia. Viikko tätä niin tuttua, mutta niin vierasta kaupunkia asettui taakseni. Takin tyhjennyttyä muuton ja uuden arjen touhuista alkoi sieluni huutaa tälle päivälle hedonismia ja eskapismia kaikesta.

Levollisena ja kiitollisena raahasin toimistoni parvekkeelle. Avaan pitkästä aikaa läppärin, kaivan taustalle soundia ja tanssahdellen täytän piippuni pesää Al-Fakherin tupla-omenalla.

Tänään en aio kirjoittaa oluesta. Vaan rommista ja omasta suhteestani tähän sokeriruokoiseen ja melassiseen juomaan.

Sateen rummuttaessa parvekkeemme ikkunoita ja myrskylyhdyn heiluessa muistelen ensimmäistä kohtaamistamme. Epäilen sen olleen joskus...köh..alaikäisenä. Niitä kokeiluita erittäin maukkaan tsekkiläisen rommin ja kokiksen kera. Siirtyen siitä opiskeluvuosien persaukisiin tumma Baltic ja kokis kokeiluihin. Harrastuksen pitkittyessä erivärisiin ja niin järjettömiä krapula-aamuja aiheuttaneisiin sekoituksiin.

Oikeastaan oikea rakkaus lajiin, siis juomaan, syttyi kaiketi reilu viisi vuotta takaperin. Olimme kaveriporukalla klassisella uudenvuoden risteilyllä Tukholmaan ja takaisin. Sellaisella jossa skumppaa oli liikaa, olut taskulämmintä ja juomapelit kohtalokkaita. Sellaisella, jossa aamiainen keskipäivällä täristen Slussenin mäkkärissä rajoittui kokikseen ja Systembolagetissakin piti asioida aurinkolasit lärvillä. Sellainen, jossa varsinainen tri krabola iski vasta Helsingin rautatieasemalla.

"Story of"

Yhdellä tällaisella reissulla kouraani tarttui tax-freestä korea, mutta edullinen pullo. Hän vaikutti kiintoisalta ja hyvältä lisältä baarikaappiini.
Sama pullo on tänä iltana edessäni. Hän on Angostura 1919.

Pullo jonka olen muistanut rakkautena suurena, ilona sieluissain, valona yössä vain.

Angostura itsessään on luonnollisesti kohtalaisen suuri juomatalo Trinidad&Tobagosta, joka tunnetaan varsinkin Angostura Bitteristä. Kyseistä katkeroa on sadoissa drinkeissä alkaen Old Fashioned:sta.

1919 on blendattu tynnyreissä kypsynyt tisle, jonka vanhin sekoite on kahdeksanvuotiasta.

Aikanaan tätä sai karvan yli kahdella kympillä laivalta ja Alko vierailun aikoihin pullote taisi kustantaa vähän alle neljä kymppiä.

Väännän soundin kohti Karibiaa, koska tämä yksinkertaisesti vaatii annoksen Cafe Tropicalin hengessä tapahtuvaa sessiota.

Ulkoisesti kyseessä on perinteinen kullankeltainen rommi. Tuoksussa hän tarjoilee miellyttävästi edelleen silloin ihastuttanutta vaniljaista karamellisuutta ja trooppista hedelmäisyyttä. Melassia ja tammea.

Maku alkaa nektarisella makeudella yhdistyen vienosti tammeen ja vaniljaan. Puuta on vähän mukana. Maku on oikeastaan melko lyhyt, jossa tavallaan makeus ja kuivuus tasapainottavat toisiaan.
Olen joskus tehnyt tästä niin Cuba Libreä, kuin Mojitoakin. Silti mielestäni tämä rommi toimii parhaiten juuri tällaisenaan. Kesän viimeisen illan lämmikkeenä piipun ja Buena Vista Social Clubin kaverina pitkälle yöhön. Rommi virtaa, ajatukset kääntyvät palmuihin, kosmiseen yhteyteen kaiken olevaisen kanssa. Siihen kuinka pieniä olemme, siihen kuinka paljon pahaa ihminen aiheuttaa ympäristölleen.  En itsekkään syöttänyt tänään veskun sorsille pullaakaan. So bad..
Ambulanssi kiitää Kiveriön yössä. Vettä sataa alastomille kaduille ja kellastuneiden lehtien päälle pesemään kesää pois. Surullinen kitara valittaa korvissani keveiden bossa nova rytmien kera. Ikään kuin tällä illalla, tällä hetkellä olisi jokin itseään suurempi tarkoitus. Siitä en tiedä mitään. Nautin tyytyväisenä pitkiä henkosia piipustani, rommistani ja elämisen kauneudesta. Tällaisia hetkiä voi kokea vain harvoin. Aivan ja tervetuloa takaisin.

Olutarvioissa: Stone Imperial Russian Stout 2014

Stone Imperial Russian Stout.
Pitkästä aikaa Stonea blogissa. En oikein osaa tiivistää tämän panimon vaiheita tavalla, joka tekisi sille oikeutta. Sanottakoon vain, että kyseessä on yksi niistä pienistä (köh) suurista panimoista. Yksi niistä, jotka saavat, tai saivat(?) sydämen lyömään vähän kovempaa. Yksi niistä jonka aura on täynnä hipsteriyttä, menestystä, oikeaa markkinointia ja laadukasta tekemistä. Nykymittapuulla voidaan toki sanoa, että nörttien tutka on ehkä hivenen kääntynyt tästäkin panimosta erikoisempiin. Silti sillä on oma lähes järkähtämätön asemansa panimona, jonka tuotteet ovat väistämättä timanttia. Ja nyt kun Stone avasi uuden panimon vanhalle mantereellekin on saatavuus parantunut ja ainakin uusi, kaksi viikkoa vanha, versio Ruination DIPA:sta oli mennä viikonlopun Kymijoki Beer Festivaleilla hekumallinen.

Tämä olut taas.. 11% lämmitysvoimaa, n. 60 ebua Warrioria ja 270 yksikköä väriä, puhdasta synkkyyttä. Vuodesta 2000 asti ilmeisesti pitkälti samanlaisena keitelty IS, jonka mallaspohjasta ilmeisesti löytyy brittiläistä paahdettua mallasta ja ohraa.
Jollain tasolla kiinnostaisi tietää, että miksi juuri brittiläistä, mutta ehkä pikemminkin niin, että miten se eroaa panimon normaalisti käyttämästä ilmeisesti Yhdysvaltalaisesta maltaasta?

Tänään on perskohtaisesti sikäli suuri päivä, että vietin viimeisen työvuoroni nykyisessä työpaikassani. Viisi vuotta ja risat on.. Paljon, erittäin paljon tuolla. Jotenkin synkkä, ikääntynyt ja edes jotenkin itänaapuuriin viittava sopii tunnelmaan. Viimeinen viikko tässä rajan vieressä on lähtemässä käyntiin. En ymmärrä sitä vieläkään. Intoa tulevasta ja haikeutta menneestä. Silti... Nyt Stonea lasiin ja asiaan:

Stonen IS valuu synkkänä lasiini. Lähes pikimustaa. Vaahtoaa keskiasteisesti ja jättää lopulta hennon, mutta kestävän lakin huipulleen.
Tuoksusta irtoaa nyt ikääntyneenä enemmän kaikkea, mutta ei aivan sellaisella iskulla, kuin tuoreena. Tuoreen paahteisuus ja lakritsa väistyy hivenen kuivan hedelmäisyyden ja marjaisuuden tieltä. Mallasta, soijaa ja salmiakkia mukana.
Vahva, mutta ei tosiaan iskevä. Pidin tästä ehkä tuoksun osalta enemmän tuoreena, tai no.. "Tuoreena".
Maussa on vähemmän yllättäen aivan samoja elementtejä. Avaus on reilusti paahteisen maltainen tarjoten kahvia ja salmiakkia lapiokaupalla. Kuivattu hedelmäisyys on tässä kevyempää kuin tuoksussa. Siinä ja siinä lipsuuko nuotionpohjan puolelle paahteen osalta, mutta suklaisuus on ottanut takkiin ja pahasti. Hiven vaniljaisuutta hiipii lämmetessä sekaan. Loppu on miellyttävää espressoa yhdistettynä katkeruuden puraisun ja paahteen leikittelyyn.
Suutuntuma on vähemmän yllättäen melko täyteläinen, mutta juotava. Pelottavan juotava. Etanoli pysyttelee jossakin takana piilottelemassa ja vaappuu pullon pohjan tullessa vastaan, kuin Muumien mörkö. Yllättäen örisemään.
Imperial Russian Stout viehättää ikääntyneenäkin. Se on erilainen, silti samankaltainen. Laadukas, ellei jopa erittäin laadukas ja klassinen esimerkki tässä tyylissä. Se ei marssi kuin puna-armeija suuhun, se ei omista koko kolhoosin maustekaappia, vaan tekee kaiken Tsaarien ajan tyylikkyydellä.

Kymijoki Beer Festival 2016 - Sadetta ja latotansseja?

Good beer, good company and the other guy

Sääennustus tulevalle viikonlopulle: Sadetta, sadetta, vettä, tihkua, harmautta.
Saattoi kuvitella marraskuun taivaan kaartuneen koko Kymenlaakson ylle juuri sinä viikonloppuna, kun oli aika matkata Korialle ja Kymijoki Beer Festivaleille. Siinä missä markkinapäällikkö suuri El Sol oli päättänyt vetää rokulia ja vettä tuli ämpäristä könysin, tällä kertaa, tilavaan bussiin kohti Koriaa.

Kerrankin festari, jonka vesitarjoilu pelaa täysillä.

KBF on nyt vakiinnuttanut paikkansa kotimaisessa olutfestivaalikalenterissa ja uusiutunut vuosi vuodelta.
Näin oli näppylät tälläkin kertaa. Aikaisemmin bändit olivat vetäneet itseoikeutetusti keikkansa tanssilavan suojissa. Nyt tälle vuodelle oli kasattu tanssilavan ulkopuolelle uusi ja katettu esiintymislava. Panimot puolestaan oli siirretty tämän alueen taakse nurmikentän reunoille yhdessä ruokakojujen kera.
Sijoittelu toimi mielestäni aiempaa paremmin, mutta silti imho pitäisin itse yhtyeet siellä missä sen tanssilavatunnelman ja Korian hengen saa paremmin aikaiseksi. Jolloin myös esiintyjiä karttava harrastaja saisi rauhassa juoda ja jakaa pientä tuoppiaan muun pöytäseurueen kesken vähintään neljällä pillillä.

Viime vuosilta tutut jonot loistivat poissaoloaan tällä erää. Kuulemani mukaan perjantaina oli jengiä ollut lopulta normaalisti (paljon) ja vaikka lauantain sää lupasi aluksi vain hc-harrastajien kokoontumisajoja (mie ja se toinen tyyppi) oli kahdeksan jälkeen poistuessani paikoin jo tungostakin.

Toinen syy jonojen hallintaan oli vuoden suurin uudistus: Lähimaksuranneke. Virittelin jo mielessäni viinarannekekohua tämänkin ylle, mutta tällä ei maksettukaan laskulla. Hommahan toimii niin, että rannekkeelle ladataan summa x ja tiskillä ei tarvitse, kuin vilauttaa ranneketta. Tämä nopeuttaa myyntitoimintaa kuitenkin melkoisesti. Silti... Kenties aurinko olisi toiminut tulikokeen tuojana tällekin; epäilen ettei nyt uutta kävijäennätystä kuitenkaan tehty?
Mitäpä muuta?
Panimokattaus käsitti tänä vuonna tiskit:

Vakka-Suomi
Bryggeri Hki
Malmgård
Maku Brewing
Teerenpeli
Hiisi

Ja erilliset tiskit vielä:

Diamond
Servaali (Pöhjala)
Gastropub Betony

Perjantain ensimmäiset maltaiset

Selvää lisäystä oli siis edelliseenkin vuoteen havaittavissa ja mielestäni tähän settiin mahtuisi vielä pari enemmänkin. Festivaalioluesta Kaiusta oli tarjolla nyt jo tovin Betonyn hanassa ollut "festarivahvuinen" 5,7% Kaiku, joka on jo selkeästi rotevampi tapaus maitokauppaversioon nähden. Juomia taisi kaikkiaan olla n. 150 erilaista alkaen Aja Bryggeristä, kulkien Foundersin kautta Stoneen. Norjasta näytti olevan Betonyn tiskillä reipas edustus ja viereisellä Servaalin tiskillä Pöhjalan hanoja. Harmi tosin ettei Öö:n eri versioita ollut hanassa.

Yleensä tässä saa nätin kuvan..

Ruokapuoli oli melkoista ilotulitusta verrattuna vaikkapa SOPP:n valikoimaan.. Ruisherkkua, Lamykins, Texas BBQ, Kattilan lähi-ja luomuruokaa, JK-streetfoodia ja Cuban Street Kitchenia. Hinnat toki festaritasoa, mutta laatu jotain aivan muuta verrattuna muutamien tapahtumien lämmitettyihin eineisiin ja makkaraperunoihin nähden.
Yllärinä paikalla oli myös paikallisen kahvikaupan ja kahvilan; Papulaarin tiski, että yleisön seassa vaellellut "Sysikymimies". Sysikymi on siis Papulaarin oma tummapaahtoinen kahvi. Eli voidaan todeta myös kahvitarjoilun olleen maukasta ja säähän sopivaa.
Sateesta huolimatta oma tunnelmani ja fiilikseni pysyi oikeastaan parempana kuin kenties koskaan näissä hipoissa. Tunnelma oli kenties juuri sateen takia lämmin ja välitön ja sama tuntui hehkuvan tiskien takaa. Jonkinlainen järkähtämätön usko siihen, että festareista tulee mainiot joka tapauksessa.
Ja tiedättekö.. Niin tulikin.
Oikeastaan tikkivihkoa selatessa ja maistiinpanoja kaivaessa havaitsin, että kahdessa päivässä vain toistakymmentä olutta. Käytin ilmeisesti ruuhkattomuuden edukseni ja sosialisoin tuttujen kasvojen kanssa tiskien takaa urakalla? Tai ehkä mie vaa makasin takaterassilla tuijotellen elokuiseen Kymijokeen lasissa hyvää tummaa, eikä juuri ketään koko terassilla? Tai kuivasin muille vieraille pöytiä ja penkkejä? Tai join tuttujakin tuotteita jossakin välissä?

Tää festari pyyhkii pöytää muilla?

KBF tuntuu päässeen lastentaudeistaan eroon viimeistään nyt. Festivaalin osatessa uudistua ja kasvaa joka vuosi onkin kiintoisaa on nähdä mitä näemme ensi vuoden tapahtumassa? Lisää sadetta? Vai niitä latotansseja? Uusia tiskejä? Aurinkoa ja sujuvaa jonottamista? En tiedä. Tavallaan haluaisin vain, että festivaalien iloinen ja lämmin tunnelma pysyy yllä.
Kiitokset siis kohdalle osuneille tutuille ja uusille tutuille niin yleisön, kuin tiskienkin takaa. KBF tapaamme taas ensi kesänä uusin metkuin.

Valopää kiittää ja kuittaa

Kotiolutta: Juhon Opus Dei-Quadrupel

Olipa kerran synkkä ja myrskyinen yö.. Ei ollut, vaan lämmin kesäinen ilta. Olin saanut viimeinkin osani eräästä tilauksesta, jonka toimitus venyi aina venymistään, kunnes viimeinkin aikataulut natsasivat.
 Kuriirin tehdessä jo lähtöä minulle vinkattiin seassa olevan erään yhteisen toverimme leipoma yllätyspullo.
Mikäs siinä.. Ainahan minua kotiolut kiinnostaa ja en muista kovin usein ilmaiseen kuppiin sylkeneeni.

Kysyin speksejä. "Se on ehkä Quadrupel, tai sitten joku Stout". Muistin mielessäni herralla olleen erinomainen maku Stout:n suhteen.. Synkkää, tynnyrikypsytettyä ja täynnä makua.. Ja jotenkin Bryggerin Sofia-pulloon pakattuna mielleyhtymä ei ollut kovin belgimäinen. Olin väärässä, niin väärässä.
Ja lähtökohtaisesti myös kovin epäileväinen. Kysyin ensin itseltäni ja nyt teiltä: Kuinka monta hyvää kotimaista Quadrupelia olette juonneet? Tai oikeastaan: Montako on kaupallisesti keitetty? Vain muutamia.

Montako hyvää (tummaa) belgityylistä ja kotimaassa valmistettua olette juonneet? Aivan en minäkään. En valitettavasti pidä edes Malmgårdin Belgestä, vaikka panimolta muuten tihkuukin aivan loistavaa tavaraa.
Ja nyt.. Liki aloitteleva kotipanija on keittänyt Quadia. Pakko korkata ja ihmetellä:

Ulkoisesti lupaa tummaa, samean rubiinin punaista. Vaahtoaa sangen kermaisesti, hätistelen kulmakunnan katteja jo pois vaahdon luota. My precious.

Kuvatessa jo hedelmäkärpäsiäkin ilmestyy tyhjästä kohti lasia.. Niitä punasilmäisiä kankkusta potevia kommunisti-kärpäsiä?

Tuoksu lupaa kuivaa hedelmäkakkua. Luumua piisaa rusinoiden kera ja reilusti. Kivasti karamellista siirappisuutta ja vähän maitosuklaatakin. Anista on todella lupaavasti taustalla. Yllätyn todella positiivisesti. Ei viinaisuutta, liuotinta, outoja fenoleja. Tasaista, vahvaa tuoksua.

Maku.. Hitto..Ekana maistan vaan kermaisen smoothia sekahedelmäpirtelöä.

Anista, lakua, kuivaa hedelmää. Helkkari.. Täähän on oikeesti hyvää. Enkä liioittele yhtään. Jotain sellaista jos Chimayn blöötä sekoittaisi R10:n sekaan. Makeahkoa karkkia, vähän limppua, setsuuria ja toki keveää etanolisuutta puskee maussa vähän, mutta kuuluu juttuun. Mausteisuus on mukavan keveää ja taka-alalla. Todella hallittua settiä. En ihan oikeasti ole koskaan juonut näin autenttista Quadia, tai vahvaa belgiä Suomesta, harvoin muualtakaan.

Suutuntuma..Pehmeää ja kermaista, matalat hiilari, kuten itse pidän. Suuhun jää paksu lakritsainen kerros. Alkoholi puskee hellästi sekaan.

Sanokaahan miun sanoneen.. Tällä Quadilla pyyhitään vielä penkkejä. Järjettömän onnistunut. Hattua pois.

Pisteet: 9+4+8+4+16=41p

Holy cow. Opus Dei.. Mistä saan lisää?

Laitan samalta istumalta viestiä ja utelen speksejä:
Pilssiä, karkkimaltaita, vähän mallasta väriin, vähän hiutaleita ja siirappeja. Eurooppalaista humalaa, vähän korianteria. 10,7% ja n. 30ebua.
 Prosessissa on pari erikoista kikkaa, jotka pysyvät vielä savuverhon takana. Ainakin siihen asti, että saan mestarin kuulusteluhuoneeseeni ison lampun eteen kuuntelemaan kumihanskojen napsuvan selän takana.